Ekaluokkalaisen kirjavalinnat: lastenromaaneista sarjakuviin

Ekaluokkalaisemme on saanut opettajaltaan tehtäväksi lukea etäkoulupäivän aikana joka päivä 15 minuuttia. Tämän tehtävän ansiosta hänen lukutaitonsa ja -kestävyytensä onkin parantunut huomattavasti. Kirjojen joukosta on myös alkanut löytyä uusia suosikkeja, ja lapsi jaksaa lukea pidempiä kirjoja. Aluksi hän kyllä oli sitä mieltä, että kirjoissa pitää olla vähän tekstiä ja paljon kuvia.

Niinpä helppolukuisten kirjasarjojen jälkeen tarjosin hänelle luettavaksi Alex T. Smithin kirjoittamaa ja kuvittamaa kirjaa Kaarle lomalla (Art Hoyse 2019, suom. Riina Behl). Kirjassa on lyhyitä virkkeitä ja runsaasti kuvia, ja siksi hyvä valinta, kun siirrytään aivan helppolukuisista romaaneista pidempien kirjojen pariin.

Kuvituksen kaverina on myös puhekuplia.

Kaarle-koira on kirjan päähenkilö, joka asuu omakotitalossa herra ja rouva Kiiltokenkäsen kanssa. Joka aamu, kun nämä ovat lähteneet töihin, kaivaa Kaarlo peiton alta parhaan ystävänsä Lordi Nukkasukan, pistää päähänsä baskerin ja lähtee omiin seikkailuihinsa. Kaarle lomailee -kirjassa Kaarle ja Lordi Nukkasukka lähtevät rantalomalle, jossa Kaarle osallistuu monen mielenkiintoisen pulman ratkaisuun. Hän esimerkiksi pelastaa hain hyökkäykseksi joutuneen miehen ja auttaa merirosvojoukkoa löytämään kätketyn aarteen. Jos eteen tulee ongelma, löytyy ratkaisu yleensä kirjaimellisesti Kaarlon baskerin sisältä. Kirja on oikein hauska ja nopealukuinen. Tarinassa tapahtuu monia höpöhöpö-juttuja ja tilanteesta toiseen hypätään varsin mielikuvituksellisesti. Jotenkin kerrontatavasta tulee jopa mieleen alakouluikäisten tarinat, jossa kaikki on mahdollista, siirtymät nopeita ja turhat kuvailut on jätetty pois.

......................................

Toinen varsin mielikuvitusrikas lastenromaani on Philip Reeven ja Sarah McIntyren Kevinin huikea pako (Aurinko kustannus 2020, suom. Maarit Varpu), joka on toinen osa Pullea lentävä poni -sarjaa. Emme itseasiassa ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ei haitannut kovin paljon tämän toisen kirjan lukemista. Kirjan päähenkilö on Kevin-niminen poni sekä hänen ihmisystävänsä Max ja tämän sisko Daisy.

Daisy ihailee goottityylistä laulajatarta Misty Twigletiä ja saa kuulla, että tämä muuttaa asumaan samaan kaupunkiin heidän kanssaan. Laulajatar on ostanut Hämykuopan kartanon ja tahtoo täyttää sen puutarhan erikoisilla lemmikeillä. Mistyn assistentti tuleekin tekemään tarjouksen Kevin-ponista, mutta Max ei tietenkään halua myydä ystäväänsä. Daisy tahtoo kuitenkin niin kuumeisesti tavata idolinsa, että tulee tahtomattaan johdattaneeksi Kevinin ansaan. Siitä seuraa monimutkainen pelastusoperaatio, jonka tarkoitus on vapauttaa paitsi Kevin-raukka myös monta muuta mystistä otusta laulajatteren hallusta. Daisyn on kuitenkin vaikea uskoa, että hänen suurin idoli olisi kurja varas ja huijari, ja lopussa paljastuukin, että Misty itsekin on joutunut katalan salajuonen kohteeksi...

Kuvitus on musta-sini-valkoista, ja siinä on hauskoja yksityiskohtia.

Tässä kirjassa oli jo selkeästi enemmän tekstiä, kuin esimerkiksi Kaarle-kirjassa. Kuvia on kuitenkin melko runsaasti ja tekstin fontti on varsin suurta. Vaikka siis näyttää siltä, että kirja on melko paksu, ei sen lukemiseen kulunut meiltä hirveän kauan aikaa. Luimme sen nimittäin niin, että minä luin ensin lyhyen pätkän ja esikoiseni luki sen jälkeen oman pätkänsä.


                                                           ......................................

Tittamari Marttisen kirjoittama ja Mira Malliuksen kuvittama Puhuva muumio (Kustannus-Mäkelä 2020, arvostelukappale kustantajalta) on huomattavasti realistisempi kirja kuin kaksi yllä esiteltyä. Kirja on ensimmäinen osa Ennätyskerho-sarjaa ja se kertoo neljästä alakouluikäisestä kaveruksesta. Tarinan minä-kertoja Nooa rakastaa ennätyksiä ja kantaa aina repussaa ennätyskirjaa. Siitä nelikko keksii perustaa oman ennätyskerhon, ja ennätysten parissa kuluukin mukavasti aika sekä koulussa että koulun jälkeen. Lisäksi lapset puuhailevat monille alakoululaislle tuttuja juttuja: rakentavat keppareita ja pelaavat jalkapalloa. 

Opettaja vie luokan arkeologisille kaivauksille, jossa oppilaat pääsevät itse kaivamaan ja tutkimaan vanhoja esineitä. He löytävätkin mielenkiintoisia esineitä ja asioita, mutta eivät tietenkään sitä muumiota, jota olisivat toivoneet. Niinpä Emma päättää koulussa rakentaa puhuvan muumion esitelmäänsä varten, ja tyttöön ihastunut Nooa lupautuu tietysti avuksi. Oman sählinkinsä luusoppaan tuo kuitenkin koulun lukukoira Hilla, joka tykkää kaivaa esineitä piiloon pitkin koulun pihaa...

Parasta Puhuva muumio -kirjassa on paitsi Marttisen sujuva tapa kirjoitta ja Malliuksen iloiset värikuvitukset kuin myös se hilpeä hyväntuulisuus, joka tarinasta välittyy. Ystävyksillä on varsin mutkaton suhde, ja jopa Nooan orastava ihastuminen Emmaan otetaan kaikkien taholta vastaan hyväksyvästi ja suurempaa numeroa tekemättä. Lapset puhuvat tunteista keskenään ilman suurta hämmennystä ja iloitsevat avoimesti toistensa seurasta. Lämmin tunnelma välittyy myös lukijalle. Tämän kirjan ekaluokkalaiseni luki ihan itse ja oli hämmästynyt, kuinka helppo tämä oli, vaikka on niin paljon tekstiä.

                                                        .......................................

Usein ekaluokkalaisemme valitsee luettavakseen sarjakuvan, ja onkin nyt löytänyt muutkin sarjikset kuin Aku Ankat. Hiljattain hän luki Pauli Kallion kirjoittaman ja Reetta Niemensivun kuvittaman Lyhenä kesä -sarjan toisen ja kolmannen osat. Kolmas osa eli Baskervillen villakoira (Suuri Kurpitsa 2019, saatu kustantajalta) oli hänen mielestään toista osaa parempi, vaikka kyllä se tokakin hyvä on. 

Sanaleikit ovat hauskoja Baskervillen villakoirassa.

Olen esitellyt täällä blogissa aiemmin sarjan toisen osan eli Riemua ja rähinää -kirjan, ja kirjoitin silloin, että tämän sarjakuvakirjan äärellä palasin lapsuuteni kesiin. Samanlainen nostalginen tunnelma itselleni tuli myös Baskervillen villakoiraa lukiessani, mutta se tuskin oli syy, miksi oma lapseni tykästyi näihin kirjoihin. Syy lienee pikemminkin se, että huolimatta siitä, että Lyhenevä kesä -sarjan tapahtumat sijoittuvat noin 1970-luvulle, ovat lapset olleet ihan yhtä lapsia silloin kuin nykyisinkin. Mielikuvitusleikit, ajoittain hyvin ärsyttävät vanhemmat, pienet nahinat ja jäynät kuuluivat lasten elämään ennen vanhaan, ja niin ne kuuluvat nytkin. Jaakko esimerkiksi testaa miehuuttaan naapurin lehmihaassa ja Antero päättää kasvattaa itselleen niin suuret muskelit, että pärjää tarvittaessa jopa metsärosvolle. Poikien mukana touhuaa myös topakka Annikki, joka ei jää pojille kakkoseksi missään puuhassa.

                                                      .........................................

Toinen lasten elämää mielestäni onnistuneesti kuvaava sarjakuvakirja, jota tarjosin esikoiselleni luettavaksi, on niin ikään Pauli Kallion kirjoittama Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa 2019, saatu kustantajalta), jonka kuvituksen on tehnyt Juliana Hyrri. Kirja kertoo Kallesta, joka harrastaa intohimoisesti sekä jalkapalloa että sellon soittamista. 

Kallen mukana treeneissä ja vapaa-aikana kulkee paras kaveri Kaneli, joka on myös pitelemätön maalitykki. Kalle esittelee Kanelille sellonsoiton hienouksia ja vie ystävänsä Apocalyptican konserttiin. Kaverusten leikeissä ja treeneissä ovat mukana myös tämän päivän kovimmat futispelaajat - ainakin mielikuvituksessa. 

Harjoittelemalla kovasti voi tulla mestariksi tai jopa kuninkaaksi!

Kalle on ilmeisesti lahjakas molemmissa lajeissa, mutta aina ei ole helppoa yhdistää kahta niin erilaista harrastusta. Kalle juoksee kiiresti treeneistä toiseen ja unohtaa välillä jopa sellonsa futiskentän laidalle. Harrastamista ei taida helpottaa sekään, että pojan valmentajat käyvät leikkimielistä kisaa siitä, kumpaan lajiin Kallen kannattaisi panostaa. Todella ongelma syntyy, kun musiikkiopiston kevätkonsertti sattuu olemaan tismalleen samaan aikaan, kun kauden tärkein futismatsi. Kuinkahan Kalle siitä selviää?

Tämä sarjakuvakirja ei innostanut esikoistani yhtä paljon kuin Lyhenevä kesä -sarjakuvatt, mikä on sääli, sillä minun mielestäni Kalle, pallo ja sello on oikein onnistunut kertomus siitä, miten lapsena on hyvä kokeilla monia lajeja, eikä uskottavuus futarina kärsi vaikka toinen intohimo olisi vaikka jousisoittimen soittaminen (tai toisinpäin). 

                                                        .........................................

Nyt ekaluokkalaiseni lukee Kapteeni Kalsareita ja Neropatin päiväkirjoja, jotka ehdin lainata ennen, kun kirjasto meni kiinni. Kovasti kyllä molemmat harmittelemme, kun kirjastot ovat kiinni. On sääli, jos lapsen orastava lukuinnostus kuihtuu siihen, että kiinnostava lukeminen loppuu kesken!

Leppoisaa lukemista kesälomalle: Lyhenevä kesä 2 - Riemua ja rähinää

Sain sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kalliolta arvostelukappaleen hänen kirjoittamastaan ja Reetta Niemensivun kuvittamasta sarjakuva-albumista Lyhenevä kesä 2 - Riemua ja rähinää* (Suuri Kurpitsa 2018), joka on aivan mahtavan leppoisaa luettavaa näihin aurinkoisiin kesäpäiviin, joita Suomen toukokuun on nyt ihmeeksemme meille tarjonnut. Toki Lyhenevä kesä toimii varmasti myös muinakin vuodenaikoina, kun lukija haluaa palauttaa mieleensä helteiset kesähetket, sillä tässä sarjakuva-albumissa kuvataan villiä ja vapaata kesälomaa 1970-luvun paikkeilla.

Tarinoiden päähenkilöitä ovat Antero, Annikki ja Jaakko, jotka viettävät juuri sellaista ihanaa, vapaata ja aurinkoista kesälomaa, jollaisia muistan myös omien lapsuuden kesieni olleen. Mielikuvissani lapsuudessa kesällä oli aina lämmin ja aurinko paistoi. Lyhenevää kesää lukiessani huomasin palaavani lapsuuskesieni tunnelmaan, vaikka oman lapsuuteni elinkin vasta 80- ja 90-luvuilla, toisin kuin Antero, Annikki ja Jaakko. Silti lasten puuhat Lyhenevässä kesässä ovat hyvin tutun oloisia: kuunnellaan kannettavasta kasettisoittimesta musiikkia, rakennetaan majoja, uidaan, käydään mustikassa, luetaan kirjoja, ongitaan, ihmetellään maailman menoa, kisaillaa ja toraillaan kavereiden kanssa ja härnätään jonkun isosisaruksia. Niin tuttua!

Nykylapsille Lyhenevän kesän kuvailema kesäloma näyttäytyy varmasti hieman eksoottisempana kuin itselleni, sillä yhdessäkään ruudussa ei tietysti näy kännyköitä, pelikonsoleita tai älylaitteita. Itseasiassa Jaakko, Antero ja Annikki elävät vielä sitä aikaa, kun televisioista näkyy vain yhdestä kahteen kanavaa ja lasten suosikkiohjelmaa Pertsaa ja Kiulua voi katsoa vaan sillä yhdellä kellonlyömällä, kun se televiosiosta näytetään (ei nauhotusmahdollisuutta tai Ruutua/Katsomoa/Areenaa). Tässä sarjakuva-albumissa lapset kirmailevat lähiympäristössään suhteellisen vapaasti, ja välillä aikusia mennään karkuun, eikä kännyköillä soitella kenenkään perään. Silti aikuiset ovat läsnä taustalla turvana, keskustelukumppaneina ja pullanleipojina.

Lyhenevää kesää onkin hauska lukea myös siitä näkökulmasta, millaista arki oli jokunen vuosikymmen sitten, kun presidenttinä vielä oli Kekkonen ja poikien suosikkilukemista olivat Mustanaamio.sarjakuvat ja Korkeajännitykset. Lyhenevä kesä viihdyttääkin sekä aikuis- että lapsilukijoita. Suosittelen!

Tämän ja sarjan ensimmäisen osan on lukenut ja blogissaan esitellyt myös MarikaOksa. Minun laillani myös hän pääsi Lyhenevän kesän lukemalla nostalgisiin kesäfiiliksiin.

Mielikuvitusleikkeihin ammennetaan ideoita kirjoista, sarjakuvista ja
ympäröivän maailman ilmiöistä.

*Lyhenevän kesän jaksot ilmestyivät ensin Kalevassa, Nivala-lehti ja Ylä-Satakunta julkaisivat ne vähän myöhemmin.