Olen Maresi Enrentytär ja kirjoitan tätä
muistiin Luostarimme kolmannenkymmenennentoisen Äidin yhdeksäntenätoista
virkavuonna. Neljä vuotta olen viettänyt Punaisessa luostarissa, ja näitten
vuosien kuluessa olen lukenut kaikki vanhat kirjoitukset Luostarin historiasta.
Sisar O sanoo, että kertomukseni liitetään muiden kirjoitusten joukkoon. Se
tuntuu kummalliselta. Minähän olen vain noviisi, en luostariäiti, en
taidoistaan tunnettu sisar. Mutta Sisar O pitää tärkeänä, että juuri minä
kirjoitan muistiin mitä tapahtui. Minä olin paikalla. Toisen käden tietoihin ei
ole luottamista.
- kiitos kirjastolle -
Luen ensimmäisen
sivun, kaksi. Se tapahtuu heti: aika napsahtaa. Olen matkalla Avaloniin. Näen usvan ja
purren, sumuisena näkyvän saaren. Räpytän silmiäni, kulmissa on ryppyjä.
Muistan: tämä on sittenkin Punaisen luostarin saari, ei Avalon. Enkä minä ole
Avalon-neito, olen keski-ikäinen nainen joka lukee nuorille kirjoitettua
fantasiaa.
Nuorille? Niin.
Ja ei. Maria Turtschaninoffin Maresi (2014)
on Finlandia Junior -voittaja, ja olen lainannut sen kirjaston
nuortenosastolta. Silti tämä ei minusta ole yksin nuortenkirja eikä ainakaan
kovin nuorten. Muistan taas ajatella, että nuortenkirja on joskus juuri
sellainen, että lukijan ikä on lopulta melko triviaali – että kirja on jotenkin
iätön. Mutta tämä kirja on myös melko rankka, en olisi halunnut lukea tätä
liian pienenä. Olisin nähnyt pahoja unia.
Kerron, jotta Luostari ei unohtaisi. Kerron
myös siksi, että ymmärtäisin mitä tapahtui. Lukeminen on aina auttanut minua
ymmärtämään paremmin. Toivottavasti sama koskee myös kirjoittamista.
Entä nyt? Nyt kykenen
käsittelemään tämän, kyllä. En näe pahoja unia, ainakaan kovin. Lukeminen ei
silti ole kivutonta, sillä näen jotakin muuta. Ajattelen, mitä tämä kertoo
maailmasta ja millaisena tämä sen nuorelle lukijalle näyttää. Kirjallisuuskäsitykseni
riitelevät, mietin miten maailma pitää kirjoihin kirjoittaa. Entä
nuortenkirjoihin. Onko oikein tehdä toisesta sukupuolesta hyvä ja toisesta
paha. Onko, vaikka tarkoitus olisikin hyvä: kuvata naisten voimaa miesten
hallitsemassa maailmassa ja kertoa, että naisten mahdollisuus on sisaruudessa ja
tiedossa, siinä että naiset suojelevat ja opettavat toisiaan.
On
kuvitteellinen todellisuus, fantasiamaailma jossakin aikojen takana.
Luostarisaari, jonne pääsevät vain naiset ja jossa palvotaan Jumalatarta,
Alkuäitiä joka on Neito, Äiti ja Akka, ne kaikki kolme. Jossa kerrotaan, että kaikilla naisilla on Alkuäiti sisällään. (Tietenkin on, tunnethan sen.)
Joskus kauan sitten [a]lkusisaret lähtivät pakoon maasta, jossa
paha mies oli ottanut käsiinsä kaiken vallan ja voiman ja kohteli kansaansa
erittäin huonosti. Nyt tytöt tulevat Luostariin eri syistä: Joskus
perheellä ei ole rahaa ruokaan. Joskus huomataan, että tyttö on tiedonjanoinen.
Joskus tyttö on sairas ja tarvitsee hoitoa. Ja
joskus tulee pakolaistyttöjä, etupäässä Urundiasta, sen vasallivaltioista tai
muualta lännestä. Heitä tulee siksi, että tieto on kiinnostanut heitä maassa, jossa naiset eivät saa tietää
mitään eivätkä sanoa mitään. Ja tieto – niin, tieto on voimaa. Joku
tulee ehkä myös siksi että on pakko, jos haluaa pysyä hengissä miesten
maailmassa.
Paha mies, niin.
Fantasiakertomus tarvitsee usein pahansa, ja Maresin paha on mies. Mies, joka on raaka ja julma, verenjanoinen. Miesten joukossa on toki myös hyviä mutta silti: miesten pahuus on
valtavaa. On, vaikka yksi sisarista muistaakin sanoa, että miehet eivät ole vihollisiamme. Juuri tämä, miehen pohjaton pahuus,
tekee teoksesta minulle myös hieman vaikean. Sukupuolten välinen
vastakkainasettelu on liian suurta. Tiedän, että maailma on ollut ja on
epäkohtia täynnä, mutta en silti tahtoisi purkaa niitä näin, uudella
vastakkainasettelulla, vaan mieluummin pyrkimyksellä tasapainoon ja
yhteisyyteen, ymmärrykseen siitä että sukupuolet täydentävät ja tarvitsevat
toisiaan. (Mietin kyllä, taas, missä määrin subjektiiviset (kirjanulkoiset)
mielipiteet kuuluvat kirjan esittelyyn. Minulla ne kai kuuluvat.)
Niin: en osaa
ihastua teokseen varauksetta. Maresi on
kuitenkin myös hieno kertomus ystävyydestä, rohkeudesta, tyttöjen ja naisten
voimasta, tiedonhalusta ja siitä, miten kirjasto on kuin Aarrekammio ja miten
oppiminen ja tieto avaavat uusia ovia ja mahdollisuuksia. Siitä, miten tulkinta ei ole sama kuin jos ottaa itse
selvää! Ja niin, tietenkin – onhan kyse nuoresta tytöstä – myös siitä,
miten jokaisesta kasvaa ajan mittaan juuri se oma, erityinen itse. Minulle teoksen
parasta antia onkin juuri kirjallisuuden, sisaruuden ja oman tien löytämisen
lämmin korostaminen. Teos puhuu paljon myös omasta oikeasta maailmastamme,
siitä miten toista (tässä naista) mielivaltaisesti sorretaan ja miten kansat tuntevat toisiaan
kohtaan ennakkoluulojen aiheuttamaa epäluuloa.
Kun lopetan
lukemisen, muistelen jälleen Avalonia (kansiliepeessä puhutaan Tolkienista,
mutta minulle tulee kyllä mieleen nimenomaan Avalon). Luen fantasiaa hyvin
vähän, ja Maresi olikin ensimmäinen
fantasiateos jonka pitkään aikaan luin. Tiedän että laji on monien muiden
lukijoiden suosiossa, ja minäkin näen siinä kyllä monia kiehtovia mahdollisuuksia.
Fantasian lukeminen tuntuu vain omalla kohdallani vahvasti edellyttävän tiettyä
tuulta ja toisaalta sitäkin, että kohdalle sattuu oikeaan aikaan riittävän
vaativasti kuiskutteleva teos. Nyt tuuli ja teos taisivat kohdata oikealla
hetkellä, mikä johti mielenkiintoiseen hypähdykseen tämän kirjallisuudenlajin
maailmaan. Ehkäpä jonkinlainen hyppy seuraa taas joskus. Palaisinkohan myös Avaloniin? En tiedä. Siitä kun kävin siellä viimeksi, on kauan. Joskus yritin avata usvia, mutta en enää osannut. Osaisinkohan nyt, Punaisen luostarin saarella käytyäni...
Muistutan vielä:
kovin nuorille lukijoille en tätä kirjaa antaisi, en ainakaan alakoululaisille.
Naisten (ja tyttöjen) ja miesten kohtaamiset ovat pahimmillaan hyvin väkivaltaisia, kamalia. Liian
pienen ei ole hyvä kokea kirjassaan liikaa.
**********
Maria
Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. 212 s. Ruotsinkielinen
alkuteos Maresi. Krönikor från Röda klostret. Käsikirjoituksesta suomentanut Marja Kyrö. Tammi
2014.
