Tarja Makkonen ja Ninka Reittu-Kuuriala: Önnö ja kirjava kissa
Karisto 2013, 154 sivua.
Önnö on kuusivuotias tyttö, jolla on isä, kirjoitustöitä tekevä äiti, isoveli Jehvakka ja isosisko Mimmi. Naapurissa asuu Önnön ystävä Matleena, jonka kanssa kauniit kesäpäivät kuluvat kuin siivillä: voi rakentaa majan (vaikka sieltä kömpisikin viime hetkellä omaan sänkyyn nukkumaan) kerätä rahaa hevoseen arpajaisilla (vaikka tulonhankkimiskulut nousisivatkin tuloja suuremmiksi) ja leikkiä vuoroin enkeliä, vuoroin vaahtomuovipatjajuustoa syöviä hiiriä vintillä. Aikuiset eivät aina ilahdu Önnön ja Matleenan tempauksista, mutta onneksi Matleenan kanttori-isän mielestä on parempi laulaa oratoriota kuin karjua ja Önnö voi aina painaa päänsä oman isän olkaa vasten. Vauhdikkaita ja mielikuvituksellisia mutta turvallisessa kehyksessä tapahtuvia sattumuksia kommentoi kirjava kissa, jonka näkökulma tapahtumiin on varsin toisenlainen kuin tytöillä: kuka muka haluaa hevosen, kun voisi ottaa kissan?
Önnö ja kirjava kissa on ihanan aurinkoinen ja kesäinen kirja, jonka lempeässä huumorissa ja erikoisissa kommelluksissa on kaikuja Marjatta Kurenniemen ja Astrid Lindgrenin tarinoista. Myös Sanna Iston ja Julia Vuoren saturomaani Tinka ja Taika tulee mieleen, joskin Önnö vetoaa ehkä vähän nuorempiinkin lapsiin (meillä tätä kuuntelivat 3-, 4-, 6- ja 7-vuotiaat). Tarja Makkonen ja Ninka Reittu-Kuurila ovat kuitenkin luoneet persoonalliset hahmot ja viehättävällä tavalla satua ja arkea yhdistävän maailman. Hahmojen nimetkin kuulostavat hauskoilta suussa: isoveli Jehvakka kuulostaa rehvakkaalta ja Aulis-sedän nimi kuvaa hyvin hänen luonnettaan. Päähenkilön Önnö-nimeä jouduin kyllä vähän makustelemaan.Reittu-Kuurilan piirrokset ovat tosiaan viehättäviä. Önnö ja Matleena ovat kuvissa suloisen lapsenpyöreitä ja vähän menninkäismäisiä. Päävärit ovat iloisen keltainen ja hämyisän sininen, ja kuvista löytyy hauskoja yksityiskohtia.
Önnön takakannessa kirjaa suositellaan ääneen luettavaksi tai lapsen ensimmäiseksi itse luettavaksi kirjaksi, mutta kirjassa on sen verran paljon tekstiä suhteessa kuvitukseen – jopa useampi aukeama peräkkäin ilman kuvia – että antaisin tämän itse luettavaksi vasta vähän sujuvammin lukevalle. Kirja on myös suhteellisen pitkä, joskin kunkin luvun tarina on melko itsenäinen episodi. Teksti on kyllä mukavan isolla painettu, mutta Ninka Reittu-Kuurialan ihania kuvia olisi kernaasti saanut olla enemmänkin.
