No, maailmassa lienee miljoonia miehiä, joilla on suhde naiseen nimeltä Anna, joten siinä sinänsä ei ole mitään outoa. Mutta on Jyrkillä, Jorgella, Jürgenillä ja Jyrillä toki muutakin yhteistä, kuten esimerkiksi samaa juurta oleva etunimi ja se, että he kaikki uppoutuvat lähes pakkomielteisesti kukin omiin yrityksiinsä tehdä selkoa maailmasta.
Jyrki, tutkijankammioonsa hautautunut helsinkiläinen matemaatikko, omistaa elämänsä matemaattisille kaavoille eurokolikoiden maantieteellisestä leviämisestä. Jorge, barcelonalainen valokuvaaja, yrittää jakaa ihmisiä ryhmäkuviin heidän kulutuskäyttäytymisensä perusteella. Jürgen, berliiniläinen toimittaja, tekee tutkivaa journalismia siitä, miksi ihmiset hakeutuvat uskonnollisiin yhteisöihin.
Neljäs mies, mikkeliläinen opiskelija Jyri, on vähän eri maata. Häntä ei kiinnosta oikein mikään eikä hän tee oikein mitään. Hälläväliä-nahjus on kai jonkinlainen vastavoima kolmelle maanisemmalle miehelle. Samalla muihin vertautuessaan hänen tarinansa vihjaa, ettei maailmaa voi omilla räpistelyillään hallita: saamattomalle Jyrille ei näytä käyvän elämässä sen huonommin kuin yritteliäämmille kaimoilleenkaan.
Pidin kirjan ideasta ja rakenteesta, jossa neljä rinnakkaista tarinaa sivuaa toisiaan sekä pienten yksityiskohtien että taustalla häilyvien teemojen kautta. Mikä yhdistää ihmisiä, J-miehet kysyvät, mutta eivät löydä vastauksia ainakaan sieltä mistä niitä ensimmäiseksi etsivät.
Jokin kerronnassa tai henkilöhahmoissa silti välillä vähän tökki. Kirjaan on esimerkiksi siroteltu runsaahkosti asiatietoa miesten tutkimista aiheista, ja joskus skientologia- tai sosiologiaesitelmöinti vaikutti ehkä vähän tietosanakirjamaiselta. Henkilöistä suosikkini oli Jyrki, joka oli kaikessa sokeudessaan ja kömpelyydessään sympaattinen hahmo. Ylivoimaisesti ärsyttävin taas oli Jyri. Mies oli jo tyyppinä melko rasittava, ja lisäksi Jyrin osioissa kertojanääni haparoi minusta oudosti yleiskielen ja puhekielen välillä. Ja ovatko Mikkelissä äidit tosiaan mutseja ja tähdet taivaalla staroja? En tiedä, en tunne Mikkeliä.
Hauskan säväyksen kirjaan tuo se, että muutaman vuoden vanha kirja on niin selvästi kiinni ajassaan. Hämäläinen sirottelee tekstiin tuotemerkkejä, hittibiisejä ja muita yksityiskohtia, jotka ankkuroivat tapahtumat tasan tarkkaan vuodenvaihteeseen 2002-2003. Tyylikeino on vähän riskaabeli, koska teksti vanhenee äkkiä, mutta toisaalta se tekee lukemisesta hauskan miniaikamatkan lähihistoriaan.
