Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtolainen Leena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtolainen Leena. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. syyskuuta 2018
Leena Lehtolainen: Turmanluoti
Leena Lehtolainen: Turmanluoti
Tammi 2018, 128 sivua.
Jatkan kesälomalukemisteni tuomista blogiin: Leena Lehtolaisen Turmanluoti oli mukana samalla reissulla kuin Hanna Vellingin Kirjosieppo. Molemmat ovat suhteellisen kevyttä luettavaa, siis niin materiaaliselta painoltaan kuin sisällöltäänkin ja siksi mainioita matkalukemisia. Siinä missä Vellingin Kirjosieppo on esikoisteos, on Leena Lehtolaisella takanaan jo kunnioitettava ura kymmeninen julkaisuineen. Turmanluodissa näkyykin vahvasti ammattilaisen kädenjälki.
Ei nimittäin onnistu välttämättä ihan keneltä vain kirjoittaa noin 125-sivuista romaania, jossa on vetävä juoni ja päähenkilöiden persoonaa kuvattu elävästi. Toki tämä Kirjan ja ruusun päivän erikoispainokseksi valmistunut dekkari saa taustatukea Lehtolaisen yli kymmenenosaiseksi kasvaneelta Maria Kallio -sarjalta, jossa keskeiset henkilöt on ehditty syventää kiinnostaviksi persooniksi. Tällä kertaa poliisi Maria Kallion mies Antti Sarkela nousee keskeiseen osaan tarinassa. Antti alkaa kaikkien hämmästykseksi harrastaa metsästystä ja heti hänen ensimmäisellä jahdillaan tapahtuu kuolemaan johtava onnettomuus, jota poliisi alkaa tutkia. Marialla ei ole virallista osuutta tutkinnassa, mutta hän ei malta pitää siitä näppejään erossa, varsinkin kun Anttia aletaan jopa epäillä turmanluodin ampumisesta.
Ruusukirja tarjosi viihdyttävän lukukokemuksen, mutta kiitän sitä ennen kaikkea siitä, että se johdatti minut takaisin Maria Kallio -dekkareiden äärelle. Olen kunnellut niitä kesän mittaan muutaman Krista Putkonen-Örnin lukemina äänikirjoina siitä kohdasta kirjasarjaa, johon muistelen jääneeni. Noista pidemmistä dekkareista kenties lisää myöhemmin!
Helmet-lukuhaaste, kohta 9: Kirjan kansi on yksivärinen
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen: Lautasellinen iloa
Reetta Meriläinen ja Johanna Pentikäinen: Lautasellinen iloa
Kirjallinen keittokirja
Kuvittanut Karoliina Pertamo.
Kirjapaja 2013, 126 sivua.
Seuraavana päivänä koulusta kotiin palatessani tunsin jo kaukaa leivän tuoksun. Se sekoittui loppukevään märän maantien, puhkeavien koivunsilmujen ja auringossa lämmenneen metsän tuoksuun. Ja kun viimein avasin tuvan oven, läikähti vastaani huumaava lämpö. Pöydällä oli nojallaan vastapaistettujen ruisleipien rivistö. Kärjestään haljennut leipälauta seisoi vasten uuninkylkeä. Ja kaiken keskellä äitini pöydän ääreen kumartuneena, toukokuun enenevässä valossa, lähellä ikkunaa. (Hannu-Pekka Björkman, "Leipäpäivä")
Lautasellinen iloa on kaunis ja värikäs kattaus ruokareseptejä, kaunokirjallisia tekstejä ja Karoliina Pertamon värikylläistä ja lempeää kuvitusta. Reetta Meriläisen ja Johanna Pentikäisen toimittamaan kirjaan ovat kirjoittaneet Hannu-Pekka Björkman, Laura Honkasalo, Irja Askola, Leena Lehtolainen, Irja Askola, Jari Tervo, Sinikka Nopola, Ilpo Tiihonen ja Aki Ollikainen. Lyhyet, usein omaelämäkerralisuuteen viittaavat tarinat kertovat lapsuuden makumuistoista, ruokapöydän sattumuksista ja arjen ja ideologian törmäyksistä keittiössä, kukin omassa tyylilajissaan ja sävyssään. Piispa Irja Askolan teksti on rukous ja Ilpo Tiihosen teksti runo, kuinkas muuten. Kirjalla on näiden kirjailijoiden lisäksi vielä lukuisia muitakin kirjoittajia, joiden nimet löytyvät kirjan lopusta: reseptit ovat peräisin usean naistenpankkilaisen omista reseptivihoista.
Jotkut ohjeet ovat kutkuttava sekoitus pohjoismaista ruokaperinnettä ja kaukomaiden makuja: en ihan heti olisi itse keksinyt laittaa avokadoa saaristolaisleivän päälle. Myös täysin perinteisiin, monille rakkaisiin herkkuihin, kuten karjalanpiirakoihin, puolukkapuuroon ja kotijuustoon löytyy kirjasta ohjeet – ihmiset reseptien takana eivät ole tässä kirjassa avanneet ohjeidensa taustoja, mutta voin kuvitella, että monia reseptejä on käytetty samassa suvussa useammassa polvessa. Vastapainoa tuovat eksoottisemmat ruokalajit, kuten liberialainen kana-bataattigratiini tai tai kambodzalaiset tofuvartaat ja limetti-pippuridippi. Näilläkin resepteillä on taustansa ja tarinansa, ne tuovat viestiä toisista maista.
Ihastuin Lautaselliseen iloa heti ensinäkemältä ja olen sittemmin palannut kirjan pariin yhä uudelleen. Keittokirjana pidän tässä siitä, että monet ohjeet on helppo toteuttaa sellaisista ruoka-aineista, joita on aina kaapissa tai jotka löytyvät lähikaupan hyllyltä. "Kirjallisena keittokirjana" ihastuin kaikkiin kaunokirjallisiin teksteihin, aivan erityisesti Hannu-Pekka Björkmanin onnelliseksi tekevään "Leipäpäivään", Aki Ollikaisen sydämeenkäyvään evakkotarinaan "Lehmä" ja Laura Honkasalon "Täydellinen toffee", joka lumoaa kuvauksellaan lapsuuden kesästä: "Minä ja Sara, mutaisen järven rantametsässä,m auringonlaikut lehvien läpi, ne liplattavat kesätuulessa huojuvissa kortteissa, vaaleanvihreissä,villavissa."
Kirjan takakannesta huomasin,että iloa voi jakaa eteenpäin myös ostamalla Lautasellinen iloa itselleen tai vaikka lahjaksi: "Tällä kirjalla tuet Naisten Pankkia, joka edistää kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä. Naistenpankkilaiset ovat lahjoittaneet kirjaan rakkaimmat ruokaohjeensa."
Kylää halkovalla maantiellä nuuhkaisin leipäpakettia. Se oli vielä lämmin. Tunsin hienoista ylpeyttä tehtävästäni ja astelin tavanomaista reippaammin kohti taloja ja ovia, joihin koputtaisin. Aivan pian ihmiset ovien takana näkisivät pienen pojan ojentamassa leipää ja kuulisivat äänen sanovan: Äiti lähetti. Ja jokin tuossa pojan eleessä ja sanoissa liikuttaisi ihmisiä. Jokin ikivanha ja kaunis, joka oli läsnä tuona myöhäiskevään päivänä, kun ilmassa oli jo kesän tuntu. (Björkman, "Leipäpäivä")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)