Roskalavalöydön ansaittu toinen mahdollisuus

Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt siskoltani!

Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky

Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja joskus-sitten varastot!

  

Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden elämän sekä arvoistansa kohtelua.  On aina jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden; niissä se on joko – tai.

Olen koittanut miettiä, että mikä minua  konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii.  Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen.  Järjetöntä!  Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa?  Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen.  Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa, vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...

Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina päivinä ehkä lapsetkin.

Jälkeen; Helmi

Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet. Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa.  Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta, vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.

Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme.  Aikanaan ne eivät herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin.  Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt.  Hyvä kun olivat säilyneet!

Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.

Ei osoitetta > ei pankkitiliä?

Olisiko pankkimaailman aika päivittää esikuviaan?

Minulla on vielä muistissa aika jolloin me kaikki tässä yhteiskunnassa osallistuimme tukitoimiin, joilla  pelastettiin pankkeja oman holtittoman liiketoimintansa seurauksilta.  Samanaikaisesti pankit surutta kyykyttivät omia asiakkaitaan; nyhtivät irti luotonsaajilta mitä saivat ja siinä samalla ajoivat pelastuskelpoisiakin yrityksiä ja yksityishenkilöitä konkurssiin ja velkakierteeseen. Mitään suuren suurta muutosta ajattelutavassa en ole pankkimaailmassa havainnut näiden aikojen jälkeenkään. Kaikesta finanssialan lisääntyneestä valvonnasta huolimatta suhtaudun siis edelleen kovasti skeptisesti pankkimaailman moraaliin.

Ja näköjään syystä.

Suomessa on voimassa luottolaitoslaki, jonka perusteella asiakkaalla on oikeus peruspankkipalveluihin. Peruspankkipalveluihin katsotaan siis käyttötili ja maksukortti, ei edes verkkopankkitunnuksia. `Talletuspankki saa kieltäytyä tavanomaisen talletustilin avaamisesta ja tilin käyttöön tarkoitetun välineen myöntämisestä taikka maksupalvelua koskevan toimeksiannon hoitamisesta vain, jos kieltäytymiselle on painava peruste. Perusteen tulee liittyä asiakkaaseen tai hänen aiempaan käyttäytymiseensä taikka siihen, ettei asiakassuhteelle ilmeisesti ole todellista tarvetta. Kieltäytymisen peruste on ilmoitettava asiakkaalle.` (Tämä on suora sitaatti lakitekstistä).

Nähtävästi jotkut isot pankit tulkitsevat painavaksi perusteeksi sen, että asiakkaalla ei ole asuntoa vaan poste restante osoite. Ja vaikka saisi peruspankkipalvelut on pankilla oikeus kieltäytyä antamasta niiden käyttöön verkkopankkitunnuksia.  Itse en osaa edes kuvitella miten hankalaa elämä ja viranomaisten kanssa asioiminen olisikaan ilman mahdollisuutta tunnistautua pankkitunnuksilla. Vaan monelle suomalaiselle se on täyttä todellisuutta.

Samaan aikaan erään ison oranssin pääkonttorin viestintäosastolla on sorvattu arvot, jonka mukaan kyseinen pankki on  `ihmistä varten, ja aito välittäminen ihmisistä - niin asiakkaista kuin työyhteisön jäsenistä - on lähtökohta toiminnalle. Meitä on helppo ja miellyttävä lähestyä, meillä ihminen kohdataan arvokkaana ja tasavertaisena yksilönä. Ihmisen arvostus näkyy kaikessa toiminnassa. Toimimme esimerkillisenä ja eettisesti vastuullisena yrityksenä.`

 Voi yhden kerran, aina ei arvot ja käytäntö kohtaa.

 

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää

Onni 

                        

.    

Ysärin Hyvät herrat -hittisarjassa kauppaneuvos Paukku sanoi monasti, että `mooses on mooses ja bisnes on bisnes`, mutta onko asia sittenkään ihan niin yksinkertainen? 

Olen viime aikoina pannut merkille, miten rohkeasti Finlayson ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.  Se uutta luova ja ennakkoluuloton tapa, jolla Finlayson tekee yhteiskunnallista vaikuttamista on hatun noston arvoista, etenkin suomalaisessa ylivarovaisessa yrityskulttuurin ilmapiirissä. Suomalaiset yritykset kun tuntuvat ajattelevan ainoastaan kassavirralla. Se, että yrityksellä on omatunto, on toivottavasti myös markkinaetu. Minä ainakin  mieluummin valitsen Finlaysonin tuotteen kuin vastaavan tuotteen kilpailijalta, joka on hajuton, mauton ja kaikin puolin korrekti.

Muumimamma keittiöpyyhe

Skotlantilainen tehtailija James Finlayson tuli 1800-luvun alkupuolella Suomeen levittämään raamattuja.  Hän päätyi kuitenkin perustamaan Tammerkosken varrelle tehtaan, joka pian alkoi kutoa kankaita ja valmistaa tekstiilejä. Ennen Suomeen asettumistaan tehtailija varmisti keisarilta itselleen ja työläisilleen uskonvapauden.  Ajan tavan mukaisesti puuttuvan sosiaaliturvan sijaan yhtiö huolehti työläisistään. tehdasalueelle nousi mm. asuntoja, oma koulu, lastentarha, kirkko, sairaala ja kirjasto. Monien menestyksellisten vuosikymmenten jälkeen yritys lipui hiljaista alamäkeä viime vuosikymmenet. Vuosituhannen vaihteessa omistajaksi tuli sijoitusyhtiö CapMan.

Haisuli käsipyyhe

Kesällä 2014 Finlayson sai jälleen uudet omistajat mainostoimistomaailmassa uransa tehneen Jukka Kurttilan ryhtyessä toimitusjohtajaksi. Kurttila halusi kaivaa Finlaysonin alkuaikojen kansainvälisyyden, suvaitsevuuden, avarakatseisuuden, maailmasta ja uusista asioista kiinnostumisen hengen jälleen esille. Finlaysoniin haluttiin herättää uusi tekemisen henki ja rohkeus. 

Ulkona muuttuva maailma ja arvaamaton arki, mutta kotona on hyvä olla.

Ensimmäinen testi uudelle yritysilmastolle oli homoeroottisen Tom of Finland –tekstiilimalliston julkaiseminen. Kurttilan mukaan varoittelijoita riitti, mutta oli selvää että mallisto piti tehdä. Design-toimialan jos jonkin pitää uskaltaa osoittaa uudistushalua ja rohkeutta. Riskinotto kannatti; Tom of Finland malliston merkitys liikevaihdon laskusuunnan kääntämiselle on ollut suuri. Mallisto ravisti mukavasti pölyt pois brändin päältä. Yritykseen on tuotu uutta intoa, strategiaa ja tekemiseen asennetta.

Tom of Finland pussilakanat

Alkuvuonna Finlayson pääsi otsikoihin lopettamalla yhteistyön tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Finlayson ilmoitti päätöksen takana olevan eettiset ja yhtiön arvoihin liittyvät syyt. Viime viikkoina Finlayson on aktiivisesti osallistunut turvapaikanhakijoiden tuloon lahjoittamalla vastaanottokeskuksille tekstiilejä. ” Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan todellakin jotain pehmeää ja tässä mainoksen korulause muuttuu hienosti todeksi.  

5.joulukuuta järjestetyn Samaa maata -tempauksen ilmoitus

Viime viikolla Finlayson myös järjesti `Samaa maata` -tapahtuman jonka tavoitteena on vähentää yhteiskunnassamme kasvavaa vihan ilmapiiriä. Tässä tapahtumassa turvapaikanhakijat jakoivat  Finlaysonin lahjoittamia tekstiilejä vähävaraisille suomalaisille. Kerrankin sellaiset arvot, jotka näkyvät myös yrityksen käytännön teoissa, eikä vain pelkissä juhlajulkaisuissa. Hemmetin hienoa Finlayson! Toivottavasti voin jatkossakin yhtä ylpeänä seurata Finlaysonin toimintaa.

Pikku Myy käsipyyhe

 Taidanpa ottaa kantaa myös euroillani ja käydä hankkimassa pukinkonttiin joitain Finlaysonin tuotteita.  J.F. by Finlayson -malliston puuvillaneuloksinen Amanda-torkkupeite meillä on jo ennestään vaan toinen olisi mukava lisä sohvalle. Punaiset Onni –sydänkuvioidut tuotteet ovat myös suosikkejani, erityisesti pyyhkeinä. Mustavalkoinen Pajatsokin sopisi täydellisesti omaan makuuhuoneeseen. Mahtaisiko perheen miesten huumorintaju kestää Hattivatti-pyyhkeet..

 

PS. Tämä ei ole mikään mainospostaus, vaan ihan omasta sydämestä tehty vuodatus. Kuvat Finlayson /kuvapankki

Voiko lasagnen muka tehdä pyöreään vuokaan - viikonloppu kuvina

Kylläpä mahtui viikonloppuun monenlaisia maailmoja. Käväisimme mökillä ottamassa syksystä voimaa.  Matkalla pysähdyimme mökkitiemme varrella konkurssiin menneen täyshoitolan kalustuksen huutokaupassa. Minulla oli tähtäimessäni kaksi ihanaa kuusikymmentälukulaista nojatuolia. Olen kyllä aina muutoin luonteeltani erinomaisen suuripiirteinen. Vaan entäpä sitten kun sitä kerrankin pitäisi olla…. 

Olin päättänyt etukäteen (erittäin halvaksi ajattelemani) hinnan jonka maksimissaan tarjoaisin tuoleista. Olisin saanut tuolit maksamalla kympin enemmän, mutta selkäranka piti enkä ottanut tuoleja kun kerran olin maksimisummani päättänyt ja siinä myös pysyin. Samperi!!!!  Suuri virhe. Kadutti välittömästi, mutta semmmoistahan se huutokauppaelämä on.

Huutokaupat on muuten ihan oma maailmansa; en ole kovinkaan monissa käynyt, mutta olisipa mukava joskus osua sellaiseen, jossa meklari ei suoltaisi kaiken aikaa puujalkavitsejä, pikku tuhmuuksia ja vanhan maailman `tytöt ja pojat` -arvomaailmaansa. No siis sitä varten pitäisi varmaan mennä jonnekin Hagelstamin arvohuutokauppoihin, mutta kun niiden kohderyhmästä olen vielä kauempana.

Mökiltä lähdimme tekemään opiskelijan boksiin tekemään joitain hankintoja ja hommia. Kuvissa vilahtaa kasa lautoja, ne päätyivät opiskelijankeittiöön, mutta lopputuloksesta lisää kuvia myöhemmin. Opiskelijakeittiössä kokkaamisessa olikin vähän haastetta. Sitä kun on omassa keittiössään  jo jumiutunut tiettyihin kaavoihin. Ja kyllä; lasagnen voi tehdä pyöreäänkin vuokaan.

Jos mökillä oli melkein kesäinen fiilis, niin kierroksella Ikeassa näkyikin jo ensimmäiset joulujutut. Joulu tuntuu olevan  uusi vuodenaika, syksy on peruttu. Ainakin joulun aika kestää nykyään jo liki neljännesvuoden. Toisaalta syksy saa taustatukea talvelta, jonka aika tuntuu kutistuvan vuosi vuodelta.

Tenttikirjat ja läppäri kirjallisia töitä varten kulkivat kyllä koko viikonlopun tiukasti  mukana.

Jos on kupilla annettu, ei voi mukilla vaatia

Yksi iso yksittäinen asia jossa muiden tavoin aiheutan hävikkiä aika lailla, valkeni minulle oikeastaan kunnolla vasta tämän hävikkiviikon haasteen myötä. Kaadan nimittäin kahvia viemäriin. Kotona meillä juodaan pikakahvia, ja vaikka kaupan halvinta laatua onkin, silti kallista. Saatan kiireessä tehdä vielä nopsaan mukillisen kahvia, hörppiä puolet tai vähän yli ja sitten kiireen yllättäessä  kaataa lirut kupista viemäriin. Semmoista automaattitoimintaa, aivot jossain ihan muualla...  Teen kahvin aina hehtosuureen mukiin samalla mitoituksella; noin 2 teelusikallista kahvia, vajaa teelusikallinen makeutusainetta tai sokeria ja reilusti maitoa…

Muki josta kahvini juon on minulle tärkeä. Sen pitää olla kaunis, mielialaan istuva ja käteen sopiva. 99 %:sti juonkin kahvini erivärisistä Teema-mukeista. Kiireisenä aamuna saatan valita vaatteet sen mukaan mitä ensimmäisenä vastaan osuu, mutta mukin väriä ehdin aina miettiä.

Jäin hävikkiviikon inspiroimana miettimään voisinko pienentää kahvin kulutusta ja hävikkiä omalla kohdallani ihan niinkin yksinkertaisella jutulla kuin vaihtamalla mukin kuppiin. Mitenkähän nopeasti kuppi säästäisi itsensä takaisin.

Lasketaanpa.   Mukilliseen (3 dl) kuluu pikakahvia 3 grammaa ja 2 dl:n kuppiin puolestaan ehkä 2 grammaa. Syntyy gramman säästö / kuppi. Juon kahvia noin 10 kupillista päivässä (kyllä! ihan oikeasti, tiedän, ei todellakaan ole hyväksi minulle…). Pelkällä mukin vaihdolla säästyisi siis 10 grammaa pikakahvijauhetta päivässä. Kuukaudessa säästö olisi noin 300 grammaa eli 1½ purkillista. Purkin hinta lienee siinä vähän vajaa 4 euroa, eli säästöä syntyy 6 euroa kuussa. Tämä säästö siis pelkästään kahvimukin vaihdolla, ihan toinen juttu olisi sitten vielä mukillisten määrän karsiminen järjelliselle tasolle.

Kuva täältä. CC BY 2.0 -lisenssi

Mikäs se sitten on johtopäätös tästä; On järkevää ostaa kirppikseltä muutama kaunis noin 2-2½ dl:n vetoinen kahvikuppi. Jos kaunista yksilöä ei osu kohtuullisessa ajassa silmiin kirppikseltä, on järkevää ostaa kuppi vaikkapa kaupasta. 

Kuva täältä. CC BY 2.0 -lisenssi.

Mutta jos minun täytyy mennä kuppiostoksille kauppaan asti, silloin Teema ei tule kyseeseen, vaan haluan valita jonkin kotimaassa valmistetun kupin. Ehkä Pentikiltä tai Kermansavelta. Paitsi, että eihän Kermansaven astioitakaan enää tehdä, oho. Eli vaihtoehdoksi jää kirppislöytö tai Pentikillä käväisy.  Pentikin malliston kupit ovat minun makuuni vähän turhan hempeitä ja herkkiä,  löysin pikavilkaisulla yhden jonka saattaisin kelpuuttaa itselleni.

Kuva lainattu Pentikin verkkokaupasta.

Etsiessäni tietoa siitä, mitä astioita enää oikeasti valmistetaan Suomessa, törmäsin mielenkiintoiseen blogiin nimeltään LittleMrsFinland.  Blogi kertoo elämänmuutoksesta, jossa perhe sitoutuu ostamaan vuoden ajan vain suomalaisten yritysten valmistamia tuotteita ja tavaroita. Hyvä paikka hakea vinkkejä, miten me itse kukin voisimme olla mukana nostamassa Suomea plussalle.

Hävikkiviikko 7.-13.9.2015

Olen mielestäni melko tietoinen kuluttaja joka useimmiten ennen ostopäätöstä miettii todellista tarvettaan ja pohtii käytetylle tavaralle luontoa mahdollisimman vähän kuormittavan jatkosijoituksen, aina mahdollisuuksien mukaan kierrätykseen. Esineitä meiltä päätyy kaatopaikalle ani harvoin ja silloinkin todellisesta syystä ja kaikki mahdolliset hyödynnettävät tai kierrätettävät osat irrotettuna.

Suosin omissa valinnoissani kierrätysmateriaaleja, jos se taloudellisesti ja käytännön kannalta on fiksua eikä aiheuta suuria lisäkuluja. Tuunaan ja tarvittaessa muutan tavaroiden käyttötarkoitusta ihan uuteen olomuotoon. Joskus jopa niin innokkaasti, että asiasta on tullut jo vähän itseisarvokin.

MUTTA sitten siihen poikkeukseen.  Meidän perheen ruokatalous on useimmiten kauniistikin ilmaistuna katastrofaalisen kaukana suunnitellusta ja järjestelmällisestä.  Ei viikkolistoja, ei suunnitelmia, ei punnittuja ostoslistoja vaan pää tyhjänä ja kiireessä tehtyjä kauppareissuja, jossa molemmin käsin heitellään kärryyn mitä sattuu ja mitä hyvältä tuntuu ja toivotaan että joukkoon osuu jotain mistä voi laittaa ihan oikeaa ruokaakin. Jos ruoassa on punainen tarjouslappu, se päätyy vielä todennäköisemmin ostoskärryyn.

Aivan kuin meidän jääkaapista. Hävikkiviikon 2014 sarjakuva, lainattu  täältä

Arjessa tai juhlassa ruoka ei saa loppua, vaan viimeisenkin pöytään ehtijän täytyy saada mättää lautaselle juuri niin paljon kuin silmät syövät, vaikkei sitten vatsa ihan koko määrää vetäisikään.

Juhliin ja vieraiden kestitsemiseen varaudutaan meillä runsaskätisesti; karjalaisilla juurilla varustetulle ihmiselle ruoan loppuminen kesken olisi pahin mahdollinen vieraanvaraisuusmoka. Pöydässä pitää olla seitsemää sorttia, ja kaapissa vielä pari sortimenttia ihan vaan varmuuden vuoksi.

No sen nyt arvaa mihin tällainen hankinperiaate johtaa… aikamoiseen ruokahävikkiin. Varsinkin kun kukaan meidän taloudessa ei erityisesti rakasta eilisen tähteitä. Ei vaikka ruoka olisi ollut valmistuspäivänään miten herkkua tahansa. Jääkaapista tuorein houkuttaa eniten ja esimerkiksi leikkelepakkauksen jämä ajautuu pikkuhiljaa kohti takaseinää ja peittyy tuoreemmilla hankinnoilla.

Kuluttajaliiton valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään ensi viikolla jo kolmatta kertaa. Viikon tarkoituksena on nostaa esille ja kasvattaa tietoisuutta ruokahävikistä ja sen merkityksestä sekä kansantaloudelle, yksittäisille kotitalouksille että ympäristön kuormitukselle. Koko ravitsemusalan yhteenlaskettu ruokahävikki kun on vuotuiselta määrältään noin 335-460 miljoonaa kiloa eli noin 10-15 prosenttia kulutetusta ruoasta. Kotitalouksien poisheitetystä ruoasta lähes puolet on vielä syömäkelpoista. Jos heitämme syömäkelpoista ruokaa roskiin, kaikki sen tuotannosta aiheutuneet ympäristövaikutukset ovat syntyneet turhaan. Hävikin vähentäminen on siis ekoteko, joka on hyväksi myös omalle kukkarolle.

Hävikkihaaste

Lupaan (vähintään) ensi viikon ajan pyrkiä vähentämään omassa keittiössäni syntyvää ruokahävikkiä mahdollisimman paljon. Teen kauppaan ostoslistan, suunnittelen ruokalajit ainakin pari päivää eteenpäin. Pyrin valitsemaan valmistettavan määrän tarkemmin ruokailijoiden nuppiluvun mukaan. Poimin kaupassa hyllystä hassun muotoisia kasviksia ja hedelmiä, joita jostain kumman syystä ostotilanteissa usein vältellään ja jotka siten meinaavat jäädä hyllylle. Valitsen hedelmissä ja muissa heti käyttöön menevissä tuotteissa pinon kypsimmän yksilön.  Pyrin myös pitämään taloutemme hävikistä kirjanpitoa. Lomake löytyy kuluttajaliiton sivuilta.

Lupaan myös yrittää perehtyä kuntien tähdelounaskäytäntöön (eli ylijääneen ruoan myyntiin alueen asukkaille joko paikalla syöden tai kotiin myyntinä) jotta voin tuoda asiaa esille oman kuntani päättäjille.

Eikö muka ilmaisia lounaita ole ?

Hävikkiviikon viettoon olennaisena osana liittyy 10.9. Saa syödä! –tempaus, jossa ravintola-alan oppilaitosten opiskelijat valmistavat ja tarjoilevat yhteensä 6000 kaupan ja tuottajien ylijäämäkasviksista valmistettua ilmaista lounasta. Tempaus järjestetään Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa. On olemassa sanonta, ettei ilmaisia lounaita ole, mutta ylijäämäaineksista valmistettuna se kyllä on sitä.  Hävikin pienentäminen kun hyödyntää taloudellisesti meitä kaikkia. Jos olette paikkakunnalla, käykääpä lounaalla.

Kiinnostaako? Lisää tietoa mm.

Saa syödä -sivusto

Kuluttajaliitto

Kuluttajaliiton hävikkiviikko-sivusto