Anu Jaantila: Love, Sam (Nostalgian jäljillä)

Anu Jaantilan Love, Sam (1983) jatkaa Jenkkivuoden ja Dear Sannan aloittamaa tarinaa. Lukiolaisesta ylioppilaaksi ehtinyt Sanna aloittaa opinnot Sibelius-Akatemiassa. Suomessa ovat koulu ja perhe, mutta Atlantin toisella puolella on Sam. Stipendi amerikkalaiseen yliopistoon vie Sannan lopulta takaisin rapakon taakse.

Edellinen Dear Sanna ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Jenkkivuosi, mutta sarjan kolmas osa oli taas taikaa täynnä. Tämä on minulle ehkä kirjoista omin, sillä luin Love, Samin kolmikosta ensimmäisenä ja tutustuin Sannan aiempiin vaiheisiin takaperoisesti vasta myöhemmin.

Kun joskus teini-ikäisenä luin kirjan ensimmäisen kerran,  parikymppinen Sanna tuntui jo ihan aikuiselta. Nyt uusintakierroksella kirja sai minut muistelemaan paitsi teini-iän lukukokemuksia, myös omia opiskeluaikojani ja elämää kirjan Sannan ikäisenä ylipäätään. Oli mielenkiintoista katsella tarinan henkilöitä ikään kuin kahdesta suunnasta: yhtä aikaa nuoren lukijaminäni silmin ja nykyisen aikuisminäni silmin.

Ihailin jo Jenkkivuodessa sitä, miten jotenkin hienon arkisesti ja samalla herkästi Jaantila kuvaa Sannan ja Samin suhdetta. Seurusteluun liittyvät ilot ja epäilykset, itseen ja toiseen luottamaan oppiminen, kaukosuhteen kurjuus ja valopilkut... Sanna ja Sam kokevat kirjassa suuria tunteita, mutta niitä ei eletä jossain ylimaallisen rakkauden hutupilvessä, vaan osana jokapäiväistä elämää. Kuten Sanna heti kirjan ensimmäisellä sivulla toteaa:

Samin ja minun rakkaus ei suinkaan alkanut siitä päivästä New Yorkissa jolloin kerroimme pitävämme toisistamme. Ehkä se oli alkanut jo aikaisemmin, ehkä se alkaisi joskus myöhemmin. Minä opin, etteivät asiat ala ja lopu niin kuin olin luullut.

Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa Jaantila itsekin mainitsee Sannan ja Samin lempihahmoikseen. "Heidän seurustelusuhteensa on minusta haaveilemisen arvoinen", Jaantila kirjoittaa. Yksi tämän kirjallisen lemmenparin vahvuuksista on minusta heidän suhteessaan kukkiva huumori: Sanna ja Sam selvästi viihtyvät yhdessä. Joidenkin romanttisten sankarien ongelma on se, ettei heitä oikein osaa kuvitella happy endin jälkeen pesemään vauvan kakkapyykkiä ilman, että koko romanssista menee hohto. Samin ja Sannan voi.

Samin lisäksi kirjoissa on muitakin hyviä poikahahmoja. Itse asiassa kirjojen pojat jäivät ainakin minulle paljon paremmin mieleen kuin Sannan tyttöpuoliset ystävät. Tytöt tuntuivat vähän statisteilta, kun taas Samin paras ystävä Chas ja isoveli Daniel ja Sannan pikkuveli Masa olivat kokonaisia, eläviä henkilöitä.

Tyttöjen kohdalla hämmästelin myös Sannan ystävien varhaista vakiintumishinkua: naimisiinmeno ja perheen perustaminen tuntuivat olevan parikymppisten tyttöjen ykköshuolia. Asia vaivasi minua sen verran, että päädyin peräti Tilastokeskuksen nettisivuille, ja totta tosiaan, vuonna 1980 suomalainen nainen solmi ensimmäisen avioliittonsa keskimäärin 24-vuotiaana, kun vuonna 2008 ikävuosia oli alttarille astuttaessa kertynyt jo 30. Kiintoisaa.

Seurustelu- ja ystävyyskuvauksen lisäksi minulle jäi kirjasta mieleen musiikki. Sanna ja hänen ystävänsä ovat musiikin opiskelijoita tai harrastajia, ja musiikilla on heidän elämässään tärkeä asema. Ei-muusikkona tunsin pientä kaihoisaa kateutta sitä yhteyttä kohtaan, jonka yhdessä musisointi ihmisten välille luo. Aloin miettiä tältä kantilta uudestaan myös vaikutelmaani siitä, miten hämmästyttävän vaivattomasti Sanna minusta sarjan ykkösosassa sopeutui uuteen amerikkalaiseen kouluunsa ja sen sosiaalisiin kuvioihin. Ehkä juuri musiikkiharrastus - koulun kuorot ja muut - osaltaan auttaa löytämään uusien tuttavuuksien kanssa sellaisen yhteisen kielen, jonka varaan koti kaukana kotoa on helppo rakentaa.

Jaantila jatkoi alkuperäistä Sanna-trilogiaa vuonna 1997 ilmestyneellä jatko-osalla Sanna ja Sam - forever? Sekin olisi kiva lukea tämän nostalgiatripin jatkoksi, mutta en ehkä saa kirjaa käsiini ihan tähän hätään. Joka tapauksessa oli mukavaa palata lukuhaasteen merkeissä Sannan ja Samin seuraan, ja suosittelen aikamatkailua muillekin Jaantilan nuortenkirjojen parissa viihtyneille.

P. S. Tähän juttuun en löytänyt netistä Love, Samin aitoa 80-luvun kansikuvaa, höh! Sarjan viimeisen osan kansi on tämän Huuto.netin kuvan perusteella järkyistä järkyin. Tai siis ei ainakaan minun makuuni.

Anu Jaantila: Sannan jenkkivuosi. Otava, 2002. (1. painos 1997.) Sisältää teokset Jenkkivuosi (1979), Dear Sanna (1980) ja Love, Sam (1983). 528 s. ISBN 951-1-14969-5. Lainattu kirjastosta.

Anu Jaantila: Dear Sanna (Nostalgian jäljillä)

Kuva: Antikvaari.fi

Anu Jaantilan Dear Sanna (1980) alkaa siitä, mihin Jenkkivuosi päättyy: Sanna on palannut Suomeen Michiganissa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen ja totuttelee taas kotimaan arkeen. Amerikan-vuoden muistot ovat tuoreina mielessä, ja ikävä on kova - varsinkin Samiin.

Luin kirjan heti Jenkkivuoden perään ja alussa hämäännyin, kun Sannan kertojanääni muuttui lennossa "mä"-puhekielestä kirjakielisemmäksi. Kirjan rakennekin oli toinen: Dear Sannassa Sannan kertomat osuudet vuorottelevat Samin Amerikasta kirjoittamien kirjeiden kanssa.

Molemmat päähenkilöt tuntuivat tässä kirjassa jotenkin etäisemmiltä kuin ensimmäisessä, mutta se oli ehkä olennainen osa tarinan henkeä. Etäisyys ja yksinäisyys ovat kirjan ydinteemoja. Siinä missä Jenkkivuosi avasi Sannalle uuden jännittävän maailman, Dear Sannassa aiheena on paluu entiseen - eikä kuitenkaan aivan samaan kuin ennen. Arki oman perheen ja vanhojen ystävien kanssa ei aina suju kuin ruusuilla tanssien, ja kotiinpaluun kirvoittamaan juurettomuuden tunteeseen sekoittuu koulunsa päättävän nuoren huoli tulevaisuudesta.

Kaiken kaikkiaan Dear Sannan tunnelmat ovat vauhdikkaan värikästä Jenkkivuotta laimeammat ja surumielisemmät. Kirja tuntui ehkä vähän jatko-osamaiselta (tai väliosamaiselta). Suurin osa tarinasta kuluu Sannan harhailuun ja vetistelyyn, ja vasta lopussa, kun Sanna matkustaa takaisin Michiganiin vaihto-oppilasvuoden aikaisen ystävän häihin, tapahtumat saavat uutta pontta. Sanna ja Sam ovat niin hyvä pari, että olin tyytyväinen, kun kirjeenvaihdosta päästiin "live"-kohtauksiin.

Dear Sanna jatkaa Jenkkivuodesta ja pohjustaa Love, Samia. Haastepostauksessani mainitsin, että muistelen lukeneeni nuorempana vain kaksi näistä kolmesta kirjasta. Dear Sanna taisi olla se väliin jäänyt, joten seuraavaksi on mukavaa lukea sarjan kolmas osa uudelleen nyt, kun tarinan aukot on paikattu.

Anu Jaantila: Sannan jenkkivuosi. Otava, 2002. (1. painos 1997.) Sisältää teokset Jenkkivuosi (1979), Dear Sanna (1980) ja Love, Sam (1983). 528 s. ISBN 951-1-14969-5. Lainattu kirjastosta.

Anu Jaantila: Jenkkivuosi (Nostalgian jäljillä)

Järjellä ja tunteella -blogin Susan aloittama Nostalgian jäljillä -haaste innoitti minut muistelemaan teinivuosilta mieleen jääneitä nuortenkirjoja. Listalta ensimmäisenä kirjastokassiin loikkasi Anu Jaantilan Sannan jenkkivuosi (2002, 1. painos 1997). Kirja on yhteisnide, joka sisältää teokset Jenkkivuosi (1979), Dear Sanna (1980) ja Love, Sam (1983).

Jenkkivuosi on kirjan takakannen mukaan "ensimmäinen aito suomalaisen koululaisen kuvaus vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa". Päähenkilö Sanna lähtee lukuvuodeksi 1976-77 vaihtoon michiganilaiseen pikkukaupunkiin. Kirja seuraa Sannan vuotta isäntäperheen ja paikallisen high schoolin arjessa ja etenkin hänen ystävystymistään luokkatoverinsa Samin kanssa.

Nostalgiahaasteen kysymykseen vastatakseni: Jenkkivuosi oli minusta edelleen hyvä kirja. Henkilöt ja tapahtumat ovat todenmakuisia, ja Sanna on sympaattinen ja huumorintajuinen kertoja, lämmin "jalat maassa" -tyyppi, jonka voisi kuvitella ystäväkseen.

Erityisen hienosti kirjassa on kuvattu Sannan vähitellen syvenevä suhde Samiin. Nuorten ystävyys etenee ja luottamus kasvaa pienten arkisten tapahtumien kautta, elämänmakuisesti. Sannan ja Samin läheisyys ja toveruuden sekaan vaivihkaa pujottautuva ihastus on kuvattu kauniisti ja herkästi. (Itse asiassa taidan olla vähän pihkassa Samiin. En malta odottaa, että tapaan hänet taas Dear Sannassa.)

Voin kuvitella, että tämä kirja on vuosien varrella kasvattanut monen suomalaisnuoren vaihtoonlähtöhaluja. Välillä Sannan sopeutuminen uuteen kieleen ja ympäristöön tuntui käyvän jopa vähän liian helposti. Sanna suhtautui kaikkeen kypsästi, itsenäisesti ja rohkeasti: hankki kavereita heti ensimmäisenä koulupäivänä, tuli loistavasti toimeen isäntäperheensä kanssa, kotiutui vaivatta Amerikan arkeen. Vaihto-oppilasvuoden nurjia puolia - koti-ikävää, yksinäisyyttä tai kulttuurimuureja - ei kirjassa juuri näkynyt.

Kuva Bookcrossingista.

Jenkkivuosi on mielestäni kestänyt hyvin aikaa, vaikka monet 70-luvun nuorten arjen yksityiskohdat voivat toki nykylukijaa huvittaa. "Väritelevisio oli kodeissa sääntö", pojat pukeutuvat koulun juhliin samettifarkkuihin ja röyhelöpaitoihin, ja Sanna saa Suomesta joululahjaksi Mikko Alatalon pop-levyn... Herkullista ajankuvaa tarjoaa myös kirjan alkuperäisen painoksen piirroskansi. 90-luvulla julkaistu uusintapainos on paljon tylsempi!

Kolmekymppisenä minä en tietysti ole enää kirjan ydinkohderyhmää, joten en osaa sanoa, miten Jenkkivuosi iskee nykynuoriin. Täti voi vain toivoa, että näin hyvä nuortenkirja löytää edelleen lukijoita.

Anu Jaantila: Sannan jenkkivuosi. Otava, 2002. (1. painos 1997.) Sisältää teokset Jenkkivuosi (1979), Dear Sanna (1980) ja Love, Sam (1983). 528 s. ISBN 951-1-14969-5. Lainattu kirjastosta.