Kirjallisuuden äidit -haaste: Mitä tuli luettua?

Käsittämätöntä, että on kulunut vuosi siitä, kun Sinisen linnan kirjaston Maria heitti ilmoille Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen! Aihe on niin mielenkiintoinen ja moniulotteinen, että kaavailin lukevani haasteeseen läjäpäin kirjoja. Loppujen lopuksi varsinaisten äitikirjojen saldo jäi vaatimattomaksi, mutta nyt blogiarkistoa selaillessani oivalsin, että äitiyttä käsiteltiin sittenkin aika monessa vuoden aikana lukemassani kirjassa tavalla tai toisella.

Äitejä sukupolvesta toiseen

Päällimmäisenä mielessä on vastikään lukemani Pirjo Rissasen Kamomillasola. Sen keskiössä on kolme sukupolvea saman perheen naisia. Suhde äitiyteen ei ole mutkaton juttu heistä kenellekään. Isoäiti Taina kasvatti sekä tyttärensä että tyttärentyttärensä, mutta kumpikin on liukunut hänestä kovin etäälle. Tytär Maarit tuli äidiksi nuorena puolivahingossa ja on epävarma elämänsä suunnasta vielä keski-ikäisenäkin. Maarit ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan roolissaan Ilonan äitinä, ja isovanhempien hoitoon jätetty Ilona taas tuntee tulleensa äidin hylkäämäksi. Kun soppaan lisätään vielä yleinen kyvyttömyys puhua vaikeista asioista, naiseusteemainen ihmissuhdekeitos on valmis.

Mutkikkaita suhteita eri sukupolvien naisten välillä löytyy myös Päivi Alasalmen romaanista Tuo tumma nainen. Sen kuvaaman perheen äiti on kauneutta rakastava ja täydellisyyttä tavoitteleva Helena, jolla on ihana talo, upea mies ja fiksut aikuiset lapset. Kun Ohto-poika tuo taloon miniän, Helena saa uuden roolin anoppina ja pian myös isoäitinä. Ennen pitkää täydellisen pinnan alla alkaa poreilla... Perhedynamiikan haasteita kohtalonomaisissa tunnelmissa.

Lyyrisemmällä otteella vaikeita suhteita ja vaiettuja salaisuuksia käsittelee Riikka Pulkkisen Totta. Syöpään kuolemaisillaan oleva isoäiti Elsa on jättämässä jälkeensä aviomiehen lisäksi tytär Eleonooran ja tyttärentytär Annan. Kun perhe katsoo taakseen, menneisyyden varjoista nousee Elsan rinnalle toinenkin äitihahmo, Eleonooraa aikoinaan hoitanut lapsenvahti Eeva. Äitiysteeman kannalta kirjasta jäi mieleen juuri uraäiti Elsan ja ”varaäiti” Eevan vastaparisuus monessakin mielessä. 60-luvun uraäiti Elsan olisin suonut saavan kirjassa enemmänkin tilaa, hänen näkökulmansa kiinnosti.

Äitejä roolien paineissa

Äitien tasapainotteluun kodin ja ulkomaailman välissä pureuduttiin parissa muussakin kirjassa. Se oli mukana yhtenä juonteena Karoliina Timosen romaanissa Aika mennyt palaa, jossa perheensä kanssa ulkomaille muuttanut Klarissa yrittää sopeutua kotiäidin rooliin ja kodin seinien sisälle rajoittuneeseen elämään. Päinvastainen tilanne taas on Venla Hiidensalon Mediahuoran Marialla, joka tekee töitä tukka putkella ja josta työ imee mehut niin, että lapselle riittää aikaa hädin tuskin mikropuuron verran.

Äärimmilleen väsynyt äiti löytyy Eve Hietamiehen Yösyötöstä. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunut Pia on kirjassa sivuosassa, mutta tavallaan kirja kertoo äitiydestä nimenomaan äidin poissaolon kautta. Antti-isä ottaa pienperheessä perinteisen äidin paikan, mutta omalla ronskilla tyylillään. Ja Antin leikkipuistotuttujen joukosta löytyy äitien koko kirjo!

Uudenlaisen roolin vanhempana ottaa haltuun myös Tuula Anna-Leena Härkösen kirjassa Onnen tunti. Sijaisäitiyden myötä Tuula joutuu punnitsemaan suhdettaan niin kymmenvuotiaaseen poikaansa, kotiinsa muuttaviin vieraisiin lapsiin kuin omaan äitiinsäkin. Kirja kertoi mukavan arkisesti sijaisvanhemmuuden iloista ja haasteista.

Äidillisiä äitejä

Äitiyteen tuntuu liittyvän kirjoissa paljon hankaluutta ja ahdistusta. Äitisuhteiden traumat nousevat pintaan siellä täällä, mutta onneksi vuoden varrella luetuista kirjoista löytyy myös vakaita äitejä, jotka ovat kaikkine epätäydellisyyksineenkin lastensa tuki ja turva.  

Minna Canthin Papin perheessä lempeä äiti yrittää rauhoitella isän ja lasten välisiä aateristiriitoja. Kerstin Johansson i Backen Näkymättömässä Elinassa arjen uuvuttama äiti ei oikein osaa auttaa ujoa Elinaa, mutta huoli lapsesta on silti aina läsnä. Äidin turvallinen hahmo häilyy myös Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -lapsuusmuistelmien taustalla. Ja yhdenlainen äiti löytyy jopa Jack Londonin Valkohampaasta, jossa susiäiti opettaa pentunsa selviämään omillaan kovassa maailmassa.

Hieno haaste siis! Hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

 

Tästä kirjasta ei voi kirjoittaa ilman, että päässä alkavat pyöriä 80-luvun automatkojen iskelmäkasetit. Lea Lavenin Tumma nainen oli minusta silloin vähän pelottava kappale, ja samaa kiehtovan uhkaavaa tunnelmaa tarjoaa myös tämä Päivi Alasalmen romaani (2006).

 

Osviittaa sisällöstä antaa jo takakansi: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..." Kolme pistettä antavat aavistaa, että aivan näin ei sitten varmaan kuitenkaan ole, ja tarinan edetessä pahaenteinen tunnelma tiivistyy tiivistymistään.

 

Täydellinen perhe ovat Salmiset, jotka asuvat kuin suoraan naistenlehden sivuilta repäistyssä unelmien puutalossa: pieteetillä kunnostetussa ja kukkean puutarhan ympäröimässä onnelassa. Talon hengen luo äiti Helena, joka rakastaa kaikkea kaunista. Tarinan toinen keskushahmo on Pauliina, Helenan pojan tyttöystävä ja myöhemmin miniä, jonka maailma on vähemmän sievä. Näiden kahden naisen väliin sukeutuu kirjan juoni ja jännite.

 

Vahvimmin kirjasta jäi minulle mieleen sen ovelasti hiipivä tunnelma. Alasalmi kirjoittaa helppolukuista, konstailematonta kieltä, ja kirjan miljöö on turvallisen tavallista suomalaista nykymaisemaa. Lukijaa hyytää silti koko ajan aavistus pinnan alla piilevästä tai tuloillaan olevasta pahasta. Välillä, etenkin Helenan näkökulmasta kerrotuissa osioissa, tarinan pinta tuntui jo turhankin alleviivatun siloiselta, mutta toisaalta tietynlainen liioittelu juuri rakensi niitä jyrkkiä vastakohtia, joiden varassa tavallisten omakotitaloeläjien osaksi tulee dramaattisia kohtaloita. 

 

Tuon tumman naisen perusteella tarttuisin mielelläni muihinkin Alasalmen kirjoihin. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Jori, Salla ja Booksy, joiden blogeista löytyy muitakin Alasalmi-vinkkejä.