Juha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin

Juha-Pekka Koskinen: Ystäväni Rasputin 

WSOY 2013 

Sivuja: 355 

Odotin Ystäväni Rasputinia innolla, sillä Paholaisen vasara oli ollut oikein miellyttävä tuttavuus. Rasputin oli hämärästi tuttu historiasta, ja arvelin hänen sopivan oivallisesti reaalifantasiaa kirjoittavan Koskisen käsiteltäväksi.

Kirjan minäkertoja on Vasili-poika, joka on syntynyt suunnilleen vuosisadan vaihteessa. Hänen jäätyään orvoksi Grigori Rasputin ottaa hänet oppipojakseen, mikä tosin tarkoittaa vain sitä, että hänen tulee seurata Rasputinia ja kirjata ylös hänen tekemisiään. Rasputinin siivellä hän pääsee tutustumaan läheisesti myös tsaarin hoviin ja ystävystyy jopa hänen lastensa kanssa.

Mielikuvani Rasputinista oli muodostunut pitkälti mm. Boney M:n samannimisen laulun ja joidenkin epämääräisten kertomusten pohjalta, joten odotin kirjassakin olevan jos jonkinlaisia irstailuja. Sellaisia etsivä joutuu kuitenkin pettymään, sillä koskisen maalaama kuva muistuttaa enemmänkin wikipedia-artikkelin esittelemää Rasputinia. Hän kuului hlystiläiseen uskonlahkoon, jonka "keskeinen ajatus oli uskomus, että synninteko sitä seuraavan katumuksen kautta jalostaa ihmisen sielua ja tuon hänet lähemmäksi Jumalaa."

Rasputinin ohella tsaarin perhe on tärkeässä osassa, ja oletan kertomuksen olevan historiallisesti kokolailla totta. Näiden molempien osalta kirja kärsii mielestäni siitä, että historian tapahtumat ovat turhan hyvin tiedossa. Ei siis ole pahemmin jännitettävää sen suhteen, mitä tapahtuu vaikkapa vuonna 1914, kun tiedetään milloin ensimmäinen maailmansota on syttynyt, milloin vallankumous on tullut ja mitä niin tsaarin perheelle kuin itse Rasputinillekin on käynyt. Vasilin pitäisi olla kirjan pääosassa, mutta hän pelkistyy lähinnä vain kertojaksi, jonka oma osuus ei juurikaan jaksa kiinnostaa, ehkä aivan viimeisiä vaiheita lukuunottamatta.

En voi välttyä ajatukselta, että tämä olisi hyvinkin voinut toimia paremmin, jos kirjailija olisikin valinnut lähestymistavaksi vaihtoehtoisen historian, mutta kieltämättä se olisi ollut kokonaan eri kirja. Mutta jännityksen ja toisaalta yllätyksellisyydenkin luomisessa se olisi ollut omiaan, ja juuri ne alueet kaipaisivat vahvistusta.

Tässä muodossaan kirja on ihan hyvä, mutta en jaksa valtavasti innostua. Odotin jotain fantasiaisempaa, ja luulen vielä jossain vaiheessa etsiväni sellaista Koskisen vanhemmasta tuotannosta.

Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara

Juha-Pekka Koskinen: Paholaisen vasara 

Helsinki-kirjat 2011 

Sivuja: 239 

Välipäiväkauhua. Jostain syystä tiesin jo ennalta, että joulun välipäivinä olisi joku kauhukirja paikallaan, ja JP Koskisen Paholaisen vasara oli lukulistallani juuri oivallisessa asemassa.

Matias Rakola on väitöskirjaansa kirjoittava jatko-opiskelija, joka saa kesäyönä puhelun mielisairaalasta: siellä on potilas, joka sopii mitä parhaiten hänen tutkimukseensa. Potilas kuvittelee olevansa 1400-luvulla Romaniassa elänyt prinssi Vladislaus, joka tunnetaan paremmin kreivi Draculan esikuvana. Kauhutarina kun on kyseessä, alkaa mielisairaalassa tapahtua outoja asioita, jotka huipentuvat raakaan murhaan.

Tähän saakka juoni kuulostaa ihan tavanomaiselta vampyyritarinalta, mutta yllätys oli iloinen kun näin, että jatko oli jotain aivan muuta. Mitään paljastuksia en aio tehdä, sillä tarina nojaa vahvasti juoneensa ja paljastukset todella pilaisivat sen. Kirjoittaja on itsekin tiennyt sen, miten tavanomaiselta alku kuulostaakaan ja käyttänyt hyväkseen niitä odotuksia, jotka lukijalle väistämättä siitä syntyy. Se auttaa pitämään yllä jännitystä loppuun saakka, jolloin oivaltaen punottu rakennelma viimein paljastuu kokonaisuudessaan.

Yllätyksellisyydessään tämä oli erittäin pirteä esitys. Wikipedia kertoo Koskisen kuuluvan reaalifantastikot-kirjailijaryhmään. Jo termi kuulostaa siltä, että se sopii erityisen hienosti siihen, miten minä suhtaudun fantasiaan. On siis selvä juttu, että aion lukea hänen muitakin kirjojaan.

Muita arvosteluja löytyy niin lukuisa määrä, etten ryhdy niitä listaamaan lainkaan.