Lukuneuvojana kirjailija Mikko Porvali

Kuva: Tommi Anttonen

Mikko Porvali on tullut lukijoille tutuksi sotahistoriallisista tietokirjoistaan, joista vuonna 2011 ilmestynyt Operaatio Hokki: päämajan vaiettu kaukopartio ylsi tieto-Finlandia –ehdokkaaksi saakka. 

Oma suosikkini Porvalin teoksista on kaunis ja koskettava Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (2013), johon on koottu kaksitoista tositarinaa sodasta, rakkaudesta ja surusta. (Kirjasta voit lukea lisää täältä.)

Viime vuonna Porvali debytoi jännityskrjailijana ja julkaisi ensimmäisen osan historiaan sijoittuvasta Karelia noir –kirjasarjastaan. 

Sinisen kuoleman kuvassa Viipuriin määrätty poliisikaksikko Jussi Kähönen ja Salomon Eckert saavat ratkaistavakseen poliisikollegansa mystisen tukehtumiskuoleman ja sotkeentuvat samalla Viipurin alamaailman mädännäisyyksiin. Ensi syksynä sarjaan saadaan jatkoa, kun toinen osa, Veri ei vaikene, ilmestyy.

(Sinisen kuoleman kuvasta voit lukea lisää täältä.)

Näistä viidestä kirjasta Porvali itse pitää ja haluaa suositella niitä myös kaikille teille.

Mikko Porvali suosittelee:

1. Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla (1959-62 WSOY)

“Kaikkitietävä kertojaääni luo eri taustaisten ja eri ikäisten henkilöhahmojen kautta kerrassaan upean ja tarkkanäköisen kokonaisuuden. Sellainen opettaa kohtuutta ja malttia kaikille yhteiskunnan osapuolille. Lopputuloksena on loistavaa ja ajatonta ajankuvausta ihmisyydestä.”

2. Carl von Haartman: Antaa Haartmanin yrittää (1972 Otava) ja Arimo Raeste: Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut (1991 Kirjayhtymä)

“Muistelmia kirjoittavat liian usein ihmiset, jotka eivät osaa nauraa itselleen - eivätkä siten lunasta oikeutta nauraa muillekaan. Nämä virkamiehet tekevät poikkeuksen. Presidentin linnanvouti Raeste ja everstiluutnantti von Haartman eivät hukkaa painomustetta oman hahmonsa pönkittämiseen tai katkeriin tilityksiin. Heidän kirjansa ovat suorasanaisia ja värikkäitä ajankuvauksia ryyditettynä monipolvisin kohelluksin, joissa ylpeys käy etupäässä lankeemuksen edellä.”

3. Leo Tolstoi: Anna Karenina (ilm. 1875-77, suom. 1910-11)

“Yllä voisi yhtä hyvin lukea Rikos ja rangaistus, Saatana saapuu Moskovaan, Hiljaa virtaa Don - ja niin edelleen. Suomen kansalle on kohtalonkysymys hahmottaa, mitä Venäjä on ja millaisia latuja venäläinen ajatuksenjuoksu kulkee. Niistä laduista ei suinkaan tule olla kritiikittömästi samaa mieltä, mutta venäläisen ajattelun perusteet täytyy Suomessa tuntea. Tutustuminen kannattaa aloittaa kirjallisuudesta, joka on sikäläisen yleissivistyksen perusta.”

4. Alpo Reinikainen: Taipaleenjoen tulessa (1980), Toisten on kuoltava (1981) ja Varsinainen asiamies (1983)

“Alpo Reinikaisen sotamuistelmat ovat proosana samaa, minkä Yrjö Jylhä kirjoitti runoina Kiirastulessaan. Reserviupseeri Reinikainen palveli juuri oikealla tasolla: toisaalta aivan etulinjassa, toisaalta esimiehenä. Siten hän tunsi tilanteita hieman rivimiestä laajemmin sekä joutui kantamaan huolta koko joukkonsa suorituksesta ja hyvinvoinnista. Kirjoista välittyy inhimillinen sodankuva ja vääjäämätön vastuuntunto, joita pidän veteraanisukupolven tärkeimpänä perintönä.”

5. Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi (1844-45, suom. 1892)

“Seikkailuromaaniksi naamioitu teksti on sisimmältään kaikkea muuta: upea tutkielma kostosta, katkeruudesta ja niiden seurauksista. Jos maailman epäoikeudenmukaisuus oikein korpeaa ja tahtoisit ottaa oikeuden omiin käsiisi, tartu tähän kirjaan, lue se ja mieti vielä kertaalleen.”

Hyviä lukuelämyksiä!

Lukuneuvojana kirjailija Paula Havaste

Kuva: Marek Sabogal

Paula Havasteen monipuolinen kirjailijaura alkoi vuonna 2003, jolloin hän julkaisi vanhasta suomalaisesta kansanperinteestä ammentavan esikoisromaaninsa Kymmenen onnen Anna. 

Rovaniemellä syntyneelle Havasteelle pohjoisen Suomen maisemat ovat aina olleet läheisiä ja niihin maisemiin hän sijoittaakin useat historialliset romaaninsa. 

Uusimmassa kirjasarjassaan (Tuulen vihat, Maan vihat, Veden vihat) Havaste tuo lukijan etelämmäs ja seuraa nuoren varsinaissuomalaisen Kerten elämää 1100-luvulla ja värittää tarinaansa esikoisromaanista tutuilla kansanperinteen elementeillä: taioilla, loitsuilla ja uskomuksilla. Historiallisten romaaniensa lisäksi Havaste on kirjoittanut myös lastenkirjallisuutta.

Paula Havaste kertoo olevansa lukijana ahne ja utelias. Hän lukee ennakkoluulottomasti kaikenlaista ja palaa mielellään uudestaan myös suosikkiteoksiinsa. Lukiessaan hän kohdistaan huomionsa usein kielen keinoihin. Näitä kolmea hän suosittelee lämpimästi blogini lukijoille:

1. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (1969 WSOY)

“Huima ja hilpeä kertomus neuvostoajasta ja siitä, kuinka taide puski läpi ankarina aikoina. Hurjat jaksot pimeyden ruhtinaan mystisestä vierailusta ovat upeita!”

2. Stanislav Lem: Kyberias (ilm. 1965, suom. 1982 Kirjayhtymä)

“Matti Kannoston nerokkaasti suomentama teos on varsinaista kielen ilotulitusta, eikä satiirista ole tässäkään kirjassa puutetta.”

3. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1873)

“Kotimainen nero, jonka Seitsemää veljestä luen näin aikuisiällä nautiskellen ja joka lausetta maistellen.”

Hyviä lukuelämyksiä!

Lukuneuvojana kirjailija Tommi Kinnunen

Kuva: Kristian Tervo

Tommi Kinnunen singahti koko Suomen tietoisuuteen upealla esikoisromaanillaan Neljäntienristeys (2014 WSOY), jota kriitikot kilvan hehkuttivat. Karun kaunis tarina porautui myös lukijoiden sydämiin ja on edelleen kirjastojen yksi varatuimpia teoksia, vaikka sen julkaisemisesta on kulunut jo yli vuosi.

Kinnusella on kiinnostava tapa löytää itselleen uutta ja vähän erilaista luettavaa. Lähes aina kirjastossa käydessään hän valitsee paikalla olevista työntekijöistä tuntemattomimman ja pyytää tätä suosittelemaan hänelle jotain kiinnostavaa. ”Kun ohittaa virkailijan silmiin nousseen hämmennyksen, pelästyksenkin, ja selittää, että ihan oikeasti tahtoo lukea sellaisen kirjan, jota virkailija on pitänyt hyvänä, saa lopputulemana todella hyviä lukuhetkiä”, Kinnunen kertoo.

Nämä neljä helmeä Kinnunen on löytänyt juuri kirjastohenkilökunnan avulla, eikä olisi niitä itse osannut hyllystä poimia. Lukusuositusten lisäksi kannattaa siis ottaa käyttöön Kinnusen hyväksi todettu uusien lukuelämysten etsimismenetelmä.

Tommi Kinnunen suosittelee: 

Emmanuel Carrere: Viikset (2002 Like)

“Kirja vaikutti vaatimattomalta, melkein haukkapalalta, mutta olin niin väärässä.  Arjen yksinkertainen tapaus - se että mies päättää yllättää vaimonsa ja ajaa illalla viiksensä pois - laajenee pohdinnaksi siitä, mikä on unohtamista, muistikatkosta, salaliittoa ja hulluutta.”

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen (2008 Gummerus)

“Olin kovin varma, etten jaksa lukea tätä, sillä kauhu ei ole minun genreäni. Taas olin väärässä.  Kaksitoistavuotiaan koulukiusatun Oskarin elämä mullistuu, kun hän iltahämärissä tutustuu taloyhtiön pihalla Eliin. Kaikkein pelottavinta oli se, ettei kauhu tapahdu amerikkalaisessa pikkukylässä, vaan täysin tunnistettavan oloisessa skandinaavisessa lähiössä. Kammoan vieläkin alikulkutunneleita.”

  

Samuel Beckett: Huomenna hän tulee (näytelmän ensiesitys 1953, suom. 1964)

“Tämä löytyi sotilaskodin kirjastosta vuodelta 1993, kun kysyin, oliko heillä näytelmiä. Kiinnostavinta Vladimirin ja Estragonin odottamisen seuraamisessa on se, kuinka paljon tiedosta ja tunnelmista välittyy siinä, mitä ei kerrota ja mihin ei viitata. Kokonaisuus rakentui päässäni kuin suuri sanallinen palapeli.”

Helmi Kellokumpu: Havun takana: kertomuksia (2000 WSOY)

“Pohjoisen kirjailijan novellikokoelman tarinoissa ei paljoa tapahdu, vaan ne toimivat ennemminkin kuin valokuva: näyttävät ja paljastavat, mutta eivät ota kantaa. Lukijan tehtävänä on miettiä, menikö Särkymävaran isännän elämässä kaikki niin kuin piti tai miksi lapsuudesta tallentuu mieleen lämpimän leivän tuoksu.”

Hyviä lukuelämyksiä!

Lukuneuvojana muusikko Juice Leskinen

Kuva Antti Heikkisen kirjasta Risainen elämä (2014)

”Oikeastaan on olemassa vain neljä aihetta, joista on mielekästä tehdä sanoituksia: ihminen; ihminen ja toinen ihminen; ihminen ja yhteiskunta; ihminen ja uskonto.”

- Juice Leskinen -

Juice Leskinen, suomalaisen rocklyriikan grand old man, osoitti omalla esimerkillään, että hyväksi kynänkäyttäjäksi tullaan kirjoittamalla – ja lukemalla!

Jo nuorena poikana Juice viihtyi paremmin nenä kirjassa kuin ulkona pihaleikeissä. Juankosken kirjastoa Juice käytti niin ahkerasti, että kirjastonhoitaja alkoi kysellä nuorelta vakiasiakkaaltaan vinkkejä uusista hyvistä kirjoista, joilla täydentää kirjaston kokoelmaa. Ja Juice neuvoi mielellään.

Juice luki koko ajan, pääasiassa kotimaista kaunokirjallisuutta. Myös eri kulttuurit, maantieto ja kielitiede kiinnostivat häntä. Hän keräsi valtavan kirjakokoelman ja osti kirjoja paljon myös antikvariaateista. Kirjan ulkoasua tärkeämpää Juicelle oli aina sen sisältö.

Juice halusi, että hänen kirjastonsa pysyisi yhtenäisenä myös hänen kuolemansa jälkeen ja  niin tapahtui: se lahjoitettiin kokonaisuudessaan tamperelaiselle Viola-kodille. Kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa kokoelmaan Tampereella ja istahtaa katselelemaan kirjoja vaikkapa Juicen omaan lempinojatuoliin. Hannu Riikosen suunnittelema Juicen näköispatsas seurailee salissa myhäillen vierailijaa.

Mistä teoksista Juice Leskinen mahtoi ammentaa aineksia omiin teksteihinsä? Mitä teoksia hän kenties suosittelisi nykylukijalle? 
Antti Heikkisen kirjoittaman elämäkerran (Risainen elämä: Juice Leskinen 1950-2006) perusteella ainakin näitä viittä.

Juice Leskinen suosittelee:

1. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

”Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa jo 7-vuotiaana ja samastuin erityisesti Eeroon, veljessarjan nuorimpaan. Siinäpä vasta nokkela ja salaviisas kaveri, joka pärjäsi pienestä koostaan huolimatta – vähän niin kuin minäkin.” 

2. Lauri Viidan tuotanto

”Lauri Viita oli minulle kenties kaikista aiemmien sukupolvien kielenkäyttäjistä tärkein ja teki vaikutuksen koko tuotannollaan. Se näkyy vähän musiikissanikin. Kun tamperelaiset vetkuttelivat Lauri Viidan patsashankkeen kanssa, päätin kunnioittaa häntä omatoimisesti ja tein biisin nimeltä Lauri Viidan muistomerkki. Se löytyy levyltä Minä.”

3. Väinö Linna: Tuntematon sotilas

”Tuntematon sotilas on tullut luettua useampaan otteeseen. Ärsyttää, että jotkut alkoivat pitää sitä huonona kirjana, koska se myi hyvin. Olisiko se ollut parempi kirja, jos sitä olisi lukenut vain kourallinen ihmisiä? No ei olisi.” 

4. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

”Veltto Virtanen suositteli minulle aikanaan Sinuhe egyptiläistä ja se singahtikin kertaheitolla lempikirjojeni joukkoon. Pidin paljon myös Waltarin romaaneista Valtakunnan salaisuus ja Neljä päivänlaskua. Ne eivät olleetkaan sellaista rasittavaa akateemista jankutusta, mitä olin luullut. Sinuhen vaikutus näkyy muuten eniten biisissäni Minea, joka löytyy Tauko- nimiseltä levyltäni.”

5. Kalle Päätalon tuotanto

”Päätalon koko tuotanto on upea. Suosikkejani kaikki. Päätalo kestää monta lukukertaa. Minä ehdin lukea ne läpi melkein neljä kertaa.”

Huom! Sitaatit on muokattu lähdeteoksen perusteella. Mahdolliset alkuperäiset sitaatit on mainittu erikseen.

Hyviä lukuelämyksiä!

Lukuneuvojana kirjailija Laura Paloheimo

Kuva: Otava / Ari Heinonen

Laura Paloheimo kuuluu kotimaisen chick lit –kirjallisuuden kärkikaartiin. Hän kirjoittaa ylpeästi kuplivan kevyttä viihdettä, koska sitähän me kaikki naiset toisinaan tarvitsemme. Paloheimon kirjoista löytää unelmia ja luksuselämää; hääkellojen kilinää ja vääriä miehiä; deittailua ja sen oikean metsästystä; sydänystäviä ja sydänsuruja ja kaikkea sitä ihanaa, mistä hyvät viihdekirjat on tehty.

Esikoisromaanissa Klaukkala (2012) luksuslaukkufriikki Julia joutuu palaamaan maailmalta kotikonnuilleen Nurmijärven Klaukkalaan (ja Paloheimon omiin lapsuusmaisemiin.) Viime vuonna ilmestynyt Mama mojo jatkaa Julian tarinaa ja nyt mukana tuhisee vauva. Keskimmäinen romaani OMG (2014) vie lukijan hääsuunnittelufirman vauhdikkaaseen pyöritykseen, eivätkä päähenkilöt itsekään rakkaudelta välty – tietenkään!

Tällä hetkellä Laura Paloheimolla on monta rautaa tulessa. Neljäs romaani on tekeillä, samoin tietokirja. Opiskelu tunnetaideterapeutiksi on mukavaa vastapainoa kirjoittamiselle. Jooga pitää kropan kunnossa ja lukeminen pään. Näihin kolmeen kirjaan hän toivoisi muidenkin tarttuvan.

Laura Paloheimo suosittelee:

1. Johanna Sinisalo: Sankarit (2003 Tammi)

“Sinisalo osaa pitää lukijan otteessaan, niin myös tässä Kalevalaan perustuvassa kirjassaan. Kirjan henkilöt ja tapahtumat pohjaavat kansalliseepokseemme, mutta kaikki tapahtuu nykyajassa. Lukuelämystä ei haittaa yhtään vaikka Kalevala ei olisikaan tuoreessa muistissa, sillä arkkityyppiset hahmot ovat ympärillämme kaikkialla. Mitäpä muuta mediassakaan nähdään kuin näitä arkkityyppejä, joilla ensin onni on ja jonka he sitten epäonnekseen menettävät.

Sinisalo sekoittaa erilaisia lähteitä ja tekee omanlaistaan mosaiikkia kirjoittamalla. Hänellä on käsikirjoittajana tarkka kohtauksen ja draamantaju. Kieli on napakkaa ja hallittua. Luin tämän kirjan ahmaisten, niin kuin olen lukenut kaikki hänen kirjansa. Ihailen Sinisaloa ja pidän paljon hänen tavastaan kirjoittaa.”

2. Tua Harno: Ne jotka jäävät (2013 Otava)

“En oikein tiedä, miten tätä kirjaa kuvailisin, muuten kuin että se on hieno teos! Kertakaikkisen upeasti kirjoitettu sukutarina tai oikeastaan useista eri tarinoista koostuva kudelma. Romaani, jossa monen sukupolven tarinat kiertyvät orpouden tunteeseen, sen täyttämiseen ja tyhjentämiseen. Hyvän tarinan lisäksi lukunautinnon kruunaa kaunis kieli.

Erityisen paljon minua viehätti kirjassa Leonard Cohenin musiikin kuljetus yhtenä osana tarinaa. Cohenin musiikki on lähellä sydäntäni, sillä olen elänyt sen keskellä koko lapsuuteni. Cohen oli vanhempieni suosikki ja hänen tumma äänenesä on saattanut minua kasvuvuosieni läpi.”

3. Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet: enkeleitä ja villasukkia (2013 Tammi)

“Minulla oli ilo tavata Kirsi vuosina, jolloin hän vielä esiintyi tangokuningatar-tittelillä ja kiersi tanssilavoja. Vietin hänen kanssaan kerran päivän kaupungilla, etsimme hänelle esiintymisvaatteita ja puhuimme kaikenlaista siitä, miten rankkaa on esiintyä ja olla jatkuvasti esillä. Vähän myöhemmin Kirsin uraan tuli tauko äänenmenetyksen ja uupumuksen muodossa. Ole se valo joka olet –kirjassaan Kirsi kertoo hyvin avoimesti omasta tiestään kohti aitoja arvoja ja universaalia rakkautta.

En tiedä, mikä tässä kirjassa minuun vetosi – ehkä se, että olen itsekin samoista tanssi-laulu-ja musiikki –viihdekuvioista ponnistanut. Tai ehkä se että, elän elämässäni vaihetta, jossa tunnen olevani matkalla kohti uutta, vaikken tarkalleen tiedä, mitä kohti olen menossa.

Kirja sopii hyvin sinulle, joka etsit elämääsi uusia suuntia tai olet muuten vaan kiinnostunut ihmisen elämänkaaren kasvukohtien kuvauksesta. Sellaisessa tilanteessa tämänkaltainen kasvutarina, vahvistaa uskoasi siihen, että on vain heittäydyttävä, seurattava sydämensä ääntä ja luotettava siihen, että sydän tekee oikeat valinnat.”

Hyviä lukuhetkiä!

Lillemor Jordas: Saariston väkeä ja huvilaneitejä: Albert Edelfeltin porvoolaisia malleja

Ilman kirjailija Kirsti Mannista en olisi ikinä keksinyt etsiä käsiini Lillemor Jordasin mainiota kirjaa taidemaalari Albert Edelfeltin porvoolaisista malleista. 

Manninen suositteli tarttumaan tähän teokseen antaessaan lukuneuvoja blogini lukijoille ja kiinnostuin kirjasta itsekin. Varaus kotikirjastoni tietokantaan naps ja seuraavana päivänä ilmoitus tekstiviestitse kirjan saapumisesta.

Porvoon museoiden tutkija Lillemor Jordas esittelee kirjassaan Saariston väkeä ja huvilaneitejä (2014, Albert Edelfeltin säätiö) porvoolaisia malleja, joiden kasvot ovat meille jälkipolville tuttuja Edelfeltin teoksista. Taiteilija kun ei suinkaan keksinyt hahmoja teoksiinsa omasta päästään, vaan tarvitsi maalauksiaan varten eläviä malleja.

Edelfelt vietti kesiään Porvoossa ja tuli paikallisille hyvin tutuksi. Taiteilija viehättyi ihmisten tavallisuudesta ja konstailettomuudesta ja oli helpottunut siitä, kun hänen ei maaseudulla tarvinnut mielistellä ja parannella malliensa ulkomuotoa kuten vaikkapa Pariisissa.

Väki piti taiteilijasta myös. Edelfelt maksoi mallina olosta hyvin, eikä korostanut koskaan ylimielisesti omaa asemaansa. Joidenkin malliensa kanssa hän ystävystyikin ja muisti aina kertoa myöhemmin, mihin maahan kukin oli teoksen myötä päätynyt.

Jordasin kirjaa on hauska selailla ja huomata, että katsoessaan Edelfeltin tunnetuimpia maalauksia niissä onkin ihan tavallisia suomalaisia. Kristuksen jalkojen juuressa rukoilee Mataleenana perheen palvelijatar, kalastajan tytär Ida. Ja itse Kristuksena alas katselee renki Ekman. Ruokolahden eukot eivät suinkaan ole autenttisia itäsuomalaisia eukkoja, vaan itäsuomalaisiin vaatteisiin puettuja porvoolaisia naisia. Eikä taiteilija meinannut millään saada leikkiviä porvoolaispoikia rannalle puuhastelemaan, sillä vesi oli jääkylmää. 

Jordasin teos kertoo mukavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla suuren taiteilijan arkisesta luomistyöstä. Se valottaa lukijalle ennen kaikkea niiden tavallisten ihmisten elämäntarinaa, jotka saivat esiintyä taiteilijan malleina. Heidän kauttaan myös Edelfelt itse tulee jollain tavalla läheisemmäksi – tavalliseksi ihmiseksi, joka nyt vain sattuu olemaan myös maailmankuulu taiteilija.

Tartu tähän:

1. Jos taiteilijaelämä kiinnostaa sinua.

2. Jos sinulla ei ole aikaa paksulle kirjalle.

3. Jos suunnittelet reissua Porvooseen.

Lukuneuvojana kirjailija Sirpa Kähkönen

Kuva: Otava / Tommi Tuomi

Sirpa Kähkönen on tuottelias kirjailija ja julkaissut historiallisten romaanien lisäksi myös tieto- ja nuortenkirjallisuutta. Hän on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2007 romaanillaan Lakanasiivet ja viime vuonna Graniittimiehellään. 

1920-lukuun ja sota-aikaan sijoittuvassa Kuopio-romaanisarjassa hän nostaa keskiöön yksilön kokemuksen sodasta. Naiset ja lapset ovat virallisessa historiakirjoituksessa jääneet usein sivuun, mutta Kähkönen kirjoittaa juuri heistä ja antaa mikrohistoriallisissa romaaneissaan heidän kärsimyksilleen ja kokemuksilleen merkityksen. 

Ei ole siis mikään ihme, että Kähkönen mainitsee omiksi suosikeikseen juuri Canthin ja Jotunin – arkielämän ja tavallisten naisten mestarilliset kuvaajat. Niitä ja paria muuta hän haluaa suositella eteenpäin blogini lukijoille.

Sirpa Kähkönen suosittelee:

1. Minna Canth: Köyhää kansaa (1886)

“Minna Canth on suuri kirjailijaihanteeni. Hän oli väsymätön yhteiskunnallinen keskustelija ja väkevä heikompien puolustaja. Canthin realismi ja empatia jaksavat säväyttää yli sadan vuoden päästäkin.”

Huom! Kirja kuuluu mm. Elisa kirja –palvelun ilmaisklassikoihin ja voit ladata sen koneellesi vaikka heti täältä. 

2. Maria Jotuni: Kun on tunteet (1913)

“Maria Jotuni on puhutun kielen armoitettu mestari. Hänen henkilöidensä niukka ja toteava lause avaa näkymiä kohtalon syviin kuiluihin. Jotuni näkee elämän armottomuuden eikä sentimentalisoi.”

3. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (1925)

“Woolf on suuri kertovan proosan uudistaja. Mrs. Dalloway tajunnan ulottuvuuksien syvää, vilkasta, traagista kuvausta.”

4. Hannah Arendt: Totalitarismin synty (1951)

“Naisfilosofin vaikuttava teos 1930-luvusta ja edelleen järkyttävän ajankohtainen.”

5. Jane Austen: Järki ja tunteet (1811)

“Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä: suuri esikuvani Jane Austen kirjoitti kotinsa salongissa maailmanluokan proosaa aikana, jolloin naisen mahdollisuudet luovaan työhön olivat minimaaliset. Austen on häikäisevä, hilpeä ja viiltävä.”

Hyviä lukuhetkiä!

Lukuneuvojana kirjailija Kirsti Manninen

Kuva: Otava / Jouni Harala

Kirsti Manninen on julkaissut sekä omalla nimellään että kirjailijapersoonansa Enni Mustosen nimellä valtavan määrän lasten- ja nuortenkirjallisuutta, näytelmiä, historiallisia romaaneja, dekkareita, viihdekirjoja ja melkein kaikkea siltä väliltä. Televisionkatsojille hän on tullut tutuksi muun muassa Kotikadun ja Kätevän emännän käsikirjoittajana.

Tällä hetkellä Manninen työstää nuoresta Ida Erikssonista kertovaa historiallista kirjasarjaa Syrjästäkatsojan tarinoita. Sarjan ensimmäisessä osassa Ida paimensi karjaa Topeliusten luona (Paimentyttö 2013) ja toisessa osassa lapsia Sibeliusten kotona (Lapsenpiika 2014). Sarja avaa lukijalle oven Suomen suurten kulttuuripersoonien koteihin ja näyttää millaista arkea perheissä elettiin. Lukuneuvojakaan tuskin malttaa odottaa kolmatta osaa, jossa Ida pääsee tutustumaan itsensä Albert Edelfeltin ateljeehen.

(Lukuneuvojan arvioon Paimentytöstä ja Lapsenpiiasta pääset tutustumaan täältä.)

Kirsti Manninen kertoo olleensa varsinainen himolukija lapsesta saakka ja hän lukee edelleen paljon - vaatiihan historiallisten romaanien kirjoittaminen jo itsessään valtavan määrän lukemista taustalleen. Mannista harmittaa, kun ei ehdi kirjoitustöidensä kiihkeimmissä vaiheissa juurikaan lukea huvikseen ja iloitsee, jos siitä huolimatta onnistuu hotkaisemaan jonkun ohuen pikkukirjan.

Kirsti Manninen suosittelee:

1. Samuli Paulaharju: Härmän aukeilta (1932)

Samuli Paulaharjun Härmän aukeilta on suuri tietokirjarakkauteni. Paulaharjun teos on vahva ja runollinen kansatieteellinen kuvaus, johon tutustuin ensimmäisen kerran jo kahdeksanvuotiaana. Yhtä kiihkeästi olen kymmeniä kertoja lukenut myös Paulaharjun kotipitäjästään Kurikasta kirjoittaman Rintakyliä ja larwamaita: Kurikan vanhaa elämää (1943) sekä Wanhan Raahen (1925), asuinhan itsekin alle kouluikäisenä pari vuotta Raahessa.

Mikä hauskinta, jos lukuelämyksissänne on Paulaharjun kokoinen aukko, voitte käydä lukemassa nämä kirjat vaikka heti osoitteessa: https://www.doria.fi/handle/10024/59674

2. Riitta Konttinen: Onnellista asua maalla: Tuusulanjärven taiteilijayhteisö (2013)

Yksi kiehtovimmista uusista tietokirjoista on tämä Riitta Konttisen teos Tuusulanjärven taiteilijaelämästä. Konttinen kertoo selväjärkisesti, yksityiskohtaisesti ja uusia näkökulmia avaten kuuluisten taiteilijakotien todellisesta elämästä ja sopii mainiosti juuri nyt, kun vietetään Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen syntymän 150-vuotisjuhlaa.

Huom! Lukuneuvoja on samaa mieltä. Voit käydä lukemassa Konttisen teoksesta lisää täältä.

3. Lillemor Jordas: Saaristonväkeä ja huvilaneitejä – Skäribor och villafrökarna (2014)

Silloin kun omat kirjoitustyöt vievät suurimman osan aikaani, pöydille ja hyllyille kertyy paljon kirjoja, joita toivon pääseväni lukemaan “sitten joskus”. Yhden joululahjakirjan ahmaisin sentään saman tien, kun sen käteeni sain. Porvoon museon tutkija Lillemor Jordasin mainio pikkuinen teos kertoo havainnollisin kuvaesimerkein Albert Edelfeltin taideteosten malleina toimineista ihmisistä. Kaksikielisenä kirja ylittää myös kielirajat.

Hyviä lukuelämyksiä!

Lukuneuvojana onnellisuusprofessori Markku Ojanen

Professori Markku Ojanen tunnustautuu suureksi kirjojen ystäväksi. Jo seitsemänvuotiaana pikkupoikana hän luki ensimmäisen kerran Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Tosin näin jälkeenpäin hän epäilee hypelleensä pisimpien maisemakuvausten yli. Luki kuitenkin, mikä on noin nuorelta aikamoinen saavutus.

Nykyään Ojasella on jatkuvasti useampi teos kesken. Kunpa tulisi luettua edes vain kahta kirjaa kerrallaan, hän harmittelee, mutta kun hyviä lukemisen arvoisia kirjoja on niin paljon. Erityisiksi kiinnostuksen kohteikseen hän mainitsee psykologian lähitieteineen sekä kulttuurihistorian ja uskonnon. Hieman häntä kismittää myös se, että pysyäkseen tieteen eturintamassa, myös näin eläkeläisenä, on luettava paljon englanniksi ja siksi suomenkielisten kirjojen lukemiselle jää aivan liian vähän aikaa.

Erityisen lähellä Ojasen sydäntä on elokuva ja elokuvagenreistä häntä viehättää eniten vanha kunnon lännenelokuva. Ojanen kuuluu Suomen länkkäriseuraan ja kirjoittelee toisinaan juttuja seuran Ruudinsavu-lehteen.

Lukemisen lisäksi Markku Ojanen raivaa edelleen kalenteristaan aikaa myös kirjoittamiselle. Hänen tuotantonsa on valtava ja kattaa tieteellisten julkaisujen lisäksi paljon populaaria tietokirjallisuutta etenkin hänen päätutkimusaiheestaan onnellisuudesta. Viimeisin julkaistu teos Tunne vai järki: polkuja viisaisiin valintoihin (Minerva) on tältä vuodelta.

Lukuneuvoja suosittelee Ojasen tuotannosta erityisesti kahta. Onnellisuuden käsikirja (2013 Perussanoma) on helposti lähestyttävä opus, jossa Ojanen arvioi maalaisjärkisen ymmärrettävästi monenkirjavia onnellisuusohjeita: mitkä niistä ovat täyttä hölynpölyä ja missä taas piilee totuuden siemen. Positiivinen psykologia (2014 uudistettu painos, Edita)  taas on tieteellisempi kokonaisesitys positiivisen psykologian suuntauksesta – äärimmäisen mielenkiintoinen ja perusteellinen.

Kun muut näpelöivät laitteitaan junassa tai bussissa, Ojasella on aina kirja kädessä ja pari vielä varalta laukussa. Näihin kahdeksaan hän toivoo blogini lukijoidenkin tarttuvan.

Markku Ojanen suosittelee:

1. Eric Metaxas: Bonhoeffer: pastori, marttyyri, näkijä, vakooja: oikeamielinen ei-juutalainen vs. kolmas valtakunta (2013 Päivä)

“Bonhoefferin elämä koskettaa ja kouraisee syvältä. Hän näki jo varhain, paljon ennen monia muita, mihin kurimukseen Hitler johdattaa Saksan ja totesi, että vain se, joka korottaa äänensä juutalaisten puolesta voi  laulaa gregoriaanisesti.”

2. Danny Peary: Close-Ups. The Movie Star Book. (1982 Galahad Books)

“Minulla on hyllyt täynnä elokuva-aiheisia kirjoja ja niiden joukosta oli vaikea poimia vain yksi. Tätä Pearyn kirjaa luen nyt kolmatta kertaa. Se sisältää lyhyitä esseitä elokuvatähdistä aina mykän elokuvan aikakaudesta lähtien. Useimmissa esseissä kirjoittajat kertovat henkilökohtaisia muistojaan tuntemistaan näyttelijöistä. Peter von Baghin kirjat ovat myös suosittelemisen arvoisia ja viimeksi nautin suuresti lukiessani elokuvajuhlan historiikkia Sodankylä ikuisesti (2010 WSOY)”

3. Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs: ihmisen yhteiskuntien kohtalot.

(2003 Terra Cognita)

“Diamond vetää kirjoissaan suuria linjoja ja pohtii, miksi maapallon eri alueilla kehitys on edennyt niin vaihtelevasti. Hän perustelee kehitystä maantieteellisten erojen avulla. Maapallolla on ollut muutamia hedelmällisiä alueita ja nuo alueet ovat olleet kehityksen etunenässä. Hän toteaa myös, että keksinnöt ja uutuudet ovat levinneet leveysasteiden suunnassa. Kirjaa arvostelleet pitävät tätä tulkintaa yksipuolisena, mutta oli miten oli, tulkinta on uskottava ja hyvin perusteltu. Myös Diamondin uusin kirja The World Until Yesterday (2013) on tutustumisen arvoinen.”

4. Ian Morris: Why The West Rules – For Now: The Patterns of History and What They Reveal About the Future. (2011 Profile Books, ei suomennettu)

“Olen usein miettinyt, miksi demokraattiset hyvinvointivaltiot ovat juuri Pohjois-Euroopassa ja yleensä läntisissä kulttuureissa. Morris vetää tässä kirjassaan vähintään yhtä suuria linjoja kuin Diamond ja tällaista valtavan tietomäärän yhdistämistä on pakko ihailla. Suomenkielisistä kirjoista samaa aihetta sivuava lukemisen arvoinen teos on Päiviö Latvuksen Ymmärryksen siivet: miksi tiede on länsimaista (2000 Omega). Tässä teoksessa korostuu naisen asema kehityksen vauhdittajana. Siellä missä naisen asema paranee, kulttuuri vapautuu, luovuus lisääntyy ja tiede kukoistaa.”

5. Jonathan Haidt: Onnellisuushypoteesi: nykyaikainen näkökulma ajattomaan viisauteen (2011 Basam Books)

“Onnellisuutta käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt tuhansittain ja myös suomeksi on niistä joitakin saatavissa. Yksi parhaista on tämä Haidtin Onnellisuushypoteesi. Miksi? Koska se ei anna vain pinnallisia onnellisuusohjeita, vaan Haidt pohdiskelee onnellisuutta hyvin monipuolisesti ja syvällisesti. Useimmat maineikkaat onnellisuuden tutkijat, kuten Seligman, Diener ja Lyubomirsky, ovat kirjoittaneet omat oppaansa, mutta niistä puuttuu tuo Haidtin kirjan syvällisyys. “

“Jos haluaa lukea hiukan vaativampaa tekstiä suomeksi, suosittelen – tietenkin omieni ohella – Juho Saaren toimittamaa kirjaa Hyvinvointi: suomalaisen yhteiskunnan perusta (2011 Gaudeamus) sekä Väestöliiton juhlakirjaa Suomalaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tulevaisuus (2011).”

Huom! Myös Saku Tuominen suositteli blogini lukijoille Haidtin Onnellisuushypoteesia. Jokohan olisi aika uskoa, että se taitaa todella olla yksi parhaista onnellisuutta käsittelevistä kirjoista? Tämän ja muut Saku Tuomisen suositukset pääset lukemaan täältä.

6.  Blaise Pascal: Mietteitä (1952 WSOY)

“Luen mielelläni aforismeja, sillä niissä pelkistyy inhimillisen elämän koko kirjo. Pascal kuvaa mietteissään hyvin osuvasti ihmisen heikkouksia ja harhoja ja kirjan ydinajatuksena on ihmisarvon ja hyveellisen elämän korostaminen. Nämä mietteet ovat pieniä helmiä, jotka saavat ajattelemaan ja uskon, että tämä teos puhuttelee myös niitä, joille kristinusko on vieras.”

7. André Franquin: Niilo Pielinen –sarjakuvat (1987-1996 Semic, 2007 kootut teokset Egmont)

“Olen varmaankin niitä ensimmäisiä sarjakuvasukupolvia. Luin 1950-luvulla Aku Ankkaa, Sarjakuvalehteä ja Tex Willeriä, jäin koukkuun ja luen vieläkin mieluusti sarjakuvia. Yksi suosikeistani on belgialaispiirtäjä Franquinin Niilo Pielinen. Mikä minua sitten viehättää tuossa laiskassa ja veltossa Niilon hahmossa? Erityisesti hänen loputon luovuutensa, positiivisuutensa ja hyväntahtoisuutensa. Niilo munaa itsensä jatkuvasti, muttei anna periksi, vaan jatkaa puuhiaan samalla innolla kuin ennenkin. Elämä olisi paljon miellyttävämpää, jos suhtautuisimme siihen Niilon asenteella.”

8. Terry Eagleton: Reason, Faith & Revolution: Reflection on the God Debate (2010 Yale University Press, ei suomennettu)

“Ateisti Terry Eagleton on kirjoittanut hyvin tasapuolisen ja oivaltavan kirjan kristinuskosta. Hän näkee kristinuskon vahvuudet ja heikkoudet. Eagleton torjuu näkemyksen, jonka mukaan teologian ja tieteen välinen ero näkyy suhtautumisessa evoluutioon ja maailman alkuun. Olennaista on se, nähdäänkö maailma lahjana vai ei ja tätä ei voi ratkoa tutkimalla lahjaa. Maljakkoa tutkimalla ei koskaan paljastu se, että se on saatu häälahjaksi.”

“Uskossa ei ole kysymys jonkin asian olemassaolosta, vaan sitoutumisesta ja liitosta. Eagleton toteaa, että kehittynyt kapitalistinen järjestelmä on luonnostaan ateistinen ja jumalattomuus näkyy asenteissa ja teoissa. Tämä ateismi syntyy ilman, että sen mukaan toimiva edes sitä tiedostaa. Mitä vahvemmin liittoutuu rahan valtaan, sitä kauemmas joutuu Jumalasta. Eagleton pohtii kiinnostavasti myös sitä, mitä merkitystä Jumalalla on rahan ja yltäkylläisyyden maailmassa. Odotan innokkaasti myös pääsyä Eagletonin uusimman teoksen Culture and the Death of God kimppuun.”

Hyviä lukuhetkiä!