Asko Sahlberg: Pilatus

Asko Sahlberg: Pilatus
Like 2016
Sivuja: 420
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 14h 29min

Pontius Pilatus oli Raamatun mukaan mies, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Paljonkaan muuta en hänestä tiennytkään. Jos ajatellaan, että Raamatun teksti pitää paikkansa, niin millainen oikein on mies, jolla on munaa tuomita jumala kuolemaan? Miten hän sen itse koki? Miten hän päätyi sellaiseen ratkaisuun? Aivan juuri nuo kysymykset eivät ole tämän kirjan keskiössä, vaan pikemminkin kyse on Pilatuksen elämäkerrasta, tai ainakin siitä, millainen se olisi voinut olla.

Sahlberg on jo aiemmin kirjoittanut ilmeisesti vastaavanlaisen kirjan Herodeksesta, joten siinä mielessä hän liikkuu tutulla maaperällä.

Pilatus tunnetaan siis siitä, että hän oli Rooman käskynhaltijana Palestiinassa, eli hän oli Rooman vallan ylin edustaja siellä, mutta kuitenkin vastuussa ylemmilleen, eli ei voinut tehdä aivan mitä lystäsi. Ennen päätymistään Palestiinaan hänelle ehti tapahtua paljon muutakin.

Pilatus syntyy Hispaniassa, ryhtyy Rooman legioonalaiseksi ja osallistuu sotaretkelle Germaniaan, mistä selviää hengissä vain vaivoin. Hän pelastuu ja ystävystyy toisen legioonalaisen Seianuksen kanssa, joka myöhemmin kohoaa aivan vallan terävimpään kärkeen saakka, vaikkei keisariksi pääsekään. Roomassa Pilatus pääsee hyviin virkoihin, mutta kyllästyy ja turhautuu lopulta kaikkeen juonitteluun, ahneuteen ja vallanhimoon, ja pyytää siksi itse päästä Judaean prefektiksi, mikä kuulostaa olevan riittävän kaukana Rooman ytimestä.

Judaeassa on vastassa omat ongelmansa, mm. suosiota keräävät profeetat Johannes ja varsinkin Nasazathilainen, omalaatuinen puuseppä Jeshua. Pilatus kohtaa Jeshuan useita kertoja, ja heidän välinsä vaikuttavat yllättävänkin läheisiltä. Kaikki ei jatku niin leppoisasti kuin Pilatus toivoisi, vaan tapahtumat etenevät tunnetuin seurauksin. Tässä kohtaa on huomautettava, että Jeshua on kirjassa sivuhenkilö, ja lopulta hyvin pienessä roolissa. Se onkin luontevaa, sillä tämä on kirja Pilatuksesta, eikä Jeesuksesta, Raamatusta tai kristinuskostakaan.

Sahlbergin teksti toimii aivan erinomaisesti, ja tuo mieleeni Sinuhen. Jos Sinuhessa käytettiin usein sellaisia ilmaisuja kuin "puheesi on vain kärpästen surinaa korvissani", niin Sahlberg on osannut löytää oman sopivanlaisen tyylinsä. Tämä oli niin vakuuttava esitys, että nostan ilman muuta saman tien Sahlbergin nimen kärkipäähän omalla lukulistallani.

Valhe & viettelys - Tarinoita pettämisestä

Valhe & viettelys - Tarinoita pettämisestä

Helsinki-kirjat 2011, 184 sivua.

Valhe & viettelys sisältää kahdeksan novellia eri kirjailijoilta. Yhdistävä teema on nimen mukaisesti pettäminen, mutta ei pelkästään parisuhdemielessä. Esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen novelissa Kirje Lethelle on pettäjänä päähenkilön muisti. Hän kärsii erikoisesta muistisairaudesta, jonka seurauksena hän ei muista menneitä tapahtumia kuin parin tunnin päähän, mutta sen sijaan "muistaakin" tulevaisuuden. Seurauksena on varsin erikoinen asetelma eritoten kun kaksi tällaista potilasta kohtaa. Kyllähän se muisti kieltämättä pettää, mutta päällimmäinen teema on eittämättä siinä erikoisessa muistamisessa.

Tommi Liimatta oli minulle entuudestaan tyystin tuntematon kirjailija. Hänen novellissaan Venenäyttely on pääosassa muutama alakoululaispoika 80-luvulla. Olen itse ollut juuri samanikäinen samana aikana, ja Liimatta onnistuukin verestämään aivan tavallisia muistoja todella mahtavalla tavalla. Tytöille tämä luultavasti on vierasta tekstiä, mutta kaupunkilaispojille sitäkin tutumpaa. Liimatan nimi nousi kertaheitolla lukulistalleni.

Tuija Välipakan novelli Itkevä Samettiruusu on on teemaltaan sitä tavallista parisuhdepettämistä, mutta mukana on myös pariskunnan tytär, ja asetelma muodostuukin virkistävän yllätykselliseksi.

Oikeastaan vain Tiina Raevaaran tarina meni minulta yli hilseen, muut olivat keskenään mukavan erilaisia ja arvatenkin kirjoittajiensa näköisiä. Tälle väitteelle minulla ei tosin ole tukea kuin Lymin ja Jääskeläisen kohdalla, ja vain yhden kirjan verran kummaltakin. Ihan mukavaa luettavaa tämä oli, mutta väistämättä vain välipala, kuten novellikokoelmat kaikessa lyhyydessään tuppaavat olemaan.

Pettämistarinoita ovat lukeneet myös Maria, Jenni S., Susa ja Linnea.