Pakkohan se oli lukea: Harry Potter and the Cursed Child (Parts one and two)

J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen käsikirjoittama Harry Potter and the Cursed Child (Little, Brown 2016) jatkaa Harryn ja kumppaneiden tarinaa siitä, mihin se yhdeksän vuotta sitten Harry Potter -kirjasarjan viimeisessä osassa päättyi, eli King's Crossin rautatieasemalta. Aikuiseksi varttuneet Tylypahkan taistelun sankarit Harry, Ginny, Ron ja Hermione ovat saattamassa omaa jälkikasvuaan Tylypahkan junaan laiturilla 9 ja 3/4. Harryn nuorin poika Albus on aloittamassa ensimmäistä vuottaa tuolla maineikkaassa noitien ja velhojen koulussa, ja sekä isällä että pojalla tuntuu olevan epäilyksiä pojan pärjäämisestä tulevassa opinahjossaan. Varsin pian käykin selväksi, että ei suinkaan ole helppoa olla jo valmiiksi tunnettu isänsä poikana - varsinkaan, jos isä sattuu olemaan maineikas Harry Potter, Pimeyden Lordin kukistaja ja nykyinen taikaministeriön virkamies.

Kannen on suunnitellut Duncan Spilling

Tarinan (anti)sankariksi nousee siis Albus, joka kamppailee omaa taustaansa vastaan toivoen voivansa olla kenen tahansa muun miehen poika. Harry ei - ehkä omasta isättömyydestään johtuen - osaa kohdata lastaan sillä tavalla kuin kuuluisi (ja kuka osaakaan aina löytää ne oikeat sanat uhmaikäisen/esiteinin/murrosikäisen lapsensa kanssa?). Albus ei tunnu näkevän omaa nenäänsä pidemmälle, mutta sama ongelma tuntuu olevan hänen isällään. Tähän ihmissuhdesoppaan sekoittuu tietysti myös ikiaikainen hyvän ja pahan taistelu, mutta tällä kertaa pahan kasvot ovat epäselvät, eivätkä aikuisiksi varttuneet Harry ja kumppanit pysty paikallistamaan pimeyden ja epäselvän uhkan lähdettä. Loppujen lopuksi vaikuttaakin siltä, että tunnetun maailman kohtalo lepää jälleen kerran nuorten tylypahkalaisten harteilla.

Minä kuulun siihen lukijajoukkoon, joka rakastaa kuulla, mitä heidän lukemiensa kirjojen päähenkilöille kuuluu varsinaisen tarinan jo loputtua. Fanfictionia en itse ole koskaan innostunut kirjoittamaan, sillä aito tarina syntyy mielestäni vain alkuperäisen kirjailijan päässä. Harry Potter and the Cursed Child ei varsinaisesti ole J.K. Rowlingin kirjoittama kirja, mutta hän on yhdessä Tiffanyn ja Thornen kanssa työstänyt tämän näytelmäkäsikirjoituksen, jonka Thorne sitten puhtaaksikirjoitti näytelmäksi. Vierastin aluksi käsikirjoitusformaattia, mutta halu lukea Harryn ja muiden kuulumiset vei voiton epäilyistäni. Pakkohan tämä uusin Potteri oli lukea ihan tuoreeltaan! Ja täytyy sanoa, että kyllä Cursed Child onnistui pitämään minut otteessaan aivan viimeisille lehdille saakka. Vaikka nuoren Albusin ja lähes nelikymppisen Harryn tuittuilut välillä kävivät hermooni, koin myös yhteenkuuluvuutta kirjan lähes nelikymppisiksi varttuneiden henkilöiden kanssa. Vaikka arvasinkin tämän tarinan pahiksen jo alussa, tarjosi juoni kuitenkin käänteitä, joita en osannut ennustaa, eikä kirja siis siltäkään osin ollut pettymys. Erityisesti ilahduin siitä, että kirja selitti muutamia asioita, joita jäin pohtimaan luettuani juuri uudelleen Harry Potter -sarjan kolmannen osan Harry Potter ja Azkabanin vanki... 

Harry Potter and the Cursed Child ilmestyy suomenkielisenä versiona Tammen julkaisemana 8. marraskuuta. Sen suomentaa tietysti aikaisemmatkin osat menestyksekkäästi kääntänyt Jaana Kapari-Jatta. En siis ole Harry Potter -fani, mutta pakko on hankkia myös kirjan suomenkielinen versio - ihan vaan, jotta saan taas nauttia Kapari-Jatan taitavasta suomennoksesta.

Kirjan ehti ennen minua lukea esimerkiksi Tiina Tonttu Hyllytontun höpinöitä -blogista. Kirja herätti hänen omaksikin ihmetyksekseen vahvoja tunteita, vaikka täysin varauksessa ei hänkään tähän teokseen suhtautunut.