Kirjallisuuden äidit -haaste: Mitä tuli luettua?

Käsittämätöntä, että on kulunut vuosi siitä, kun Sinisen linnan kirjaston Maria heitti ilmoille Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen! Aihe on niin mielenkiintoinen ja moniulotteinen, että kaavailin lukevani haasteeseen läjäpäin kirjoja. Loppujen lopuksi varsinaisten äitikirjojen saldo jäi vaatimattomaksi, mutta nyt blogiarkistoa selaillessani oivalsin, että äitiyttä käsiteltiin sittenkin aika monessa vuoden aikana lukemassani kirjassa tavalla tai toisella.

Äitejä sukupolvesta toiseen

Päällimmäisenä mielessä on vastikään lukemani Pirjo Rissasen Kamomillasola. Sen keskiössä on kolme sukupolvea saman perheen naisia. Suhde äitiyteen ei ole mutkaton juttu heistä kenellekään. Isoäiti Taina kasvatti sekä tyttärensä että tyttärentyttärensä, mutta kumpikin on liukunut hänestä kovin etäälle. Tytär Maarit tuli äidiksi nuorena puolivahingossa ja on epävarma elämänsä suunnasta vielä keski-ikäisenäkin. Maarit ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan roolissaan Ilonan äitinä, ja isovanhempien hoitoon jätetty Ilona taas tuntee tulleensa äidin hylkäämäksi. Kun soppaan lisätään vielä yleinen kyvyttömyys puhua vaikeista asioista, naiseusteemainen ihmissuhdekeitos on valmis.

Mutkikkaita suhteita eri sukupolvien naisten välillä löytyy myös Päivi Alasalmen romaanista Tuo tumma nainen. Sen kuvaaman perheen äiti on kauneutta rakastava ja täydellisyyttä tavoitteleva Helena, jolla on ihana talo, upea mies ja fiksut aikuiset lapset. Kun Ohto-poika tuo taloon miniän, Helena saa uuden roolin anoppina ja pian myös isoäitinä. Ennen pitkää täydellisen pinnan alla alkaa poreilla... Perhedynamiikan haasteita kohtalonomaisissa tunnelmissa.

Lyyrisemmällä otteella vaikeita suhteita ja vaiettuja salaisuuksia käsittelee Riikka Pulkkisen Totta. Syöpään kuolemaisillaan oleva isoäiti Elsa on jättämässä jälkeensä aviomiehen lisäksi tytär Eleonooran ja tyttärentytär Annan. Kun perhe katsoo taakseen, menneisyyden varjoista nousee Elsan rinnalle toinenkin äitihahmo, Eleonooraa aikoinaan hoitanut lapsenvahti Eeva. Äitiysteeman kannalta kirjasta jäi mieleen juuri uraäiti Elsan ja ”varaäiti” Eevan vastaparisuus monessakin mielessä. 60-luvun uraäiti Elsan olisin suonut saavan kirjassa enemmänkin tilaa, hänen näkökulmansa kiinnosti.

Äitejä roolien paineissa

Äitien tasapainotteluun kodin ja ulkomaailman välissä pureuduttiin parissa muussakin kirjassa. Se oli mukana yhtenä juonteena Karoliina Timosen romaanissa Aika mennyt palaa, jossa perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Klarissa yrittää sopeutua kotiäidin rooliin ja kodin seinien sisälle rajoittuneeseen elämään. Päinvastainen tilanne taas on Venla Hiidensalon Mediahuoran Marialla, joka tekee töitä tukka putkella ja josta työ imee mehut niin, että lapselle riittää aikaa hädin tuskin mikropuuron verran.

Äärimmilleen väsynyt äiti löytyy Eve Hietamiehen Yösyötöstä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Pia on kirjassa sivuosassa, mutta tavallaan kirja kertoo äitiydestä nimenomaan äidin poissaolon kautta. Antti-isä ottaa pienperheessä perinteisen äidin paikan, mutta omalla ronskilla tyylillään. Ja Antin leikkipuistotuttujen joukosta löytyy äitien koko kirjo!

Uudenlaisen roolin vanhempana ottaa haltuun myös Tuula Anna-Leena Härkösen kirjassa Onnen tunti. Sijaisäitiyden myötä Tuula joutuu punnitsemaan suhdettaan niin kymmenvuotiaaseen poikaansa, kotiinsa muuttaviin vieraisiin lapsiin kuin omaan äitiinsäkin. Kirja kertoi mukavan arkisesti sijaisvanhemmuuden iloista ja haasteista.

Äidillisiä äitejä

Äitiyteen tuntuu liittyvän kirjoissa paljon hankaluutta ja ahdistusta. Äitisuhteiden traumat nousevat pintaan siellä täällä, mutta onneksi vuoden varrella luetuista kirjoista löytyy myös vakaita äitejä, jotka ovat kaikkine epätäydellisyyksineenkin lastensa tuki ja turva.  

Minna Canthin Papin perheessä lempeä äiti yrittää rauhoitella isän ja lasten välisiä aateristiriitoja. Kerstin Johansson i Backen Näkymättömässä Elinassa arjen uuvuttama äiti ei oikein osaa auttaa ujoa Elinaa, mutta huoli lapsesta on silti aina läsnä. Äidin turvallinen hahmo häilyy myös Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -lapsuusmuistelmien taustalla. Ja yhdenlainen äiti löytyy jopa Jack Londonin Valkohampaasta, jossa susiäiti opettaa pentunsa selviämään omillaan kovassa maailmassa.

Hieno haaste siis! Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Eve Hietamies: Yösyöttö

Eve Hietamiehen Yösyötön (2010) otin mukaan Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -listalleni. Hietamies ei ollut minulle ennalta tuttu kirjailija, mutta kannatti kokea! Yösyöttö oli oikein mukava lukukokemus.

Kirjan päähenkilö on Antti Pasanen, tuore pienen poikavauvan isä, jonka elämä muuttuu, kun Pia-vaimo putoaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Pikku Paavon hoito jää Antin harteille. Sukulaisetkin ovat kuolleita tai kaukana, joten Antin ainoaksi tukiverkoksi jäävät naapurit ja leikkipuiston naiset. Miten yksinhuoltajaisä pärjää äitien maailmassa?

Yösyöttö oli minusta kerrassaan sympaattinen kirja. Antin seikkailut äidinmaidonvastikkeiden ja vaippakassien maailmassa ovat hauskaa luettavaa: noviisin kompuroinnista vauvanhoidon kommervenkkien kanssa irtoaa rutkasti huumoria. Samalla Hietamies irvailee lempeästi ihannoiduille äitimyyteille ja yliampuville kasvatushössötyksille. Antti ei keittele Paavolle kotona tehtyjä luomusoseita eikä käsitä, miten potkupuvun erottaa yöpuvusta, kun kummassakin on ihan samanlaisia pupuja, mutta vaikkei kaikki aina mene ihan vimpan päälle, sekä isä että lapsi pärjäävät kyllä.

Kirja on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Pienen vauvan yksinhuoltajan arjen rankkuus tulee esiin, mutta tarinan synkimmät sävyt pysyttelevät pinnan alla. Esimerkiksi Pian masennus, joka sinänsä voisi olla sydäntäraastavan vakava aihe romaanille, on mukana vain satunnaisten hankalien välikohtausten kautta. Antin ja lukijan huomio on tiukasti kiinni Paavossa.

Antti oli minusta vetoava päähenkilö ja minäkertoja, ja ainakin näin naisen näkökulmasta Hietamies onnistui hyvin miehen näkökulman tavoittamisessa, vaikka mukana oli toki paljon kliseitäkin naisista ja miehistä ja äideistä ja isistä. Muutenkin Hietamies vakuutti minut kirjoittajana. On mukavaa lukea kirjaa, jota lukiessa tulee tunne, että voi antautua tarinan vietäväksi luottavaisena siitä, että kirjailija tietää mitä tekee. Seuraavaksi lukuun jatko-osa Tarhapäivä!

Yösyötön ovat lukeneet ainakin Zephyr, Norkku, Kirjakko, Aletheia, Lukuneuvoja, Pihi nainen, Maukka, Juha Haataja, Rva Kepponen, Vauhko, Minna Vuo-Cho ja varmasti moni muukin, sillä tätä on näköjään luettu paljon.

Eve Hietamies: Yösyöttö. Otava, 2012 (1. painos 2010). Kansi: Markus Pyörälä. 383 s. ISBN 978-951-1-25191-0. Saatu lahjaksi.

Joulukirjafiilistelyä

Joulu meni jo, mutta kerronpa vielä, mitä pukin kontista löytyi tällä kertaa. Palasin juuri myös viimevuotiseen joulukirjakatsaukseeni ja huomasin hämmästyksekseni, etten ole vuoden aikana tullut lukeneeksi lahjakirjoista kuin yhden, vaikka ne kaikki vaikuttivat hurjan kiinnostavilta. No, eipä lopu lukeminen kesken!

Toivelahjani oli Karoliina Timosen Aika mennyt palaa (2012). Bloggaajakollegan esikoinen on luettu jo monen monituisessa kirjablogissa, mutta olen vältellyt lukemasta arvioita, jotta pääsen kirjan pariin edes jokseenkin puhtaalta pöydältä.

Pokkaripaketista paljastui Eve Hietamiehen Yösyöttö (2010). Lainasin sen jo kerran kirjastosta, mutten ehtinyt lukea, joten mukavaa saada omaan hyllyyn.

Samassa paketissa tuli myös Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras (2006). Olen lukenut Härköseltä aiemmin äikäntunti-Häräntappoaseen lisäksi Avoimien ovien päivän, johon en juurikaan ihastunut, ja Onnen tunnin, josta taas pidin. Katsotaan, mihin suuntaan härkösharrastukseni lähtee tämän kirjan jälkeen.

Denise Bellonin Finlande, été 1939 (2008) on hieno valokuvateos, joka koostuu ranskalaisen Bellonin Suomessa kesällä 1939 ottamista kuvista. Kirja on ulkoasultaan upea, ja kuvissa Suomesta kauniina, kuumana kesänä juuri ennen sotaa on jotain riipaisevaa. Suomenkielisen painoksen nimi on Onnen maa: Suomi elokuussa 1939.

Joulun toinen valokuvakirja on sekin ranskaksi, Les Trésors du National Geographic eli kokoelma National Geographic -lehdessä julkaistuja kuvia eri maailmankolkilta lehden koko historian ajalta. Komeita kuvia luonnon ja ihmiselämän ihmeistä.

Tämä ei ole kirja, mutta ihana kirjallinen lahja kuitenkin. Suuren Suomalaisen Kirjakerhon seinäkalenterin kuvina on nostalgisia vanhoja kirjankansia. Näitä lehtiä tulee olemaan ilo käännellä!



Lisäksi sain joululahjaksi lahjakortin Elisa Kirjaan. Sieltä hankkimistani sähkökirjoista lisää myöhemmin!