Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

Ayad Akhtar (American Dervish) Otava 2012. Suomennos Katariina Kaila

"En usko, että olimme valmistautuneet onnelliseen elämään. Me toki kaipasimme onnea, mutta emme odottaneet sitä. Se oli meidän kulttuurimme käsikirjoitus."

Minä se jaksan aina kiinnostua ja tuntea vetoa Lähi-Idästä kertovaan kirjallisuuteen. Olin todella kiinnostunut lukemaan tämän sen ilmestyessä, mutta vasta nyt kun huomasin tämän kirjastoreissullani, oli tämä pakko ottaa lukuun. 

Appelsiininkuorten kadun tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin, jossa asuu Pakistanilainen perhe pienen Hayat -poikansa kanssa. Perheen äiti elää kotiäitinä, ja isä työskentelee menestyvänä lääkärinä. Elämä on suhteellisen normaalia, kunnes Hayatin äidin parhaan ystävän Minan muutettua heille pienen poikansa kanssa, muuttuu Hayatin elämä täysin. Mina on kaunis ja säteilevä nainen, joka opettaa Hayatille Koraania, ja Minasta muodostuu Hayatille elämän kiintopiste.

Kaikki eivät kuitenkaan katso hyvällä Koraanin opettelua, ja isä Naveed puuttuu opiskeluun polttamalla Hayatin Koraanin. Isä on muutenkin melkoisen värikäs ja ehdottoman erilainen henkilö kun ottaa huomioon, että islaminusko on kirjassa vahvassa osassa. Isästä saa melkoisen epämiellyttävän kuvan, sillä hän pettää vaimoaan amerikkalaisten kanssa avoimesti ja juo, mutta minusta hänellä oli todella tärkeä rooli kirjassa. Hän kyseenalaisti islaminopit, ja halusi että kaikkia uskontokuntia kunnioitetaan. Luonnollisesti hänestä tuli omassa yhteisössään hylkiö, eikä Naveedin länsimaista ajattelutapaa hyväksytty millään tavalla. Naveedin hahmon muodossa on kirjan kantaaottava näkökulma.

Kirja alkaa nyt jo yliopistoikäisestä Hayatista, joka tapaa nuoren amerikkalaisen tytön jolle haluaa kertoa tarinan. Tarinan perheestään, uskonnostaan ja Minasta, jonka kohtalosta hän kokee vuosien jälkeen syyllisyyttä. Kirjan kertojahahmona toimii Hayat, ja Appelsiininkuorten katu onkin nuoren Hayatin kasvutarina islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin keskellä, jolloin nuoren pojan ajatusmaailma on vielä herkkä ja altis myös virheille, joita katuu vielä vuosienkin jälkeen.

Minä olisin ihan hirveästi halunnut ihastua tähän, vaikka välillä tuntuukin että aiheesta on tullut luettua liiaksikin. Tarina etenee mukavalla tahdilla, ja sen parissa viihtyy mainiosti, mutta loppua kohden tuntuu alun juonenkäänteet jollain tavalla lässähtävän. Mitään suurta loppuhuipennusta ei tule, ja parasta antia kirjassa onkin sen alku. Lukijana sitä odotti jotain ihan huippudramaattista loppuun, kun ainekset muuten olivat kuitenkin kohdillaan. Mukava lukuromaani, mutta ei ihastuttanut täysin.

Rakas blogini 2-vuotta ja synttäriarvonta!

Siitä on nyt lähes kaksi vuotta aikaa kun blogini näki ensimmäisen päivänvalonsa. Tuohon mennessä olin jo hyvän aikaa seurannut muita kirjablogeja ja mietin, jospa minäkin. Ja tällä tiellä ollaan. Blogistani on tullut minulle rakas, minä ja kirjat kuulumme yhteen tällä elämän mittaisella tiellä. Uskon ja toivon, että blogini on kehittynyt näiden kahden vuoden aikana parempaan suuntaan. Siksi onkin aivan mieletöntä että teitä lukijoita on jo lähes sata! Minun juttujani lukee niin moni, ja jokainen kommentti lämmittää aina mieltä. Kiitoskiitoskiitos! ♥

On kausia jolloin luen enemmän ja nautin matkasta kirjan kanssa, mutta välillä peliin puuttuu arki, joka määrää lukutahdin, sitähän se meillä kaikilla on. Meillä on täällä myös puutarhahommat kovassa vauhdissa, ja viikonloput meneekin pitkälti pihalla. Piha on aika villiintynyt kun edelliset asukkaat ovat olleet vanhempi pariskunta, ja kukkaa sekä puskaa on jokapuolella. Eilen kävin ostamassa pöydälle hieman piristystä, ja söpö Butterfly House on ostettu Pajutallista.

Blogin ulkoasu on muutama viikko sitten saanut uutta ilmettä, kuten osa on varmaan huomannut. Pidin valtavasti entisestä banneristani, mutta kaipasin muutoksia. Lisäksi minua henkilökohtaisesti häiritsi hirveästi se, etteivät bannerin kuvat olleet omiani. Ulkoasu hakee lopullista muotoaan, joten pyydän kärsivällisyyttä.

Olen pidemmän aikaa pohtinut myös sitä, josko olisi aika esitellä kasvot blogin takana. Alussa olin vakaasti päättänyt kirjoittaa blogiani kasvottomana, mutta kyllähän se on vaan aika kivaa, että ihmiset bloggaa omilla kasvoillaan. Minusta se tuo blogiin tiettyä syvyyttä, mutta tietenkin on jokaisen oma päätös haluaako internetin maailmassa jakaa omaa kuvaansa. On siis aika "tulla esiin" ja siirtää ihana Rory Gilmore pois profiilikuvastani.

Mieheni räpsi minusta tänään muutamia kuvia ja vaadin että kuvat otetaan kirjahyllyni edestä. Kirjakirppu kuvataan sen luonnollisessa ympäristössä, eli kirjojen parissa! Olen mieluummin kameran toisella puolella kuin kuvattavana, mutta eiköhän näistä saa hieman selkoa millainen tyyppi täällä kirjoittelee. Tuli näistä kuvista mieleen, että olen luvannut laittaa valokuvia kirjastohuoneestani teille, mutta huone ei ole vieläkään valmis, täydellinen lukutuoli on edelleen etsinnässä ja verhojakin pähkäilen. Mutta heti kun huone on valmis, saatte kurkistaa sinne :)

Ja sitten siihen teitä eniten kiinnostavaan osioon, eli arvontaan!

Arvontaan osallistuu kertomalla minulle ajatuksia joita blogini herättää, tästä saa siis arvan numero yksi. Kaipaatko blogiini jotain muutosta? Risuja ja ruusuja saa nyt heitellä! Tässä kohtaa voi kertoa myös mitä mieltä olet uudesta ulkoasusta. Minusta on kiva kuulla millainen Kirjakirppu on silmissänne, ja kehitysehdotuksia/palautetta otetaan innolla vastaan. Sana on vapaa! Arvontaan voi osallistua vain blogiini rekisteröityneet lukijat, joten anonyyminä ei voi arvontaan osallistua. Toisen arvan saa linkittämällä alla olevan kuvan omaan blogiinsa. Muistathan mainita jos näin teet.

Arvon osallistujien kesken kolme voittajaa, joista jokainen saa valita yhden kirjan. Voittaja numero 1 saa valita ensimmäisenä kirjapinosta mieleisensä ja toiseksi tullut seuraavana jne. Alla on lista arvottavista kirjoista, ja mukana on muutama tämän kevään uutuuskin!

Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Anne Swärd - Viimeiseen hengenvetoon

Stefan Einhorn - Ihmisen tehtävä

Sari Luhtanen - Kaikkea kaunista

Henning Mankell - Likainen enkeli

Alice Sebold - Oma taivas

John Verdon - Numeropeli

Petri Karra - Pakenevat unet

Unni Lindell - Sokerivalhe

Joonas Konstig - Totuus naisista

Kate Furnivall - Pietarin jalokivi

Arvonta päättyy perjantaina 14.6 klo 00.00, jonka jälkeen tulleita osallistumisia ei enää huomioida. Arvonta-aikaa on ruhtinaallisesti, joten varmasti jokainen ehtii osallistua :) Voittajat julkistetaan sunnuntaina 16.6, joten tulkaahan tuolloin kurkkaamaan josko onnetar on suosinut.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Johan Bargum - Syyspurjehdus

Johan Bargum (Seglats i september) Tammi 2012. Suomennos Marja Kyrö.

"Lähteä merelle, irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa hiljaisella lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin."

Kun ulkona on kevätmyrsky ja vettä sataa, tartun Syyspurjehdukseen joka vie minut viimeiselle purjehdusmatkalle ennen talvea Olofin ja Haraldin kanssa. Pinnan alla kuohuu, sillä yhteinen purjehdusreissu ei ole kahden ystävän, vaan kahden miehen joita yhdistää sama nainen, Elin. Toinen entinen, toinen nykyinen. Kun syyskuinen purjehdusreissu päättyy, saapuu satamaan vain toinen miehistä.

Mitä tapahtui purjehduksen aikana? Kumpi otti ensin yhteyttä sopiakseen reissusta? Bargum ei anna vastauksia, ja ilmaan jää paljon kysymyksiä, paljon sellaista mistä haluaisi lukea vielä enemmän, esimerkiksi Elin. Mitä mietti tuo kaunis ja ilmeisen syvästi uskonnollinen nainen? Bargum antaa äänivuoron molemmille miehille ja jättää lukijan päätettäväksi kumman miehen tarinaa uskoo. Toinen kertoo sen poliisille, toinen jättämässään kirjeessä.

Syyspurjehdus ei ole pelkästään mustasukkaista kolmiodraamaa, kuten voisi aluksi päätellä. Uskomatonta kuinka monisyinen voikaan olla näin lyhyt kirja. Kirjassa nostetaan esiin niin 90-luvun lama, katolilainen uskonto kuin kreikkalaiset tarut, rakkautta ja kostoa unohtamatta. Ja uskon myös siihen että kirjassa on paljon muutakin sellaista jota en ensimmäisellä lukukerralla saanut irti, tämä on juuri niitä kirjoja jotka täytyy lukea uudestaan.

Viime vuonna ilmestynyttä Syyspurjehdusta on luettu ahkerasti kirjablogeissa, meidän kahden tiet kohtasivat kuitenkin vasta nyt kun tämä oli nostettu kirjaston hyllylle esiin paremmin. Epäilin maltanko näillä hellekeleillä tarttua tähän tummanpuhuvaan kirjaan, mutta sadepäivä sattui sopivasti kohdalle. Ei tämä auringonpaisteessa luettavaksi olisi sopinut. Mikähän siinä on että kirjat jotka liittyvät mereen, liitän aina aikaiseen kevääseen tai syksyyn...

Hieman nolona olen siitä, etten maantieteellisesti ollut kovin kartalla, sillä minulle tuli melkoisena yllätyksenä lukea tapahtumista näiltä leveysasteilta. Ja oli siellä kirjan sivuilla mainittu eräs ravintolakin Helsingissä jossa muutama viikko sitten kävin. Selvisi että kirjoittaja on Espoossa asuva suomenruotsalainen kirjailija, jonka tuotantoon tutustuin vasta nyt Syyspurjehduksen merkeissä.

Olennaisinta ei ole aina ratkaisu vaan matka jonka kulkee. Syyspurjehdus ei keskity tarjoamaan lukijalle vastauksia, tunnelma ja pienet irralliset ajatukset johdattavat lukijaa kohti omia päätelmiä totuudesta, kuinka kaikki lopulta tapahtui.

Loppuun vielä kirjan hienoin lause:

"On jotain, mikä ylittää kaiken järjen, se jopa minunkin on myönnettävä: että kaksi ihmistä kohtaa. Että rakkautta on."

John Boyne - Kuudes mies

John Boyne (The Absolutist) Bazar kustannus 2013. 

Suomennos Laura Beck, kuva Johnny Ring

"Miksi olin tullut tänne? minä mietin. Mitä olin oikein ajatellut? Jos etsin synninpäästöä, sellaista ei ollut saatavilla. Jos ymmärtämystä, ei ollut ketään joka olisi sitä voinut tarjota. Jos anteeksiantoa, en ansainnut sitä."

Nuori Tristan Sadler palaa sodasta yrittäen toipua sen jättämistä jäljistä. Hän ei kuollutkaan saksalaisten luoteihin, kuten hänen isänsä niin kovasti toivoi. Sen sijaan Tristanin sotatoveri rintamalla, Will Bancroft, kuolee petturina hänen kieltäytyessään sotimasta. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Tristan matkustaa Lontoosta Norwichiin tapaamaan Willin siskoa Mariania. Tristanilla on mukanaan pino kirjeitä jotka haluaa Marianille antaa, mutta kirjeet eivät ole ainoa syy miksi hän matkustaa Mariania tapaamaan. 

Tristan kertoo Marianille hänen ja Willin ystävyydestä, siitä kuinka he tutustuivat harjoittelukentillä ja valmistautuivat sotaan. Siitä, kuinka heidän ystävyytensä syveni ja kuinka he taistelivat Pohjois-Ranskassa, ei kenenkään maalla ja taisteluhaudoissa aina siihen asti kunnes Will julistautui aseistakieltäytyjäksi ja halusi lopettaa sotimisen. Valkoisen sulan mies. Hän kertoo ystävyyden onnenhetkistä ja lopulta epätoivosta ja tuskasta jota hän sydämessään raskaana kantaa.

John Boyne on tarinankertoja, siitä ei ole kiistäminen. Traaginen ja surullinen kirja ehdottomasti. Kuudes mies kertoo kahden nuoren miehen ystävyydestä sodan jaloissa ja tunteiden myrskyssä. Boyne kirjoittaa edelleen sujuvasti tyyliin johon olen tottunut, ja jota lukee mielellään. Kaikessa surullisuudessaan tarinan haluaa lukea ja uppouduinkin tarinan vietäväksi täysin. Minulla ei ollut ennakkoon juurikaan tietoa kirjasta, vaikka osasin varautua surulliseen tarinaan. Nopeasti lukija pääsee kärryille ja osaa arvata ennalta tapahtumien kulkua, ja siksi en avaakaan juonta teille enempää jotta lukukokemuksesta saa enemmän irti.

Kuitenkin, kun on lukenut Boynea jo muutaman kirjan verran ja ihastunut kaikkiin edellisiin, sitä odottaa uusimmaltakin teokselta paljon. Kuudes mies ei tehnyt aivan täydellistä vaikutusta, enkä edes ymmärrä miksi ei. Pidin teoksen haikeasta ja surullisesta tunnelmasta. Pidin lopusta, joka oli hieno, vahva ja sopivan dramaattinen jota Boynelta voi odottaakin. Pidin siitä, ettei oltu liikaa keskitytty sodan kauheuksien kuvaamiseen vaan siihen mitä ihmisten välillä tapahtuu, mitä sota ihmisille tekee.

Silti jokin osa ei napsahtanut kohdilleen, enkä ihastunut tähän niin kuten esimerkiksi Poika raidallisessa pyjamassa. 

Koska tarina kuitenkin osasi jättää minuun jäljen vielä lukemisen jälkeenkin, on se syy lukea tämä romaani. Jos pidät Boynesta, kannattaa tähän tutustua. Kirjan ovat ehtineet lukea myös Sara ja Sanna.

Saran kanssa olen samaa mieltä siitä että tämä tarina sopisi hienosti valkokankaalle!

Elif Shafak - Kunnia

Elif Shafak - Kunnia (Honour). Gummerus 2013. 

Suomennos Maria Erämaja, kansi Eevaliina Rusanen.

"Äitini kuoli kahdesti. Lupasin itselleni, etten antaisi hänen tarinansa joutua unohduksiin."

Elif Shafakista on tullut minulle tärkeä kirjailija. Alkuvuodesta tutustuin Rakkauden aikakirjaan johon ihastuin palavasti, ja myös Kirottu Istanbul osui minuun täysin. Rakkauden aikakirja tulee nousemaan tämän vuoden yhdeksi parhaimmaksi, sen tiedän jo tässä vaiheessa vuotta. Kevään odotetuin kirjauutuus onkin ollut minulle juuri Kunnia, jonka maailmaan kietouduin täysin. Shafakia lukee lumoutuneena ja on kiinni kaikessa mitä tapahtuu. Kunnia tarjoaa uskomattoman matkan, joka ei jätä kylmäksi. Juuri kun tiedät kuinka kaikki todellisuudessa on tapahtunut, kääntää Shafak vielä kaiken päälaelleen.

Vuosikymmeniä ylittävä perhetarina alkaa pienestä kylästä Eufratjoen varrelta jossa Pembe syntyy, kasvaa ja myöhemmin synnyttää pojan, ensimmäisen lapsensa ja silmäteränsä, sulttaaninsa. Suureen maailmaan kaipaava Pembe matkustaa aviomiehensä ja nyt jo kahden lapsen äitinä Lontooseen. Elämä Lontoossa on erilaista kuin kotona, kaksoissisaren kaipuu on kova ja siskokset kirjoittavatkin toisilleen usein, tuntevat samat kivut ja tunteet kuin toinenkin. Avioelämässä ei ole kehumista, kun menneisyyden haamujen kanssa kamppaileva aviomies Adem viihtyy uhkapelien parissa saaden perheen taloudelliseen ahdinkoon ja löytäessään toisen naisen. Pembe jää yksin kotiin huolehtimaan kolmesta lapsestaan miehen haikaillessa toisen naisen perään. Vaan eihän mies tässä asiassa toimi kunniattomasti...

"Kaikki eivät ymmärtäneet asiaa, mutta kunnia oli kaikki, mitä joillakin miehillä oli tässä maailmassa." 
"Mies, jolta on viety hänelle kuulunut kunnia, on kuollut mies."

On selvää, että vain miehillä voi olla kunniaa. On naisen syy, mikäli mies ei pysy kotona sillä vaimo ei ole tarpeeksi hyvä. Naisen taakka on ikuinen häpeä, joten miehen tulee pitää perheen kunniaa yllä, myös muilla suvun miehillä joilla on sama sukunimi. Naisen paikka on kotona, ja vuosisatoja jatkuneet perinteet eivät katkea uuteen maahan muuttaessa.

Pembe liikkuu vaarallisilla vesillä kun Ademin viihtyessä toisen naisen kanssa, tapaa Pembe Eliaksen. Elias on kaikkialta mutta ei mistään. Pembe ole koskaan ollut niin onnellinen kuin ollessaan Eliaksen kanssa, vaikka pelokas Pembe säikkyy jokaista vastaantulijaa. Pembe tietää ettei hän saisi toimia näin, rakastaa avoimesti jotakuta. Ikivanhat perinteet eivät jätä rauhaan ja niin, kunnian on tapahduttava.

Alkuun pelkäsin kovasti kuinka vaikeaa lukeminen mahtaisi olla aiheen rankkuuden takia. Kuinka vaikeaa on käsittää, että yhä edelleen tämä kaikki tapahtuu ympärillämme, kuinka paljon pahaa maailmassa on. Kuinka nainen ei vieläkään saa olla itsenäinen, kuinka nainen on vain miehen omaisuutta vailla omaa tahtoa. Lukijalle selviää jo alussa paljon tapahtumien kulusta ja syyllisestä, vuorotellen vaihtelevat kuitenkin nykyhetki ja menneisyys sulassa sovussa. Shafak ei sorru provosoimaan tai saamaan lukijaa ahdistuneeksi, tarina etenee sujuvasti ja kuin itsestään, mikä on oikeastaan aika yllättävää. Rohkea ja kaunis Shafak kertoo tärkeän tarinan niin miehille kuin naisille, myös idälle ja lännelle. Ihana Shafak!

"Kun olin seitsemänvuotias, asuimme vihreässä talossa. Eräs naapurimme, lahjakas räätäli, pieksi usein vaimoaan. Iltaisin kuuntelimme huutoja, itkua ja kiroamista. Aamuisin jatkoimme elämäämme kuten ennenkin. Koko naapurusto teeskenteli, ettei ollut kuullut, ettei ollut nähnyt.

Tämä romaani on omistettu niille, jotka kuulevat, ja niille, jotka näkevät."

Unni Lindell - Sokerivalhe

Unni Lindell - Sukkerdoden. WSOY 2013. Suomennos Päivi Kivelä, kansi Anna Makkonen

Norjalaisen Unni Lindellin uutuus Sokerivalhe on pyörinyt yöpöydälläni jo muutaman viikon ajan, ja olen lukenut kirjaa pätkittäin ennen nukkumaan menoa. Hieman on lukutahti muuttunut kun kokopäivätyö on astunut taas kuvioihin, eikä edes kirjan mukavan vetävä juoni taio lisätunteja vuorokauteen. Kirkasvärinen kirja sai kuvaan seurakseen vappumeininkiä, varsinkin kun sopivasti loppui näin vappupäivänä.

Blogiani seuranneet huomaavat täältä puuttuvan lähes kokonaan dekkarigenren, jostain syystä dekkarit jäävät hyllyyn. Nyt olen kuitenkin tähän mennessä vuotta lukenut jo kaksi dekkaria kun viime vuonna en lukenut ainuttakaan. Täysin en dekkarigenreä ole siis tyrmännyt, ja minulle tämä määrä dekkaria on jo pieni saavutus :)

Poliisipäällikkö Martin Egge kuolee juuri ennen Kari Helenen kertomaa totuutta. Vuosien jälkeen Kari Helene vihdoin muistaa sokeripilven pöllyessä kahvilan lattialla, ettei pikkuveljen kuolema ole hänen syytään. Kari Helenen täytyy puhua Martinin kanssa, kertoa hänelle kaikkein pahin, hän muistaa isästään ja Hansista jotakin. Martin Eggen kuolema herättää paljon kysymyksiä ja on selvää, että taustalla vaikuttaa paljon vakavia asioita, joista on poliisikollegojen vaikea saada kiinni. Miksi Martin tutki vuosia sitten kuolleen poikalapsen kätkytkuolemaa?

Sokerivalhe on seitsemäs Cato Isaksen -dekkari, minulle niin ikään ensimmäinen. En huomannut missään vaiheessa tulleeni mukaan kesken kaiken, eli sellainen joka ei ole aikaisemmin lukenut sarjaa, on ainakin tässä kohtaa helppo hypätä mukaan. Lindell kirjoittaa vetävästi, antaa lukijalle pieniä vihjeitä, eikä ratkaise loppua täysin ennen viimeisiä sivuja. Lindell tarjoaa kuitenkin joitakin hyvin selkeitä ratkaisuja lukijalle jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja lukija on poliisia tietoisempi siitä mitä pikku-Gustaville todella tapahtui ja mikä Kari Helenen isä on miehiään. Myös kirjan nimi aukeaa lukijalle hyvin nopeasti.

Viihdyin tämän parissa ihan hyvin, genre ei kuitenkaan ole tämänkään jälkeen täysin mukavuusaluettani. Välillä on kuitenkin hyvä tehdä kirjallisia vierailuja muuallekin ja eräs Kallentoft minun on vielä tämän vuoden puolella luettava..