TTT: 10 suosituinta kirjailijaa Ranskassa (ja minä)

Tämän viikon Top Ten Tuesday -listan aiheen keksin Le Figaro -lehdestä. Lehti julkaisi viime viikolla listan Ranskan suosituimmista kirjailijoista vuoden 2012 myyntimäärien perusteella. Ajattelin siis esitellä tänään les dix écrivains préférés des Français ja omia tuumiani heistä.

1. Guillaume Musso: 1.710.500 kpl

Empiirisen havainnoinnin perusteella listan kärkinimet eivät yllätä, sillä ainakin täällä Brysselissä juuri listan ykkönen Musso ja kakkonen Levy ovat ne nimet, jotka bongaan useimmin metrossa kanssamatkustajien käsistä. (Juu, Bryssel ei ole Ranskassa, mutta kuten aiemmin belgialaista kirjallisuutta kartoittaessani totesin, belgialaiset kirjailijat ja lukijat liittyvät saumattomasti naapurimaan kirjalliseen kenttään, joten ei tämä kai ihan epärelevantti huomio ole.)

Mussoja löytyy paljon myös lähikirjastostani. Kirjojen rivi on pitkä, sillä nuoresta iästään (s. 1974) Musso on kirjoittanut jo kymmenen romaania. Olen lukenut yhden: Que serais-je sans toi ? -romaanin vuodelta 2009. Kirjoitin siitä näin: ”Musson sommittelema palapeli on viihdyttävä romanttinen seikkailu, jossa suuret tunteet sekoittuvat James Bond -henkisiin juonenkäänteisiin. Välillä en ollut ihan varma, kirjoittaako Musso tosissaan vai kieli poskessa, mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä. Juonessa ja henkilöhahmoissa oli mukana runsaahko annos kliseisyyttä ja melodraamaattisuutta, ja kirjan loppupuoli oli minun makuuni hiukan liian nyyhky ja paolocoelhomainen, mutta aina roiskuu kun rapataan. Kaiken kaikkiaan tekstistä välittyi jotenkin virkistävän epäkyyninen tarinankerronnan riemu.”

Mussoa ei tietääkseni ole suomennettu, mutta suomalaisista kirjabloggaajista hänen tuotantoonsa on tutustunut ainakin Humisevalla harjulla -blogin Cathy (täällä ja täällä).

2. Marc Levy: 1.433.000 kpl

Myös Marc Levy (s. 1961) on varsin tuottelias kirjailija. Mies julkaisi esikoisromaaninsa Et si c'était vrai... vuonna 2000 ja on sen jälkeen pykäissyt ilmoille kirjan vuodessa (tai no, 2002 jäi välistä, mutta vuonna 2009 ilmestyi kaksi). 

Et si c'était vrai... on ollut Levyn tähän asti menestynein teos. Suomeksi se ilmestyi vuonna 2001 nimellä Tapahtui kerran San Franciscossa... Myöhemmin se julkaistiin uudelleen nimellä Jospa se vain olisi totta… (2005). Romaanista on tehty myös Reese Witherspoonin tähdittämä Hollywood-elokuva Just Like Heaven.

Suomalaisista blogeista Levyä ovat lukeneet ainakin Saraseeeni ja Cathy. Minulla Levy on vielä kokeilematta. Ennakko-odotusteni perusteella hänen kirjansa ovat tunteikasta viihdettä, jossa on mukana myös yliluonnollisia aineksia.

3. Katherine Pancol: 705.000 kpl

Katherine Pancolia (s. 1954) on luettu suomalaisissakin kirjablogeissa. Tähän mennessä Pancolilta on suomennettu hauskasti nimetty kirjakolmikko Krokotiilin keltaiset silmät (2006, suom. 2011), Kilpikonnien hidas valssi (2008, suom. 2012) ja huhtikuussa Bazarilta ilmestyvä Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin (2010, suom. 2013). Blogiarvioita kahdesta ensimmäisestä täällä ja täällä.

Minä olen lukenut Pancolilta yhden kirjan, pienoisromaanin Un homme à distance (2002). Kirjeromaanissa oli hyvä idea ja kiehtova kirjallis-merellinen miljöö, mutta toteutus ei aivan vakuuttanut.

4. Françoise Bourdin: 512.500 kpl

Françoise Bourdin on minulle aivan tuntematon nimi, täytyy siis turvautua Wikipediaan. Sen mukaan Bourdin (s. 1952) on pariisilainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut yhteensä nelisenkymmentä kirjaa (!). Kirjoja ei tietääkseni ole suomennettu.

5. Joël Dicker: 496.000 kpl

Joël Dicker (s. 1985) on tämän listan juniori. Sveitsiläinen Dicker on kirjoittanut kolme romaania, joista etenkin tuorein on menestynyt komeasti: La Vérité sur l'affaire Harry Quebert (2012) voitti arvostetun Ranskan akatemian kirjallisuuspalkinnon. Muistan lukeneeni kirjasta pari sen verran mielenkiintoista lehtijuttua, että kirjoitin nimen muistiin, mutta lukemaan asti en ole vielä ehtinyt.

6. David Foenkinos: 473.000 kpl

David Foenkinos (s. 1974) on tuttu nimi suomalaisillekin lukijoille. Toissa vuonna suomennettu Nainen, jonka nimi on Nathalie (2009, suom. 2011) ihastutti kirjabloggaajia. Vähän varautuneempia arvioita keräsi Vaimoni eroottinen potentiaali (2004, suom. 2012).

Minä olen lukenut Foenkinokselta kahden edellä mainitun lisäksi kaksi muuta romaania, Inversion de l'idiotie : de l'influence de deux Polonais (2001) ja Qui se souvient de David Foenkinos ? (2007). Ensimmäinen Foenkinokseni oli Vaimoni eroottinen potentiaali, joka oli aikanaan ilahduttava löytö, mutta paras tähän asti lukemistani on ollut Nathalien tarina. Kirjoitin siitä näin: ”Kirja on yhtä aikaa vakava ja kepeä kuvaus surusta ja surun väistymisestä: siitä, miten elämä voittaa ja sydämen sanakirja tietää vastaukset, vaikkemme osaisi tai uskaltaisi edes kysyä.” Haluaisin nähdä myös kirjasta tehdyn elokuvan, vaikka Audrey Tautoun söpöily onkin välillä vähän ärsyttävää.

7. Laurent Gounelle: 471.000 kpl

Toinen minulle täysin tuntematon nimi. Wikipedian mukaan Gounelle (s. 1966) on julkaissut kolme romaania. Ei tietääkseni suomennettu.

8. Éric-Emmanuel Schmitt: 427.000 kpl

Schmittistä (s. 1960) olen kuullut paljon kehuja. Toistaiseksi olen lukenut vain pienoisromaanin Oscar et la dame rose (2002), joka oli sympaattinen lukukokemus. Schmittin muista romaaneista minua kiinnostaisi ainakin L'Évangile selon Pilate (2000), joka kertoo Jeesuksen viimeisistä päivistä sekä Jeesuksen itsensä että Pontius Pilatuksen näkökulmasta.

9. Grégoire Delacourt: 421.000 kpl

Tämänkin kohdalla täytyy turvautua Wikipediaan. Sen mukaan Delacourt (s. 1960) on mainosmies ja kirjailija, joka on kirjoittanut tähän mennessä kaksi romaania: monta palkintoa haalinut L’Écrivain de la famille (2011) ja uutuus La Liste de mes envies (2012). Sen suomalaisen käännöksen Onnen koukkuja (WSOY, 2013) ovat painotuoreena lukeneet ainakin Laura ja Sanna. 

10. Amélie Nothomb: 405.000 kpl

Amélie Nothomb taitaa olla listan suomennetuin kirjailija. Belgialainen Nothomb (s. 1966) on vuodesta 1992 lähtien julkaissut kirjan vuodessa, joista näkyy suomennetun neljä: Vaitelias naapuri (1995, suom. 1997), Nöyrin palvelijanne (1999, suom. 2001), Antikrista (2003, suom. 2006) ja Samuraisyleily (2007, suom. 2009).

Minä olen lukenut Nothombilta kolme kirjaa. Suosikkini on nuoren Amélien Japani-kokemuksista kertova Nöyrin palvelijanne. Lapsuuskuvaus Métaphysique des tubes menetteli. Tuorein lukukokemus oli Nothombin esikoisteos Hygiène de l'assassin, outo ja melkoisen puistattava kirja, josta kirjoitin näin: ”Minulle jäi kirjasta vähän ristiriitaiset tunnelmat. Alkupuolella en ollenkaan innostunut Nothombin tyylistä, vaan suoraan sanottuna tylsistyin ja harkitsin jo jättäväni kirjan kesken. Tarinassa ei varsinaisesti tapahdu juuri mitään - pelkkää keskustelua - eikä siinä ole yhtään miellyttävää henkilöä. Tach oli ylivertaisen vastenmielinen, mutta ei lukija oikein Ninaankaan samaistu. Koko käsittelytapa oli siis jotenkin etäännyttävän intellektuelli, mutta loppua kohden kirjasta tuli silti kaikessa kieroutuneisuudessaan lihansyöjäkasvimaisella tavalla kiehtova.”

*

Näistähän riittikin yllättävän paljon juttua! Antoisa listaus, sillä sain tästä monta mielenkiintoista ehdokasta alati venyvälle TBR-listalle. Bonne lecture!

Kuvat: Wikipedia, paitsi Dicker (joeldicker.com) ja Delacourt (editions-jclattes.fr)

Guillaume Musso: Que serais-je sans toi?

Kiinnostuin Guillaume Mussosta luettuani Humisevalla harjulla -blogin Cathyn innostuneita arvioita hänen kirjoistaan. Mussoa ei tietääkseni ole suomennettu, mutta kotimaassaan ja ilmeisesti monessa muussakin nuori ranskalainen kirjailija myy kuin häkä. Hänen kirjojaan on Wikipedian mukaan käännetty yli 30 kielelle ja myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.

Que serais-je sans toi? (2009), vapaasti suomennettuna "Mitä olisin ilman sinua?", on Musson seitsemäs romaani. Tarinan päähenkilöt ovat ranskalainen Martin ja amerikkalainen Gabrielle. Parikymppisten nuorten lempi leiskuu Kalifornian auringon alla, mutta elämä erottaa rakastavaiset. Vuosia myöhemmin heidän tiensä kohtaavat uudelleen monipolvisessa tapahtumaketjussa, jonka polkaisee käyntiin tauluvarkaus Pariisissa Orsayn taidemuseossa.

Enempää en juonesta paljasta, sillä minua vähän ärsytti kirjan takakansi, joka läväytti tarinan keskeisen jännitteen lukijan silmille heti kättelyssä, kun itse kirjaa lukemalla se paljastuisi kutkuttavasti vähitellen. Takakansitekstien kirjoittaminen on kyllä varsinainen taiteenlaji: ei ole helppoa paljastaa juuri sopivasti muttei yhtään liikaa, ja lukijoiden mieltymykset tässä asiassa vaihtelevat varmasti laidasta laitaan.

Musson sommittelema palapeli on viihdyttävä romanttinen seikkailu, jossa suuret tunteet sekoittuvat James Bond -henkisiin juonenkäänteisiin. Välillä en ollut ihan varma, kirjoittaako Musso tosissaan vai kieli poskessa, mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä. Juonessa ja henkilöhahmoissa oli mukana runsaahko annos kliseisyyttä ja melodraamaattisuutta, ja kirjan loppupuoli oli minun makuuni hiukan liian nyyhky ja paolocoelhomainen, mutta aina roiskuu kun rapataan. Kaiken kaikkiaan tekstistä välittyi jotenkin virkistävän epäkyyninen tarinankerronnan riemu.

Minua viehättivät kirjassa myös miljööt eli ikisuosikkini Pariisi (johon sijoittuvista kirjoista olen blogannut jo Juhani Ahon, Kira Poutasen ja Sven Aurénin kohdalla) ja tuore tuttavuus San Francisco. Kaupungissa vastikään matkailleena oli hauska seurata Martinin ja Gabriellen seikkailuja Golden Gaten kainalossa.

Lisää Musson kirjoista Humisevalla harjulla -blogissa: Seras-tu là?, Que serais-je sans toi? , La fille de papier

Guillaume Musso: Que serais-je sans toi ? XO Editions, 2010. (1. painos XO Editions, 2009.) ISBN 978-2-266-20021-9. Ostettu käytettynä.