Satuja ja sanataidetta: Maami mustikka

Kirjailija Eppu Nuotio, sanataideopettaja Maami Snellman ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat tehneet yhdessä satukirjan Maami mustikka. Satuja ja satutehtäviä (Bazar Kustannus 2015, saatu kustantajalta), joka sisältää satujen lisäksi lukuisia sanataide- ja askartelutehtäviä sekä pieniä toiminnallisia tehtäviä. Näiden tehtävien avulla aikuinen ja lapsi voivat yhdessä jatkaa satujen käsittelyä ja syventää siten satukokemusta. Lapsi pääsee sukeltamaan syvemmälle sadun maailmaan, ja jatkamaan tarinaa omien töidensä kautta.

Kirjan sadut seuraavat vuoden kiertokulkua, eli jokainen seitsemästä sadusta ne linkittyy johonkin vuodenaikaan. Satuja voi hyvin lukea eri järjestyksessä, kun mihin ne on kirjaan sijoitettu, sillä jokainen kirjan saduista on oma itsenäinen tarinansa. Jokaiseen tarinaan liittyy runsaasti tehtäviä, joista lapsen huoltaja, opettaja, lastentarhanopettaja tai muu aikuinen voi valita kuhunkin hetkeen ja lapsen ikätasoon sopivat tehtävät. Erityisesti pidän kirjan sanataidetehtävistä, jotka tukevat pienen lapsen lukemaan oppimista ja tarjoavat hänelle mahdollisuuden käyttää mielikuvitustaan ja kirjoittaa omaa luovaa tekstiään. Tehtävät ovat kekseliäitä ja monipuolisia, ja kuten tekijät lupaavat, niitä on helppo muokata lapsen ikään ja taitotasoon sopiviksi. Sadut soveltuvat hyvin luettavaksi leikki-ikäisten ja alakoulun alaluokkalaisten kanssa.

Meillä esimerkiksi oli luokassamme alkusyksyllä ensin metsä-teema ja sen jälkeen siirryimme syksyn satoa -teemaan. Kirjan nimikkosatu Maami mustikka sopi näihin kahteen teemaan erinomaisesti, ja luin sen oppilaille ääneen luokassa. Sen jälkeen teimme tehtävän, jossa lasten piti keksi, millaista unta Maami mustikassa näki. Ekaluokkalaiset ovat vielä tässä vaiheessa vuotta hyvin eritasoisia kirjoittajia, joten osa piirsi unen, osa kirjoitti ja osa ehti tehdä molemmat. Sen jälkeen halukkaat saivat vielä kertoa muille ääneen keksimästään unesta. Lapset olivat tehtävästä innoissaan. Seuraavaksi tulen lukemaan sadun Tiina-Liina Tuiskusta ja teemme tehtävän, jossa pitää keksiä ja kirjoittaa talven resepti.

Maami mustikassa tehtävät on laadittu huolella, ja ne muodostavat kuvien ja tarinoiden kanssa toimivan  kokonaisuuden. Tämä tosiaan on sanataidekasvatusta ja lapsen luovaa ilmaisua tukeva satukirja, jossa tehtävät ovat samanarvoisessa asemassa kuvien ja tarinoiden kanssa.

Hurmaavan hyvä lettikirja: Kaunista letittäen

Vaikka blogini keskittyykin esittelemään lasten- ja nuortenkirjoja, en malta olla esittelemättä lettikirjaa, joka on paitsi selkä myös erittäin kaunis teos. Kaunista letittäen. 21 selkeää ohjetta lettikampausten tekoon (Lettitehdas 2015) on kolmen naisen aherruksen tuotos, jota voin lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat oppia letittämään omia tai vaikka puolisoidensa tai lastensa hiuksia. 

Kirjan kirjoittaja ja siinä esiteltävien lettien tekijä on lettitaiteilija ja lettikurssien pitäjä Johanna Suominen, joka omien sanojensa mukaan halusi tehda lettikirjan, koska vielä vuonna 2014 hän ei onnistunut etsinnöistää huolimatta löytämään kirjakaupoista tai muualtakaan yhtään suomalaisat lettikirjaa. Niinpä hän päätti tehdä sellaisen itse. Valokuvaajaksi lupautui Suomisen ystävä, valokuvausta jo useita vuosia harrastanut - ja sittemmin myös oman toiminimen perustanut - Heli Manninen. Kirjan taittajaksi tarjoutui Suomisen toinen ystävä, graafikko Meri Yrjänä-Siivonen. Kirjan kuvissa esiintyvät mallit ovat tekijäkolmikon ystäviä, tuttavia, sukulaisia, lapsia sekä Lettitehtaan asiakkaita. Myös tekijät itse esiintyvät kirjassa malleina.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Kirjan valokuvaaja Heli Manninen on ystäväni, ja sain kuulla kirjasta sen ollessa vasta valmisteluvaiheessa. Odotin valmistumista innolla, sillä olen useasti googlaillut lettiohjeita, ja koittanut youtube-videoiden avulla väkertää juhlalettejä liukkaisiin hiuksiini. Toivoin, että saisin kirjasta selkeitä ohjeita ja hyviä vinkkejä kauniiden lettien tekemiseen. Toinen syy odottaa kirjaa, olivat Mannisen upeat kuvat. Hän on muun muassa ottanut lapsemme yksivuotiskuvat ja sisaruskuvat, joten tiesin odottaa kirjalta tyylikästä ja taidokasta visuaalista ilmettä. En pettynyt kummankaan odotukseni suhteen.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Kaunista letittäen kirjassa esitellään 21 erilaista lettikampausta, ja jokaisen kampauksen kohdalla on valokuvatut ja yksityiskohtaisin ohjein kirjoitetut vaihekuvaukset jokaisen letin tekoon. Lisäksi jokaisen lettikampauksen kohdalla on kaunis inspiraatiokuva, jossa ohjeen lettiä on hieman tuunattu juhlavampaan kuosiin. Kirjan ohjeet alkavat perinteisestä ranskalaisesta letistä, puoliranskalaisesta letistä, helposta hollantilaisesta letistä ja kalanruotoletistä.  Nämä letit toimivat monen muun lettikampauksen pohjana. Vaikeimpia lettejä ovat muun muassa kansikuvassakin näkyvä hollantilainen kruunu ja spiraaliletti, jossa puoliranskalainen letti kiertää spiraalimaisesti pään ympäri. Jokainen letti on "tähditetty" 1 - 3 tähdellä sen mukaan, kuinka haastava kyseinen lettikampaus on. Kirjan loppuun on koottu myös vinkkejä letittämiseen. Niiden joukosta löytyy ohjeita, miten pystyy letittämään sekä liukkaita hiuksia että omia hiuksiaan. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Itse toivoin, että kirjassa olisi ohje valkin avulla tehtyyn lettinutturjaan, jonka kuvan näin jossain Lettitehtaan kurssikuvissa. Kirjasta tosiaan löytyy ohje kyseiseen kampaukseen, ja pitihän sitä heti kokeilla. Tavasin ensin ohjeet ja ryhdyin sitten hommiin. Täytyy sanoa, että homma ei ollut helppoa, mutta sain kuin sainkin nutturan kasaan. Harjoittelu tekee varmasti mestarin tässäkin lajissa. 

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Tänään tein itselleni otsaletin, jollaisia olen ihaillut monella, mutta jota en ole omin vauin osannut tehdä. Nyt koin niin sanotun ahaa-elämyksen, kun luin kirjan ohjeet ja totesin, että tämähän on ihan helppo! Kaunista letittäen ei siis tietenkään tee lukijastaan - ainakaan heti kättelyssä - Suomisen veroista letittäjätaituria, mutta selkeät ohjeet ja hyvän alun se kyllä tarjoaa.

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Suominen & Manninen: Kaunista letittäen (Lettitehdas 2015)

Suloinen ja hauska isäinpäiväkirja: Olet rakas, isänalle

Tänä sunnuntaina juhlitaan kaikkia isejä, isoisiä ja isoisoisiä. Myös meidän kotonamme on askarreltu isäinpäiväkortteja ja hankittu isältä salaa lahjoja. Kuin tilauksesta löysimme myös kirjastosta kirjan, joka on kiva lukea lasten kanssa näin isäinpäivän lähestyessä. Olet rakas, isänalle (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) kertoo karhuperheen isäinpäivän vietosta. Kirja on värikäs ja humoristinen, eikä se tunnu liian imelältä (kuten jotkut tällaisista "minä rakastan sinua" -kirjat saattavat tuntua). Kirjan on kirjoittanut Mark Sperring, kuvittanut Sébastien Braun ja suomentanut Raija Rintamäki.

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle
(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Pieni Otso-nalle herää aikaisin aamulla ja ryntää herättämään isänallea. Otso kuitenkin huomaa lapun, jossa isänalle muistuttaa, että tänään on niin tärkeä päivä, ettei univelkaista isänallea saa missään tapauksessa herättää.

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 

(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Pikku Otso miettii päänsä puhki, mikä tärkeä päivä mahtaa olla kyseessä. Hän tulee siihen tulokseen, että kyseessä ei ole ainakaan hänen oma syntymäpäivänsä tai joulu, muttei millään keksi oikeaa vastusta. On siis vain yksi keino selvittää asia...

Nimittäin herättää isänalle!

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 

(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Ennen, kun isänalle ehtii muistuttaa, mikä päivä on kyseessä, hoksaa pikku Otso, että tänään taidetaankin juhlia isänallea. Hän ei vaan millään muista, miksi. Niinpä pikku Otso pyytää isänallelta viiden pisteen vihjettä. "Meidän täytyy kerätä risuja", muistuttaa isänalle, ja siihen viiden pisteen vihjeeseen pikkunalle saa tyytyä. Isänalle ja Otso suuntaavat metsään, jossa he muun muassa keräävät risuja nuotiota varten. Retken edetessä pikku Otso muistaa aina hieman lisää edellisenä päivänä tehdyistä suunnitelmista ja valmisteluista.

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 

(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 

(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Retken aikana isänalle ja pikkunalle touhuavat kaikenlaista hauskaa yhdessä. He rakentavat nuotion ja ryhtyvät paistamaan erikoisherkullisia vaahtokarkkeja. Silloin pikkukarhu muistaa, mistä päivästä on kyse. Ja niin pikku Otso hätääntyy: "Tänään on se päivä, jolloin jokainen metsän eläin järjestää isälleen juhlan kiittääkseen iskää kaikesta kivasta, mitä iskä tekee. ... Isänalle ... Minä unohdin tehdä sinulle kortin enkä muistanut hankkia lahjaa!"

Isänalle tietysti lohduttaa Pikku Otsoa ja kertoo, miten hauska päivä hänellä on ollut. "Mikä parasta, sain seurakseni koko metsän reippaimman karhunpennun, SINUT!" vakuuttaa isänalle. Pikku Otso puolestaan vannoo, että vaikka hän joskus unohtaakin asioita, hän ei koskaan unohda, miten paljon isänallea rakastaa! Isänallen isäinpäivä on siis vallan onnistunut, ja retken lopuksi hän saa jopa ne kaipaamansa unoset. Eikä kaksikon päivää pilaa edes se, että he kotiinlähdön koittaessa he huomaavat isänalle unohtaneen sitoa kanootin kiinni. "Jaahas, Otso. Ennen kotiinlähtöä meidän täytyykin rakentaa lautta!" tuumaa isänalle pilke silmäkulmassaan.

Retken loppupuolella isänalle jopa saa vihdoin nukkua univelkansa pois!

Kirja muistuttaa hauskalla tavalla, että tärkeintä merkkipäivien vietossa eivät ole lahjat ja suuret juhlat, vaan yhdessä vietty aika, hyvä mieli ja vilpitön halu ilahduttaa toista. Vaikka isänallenkaan juhlapäivässä kaikki ei mene kuten suunniteltiin, eikä Otso edes muista juhlan syytä, nauttii isänalle saadessaan juhlia päivää maailman parhaassa seurassa. Isänalle onkin koko ajan ihailtavan kärsivällinen pikku Otson lukuisten kysymysten keskellä, eikä hän tunnu hermostuvan mistään. 

Sébastien Braunin kuvitusta kirjassa Olet rakas, isänalle 

(Kustannus-Mäkelä Oy 2015)

Karhukaksikon aiemmista vaiheista voi lukea kirjasta Montako yötä on syntymäpäivään? (Kustannus-Mäkelä Oy 2014).

Kepler62 kirjat yksi ja kaksi

"Vau, pakko lukea heti toinen osa!" oli ensimmäinen ajatukseni luettuani Timo Parvelan ja norjalaisen Bjørn Sortlandin yhdessä kirjoittaman nuortenromaanin Kepler62. Kirja yksi: Kutsun (WSOY 2015, arvostelukappale kustantajalta). Onneksi minulla oli sarjan toinen osa Kepler62. Kirja kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015, arvostelukappale kustantajalta) hyllyssäni, joten sain jatkaa Kepler62:den parissa vielä toisenkin kirjan verran!

Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, ja ne alkavat Maa-planeetalta, jossa elämä vaikuttaa varsin synkältä. Ilmasto on muututtunut ja ihmisiä on liikaa, eikä Maa pysty enää elättämään ihmiskuntaa. Tuoreista hedelmistä, maidosta, leivästä ja uusista vaatteista on tullut luksusta, joihin tavallisilla tallaajilla ei ole varaa. Yhdestä Coca Cola -pullosta joutuu maksamaan satoja euroja ja tavallisinta ruokaa on maissi. Sortlandin ja Parvelan luoma maailma tuntuu karulta, armottomalta ja ahdistavaltakin. Hallitus valvoo kaikkia, ja ihmisiä voidaan nanotuunata. Esimerkiksi osasta alakouluikäisistä lapsista on nanotuunauksen avulla tehty lapsineroja, joilla kuitenkin on vielä lasten tunteet ja mielihalut.

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa yksi: Kutsu (WSOY 2015)

Sarjan ensimmäisessä osassa päähenkilöinä seikkailevat veljekset Ari ja Joni, jotka ovat tottuneet pärjäämään kahdestaan. Yläkouluikäinen Ari huolehtii pikkuveljestään Jonista, sillä heidän äitinsä on jatkuvasti muualla etsimässä "jotain parempaa", eikä poikien isä koskaan edes ole asunut kotona. Ari vaikuttaa olevan niin sanottu "nuori kapinallinen", joka on valmis vaikka varastamaan kaupasta, jotta saa tarjota pikkuveljelleen hedelmiä. Hän ei luota hallitukseen, jonka slogan kuuluu: "Hallitus on ystävä." Pojat saavat käsiinsä himotun PlayStation pelin Kepler62:den, jonka huhutaan olevan mahdoton pelata läpi. Ihmiset ympäri maailmaa uskovat, että läpäisemällä pelin voi päästä "jonnekin parempaan paikkaan".  Ari elättelee toivoa, että pelin ratkaisijat pääsisivät katveeseen, eli paikkaan, johon hallituksen valvonta ei yllä.

Tiukasti yhteistyötä tehden Ari ja Joni onnnistuvat pelaamaan pelin loppuun, mutta vaikuttaa siltä, että puheet kutsusta ovat vain huuhaata. Joni sairastuu merkilliseen kuumetautiin, ja poikien äiti palaa kummallisten tapahtumien seurauksena kotiin. Pojat ymmärtävät, että kaikki ei kotona ole sitä miltä näyttää, ja etsivät vielä kerran ratkaisua Kepler62:desta. Kun mystinen kutsu sitten tulee, joutuvat nuo kaksi lasta päättämään, jättävätkö he taakseen entisen elämänsä ja lähtevät kohti tuntematonta. Voitte arvata, minkä ratkaisun pojat tekevät!

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa yksi: Kutsu (WSOY 2015)

Sarjan toisen osan kirjoitusvastuu on ollut Sortlandilla, ja kirjan on suomentanut Outi Menna. Toisessa osassa päähenkilö on yläkouluikäinen, ökyrikas norjalainen Marie. Tyttö on Arin ja Jonin tavoin tottunut pärjäämään omillaan, sillä hänen äitinsä on kuollut ja aseteollisuudella vaurastunut isä kulkee jatkuvasti ympäri maailmaa työmatkoilla. Marie asuu jättimäisessä platsissa palvelijat seuranaan, eikä hänellä juurikaan ole ystäviä. Marie on skeptikko ja tottunut saamaan kaiken haluamansa. Hän tietää, että kaikki on ostettavissa, ja onkin valmis maksamaan tietokonenörteille kymmeniätuhansia, jotta nämä ratkaisevat Kepler62:den hänen puolestaan. Eräs poika pääsee pelin läpi, ja yllättäen vaikuttaa siltä, että tämän Kepler62:den loppu onkin hieman erilainen kuin Arin ja Joni ratkaisemassa pelissä. Myös Marie saa kutsun, ja suuntaa sen kehoituksesta Yhdysvalloissa sijaitsevalle Area 51:lle, eli paikkaan, jossa amerikkalaiset kehittävät mystisiä vempeleitä ja jossa heidän huhutaan myös piilottelevat avaruuden olentoja.

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)

Marielle selviää, että hänet ja joukko muita lapsia on tarkoitus lähettää avaruuteen selvittämään, olisiko ihmisillä mahdollisuus asettua asumaan Maa-planeetan ulkopuolelle. Lapsia koulutetaan tukikohdassa maan alla ja heitä valmistellaan avaruuslentoa varten. Marie kuulee kahdelta suomalaispojalta - Arilta ja Jonilta - huhun, että jossain tukikohdan sokkeloissa todella piilotellaan avaruusolentoja. Marie onnistuu uhkailemaan tiensä huoneeseen, jossa olijoita säilytetään. Rumankaunis Kuiskaajaksi nimetty avaruusolio onnistuu komminikoimaan Marien kanssa ja herättää tytössä kaipuun päästä pois koko tukikohdasta. Marien yritys päästä ulkomaailmaan kuitenkin epäonnistuu, tyttö tainnutetaan, ja herätessään hän huomaa olevansa sidottu avaruuskapseliin. Marie tajuaa lähtölaskennan alkaneen!

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)

Pasi Pitkäniemen kuvitusta kirjasta Kepler62. Osa kaksi: Lähtölaskenta (WSOY 2015)

Parvela ja Sortland ovat luoneet yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa kiehtovat kuusiosaisen kirjasarjan, josta on tällä hetkellä ilmestynyt nämä kaksi ensimmäistä osaa. Kirjoissa tarina yhdistyy saumattomasti kuviin, jotka tekstin lailla kuljettavat tarinaa eteen päin. Kirjat ovat onnistunut sekoitus romaania, sarjakuvia ja videopelejä. Vaikka pelien maailma on minulle vieras, ahmaisivat nämä kirjat minut mukaansa välittömästi. Uskon, että nämä kirjat ovat erityisesti poikien mieleen. Voisin kuvitella, että nekin pojat, jotka eivät juuri paljon lue, innostuisivat näistä kirjoista. Oma mieheni kiinnostui ensimäisen osan kannesta, ryhtyi selaamaan kirjaa, uppoutui lukemaan sitä ja lopetti vajaa parin tunnin kuluttua luettuaan koko teoksen.

Sarjan ensimmäisen osan on lukenut ja esitellyt muun muassa Katja Lumiomena -blogissaan. Ovatko Kepler62 -kirjat jo sinulle tuttuja?

Leikkisä luuranko vie merisorvoseikkailulle Majakkasaarelle

Tiina Hautalan kirjoittama ja Suvi Karin kuvittama Saaristoseikkailu-sarja on saanut jatkoa kirjasta Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015, arvostelukappale kustantajalta). Sarjan aiemmista osista tutut kaverukset Saaga ja Veikko seikkailevat tällä kertaa Majakkasaarella, jossa koko heidän luokkansa on päässyt osallistumaan merirosvoteemaiselle tutkimusretkelle. Saarella on vanha majakka ja tutkimusasema, mutta myös suuri hautaröykkiö, johon on haudattu kaksisataa vuotta sitten kuolleiden venäläisten sotilaiden luita (hui!).

Oppilaiden tehtävä on tutustua pareittain saareen ja etsiä samalla mustia pääkallolippuja, jotka antavat vinkkejä kätketyn kallon sijainnista. Saaga saa parikseen Veikon, vaikka olisi mielellään ollut myös ihanan Oliverin pari. Saagan ja Veikon yhteistyö sujuu hyvin, ja kaksikko onnistuu löytämään monia vihjeitä muiden lasten nenän edestä. Osa vihjeistä on kuitenkin kirjoitettu merkillisen vanhalle paperille, vanhalla käsialalla. Lisäksi Veikko kuvittelee kuulevansa takaansa kummalista kuiskintaa ja tuntevansa olallaan koputuksia, vaikka kukaan ei ole häntä lähelläkään.

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)

Saaga ja Veikko onnistuvat kuin onnistuvatkin löytämään pääkallon, mutta aika pian heille paljastuu, että kyseessä ei ole seikkailuun kuuluva muovinne palkintokallo, vaan ihka oikein luurankohaamun kallo, joka on jäänyt hautaamatta hänen muun ruumiinsa kanssa. Onneksi Saaga ja Veikko ovat jo aikaisemmissa seikkailuissaan tottuneet henkiin ja muihin aaveisiin, eivätkä kavahda tämänkään luurangon ilmestymistä. He onnistuvat toimittamaan pääkallon hautapaikkaan, ja saavat siitä hyvästä seikkailunsa lopuksi myös arvokkaan palkinnon.

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)

 

Suvi Karin kuvitusta kirjassa Leikkisä luuranko (Haamu Kustannus 2015)

Kuten sarjan kahdessa edeltävässä osassa myös tässä kirjassa tapahtumat sijoittuvat Merenkurkun saaristoon. Majakkasaari on kuvitteellinen paikka, mutta sen esikuva on Merenkurkun ulkosaaristossa sijaitseva Valassaaren pääsaari ja sen luonto sekä historia. Minua viehättää Saaristoseikkailu-sarjassa Hautalan tapa kirjoittaa tarinoita, joissa on hivenen jännitystä, mutta jotka sen lisäksi sijoittuvat todellisiin maisemiin ja joita lukemalla lukija saa kuin huomaamatta paljon tietoa muun muassa historiasta ja tässä tapauksessa myös Merenkurkun saaristosta. Leikkisä luuranko sisältää - kuten kaksi edellistäkin sarjan kirjaa - runsaasti tehtäviä, joita lasten kanssa voi tehdä lukemisen ohessa. Me tulemme ensi viikolla koulussa tekemään mitä luultavammin joko marionettiluurangon tai luurankokäden, sillä teemanamme on tällä hetkellä luokassa "Ihmeellinen ihminen"

Kirjassa on myös ohjeet wanhanajan wiestin tekemiseen.
Tätäkin kokeilemme varmasti oppilaiden kanssa.

Kirjan päähenkilöt Saaga ja Veikko ovat selvästi kasvaneet näiden kolmen kirjan aikana, ja tässä viimeisessä on mukana jo hieman alakoulun viides- ja kuudesluokkalaisille lapsille tyypillisiä ihastumiskuvioitakin. Merenkurkun saaristo on varmasti sellainen miljöö, josta voi ammentaa vaikka kuinka paljon aiheita uusiin tarinoihin, mutta toisaalta olisi hauska lukea Saagan ja Veikon seikkailuista välillä myös jossain muualla päin Suomea. Löytyyhän Suomesta monia hienoja, luontonsa tai historiansa puolesta ainutlaatuisia kohteita. Yhtä kaikki, toivottavasti Saaristoseikkailu-sarja saa vielä jatkoa.