Hannu Luntiala: In memoriam

Hannu Luntiala: In memoriam
Tammi 2008
Sivuja: 350

Luntialan esikoisromaani Viimeiset viestit rakentui tietojeni mukaan kuvitteellisten tekstiviestikeskustelujen ympärille. Toisessa romaanissaan hän jatkaa samaa kokeilevaa linjaa: nyt keskiössä ovat muistokirjoitukset.

Kirjan päähenkilö on saanut tädiltään perinnöksi valtavan määrän tämän keräämiä muistokirjoituksia. Niistä täti on poiminut 60 erilleen omaan kansioonsa, ja toivoo veljenpoikansa lukevan ne ja kiikuttavan sitten kustantajalle, jonka toivoo julkaisevan ne itsenäisen teoksena. Kaikki 60 muistokirjoitusta on kirjassa mukana, ja ne muodostavatkin tekstistä pääosan.

On syytä olettaa, että kirjailijan alkuperäinen ajatus on ollut, että muistokirjoitukset toimisivat sellaisinaan. Onneksi hän kuitenkin on tullut toisiin ajatuksiin, ja niinpä aina muutaman nekrologin välein onkin kappale päähenkilön kertomaa tekstiä, jossa hän analysoi lukemaansa.

Aluksi muistokirjoitukset vaikuttavat täysin irrallisilta, mutta vähitellen sekä lukija että kertojakin alkaa huomata, että samat nimet putkathavat esiin yhä uudestaan, joko vainajina, näiden lähipiiriin mainittuina tai nekrologien kirjoittajina. Lopulta kirjoituksista - tai kertojan kertomuksesta, miten vain - muodostuu jonkinlainen salapoliisitarina. Käytän sanaa "jonkinlainen", koska lukijalle on ylitsepääsemätön haaste pysytellä kärryillä henkilöiden välisistä suhteista ja siitä, millä perusteilla kertoja niistä päätelmiään tekeekään. Luultavasti viisainta olisi seurata kertojan esimerkkiä ja tehdä systemaattisia muistiinpanoja, mutta minun mielestäni sellainen ei kuulu romaanin lukemiseen.

Luntialan yritys on ollut kunnianhimoinen. Se seikka, etten ollut edes kuullut tästä kirjasta ennen kuin se tuli vastaani kirjaston poistohyllyssä, kertoo karua kieltään yrityksen onnistumisesta. Valitettavasti joudun itsekin yhtymään samaan arvioon: tämä on liian työlästä seurattavaa. Pisteet silti hyvästä ideasta.