Charlaine Harris -painotteinen viikko

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut todellista muutosten aikaa elämässäni, kun vuoteni alkoi työpaikanvaihdoksella. Se toi uutta energiaa ja sai vuoden käynnistymään mitä mahtavimmalla tavalla mutta toisaalta se on vaatinut myös veronsa. Koska kaikki asiat ovat olleet niin uusia, olen monesti iltaisin rojahtanut sänkyyn rättiväsyneenä ilman että olisin jaksanut keskittyä lukemiseen. Kirjastosta valikoituikin mukaan Charlaine Harrisin kaksi uusinta suomennettua kirjaa Verta sakeampaa ja Veren perintö. Näiden kanssa olen päässyt mukavasti rentoutumaan ja saamaan hieman vastapainoa hetkiselle arjelleni.

Tällä kertaa päädyin esittelemään nämä kirjat yhteisessä postauksessa luettuani nämä niin peräkkäin, ja koska kirjalijakin on sama.

Verta sakeampaa

Sookien elämässä tapahtuu taas, kun Jason muuttuu täydenkuun aikaan ihmispuumaksi. Samalla kun Sookie miettii veljeään, ottaa sala-ampuja paikalliset kaksiluontoiset maalitauluksi, ja Jason joutuu epäilysten kohteeksi. Sookien haave rauhallisesta elämästä ei näytä käyvän toteen, kun myös Sookie kohtaa aseenpiipun ja Debbie Peltin kohtalo kummittelee taustalla.
Jotain uutta mieskuvioihin syntyy, kun Sookie tapaa Quinnin, komean ihmistiikerin, joka tuntuu tyystin erilaiselta kuin aiemmat suhteet vampyyreihin tai nyt kovasti kiukuttelevaan Alcideen.

Tässä kirjassa päästään tutustumaan hieman ihmissusien maailmaan, mutta muuten kirja ei juurikaan juonellaan juhlinut. Tapahtumia pystyi ennalta- arvaamaan, ja Sookien ongelmat liittyivät oikeastaan miehiin tai silloin tällöin esiintyvään ajatukseen Debbie Peltin kuolemasta.



Veren perintö

Erikoiset tapahtumat ja vaaralliset tilanteet eivät näytä jättävän Sookieta rauhaan edes treffien ajaksi, kun Sookie ja Quinn joutuvat ihmissusien hyökkäyksen kohteeksi. Tapaus on erikoinen ja saa pohtimaan kuka Sookien perässä tällä kertaa on.Yhteinen aika Quinnin kanssa tuntuukin jäävän kovin lyhkäiseksi, kun Sookien on määrä käydä kuolleen serkkunsa Hadleyn asunnolla tutkimassa jäämistöä, ja tapaamassa itse New Orleansin vampyyrikuningatarta. Tässä kirjassa tapahtumien paino onkin muualla kuin tutussa Bon Tempsissa, ja se tuo mukavaa vaihtelua. Lisäksi kirjassa on paljastus Sookiesta, mutta myös Billistä, mikä saa Sookien suunniltaan.

Muutaman kerran kirjaa eteen päin luettuani jouduin hämmennyksen valtaan. Tuntui kuin osa tapahtumista olisi jäänyt jollain tavalla välistä, ja jouduinkin useaan kertaan tarkistamaan, että juuri tämä osa on jatkoa Verta sakeampaa -teokselle. Kirjamielellä -blogista selvisikin, että kirjan  tapahtumat nojaavat osittain Harrisin kirjoittamaan novelliin A Touch of Dead . Sen tapahtumat ovat  ajallisesti tämän ja edellisen kirjan välissä, joten lukija joutuu kestämään muutamia aukkoja.Hmm, hyvin erikoista näin lukijan näkökulmasta, mutta liiaksi se ei lukukokemusta häirinnyt.

Molempia kirjoja lukiessa huomaa, että Harrisin pääpaino on ihmisissä ja ihmissuhteiden kuvaamisessa. Monet tapahtumakohtaukset ovat hyvinkin nopeasti kerrottu, kun taas arkipäiväisiin puuhiin tuntuu tekstitilaa riittävän. Lisäksi Sookiella menee taas kerran miesrintamalla lujaa, ja Sookie selviytyy jokaisesta kohtauksesta muutamilla naarmuilla.

Vaikka Sookie minua hahmona toisinaan hieman ärsyttää, on kirjojen lukeminen minulle kuitenkin aina viihdyttävä lukukokemus, ja mitä ilmeisemmin hyvin koukuttavakin kun haluan näitä aina uusien osien ilmestyessä lukea :)

Alice Walker - Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa kertoo Celien elämäntarinaa, joka kietoo lukijansa heti ensisivuilta lähtien mukaansa. Celie purkaa oloaan Jumalalle kirjeiden avulla, ja jo ensimmäisestä kirjeestä alkaen lukija ymmärtää, että Celien elämä on kaikkea muuta kuin onnellista ja rauhallista. Jo 14- vuotiaana Celie joutuu insestin uhriksi, hänet naitetaan vastoin tahtoaan ja joutuu myös eroon rakkaasta sisarestaan.

Celie tyytyy osaansa vaimona jota ei arvosteta ja jolle on oikeus tehdä mitä vain. Avioliiton myötä Celie saa hoidettavakseen paitsi miehensä, miehen talon ja tämän edellisestä avioliitostaan jääneet lapset. Pieni ilonpilkahdus näyttäytyy Celien elämässä Shug Averyn muodossa, joka on hänen miehensä rakastajatar. Naisten välille kehkeytyy erityislaatuinen ystävyys, ja se saa Celiessäkin aikaan muutoksia.

Kirja koostuu kirjeistä, joita Celie kirjoittaa ensin Jumalalle, ja sitten myös sisarelleen Nettielle. Kirjeiden avulla huomaa, että Nettie paremmin kouluttautuneena kirjoittaa kaunista kirjakieltä, kun taas Celien kirjeissä huomaa lukuisia kirjoitusvirheitä sekä puhetyyliä. Tästä huolimatta jokaisesta kirjeestä kuvastaa kaipaus, joka sisarten välillä on. Elämä on heittänyt siskokset erilleen, mutta toivo jälleennäkemisestä elää edelleen.

Kirja oli järisyttävä lukukokemus, enkä malttanut irrottautua kirjasta millään. Celien puhekielinen kirjoitustyyli häiritsi alussa, mutta siihen tottui nopeasti. Puolivälin jälkeen lukija huomaa tarkoituksen, sillä Nettie -siskon lähettämät kirjeet ovat virheettömiä, ja joista huomaa eron.

Ainoa erikoinen asia oli se, että jos lukija ei tiedä ennestään kirjan kertovan mustista, huomaa asian vasta aika pitkän pätkän luettuaan.

Minua kiehtoisi kovasti nähdä tämä myös elokuvana! Luulen että jossain välissä lainaan tämän kirjastosta ja toivon että elokuva tekee oikeutta tälle rajulle ja surumieliselle kasvutarinalle.

Paulo Coelho - Alef

" Minun pitäisi olla onnellinen: menestyn hyvin ammatissani joka on maailman vaikeimpia, olen ollut naimisissa rakastamani naisen kanssa kaksikymmentäseitsemän vuotta, olen terve, ympärilläni on ihmisiä joihin voin luottaa, ja saan aina lämpimän vastaanoton lukijoiltani kun tapaan heitä kadulla. Oli aika jolloin tuossa kaikessa oli riittämiin, mutta näinä kahtena viimeisenä vuotena mikään ei tunnu tyydyttävän minua."

Alef vie lukijan Trans- Siperian junaan, matkalle, jolle Coelho lähtee etsimään uutta energiaa elämäänsä. Etsiessään tietä henkiseen uudistumiseen, päättää hän aloittaa alusta. Coelho tapaa Hilalin, naisen jota rakasti edellisessä elämässään yli 500 vuotta sitten. Tuolloin Coelho petti naisen tavalla, joka yhä estää häntä löytämästä aitoa onnea. Yhdessä he sukeltavat alefiin, ja aloittavat mystisen matkan ajassa ja tilassa ja oppivat rakkautta, anteeksiantamista ja rohkeutta kohdata elämän väistämättömät haasteet.

Coelho kirjoittaa taitavasti, ja pitää lukijan otteessaan. Rohkeutta ja uskoa unelmiin löytyy tästäkin kirjasta. Coelholla on kyky kertoa elämän suuria viisauksia ja totuuksia yksinkertaisesti, sen tärkeää sanomaa unohtamatta.

Coelho tuntuu olevan kirjailija, joka jakaa teoksillaan mielipiteitä. Henkilökohtaisesti Coelho on kuulunut minulla aina lempilukemistooni, mutta koska viime aikojen teoksissa päähenkilönä on ollut kirjailija itse, on se minusta syönyt tarinalta hieman sitä tuttua "taikaa", joita edellisissä teoksissa on ollut.

Jari Tervo - Layla

Vuonna 2012 ensimmäinen lukemani kirja on Jari Tervon Layla.
Teos on ensimmäinen, jonka Tervolta olen lukenut. Kiinnostus kirjaa kohtaan on noussut koko ajan, sen verran kovaa mediahuomiota teos on ilmestymisestään asti nauttinut.

"Minut kihlattiin kehdossa."

Laylan elämä kurdiyhteisössä saa dramaattisen käännöksen, kun hääaamuna lakanoista ei löydykään verta. Koko suku janoaa kunnianpalautusta, sen verran suurta häpeää Layla -tytär on aiheuttanut. Vaakakupissa ei paina mikään muu kuin perheen kunnia, ja Laylan pakomatka valkoliljojen maahan, Finlandiyaan alkaa.

Odotin kirjalta todella paljon, ja kun lopuksi tänään sain kirjan kannet kiinni, oli päällimmäinen tunne pettymys. Minulla kesti uuvuttavan kauan saada tämä luetuksi, sillä juuri mitään toivetta paremmasta ei välittynyt. Kaikki oli väärin, ahdistavaa ja väkivaltaista.

Herkkänahkainen tai ei, toisinaan lukukokemus oli rankka. Vaikka Tervoa onkin syytetty asioiden liiallisesta kärjistämisestä., täytyy kuitenkin muistaa, että teos on fiktiivinen, joten myös lukijalla on oma vastuunsa kuinka syvälle antaa kirjan vaikuttaa.

En kuitenkaan suotta ihmettele, että kirja todella on saanut niin paljon mediahuomiota. Aihe on rankka, tekstikin hieman kärjistävää, joten tämä jos mikä saa keskustelun heräämään. Olen lukenut paljon kirjoja, joissa kärsin yhdessä naisten kanssa sen saman tuskan, jota kirjan sivuilla esiintyy, mutta Tervon kirjassa erikoisinta on se, että naisen äänellä puhuukin mies. Jo tämä tosiseikka on omiaan kiinnittämään huomiota.

Ehkä annan tämän teoksen pölyn hieman laskeutua, ennen kuin uskallan tarttua Tervoon taas uudella mielenkiinnolla... Mielenkiintoista muuten kuulla kirjan seuraavien lainaajien mielipiteet, sillä huomenna tämä kirja matkaa anoppikokelaalleni sekä sen jälkeen omalle äidilleni.