Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
Bazar 2016, 299 sivua.

Päivä on lyhyt ja valo karkaa käsistä. Sisälle huoneeseen valo ei enää kunnolla yllä. Edelfelt käskee Thérèsen seisomaan parvekkeelle. Thérèse on kuumissaan, hän ei ehdi riisua hattuaan eikä hansikkaitaan, ei juoda edes lasillista vettä vaikka häntä janottaa. Hän näkee, ettei taidemaalarilta kannata juuri nyt kysyä yhtään mitään. Thérèse menee parvekkeelle, hengittää syvään ja alkaa riisua käsineitään. 

Nainen parvekkeella – kuka hän on? Albert Edelfeltin rakastajatar ja moneen tauluun, muun muassa Nainen parvekkeella -luonnokseen, ikuistettu malli Virginie, jonka kohtalon jäljille moni tutkija on yrittänyt turhaan päästä? Vai Thérèse Lainville, niin ikään Edelfeltin malli, joka päätyi valmiiseen Nainen parvekkeella -maalaukseen? Vaiko kenties dokumenttielokuvia tekevän nuoren Salomen biologinen äiti, jonka kohtalo tuntuu heijastelevan Virginien kohtaloa?

Nainen parvekkeella on pääosin kirjeromaani, jossa sähköpostit kulkevat tiuhaan nuoren Salomen ja tätä kiehtovan Edelfeltin taulun omistavan iäkkään A. S. Joenmaan välillä. Kerrontaan tuovat vaihtelua Joenmaan pojan Tuomaksen kertomat osuudet ja 1880-luvun Pariisiin sijoittuvat, portinvartija Hortensen näkökulmasta kuvatut jaksot. Kokonaisuus on hieman sillisalaattimainen, ja etenkin ärsyttävä Tuomas tuntui pitkään varsin turhalta hahmolta muutenkin moneen eri henkilöön fokusoituvassa tarinassa.

Tekijät, kymmenien kirjojen konkari Eppu Nuotio ja Murretut päivät -runokokoelmalla debytoinut Pirkko Soininen, luonnehtivat teostaan taidemysteeriksi. Kyseessä on siis varsin lempeä ja humoristinen dekkari tai trilleri, joka kiertyy Edelfeltin arvoituksellisen Nainen parvekkeella -teoksen ja etenkin sen kadonneiden luonnosten ympärille. Nuotion ja Soinisen teos on luonnollisesti fiktiota, vaikka se pohjautuu monelta osin faktoihin Albert Edelfeltin elämästä ja taiteesta. Kuten arvata saattaa, teoksen alussa on kiitokset taidehistorioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelaiselle, jonka teos Virginie! on innoittanut Nuotiota ja Soinista ja joka on myös auttanut faktojen tarkistuksessa.

Viihdyin Nainen parvekkeella -teoksen (niiden kaikkien!) parissa hyvin, mutta parantumattomana romantikkona ja historian ystävänä olisin viihtynyt enemmänkin 1800-luvun Pariisissa ja vähemmän 2000-luvun paikoin varsin vauhdikkaiksi yltyvissä kiemuroissa. Romaani on suhteellisen lyhyestä mitastaan huolimatta aikamoinen vyyhti lankoja, vaikka ne solmitaankin somasti yhteen.

Kirjailijoiden blogit: Eppu Nuotion blogi, Pirkko Soinisen Tuulen naapurina.

Romaanista toisaalla: Kirsin Bookclub, Hemulin kirjahylly, Assyriologi, Lumiomena, Kirja hyllyssäni, Kirjapolkuni.

Albwert Edelfeltin Nainen parvekkeella (luonnos, 1880-1884)

Sanna Isto, Eppu Nuotio & Sari Airola: Typy ja topakka tonttu

Sanna Isto & Eppu Nuotio (teksti)
ja Sari Airola (kuvitus): Typy ja topakka tonttu
Bazar 2015.

Typy nyökkää. Paperiset lumihiutaleet ovat kauniita. Sitäpaitsi tätikin käski askarrella. Mutta ensiksi pitäisi saada jostakin valkoista paperia.
Typy on aikeissa käydä kysymässä Bertta-tädiltä, mutta tonttu tönäisee pinon laskuja pöydältä lattialle. Uusi suunnitelma on jo saanut tontun lämpimäksi ja tarmoa täyteen. 
"Näissä on kaikenmaailman numeroita", tonttu selittää innoissaan. "Mutta vain toisella puolen."

Typy ja topakka tonttu on kolmen ennalta tutun ja taitavan lastenkirjantekijän yhteistyön tulos: Sanna Isto on tuttu ihanista Tinka ja Taika -kirjoistaan (sarjan kolmannen osan arvio tulossa pian!), monessa ihanassa lastenkirjassa on Sari Airolan kuvitus (blogissa olen esitellyt niistä ainakin kirjan Metsän outo vieras) ja Eppu Nuotio on pitkän linjan kirja- ja kulttuurialan tekijä, jonka laajasta tuotannosta olen tainnut blogissani esitellä vain yhdessä Aino Louhen kanssa julkaistun Tämä vai tuo -kuvakirjan. Viimeksi mainittu on Bazarin kustantama, kuten Typy ja topakka tonttukin – olen iloinen siitä, että aiemmin käännösdekkareihin ja lukuromaaneihin profiloitunut kustantamo on alkanut julkaista myös kotimaista lastenkirjallisuutta. Suomessa on paljon taitavia lastenkirjailijoita ja -kuvittajia, ja monet perinteiset, isot kustantamot ovat supistaneet lastenkirjatarjontaansa.

Typy ja topakka tonttu sisältää joitakin klassisen joulutarinan aineksia, kuten jouluun nuivasti suhtautuvan kärttyilijän (Typyn Bertta-täti, eräänlainen Kurenniemen Onnelin ja Annelin talon Rosina Rusinan hengenheimolainen), eloon heräävän koristetontun ja idyllisen loppukohtauksen. Typy ja tonttu sähläävät kuitenkin aivan omiaan, ja heidän seikkailunsa nivoutuvat hauskasti arkeen sekä lasten ja aikuisten näkökulman eroavaisuuksiin: laskut leikataan lumitähdiksi ikkunaan, pakastimesta otetaan huurretta lumettoman talven lohduksi ja tontun temppuilut aamiaispöydässä aikaansaavat "vesivahingon". Omassa kodissa tapahtuneen vesivahingon vuoksi Typy on alunperin joutunutkin ankaran Bertta-tädin vieraaksi.

Sari Airolan kuvitus hehkuu punaisen, keltaisen, violetin ja valkoisen sävyissä. Typy on suloinen ja suurisilmäinen, mutta hauskinta oli katsoa kuvista topakan tontun touhuja, vesilätäkössä sätkiviä kinttuja ja "hiihtämistä" värikynäsauvoilla. Kiitokset myös tekstin asettelusta: tummia kirjaimia ei tarvitse tihrustaa tumman kuvan päältä, vaan tekstille on jätetty tilaa valkoisella pohjalla.

Typyn tonttuystävä on totisesti topakka, kuten kirjan nimi lupaa. Siinä vaiheessa, kun tonttu tohkeissaan paketoi Bertta-tädin tuikitarpeellisia silmälaseja ja virkkuukoukkua tädille joululahjaksi, tuli jo nuoremman polven lukijalta kommenttia, että "tuollaista tonttua en ole ennen nähnytkään missään kirjassa, koko ajan tekee jotakin hullua!" Jaa-a, kuinkakohan viattomasti tonttu nappasi äkeän tädin tavarat piiloon joulua odottamaan? Ainakin Bertta todella ilahtui sitten viimein, kun sai aarteensa takaisin aattona!

Ehkäpä Typy-kirjalle tulee jatkoa ja saamme vielä joskus tietää, miksi Bertta-täti inhosi niin kovasti joulua?

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

Eppu Nuotio (teksti) ja Aino Louhi (kuvat): Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät.
Bazar 2015, 44 sivua.

Vilja asuu suuren puiston reunassa korkeassa kerrostalossa. "Hissi vai portaat?" Fiinu kysyy ja katsoo äitiä. Yleensä äiti tahtoo aina kävellä portaat. Fiinu pitää hissillä ajamisesta. Fiinu saa painaa nappia.

Viljan syntymäpäivät aloittaa noin 3–8-vuotiaille suunnatun Tämä vai tuo -kuvakirjasarjan. Fiinu on menossa ystävänsä Viljan kuusivuotissynttäreille ja saa tehdä monta valintaa: sydänkuvioinen vai ruudullinen mekko? Lahjapakettiin kylpyvaahtoa ja helminauha vai kirja ja tarroja? Mennäänkö pyörällä vai kävellen? Valinta on välillä vaikea, mutta onneksi äidiltä voi aina kysyä mielipidettä. Ja perillä Viljan synttäreillä ei tarvitse pähkäillä yksin, leikitäänkö noitia vai prinsessoja tai mennäänkö syömään kakkua heti vai kohta – yhdessä on hauskempi päättää!

Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Aino Louhen kuvittamassa kirjassa kerrotaan paitsi valinnoista myös äidin ja tyttären suhteesta sekä ystävyydestä – paitsi Fiinun ja Viljan ystävyydestä, myös vähäeleisemmin heidän äitiensä ystävyydestä. Joissakin lastenkirjoissa aikuiset ovat ilonpilaajia tai humoristisesti kuvattuja hajamielisiä ja poissaolevia taustailijoita, mutta Viljan syntymäpäivien äidit ovat rentoja ja hyväntuulisia: he osoittavat välittämistään lapsille sanoin ja teoin ja tempautuvat itsekin täysin rinnoin mukaan juhlahumuun.

Kirjan kansi on kaunis ja herkkä, mutta liikkeessä kuvatut hahmot, erilaiset fontit, värien kirjo ja kaksi nimekettä (kirjan ja sarja) tekevät siitä turhan levottoman. Sisäsivuilla Aino Louhen kuvitus on pikemminkin rauhallista, vaikka runsaita yksityiskohtia, liikettä ja kollaasimaisuutta löytyy varsinaisesta kuvituksestakin. Kristiina Louhen, Ilon Wiklandin ja Salla Savolaisen tavoin Aino Louhi osaa kuvata kodikasta lapsiperhesotkua, jossa matto on rutussa, legot levällään ja asuvalintaa varten lattialle levitetään koko garderoobi. Viljan syntymäpäivät on hyvän mielen lastenkirja, jossa niin huolet kuin ilotkin ovat lempeitä ja turvallisia.