Minun on myönnettävä heti tähän alkuun, etten ollut ajatellut ensin lukea Tiranan sydäntä. Luin Statovcin esikoisen Kissani Jugoslavian sen ilmestyessä mutta koska lukukokemukseni jäi niin hajanaiseksi ja sekavaksi, ei kirja päässyt koskaan edes tänne blogiini asti. Sillä on todellakin väliä missä ajankohdassa tiettyjä kirjoja lukee, sillä minun ja Kissani Jugoslavian tiet eivät kohdanneet tuolloin toivotulla tavalla. Tiranan sydäntä päädyin lopulta jonottamaan kirjastosta satojen muiden halukkaiden tavoin, ja kun saapumisilmoitus kirjastosta saapui, otin kirjan heti lukuun.
Vuonna 1990, Albanian Tiranassa, neljätoistavuotias Bujar saattaa isänsä ennenaikaiseen hautaan, todistaa sisarensa katoamisen ja äitinsä elämänhalun hiipumisen. Samaan aikaan ihmiset näkevät nälkää eikä kaupoissa ole ruokaa. Maa alkaa vajota köyhyyteen ja samalla kaikki haluavat pois maasta ja aloittaa uuden elämän muualla.
"Elimme siellä minne aika ei ulottunut, merkityksettömällä maa-alueella jonne järkipuhe ei kantautunut, oli kuin kukaan ei olisi vaivautunut kertomaan meille ennen kuin vasta nyt, millaiset olosuhteet meitä ympäröivät, ja se taas tuntui siltä kuin meillä ei olisi ollut mitään väliä.
Euroopan kaatopaikka, Euroopan takapiha, Euroopan suurin vankila, vertaukset muuttuivat päivittäin, ja lehdet kirjoittivat elämästä Saksassa Berliini muurin romahtamisen jälkeen, saksalaiset olivat päässeet jaloilleen ja kansa piti yhtä, ja kuvissa ranskalaiset ja englantilaiset ja ruotsalaiset näyttivät niin puhtailta ja hyvinvoivilta, että Kosovosta alkanaut häpeän tunteeni kasvoi niin suureksi, että se kattoi koko tuntemani maailman, ihmiset jotka pitivät itseään kunniallisina mutta varastivat toistensa omaisuutta ja puukottivat toisiaan selkään heti mahdollisuuden tullen, kellastuvat hampaani ja nuhjaantuvat vaatteet, jotka minulla oli ylläni."
Bujar päättää parhaimman ystävänsä Agimin kanssa lähteä tavoittelemaan Albanian raunioiden keskeltä uutta alkua elämälleen. Nykyinen kotimaa ei anna heille enää mitään, vain muualla elämällä on antaa mahdollisuuksia. Ja tuon päätöksen myötä vuosia myöhemmin Bujar on matkannut lukuisissa suurkaupungeissa etsien paikkaansa maailmassa. Viimeinen kaupunki on Helsinki. Löytääkö rikkinäinen ihminen rauhan ja onnen vihdoinkin?
Jo heti ensisivuilta Tiranan sydän ottaa kädestä tiukasti kiinni ja sen tiukka ote tuntuu sydämessä saakka. Kirjalle antautuu välittömästi, sen tarina on samaan aikaan sydäntäsärkevä, todentuntuinen ja vahvasti myös tätä päivää kuvaava. Statovci kuvaa vahvasti ulkopuolisuuden tunnetta ja suurta tarvetta tulla nähdyksi, olla hyväksytty, kuulua johonkin. Tuo palava halu olla osa jotakin kuristaa hyvinvointivaltiossa asuvan kurkkua väkisinkin.
"Tiedätkö, miten nöyryyttävää on, ettei saa edes sellaisia asioita, joita ei halua?"
Tiranan sydän on täynnä tunnetta mutta myös suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä; kannanottoa seksuaalisen tasa-arvon puolesta, maahanmuuttajan asemasta yhteiskunnassa ja siitä, kenellä on oikeus hyvään elämään. Sillä eikö meistä jokainen haaveile parhaasta mahdollisesta elämästä? Ei mitään pieniä aiheita, ja silti Statovci osaa kirjoittaa niistä hallitun hienovaraisesti samalla ravistaen lukijan omia näkemyksiä pakottaen ajattelemaan asioita monelta kantilta. Me emme aina ymmärrä miten paljon joku haluaisi elää ihan tätä tavallista elämää mitä me saamme elää. "Eurooppa oli meidän Amerikkamme".
Vuonna 1990, Albanian Tiranassa, neljätoistavuotias Bujar saattaa isänsä ennenaikaiseen hautaan, todistaa sisarensa katoamisen ja äitinsä elämänhalun hiipumisen. Samaan aikaan ihmiset näkevät nälkää eikä kaupoissa ole ruokaa. Maa alkaa vajota köyhyyteen ja samalla kaikki haluavat pois maasta ja aloittaa uuden elämän muualla.
"Elimme siellä minne aika ei ulottunut, merkityksettömällä maa-alueella jonne järkipuhe ei kantautunut, oli kuin kukaan ei olisi vaivautunut kertomaan meille ennen kuin vasta nyt, millaiset olosuhteet meitä ympäröivät, ja se taas tuntui siltä kuin meillä ei olisi ollut mitään väliä.
Euroopan kaatopaikka, Euroopan takapiha, Euroopan suurin vankila, vertaukset muuttuivat päivittäin, ja lehdet kirjoittivat elämästä Saksassa Berliini muurin romahtamisen jälkeen, saksalaiset olivat päässeet jaloilleen ja kansa piti yhtä, ja kuvissa ranskalaiset ja englantilaiset ja ruotsalaiset näyttivät niin puhtailta ja hyvinvoivilta, että Kosovosta alkanaut häpeän tunteeni kasvoi niin suureksi, että se kattoi koko tuntemani maailman, ihmiset jotka pitivät itseään kunniallisina mutta varastivat toistensa omaisuutta ja puukottivat toisiaan selkään heti mahdollisuuden tullen, kellastuvat hampaani ja nuhjaantuvat vaatteet, jotka minulla oli ylläni."
Bujar päättää parhaimman ystävänsä Agimin kanssa lähteä tavoittelemaan Albanian raunioiden keskeltä uutta alkua elämälleen. Nykyinen kotimaa ei anna heille enää mitään, vain muualla elämällä on antaa mahdollisuuksia. Ja tuon päätöksen myötä vuosia myöhemmin Bujar on matkannut lukuisissa suurkaupungeissa etsien paikkaansa maailmassa. Viimeinen kaupunki on Helsinki. Löytääkö rikkinäinen ihminen rauhan ja onnen vihdoinkin?
Jo heti ensisivuilta Tiranan sydän ottaa kädestä tiukasti kiinni ja sen tiukka ote tuntuu sydämessä saakka. Kirjalle antautuu välittömästi, sen tarina on samaan aikaan sydäntäsärkevä, todentuntuinen ja vahvasti myös tätä päivää kuvaava. Statovci kuvaa vahvasti ulkopuolisuuden tunnetta ja suurta tarvetta tulla nähdyksi, olla hyväksytty, kuulua johonkin. Tuo palava halu olla osa jotakin kuristaa hyvinvointivaltiossa asuvan kurkkua väkisinkin.
"Tiedätkö, miten nöyryyttävää on, ettei saa edes sellaisia asioita, joita ei halua?"
Tiranan sydän on täynnä tunnetta mutta myös suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä; kannanottoa seksuaalisen tasa-arvon puolesta, maahanmuuttajan asemasta yhteiskunnassa ja siitä, kenellä on oikeus hyvään elämään. Sillä eikö meistä jokainen haaveile parhaasta mahdollisesta elämästä? Ei mitään pieniä aiheita, ja silti Statovci osaa kirjoittaa niistä hallitun hienovaraisesti samalla ravistaen lukijan omia näkemyksiä pakottaen ajattelemaan asioita monelta kantilta. Me emme aina ymmärrä miten paljon joku haluaisi elää ihan tätä tavallista elämää mitä me saamme elää. "Eurooppa oli meidän Amerikkamme".
Tiranan sydän on todella vaikuttava ja vahva lukukokemus.
Helmet-lukuhaaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Helmet-lukuhaaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Olen samaa mieltä kanssasi, Tiranan sydän vaikuttaa monella tasolla ja on vahva lukukokemus. Minulle Kissani Jugoslavia oli kuitenkin vahvempi ja tunteikkaampi kirja.
VastaaPoistaVähän harmittaa että Kissani Jugoslavia meni lukukokemuksena lopulta ihan ohi, otin kyllä ihan väärään hetkeen kirjan lukuun! :/ Sillä on todellakin väliä milloin ottaa mitäkin kirjoja lukuun. Ehkäpä kokeilen Kissaa vielä joskus uudemman kerran.
PoistaStatovci heittää ilmoille paljon kysymyksiä, joihin ei löydy valmiiksi pureskeltuja vastauksia haastaakseen lukijansa. Harvoin olen lukenut näin antoisaa tekstiä, joka jätti mietintämyssyn tiukasti päähän ja teemoissa viipyilevän jälkitunnelman valtaan. Vahva ja suorasanainen kertomus raivostuttavasta häpeästä, ihmisen perustarpeesta tulla nähdyksi, huomioon otetuksi ja hyväksytyksi!
VastaaPoistaKiteytät tämän upeasti, juuri näin! Toivottavasti saamme lukea Statovcia vielä lisää.
PoistaMulla on tämä juuri kesken, tosin vielä aika alkuvaiheessa. Odotan teokselta paljon, sillä Kissani Jugoslavia oli ilmestymisvuonnaan parhaimpia lukukokemuksiani. Uskon kyllä, että vaikutun yhtä paljon kuin sinä, ainakin alku on luvannut hyvää. :-)
VastaaPoistaToivottavasti pidät! Uskomatonta että meinasin ensin olla lukematta koko kirjaa... Kissani Jugoslavia pitäisi ottaa lukuun uudestaan!
PoistaMinäkin arastelin tarttua tähän kirjaan Kissani Jugoslavian jälkeen, mutta lopulta tästä lukukokemuksesta tuli paljon vahvempi, jollain tapaa enemmän.
VastaaPoistaMinä olin kirjassa kiinni heti sen ensisivuilta. Tajusin heti että tämä kirja vie ja antaa enemmän kuin Kissani Jugoslavia, jonka vuoksia meinasin aluksi jättää lukematta tämän koko kirjan, jaiks. Onneksi luin sillä tämä oli niin kertakaikkisen vaikuttava lukukokemus että toivottavasti Statovci kirjoittaa vielä lisää.
PoistaMinulle tämä oli huikea, ja Kissani Jugoslavian aloitin tämän jälkeen ja kesken ollut jo kuukauden tai kaksi. Eivät ihan samaa sarjaa ole.
VastaaPoistaKissani J. jätti minut mukavan hämmennyksen valtaan, joten tämä on ehdottomasti luettavieni listalla! Pajtim S. on mielenkiintoinen, lupaava tekijä.
VastaaPoistaTämä on ihana, ehdottomasti Augustuksen lisäksi minulle tämän vuoden tärkeimpiä kirjoja! Tekisi mieli lukea tämä jo pian uudelleen, mutta toisaalta Kissani odottaisi myös vuoroaan, joten ehkä kokeilen sitä sitten seuraavaksi. Toivon Statovcille pitkää ja runsasta kirjailijauraa, tämäntasoista kirjallisuutta kotimainen kenttä on todella kaivannut!
VastaaPoista