Älyttömyyksien poetiikkaa ja sieltä ulos

Näin unessa olevani kansanedustaja. Sairaana neljättä päivää, ja jotenkin mahdotonta kuvitella että into lukea tai kirjoittaa palaisi.

Tarkastelin E. Nivangan helvetillistä Ranskan kielioppia ja käsikirjaa, sen tehtävävihkoa, ja ihmettelin miksi esimerkkilauseet ovat aina niin ikäviä. Teenpä runon, sen nimi voisi olla vaikka;

"Elämän tärkeyksiä"

Mon dentiste est très célèbre - Hammaslääkärini on hyvin kuuluisa
Voici le voile de la mariée - Kas tässä morsiamen huntu.
Le sans-abri dort souvent dans une station de métro - Kodittomat nukkuvat usein asemalla.
C'est une Francaise très élégante - Hän on hyvin elegantti ranskalaisnainen.

Opiskelen kahta kieltä: ranskaa ja saksaa
Ne ovat tärkeitä kieliä.
Minulla on ystävä joka opiskelee kiinaa
Hänellä on hyvä kielioppi.
Veljeni on lääkäri, hän on oikein hyvä lääkäri.

Soitin juuri toimistoon
Siellä nähtävästi tarvitaan sinua.
Tiedätkö, toisinaan olet aika ärsyttävä
Olisin mieluummin jäänyt tänne.
Turhaan yrität piilotella, lopulta he löytävät sinut kuitenkin.

Jostain käsioppikirjan rivien väleistä mieleen hiipii ajatus, että olisi pitänyt sittenkin mennä lääketieteelliseen opiskelemaan...

Sitten vielä mieltäylentävä proosaruno (suoraa lainausta):

"Nuoren pariisilaisnaisen päivä"

herätyskello soi klo 7.15 - lähtö töihin klo 8.05 - matka kestää tavallisesti kolme varttia - tänään saapuminen työpaikalle hiukan myöhässä, vasta klo 9.10 - töissä 14. kaupunginosassa - toimisto 25. kerroksessa - kokous klo 10 - tänään jää vain puoli tuntia lounasaikaa - paljon töitä ja kanttiini sijaitsee pohjakerroksessa - lähtee työpaikalta vasta 17.45 - tekee ostoksensa kiireessä varttitunnissa ja palaa kotiin - aviomies palaa klo 18.30 - illallinen syödään aina tasan kahdeksalta - katselee mielellään televisiota aina keskiyöhön asti

Runojen rustaamisen lisäksi totesin tänään kyllä, että taito arvata ranskan kielioppia on kehittynyt näiden täällä vietettyjen kuukausien (kuukausien!) aikana. Madame Lallemandin käskyt automatisoida ortografiaa, oikeiden prepositioiden ja artikkeleiden käyttöä... eivät ole kaikuneet kuuroille korville. Silti viimeinen asia tässä maailmassa, jonka haluan tehdä on essee omasta oppimisestani. Tai viimeistellä esitelmä koulujärjestelmistä. Viimeinen!

Kivempi runo:

Sukupuolta ei ruumiinfenomenologiassa ajatella sen paremmin luonnonoliona kuin yhteiskunnan tuotteena; se nähdään subjektin toiminnan perustavana merkitysrakenteena. Kyse ei ole ihmisen välttämättömästä eikä satunnaisesta ominaisuudesta, vaan hänen olemisensa tavasta, joka kytkee yhteen monenlaisia eri ominaisuuksia.

The body is not an object. It is the condition and context through which I am able to have relations to objects. Insofar as I live the body, it is a phenomenon experienced by me and thus provides the very horizon and perspectival point which places me in the world and makes relations between me, other objects, and other subjects possible.

Sukupuolieron ajatteleminen ja eläminen edellyttää, että tilaan ja aikaan liittyviä kysymyksiä tarkastellaan täysin uudella tavalla.

Tarvitaan loputonta intuitiota, jos yrittää muodostaa toisesta projektioille ja itsekeskeisyydelle perustumattoman käsityksen.

(Kollaasi à la Heinämaa, Reuter, Saarikangas (1997), Grosz (1994), Irigaray (1996)

Rakastava subjekti. Liian vähän feministi?

Julia Kristevaa on feminismin piirissä syytetty siitä, että hän nostaa rakkauden kokemuksen etiikkansa perustaksi. Rakkaus on kuulemma konstruktio, jonka avulla on lähinnä sorrettu naisia, eikä siitä siksi voi olla eettisen ajattelun pohjaksi.

Jostain syystä itseäni kuitenkin kiehtoo kaikki rakkauden ympärillä liikkuva ajattelu; rakkauden aikaansaama etiikan mahdollisuus ja toisaalta eettisyys rakkaudessa. Eikö feministisen teorian ehkä kannattaisi, rakkaus-kritiikin sijaan, edesauttaa toisenlaisen rakkauskäsityksen muodostamista, sellaisen, joka jättäisi tilaa kaikille sukupuolille, minän ja toisen väliselle eettisyydelle, eikä olisi sidoksissa normatiivisiin, sortaviin tai painostaviin rakenteisiin?

Sivuunmennen sanottuna, Julia Kristeva ei ole ainoa rakkauden etiikan puolestapuhuja. Luce Irigaray tekee samaa omassa tuotannossaan. Molemmille ajattelijoille rakkaus, yleisluontoisesti, on mahdollisuus erot sallivaan, vastavuoroiseen suhteeseen minän ja toisen välillä. Se on liikettä kohti toista ja takaisin itseen. Ja on muistettava, että Kristevalle se liittyy myös kiinteästi psykoanalyyttiseen terapiaan: rakkaus on transferenssia, vuoropuhelua toisen kanssa, jonka avulla voidaan eheyttää omia psyyken rakenteita.

Kristevalla rakkaus, eettisyys ja mielenterveys nivoutuvat siis kiinteästi yhteen: "ihminen on sairas, jollei häntä rakasteta" - ja etiikka ja yhteiskunnallinen muutos ovat mahdollisia vasta, kun subjektille on palautettu psyykkinen tila; toisin sanoen kyky rakastavaan vuoropuheluun, kokemus rakastetuksi tulemisesta. Kristeva ei varmaankaan tarkoita, että vain terve ihminen voi muuttaa maailman paremmaksi, mutta hänelle subjektin hyvinvointi ja eettinen oleminen ovat toisiaan tukevia asioita, rakkauden tuotteita molemmat. Ja ihmisen jättäminen vaille rakkautta, vaille perusturvaa, vaille vuorovaikutusta, on suurimpia yksilöön kohdistuvia (eettisiä ja psyykkisiä) rikoksia, mitä on olemassa.