Tänään

Aurinko nousi, tänäänkin.

Kaikki tietävät, mitä perjantaina tapahtui. 

Ja kaikki tietävät, millä nimellä siitä puhutaan.

Etsin sanoja, joilla puhua maailma paikalleen, enkä oikein löydä. 

Kovin vaikeaa on puhua paikalleen maailmaa, joka niin horjuu ja huojuu.

Mutta silti: se horjuu ja huojuu myös niin paljosta muusta, tämä alati arvaamaton maailma, ja silti me elämme, elämme vaan, sillä niin meidän täytyy, täytyy vaan. 

Ja elää meidän täytyy, nytkin, ja herätä uusiin auringonnousuihin,
kannattelevaan toivoon.

Ja jälleen kerran minä puhun, kuitenkin, siitä, että ne, jotka tekevät pahoja tekoja, ovat yksittäisiä ihmisiä, eivätkä kerro mitään kaikista muista. Siitä, että vihaan ei saa vastata vihalla. Siitä, että jos annamme vallan vihalle ja pelolle, 

annamme pahan voittaa.

Yritän uskoa, että tällaiset sanat ovat arvokkaita ja tärkeitä ja että kun tarpeeksi moni sanoo saman, sanojen voima kasvaa ja ne avaavat mahdollisuuksia myös teoille, paremmalle maailmalle. Yksin eivät mitkään sanat ja teot maailmaa muuta, mutta yhdessä niillä on ehkä mahdollisuus. Siksi tarvitaan hyviä sanoja, hyviä tekoja, hyviä pyrkimyksiä, meiltä kaikilta.

Pahaa vastaan ei voi taistella kuin hyvällä. Sillä että uskoo ja toivoo, sittenkin. 

Että antaa tilaa rakkaudelle, sille että ihmiset voivat tarttua toisiaan kädestä, puolustaa toisiaan ja toistensa elämää.

Perjantaina tehtiin pahoja tekoja, mutta kaiken sen pahan keskellä tehtiin myös hyviä, yhdessä pahaa vastaan. Muistetaan se ja puolustetaan kaikki osaltamme kaikkea hyvää ja kaunista, niin hyvin kuin pystymme.

Suru on silti suuri, eikä sitä, mikä tapahtui, olisi saanut tapahtua.
Sitä ei saisi tapahtua missään. Ei täällä eikä muualla.

Haastevastaus: Yhdessä parempi maailma

 

Kaunista ja syvällisen mietteliästä katveita-blogia kirjoittava kaimani haastoi pohtimaan mahdollisuuksiamme toimia paremman maailman puolesta. Tämä on todella hieno ja tärkeä avaus, johon minäkin soisin mahdollisimman monen tarttuvan. Tartuthan siis sinäkin ♥

Päätin, että itse vastaan tähän haasteeseen äitinä. Kuten kaimanikin sanoo, erityisen tärkeitä askeleet kohti parempaa maailmaa ovat siellä, missä on lapsia ja nuoria. Onhan maailmamme tulevaisuus juuri lapsissa, uusissa sukupolvissa, ja viisaiksi, luontoa kunnioittaviksi ja sydämeltään avariksi aikuisiksi kasvavat lapset ovat paras ja samalla ainoakin toivo, mitä meillä on.

Me kaikki tiedämme, että maailma on kaikessa kauneudessaankin monella tavalla vaikea paikka ja että ihmiskunnan pimeät puolet näyttäytyvät toistuvasti myös lapsille. Uutisotsikot kertovat omaa karua tarinaansa, ja myös lasten oma maailma on joskus surullisen julma, aikuistenkin maailman kovia arvoja ikävästi heijasteleva peili. Äitinä toivon, että maailmasta tulisi kasvaville lapsillemme parempi paikka elää ja että maapallomme kauneus ja elinvoima säilyisivät niin heille kuin myös tuleville sukupolville.

Oma muistilistani pienistä, tärkeistä askeleista itselleni ja samalla kaikille muillekin tämänkaltaiset mietteet omikseen kokeville vanhemmille ja/tai kaikille lasten ja nuorten parissa työskenteleville on  tämäntapainen:

Kerro lapselle, että luonnon hyvinvointi on myös ihmisen hyvinvointia. Kerro, että jokainen pienikin teko luonnon puolesta on hyvä teko. Kerro, että ilmastonmuutos ja muut luonnon tasapainoa heikentävät asiat ovat totta, mutta yhdessä ihmiset voivat tehdä luonnon hyväksi paljon.

Kerro, että me kaikki voimme antaa omastamme sille, jolla on vähemmän. Kerro, että onnellisempi on se, joka ei tavoittele vain omaa etuaan ja voittoaan, vaan ymmärtää empatian ja ihmisten tasavertaisuuden arvon.

Kerro, että ihmiset tarvitsevat toisiaan ja että kukaan ei jaksa yksin. Kerro, että rakkaus ja ystävyys ovat tärkeintä maailmassa. Kerro, että toisia ihmisiä pitää kohdella hyvin, mutta ei niin, että antaa toisten kävellä päältään. Kerro, että toisia ei saa kiusata, ei mistään. Kerro, että ketään ei saa jättää yksin. Kerro, että kaikkien kanssa ei voi olla sydänystävä, mutta kaikkia pitää arvostaa ja kunnioittaa.

Kerro, että hyvillä ja lämpimillä sanoilla saadaan aikaan paljon hyvää. Kerro, että hyvät sanat ja hymy eivät maksa mitään. Kerro, että onnistumisista kannattaa iloita, sekä omista että toisten.

Kerro, että onnellisen elämän avain ei ole siinä mitä omistaa vaan siinä mitä tekee. Kerro, että kenenkään arvoa ei mitata siinä, minkälaisia tavaroita hänellä on. Kerro, että kohtuullisuus riittää.

Kerro, että vaikka uutiset ovat usein huonoja, maailmassa on myös valtavan paljon hyvää. Kerro, että terroristien teot eivät kerro mitään niistä kaikista ihmisistä, jotka tulevat samoilta seuduilta kuin ne jotka tekevät väärin. Kerro, että ihmiset ovat aina yksilöitä ja että joukkojen leimaaminen yksittäisten yksilöiden vuoksi on aina väärin. Kerro, että on ihana asia, jos lapsella on mahdollisuus tutustua toisista kulttuureista tuleviin ihmisiin ja saada heistä ystäviä.

Kerro, että ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Kerro, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja myös oikeus niihin. Kerro silti sekin, että olisi tärkeää, etteivät ihmiset loukkaisi tai pahoinpitelisi mielipiteillään toisia ihmisiä, kohtelisi väärin mitään muutakaan elävää eivätkä tuhoaisi mielipiteidensä kautta planeettaa jolla elämme.

Kerro, että asioista voi ja pitää keskustella. Kerro, että hyvään keskusteluun kuuluu kyky kuunnella toista. Kerro, että siihen kuuluu myös se, että sinua itseäsikin kuunnellaan.

Kerro, että ihminen tarvitsee myös omaa rauhaa ja että ihmisellä on oikeus hiljaisuuteen. Kerro, että ei ole itsekkyyttä kerätä voimia myös hiljaisuudessa, keskittyä lepoon ja itselle tärkeisiin asioihin.

Kerro, että jokainen voi tehdä vähän ja että jokainen voi välittää paremman maailman sanomaa omalla tavallaan. Kerro, että toiset ovat valmiimpia julkiseen vaikuttamiseen ja toiset hiljaisempiin arjen tekoihin. Kerro, että kaikki tavat ovat hyviä ja oikeita. Kerro, että kun saa olla omanlaisensa, pystyy tekemään parhaansa omalla tavallaan. Kerro, että ihmiskunnan rikkaus on juuri erilaisuudessa ja että kaikkia erilaisia ihmisiä tarvitaan.

Kerro, että on hyvä olla rohkea juuri sillä tavalla, joka tuntuu omalta. Kerro, että usein on suurempaa rohkeutta kuunnella itseään kuin mennä joukon mukana. Kerro, että rohkeita voidaan silti olla myös yhdessä.

Kerro tämä kaikki lapselle sopivalla tavalla, sopivankokoisin askelin, ja ole valmis myös pohtimaan yhdessä, vastaamaan parhaasi mukaan kun lapsi kysyy. Kerro niin, että kaikessa korostuu toivo ja valo epätoivon ja pimeän sijaan. Lapsi ei tarvitse maailmantuskaa, vaan maailmaniloa.

Ja ennen kaikkea: näytä tämä kaikki parhaasi mukaan myös siinä, mitä itse teet. Ole itsellesi armollinen ja hyväksy rajallisuutesi, mutta pyri olemaan niin hyvä esimerkki ja muistamaan omat opetuksesi niin hyvin kuin juuri nyt voit. Pidä itsestäsi huolta että jaksat, tee kauniita asioita. Parempi maailma alkaa pienistä ajatuksista, pienistä teoista, halusta nähdä maailmassa valoa ja hyvän mahdollisuuksia, uskosta siihen että se kaikkein pieninkin on tärkeää.

Ja vielä se tärkein: Ota lapsi syliin. Rakasta.

***

Kaimani kysyy haasteessaan näin: Miten elää tällaisessa maailmassa? Miten säilyttää mielenrauha ja elämänilo, näky toivosta? Jos maailma on tällainen, mikä on tärkeää tässä maailmassa? Kysymykset ovat suuria, mutta vastaan niihin parhaani mukaan: Elä siten kuin sinusta on oikein, olet ainoa jonka elämän voit elää. Puhu ja toimi tärkeiden asioiden puolesta omalla tavallasi. Luota uusiin sukupolviin ja siihen, että hyvän on mahdollista kasvaa. Katsele, miten aurinko nousee ja laskee, joka päivä. Muista, että tärkeää tässä maailmassa on ennen kaikkea toivo, rakkaus ja luottamus. 

Kiitos kaimalleni hienosta ja tärkeästä haasteesta! Ja sanon vielä: toivoisin, että tähän tarttuisi mahdollisimman moni, myös juuri sinä. Tartuthan siis – siksi että haluat ♥ Alkuperäisen haasteen näet täältä. Parempaa maailmaa kohti, yhdessä eikö niin, pienin ja suurin askelin ♥

Pääsiäisen alla, eilisen jälkeen

Eilen, aamulla, hahmottelin kirjoitustani pääsiäistä varten ja kirjoitin näin: pääsiäinen on aikaa, jona uskosta ja uskonnosta riippumatta voi hiljentyä ja pysähtyä suurten kysymysten äärelle. Aikaa, jona voi kysyä sitäkin, miksi ihmisessä on se hirvittävä tarve aiheuttaa kärsimystä toiselle, nähdä toinen niin vääränä että oma mielivalta riittää syyksi hänet tappaa. Tiedämme, että tämä on todellisuutta myös nyt, kaiken aikaa.

Pian sen jälkeen kuulin uutiset. Nyt tuntuu, että kirjoitukseni ei ole valmis sellaisena kuin se jo oli. Ei, koska eilisen tapahtumat ravistelevat ja kaikki tämä ihmisen surullinen, hirveä pimeä. Sekin, että kirjoitin tätä kirjoitusta juuri eilen, melkein samalla hetkellä kun kaikki tapahtui. Se, että minun nyt täytyy kirjoittaa tähän nämä muutamat rivit lisää. Viipyä kärsimyksessä kauemmin kuin olin aikonut. Tarkoitukseni oli päästä nopeammin iloon ja lempeässä kevättuulessa keinahteleviin viimeisiin riveihin. Tällaista elämä on, tekee välillä hyvät tarkoitukset niin tyhjiksi.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tämä: Lapsena pitkäperjantain kertomus ahdisti minua. Nyt ymmärrän jo miksi: siksi, että se kertoo ihmisen pahuuden olevan niin suurta, että se mahdollistaa toisen ihmisen ristiinnaulitsemisen, hitaan, kiduttavan, turhan kuoleman. Kyllä, ajattelen ennen kaikkea ihmisen tekoa toiselle ihmiselle. Siksi sanon myös turhan.

Ja nyt, eilisen hirvittävien tapahtumien jälkeen, kirjoitan tämän: Ajattelen myös sitä, miksi ihminen ei ikinä, koskaan, milloinkaan opi. Miksi ihminen haluaa viedä toiselta hengen. Miksi ihminen ei näe, ei ymmärrä, että kaikessa erilaisuudessamme me olemme sittenkin niin samanlaisia, ihmisiä kaikki, ja että jos me kohtaisimme toisemme vihan sijasta rakkaudella ja avarakatseisuudella, me kaikki mahtuisimme tähän maailmaan.

Mutta ei, minä ravistelen harteiltani tämän painon, palaan siihen miten kirjoitukseni piti jatkua. Palaan, vaikka tiedän että se jää, tämäkin, painaa luottamustani ihmiseen taas enemmän kumaraan. Ei, ei, ei, minun pitää nousta pystyyn ja uskoa! Miten muuten jaksan, miten. Miten koko maailma jaksaa, jos emme usko että vielä joskus koittaa päivä, jona pahoja tekoja ei enää tapahdu.

Niin, näin minun piti jatkaa: Ja kuitenkin pääsiäinen on ilon juhla. Se on ajan katkelma, johon mahtuu sekä kärsimys että riemu. Onko se elämän ja ihmisenä olemisen kuva?

Ja näin: Riemu on silti se, joka pääsiäisenä voittaa. Toivon, että se voittaa myös ihmisessä ja elämässä. Että kaikki se hyvä, mikä ihmisessä pyrkii tukehtumaan pahan alle, on lopulta aina vahvempaa, ja että se herää kuolleista, yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Nyt huomaan, surukseni, että toiveeni todella on yhä uusien ihmishenkien kokoinen. Ymmärrykseni siitä, että vain hyvä ylläpitää elämää, paha tuhoaa, vahvistuu taas. Ja minä toistan toiveeni, vielä ja vielä ja vielä.

Minun piti jatkaa myös näin: Nykymaailmaan ei oikein tahdo hiljaisuutta mahtua. Joskus tuntuu, että maailma melkein pelkää sitä, pysähtymistä ja hiljentymistä. Minua pelottaa enemmän se, mitä tapahtuu jos ainoa oikea tapa olla on kiire ja häly, jatkuva, sokea liike. Toivon, että pääsiäisen aikaan mahtuu jokaiselle edes pieni hiljaisuuden hetki.

Nyt minusta melkein tuntuu, että pieni toiveeni hiljaisuudesta on kovin mitätön ja merkityksetön. Että kaiken tämän pahuuden keskellä se ei merkitse juuri mitään. Pelkoni siitä, ettei hiljaisuudelle ole tilaa, on taas saanut rinnalleen vielä suuremman, liian suuren, pelon ihmismielen pimeästä arvaamattomuudesta. Mutta ei, tiedän että myös toiveeni hiljaisuudesta on tärkeä ja toivon sitä yhä. Mutta jos saan, toivon myös tämän, vielä kerran: että ihmisestä tulisi hyvä. 

Ja sitten, niin, viimeiseksi kappaleeksi olin ajatellut tämän: Oma pääsiäiseni on ihmisen mielettömyydessä hetkittäin viivähtäviä ajatuksia ja haparoivia, etsiskeleviä vastauksia, joita koetan lapsilleni näiden päivien kertomuksista muotoilla, mutta se on myös hersyvää kevätiloa ja pehmeää lepoa, kukkaan puhkeamistaan odottavia helmililjan nuppuja ja kaksinkertainen kimppu tulppaaneita, pieniä vehreiksi kasvavia ohraruohoja, lasten askartelemia virpomisoksia ja keltaisia tipuja, hieman liian paljon suklaata ja runsaasti onnellisuutta rakkaasta perheestäni ja siitä, että kenelläkään ei ole kiire minnekään. Tietenkin se on myös kirjoja ja kirjoittamista, ehkäpä myös joku ihan oikea kirjajuttu tänne kamariin, jos sellainen tuuli tulee.

Nyt lisään, että kyllä, se on kaikkea tätä, myös ihanaa iloa, mutta myös näitä pieniä ja suuria toiveita, elämän kokoisia, koko ajan. Ja tiedän, että etsiskeleviä vastauksia tarvitsen yhä lisää, vastauksia jotka kertoisivat miten elää ja kasvaa keskellä tätä kaunista mutta myös niin mieletöntä maailmaa.

Hyvää pääsiäistä teille, rakkaat lukijat.

Toivokaamme, että hyvä ja kaunis vielä joskus voittaa.