Pian se alkaa! Yllä olevan kuvan otin eilen havainnollistamaan maratonille haaveilemiani lukuolosuhteita. Tänään sää on ollut epävakainen, mutta katsotaan, miten tilanne kehittyy... Aloitan urakan kello 17.30 (Suomen aikaa 18.30). Siitä alkaen luvassa on pikapäivityksiä kirjojen välissä tähän samaan postaukseen. Päivitykset keskittynevät lähinnä lukutunnelmiin; itse kirjoista kirjoitan sitten myöhemmin perusteellisemmin.
Kuvan pino on sama kuin
eilen, mutta lukutoukkakollegoiden kommenttien perusteella taidan jättää maratonilla väliin ainakin
Leena Krohnin Tainaronin ja
Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin. Rimmisen osalta saa nähdä, mutta Krohniin aion kyllä tarttua joskus myöhemmin, kun lukemisen kanssa on vähemmän kiire.
Niin, kiire... Mitenkäs tämän maratonin kanssa nyt onkaan? Eikö kirjojen parissa ole tarkoitus rentoutua? Pilaako ahmiminen lukuelämykseni, menevätkö hyvät kirjat hukkaan? Onko koko homma hölmöä hoppuilua?
Hm. Luulen, että jonkinasteisia suorituspaineita on mahdoton välttää, mutta toivon kuitenkin nauttivani maratonlukemisesta, en vain punnertavani sivuja eteenpäin verenmaku suussa. Itse asiassa en osaa yhtään arvioida, kuinka monta kirjaa tai sivua ehdin 24 tunnissa lukea. Kuvittelen olevani kohtalaisen nopea lukija, mutta en ole koskaan tullut mitanneeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis kokeilemaan vain!
No niin. Pian se alkaa.
*
Klo 17.30
Sataa. Ensimmäinen kirja on
Gabriel García Márquezin Rojumyrsky.
*
Klo 18.45
Rojumyrsky (139 s., 1h 15min) vei minut 1920-luvulle, Etelä-Amerikkaan Macondon kylään, jossa itsepäisen everstin talossa kuolee koko kylän vihaama omituinen tohtori.
Vahva tunnelma ja mielenkiintoinen rakenne: puoli tuntia, kolme kertojaa, takaumia.
Aluksi olin maratontäpinöissäni vähän levoton, mutta vähitellen lukeminen vei mennessään. Hyvä alku! Kuvitteelliseen Macondoon sijoittuu kirjan takakannen mukaan myös
Sadan vuoden yksinäisyys, jonka haluaisin lukea nyt, kun olen korkannut García Márquezin. Näin eteni siis myös
Nobel-haaste!
*
Klo 20.55
Takana klo 19.00-20.25
J. M. Coetzeen Michael K:n elämää 108 sivua, sitten hiukan puhelimessa puhumista ja kokkailua.
Sienimunakas
hikoilee parhaillaan pannulla.
Olin kuvitellut, että mieleni tekisi lukea maratonilla enimmäkseen kotimaista, mutta
Rojumyrskyn jälkeen halusinkin jatkaa maailmanmatkailua.
Michael K:n Etelä-Afrikka on minulle yhtä eksoottinen paikka kuin García Márquezin Kolumbia.
Piti tarkistaa, kuka kirjan on suomentanut, ja aavistin oikein: sama Seppo Loponen kuin Toni Morrisonin
Jazzin. Jotenkin minusta tuntuu, ettei Loponen ole suosikkisuomentajani, vaikkei käännös tässä varsinaisesti kamalasti häiritse (toisin kuin minulle
Jazzin kohdalla kävi).
Nyt syömään!
*
Klo 22.15
Michael K:n elämä (187 s.) luettu loppuun klo 21.25-22.15, eli yhteensä kirjaan meni 2h 15 min. Hyvä kirja tämäkin. Michael K., ristihuulinen ja vähän yksinkertainen, lähtee levottomasta Kapkaupungista viemään sairaan äitinsä maalle turvaan. Miehen matka "sivistyksestä" "villiin" ja kumpi onkaan kumpaa. Tätä pitää miettiä lisää, uskon että kirja jää ajatteluttamaan.
En tiedä, mitä seuraavaksi lukisin. Ehkä ensin jälkiruoaksi ja iltapalaksi vähän raparperipiirakkaa (tankkaushan on tärkeää!).
*
Klo 23.25
Michael K:n jälkeen mieli teki jotain kevyttä ja vaivatonta, ja takavasemmalta lukupinon ohi loikkasi
Katja Kallion Elokuvamuisti (155 s., 55 min).
Sopi tarkoitukseen täydellisesti ja oli hauska! Hörähtelin ääneen useampaan kertaan.
Kirja on siis kokoelma Kallion elokuva-aiheisia kirjoituksia, joista osa on alun perin julkaistu kolumneina TV-maailma-lehdessä.
Lyhyet kirjoitukset ovat mukavan henkilökohtaisia, humoristisia ja itseironisiakin, ja ennen kaikkea huokuvat rakkautta elokuviin.
Elokuviin, joista joihinkin rakastuu äkkipäätä, toisiin vähitellen. Niihin suhtautuu mustasukkaisesti,
niitä haluaa varjella ymmärtämättömiltä ihmisiltä. Tai joidenkin kohdalla sitä "katselee lempeästi niin elokuvaa kuin omaa nuoruuttaankin ja ajattelee vain että no, toteutus oli aika noloa paskaa, mutta kyllähän siellä jokunen mielenkiintoinen ajatuskin vilahti".
*
Klo 00.00
Ennen nukkumaanmenoa vielä vähän
Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä. Kuvittelen, että sen tunnelma sopii yöhön rauhoittumiseen ja pohjustaa hyviä unia.
*
Klo 9.45
Huomenta!
Kuvanveistäjän tytär oli ihanaa iltalukemista. Olin ehkä kuvitellut sitä enemmän perinteisen omaelämäkertamaiseksi kuin se oli, mutta rakastuin Janssonin lapsuuden tuokiokuviin. Mieleen jäivät parvelta ateljeen juhlia kuunteleva lapsi, joulun tunnelma, meriluonto ja mielikuvituksen ihme.
Luin
Kuvanveistäjän tytärtä illalla vajaan tunnin, mutta sitten väsy vei, joten aamulla loppuun eli yhteensä 127 sivua ja 1h 20 min. Lukeminen sinänsä ei illan aikana ehtinyt alkaa puuduttaa oikeastaan vielä yhtään. Tuntuu vain, että olisipa aikaa enemmän, että ehtisi lukea enemmän! Katsotaan, miltä tänään tuntuu.
Yön aikana on satanut taas, joten piha on vielä liian märkä ruusujen alla lukemiseen, mutta elättelen toiveita poutaisesta lauantaista. Aamupalan kyytipojaksi aloitan uuden kirjan.
*
Klo 10.50
Anja Snellmanin Aura luettu 9.50-10.50 (144 s., 1h). Tämä oli ensimmäinen lukemani Snellmanin kirja. Lyhyt romaani, jossa menestyskirjailija saa pahvilaatikoittain runoja kuolleen naisen jäämistöstä, naisen, jonka hän tunsi kaksikymmentä vuotta aiemmin. Kirjailija muistelee keskustelujaan arvoituksellisen ja lahjakkaan Aura Aulan kanssa ja samalla omaa menneisyyttään, etenkin isäänsä. Isäjaksoista pidin eniten. Lapsuus- ja isämuistojen osalta tämä liukui mielenkiintoisesti limittäin
Kuvanveistäjän tyttären kanssa.
Kirjassa oli paljon Sylvia Plathia. Olisi hyvä tuntea Plathia paremmin;
Aurassa oli varmasti kaikenlaista intertekstuaalista, joka meni minulta ohi. Pidin kirjasta kyllä, sen sanojentäyteisestä tunnelmasta, mutta täytyy ehkä lukea Snellmanilta jotain muutakin ennen kuin minulla on hänestä vakaa mielipide.
*
Klo 12.40
Ihastuin
Markus Nummen Kadonneeseen Pariisiin (207 s., 1h 40 min). Ensinnäkin siinä on Pariisi, mistä pisteitä saa kirja kuin kirja. Ja toiseksi siinä oli mahtava idea: mitä jos Pariisin yhtäkkiä todettaisiin kadonneen?
Todellisuutta, aikaa ja historiaa kekseliäästi vääntelevää tarinaa oli ilo lukea, ja nautin Nummen jotenkin miellyttävän teeskentelemättömästä, vaatimattoman huumorintajuisesta kerronnasta. Haluan ehdottomasti lukea Nummelta muutakin. Kiinnostava olisi esimerkiksi monien kehuma
Karkkipäivä, joka taitaa kyllä olla tätä kirjaa paljon synkempi.
Pariisista jäi hyvä mieli.
*
Klo 14.45
Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen (197 s., 1h 30 min) oli tunnelmaltaan ihan erilainen kuin edellinen kirja, mutta hyvä tämäkin. Olen ihan hämmentynyt, miten antoisaa tämä turbolukeminen onkaan. Niin paljon hyviä kirjoja ja kirjailijoita, joilta haluaisin mieluusti lukea lisääkin!
Alasalmen kirjassa vaikutuin etenkin sen tunnelmasta, jännitteestä. Jo takakannen teksti antaa aavistaa, mitä on tulossa: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..." Kolme pistettä kertovat kaiken.
Tässäkin kirjassa oli isäjuttuja. Mielenkiintoisesti isät ovat olleet tärkeässä roolissa melkein kaikissa tähän asti lukemissani kirjoissa, joko sillä millaisia ovat tai poissaolollaan. Mutta ehkä niin on monissa kirjoissa. Kiinnostavaan tarinaan tarvitaan menneisyyden haavoja, ja mistäpä niitä muualta kuin ydinperheestä ja varsinkin vanhemmista.
*
Klo 16.30
Seuraavaksi luettavaksi valitsin
Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaajan (160 s., 1h 30 min taas!). Ajattelin, että jos en lue sitä maratonilla, en ehkä tule lukeneeksi ollenkaan. Huovinen ei keiku aivan lukulistani kärkipäässä eikä lähelläkään, mutta
Kuusi kovaa kotimaista -haasteesta innostuneena päätin kokeilla.
Ihan hyvä kokeilu, mutta
Koirankynnen leikkaaja jäi minulle kyllä maratonin tähän mennessä valjuimmaksi lukukokemukseksi. Rehevää kieltä ja kuvailua, mutta äijänhikinen tukkisavottamaailma ei ehkä sitten kuitenkaan ole ominta lukemistani. Hauska sattuma oli, että tässäkin oli päähenkilönä vähän vajaakuntoinen kulkurimies aivan kuin eilen lukemassani
Michael K:n elämässä.
Tunti aikaa enää! Ehtii vielä lukea jotain oikein lyhyttä tai alkua jostain.
*
Klo 17.25
Huh!
Tuomas Kyrön Miniä (122 s., 45 min) luettu loppuun viisi minuuttia ennen määräaikaa. Hiukan pelkäsin, että jää kesken, mutta kirja oli tosiaan nopealukuinen. Tykkäsin. En ole lukenut Kyröltä muuta, joten vältyin vertailemasta. Blogijuttujen perusteella uumoilen, että
Mielensäpahoittaja on ääneennaurattavammin hauska, mutta mukavaa huumoria oli tässäkin
– tunnistettavia tilanteita vanhan ajan maalaisarvojen ja espressokone-kaupunkilaiselämäntapojen yhteentörmäyksistä
– ja loppuun sopivasti lempeää arjen elämänfilosofiaa. Mukava päätös maratonille.
*
Pikainen laskutoimitus kertoo, että luin vuorokauden aikana yhdeksän kirjaa ja 1438 sivua. Nyt en ehdi mietiskellä lukumaratonin antia tarkemmin, ehkä lisää jälkipuinteja huomenna, mutta hieno kokemus tämä oli!
