DIY Itsenäisyyspäivän kynttilät

 

En tiedä olenko kokemukseni kanssa yksin, mutta korona-ajan myötä on monista perinteistä tullut jotenkin merkityksellisempiä ainakin meillä. Ehkä kyse on halusta pitää kiinni edes rippeistä `vanhoja hyviä aikoja`.  Yksi sellainen uuteen arvoon noussut perinne on itsenäisyyspäivän viettotavat.

 

… joka ikkunalla kaksi kynttilää….

 

Lapsuudessani itsenäisyyspäivän tärkeä perinne oli kynttilöiden sytyttäminen ikkunalaudoille tasan klo 18; juhlallisesti kello kädessä, minuutilleen. Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen tiirailtiin sitten ikkunasta naapureille päin, että palavathan kynttilät joka paikassa. Se oli sitä yhtenäiskulttuurin aikaa.

 

Kaksi kynttilää ikkunalaudoilla palamassa on pitkä perinne. Tarkalleen ottaen perinteessä ei aina ole ollut kyse Suomen itsenäisyyden juhlistamisesta vaan tapa on peräisin jo 1700-luvulta.  Kynttilöitä polttamalla on eri aikoina juhlistettu niin Ruotsin kuningasperhettä kuin jääkäriliikettä tai vastustettu venäläistämistoimia.  Suomen itsenäisyyden kunniaksi kynttilät ovat palaneet vuodesta 1927 lähtien. Tuolloin Itsenäisyyden liitto kehotti kansalaisia sytyttämään kaksi sinivalkoista kynttilää.  Kynttilöiden lukumäärä symboloi tietysti kotia ja isänmaata.

 

 

Sittemmin ajat muuttuivat. Erilaiset tunnelmavalot lisääntyivät. Tuli laiskuus; kun kerran jouluvalot tai kyntteliköt oli jo viritetty ikkunoihin niin juhlistakoot sitten samantein itsenäisyyttäkin. Itsenäisyyspäivästä tuli ylimääräinen vapaapäivä ilman sen kummempia `velvoitteita` tai sisältöä. Useimmille itsenäisyyspäivän perinteeksi on vallan mainiosti riittänyt  linnanjuhlien pukujen arvostelu. Jos aika on antanut periksi vielä Tuntemattoman sotilaan katsomisen, on siinä sitten itsenäisyyspäivän perinnettä ollutkin jo ihan yllin kyllin. Päivän on kukin käyttänyt juuri siten miten mieli tekee, luonut omat perinteensä päivän vietolle. Tai ollut viettämättä kokonaan.  Ja niinkin on ihan yhtä hyvä!

 

Tänä vuonna itselläni on ollut ajatus juhlallistaa uudelleen omaa itsenäisyyspäivämme viettoa. Ehkä vähän parempaa ruokaa? Lapsiperhearjen vuosina itsenäisyyspäivän ruoka kun saattoi hyvinkin hoitua noutopitsalla tai mäkkärillä. Tai ehkä sittenkin nuotiokahvit ja grillimakkara ulkoilmassa; siinä jos missä on suomalaisuuden parhaat jutut samassa paketissa.  Ajattelin myös palauttaa itsenäisyyspäivän kynttiläperinteen käyttöön vuosien tauon jälkeen.

 

DIY; sinivalkoiset kynttilät

 

Itsenäisyyspäivän sinivalkoisia kynttilöitä voi toki ostaa mistä tahansa kynttilöitä myyvästä kaupasta. Minulle tarkoitukseen kävisi vallan mainiosti ihan tavalliset valkoiset kruunukynttilät. Satuin kuitenkin lukemaan  Kaikki Paketissa -blogista näppärän uuden tavan värjätä kynttilöitä kaksiväriseksi.

 

Itsenäisyyspäivän kaksiväristen kynttilöiden tekemiseen tarvitaan vain valkoisia peruskynttilöitä, hieman vanhoja valkoisten kynttilöiden jämiä sekä pätkä sopivan väristä vahaliitua.

Kynttilänjämät ja murskattu pala sinistä vahaliitua sulatetaan metallipurkissa vesihauteessa. Sinne sitten dipataan valkoiset kynttilät. Helppoa ja nopeaa. Kaikki Paketissa -blogin pojat ovat tehneet vahaliiduilla kynttilöiden värjäämisestä selkeän videon, kannattaa käydä katsomassa.

 

PS. On sitä ennenkin Vintagentissa kynttilöitä värjätty. Polkkakarkkikynttilät syntyivät kalkkimaalilla spreijaamalla

 

DIY : kevyt yöpöytä puulaatikoista

 

Se nyt on tässä taloudessa ihan selvää, että sängyn vieressä pitää olla paljon tilaa kirjoille, latureille, laitteille, silmälaseille, lukuvalolle, muistiinpanovälineille ynnä muulle sälälle. Ja tietysti; mitä enemmän yöpöydällä on tilaa, sitä enemmän sälää sille myös kerääntyy.

Vanha painava yöpöydän rumilus

Yöpöydän virkaa sängyn vieressä on tähän asti tehnyt vanha monilokeroinen myymäläkaluste.  Tälle yöpöydälle olisi ehkä voinut vielä antaa jatkoaikaa poistamalla ruman valkoisen maalipinnan, (täällä kuvat toisen samanlaisen pikkupöydän kunnostuksesta), mutta kun mokoma on lisäksi todella painava. Koska kaluste on ahtaassa välissä ja hankalasti siirrettävissä, on sen taakse kertynyt uskomattomat määrät pölyä ja pöydältä tippuneita pikkuesineitä.  Yöpöydän takaa on tullut tehtyä kunnon siivousinventaario yleensä vasta sitten kun hiuslenksut ja nappikuulokkeet ovat kaikkialta muualta talossa kadonneet.

Uusi kevyempi ja siirreltävä ratkaisu

Oli siis tarvetta kevyelle, siirrettävälle ja olemassa olevista aineksista koottavalle yöpöydälle tai tasolle. Kaluste saisi mielellään olla irti lattiasta tai muuten helposti siirrettävissä. Harkitsin ensin parin vanhan puulaatikon ruuvaamista kiinni seinään, mutta ratkaisun `kestokyky`  epäilytti. En halua herätä keskellä yötä siihen, että olisi pitänyt valita iltalukemiseksi joku kevyempi kirja.   Myöskään taloudesta valmiiksi löytyvien kalustepyörien kiinnittäminen suoraan vanhoihin laatikoihin ei houkutellut . Toteutus vaati siis kuitenkin kauppakäynnin.  

Ratkaisuksi tuli  pinota puulaatikoita kyljelleen siirtoalustan päälle. Edullisia siirtoalustoja myydään ainakin Puuilossa ja Tokmannilla. Tälle yöpöytäratkaisulle tuli nyt hintaa kympin verran.

Laatikoiden pohjiin, siis valmiin kalusteen takaseiniin, leikkasin sopivaan kokoon ja tapetoin rikkimenneen taulunkehyksen taustat. Tapettina toimii Pihlgren ja Ritolan klassikko Kiurujen yö. Olen ostanut kolmen metrin tapetinpalan kirppikseltä kahdella eurolla joskus vuosia sitten  ja nyt viimein sille löytyi juuri sopiva käyttötarkoitus.   Harmi muuten, että metreittäin tapetteja myyviä verkkokauppoja on edelleen harvassa. Yksi sellainen on Colore, mutta sielläkin metrivalikoimassa on ainoastaan Pip Studion tapetteja.

Hyviä unia!  Ja kyllä. Makuuhuoneen tapetit lähtevät vaihtoon (tai siis  vaihtuvat maalipinnaksi) heti vaan kun sopiva innostus iskee..

♥ kierrätyspalstat

 

Toisen riesa on toisen aarre.

Ei taida olla kovinkaan epäselvää, että Vintagentissa rakastetaan romua ja löytöjä, erityisesti ilmaisia löytöjä.  Ilmaiseksi saatujen esineiden tuunauksessa ja kunnostuksessa kun voi huoletta revitellä erilaisilla kokeiluilla. Se juuri on ehkä se jutun ydin, mikä tekee muiden romujen bongauksesta erityisen palkitsevaa. Painolastina ei ole muistikuvaa esineen muinaisesta kauppa-arvosta eikä tunnesidettä omaan menneisyyteen, on vain mielenkiintoinen esine.

Vaikka kierrätysinto ja persoonallisten vanhojen esineiden arvostus on kasvussa, siitä huolimatta kaatopaikalle päätyy edelleen runsaasti omistajalleen tarpeettomaksi tullutta tavaraa. Sitä kun helposti sokeutuu omille roinilleen, eikä näe niille mitään arvoa tai tulevaisuutta. On ehkä vaikea uskoa, että joku muu voi olla hakemassa juuri sitä juttua mitä itse on surutta heittämässä pois. Mutta; onneksi on kierrätyspalstat. Ei tarvita kuin rehellinen ja riittävä kuvaus esineestä palstalle niin hetkessä saattaa välttyä kuljettamisen vaivalta ja kaatopaikkamaksuilta. Samalla tekee ehkä jonkun ikionnelliseksi.

Vintagentti tuli ikionnelliseksi bongatessaan tori.fin annetaan palstalta kuvien kaapin. Kaappi näyttää siltä, että se on kuulunut lääkärin vastaanotolle tai ehkä kokoelmakaapiksi biologian luokkaan. En edes tiedä kaapin alkuperää ja hyvä niin. Voin itse rakentaa sille mielessäni juuri sellaisen historian kuin haluan. Löydön ihanuutta lisää se, että paikka josta kaappi käytiin noutamassa, huokui wanhanajan ruukkiromantiikkaa.

Kaappi sai osakseen äärimmäisen hellän freesauksen. Tälle kaunokaiselle olisi riittänyt pelkkä pintojen puhdistus. Sen verran halusin kuitenkin kaapille `omaa kädenjälkeä` että tapetoin sisäpuolen takaseinän.  Tapetti on kiinnitetty niittipyssyllä.   Tapetti on omista varastoista ja aikaakin `tapetointiin` kului korkeintaan vartti. Pyörät lisäsin kaapin alle käyttömukavuuden tähden.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että on niitä hutejakin kierrätyspalstoilta aarteita etsiessä aina välillä käynyt. Muistelematta tulee mieleen eräs keinonahkainen sohvakalusto, joka markkinoitiin kierrätyspalstalla aitona nahkana. Totuus selvisi paikan päällä kerrostalon kolmannessa kerroksessa, mutta jokin aivokupru esti sanomasta, että en sohvaa matkaani ota.  En osannut enkä motivoitunut tekemään  viittä-vaille rikkinäisille istuintyynyille mitään. Yritin antaa sohvaa eteenpäin (rehellisesti keinonahkaisena siis), mutta kukaan muu ei mennyt samaan lankaan kuin minä. Päädyin purkamaan sohvan ja maksamaan suosiolla kaatopaikkamaksun ei-kierrätettävistä sohvan osista.

 

PS. Hyllyllä näkyvä Harriet Tycen psykologiseksi trilleriksi luokiteltu kirja Kaikki valheesi ei saa Vintagentilta lukusuositusta. Kirjailija on skotti ja tapahtumat on sijoitettu Lontooseen. Talot kuvaillaan kosteiksi, sokkeloisiksi ja muratin peittämiksi. Muuten kaikenlainen Lontoo tai englantilaisuus loistaa poissaolollaan.   Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia ja epäuskottavia ja sopisivat paremmin vaikka Orange Countyn kotirouviksi. Kirjallisuuslaji yrittää olla jotain psykologisen jännärin ja perinteisen dekkarin välimaastoa, yhtä kaikki juoni on epäuskottava ja ohut. Kirjailija ei myöskään selvästi ole perehtynyt kovin syvällisesti asianajajan työhön.

Kaatopaikkatuolit saivat hieman huolenpitoa ja paljon tulevia vuosia

Meidän kaatopaikallamme on kierrätyskontti, jonne voi jättää toisten otettavaksi tuotteita, joista tuoja on jo päättänyt haluta eroon tuomalla tavaran kaatopaikalle. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen ei konttia voi käyttää.

Joka kerta kaatopaikalla vieraillessani käyn katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`.  Nämä kuvissa näkyvät puutarhatuolit poimin kierrätyskontista matkaani jo pari vuotta sitten. Ymmärrän (ehkä) miksi tuolit olivat konttiin päätyneet; puuosien maali hilseili ja osa rimoista oli jo alkanut pehmetä ja taipua istujan alla kuopalle. Silti; sellaisenaankin tuolit palvelivat meillä avonaisen taivaan alla kaksi kesää vallan mainiosti. Tänä keväänä kuitenkin tuolien koeistunnassa muutama puu murtui. Emme halunneet ottaa riskiä päätyä pyllähtämään nurmikolle kahvikuppi sylissä, joten oli korkea aika laittaa tuolien rimoitus uusiksi. Tuolien metalliset rungothan ovat sellaisenaan ihan priimakunnossa.

Mikään iso projekti ei ollut kyseessä. Vanhan purku, metallirunkojen spaymaalaus, uusien rimojen sahaus määrämittaan sahaaminen ja kiinnitys sekä puuöljyllä käsittely. Valmista tuli parissa tunnissa. Mahtaisikohan kaluston aikanaan kaatopaikalle vienyt henkilö enää edes tunnistaa vanhoja tuolejaan. Toisen roska voi todellakin olla toisen aarre!

Lahot ja katkenneet vanhat istuinlaudat päätyvät nuotioon, mutta ehjät otan talteen ja hion odottamaan seuraavaa käyttökohdetta, mikä ikinä se sitten onkaan..

PS. Todellinen ilouutinen kaikille tuunaajille ja aivan erityisesti nukkekotiharrastajille. Monikäyttöiset puutikut ovat palanneet Bilteman valikoimiin. Tässä projektissa puutikkuja käytettiin tuolien kädensijoiksi. Puutikkujen koko ja ulkonäkö saattaa vaihdella, koska ne on valmistettu ylijämäpuusta.  Kolmen kilon pussillinen puutikkuja maksoi muistaakseni jotain plus/miinus seitsemän euroa (itse ostin ja maksoin tikut, kehun kyseistä tuotetta silkasta tuunaajan ilosta).

Kotitalosta -blogin Maria on päällystänyt Bilteman puutikuista Ikean peruskaapin ovet. Käy kurkkaamassa kuvat täältä.

Tiikkipöydän rinkulat saivat kyytiä..

Tiikkiä pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista puulajeista. Tiikin ensimmäistä kulta-aikaa elettiin 50- ja 60-luvuilla, jolloin pohjoismainen (erityisesti tanskalainen) design ja trooppinen puulaji yhdistyivät aikakaudelle tyypillisiksi sulavalinjaisiksi kalusteiksi, koristeiksi ja käyttöesineiksi.  Tiikin toinen tuleminen alkoi jo joitain vuosia sitten, eikä loppua näy. Uudet sisustajasukupolvet  metsästävät nyt sisustukseensa mummoloista tuttuja kaunislinjaisia senkkejä, pöytiä ja hyllyjä. 

Omalla kohdalla kävi tuuri, kun kirppisrallikierroksella kohdalle osui kaunis tiikkinen sohvapöytä. Pöydän pinta oli ihan kamalassa kunnossa, joten hintakin on ihan nimellinen. Tiikkisten kalusteiden pinnalta löytyykin usein rinkuloita, joita vesi, kuumuus tai kosteus ovat saaneet aikaiseksi arkaan lakkapintaan.  Itse kavahdan aina kun mainitaan sanat tiikki tai viilu, koska silloin ymmärtääkseni pinnan kunnostuksessa pitää olla pelkän innokkuuden lisäksi vähän tietoakin siitä, että mitä sitä oikein on tekemässä.

Tiikkinen pöytälöytö kuitenkin houkutteli kokeilemaan pinnan kunnostusta ihan samantein, siis ilman mitään rautakaupan aukeamisen odottelua. Muistelin hämärästi lukeneeni jostain vaseliinin ja suolan sekoituksesta, jolla tiivistä puupintaa voisi koettaa tasata. Vaseliinia ei taloudesta löytynyt ja oliiviöljyn tunkkainen ominaistuoksu ei houkutellut kokeiluihin.  Mutta; kookosöljyhän on maailmankaikkeuden monikäyttöisin aine. Siispä kokeilemaan rinkuloiden häivytystä öljyn ja suolan sekoituksella.  Olin jo täysin varautunut vaihtoehtosuunnitelman toteuttamiseen, eli maalaamiseen, mutta yllättäen öljyn ja suolan sekoitus tepsi hyvin pintalaikkuihin ja rinkuloihin.  Öljyhoidon jälkeen pinta on vielä lakattu värittömällä tiikkiöljyllä.   

Olen itse pöydän pintaan enemmän kuin tyytyväinen ja olohuoneen ilmekin keveni kivasti uuden pöydän ansiosta. 

EDIT; osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin huonekalu-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy täältä katsomassa miten muut ovat teemaa käsitelleet.

DIY; purkki kuin karkki

Jotkut arkiset asiat ja esineet ovat vaan sellaisia, että niitä huomaamattaan sietää vaikkei edes olisi pakko. Oman rumien arkisten käyttöesineiden listani kärkisijoille pääsee valkoinen muovinen ulkokukka-amppeli. Siis se sellainen, jossa roikkumaan tarkoitetut kukat myydään kasvihuoneilta ja puutarhoilta eteenpäin.

Tokihan sitä voisi istuttaa kukan johonkin kyseistä härpäkettä kauniimpaan ruukkuun.  Semmoista kaunista riippuruukkua nyt ei vaan satu koskaan tarvitessa olemaan valmiina kotona, enkä sitä paitsi olemattomilla kasvinhoitokyvyilläni tohtisi edes alkaa kukkivaa kasvia siirtelemään purkista toiseen.  Voisihan sitä toisaalta myös leikata vaikka vanhoista trikoista nauhaa, josta punottuun amppeliin kasvi purkkeineen maastoutuisi kivasti.  Niitäkin  on joskus tullut tehtyä.

Tai sitten sitä vaan voisi ottaa purkin sopivan väristä kalkkimaalisprayta, kietaista kasvit suojaan väärin päin käännetyn paperikassin sisälle ja suihkauttaa purkille uuden värin. Päätetty ja tehty. Pinta oli ensimmäisen spreijauskerroksen jälkeen niin kivalla tavalla epätasainen, että päätin jättää semmoiseksi. Semmoinen purkki kuin kukka.

Maali on PintyPlus kalkkimaalisprayn Glamour Red. DFC-vapaa. Samalla maalilla olen aiemmin maalannut mm. raidallisia kynttilöitä. Kalkkimaalispray on siitä kiva tuote, että toimii melkein materiaalilla kuin materiaalilla.

Kaatopaikkatuolien uusi kuosi

Kaatopaikallamme on kierrätyskontti, johon voi jättää tavaroita muiden vapaasti otettavaksi. Tavaran tuoja joutuu maksamaan tavaroista normaalin jätemaksun, joten konttia ei voi käyttää oikotienä tarpeettoman tavaran laiskaan dumppaamiseen.

Kierrätyskontin olemassaoloa ei myöskään mainosteta jätehuollon sivuilla. Kysyin kerran, että miksi ihmeessä tästä mahdollisuudesta ei pidetä enemmän ääntä. Sain vastauksen, että kierrätyskonttia ei mainosteta, koska halutaan ohjata ihmiset kierrättämään tarpeettomat tavaransa ensisijaisten kierrätysjärjestelmien kautta.  Okei, ymmärrän pointin. Silti toivoisin, että tätäkin kierrätysmahdollisuutta tuotaisiin paremmin esille. 

Monelle ihmiselle on varmasti iso kynnys lähteä säätämään omien tarpeettomien tavaroiden kierrätystä esimerkiksi erilaisten annetaan palstojen kautta. Kehtaanko antaa edes ilmaiseksi, ei kai tätä nyt kukaan enää kunnostettua saa,  viitsinkö viestitellä mahdollisen hakijan kanssa, saadaanko haku sovittua, tuleeko hakija ajallaan tai tuleeko ollenkaan.  On siis ihan ymmärrettävää, että suoraan kaatopaikalle vieminen houkuttaa. Maksan suosiolla pikkaisen jätemaksua  ja pääsen tarpeettomasta tavarastani eroon ilman sen suurempaa säätämistä. Aika inhimillistä ajattelua, eikö vaan..   Jos kierrätyskonttimahdollisuudesta tiedettäisiin paremmin, ehkä muutama aarre löytäisi  silloin tällöin löytäisi sitä kautta pelastajansa.   

Itse käyn joka kerta kaatopaikalla käydessäni katsastamassa kierrätyskontin `tarjonnan`. Viimeksi kontista kotiin lähti kaksi puista nojatuolia. Niiden samettiverhoiluista oli aika ajanut ohi eivätkä ne sellaisenaan olleet enää kenenkään kodin kaunistus.  Tuolien rakenne oli kuitenkin niin selkeälinjainen, että tällainen kokemattomampikin kunnostaja uskaltautui kokeilemaan uudelleenverhoilua.  Tuolien kunnostukseen tarvittiin niittipyssy, pari tuntia aikaa ja kaksi metriä Ikean halpiskangasta  (4,99 /metri) .  Harkitsin hetken puurungon maalaamista valkoiseksi. Jätin kuitenkin maalaamatta, mikä ainakin nyt tuntuu hyvälle päätökselle.  Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka tuolit hakevatkin vielä paikkaansa kotonamme.  Yhden roska oli taas toisen onni.

DIY; paperitähden maalaaminen

Onkohan enää mitään pintaa, mitä en olisi maalaamalla pistellyt uusiksi. Olen maalannut nojatuoleja  ja mattoja . Olen spreijannut muovipintaa ja kynttilöitä  ja sekoittanut maalin joukkoon etikkaa köyhänhopeisen efektin aikaansaamiseksi. Olen maalannut monta kaatopaikkakuormasta pelastettua kalustetta uusiksi. Yhtälailla on muutama edellisten sukupolvien vaaliman perintökalusteenkin pinta mennyt maalilla uusiksi. Vaan nyt maalasin jotain minulle uutta materiaalia, nimittäin paperia.  

Meillä ei ole olohuoneessa ollenkaan verhoja.  Niiden virkaa tekevät verhotangossa roikkuvat erilaiset paperitähdet. Ajatuksena on ollut kerätä ikkunan molempiin päihin paperitähtiä kasoiksi asti. Olisi kuitenkin ollut ihan liian helppoa käydä vaan ostamassa lisää kaupasta. Olen suunnitelman  toteutuksessa laskenut  sen varaan, että kyllä  tämän joulun hittikoristeita löytyy kohta kierrätyksestä yllin kyllin.  

Välipäivien kirppiskierroksella löysinkin ensimmäiset kaksi paperitähteä. Avaamattomassa paketissa olleet STRÅLA -tähdet maksoivat IKEASSA joulun alla noin 7 euroa. Jollakulla ei tähtikoristelu ollut sitten napannutkaan suunnitellusti, joten ostin tähdet nyt 25 sentin kappalehintaan.

Punainen koristeraidoitus ei oikein sopinut edellisten tähtien joukkoon joten  spraymaalasin tähdet turkoosilla kalkkimaalispraylla.  Samaa kalkkimaalia olen käyttänyt aikaisemmin mm. rottinkikorin raidoissa. Jos olisin löytänyt tähdet jo ennen joulua, olisin varmaan päätynyt spreijaamaan ne kullanvärisiksi.

Tähtien tukeva materiaali kestäisi ehkä `tavallisemmallakin` spraymaalilla maalauksen, mutta kalkkimaalispray sopii hyvin myös ohuemman paperin maalaamiseen, esim. ruskeasta voimapaperista taiteltujen pussien koristeluun. Suunnitelmissa on spraymaalaamalla tehty musta-ruskea raidoitus itse taiteltuihin paperipusseihin. Ainoana haasteena on löytää raidoitusta varten tarpeeksi heikkoliimaista maalarinteippiä, etsinnät jatkuvat..

Suoraan värillisestä paperista taiteltuja lahjapaketin päällä olleita paperitähtiä..

Mielensäpahoittajan valotaulu

Vintagentin tuunauksissa annetaan lähes aina joko vanhalle tavaralle kokonaan uusi elämä ja käyttötarkoitus tai ainakin rutkasti jatkoaikaa. Ihka uusista materiaaleista täällä askarrellaan tai valmistetaan mitään perin harvoin.  Ostoksiakaan ei  juuri esitellä, eipä niitä usein tehdäkään. Vintagentin punainen lanka kiertyy kierrätyksen ympärille. Täällä ei oikein ole luontevaa sijaa kaupallisille yhteistyöpostauksille. Erityisesti jo kymmenissä blogeissa esitellyistä yhteistyötuotteista olisi sitä paitsi aika vaikea sanoa mitään uutta tai blogin linjaan sopivaa.

Edellisessä postauksessa materiaalina käytetyt tarjottimet olivat nekin kierrätyksen hylkytavaraa; esineitä jotka sellaisenaan eivät kelpaa nykykuluttajalle edes ilmaiseksi perään heitettynä.    Jaoin tarjottimien kuvan teko-ohjeineen eräässä facebookin askarteluryhmässä. En jakanut linkkiä, koska blogien linkit on nykyään useissa ryhmissä kielletty (täältä voi lukea, kun siitä asiasta mieleni pahoitin).  Kuvan alalaitaan olin blogijuttua kirjoittaessani lisännyt himmeällä Vintagentti-tekstin. Ei blogin osoitetta, ainoastaan siis sana Vintagentti.  Vaan mitenkäs sitten kävikään;   kuva poistettiin kyseiseltä fb-ryhmän sivulta, koska se sisältää mainontaa.  Voin sanoa, että menipä  vintagentin emännällä herne aika syvälle nenään moisesta.  

Varoitus; sisältää blogimainontaa

Eikä ketutusta helpottanut yhtään se, että kyseisen fb-ryhmän sivu näkyi olevan täynnä Vallilan printtikankaiden mainontaa erilaisten valotaulutoteutusten muodossa.  Olisipa mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Vallilan Aurajoki-kuosissa valotaulu-innostuksesta johtuva näkyvä myyntipiikki.  (Btv; vaati vähän vaivannäköä ottaa selvää missä Vallila tuotteensa valmistaa.  Ainakin Aurajoki taitaa virrata kankaalle Turkissa. Ei siinä mitään, selvähän se, että ulkomailla tehdään. Kuitenkin esimerkiksi Finlayson on Vallilaa selvästi avoimempi  tuotteidensa tuotantomaiden ja yhteistyöyritysten suhteen.)

Houkutti ihan kamalasti tehdä oma valotauluversio, mutta nyt ainakaan en sitä varmasti tekisi mistään kaupasta uutena ostetusta materiaalista.  Vaan mistä sitten? Jälleen kerran vastaus oli kestokassi.  Kirppiskierroksella osui silmiin kirppismyyjän kassi, jonka hetken neuvottelun jälkeen sain ostaa itselleni kolikolla. Purin ratkojalla saumat, silitin varovasti kuvaa vähän sileämmäksikin. Meiltä ei taloudesta löytynyt yhtään styrox-levyä. Oli siis keksittävä joku muu taustamateriaali, johon valot saisi kivasti kiinnitettyä.  Ratkaisuksi muodostui vanha varastohyllyn reikälevy. Reiät ovat juuri täydellisen kokoiset, jotta niihin voi tuupata led-valosarjan kynttilät. 

Olen aikaisemmin käyttänyt samanlaista reikälevyä mm. ristipistokuvan tekemiseen (täällä siitä enempi tarinaa).  Huono puoli  tässä valojen reikiin tökkimisessä on, että valotaulun ripustaminen seinälle  on vähän haasteellista, siksi meillä kuva päätyi seinäripustuksen sijaan  hyllyn päälle nojaamaan.

Nonniin, tulipahan kirjoitettua sormet sauhuten siitä miten epäkaupallinen blogi Vintagentti onkaan. Tarkemmin mietittynä tulikin samalla annettua mainosta  mm. Primarkin kasseille ja Finlaysonille, Vallilallekin. Tuomas Kyrön kirjatkin saivat maininnan.  Ugh, olen puhunut ….  eikun mainostanut.

´Keskity ny` ja ´iha asjoitte ytimes`; tuunatut tarjottimet

Vakkarikirppiksen halpispöydässä oli myynnissä kaksi tarjotinta 20 sentin kappalehintaan. Toinen oli ruskeanlaikukas puukulho ja toinen kasarihenkinen teräsvati. Sellaisenaan kumpikaan ei ollut kovin houkuttava tarjoiluastia.  Eipä siis yhtään hirvittänyt käyttää esineitä tuunauskokeilujen materiaaliksi.

Molemmat tarjottimet on ensin pohjamaalattu mustalla spraymaalilla, jonka jälkeen ne on täplitetty valkoisella.  Puukulhon täplät syntyivät lyijykynän päässä olevan pyyhekumin painalluksilla. Muistan  hiljattain nähneeni jossain blogissa tarjottimen, joka oli maalattu juuri tällä lailla. Nyt en vaan kertakaikkisen  enää löydä, mistä idean nappasin (huikkaa, jos tiedät).

Laakeampi tarjotin puolestaan sai täplänsä vanupuikoilla maalaten. Pylpyröistä tuli hieman pienempiä, mutta myös vähän epäsäännöllisempiä muodoltaan.

Olen joskus ennenkin tahattomasti tullut tuunanneeksi jotain useimmille suomalaisille tuttua designkuviota.  Aiemmasta elämästäni copycattina voi lukea lisää täältä ja täältä.  

Pakko myöntää, että tällä kertaa kuvio ei valikoitunut sattumalta, vaan tarjottimien esikuvana toimii ihan tietoisesti eräs Marimekon kuosi. Matkiminenhan on ihailun vilpittömin muoto, ja Marimekolla näitä  toinen toistaan upeampia kuoseja riittää  ihailtavaksi. Tosin niin kaukana esikuvastaan nämä tuunatut tarjottimet ovat, että kenelläkään ei varmaan ole aihetta moisesta copycattina toimimisesta mieltänsä pahoittaa. 

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jossa viikon aiheena on keltainen. Käy linkistä kurkkaamassa miten muut ovat aihetta käsitelleet.