Ruumiittomat

Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila (toim.): Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja
Osuuskumma 2014
Sivuja: 282 

Aavenovelleista tulevat äkkiseltään mieleen ne pelottavat kummitusjutut, joita lapsena kerrottiin. Niiden kanssa tämän antologian novelleilla ei ole oikeastaan mitään yhteistä, ja kirjan luokittelu kauhun alle epäonnistuisi pahan kerran. Ennemmin nämä ovat novelleja, joissa vain sattuu olemaan tärkeässä osassa jonkinlainen aave.

Usein antologiat tuntuvat epätasaisilta, kun joku tarina joko nousee suosikiksi tai toinen ei innosta yhtään. Tällä kertaa vältyin siltä tunteelta kokonaan, eli kaikki tuntuivat melko tasaisilta. Ikävä kyllä se tarkoittaa tasaisuutta myös huippujen osalta, sillä jos mikään tarina ei tuntunut turhalta, niin mikään ei myöskään saanut erityisesti innostumaan.

Eniten pidin J.S.Meresmaan Kielolinnasta, jossa aaveena on kokonainen kartano itsessään ja Jani Kankaan Tyhjiö 29B:stä, jonka aihepiirinä oleva IT-projekti sattuu vetoamaan juuri minuun.

Aavenovellit ovat mielestäni pitkälti ideansa varassa. Jos kummituksia joutuu tarinassaan käyttämään, niin parhaimmillaan idea voi olla niin hyvä, että itse kertomus melkeinpä kirjoittaa itse itsensä. Itsetarkoituksellisesti ei minusta aaveita - kuten mitään muutakaan yliluonnollista - pitäisi käyttää. Aiemmin mainitsemani tasaisuus näkyy Ruumiittomissa sillä tavalla, ettei oikein kumpaakaan näistä kirjasta löydy. Ei ole huikeaa ideaa, muttei myöskään "turhia" kummituksia.

Hauskana yksityiskohtana huomasin, että useammassakin tarinassa ihmiset tuntevat kylmän ilmavirran, kun aave lipuu heidän läheltään tai jopa lävitseen. Onkohan tämä sellainen seikka, jonka vain kuuluu kaikkien mielestä olla niin?

Ihan kelpo antologia tämä on. Tuskin aiheuttaa suurta pettymystä kenellekään, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa kyllä tutustua.

Steampunk!

J.S.Meresmaa & Markus Harju (toim.): Steampunk! 

Kansi: J.S.Meresmaa 

Osuuskumma 2012 

Sivuja: 311 

Kumman rakas oli ensimmäinen Osuuskumman kustantama antologia ja Steampunk! on toinen. Kirjan takakannessa julistetaan isoin kirjaimin, että "Silinteriscifi rantautuu Suomeen!" Mitä ilmeisimmin tätä kirjallisuudenlajia ei aiemmin ole liiemmin ollut tarjolla. Kyse on siis jonkinlaisesta ulkoisesti 1800-luvulta näyttävästä tyylisuunnasta, johon kuuluu mielikuvituksellisia mekaanisia koneita. Nimensä mukaisesti koneiden kuuluu olla höyrykoneen kaltaisia, siis puhtaan mekaanisia, ilman elektroniikan hienouksia. Paljon liikuvia osia, kilinää ja kolinaa, ei virtapiirejä, ledivaloja ja piipityksiä.

Etukäteen en osannut oikein nähdä tämän tyylisuunnan viehätystä kirjallisuudessa, visuaalisesti kyllä. Onko sillä niin väliä, onko tarinassa esiintyvässä laitteessa käyttövoimana höyry vai sähkö tai jopa ydinenergia? Jollei siinä nimenomaan ole koko tarinan juju - kuten ei useinkaan näytä olevan - niin heikentyykö tarina höyryn vaihtuessa sähköksi ja sankarittaren pukeutuessa johonkin muuhun kuin korsettiin? Ja vastaavasti toisin päin: riittääkö se oikeuttamaan tarinan olemassaolon, että siitä löytyvät edellä mainitut elementit?

Tällä kertaa antologia oli minusta melko tasainen. Ikävä kyllä se ei ole kehu, sillä yhdeksästä tarinasta ainoastaan yhdestä tuli sellainen tunne, että se voisi toimia tämän teemakokoelman ulkopuolellakin. Kyseinen novelli on Anni Nupposen "Joka ratasta pyörittää", mutta siinäkin melkein 50 sivun pituus on todella ylitsepursuava steampunkin ulkopuolisen osuuden määrään nähden. Shimo Suntilan "Kruunun vihollinen" oli ihan kiinnostava, mutta loppui pahasti kesken. Siitä tuli tunne, että kyse olisi pidemmän novellin tai jopa romaanin osasta, jota ei nyt viety loppuun saakka.

Muita novelleja en sitten mainitsekaan erikseen, sillä koin niiden olevan olemassa pelkästään steampunkin vuoksi. Jos se riisuttaisiin, jäisi jäljelle valitettavan vähän. Joku on ennalta-arvattava, toinen yksinkertaisesti sisällöltään köyhä, kolmas ei vain jaksa herättää kiinnostusta.

Minun silmissäni Steampunk! ei yllä Kumman rakkaan tasolle. Toisaalta se onkin kohdistettu melko tarkkarajaiselle yleisölle teemansa puolesta, siinä missä edellinen koskettaa kaikkia. Sellainen jälkimaku väistämättä jäi, etten oikein kuulu kirjan kohdeyleisöön. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten tämän tyylisuunnan ystävät kirjan kokevat.