Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Gummerus 2015

Suomennos Raimo Salminen

Kansi Simon & Schuster UK Art Department

Englanninkielinen alkuteos The Museum of Extraordinary Things

Vuosi 1911, New York. Kaupunki on julma ja sen kadut vielä ankaremmat. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on armoton, mutta silti uusia pilvenpiirtäjiä ja rakennuksia nousee kaupungin ylle päivittäin. Rankan työn raatajille vastapainona ovat huvitukset, joista yksi kantaa nimeä Ihmeellisten asioiden museo.

Coney Islandilla sijaitsee erikoinen rakennus erikoisine asioineen. Paikka on Ihmeellisten asioiden museo. Sitä pitävä professori pitää tyttärensä Coralien tiukassa kurissa, ja on ennen kaikkea kiinnostunut kaikesta epätavallisesta. Professori on häikäilemätön tehdessään mitä vain museonsa eteen, ja Coralie kasvaakin paitsi erittäin epätavallisessa myös ankarassa paikassa. Kaikki asiat tehdään museon hyväksi, vaikka huijaamalla. Coralie tuntee itsensä vangiksi, ja alkaa kaipaamaan vapautta epätoivoisesti.

Samaan aikaan Ukrainasta paennut, äitinsä menettänyt nuori Eddie jättää juutalaisen yhteisönsä, sen kaikki opit ja ennen kaikkea isänsä. Eddie alkaa kulkea vaihtoehtoisia mutta hyvin synkkiä polkuja, ja huomaa paitsi New Yorkin valtavan kasvun, myös sen nurjat puolet: naisten ja lasten kaltoinkohtelun, työläisten surkeat olot ja kaupungin pimeimmät kujat. Eddie on vapaa, mutta hukassa.

Selvää on, että näiden kahden eksyneen sielut kohtaavat. Toivo paremmasta elämästä kaupungin kaaoksen, julmuuden ja epätoivon keskellä on mahdollista. 

Alice Hoffmanilta en ole aikaisemmin lukenut muuta, mutta tämän kirjan myötä vakuutuin että pitäisi lukea enemmänkin. Näiden lumoavan kauniiden kansien sisään (erittäin onnistunut kirjan kansi!) kätkeytyy erilainen, kiinnostava ja mieleenpainuva tarina. Historiallinen New York herää hienolla tavalla henkiin kirjan sivuilla, vaikka myönnän alussa yllättyneeni julmuutta, jota Hoffman kuvaili. En epäile sen paikkaansa pitävyyttä, mutta aika pahaa se teki ajatella ja lukea sellaista.

Ylipäänsä julmuus tuntui olevan yksi kirjan kantavista teemoista. Kaupunki on julma, valtaapitävät ovat julmia, kadut ovat julmia ja jopa omat vanhemmat saattavat olla julmia. Mutta onneksi se pieni toivonkipinä on aina olemassa! 

Vaikka tapahtumien kulkua voi ennalta-arvata useimmissakin kohdissa, on itse tarina kuitenkin sen verran erilainen ja kiinnostava, että se ei oikeastaan haittaa. Miinusta on silti kyllä pakko antaa kirjan luettavuudelle, sillä pitkät luvut kursivoinnilla eivät ole mielekästä lukijaa ajatellen. 

Kaupunki todella herää henkiin kirjan sivuilla. Kuin unenomaisesti Hoffman kuljettaa lukijaansa sen kaduilla ja huvipuistoissa, joissa valot välkkyvät ja musiikki soi. Loppua kohden kirjan tunnelma tuntui hieman karkaavan käsistä, tapahtumia oli liikaa ja osa tuntui tapahtuvan liian heppoisesti. Yhtä kaikki, Ihmeellisten asioiden museo on silti hyvä lukuromaani.

Kirjamessuilua

Kirjamessuhumussa on menty parin päivän ajan, ja on aika koota tunnelmia. Sen lisäksi että kärsin siitä että blogi on puoliksi kuollut koko ajan, enkä tahdo pysyä ajan hermolla mitä kirjamaailmaan kuuluu, olivat kaksi messuilla viettämääni päivää hyvin lyhyet. Mitä vanhemmaksi tulen, sen huonommin tunnun kestävän suurta väkijoukkoa missään. Tuntui jotenkin että ihmisiä oli aivan liikaa, vaikka onhan se nyt aivan mielettömän hieno juttu että tällainen kulttuuritapahtuma vetää väkeä puoleensa!

Lauantai alkoi Bonnierin järjestämällä kirjabloggaajien brunssilla, joka oli todella mukava tapahtuma. Kirjailijoita haastatteli sympaattinen Ella Kanninen. Vieruskaverikseni sain sattumalta Kaisan, olipa kiva nähdä livenä! <3 nbsp="" p="">

Messusaaliini tänä vuonna. Minulla oli paljon kirjahaaveita, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ostaa, vaikka pisteillä paljon alennuslappuja olikin. Hintaa jäi silti liikaa. Ja koska haluamiani kirjoja oli niin monia, niin en osannut sitten edes päättää minkä niistä uutuksista hankin.... Melkoinen määrä noita näytti kertyvän joka tapauksessa!

Oma henkilökohtainen suosikkini ostoksista on Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, se maksoi Atenan pisteellä huimat 4 euroa. Ja koska messujen teemamaa Venäjä kiinnosti, tutkailin venäläiskirjailijoita jo etukäteen. Kiinnostuin Sergei Lukjanenkon luomasta fantasiamaailmasta, jossa seikkailee vampyyreja ja muita yliluonnollisia olentoja, ja kirjanmerkki löytyykin ensimmäisestä osasta jo. Melkoisen erilaista lukemista, mutta siitä lisää myöhemmin!

Tänä vuonna vierailin messuilla itsekseni, mutta ensi vuonna otan ehdottomasti mukaan tuolloin (todennäköisesti jo hyvin vilkkaan) taaperoni, jonka ehdoilla messuilla mennään. Ihastelin kovasti lapsille tehtyä aluetta messuilla, ja mietin kuinka mukavaa on että tulevaisuuden lukijoihin näin kivasti panostetaan.

Messut olivat jälleen kerran pökerryttävä kokemus, ja kiitän bloggaripassista messujen järjestäjää!

Minä, Maija Plisetskaja

Minä, Maija Plisetskaja

Atena 2003

Suomennos Päivi Tuomi-Nikula

"Haluaisin kertoa Prinsessa Ruususesta, Joutsenlammesta, kuvailla tanssejamme ja muistella komeita partnereitani. Mutta miten tahansa katsonkaan lapsuuttani, kaikkialta tunkeutuu esiin politiikka ja Stalinin terrori."

Legendaarisen Bolšoin ballerinan, Maija Plisetskajan (1925-2015), elämä ja ura on ollut sekä vauhdikasta, vaikeaa että valtaisaa menestystä. Ja siihen kaikkeen on vaikuttanut hänen kotimaansa Venäjän valtaapitävät. Sellaista perhettä ei Venäjällä olekaan, johon ei Stalinin terrori olisi jollain tavalla koskettanut, ja sen koki kaikessa julmuudessaan myös Maijan perhe: kun nuori Maija aloitti baletinopiskelun Bolšoissa, ammuttiin Maijan isä kansanvihollisen leima otsassaan, ja hänen äitinsä tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi pakkotyöhön.

" Kyselen itseltäni, mahdanko liioitella perheeni tragediaa. Maalaanko kertomukseni liian mustalla värillä? Mutta kaikki on tapahtunut, kaikki on eletty ja kärsitty. Sydämen arvet ovat jäljellä. En halua pehmentää teräviä kulmia enkä salata iljettäviä yksityiskohtia. Se oli minun sukupolveni elämää, ja minä olen sukupolveni lapsi, en parempi enkä pahempi. Tuomitkaa siis ne, jotka aikanaan kylvivät moista satoa."

Maijan perhe ja muut sukulaiset kokivat paljon pahoja asioita, ja kirjan alku onkin kovin surullista luettavaa. Kuinka paljon pahaa maailmaan mahtuukaan. Maija kuitenkin kehittyi ballerinana koko ajan ja alkoi menestyä. Pian hänestä tuli kuuluisa, ja hän matkustaa muun Bolšoin teatterin mukana ulkomaille esiintymään. Erään Intian-matkan jälkeen KGB:n määräämien saattajien mielestä sopimattomasti käyttäytynyt Plisetskaja sai porttikiellon ulkomaille, ja oli käytännössä vankina omassa maassaan. Ja jatkuvassa tarkkailussa, tietenkin. Lopulta vuosien ja lukuisten taisteluiden jälkeen Maija pääsi matkustamaan balettiryhmänsä kanssa Yhdysvaltoihin, ja esiintyminen Pariisissa vuonna 1961 teki hänestä lopullisesti tähden.

Plisetskaja kertoo avoimesti ja rehellisesti mielipiteitään säästämättä ajan elämää Neuvostoliitossa, jatkuvan epäluulon ja tarkkailun alaisena. Oman osansa mielipiteistä saa niin Bolšoin- kuin synnyinmaansa johtokin. Kuinka naurettavaksi touhu saattoi toisinaan mennä, kuinka heitä jokaista pelotti aivan järjettömästi koko ajan. Vaikka Plisetskaja kovalla kädellä ruotiikin ihmisiä suoraan nimiltä, antaa hän tunnustusta myös heille, jotka sen ansaitsevat. Venäläiseen tyyliin kirjassa viliseekin melkoinen määrä nimiä!

Henkilökohtaisen elämän lisäksi Plisetskaja kertoo sivutolkulla yksityiskohtaisesti rakastetuista baleteistaan. Monet noista saavat ihan oman lukunsa, ja paikoitellen kirjan tunnelma tämän myötä valitettavasti lässähtikin. Baletin ystäville näin ei varmastikaan käy, mutta en voi väittää ymmärtäväni baletista juuri mitään.

Plisetskaja tanssi balettia yli 50 vuotta. Se on todella kunnioitettava aika. Aktiiviuransa aikana Plisetskaja tanssi pelkästään Joutsenlammen 800 kertaa! Plisetskaja kuoli tämän vuoden toukokuussa Saksassa korkeassa 89-vuoden iässä sydänkohtaukseen.

"Mutta minä olen syntynyt Moskovassa Stalinin hallituskauden aikana. Olen kokenut Hruštšovin,
Brezjnevin, Andropovin, Tšernenkon, Gorbatšovin ja Jeltsinin ajat. Enkä enää koskaan voi syntyä uudestaan, vaikka miten haluaisin. Jokaisen on elettävä oma elämänsä.
    Niin olen tehnytkin, ja voin sanoa: kunniallisesti. En ole loukannut lapsia, en vanhuksia enkä pienimpiä veljiämme, eläimiä. En ole pettänyt ystäviäni. Olen maksanut velkani. Olen muistanut hyvän hyvällä, ja niin tulen aina tekemään. En ole koskaan kadehtinut ketään. Olen elänyt työlleni ja työni kautta. Baletti on ollut elämäni (mitään muuta en osaa tolkullisesti tehdäkään).
    Olen saanut aikaiseksi vain vähän, paljon enempäänkin olisin pystynyt. Mutta olen kiitollinen elämästäni. Omaa luontoani kiitän siitä, että olen kestänyt koettelemukset, en ole antanut periksi enkä murtunut."