Poika ullakolla, poika kellarissa

 Lukusuositus alakouluikäisille! Kirjailija Salla Simukka ja sarjakuvantekijä JP Alhonen ovat tehneet yhdessä jännittävän seikkailusadun, jossa mielikuvitusta kutkuttava mysteeri pitää lukijan mielenkiinnon yllä aivan loppusivuille asti. 10-vuotiaiden Alexiksen ja Maxin perheet muuttavat tahoillaan uusiin koteihin, joissa molemmissa alkaa tapahtua jännittäviä asioita, joita muut perheenjäsenet eivät edes tunnu huomaavan. Pojat tutustuvat toisiinsa, ja heidän hämmästyksekseen näyttää siltä, että heidän maailmansa ovat kummallisesti limittäin ja nyt vain he huomaavat, että niihin on alkanut tulla repeämiä. Mistä kaikki johtuu, miten asia voidaan korvata ja tuhoutuuko kaikki, jos pojat eivät lakkaa tapaamasta toisiaan?

Tämä kirjan sopii isommille alakoululaisille.

Riparisäätöä

Esikoiseni luki kesällä Heidi Korkiakankaan kirjoittaman nuortenkirjaa Riparisäätöä, Aatu Sorsa, Myllylahti 2023), joka kertoo ysille menevän Aatun kesästä. Esikoinen sanoi, että kirja on aika hyvä, mutta hän ei oikein usko, että nuoret puhuvat oikeasti toisilleen ”tolleen ja tollasista asioista”. Kommentti kiinnosti minua, luin kirjan itsekin ja olen kyllä oikeastaan samaa mieltä. Vaikken tietenkään varmasti voi sanoa, tuntuvat Aatun ja hänen ystäviensä väliset keskustelut todella kypsiltä ja syvällisiltä 15-vuotiaiden puheiksi. Toki nuoret tosielämässä varmasti miettivät maailman menoa syvällisestikin, mutta ehkä meitä häiritsi se todella aikuismainen tyyli, jolla nuoret keskustelevat ja ajatuksiaan kirjassa sanoittavat. Monet pohdinnat käsittelevät kristinuskoa, toisten huomioimista ja oikeutta olla oma itsensä. 

Näiden pohdintojen vastapainona kirjassa on myös huumoria ja hauskoja sattumuksia, eikä kirja missään tapauksessa ole tylsä. Aatun kaveriporukka on riparilla ja kesätöissä, ja Aatu kokee ateistiperheen lapsena itsensä ulkopuoliseksi. Hän keksii keinoja pysyä menossa mukana ja joutuu kommelluksiin. Lisäksi erilaiset tykkäämiskuviot pohdituttavat Aatua ja hänen kavereitaan. Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten kauniisti ja reilusti nämä nuoret toisiaan ja muita kohtelevat.

Suosittelemme tätä kirjaa 6. - 8.-luokkalaisille. 

Megamuhkea saalis, megamuhkea sarjakuvaromaani alakoululaisille

Tämä Rüdiger Bertramin kirjoittama ja Horst Hellmeierin kuvittama Megamuhkea saalis (Aurinko Kustannus 2023, suom. Maarit Varpu) sopii mainiosti luettavaksi alakouluikäisille lukijoille, jotka etsivät helppolukuista ja hauskaa luettavaa tai jotka ovat aikaisemmin tykänneet esimerkiksi Hurja jengi -kirjoista.

 Kirjan idea on yksinkertainen: Aleksin koulussa vietetään teemapäivää, jonka aikana oppilaat etsivät esineitä menneisyydestä. Aleksi saa parikseen Noran, jota hän pitää kummallisena. Aleksi kuitenkin oppii, että omiin ennakkoluuloihin ei kannata luottaa, sillä Norakin on oikeasti mukava tyyppi. Lisäksi Nora on rakentanut metallinpaljastimen, jonka avulla aarteita on helpompi etsiä. Heidän ryhmänsä löytääkin kaikenlaista, mutta onko kaikki vain arvotonta romua, ja häviävätkö he siksi etsimiskilpailun?

Erityiskiitos tämän kirjan tekijöille siitä, että lapset keräävät kirjassa kaiken löytämänsä metalliromua ja toimittavat sen roskiin. Lisäksi aukeamille on piilotettu pieniä vitsejä, joiden hoksaaminen on lukijalle palkitsevaa. Meillä tämän luki tuleva kolmasluokkalaisemme, joka piti kirjasta. Välillä omaa lukukokemustani häiritsi puhekuplien asettelu, ja jostain syystä hypin puheenvuorosta toiseen väärässä järjestyksessä.

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Kuulun siihen porukkaan, joka tykkää antaa ja saada lahjaksi kirjoja. Yleensä jopa ostan itse itselleni lahjakirjan, jotta aattona kuusen alla on varmasti yksi kirjapaketti minulle. Lapsemmekin usein saavat kirjalahjan, ja esikoinen on tottunut pyytämään pukilta uusinta Neropatin päiväkirjaa joululahjaksi. Koska kirjalahjat ovat mielestäni parhaita, vinkkaan taas tänäkin vuonna muutaman kivan kirjan, jotka sopivat lahjaksi lapsille ja nuorille. Näiden lisäksi voin toki lämpimästi suositella muitakin blogissani aiemmin vinkkaamiani kirjoja, eli kannattaa tietysti selata aiemmatkin postaukseni, mikäli et tästä löydä lahjan saajalle sopivaa kirjaa.

Ala- ja yläkouluikäisille (sekä joitakin vanhemmillekin) sopivia romaaneja voit selata tämän linkin kautta: http://luetaankotama.blogspot.com/search/label/romaani

Kuvakirjoja leikki-ikäisille, eskarilaisille ja pienille alakoululaisille:

Maria Nilsson Thoren kirjoittama ja kuvittama Raja  (suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) on kaikessa yksinkertaisuudessaan verraton kuvakirja siitä, miltä aikuisten laatimat rajat voivat lapsesta tuntua eli kuinka ne voivatkin houkuttaa ja pelkällä olemassaolollaan kutsua testaamaan kieltojen järkevyyttä.

Tarinassa Nannan kotipihalle on ilmestynyt punainen raja, jota vanhemmat ehdottomasti kieltävät ylittämästä. Nanna ei voi unohtaa rajaa, vaikka kukaan pihan muista lapsista ei välitä siitä. Hän kyseenalaistaa rajan merkityksen ja pohtii, mitä vaarallista sen ylittämisestä oikeastaan voisi seurata. 

"Aikuisten säännöt ovat joskus outoja. Mitä kielletty oikeastaan tarkoittaa? Onko se sama asia kuin vaarallinen, Nanna miettii. Ja mikä tässä sitten on niin vaarallista?"

Kuten arvata saattaa, Nanna päättää ylittää rajan ja lähtee vaeltamaan kohti lähimetsää. Siellä hän löytää kauniita kiviä, joita haluaa palata esittelemään kotipihaan jääneille kavereilleen. Nanna kuitenkin tajuaa olevansa eksyksissä ja paniikki iskee. Onneksi koti löytyy, eikä seikkailukaan tunnu enää niin pelottavalta. Ehkäpä Nanna oppii kantapään kautta jotain rajan merkityksestä. Hän myös luo oman rajansa: kukaan pihan lapsista ei saa tietää, mistä kaunis kivi on hänen taskuunsa ilmestynyt!

***

Kerttu Rahikan kirjoittama ja Nadja Sarellin isoin ja iloisin värikuvin kuvittama Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) esittelee leikin ja tarinan kautta puhelimien historiaa, käyttötarkoituksia ja fiksua sekä turvallista käyttöä. 

Elsa ja Lauri ovat menneet mummolaan, jossa lasten serkku esittelee heille uutta puhelintaan, jota lapset testaavat tietysti riemuissaan. Pappa alkaa muistella menneitä aikoja, jolloin ei ollut kännyköitä ja viestit piti kirjoittaa kirjeisiin. Sattumalta mummolan vintille on talletettu liuta vanhoja puhelimia, ja lapset saavat nerokkaan idean tehdä elokuva vanhoista puhelimista ja siitä, miten niitä käytettiin. Elokuva kuvataan tietysti kännykkäkameralla. Lopuksi lapset järjestävät oikean elokuvaillan, jossa "Kuka soittaa?" -elokuva katsotaan mummolan telkkarista.

Kirjan lopussa on kattava, mutta kuitenkin sopivan lapsentasoisesti kirjoitettu tietopaketti lankapuhelimista, älypuhelimista sekä puhelimen fiksusta ja turvallisesta käytöstä. Minusta oli hienoa, että kännyköistä ei tehdä tässä kirjassa mörköä, vaan niiden hyödyt tuodaan myös esiin.

***

Satujen ystäväville suosittelen lämpimästi näitä kolmea uutta satukirjaa: 

Riikka Jäntin Pikku hiiren satulipas (Tammi 2022), Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Otava 2022) ja Saara Kekäläisen sekä Netta Lehtolan Prinsessa joka lähti kälppimään.

Jäntin kirja muistuttaa pitkänomaista ulkoasuaan myöten esikuvaansa Hanhiemon satulipasta. Kirjassa äiti-hiiri lukee Hiirulle satdut Punahilkasta, Kolmesta karhusta, Hannusta ja Kertusta, Kolemesta toivomuksesta, Taikakattilasta sekä Jaakosta ja Pavunvarresta. Sadut ovat tiivistelmiä alkuperäisistä kansansaduista, ja tietysti niiden päähenkilöitä ovat hiiret. Tämä kirja sopii klassisten satujen ystäville, Pikku hiiren faneille ja heille, jotka kaipaavat perinteisistä saduista vain hieman freesattuja ja lyhennettyjä versioita. 

Mikäli lukija arvostaisi uudenlaista näkökulmaa vanhoihin satuihin, kannattaa hänelle sen sijaan hankkia joko Prinsessa Pikkiriin hiukkasen hurjat sadut (S&S 2022)tai Prinsessa joka lähti kälppimään (S&S 2022). Ensin mainitussa Prinsessa Pikkiriikki haluaa kertoa muutaman tutun sadun astetta paremmin, eli niin, että kaikkein kurjimmillekin tulisi lopussa parempi mieli. Tämä satukirja on aikaisempien Pikkiriikki-kirjojen tavoin oivaltava ja vallattoman humoristinen. Pikkiriikin saduissa haltiatar, jota kukaan ei kutsu juhliin, saa lopulta kavereita, toisten kotiin tunkeutuva Käkkäräväkkärä oppii olemaan varastelematta, Tähkäpää kieltää ketään enää ikinä kipuamasta tukkaansa pitkin, muita määräilevä Prinssi Hernonokka jää yksin määräyksineen ja narraava, nakupelleksi heittäytyvä leikkipuiston kuningatar saa lopulta vanhemmiltaan tavoittelemaansa huomiota. Kaikkien näiden hulvattomien satujen taustalla on ajatus siitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, mutta toisia pitää kunnioittaa. Ja vaikka joskus tekeekin töllöilyjä tai tuhmoroi, voi aina saada anteeksi.

Prinsessa joka lähti kälppimään -kuvakirjassa  on usean sadun sijaan vain yksi tarina, jossa prinsessa pakenee hänelle suunniteltua kohtaloa. On näet päätetty, että prinsessa Leonan pitää mennä naimisiin prinssin kanssa, mikäli haluaa pelastaa valtakuntansa lohikäärmekiroukselta. Prinsessa päättää, ettei moinen kohtalo kiinnosta häntä. Pakomatkallaan hän rientää monen sadun läpi ja kohtaa niistä tuttuja hahmoja. Hän muun muassa onnistuu vakuuttamaan Rumalle ankanpoikaselle, että tämä on oikeasti joutsen, vaatettamaan nakun keisarin ja pakenee huonoja kohteliaisuuksia laukovaa prinssiä, joka kaiken huipuksi pussaa Leonaa ilman lupaa.

Kekäläinen rikkoo onnistuneesti perinteisten satujen kaavoja ja osoittaa niiden ongelmakohtia luoden samalla ihastuttavan, uuden sadun, jonka sankaritar on itsenäinen ja vahva hahmo, jonka mieluusti tarjoaisin roolimalliksi nykylapsille.

***

Lukuromaaneja ja tietokirjoja koululaisille:

Ympyräiset-tunnetaitokirjasarjasta on tänä syksynä ilmestynyt helppolukuinen, 1.-2.-luokkalaisille sopiva kirja Minä olen Pomppu Bansku ja innostun helposti (saatu kustantajalta, Kustannus-Mäkelä 2022, kuvitus Matias Teittinen). Tämän kirjan voisi antaa lahjaksi lapselle, joka on hiljattain oppinut lukemaan. Sen virkkeet ovat melko yksinkertaisia ja muutama pidempi sana on tavutettu. Päähenkilö on minä-kertoja Pomppu Bansku, joka innostuu valtavan helposti, eikä osaa rauhoittua. Nyt hän on niin innoissaan syntymäpäivistään, että käy lopulta aivan ylikierroksilla. Sen ystävät eivät siksi enää jaksa leikkiä sen kanssa, eikä se onnistu myöhemmin edes nukahtamaan. Onneksi rauhallinen Fiksu Fantti tietää, mikä auttaa ja vie Banskun Zen Flamingojen luo oppimaan rauhoittumiskeinoja. 

Tämä kirja voinee tarjota samastumispintaa ja auttaa jotakuta lasta myös käsittelemään innostuksen tunnetta, joka menee yli. Kirjassa on mukana runsaasti puhekuplia, joissa lukijaa haastetaan miettimään omia tunteitaan ja tapojaan toimia. Eräs tokaluokkalainen oppilas luki tätä kirjaa koulussa ja totesi, miten "tuo Pomppu Bansku on niin kuin mä".

Helena Meripaasin kirjoittama alakouluikäisten romaani Kaisla ja Isla - Pystykorvatalvi (otava 2022, saatu kustantajalta) kertoo kahdesta tytöstä, jotka kumpikin ovat kokeneet elämässään hijattain suuria mullistuksia ja joutuneet muuttamaan tutusta kodistaan uusiin ympyröihin. Kumpikin heistä on yksinäinen ja tukeutuu surussaan rakkaaseen koiraansa.

Kaislan äiti on kuollut ja hän on muuttanut isän uusioperheen luo. Tyttö on jatkuvasti törmäyskurssilla äitipuolensa ja tämän 5-vuotiaan pojan kanssa. Kumpikaan uusista perheenjäsenistä ei oikein osaa olla koirien kanssa, ja Kaislan elämässä tärkeintä on hänen koiransa Kashmir. Isä on tytölle tärkeä, mutta tämän on selvästi vaikea tasapainoilla uuden vaimonsa ja Kaislan välillä.

Isla puolestaan yrittää isänsä kanssa sopeutua elämään Helsingissä, kun heidän äitinsä on lähtenyt toisen miehen matkaan ja ottanut perheen koirat mukaansa. Islalle ja isälle on jäänyt vain isän metsästyskoira Jokke, joka ei oikein tunnu sopeutuvan elämään kerrostalossa Helsingissä. Isla salaa isältää, että naapurivat valittavat, kun koira ulvoo päivisin yksin jäätyään, sillä tyttö ei halua millään erota koirastaan. 

Sattumalta tytöt tapaavat toisensa, ja siitä alkaa molemmille valoisampi aika ja sopeutuminen uuteen elämäänsä. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi alakouluikäisille lapsille. Koirafanit varmasti pitävät tästä, mutta nuorten elämän haasteet, ilot ja murheet koskettanevat muitakin lukijoita.

***

Maria Kuutti on kirjoittanut hienon kirjan, jota suosittelisin erityisesti noin 5.-7.-luokkalaisille pojille. Kirjan (Myllylahti 2022, saatu kustantajalta) nimi Lusikkatesti viittaa legendaan, jota kuudesluokkalaisen Maken serkku kertoo tälle: terveystarkastuksessa terveydenhoitaja testaa lusikalla, ovatko poikien kivekset laskeutuneet tarpeeksi. Kun Make ja kirjan päähenkilö Roope sitten näkevät ruokalassa, miten terveydenhoitaja laittaa lusikan ruokailun jälkeen laukkuunsa, ovat pojat - ja erityisesti Make - aivan kauhuissaan. Make päättää selvittää, onko legenda totta. Paha vain, että Makella on tapana joutua jatkuvasti ongelmiin, ja Roope joutuu mukaan tämän hölmöilyihin. Roopelle tämä on erityisen vaikeaa, sillä hän yrittää saada kerättyä koulussa vihreitä wilmamerkintöjä, jotta äiti antaisi ostaa mopon. Kaikesta kohelluksesta johtuen poikien välit kiristyvät, kun Roope joutuu kirjaimellisesti Maken temppujen maksumieheksi. Lisäksi Roope alkaa pelätä, että Make siirretään erityisluokalle, sillä on selvää, että Maken on hyvin vaikea keskittyä koulun käyntiin ja jonkinlaista tukea tämä tarvitsee.

Kirjassa on mukana Anne Muhosen mustavalkokuvituksia, joista näkee, että tämä on tehnyt myös sarjakuvia. Tarinaan tulee niiden kautta lisävivahteita. Pidin tästä kirjasta paljon, sillä Kuutti onnistuu mielestäni todella hyvin kirjoittamaan kuudesluokkalaisten poikien näkökulmasta. Tämä on pieni kirjahelmi, jonka toivon päätyvän kohderyhmänsä käsiin!

***

Tietokirjojen ystäville suosittelen kirjoja Nuoren antirasistin käsikirja (Otava 2022, saatu kustantajalta) ja Ameriikan lapset (Avain 2021).

Antirasistin käsikirjan on kirjoittanut Tinashe Williamson, kuvittanut Thea Jacobsen ja suomentanut Terhi Width. Kirjailija on 37-vuotias norjalainen, jonka sukujuuret ovat Zimbabwessa. Hän on kohdannut elämänsä aikana paljon rasismia ja kokenut siitä puhumisen vaikeaksi. Siksi hän kokee tärkeäksi tämän kirjan kirjoittamisen:Hän toivoo, että tämän kirjan avulla rasismista puhuminen on helpompaa niille, jotka ovat sitä kokeneet ja silmiä avaavaa kaikille muille. Kirjailija myös uskoo vuoropuhelun voimaan, ja kirjassa onkin mukana kahdeksan eritausta ja -näköistä nuorta, joiden tarinoiden ja kommenttien kautta lukija ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Mielestäni Nuoren antirasistin käsikirja on erittäin monipuolinen, kiinostava ja tärkeä teos, joka sopii ihan kaikille nuorille (ja miksei vanhemmillekin lukijoille). Kirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. 

***

Karoliina Suoniemen lapsille suunnattu tietokirja Ameriikan lapset on erittäin mielenkiintoinen tietokirja, joka kertoo suomalaisten siirtolaisten matkoista ja elämästä Amerikassa. Kirjan aihe on ainakin itsestäni kiehtova ja käsittelee sellaista osaa historiassa, josta ei juurikaan koulussa puhuta - ei ainakaan näin monipuolisesti kuin Suoniemi tekee. Kirjassa siirtolaisten elämää käsitellään monipuolisesti aina matkaanlähdöstä asti. Suoniemi käy läpi ihmisten arkista työntekoa, juhlia, halua säilyttää osa kotimaastaan mutta myös menestyä ja sopeutua uudella mantereella. Lopussa hän myös esittelee joitakin tunnettuja amerikansuomalaisia. Tätä kirjaa hän ei ole kirjoittanut tarinamuotoon, mutta tietoteksti on helposti ymmärrettävää, ja sitä elävöittävät Emmi Kyytsösen tekemät kuvat ja jokuset tehtävät, joilla lukija voi testata omaa tietouttaan ja eläytyä amerikansuomalaisten elämään. Tämä kirja sopii kaikille historiasta kiinnostuneille nuorille viidennestä luokasta ylöspäin.

***

Varhaiskasvattajalle tai opelle

Ainakin oman lapseni päiväkodissa tunne- ja kaveritaitoja on jo vuosien ajan harjoiteltu muun muassa Piki-materiaalin avulla. Katri Kirkkopellon luomat Molli ja Piki ovat hahmoina aivan ihastuttavia, ja niistä kertovat kirjat kauniita ja tunteellisia. Nyt Kirkkopelto on tehnyt yhdessä Tiina Haapsalon kanssa Mollin superkortit - Tunnetaitoja ja toimintaa (Lasten Keskus 2022, saatu kustantajalta), joiden avulla lapsirymien tai miksei ihan yksittäistenkin lasten kanssa voi harjoitella itsetuntoa sekä tunne-, rauhoittumis- ja vuorovaikutustaitoja. Pakassa on 28 korttia, joiden toisella puolella on Kirkkopellon kauniita Molli-kuvia ja toisella puolella tehtäviä, jotka kannustavat lapsia kertomaan kuvasta ja oppimaan tunteista sekä toiminnalisin että sanallisin menetelmin. Lisäksi korteissa on myös Mollin mukavat-osio, joissa on rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia. Nämä kortit olisivat varmasti mieluinen lahja ammattikasvattajalle.

Pssst... Kannattaa pysyä kuulolla, sillä joulukuussa on tulossa esittelyyn kirja Mollin joulusta....

Supersankareita, mysteereitä ja historiallisia seikkailuja: Kolme lastenromaaniuutuutta

Selasimme neljäsluokkalaiseni kanssa kustantajan syksyn katalogeja, ja hän valitsi sieltä kirjat, jotka sitten varasi itselleen kirjastosta. Lukulistalle valikoitui lapsen aiempien suosikkisarjojen, kuten Pet Agents, Koiramies- ja Maailman viimeiset tyypit -sarjojen, kirjoja. Niiden lisäksi hän tahtoi varata myös kolme kotimaista kirjauutuutta, joista kaksi aloittaa uuden sarjan. Minäkin luin nämä uutuudet, ja pidin erityisesti kahdesta.

Ensimmäinen suosikeistani näiden uutuuksien joukosta on Roope Lipastin kirjoittama historiallinen romaani Palavan kaupungin lapset (WSOY 2022). Kirjassa seikkailee kolme 12 - 13 -vuotiasta lasta, joista Peter ja Hulda ovat sisaruksia ja Jaakko heidän ystävänsä. Lasten kautta lukija voi tutusta 1800-luvun Turkuun ja ihmisten arkeen, mutta myös siihen, miten eriarvoista ihmisten elämä oli. 

Jos sattui syntymään kohtalaisen varakkaan perheen pojaksi, kuten Peter, oli mahdollisuus opiskella ja saada itselleen arvostettu ammatti. Huonommin oli asiat sekä tytöillä että köyhempien perheiden pojilla. Huldan elämässä edessä on kotitaloustaitojen opettelu piikomalla toisen perheen huushollissa, sillä se valmistaisi häntä avioliittoa ja omasta taloudesta huolehtimista varten. Pyykkärin pojalla Jaakolla sen sijaan ei ole mahdollisuutta opiskella hienoissa kouluissa tai edetä akateemisella uralla, vaikka se olisikin hänen hartain toiveensa. Kaiken huipuksi hänen isänsä on sodan läpikäynyt mies, joka tunnetaan pikkurikollisena ja viruu parhaillaan sellissä teosta, johon ei omien sanojensa mukaan ole edes syyllistynyt. Jaakkoa on kuitenkin onnistanut, ja hän on päässyt Peterin kummisedän eli professorin apulaiseksi, mikä antaa pojalle pienen toivonkipinän, että kunnon koulujen ovet aukeaisivat hänellekin.

Tarina ajoittuu vuoden 1827 syyskuulle, ja lapset hankkivat lisätienestäjä ravustamalla ja myymällä saaliinsa venäläiselle amiraalille. Varinainen seikkailu kuitenkin alkaa vasta, kun kun tuli pääsee irti puutalokorttelissa, ja tulipalo lähtee etenemään kauhistuttavalla vauhdilla Turun kaupungissa. Kaiken huipuksi lapset joutuvat pakenemaan liekkien lisäksi Kierosilmä-Kalle nimistä varasta, joka käyttää kaupungissa vallitsevaa sekasortoa hyväkseen ja muun muassa ryövää Peterin ja Huldan kodin ennen kuin tuli tuhoaa sen. Pakomatkallaan lapset yrittävät myös löytää salaperäisen kirjan, jonka on kuulemma kirjoittanut itse Mikael Agricola.

Lipasti onnistuu hyvin historiallisen romaanin kirjoittamisessa, ja tarina on varsin vauhdikas. Vaikka käänteitä on monia, ei kirjalla kuitenkaan ole liikaa pituutta, ja uskon, että 132 sivun pituus ei pelota noin 4. - 7.-luokkalaisia lukijoita, joille romaani lienee ensisijaisesti suunnattu. Aikuinen lukija ilahtui, kun romaanissa sivuhenkilön roolissa on muuan neiti Tengström, jonka sulhanen on eräs Johan Ludvig. Lisäksi palon aikana tähtitorninsa katolla muuan observaatori yrittää epätoivoisesti pelastaa rakennuksen palolta. ja onnistuu siinä - kuten me nykyään tiedämme. Nämä pienet yksityiskohdat ja tosielämän hahmot kytkevät mainiosti fiktiivisen tarinan todelliseen historiaan.

........................................

Pidin myös Timo Parvelan kirjoittamasta Melkein mahdoton tehtävä -sarjan ensimmäisestä osasta Merkitty lapsi (WSOY 2022). Tämäkin kirja sopii alakouluikäisille lukijoille, ja se on vielä lyhyempi kuin Lipasti romaani, eli vain 99 sivun mittainen. Lisäksi kirjassa on Mari Luoman tekemä hieno värikuvitus. Tarinan päähenkikö on 12-vuotias Elias, jonka elämä muistuttaa erään kuuluisan H. Potterin elämää. Elias on nimittäin menettänyt vanhempansa mystisessä onnettomuudessa ja elää nyt kurjuudessa hirveän tätinsä luona. Eliaksella on mystinen merkki nilkassaan, ja poika itse epäilee onko hirviö-täti hänen tätinsä lainkaan. 

Täti ja Elias asuvat kaatopaikan laidalla ja keräävät romuja henkensä pitimiksi. Romujen seasta Elias löytää kännykän, johon joku alkaa lähettää hänelle kummallisia viestejä, muun muassa kuvan perheestä, jonka lapsella on nilkassaan samanlainen merkki kuin Eliaksella. Hän alkaa selvittää ystävänsä Minon kanssa kuvan ja sen perheen taustoja (Elias on varma, että se on kuva hänen omasta perheestään). Jäljet tuntuvat johtavan Albert Instituuttiin, jossa tapahtui räjähdys reilu kymmenen vuotta sitten. Räjähdyksessä kuolivat muun muassa instituutin perustaja Albert Teräs perheineen. Vain instituutin vahtimestari selvisi hengissä. Kun kännykkä sitten lähettää Eliakselle vietsin: "Etsi Albert Teräs", ei poika voi kieltäytyä.... Ei vaikka jokin salaperäinen kelmi myllääkin heidän hökkelikotinsa ylösalaisin ja köyttää tädin tuoliin eliaksen ollessa muualla. Täti yrittää jopa varoittaa Eliasta sekaantumasta mihinkään vaaralliseen.

Näin mielenkiintoisesti alkaa Parvelan uusi seikkailusarja, ja odotankin mielenkiinnolla sarjan seuraavaa osaa. 

                                                            ........................................

Luimme neljäsluokkalaiseni kanssa myös Prinsessa Pikkiriikki -kirjojen kirjoittajan, eli Hannele Lampelan uuden sarjan avausosan Paavali Pattinen - Supernolo supersankari (Otava 2022). Koska olemme pitäneet Prinsessa Pikkiriikeistä, odotin paljon myös tältä Paavali Pattinen -kirjalta. Etenkin, kun kirjasta on jopa tekeillä elokuva. En kuitenkaan ollut pelkästään hurmaantunut tästä kirjauutuudesta, vaan välillä tekstin jutusteleva ja kakka-pieru -sanoista huumoria repivä tyyli jopa vähän ärsytti. 

Tarinan päähenkilö Paavali on varsin sympaattinen tyyppi, jota valitettavasti kiusataan koulussa. Lukija on väistämättömästi hänen puolellaan, varsinkin kun poika suree juuri kuollutta isoisäänsä tämän kotona. Kaikki ei ole, miltä näyttää. Isoisä ilmestyy Paavalin eteen ilmielävänä ja kertoo, että on vain lavastanut kuolemansa ja kaiken lisäksi paljastaa heidän olevan supersankarisuku.

Paavalillekin on tehty oma supersankariasu (superperhonen, hieman noloa) ja ajatteleva sekä puhuva auto. Paavali lähetetään supersankarikouluun muiden nuorien supersankarien kanssa, ja yksi heistä on sopivasti Paavalin ihastus Claudia. Paavali on kovin epävarma itsestään, eikä asiaa helpota se, että hänen supervoimakseen paljastuvat suuri sydän ja loistava mielikuvitus. Kuka supersankari sellaisia tarvitsee? Uusien supersankarien koulutus alkaa kuitenkin heti ultramageassa koulutuskeskuksessa, ja varsin pian Paavali joutuu myös ensimmäiselle keikalleen. 

Se ei olekaan mikä tahansa keikka, sillä Pattisen perheen arkkivihollinen, aave Mortem on alkanut kylvää tuhoa läpi Suomen. Vain Paavali pystyy näkemään tuon rakkautta janoavan hirviön, ja on siksi ainoa, joka voi pystäyttää tämän. Tehtävä ei ole helppo ja vaatii muun muassa matkustamista ajassa ja tappelemista tuota sieluja syövää hirviötä vastaan. Ja vaikka Paavali ja Claudia onnistuvat kukistamaan Mortemin, ennustaa Paavlin isoisä, että tämä vielä palaa ja tuo mukanaan kaikki muutkin arkkiviholliset...

Pasi Pitkänen on luonut tähän kirjaan upean kuvituksen, ja sille annetaankin sivuilla paljon tilaa. Kirja oli nelosluokkalaisestani ihan hyvä, ja hän luki sen melko nopeasti. Hän hieman harmitteli, että vasta kirjan loppupuoellla alkoivat jännittävät tapahtumat. Hyvää oli kuulemma se, että kirjassa oli paljon mielenkiintoista teknologiaa ja supersankarijuttuja. 

Tämä kirja on 151 sivuinen ja sopii alakouluikäisille lukijoille - pienemmille ääneen luettuna. Veikkaan, että osalle 5.- ja kuudesluokkalaisille tämä voi olla jo hieman lapsellinen...

Hylättyjä kartanoita, salaperäisiä mysteereitä ja kummallisia olentoja lastenromaaneissa

Vanhoissa puutaloissa on jotain todella kiehtovaa. Veikkaanpa, että en ole ainoa, joka yrittää hylätyn talon ohittaessaan kurkkia sisään sen ikkunoista ja arvailla, kuka talossa on joskus asunut, ja miksi talo on hylätty. Vanhat huvilat ja rapistuneet talovanhukset ovatkin mitä parhaimpia näyttämöitä jännittäville tarinoille, eikä siksi olekaan ihme, että monen lasten- ja nuortenromaanin tapahtumapaikkana ja seikkailujen lähtökohtana on jokin hylätty rakennus. Esimerkiksi Eva Frantzin kirjoittamassa Ruukin salaisuus -kirjassa vanha kartano kätkee sisäänsä jännittävän salaisuuden, jota päähenkilö alkaa selvittää. Reetta Niemelän kirjoittamassa Mustan kuun majatalo -fantasiaromaanissa päähenkilö muuttaa isänsa kanssa vanhaan taloon, joka ei olekaan mikä tahansa rakennus, vaan fantasiaolentojen turvapaikka.

Tänä kesänä minä ja kymmenvuotias esikoiseni luimme vanhempieni kirjahyllystä löytyneen fantasiasarjan Spiderwickin kronikat ensimmäisen osan Haltijakirja (WSOY 2004, suom. Ulla Lempinen), jonka on kirjoittanut Holly Black ja kuvittanut upein mustavalkoisin kuvin Tony DiTerlizzi. Tässäkin kirjassa keskeinen rooli on vanhalla, rapistuneella talolla.

Kirjan tarina alkaa, kun kaksoisveljet Jared ja Simon, heidän siskonsa Mallory ja äitinsä muuttavat erittäin vanhaan ja ränsistyneeseen Lukkuvyöryn kartanoon. Aika pian talossa alkaa tapahtua kummallisia ja ikäviäkin asioita, joista syytetään Jaredia - tämä kun on ennen muuttua ollut vanhassa koulussaan monenmoisissa vaikeuksissa. Jared alkaa tutkia kartanoa ja päätyy salattuun työhuoneeseen, josta löytyy Arthur Spiderwikin luonto-opas, Ihmeellinen maailma ympärillämme -kirja. Se on täynnä tietoa haltijoisa, ja Jared alkaa sisarustensa kanssa selvittää, ovatko talon kummalliset tapahtumat kenties kirjassa esiintyvien olentojen aikaansaannoksia...

Vaikka Spiderwickin kronikat -sarja on jo melkein kaksikymmentä vuotta vanha, ei se silti tunnu vanhanaikaiselta. Tarina on vetävästi kirjoitettu ja kuvat ovat todella hienoja. Sarjan kirjat ovat varsin ohuita, joten alakouluikäinne lukija saa luettua ne melko nopeasti. Se on ihan hyvä, sillä olen huomannut, että esimerkiksi osa oppilaistani on vältellyt liian paksuja kirjoja. Oma esikoiseni luki tosiaan kirjan suosituksestani, ja kyseli, löytyykö vanhempieni hyllystä myös sarjan muut osat. Onneksi löytyy! Sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on viisi osaa ja toisessa kolme. Sarjasta on tehty myös elokuva.

Luin hiljattain ensimmäisen osan myös toisesta sarjasta, jossa päähenkilö alkaa selvittää menneisyyden mysteereitä, jotka kytkeytyvät hänen omaan historiaansa ja lähistöllä olevaan vanhaan, hylättyyn taloon. Kyseessä on Tuutikki Tolosen kirjoittaman kolmiosaisen sarjan avaus Agnes ja unien avain (WSOY 2020). Kirjan herkkä ja mustavalkoinen kuvitus on Kati Vuorennon taiteilemaa. 

Siinäkin päähenkilö muuttaa yhdessä äitinsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Hän löytää hautausmaalta hautakiven, jonka teksti tuntuu kummallisesti liittyvän häneen itseensä. Agnes tahtoo tietää, kenelle hauta on kuulunut ja onko tällä henkilöllä jotain tekemistä Agneksen itsensä kanssa. Agnes saa avukseen uuden ystävän Pullan, jonka vanhat kaverit tuntuvat melko kurjilta kiusaajilta. Onneksi Agnes on paitsi utelias myös vahva ja puolustaa tarvittaessa uutta ystäväänsä.

Agnes alkaa nähdä kummallisia unia, joissa hän kätkee jotain puutarhaan. Unien tunnelma on hieman uhkaava, ja kaikkein merkillisintä on, että tuo samainen puutarha löytyy aivan lähistöltä. Puutarha kuuluu kauniiseen, vanhaan rakennukseen, johon Agnes haluaisi kovasti päästä sisään. Puutarhasta löytyy unessa esiintynyt avain, joten lasten pitää tietysti selvittää, mihin lukkoon avain sopii. Kun se selviää, saa Agnes kuulla ihmeellisiä asioita oman sukunsa historiasta... Sarjan seuraava osa: Agnes ja huvilan salaisuus liittyy nimensä mukaan vielä suoremmin tuohon huvilaan.

Pidin paljon Agnes ja unien avain -romaanista, enkä ihmettele lainkaan, että se voitti vuonna 2021 LukuVarkaus-kirjallisuuspalkinnon. Kyseinen palkinto annetaan lapsiraadin valitsemalle, edellisenä vuonna ilmestyneelle, parhaalle Suomessa suomen kielellä julkaistulle lastenromaanille. 

Helppolukusia Eläinystävät-kirjoja pikkukoululaisille

Olen tykännyt paljon Helena Brossin ja Kadri Ilvesin Eeli ja Omar -kirjoista (suom. Raija Rintamäki), jotka kuuluvat Kustannus-Mäkelän PikkuLukuavain -kirjasarjaan. Nyt PikkuLukuavain-sarja on laajentunut Eläinystävät-kirjoilla, jotka on kirjoittanut ja kuvittanut Margareta Nordqvist (suom. Raija Rintamäki). Näissä kirjoissa, nimensä mukaan, pääosassa ovat erilaiset kotieläimet. Kaikissa kirjoissa esiintyvät samat eläimet ja lapset, jotka ilmeisesti asuvat maaseudulla.

Eläinystävät-kirjat ovat helppolukuisia, pienaakkosin kirjoitettuja ja tavutettuja. Virkkeet ovat lyhyitä, ja niitä on vain muutama yhdellä aukeamalla. Värikkäät ja selkeät kuvat tukevat juuri lukemaan oppinutta lukijaa. Nämä kirjat ovat yllättävän pitkiä, eli näiden äärellä voi myös harjoitella sitä, ettei yhtä kirjaa tarvitse lukea kerralla loppuun, mikä on osalle lapsista aluksi haastava ajatus (ja tietysti alkeislukutaitoiselle myös hankalaakin, koska ei ehkä pysty muistamaan lukemaansa vielä kovin hyvin). 

Aukeama kirjasta Hyvä, Bella!.

Tarinat eivät ole kovin monimutkaisia, eikä niissä mielestäni ole samanlaista imua kuin Eeli ja Omar -kirjoissa. Hyppää, Hopsu! -kirjassa lapset järjestävät eläimille hauskan agilityradan, mutta Hopsu-kani ei millään tahdo hyppiä esteitä. Kirjan opetus taitaakin olla, että jokaisen pitää saada tehdä, mitä tykkää. Hyvä, Bella! -kirja puolestaan lasten ja eläinten tekemästä sirkusesityksestä, jonka tähtinä esiintyvät eläimet saavat osallistua kykyjensä mukaan. Ekaluokkalaiseni luki kaikki nämä kolme kirjaa, ja piti eniten kirjasta Kaapon kepit, jonka juonessa on mukana hitunen jännitystä. Kaapo-koira nimittäin pelastaa kirjassa kissanpennun varmalta hukkumiselta. 

Kirjasta Kaapon kepit

Sarjasta on ilmestynyt myös kirja Miirun pennut. Hyppää, Hopsu! -kirjan lopussa on aukeama, jossa esitellään erilaisia kanirotuja ja estetyyppejä. Olisikin mukavaa, jos kaikkien kirjojen lopussa olisi jokin vastaava tieto-osuus. Nämä kirjat ovat mukavaa luettavaa eläinten ystäville ja täydentävät hyvin vasta alkaneiden lukijoiden kirjavalikoimaa.

Hyppää, Hopsu! -kirjan aukeama

Kolmasluokkalaisen kaksi kirjasuositusta: Pallo on pyöreä, Niki Dundee ja Ryhmä Error - Kirsitäjä

Luin Pallo on pyöreä Niki Dundee -kirjan jonka on kirjoittanut Hanna Kökkö (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta). Sen päähenkilö Niki joka muutti juuri santakylään äidin kanssa. Siellä muut lapset aikuiset ja jopa rehtori joka on ollut maailman luokan maalivahti puhuvat pelkästä jalkapallosta. Niki ei saa kavereita ja häntä kiusataan koulussa, koska hän ei pelaa jalkapalloa. Niki alkaa pelata jalkapalloa ettei häntä kiusattaisi. Kunnes äiti paljastaa salaisuuden Nikin isästä. Niki lähtee Englantiin oppimaan jalkapalloa. Mutta sieläkään kaikki ei mene ihan putkeen...

Suosittelen kirjaa alakoululaisille jalkapallofaneille jotka ovat jo parempia lukijoita.

...........................................................

Toinen kirja jonka luin on Ryhmä Error - Kiristäjä (Otava 2022, saatu kustantajalta), jonka kirjailia on Anu Ojala. Sen päähenkilöt ovat Sara, Lilja, Aamos ja Riku. Sara näyttää Aamokselle hänen tekemää dronia . Dronen kaiuttimen kautta he kuulevat Liljan isoveljen Nooan puhuvan tyttöystävänsä Marin kanssa huumeistakaupasta. Ryhmä Error rupeaa selvittämään mistä on kyse. Jotta salaisuus selviäisi he käyttävät teknologiaa rohkeutta ja oveluutta.

Kirja oli kiinnostava mukaansatempaava ja jopa vähän jännittävävä. Suosittelen tätä kirjaa 4.-6.-luokkalaisille Dekkari kirjojen ystäville.

Kivalan etsivät - jäätelökioskin arvoitus: Toiminnalinen salapoliisitehtävä opetukseen

Suunnittelin Johanna Tuomolan kirjoittamaan Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan (Myllylahti 2021) liittyvän salapoliisitehtävän, jonka nyt toteutamme 1.-3.-luokkalaisten oppilaiden ja heidän vanhempiensa yhteisenä lukupiirinä, mutta jota voin hyödyntää myös neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa kevään aikana, jos ehdin. Esittelen tässä aluksi tuon lukupiirin sekä siihen liittyvän salapoliisitehtävän, mutta kerron lopuksi myös lyhyesti, miten käsittelisin tätä oman luokkani kanssa.

Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus on lyhyt, lastendekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjan piti olla kohtalaisen lyhyt, jotta kaikki vanhemmat ja lapset ehtivät lukea tämän yhdessä määräajan sisällä. Lisäksi tahdoin, että kirja on osa jotain sarjaa, jotta halukkaat voivat myöhemmin lukea sarjan muut osat. Kirjan tapahtuvat sijoittuvat Kivalan kaupunkiin, ja sen päähenkilöt ovat kaverukset Matti ja Lumi. Lapset iloitsevat siitä, että Satamatorille ilmestyy jäätelökioski, mutta he eivät ehdi ostaa yhtäkään jäätelöä, kun kuulevat, että joko sabotoi kioskin toimintaa erilasin ilkein keinoin. Kioskin omistaja syyttää aluksi nuorta myyjätyttöä, mutta sitten näyttää siltä, että tihutöiden takana on joku toinen. Matti ja Lumi päättävät selvittää, kuka on syyllinen.

Aluksi

Kirjaan kehittelemäni, pakopelimäinen salapoliisitehtävä liittyy juuri tähän syyllisen löytämiseen. Ensin jaoin kaikille koulumme 1.-3.-luokkalaisille oppilaille kutsut, joissa mainostan lukupiiriä eli houkuttelen heitä selvittämään jäätelökioskia koskevan rikoksen kirjaa lukemalla ja jännittäviä tehtäviä tekemällä. Kutsun vastaanotetuaan halukkaat 1.-3.-luokan oppilaat saivat ilmoittautua mukaan vanhemman ja oppilaan lukupiiriin. Lukupiirissä Kivalan etsivät -kirjaa luetaan kotona yhdessä huoltajan kanssa, ja se pitää lukea sivulle 44 asti ennen lukupiirin kokoontumista. Kirjaa ei kuitenkaan saa lukea yhtään 

pidemmälle.

Salapoliisitehtävän kulku

Oppilaiden ja heidän vanhempiensa lukupiiri kokoontui koulullamme 21.4. illalla, ja silloin koulun tietokeskukseen ja sen viereiseen luokkaan lavastettiin pieni Kivalan kaupunki. Ensimmäinen tehtäväpiste oli ”poliisiasema”, jossa toimin poliisin roolissa ja pyysin oppilailta apua rikollisen löytämiseen. Taululla oli kuvat epäillyistä, ja esittelin vielä kerran ääneen ongelman ja epäillyt. Sen jälkeen jaoin oppilaat ja heidän vanhempansa ryhmiin, jotka lähtivät etsimään rikollista tehtäviä ratkomalla.

Kirjan kuvituksen on tehnyt Satu Kontinen.

Ensimmäisessä tehtävässä kerroin, että rosvolta on jäänyt rikospaikalle Kivalan kartta ja siihen kirjattu koodaustehtävä (matematiikan kirjasta tuttu: 1 eteen, 2 vas., 3 eteen jne. -tehtävä, jossa edetään karttaruudukossa maaliin asti). Tehtävän ratkaisemalla oppilaat löysivät kartasta oikean ruudun eli kohteen sekä ruudun koordinaatit (esim. D23). Kohde oli Kivalan kirjasto ja koordinaatti kertoi, minkä kirjan pitää ottaa hyllystä ja minkä sivun kirjasta avata. Jokaisen ryhmän kartta vei heidät kirjastoon, mutta koordinaatit olivat kaikilla eri.

Oppilaat painoivat koordinaatin mieleensä ja menevät Kivalan kirjastoon, eli tietokeskukseen tuodun kirjahyllyn luo. Hyllyssä oli monia erilaisia lastendekkareita, joiden selkiin oli kirjattu aakkosia. Jos oppilasryhmä sai karttatehtävästä koordinaatin D23, ottivat he hyllystä kirjan, jonka selkämyksessä on D, ja avasivat sen sivulta 23. Kirjan välissä oli tuolla sivulla rosvon jättämä salakirjoituslappu. Ratkaisemalla salakirjoituksen oppilaat saivat selville, että rosvo oli seuraavksi mennyt Kivalan kioskille sekä hänen lämpijäätelölaatunsa. Jokaisen ryhmän salakirjoitustehtävä johdatti heidät kioskille, mutta jäätelölaadut olivat eri.

Seuraavaksi siis mentiin jätskikioskille (viereisessä luokassa oleva hylly, jossa on erilaisia ”jäätelöpaketteja”), valittiin hyllystä salakirjoitustehtävästä paljastunut jäätelömaku, avattiin jäätelöpaketti, ja sen sisältä löytyi rosvoon liittyvä vihjesana eli johtolanka (esim. parrakas). Kaikki ryhmät saivat 1-2 vihjesanaa, sillä lopuksi ryhmät kokoontuvat yhteen epäiltyjen kuvien luokse, tutkivat epäiltyjen kuvia, yhdistävät vihjesanansa ja totesivat, että se epäilty, jonka kohdalle kertyi eniten vihjesanoja eli johtolankoja oli syyllinen. Lopuksi kirja luettiin yhdessä loppuun.

Lopuksi oli tarkoitus vinkata sarjan muista kirjoista, mutta emme saaneet niitä tarpeeksi Kivalan kirjastoon, jotta olisimme voineet lainata niitä tarpeeksi halukkaille. Olisi myös ollut mahtavaa, jos osallistujille olisi voinut tarjota jäätelöt. Tämän tajusin mukana olleen kollegani kanssa vasta kirjaa loppuun lukiessamme, kun Lumi ja Matti saavat palkkioksi onnistuneesta salapoliisityöstään jäätelöt. Noh, ensi kerralla sitten...

Kirjan käsitteleminen neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa

Mikäli käyttäisin Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan neljäsluokkalaisten oppilaitteni kanssa, toisin aluksi luokkaan säkin tai laukun, jossa olisi rosvoon liittyvää esineistöä (esim. sorkkarauta, kartta, avain, köysi, naamio yms.). Oppilaat saisivat pohtia, kenelle esineet kuuluvat, jonka jälkeen he saisivat tehdä pienen luovan kirjoittamisen tehtävän: rosvon muistilistan. 

Sen jälkeen esittelisin kirjan oppilaille ja selittäisin, että kirjaa luetaan aina tietty sivumäärä viikossa ja yhdellä äidinkielen tunnilla kokoonnumme lukupiireihin, joissa esitellään toisille tehtäviä, joita oppilaat ovat tehneet kotona kirjaan liittyen. Tehtävät jakaisin jokaiselle jakson alussa vihkosen muodossa, mutta voisimme tehdä myös muita kirjaan liittyviä tehtäviä lukupiirien kokoontumiskerroilla ja muillakin äidinkielen tunneilla. Kun oppilaat olisivat lukeneet kirjaa sivulle 44 asti, toteuttaisin myös heidän kanssaan tuon saman salapoliisitehtävän kuin oppilaiden ja vanhempien lukupiirissä (yksi ryhmä saisi lähteä ratkomaan sitä aina muiden odottaessa luokassa jonkun tehtävän parissa, jotta ei tulisi ruuhkaa). Lopuksi lukisin kirjan ääneen loppuun luokassa ja vinkkaisin myös sarjan seuraavasta osasta. Toisin luokkaan myös ”Kivalan kirjaston” hyllyssä olleet lastendekkarit, joista oppilaat saisivat lainata itselleen lisää luettavaa.

Tehtävävihkoon pyrkisin tekemään mahdollisimman erilaisia tehtäviä, joiden tekemistä mallintaisin myös oppitunneilla. Sopivia olisivat esimerkiksi uutisen kirjoittaminen tihutöistä, lempijäätelöruno ja jäätelökioskin mainoksen tekeminen, sillä erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen ja niiden kirjoittaminen ovat opetussuunnitelmassa tavoitteina. Toisaalta neljäsluokkalaisilla opetussuunnitelmassa kielitiedon tavoitteena on myös sanaluokkiin tutustuminen, joten aivan yhtä hyvin voisin tehdä tehtäviä, joissa oppilaiden pitäisi esimerkiksi poimia kirjasta vaikka viisi verbiä, substantiivia jne. Koska oppilaat harjoittelevat aina myös luetun ymmärtämisen strategioita kirjoja lukiessaan, voisi tehtävävihossa olla myös sanaston laajentamiseen, ennustamiseen, kysymysten tekemiseen, tiivistämiseen ja tulkintojen tekemiseen liittyviä tehtäviä. 

Kirjan käsittelemistä voisi myös jatkaa niin, että tarinan vaiheet sijoitettaisiin yhdessä juonikaavioon. Juoni ”pilkottaisiin paloiksi” ja jokainen ryhmä saisi työstettäväkseen yhden kohtauksen, josta he tekisivät animaation. Animaatiot yhdistettäisiin yhdeksi teokseksi. Tällainen animaatio on koulussani toteutettukin muuta vuosi sitten.

Koirakirjoja ahmimisikäisille

Olen omassa lapsuudessani ollut armoton heppahullu ja luin varmaan lähes kaikki kotikirjastoni hevoskirjat. Mieleen on jäänyt monia sarjoja, joihin kuuluvia kirjoja suorastaan "ahmin". Hevosten lisäksi pidin koirista, mutta en muista lukeneeni juurikaan koira-aiheisia lastenromaaneja, eikä koiraharrastusmaailma ole minulle entuudestaan kovin tuttua. Nyt sain Otavalta arvostelukappaleet peräti kahdesta lastenkirjasarjan uusimmasta osasta, joiden aiheena ovat koirat.

Olafin pentupäiväkirjat - Pitelemätön pitkäkorva on Helena Wariksen kirjoittama ja Mirjami Mannisen kuvittama 61-sivuinen kirja, jonka päähenkilö on Olaf-koira. Se on vielä pentu ja asuu eläinystäviensä kanssa maatilalla. Tässä uusimmassa kirjassa maatilalle muuttaa kaksi aasia, ja Olaf ja tilan muut lemmikit hieman jännittävät, miten aasit suhtautuvat heihin ja kuinka aaseihin pitäisi suhtautua. Olaf on kyllä varsin ystävällinen pentu ja yrittääkin heti tehdä aasien kanssa tuttavuutta. Kakki eläimet eivät kuitenkaan suhtaudu aaseihin yhtä varauksettomasti, ja kirjassa sivutaankin sitä, miksi uudet henkilöt aiheuttavat epäluuloa ja pelkoa. Aasien lisäksi tilalle on tullut muitakin asukkaita, sillä kanien häkissä käy kumma vilinä... Olaf ystävineen päättää selvittää, mikä kumma, pieni ja musta häkissä vilistää...

Olafin pentupäiväkirjat on merkitty "Luen itse -kirjoiksi", mutta mitään aivan kaikkein helppolukuisimpia kirjoja nämä eivät ole. Sanoisin, että hyvin lukevat tokaluokkalaiset ja kolmasluokkalaiset ovat varmasti otollisimmassa iässä lukemaan näitä. Tekstiä on enemmän kuin esimerkiksi Lukupalat tai Kirjakärpänen -sarjan kirjoissa. Mustavalkoisia kuvia on suunnilleen joka toisella sivulla. Kirjan juoni ei itsessään ole kovin jännittävä, mutta tarinan lomaan on kivasti kirjoitettu tietoa eläinten käyttäytymisestä, ja eläinrakkaita lapsia nämä varmasti voivat kiinnostaa. Pitelemätön pitkäkorva on sarjan viides osa.

Toinen saamani kirja on Tassutrio -sarjan päätösosa Koirasankari. Tassutrioon kuuluu kolme tyttöä, Allu Christa ja Erika sekä heidän kissansa ja koiransa. Kirjassa seurataan tyttöjen ja heidän lemmikkiensä menestymistä erilaisissa koiraharrastuslajeissa. Kirjailija Helena Meripaasi selvästi tuntee koirat, niiden kouluttamisen ja niiden kanssa harrastamisen, mikä näkyy kautta linjan tässä kirjassa. Kun esimerkiksi Erika ei onnistu koiransa kanssa rallytoko-kisoissa, hän sättii itseään siitä, että ei keskittynyt ja sai koiransakin jännittämään.

Christan kotiin tulee hoitoon hänen setänsä jättisuuri berninpaimenkoira, jota koko perhe aluksi soimaa laiskaksi ja haisevaksi, mutta sitten käykin ilmi, että setä ei ole osannut hoitaa sitä oikein ja se kärsii liikalihavuudesta ja allergiasta. Christa päättää hoitaa koiran kuntoon ystäviensä avulla. 

Allun koira on pieni ja pippurinen, mutta taitavaksi oppinut Kirppu, jonka kanssa Allu tahtoisi harrastaa hakutreenejä, mutta kirppu ei ole siihen oikean rotuinen. Niinpä Allu keksii rallytokon ja Kirppu osoittautuu siinä varsin lahjakkaaksi. Lisäksi Kirppu tulee tarinan lopussa osoittamaan, että pieni koira pystyy suuriin tekoihin.

Tässä sarjassa pääosassa ovat koirat, eikä ihmissudekuvioille ainakaan viimeisessä osassa ole kovin paljon sijaa. Christan perheen asioita avataan sen verran, että lukija alkaa helposti osottaa hieman syvällisempää paneutumista niihin. Erika puolestaan jännittää kautta koko kirjan muutaman ikävän entisen harrastuskaverinsa ja koiransa kasvattajan käytöstä, mutta ymmärtää lopussa, ettei heistä kannata välittää. Toisaalta tämä kirja on vain reilu 100-sivuinen, eli koirien ja niiden kanssa harrastamisen ollessa pääosassa, kovin syvällisiin ihmissuhdekuvioiden setvimisiin ei luultavasti siksikään päästä. 

Sanoisin, että tämä kirja sopii hyvin noin 3.-5-luokkalaisille eläimistä kiinnostuneille lukijoille. Sarjan lukeminen kannattaa kyllä aloittaa aivan alusta ja edetä järjestyksessä. Tassutrio-kirjoja on ilmestynyt yhteensä kuusi, ja harmittelen, että sarja päättyy Koirasankariin, sillä aivan yllätyin, kuinka tämä tempaisi minut mukaansa.

Helppolukuinen talvikirja: Mennään jo pilkille

Sain Kvaliti kustantamolta arvostelukappaleen helppolukuisesta lastenkirja Mennään jo pilkille! (2022), jonka on kirjoittanut Maria Kuutti ja kuvittanut Elina Jasu. Luimme kirjan heti lasteni kanssa kaksi kertaa peräkkäin ja totesimme, että se on oikein mukava kirja, jossa nykylapsille ehkä hieman vieraampi pilkkiharrastus esitellään kiinnostavalla tavalla.

Tarinan päähenkilö Ilmari on innokas kalastaja, joka tahtoo päästä kalaan myös talvella. Siispä hän on säästänyt rahaa, jotta saa ostettua pilkin ja muita pilkkimiseen tarvittavia välineitä. Ilmarin isä on pilkkinyt viimeksi lapsena, mutta aikoo nyt alkaa taas käydä kalassa. Ilmarin pappa sen sijaan kalastaa kaikkina vuodenaikoina, kaikilla mahdollisilla välineillä. 

Jasun selkeä kuvitus miellyttää omaa silmääni. Hän osaa kuvata tarinan henkilöiden mielentiloja ja arkisia asioita onnistuneesti. 

Siinä, missä Ilmari odottaa pilkkimistä niin, ettei ongen ostamisen jälkeen malttaisi edes syödä, isällä ei tunnu olevan mikään kiire jäälle. Ilmarin kärsivällisyys ei meinaa millään kestää, että isä laittaa kaikessa rauhassa ruokaa, puhuu pomonsa kanssa pitkän puhelun ja vielä nukkuu päiväunetkin. Poika painelee ulos ilman isää, mutta äiti toki muistuttaa, ettei jäälle saa mennä ilman aikuista. Onneksi lähistöllä asuva pappa on pakannut omat pilkkikamppeensa valmiiksi ja tulee hakemaan lapsenlapsensa jäälle. Pappa kertoo Ilmarille kaikki parhaat kalajuttunsa, ja lopulta isäkin pääsee rantaan. Ilmarin into ja ilo ovat käsinkosketeltavia, ja lukijakin oikein ilahtuu, kun pojan onki alkaa nykiä. 

Tarinan lopusta löytyy muutama kysymys, joita lapselta voi kysyä lukemisen jälkeen. Lisäksi on tärkeät ohjeet pilkkijöille, joissa tietysti muistutetaan myös turvallisuusasioista (heikkojen jäiden varominen tosin on unohtunut). Mennään jo pilkille! onkin oikein onnistunut kirja, jota lukemaan oppinut lapsi voi hyvin lukea itsekin, sillä fontti on isoa, virkkeitä on vähän, ja Jasun kuvitus sopii loistavasti yksiin tekstin kanssa. Kaipasin kyllä kirjan loppuun pientä sanastoa, jossa olisi vielä selitetty muutamia kirjassa mainittuja, kalastukseen liittyviä termejä kuten esimerkiksi virveli, katista, pystypilkki ja kela. Epäilen, etteivät ne ole kaikille lapsille tuttuja termejä.

Isoisän pilkkimä hauki kasvaa suuremmaksi jokaisen kerrotun kalajutun myötä.

Kolmasluokkalaisen 3+1 kirjasuositusta

Oma esikoiseni on nyt kolmannella luokalla ja selvästi löytänyt lukemisen ilon. Ihan itsestään se ei kuitenkaan ole syttynyt, vaan kyllä meilläkin on käytetty (peliajalla) lahjontaa ja jopa eräänlaista kiristystä, eli sovittu, että jos haluaa ollenkaan pelata, pitää treenata myös lukemista. Luokanopettajana olen huomannut, että jos tekninen lukutaito on lapselle vaikeaa, ei lukeminen useinkaan huvita, mutta säännöllinen treenaaminen kasvattaa lukukuntoa ja siten myös mahdollistaa luetun ymmärtämisen kehittymisen. Se taas on avain kirjallisuudesta nauttimiseen. Siksi opettajana toteutan ateljee-opetusmallia, jossa kirjojen lukeminen aloitetaan jo ekalla, lapsen lukutaitoa vastaavien kirjojen kanssa, ja alkuun tavoite on jaksaa lukea noin 2 - 3 minuuttia. Toki tarinoihin voi jokainen upota, vaikka ei itse lukisikaan, ja siksi on tärkeää, että me aikuiset luemme lapsille ääneen. Jokainen kolmesta lapsestamme onkin nauttinut siitä, että me aikuiset luemme ääneen, joten tarinan ovat kiehtoneet heitä aina.

Nyt eksyin hieman aiheesta, ja palaankin siihen, millaisia kirjoja kolmasluokkalaiseni nykyään itse valitsee. Hän on kyllä lukenut jo aikaisemminkin kohtalaisen paljon, mutta nyt huomaan, että hän enenevässä määrin tarttuu kirjoihin, vaikka emme erikseen siihen häntä patista. Eniten hän lukee Jeff Kinneyn tekemiä Neropatin päiväkirja -sarjakuvaromaaneja, joita Suomessa kustantaa WSOY. Opetan itse tällä hetkellä nelosluokkalaisia ja vastaan myös koulumme kirjastonhoidosta ja olenkin huomannut, että nämä Neropatit eivät kauaa palautushyllyyn tultuaan siinä vanhene, vaan oppilaat lainaavat ja lukevat niitä valtavan paljon. Koitan itse kannustaa lapsia lukemaan muitakin kirjoja, ja siksi olen innoissani, kun huomasin, että oma esikoiseni on nyt tykännyt parista muustakin kirjasarjasta, jotka esittelen nyt tässä.

Thomas Teylorin Aaveranta-sarjan ensimmäisen osan, Malamanterin (WSOY 2020), luin esikoiselle ääneen, ja sen jälkeen hän on lukenut itse sarjan toisen osan Gargantiksen (2020) ja aivan juuri luki loppuun myös kolmannen osan eli Kammovarjon (2021). Tämän kirjasarjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kyseessä on fantasiasarja, jossa seikkaillaan nykyajassa, kuvitteellisessa Aaveranta-kaupungissa. 

Syksyisen Kammoyön juhlan aikaan kaupunkiin saapuu kummalliset esiintyjät, jotka kantavat mukaan ihmeellistä lyhtyä. Liittyvätkö esiintyjät jotenkin legendaariseen Kammovarjoon, hahmoon, joka kaappaa toisten varjoja? Ja kaiken huipuksi kaupungista alkaakin katoilla ihmisiä ja heidän varjojaan. Herbert ja hänen ystävänsä Orvokki alkavat selvittää tapausta, johon tuntuu liittyvän myös Herbertin kuolleen äidin sisar... Kuulemma tämä uusin osa on kaikkein jännittävin, vaikka sen loppu oli lapselle ilmeisesti pieni pettymys. Nämä kirjat ovat melko paksuja, ja esimerkiksi lapset, jotka Harry Potterin jälkeen kaipaavat uutta luettavaa, voisivat tykästyä näihin.

Kannen kuva: George Ermos

Uusin sarja, josta kolmasluokkalaiseni innostui, on Kristina Ohlssonin kirjoittama jännityskirjasarja, jonka ensimmäisen osan Lasilapset (WSOY 2018, suom. Pekka Marjamäki) hän luki juuri loppuun. Vinkkasin tätä kirjaa lapselleni saatesanoilla: "Saattaa kyllä olla liian jännä. Jätä sitten kesken, jos siltä tuntuu." Lapseni vastasi minulle viisaasti: "Mä olen äiti kato jo lukenut niin paljon, että ymmärrän kyllä, mikä on totta ja mikä ei." 

Tarinan päähenkilö Billie muuttaa äitinsä kanssa vanhaan taloon, joka on ollut ennen lastenkoti. Muutenkin talolla on hurja historia, ja vaikuttaa siltä, että jokainen talossa asunut perhe on kohdannut kauheita. Myös Billien ja hänen äitinsä asuessa siellä alkaa tapahtua merkillisiä ja karmivia asioita, jotka vaikuttavat vihamielisten aaveiden tai itse talon tekosilta. Billie ja hänen ystävänsä tutkivat talon historiaa, koska haluavat tietää, mikä tai kuka talossa tekee kiusaa. Kirja ei kuulemma ollut lapselleni liian jännittävä, vaikka tarinan loppukin jättää hieman aavemaisen tunnelman. Sen verran koukuttava kirja oli, että sen kohtalaisesta paksuudesta (203 sivua) huolimatta, luki hän sen muutamassa päivässä loppuun ja pyysi minua hakemaan kirjastosta seuraavat osa (joita on kaksi) sekä kirjailijan seuraavan sarjan. Sanoisin, että tämä kirjasarja sopii kolmasluokkalaisista ylöspäin, mutta vaatii jo hyvää lukutaitoa, eikä lukija saa myöskään olla taipuvainen pelkäämään.

Melko paljon kahta edellistä kirjaa helppolukuisempi on runsaasti kuvitettu Etsiväkaksikko sarjan uusin osa Operaatio sirkus (Otava 2022, suom. Sanna Manninen, saatu kustantajalta). Kirjan on kuvittanut Hans Jørgen Sandnes ja kirjoittanut Jørn Lier Horst. Tässä kirjasarjassa on suurehko, väljästi rivitetty fontti, ja sarja muistuttaa Martin Widmarkin ja Helena Willisin LasseMaijan etsivätoimisto -kirjasarjaa (Tammi). Molemmissa lapsikaksikko ratkoo pieniä, kotikaupunkiaa kohdanneita rikoksia. 

Virtakylään saapuu sirkus, ja samaan aikaan Oliverin vaarin taloon muratudutaan ja häneltä varastetaan pikkukarhu. Sirkus kiertää esiintymässä eri kaupungeissa, ja kummallisesti aina vieraulun aikaan katoaa karhuja. Päähenkilöt tietysti päättävät ratkaista, kuka karhuja varastelee. Nämä kirjat sopivat lapsen lukutaidosta riippuen noin 1.-4.-luokkalaisille. Oma lapseni luki tämän alle tunnissa.

Bonusvinkkinä vinkkaan kirjasta, jota lapseni ei itseasiassa lukenut itse vaan jonka minä luin hänelle sekä ekaluokkalaisellemme. Kirja on Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittama Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjoitin kirjasta aiemmin täällä. Se on kerrassaan hurmaava fantasiasarjan ensimmäinen osa, jonka lukemisesta minäkin nautin. Kirja sai hiljattain Arvid Lydecken -palkinnon, joka myönnetään vuosittain korkeatasoiselle lastenkirjalle. Niemelä nivoo fantasiatarinaansa ajankohatisia teemoja luontokadosta eläinten oikeuksiin, mutta kirjoittaa ilman saarnaamista. Ihmisten toiminnasta kärsivät kirjassa fantasiaolennot, joiden elintilan kaventuu koko ajan niin, että useat lajit ovat sukupuuton partaalla ja joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, jota ylläpitävät Saimi sekä hänen eläinlääkäri-isänsä.

Kenties tapan sinut vielä

J.S. Meresmaan kirjoittama nuortenromaani Kenties tapaan sinut vielä (Karisto 2022, saatu kustantajalta) yllätti minut positiivisesti, ja vaikka en oikeastaan ole kirjan kohderyhmää, enkä innostunut vampyyreista, tämä kirja piti otteessaan koko 135 sivunsa verran. On muuten mainiota, että nuorille kirjoitettu kirja on näin kompakti, sillä olen itse työssäni todistanut, kuinka liian paksu kirja karkottaa osan potentiaalisista lukijoista. Tämä kirja ei ainakaan jää lukematta siksi, että on liian paksu. 

Aluksi muuten pelkäsin, että kirja muistuttaisi liikaa Twilightia, mutta se osoittautui turhaksi ennakkoluuloksi. Juonessa on mielenkiintoisia käänteitä, ja tarinan sisällä jopa viitataan teinivampyyrileffoihin, joista päähenkilökin on ilmeisesti osan tiedoistaan - tai luuloistaan - vampyyrista saanut. Meresmaa on kirjoittanut vampyyrit omanlaisikseen, mutta tuo vanhat uskomukset onnistuneella tavalla osaksi omaa tarinaansa.

Kannen kuva: Saana Nyqvist

Kirjan päähenkilö on tavallinen ammattikoululainen Aleksi, jonka suurin haave on tulla ammattilaiseksi e-urheilijaksi. Yhdessä kaverinsa Roopen kanssa pojat pelaavat ja treenaavat sekä käyvät snooker-klubilla, sillä Roope on hurahtanut kyseiseen lajiin. Tarinan alussa Aleksi menee purkamaan epäonnistuneen pettymyksen aiheuttamaa ketutusta jäätelöbaariin, jossa nuori goottityttö lähestyy häntä ja käskee lähteä mukaansa.

Aleksi tottelee, ja huomaa kauhukseen, ettei vieraan matkaan tässä tapauksessa olisi kannattanut lähteä. Nora nimittäin on ehta vampyyri, joka kuljettaa Aleksin joutomaalle vanhaan bunkkeriin. Jostain syystä Nora päättää säästää Aleksin puremalta ja päättääkin, että tahtoo Aleksin opettavan hänelle pelaamista. Niin alkaa Noran ja Aleksin erikoinen ystävyys, joka hiljalleen kasvaa myös joksikin muuksikin. Ystävyys Noran kanssa tuo Aleksin elämään myös vaaroja, jotka lopulta kärjistyvät dramaattisessa loppuratkaisussa odottamattomalla tavalla. Vaikka Nora on vampyyri, joka selvästi kaipaa pysyvyyttä, ystävyyttä ja ihmisyyttä, eivät kaikki vampyyrit ole sellaisia. 

Kenties tapaan sinut vielä on kirja, jota mielelläni suosittelen 6.-9.-luokkalaisille nuorille ja haluaisin kovasti kuulla, mitä he itse ovat mieltä tästä kirjasta.

Kirjalahja lapselle jouluksi

Tänäkin vuonna laitan omille lapsilleni pakettiin pari kirjaa, ja yksi heistä jopa toivoi pukilta kirjalahjaa. Myös kummityttöni ja lasteni pikkuserkku tulevat saamaan meiltä kirjapaketit, mutten tietenkään tässä voi vielä paljastaa, mitä lahjapapereiden sisältä paljastuu. Koska kirjalahjat ovat mielestäni - tietysti - mahtavia, vinkkaan tässä kuitenkin muutamasta kirjasta, joista meidän perheemme 5.-9.-vuotiaat lapsemme sekä minä olemme tykänneet.

Kuvakirjoista suosittelen lämpimästi Johanna Lestelän kirjoittamaa ja kuvittamaa Tuikku uskaltaa -kirjaa (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka olen aikaisemmin esitellyt tässä postauksessa. Tuikku on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka tahtoisi kovasti mennä pelaamaan jalkapalloa oikeaan joukkueeseen, mutta kentän reunalla hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään ja jännittää niin, ettei ryhmään liittymisestä tule mitään. Oikeanlainen rohkaisu ja onnistumisen kokemus kuitenkin auttavat Tuikkua myöhemmin ymmärtämään, että kaikkia jännittää, ja mukaan voi mennä, vaikka ei aina osaisikaan. Lestelän kuvitus on melko pelkisttyä ja tyyli tunnistettavan omaperäistä. Minä ja perheeni 5-vuotias fanitamme Tuikkkua.

Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Johanna Ilanderin kuvittamaa Bonussiskoa (Kustannus-Mäkelä 2021, saatu kustantajalta) voin suositella erityisesti kaikille, joita uusperhekuviot koskettavat. Toki tämä on mukavaa luettavaa muidenkin, noin 4-8-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja lähestyy uusperhe-aihetta lempellä otteella, eikä uusi sisarus ole tässä teoksessa kateuden tai vihan aihe, vaan päin vastoin, päähenkilö ihailee bonussiskoaan Kirsikkaa valtavasti. Toki bonussisaruksetkin välillä kinaavat keskenään, ja perheen aikuiset riitaantuvat, mutta kokonaisuus on kuitenkin erittäin positiivinen. Varsinaisia juonihuippuja siinä ei ole, vaan lähestymistapa on rennon kertova: tarina seurailee uusperheen elämää alkaen siitä päivästä, jolloin bonussisko muuttaa kertojan kotiin. Ilanderin kollaasimainen kuvitus on onnistunutta, ja minua miellyttää, miten toinen aikuinen - Outa - on kuvattu sen verran sukupuolettomasti, että omat lapseni pohtivat, onkohan hän mies vai nainen. Lapseni päätyivät siihen lopputulokseen, ettei sillä ole väliä, koska "nainen ja nainenkin voivat mennä naimisiin".

Usein iltaisin me istumme kylki kyljessä ikkunalaudalla ja katselemme kuuta. Se osaa lukea ajatuksia. Siksi kuu tietää, että Kirsikan saapuminen on elämäni paras päivä.

Mauri Kunnaksen faneille kannattaa tänä jouluna laittaa pakettiin hänen uusi kuvakirjansa Kuka kaappasi auringon? (Otava 2021, saatu kustantajalta), joka liittyy jo paljon aikaisemmin ilmestyneeseen Koirien Kalevalaan. Tämänkin kirjan tarina muistuttaa Kalevalan kertomusta auringon ryöstämistä, mutta "koirien tarina auringonryöstöstä on aivan omanlaisensa", kuten Kunnas esipuheessa sanoo. Kunnaksen aiempiin teoksiin verrattuna Kuka kaappasi auringon? on melko lyhyt kirja, ja lapsenikin ihmettelivät, joka tarina loppui. Toisaalta kompakti mitta mahdollistaa sen, että tämän kirjan voi lukea vaikka kokonaisuudessaan iltasatuna. Tarina kertoo siitä, miten Pohjan akka Louhi kähveltää kullanhimossaan, auringon taivaalta. Siitä seuraa tietysti pimeys ja kylmyys, joka kurittaa Kalevalaa. Susien Pohjolassa sen sijaan hikoillaan kuumuudessa, jonka kovetessa enää Louhi itse sinnittelee valtakuntansa kirjaimellisesti savuavalla tantereella. Onneksi aurinkoa ei kukaan voi lopullisesti kahlita, ja kirjan lopussa oikea luonnonjärjestys palaa, ja Louhikin oppii, mikä on kultaa kalliimpaa.

Kristiina Louhen Tomppa-sarja on kasvanut uudella kirjalla Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021, saatu kustantajalta). Tompan mummilla on ennestään jo Vappu-koira, ja nyt mummi on hankkinut Vieno-pennun Vapulle kaveriksi. Tomppa menee äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa mummille kylään ja saa tutustua Vieno-pentuun. Pentu on useimpien pikkukoirien tapaan innokas tutustumaan ympäristöönsä ja tekee sen koirille luonnollisella tavalla, eli hampaillaan tutkimalla. Tutustumisen seurauksena Tompan rakas Martti-mato rikkoutuu, mutta onneksi mummi osaa korjata sen. Pentu on iloinen ja seurallinen ja sen kanssa on kiva leikkiä. Vieno opettelee vielä sisäsiistiksi, ja puree myös Tomppaa. Mummi selittää kärsivällisesti Tompalle, että Vieno vielä harjoittelee tiettyjä taitoja, eikä kukaan suutu, vaikka mattoon tulee märkä läikkä ja innokas koira pusuttaa Tompan siskon kumoon. Tämä kirja sopii loistavasti lahjaksi leikki-ikäsille lapsille, etenkin jos he haaveilevat omasta lemmiksitä tai pitävät eläimistä.

Niille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka jo osaavat kohtalaisen hyvin lukea itse voin lämpimästi suositella Anneli Kannon kirjoittamaa ja Tuire Siiriäisen kirjoittamaa Kirjakärpänen-sarjan kirjaa Häntähoiva ja mahatautinen marsu (Karisto 2021, saatu kustantajalta). Minä tosin luin tämän meidän lapsillemme ääneen, ja siihen tykästyivät erityisesti 5- ja 7-vuotiaat lapseni. Kirjassa Martalla, Einolla ja Lilalla on Häntähoiva-niminen lemmikkikerho, joka saa tehtävän selvittää, mikä Einon marsua Spideä vaivaa, kun se on alakuloinen ja nököttää vain paikoillaan. Lapset havaitsevat, että Spidellä on ripuli, joten he ottavat selvää, miten marsua voi ja pitää siinä tilanteessa hoitaa. Marsu pestään ja sen häkkiin vaihdetaan puhtaat kuivikkeet, se myös eristetään lajitoveristaan ja viedään tietenkin eläinlääkäriin. Siellä he saavat varsin erikoisen hoito-ohjeen, jonka toteuttaminen aiheuttaa jopa hieman nolostelua. Onneksi marsu lopulta toipuu ja pääsee sitä kovasti ikävöineen lajitoverin seuraan. Häntähoivassa parasta on sen hieno lähestymistapa eläinten hoitamiseen. Testi on tarkoituksella helppolukuista ja virkkeet lyhyitä.

Alakouluikäisille vinkkaan lahjoiksi kolme lukuromaania:

Ensimmäinen, 9-vuotiaan lapseni suosittelema kirja on Jussi Lehmusveden kirjoittama ja Christer Nuutisen kuvittama Arianan aikamatkat -sarjan avausosa Robin Hood ja jäätävä pläjäys (Otava 2021, saatu kustantajalta). Tätä seikkailukirjaa lapseni suosittelee heille, jotka pitävät huumorista ja seikkailuista, vaikka kirja ei kuulemma olekaan varsinaisesti jännä. Tarinan päähenkilö, kuudesluokkalainen Ariana joutuu vahingossa porttiavaimen kautta toiseen ulottuvuuteen, aikakauteen, joka muistuttaa keskiaikaa. Siellä hän kohtaa myös salaisen ihastuksensa Pyryn. Lasten pitää selviytyä monesta kiperästä tilanteesta ja saada käsiinsä kolme avainta päästäkseen takaisin kotiin. Kuten lapseni sanoi, tarina on hieman kuin peli. Itseäni hieman ärsytti lukiessani se, että siellä täällä tekstiä on korostettu ISOILLA KIRJAIMILLA, mutta lastani tämä ei tuntunut häiritsevän. Itse ajattelin, että tämä sopii noin 3.-5.-luokkalaisille hieman heidän lukutaidostaan riippuen. 

Kaisa Paaston kirjoittaman Anni-sarjan toinen osa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021, saatu) on onnistunut romaani ystävyydestä ja siitä kuinka kaverisuhteet helposti voivat mennä solmuun. Paasto kirjoittaa mielestäni aidonoloisesti neljäsluokkalaisten elämästä, ja tarinan kaverikiemurat kuulostavat tutuilta. Päähenkilö Anni on saanut edellisessä osassa uuden parhaan ystävän Riian, jonka kanssa alkaa ideoida hyväntekeväisyyselokuvaa hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Riia kertoo elokuvasta Stinalle ja Julialle, joista Anni ei pidä ollenkaan. Annista alkaakin tuntua, että Riia ei oikeastaan tahdokaan olla hänen kaverinsa, eikä tehdä mitään Annin tavalla, vaan kuuntelee vaan pinkkityttöjä ja heidän ideoitaan. Kirjan edetessä Anni joutuu kuitenkin miettimään myös omia ennakkoluulojaan ja tapaansa välillä hieman määräillä muita. Onnistuisiko yhteistyö ja ennakkaoluulojen asettaminen syrjään puolin ja toisin? Tuleeko elokuvasta sittenkään yhtään mitään? 

Kuvituksen tähän kirjaan on tehnyt Mari Ahokoivu. Oma lapseni keksi tämän kirjan luettuaan monta luokkalaistaan tyttöä, jotka pitäisivät tästä kirjasta. Samaten hän nimesi muutaman pojan, jotka eivät todellakaan innostuisi tästä. Kirja sopii mielestäni hyvin noin 2.-5.-luokkalasille, ja tosiaan on ehkä perinteisessä mielessä tytöille sopivampi kirja.

Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittamaa Mustan kuun majatalo -kirjaa (Lasten Keskus, saatu kustantajalta) olen lukenut iltasatuna 7- ja 9-vuotiaiden lasteni kanssa. Me kaikki pidämme tästä uuden fantasiasarjan avausosasta kovasti. Tarinan päähenkilö on Saimi, joka muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Saimi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi, eikä hänellä oikein ole ystäviä. Saimi on valtavan kiinnostunut perhosista ja ymmärtää luontoa ja kaikkia eliöitä upeasti. Varsina mielenkiintoisen (ja taianomaisen) sattumuksen seurauksena Saimi ja hänen isänsä päätyvät ostamaan vanhan kartanon, joka tuntuu olevan täynnä taikaa. Pian Saimi saa huomata, että se on täynnä vaikka mitä salaperäistä väkeä, joista osan vain hän itse tuntuu näkevän. 

Saimille selviä, että hän on salamieli, jonka kohtalo on huolehtia salaväestä eli taruolennoista, joilta ihmiset toimillaan vievät elinympäristöt niin, että nämä joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, eli Saimin uuteen kotiin. Sen lisäksi Saimin uusia ystäviä ja ehkäpä jopa Saimia itseään tuntuu vainoavan salaperäinen Quumestari ja vampiiri Hillevi Haava. Saimi perustaa uusien salaväkiystäviensä kanssa salakerhon, joka päättää selvittää, mitä on meneillään.

Tässä kirjassa sekä kerronta, fantasiaotukset että fantasiamaailman lomittuminen meidän reaalimaailmaamme on kirjoitettu taiten. Niemelä kirjoittaa hienosti kaikkien elävien kunnioittamisesta, hoitamisesta ja oikeudesta lajinmukaiseen elämään. Nämä teemat kulkevat punaisena lankana läpi kirjan. 9-vuotiaani hoksasi, että Saimi hoitaa ja kohtelee kaikkia eläimiä kuten "siinä yhdessä koirakirjassa ohjataan kasvattamaan koiranpentua" - siis rakkaudella, palkkioilla ja eläimen luontaisia tarpeita ymmärtäen. Kirjasta näkee, että lajikadon pysäyttäminen sekä eliöstön ja elinympäristöjen säilyttäminen ovat Niemellälle sydämen asioita.

Tietokirjoja ystävälle voin lämpimästi suositella Bettina Ipin kirjoittamaa, Mia Nilssonin kuvittamaa ja Marketta Pyysalon suomentamaa tietokirjaa Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu? (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta mielestäni havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla aivojen toiminnasta. Kertoja on viisas pöllö, joka selittää lapselle erityisesti aisteista, tunteiden syntymisestä, muistista, aivojen "huoltamisesta", kehon toiminnasta, päätöksenteosta, unesta ja oppimisesta. Faktat kerrotaan pöllön puhekuplien ja sarjakuvamaisen kuvituksen kautta. Vaikka tekstiä on paljon, ei sitä ole mielestäni kuitenkaan liikaa ja kokonaisuus on yllättävän hallittu. Tästä kirjasta tulee mieleen vanha, kunnon Olipa kerran ihminen -sarja. Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu -kirja sopii lahjaksi tiedonjanoisille esikoulu- ja alakouluikäisille.

Lopuksi haluan vinkata kirjalahjasta, jonka voisin antaa ihan minkä ikäiselle läheiselleni tahansa. Kyseessä on upea runokokoelma Tähtiviltti - Suomen lasten runot (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka on toimittanut Sanna Jaatinen ja kuvittanut Johanna Lumme. Kirja kokoaa yhteen kansanrunoutta, tuttuja runoklassikoita ja 2000-luvun runouutuuksia. Runot on jaettu teemoittain, ja mukana onkin runoja monista eri aihepiireistä vauvarunoista koulurunoihin, kummitusrunoista tunnerunoihin, eläinrunoista ruokailuun liittyviin runoihin ja vuodenaikaloruista ystävyysrunoihin (sekä monia muita). Mukaan mahtuu monia itselleni tuttuja runoja ja ihastuttavan monta uutta tuttavuutta. Opettajan näkökulmasta tästä runokokoelmasta löytyy runoja lähes jokaiseen koulussa vuoden aikana käsiteltävään teemaan, ja eräs opettajakollegani hankkikin tämän jo itselleen lainattuaan ensin minun kappalettani. Runoja tässä antologiassa on peräti 659 kappaletta, eli jos aloittaisi iltasaturunojen lukemisen uuden vuoden jälkeen, luettavaa riittäisi lähes pariksi vuodeksi!