Katriina Ranne: Miten valo putoaa

 Katriina Ranne: Miten valo putoaa
Gummerus 2017
Kannen suunnittelu Laura Noponen
Kannen kuvat Shutterstock
Arvostelukappale kustantajalta

"Valo on näkymätöntä, mutta ellei se siroaisi kohteista joihin se osuu, me emme näkisi mitään. Rakkaus on näkymätäntä, mutta sen osuessa kohdallemme me yhtäkkiä näemme kaiken aivan uudessa valossa. Kaikki on kirkasta."

1980-luvulla Bulgariassa nuori Lala säästää rahaa filmirulliin valokuvatakseen ja vangitakseen valon. Myöhemmin Lala jättää kotimaansa ja kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän asuu Lontoossa, samassa kaupungissa jossa eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko Aarokin asuu. Näiden kahden välillä alkaa merkityksellinen, joskin hyvin epätavallisella tavalla alkanut kirjeenvaihto, jossa selviää Aaron pakkomielle selvittämättömistä tutkimuskysymyksistä ja Lalan lähtö Bulgariasta Lontooseen.

Miten valo putoaa on monin paikoin kaunis mutta yllättäen silti minulle lukijana haastava teos täysin ymmärtää ja antaa tulla lähelle. Kuten Katja osuvasti omassa arviossaan kirjoitti: "Minulle se on esimerkki hienosta, hallitusta, erinomaisesti kirjoitetusta romaanista, joka ei kiehtovasta aiheestaan huolimatta puhuttele. Ei kosketa, ei ihastuta, ei myöskään inhota – viimeksi mainittuhan voi sekin olla vahvan lukukokemuksen merkki."  Yhdyn Katjan mielipiteeseen. Minulle ensinnäkin hyvin erikoisella tavalla alkanut kirjeenvaihto oli aika vaikea niellä. Mahdollista symboliikkaa en ymmärtänyt täysin (minähän myönnän auliisti jos en jotain ymmärrä, voihan minussa lukijanakin olla niiltä osin vikaa että en tajua lukemaani), se vain hämmensi. Ja vaikka fysiikka oli kirjassa kuin runoutta, se piti minut silti etäällä.

Rakastin montaa lausetta kirjassa, ja oli kiehtovaa lukea Lalasta ja tämän elämästä, mutta näistä kohdista oli välillä vaikea hypätä Aaron kaipaukseen ja fysiikan maailmaan, joka on minulle vieras. Tuntui kun vastakohtia olisi ollut liikaa, toisaalta epätodennäköisyyksiä mutta myös samankaltaisuuksia joihin en saanut riittävää otetta niin että olisin kirjaan ihastunut. Kirjan kansi on minusta upea!

♥"Ihminen jättää paikat taakseen kuvitellen aina voivansa palata. Ehkä se on psyyken keino suojella liialta nostalgialta, ainut tapa mahdollistaa liike."


♥"Ihminen saattoi elää pitkään ilman ruokaa; ilman kauneutta hän korkeintaan pysyi hengissä."

John Boyne: Poika vuoren huipulla

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Bazar 2017

Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen

Suomennos Heli Naski

Englanninkielinen alkuteos The Boy at the Top of the Mountain

Arvostelukappale kustantajalta

"Älä ikinä teeskentele ettet tiennyt, mitä täällä tapahtui. Sinulla on silmät ja korvat. Ja istuit monesti siinä huoneessa tekemässä muistiinpanoja. Sinä kuulit sen kaiken. Näit sen kaiken. Tiesit sen kaiken. Ja tiedät myös, mitä olet saanut aikaan." Hän epäröi, mutta se oli pakko sanoa. "Sinulla on ihmishenkiä omallatunnollasi. Mutta olet yhä nuori mies, vasta kuudentoista; sinulla on monta vuotta aikaa miettiä osallisuuttasi siihen kaikkeen. Älä kuitenkaan ikinä väitä itsellesi, ettet tiennyt." Nyt hän päästi Pieterin otteestaan. "Se olisi kaikkein pahin rikos."

Vuonna 1936 seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi kun ensin hänen isänsä kuolee sotatraumojen riivaamana ja sitten hänen äitinsä vakavaan sairauteen. Pieni Pierrot joutuu jättämään kotinsa Pariisissa ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin, taakseen. Kahden sisaruksen pitämässä orpokodissa asiat ovat niin hyvin kuin ne voivat olla, kuitenkin Pierrotin yllättää kutsu lähteä asumaan tätinsä luokse Saksaan; hänellä kun ei pitänyt olla yhtään sukulaisia.

Uudessa kodissaan vuoren huipulla, Berghofiksi kutsutussa paikassa Pierrot saa uuden nimen Pieter ja vakavan neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen ystävyytensä Anshelin kanssa tulisi unohtaa pysyvästi, siitä ei talon isäntä pitäisi ollenkaan. Pierrot ei täysin ymmärrä miksi hänen täytyy toimia niin kuin sanotaan, mutta tottuu vähitellen talon tapoihin ja kasvaa univormua ylpeänä pitäväksi nuoreksi mieheksi. Univormu on silti kaikkea muuta kuin hyvä asia, sillä univormu yllään Pieter kävelee kohti vaarallista maailmaa jossa on vaikea erottaa oikeaa ja väärää.

Poika vuoren huipulla on John Boynen uusin historiallinen romaani, joka on kirjoitettu vähän aikuisille ja vähän lapsille. Kustantaja kategorisoi kirjan lapsille ja nuorille, ja enemmän tämä sinne kallellaan onkin sillä aikuiselle lukijalle tapahtumakulku ei tule yllätyksenä. Tästä näkökulmasta kirjoitetut historiaan pohjautuvat romaanit nimenomaan nuorille ovat oiva tapa oppia, ja vaikka aikuinen lukija minussa ei yllättynyt kuinka asiat menivät niin kuin menivät, on kirjalla kuitenkin tärkeä sanoma ihan minkä tahansa ikäiselle.

Boyne kirjoittaa siitä kuinka toinen maailmansota ja vallitseva ympäristö vaikuttaa ja muuttaa nuoren pojan identiteettiä ja ajatusmaailmaa, miten nuoresta ja herkästä pojasta kasvoi kylmä ja julma nuorukainen olosuhteiden muokkaamassa kasvuympäristössä. Ja kuinka lopulta ihmisen mieli yrittää selittää itselleen ettei tiennyt. Vaikka ei kirjaimellisesti tartu aseeseen, on monta tapaa tehdä pahaa. Vastuutaan ei voi paeta vaikka silmänsä ummistaa.