Albert Camus: Sivullinen
Suomennos: Kalle Salo
Otava 2010, 160 sivua.
Lukion äidinkielenopettajani antoi meille abeille listan 28 kirjasta, jotka kannattaisi lukea jossain vaiheessa, ja Sivullinen on yksi niistä. Olen joskus kauan, kauan sitten lukenut Ruton, pääasiassa siksi, että se oli vanhempieni kirjahyllyssä ja nimi kiehtoi minua vuosien ajan ennen kuin vihdoin luin sen. Silloinkin luin sen sellaisenaan jääden tyystin paitsi kaikesta vertauskuvallisuudesta, mikä olisi varmasti parantanut lukukokemusta.
Sivullisen takakannessakin mainitaan romaani monitulkintaiseksi, mikä tuntuu hieman lannistavalta, sillä en ole kokenut olevani kovin hyvä oivaltamaan vertauskuvallisuuksia oikein. Senpä vuoksi lähdin lukemaan tätäkin ihan sellaisenaan liikoja pohtimatta. Jos jotain hoksaan, niin se olisi vain plussaa.
Kirjan juoni on yksinkertainen (ja kerrottu jopa takakannessakin): päähenkilö, Mersault, on noin 29-vuotias algerianranskalainen mies, joka tulee tappaneeksi miehen ja tuomitaan kuolemaan. Tapauksen tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana hän ei näytä puolustautuvan lainkaan, vaan toteaa tyynesti kaikkien todistajien lausuntojen pitävän paikkansa. Suuri osa kirjasta kuluu edeltävien tapahtumien kuvaukseen, jotta lukija voisi muodostaa oman käsityksensä oikeuden toteutumisesta.
Tämä teksti on kopioitu osoitteesta http://kaikenvoilukea.blogspot.fi
Mitään mainittavampaa monitulkintaisuutta en itse hoksannut, mutta sen sijaan oikeudenkäynnistä nousi esiin hyvällä ja pahalla filosofointi. Syyttäjä maalaili Mersaultista kuvaa pahan ruumiillistumana, koska tämä oli suhtautunut niin välinpitämättömästi äitinsä kuolemaan, eikä toisaalta ollut osoittanut katumusta tekemästään tapostakaan. Voitiinko Mersaultin pahuus päätellä näiden yksittäisten seikkojen perusteella? Ja edelleen: voivatko hyvät ihmiset tehdä pahoja tekoja? Entä tekevätkö pahat ihmiset pelkästään pahaa? Jos tuomio yhdestä teosta langetetaan pääasiassa sen perusteella miten henkilö on toiminut toisessa yhteydessä, on tuomioistuimen mielestäni kyettävä vastaamaan noihin hyvää ja pahaa koskeviin kysymyksiin.
En pahemmin syttynyt tästä kirjasta, mutta uskon silti helposti, että joku toinen voi nimenomaan haltioitua siitä mainitusta monitulkintaisuudesta. Ylipäätään tällaiset teokset vaatisivat useamman lukukerran, eikä se taas ole minua varten. Minulle olisi selvästi mieluisampaa, jos samojen kansien välissä tarjottaisiin niitä tulkintavaihtoehtoja ja pohdintaakin. Sillä tavalla kirjan voisi jälleen lukea kerran alusta loppuun, pohtia pohdinnat ja siirtyä eteenpäin. Nyt siirryn kyllä eteenpäin, mutta vain vaillinainen kokemus mukanani.
