Cecilia Samartin: Los Peregrinos

Cecilia Samartin: Los Peregrinos

Bazar 2015

Suomennos Tiina Sjelvgren

Samartinilta on jälleen suomennettu uusi teos, ja se nousi heti lukulistalleni. Aikaisemmista Samartinin kirjoista olen pitänyt todella paljon, ja koska kyseessä on nyt trilogian kolmas osa, sai sarja vihdoin päätöksensä. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat olleet Senor Peregrino ja La Peregrina.

Kaikkien kolmen kirjojen julkaisujen välissä on sen verran pitkä väli, että mukaan hyppääminen kestää hetken. Yllättäen muistin juonen kuitenkin pääpiirteittäin, joten mitään suuria aukkoja ei päässyt syntymään. Edellinen osa, La Peregrina, päättyi dramaattisesti, ja Los Peregrinosin alussa sekä Jamilet että herra Peregrino makaavat molemmat koomassa Santiago de Compostelan sairaalassa. Läheiset eivät voi kuin odottaa, ja tuon odotuksen aikana Rosa alkaa kertoa kaikille tarinaa, legendan Sinisestä ruususta joka kuljettaa kuulijansa kauas menneisyyteen.

Los Peregrinos oli oikeastaan hyvin erikoinen luettava. Tarinan sisällä oli toinen tarina, joka liittyi odottamattomalla tavalla Jamiletin tulevaisuuteen ja Rosan menneisyyteen. Ja tämä tarina, Sinisen ruusun legenda, kuljetti kirjaa eteenpäin. Nykyhetken tapahtumat sairaalassa olivat hyvinkin toissijaisia ja niihin palattiin vain pieninä välähdyksinä. Myönnän olleeni enemmän kiinnostuneempi Sinisen ruusun tarinasta kuin nykyhetkestä. Lukiessa mietin kuitenkin useaan kertaan että miten tämä nyt liittyy yhtään mihinkään.

Los Peregrinos kokosi trilogian yhteen, mutta silti koin tämän lopun aavistuksen laimeaksi. Sinisen ruusun legenda oli mielenkiintoista luettavaa: se oli kertomus rohkeudesta ja ihmeisiin uskomisesta, mutta varasti huomion kirjan muilta tapahtumilta. Koin lukevani enemmänkin satua.

Mielikuvituksen puutteesta ei voi Samartinia kuitenkaan syyttää, sillä melkoisen tarinanhan hän on sarjaansa kehitellyt. Silti tämä päätös pääsi hieman yllättämään. Odotin jotain muuta kuin sitä mitä sitten lopulta luin. Samartinia aion jokatapauksessa lukea jatkossakin, sillä hänen kirjansa vangitsevat minut kerta toisensa jälkeen niin, että huomaan lukeneeni ne yhdessä hujauksessa. Ja se on kuulkaa nykyään tällä olemattomalla vapaa-ajalla jo melkoinen saavutus ;)

Cecilia Samartin - La Peregrina

Cecilia Samartin - La Peregrina. Bazar 2013. Suomennos Ulla Lempinen

"Vaivuin tilaan, jossa en ollut unessa enkä valveilla vaan eräänlaisessa horteessa kahden maailman välissä. Toinen niistä oli tämä maailma, mutta en ollut varma, oliko se toinen taivas vai helvetti. En kuitenkaan halunnut kumpaankaan maailmaan, sillä en kuulunut mihinkään. Olin radaltani suistunut planeetta ja ajelehdin äärettömässä avaruudessa, synkässä ja kylmässä tyhjiössä, missä vallitsi syvä hiljaisuus, rauha ja niin rikkomaton pimeys että mustuuskin olisi loistanut siinä majakkana. Mutta myöhemmin ymmärtäisin, että tuossa paikassa jossa kuolema oli ylistyslaulu, olin syntynyt uudestaan."

La Peregrina on jatkoa kirjailijan aiemmin ilmestyyneelle Senor Peregrino -romaanille, jossa tutustuttiin Herra Peregrinoon sekä kauniiseen nuoreen Jamiletiin, joka oli jättänyt kotimaansa Meksikon taakseen. Jamiletin koko elämää on varjostanut hänen verenpunainen syntymämerkkinsä, joka on ollut syy lähteä Meksikosta Los Angelesiin. Uudessa kotimaassaan hän tapaa vanhan ja aluksi hyvin erikoisen Herra Peregrinon, jonka kanssa ystävyys syvenee. Herra Peregrino on kertonut Jamiletille menneisyydestään joka on herättänyt tytön uteliaisuuden. Jamilet haluaa palavasti saada selville kuinka Herra Peregrinolle ja tämän suurelle rakkaudelle lopulta kävi, ja lukija pääsee tarunomaiselle matkalle menneisyyteen.

Jamiletin ja Herra Peregrinon nykyisyyden rinnalla kulkee siis myös menneisyys, ja toisessa aikatasossa seurataan nuoren Rosa- tytön elämää pienessä espanjalaiskylässä. Rosan elämä muuttu kertaheitolla, kun erään päivän tapahtumat torilla saa Rosan pakenemaan kotikaupungistaan ja liittymään mustalaisten joukkoon. Koti-ikävästään huolimatta Rosa ymmärtää kuuluvansa tähän hyljeksittyyn yhteisöön, jossa hänet otetaan avosylin vastaan.

En halua paljastaa juonesta nyt tämän enempää, mutta sen voi kertoa, että olen ollut taas kerran aivan haltioitunut Samartinin kynästä. Olen lukenut kirjaa kuin huumattuna muutaman päivän, tämä ihmeellinen tarina vie mennessään. Tässä on suuria salaisuuksia, vihaa, rakkautta, draamaa ja asioita jotka ovat arjen ymmärrystä suurempia. Minusta tämä oli vain kerta kaikkiaan ihana kirja, jonka en olisi halunnut päättyvän. Ja onneksi kyseessä on trilogia, joten jossain vaiheessa tälle on tiedossa vielä jatkoa yhden kirjan verran.

Minulle Samartinin kirjan ilmestyminen on aina yksi vuoden tapauksista. Nautin suunnattomasti hänen tavastaan kirjoittaa tarinaa. Olen edelleenkin sitä mieltä että Samartin parantaa kirja kirjalta, ja hän lukeutuu edelleen lempikirjailijoihini. Nyt janoan tietää mitä viimeisellä osalla on vielä kerrottavanaan!

"Jotkin asiat voivat olla vaikeita ymmärtää, mutta elämässä tulee hetkiä, jolloin tärkeää ei ole ymmärtää vaan uskoa itseensä ja siihen, minkä tuntee sydämessään."

Cecilia Samartin - Kaunis sydän

" Kun elämä kuljettaa meitä pois polulta, jonka olemme itsellemme kuvitelleet, me synnymme uudelleen"

Anan lapsuus on ankara ja köyhä sodan runtelemassa El Salvadorissa. Kun äiti eräänä aamuna pyytää Anaa menemään piiloon tämän rakkaan ompelukoneensa alla olevaan puiseen kaappiin tekee Ana työtä käskettyä. " Kuvittele, mija. Kuvittele, että olemme kaksi lintua, jotka ovat löytäneet lepopaikan. Olet täällä turvassa siihen saakka, että tulen noutamaan sinut."

Tuona hetkenä Anan elämä muuttuu radikaalisti ja se vie hänet aina Amerikkaan asti.
Ana etsii rauhaa luostarista ja kokee paikan kodikseen. Siellä hän tuntee olevansa turvassa ja odottaa aikaa jolloin hänestäkin tulee yksi sisarista. Elämällä vain sattuu olemaan Anan varalle muita suunnitelmia, kun luostari lähettää hänet varakkaaseen Trellisien perheeseen lastenhoitajaksi.

Muutama kuukausi muuttuu vähitellen vuosiksi ja vaikka Analla on rankka menneisyys, pystyy hän tuomaan tuohon suureen taloon rakkautta ja iloa jota se ei ole aikoihin kokenut, ja jota rahalla ei voi saada. Ana kiintyy perheeseen ja sen lapsiin niin kovin, että ajatukset elämästä luostarissa jäävät vähitellen taka-alalle.

Nyt myöhemmin Ana valvoo rakkaansa unta tämän kuolinvuoteella ja muistelee menneisyyttään, kuinka lapsuuden kauheudet toivat hänet aina Amerikkaan saakka perheeseen, joka otti hänet omaksi jäsenekseen. Kirjassa mennäänkin kahdessa eri aikatasossa, joka ei häiritse eikä keskeytä lukijaa millään tavalla. Menneisyys kytkeytyy nykyhetkeen taitavasti ja se on myös kytköksissä kaikkiin tuleviin tapahtumiin. Vaikka osan tarinan kulusta lukija pystyykin melko pian arvaamaan, ei se vie pohjaa lopulta tarinalta. Samartin pitää lukijaa taitavasti otteessaan loppuun saakka.

Samartin kirjoittaa jälleen omalla vangitsevalla tyylillään, jossa on jännittävyyttä, surumielisyyttäkin mutta ennen kaikkea myös kauneutta. Tuntuu, että Samartin parantaa kirja kirjalta. Nora & Alicia teki minuun suuren vaikutuksen ja Kaunis sydän sai minut lopullisesti Samartinin pauloihin. Hänestä on todellakin tullut yksi lempikirjailijoistani!

Cecilia Samartin - Nora & Alicia

" Rakas Alicia,

Minulle sanotaan, että et tule ikinä saamaan kirjettäni, sillä kommunistit repivät sen palasiksi. Mutta kun näin valokuvan meistä kahdesta yhdessä Varaderon rannalla, tiesin että minun olisi kaikesta huolimatta kirjoitettava sinulle. Katselen kuvaa joka ilta ja muistan millaista elämä oli silloin, kun tunsin vielä olevani elossa. En kuulu tänne. Aina kun herään aamuisin ja huomaan olevani yhä täällä, haluan sulkea silmäni ja olla heräämättä enää koskaan.
Minulla on enää vain muistot. Rakastan ja vihaan niitä sen tähden, mitä ne tekevät minulle. Rakastan niitä, sillä kun uppoudun niihin, tämä jäytävä tunne sydämessäni helpottaa hetkeksi. Ja vihaan niitä, sillä ne ovat niin kauniita, että ehdin jo kuvitella olevani kotona ja joutuvani taas lähtemään.
Kunpa olisimme yhdessä. Kunpa pakkaisimme juuri tällä hetkellä laukkujamme lähteäksemme kohti Varaderoa vailla huolia. Pohtisimme korkeintaan sitä ehtiikö sade yllättää meidät ennen puolta päivää.."

Eletään 1950- lukua Kuuban Havannassa. Nora & Alicia ovat paitsi serkuksia myös parhaita ystäviä. Elämä on huolettomia päiviä uimarannalla turkoosin veden äärellä, elämä on jännittävä erilaisten seikkailujen parissa, mutta elämä myös yllättää näyttämällä nurjan puolensa, kun paratiisin ylle laskeutuu kommunistien synkkä varjo.

Fidel Castron noustua valtaan yhä useammat kuubalaiset joutuvat jättämään rakkaalle maallensa sydäntä särkevät jäähyväiset, kun toivoa paremmasta ei ole, ja lopulta myös Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin. Alicia perheineen jää Kuubaan toivo sydämessään. Vaikka vuodet kuluvat ja kuljettavat tyttöjä eri suuntiin, on ystävyys ikuista.

Nora & Alicia kertoo elämää suuremmasta ystävyydestä, joka kestää yli vuosikymmenten ja välimatkojen. Se on kertomus naisten välisestä ystävyydestä, ja todellisesta selviytymisestä hirmuvallan armoilla. Kirja lumoaa, liikuttaa ja on koskettava kunnianosoitus Kuuballe, jollainen sen tulisi olla.

Samartin on oikea henkilö kuvaamaan Kuubaa, sillä hän itse on joutunut pakenemaan maasta perheineen Castron hallituksen takia. Siksi kuvaukset totutun elämän taaksejättämisestä ja sopeutumisesta uuteen elämään tuntuvat aidosti uskottavilta ja riipaisevilta. Kuvaukset merestä, ruoasta, elämästä ja muistoista kuljettaa mukanaan ja pitää lukijan otteessaan.

Samartin on vakuuttanut minut kirjailijana. Senor Peregrino oli hieno, mutta Nora & Alicia vei lopullisesti mennessään. Samartiniin tartun jatkossakin innokkaasti, sillä tässä oli kirja josta pidin äärimmäisen paljon!

Ottaen huomioon kirjailijan taustan, kuinkakohan paljon tässä kirjassa on oman elämän kuvausta mukana?

Cecilia Samartin - Señor Peregrino

Tässäpä olikin vallan ihastuttava kirja, jonka luin yhtä kyytiä juuri mieleenpainuvan kerronnan ja juonensa vuoksi.

Kirja kertoo nuoresta meksikolaisnaisesta Jamiletista, jolla on valtavankokoinen verenpunainen syntymämerkki selässään. Kotikylässään sitä pidetään itsensä paholaisen merkkinä, ja Jamiletin tulevaisuus kylässä on synkkä, ensimmäinen koulupäiväkin alkaa sillä että samanikäiset lapset kivittävät häntä.

Jamilet on päättänyt päästä eroon häpeällisestä merkistään ja lukutaidoton tyttö ylittää rajan haaveidensa maahan: Yhdysvaltoihin.

Ylitettyään rajan laittomasti hän etsii käsiinsä Carmen tädin ja alkaa kerätä rahaa leikkaukseen jossa poistetaan hänen kauhea syntymämerkkinsä. Hän pääsee töihin lähellä olevaan mielisairaalaan jossa hoitaa pahansisuista ja erikoista herra Peregrinoa. Kaikista ennakkokäsityksistä poiketen parivaljakko ystävystyy ja herra Peregrino valottaa menneisyyttään joka on mielenkiintoinen ja vangitseva. Kirjan loppujuonesta en enempää kerro, se täytyy jokaisen lukea itse :)

Pidin kirjan kielestä ja Jamiletin matkasta etsiä sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään. Lisäksi Jamiletin räiskyvä, iso ja pelottava Carmen täti oli loistava hahmo, joka sai lukijan nauramaan dramaattisuudellaan: " Ihan sama, Carmen vastasi ja hymyili sarkastisesti. "Kun olet siellä Espanjassa, niin tuo minulle kastanjetit. Olen päättänyt ottaa lopputilin ja ryhtyä flamencotanssijaksi. Se on kuulkaa minun salainen unlemani." Carmen työnsi vatsaansa eteenpäin ja nosti kädet päänsä päälle. "Eikö minusta tulisikin hyvä tanssija?" Hän ojensi toisen jalkateränsä eteenpäin ja taivutti polviaan kuin sumopainija. "Avaa ikkuna, Louis", hän komensi ja vaihtoi toiseen asentoon, joka sai hänet näyttämään entistäkin naurettavammalta. "Kun Meksikon kansallisbaletin kykyjenetsijä kävelee taloni ohi, haluan että hän näkee minut. Olen varma, että hän pestaa minut siltä istumalta."

(s.366)

Samartinin teksti on helppoa, soljuvaa ja vangitsevaa. Mielenkiinnolla tartun jossain vaiheessa kirjailijan toiseen teokseen Nora & Aliciaan.

Mitä mieltä olette muut kirjan lukeneet, voisiko tämän kirjan liittää osaksi maahanmuuttaja- haastetta, onhan kirjan päähenkilö Jamilet kuitenkin siirtolainen?