Riparisäätöä

Esikoiseni luki kesällä Heidi Korkiakankaan kirjoittaman nuortenkirjaa Riparisäätöä, Aatu Sorsa, Myllylahti 2023), joka kertoo ysille menevän Aatun kesästä. Esikoinen sanoi, että kirja on aika hyvä, mutta hän ei oikein usko, että nuoret puhuvat oikeasti toisilleen ”tolleen ja tollasista asioista”. Kommentti kiinnosti minua, luin kirjan itsekin ja olen kyllä oikeastaan samaa mieltä. Vaikken tietenkään varmasti voi sanoa, tuntuvat Aatun ja hänen ystäviensä väliset keskustelut todella kypsiltä ja syvällisiltä 15-vuotiaiden puheiksi. Toki nuoret tosielämässä varmasti miettivät maailman menoa syvällisestikin, mutta ehkä meitä häiritsi se todella aikuismainen tyyli, jolla nuoret keskustelevat ja ajatuksiaan kirjassa sanoittavat. Monet pohdinnat käsittelevät kristinuskoa, toisten huomioimista ja oikeutta olla oma itsensä. 

Näiden pohdintojen vastapainona kirjassa on myös huumoria ja hauskoja sattumuksia, eikä kirja missään tapauksessa ole tylsä. Aatun kaveriporukka on riparilla ja kesätöissä, ja Aatu kokee ateistiperheen lapsena itsensä ulkopuoliseksi. Hän keksii keinoja pysyä menossa mukana ja joutuu kommelluksiin. Lisäksi erilaiset tykkäämiskuviot pohdituttavat Aatua ja hänen kavereitaan. Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten kauniisti ja reilusti nämä nuoret toisiaan ja muita kohtelevat.

Suosittelemme tätä kirjaa 6. - 8.-luokkalaisille. 

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Kuulun siihen porukkaan, joka tykkää antaa ja saada lahjaksi kirjoja. Yleensä jopa ostan itse itselleni lahjakirjan, jotta aattona kuusen alla on varmasti yksi kirjapaketti minulle. Lapsemmekin usein saavat kirjalahjan, ja esikoinen on tottunut pyytämään pukilta uusinta Neropatin päiväkirjaa joululahjaksi. Koska kirjalahjat ovat mielestäni parhaita, vinkkaan taas tänäkin vuonna muutaman kivan kirjan, jotka sopivat lahjaksi lapsille ja nuorille. Näiden lisäksi voin toki lämpimästi suositella muitakin blogissani aiemmin vinkkaamiani kirjoja, eli kannattaa tietysti selata aiemmatkin postaukseni, mikäli et tästä löydä lahjan saajalle sopivaa kirjaa.

Ala- ja yläkouluikäisille (sekä joitakin vanhemmillekin) sopivia romaaneja voit selata tämän linkin kautta: http://luetaankotama.blogspot.com/search/label/romaani

Kuvakirjoja leikki-ikäisille, eskarilaisille ja pienille alakoululaisille:

Maria Nilsson Thoren kirjoittama ja kuvittama Raja  (suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) on kaikessa yksinkertaisuudessaan verraton kuvakirja siitä, miltä aikuisten laatimat rajat voivat lapsesta tuntua eli kuinka ne voivatkin houkuttaa ja pelkällä olemassaolollaan kutsua testaamaan kieltojen järkevyyttä.

Tarinassa Nannan kotipihalle on ilmestynyt punainen raja, jota vanhemmat ehdottomasti kieltävät ylittämästä. Nanna ei voi unohtaa rajaa, vaikka kukaan pihan muista lapsista ei välitä siitä. Hän kyseenalaistaa rajan merkityksen ja pohtii, mitä vaarallista sen ylittämisestä oikeastaan voisi seurata. 

"Aikuisten säännöt ovat joskus outoja. Mitä kielletty oikeastaan tarkoittaa? Onko se sama asia kuin vaarallinen, Nanna miettii. Ja mikä tässä sitten on niin vaarallista?"

Kuten arvata saattaa, Nanna päättää ylittää rajan ja lähtee vaeltamaan kohti lähimetsää. Siellä hän löytää kauniita kiviä, joita haluaa palata esittelemään kotipihaan jääneille kavereilleen. Nanna kuitenkin tajuaa olevansa eksyksissä ja paniikki iskee. Onneksi koti löytyy, eikä seikkailukaan tunnu enää niin pelottavalta. Ehkäpä Nanna oppii kantapään kautta jotain rajan merkityksestä. Hän myös luo oman rajansa: kukaan pihan lapsista ei saa tietää, mistä kaunis kivi on hänen taskuunsa ilmestynyt!

***

Kerttu Rahikan kirjoittama ja Nadja Sarellin isoin ja iloisin värikuvin kuvittama Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) esittelee leikin ja tarinan kautta puhelimien historiaa, käyttötarkoituksia ja fiksua sekä turvallista käyttöä. 

Elsa ja Lauri ovat menneet mummolaan, jossa lasten serkku esittelee heille uutta puhelintaan, jota lapset testaavat tietysti riemuissaan. Pappa alkaa muistella menneitä aikoja, jolloin ei ollut kännyköitä ja viestit piti kirjoittaa kirjeisiin. Sattumalta mummolan vintille on talletettu liuta vanhoja puhelimia, ja lapset saavat nerokkaan idean tehdä elokuva vanhoista puhelimista ja siitä, miten niitä käytettiin. Elokuva kuvataan tietysti kännykkäkameralla. Lopuksi lapset järjestävät oikean elokuvaillan, jossa "Kuka soittaa?" -elokuva katsotaan mummolan telkkarista.

Kirjan lopussa on kattava, mutta kuitenkin sopivan lapsentasoisesti kirjoitettu tietopaketti lankapuhelimista, älypuhelimista sekä puhelimen fiksusta ja turvallisesta käytöstä. Minusta oli hienoa, että kännyköistä ei tehdä tässä kirjassa mörköä, vaan niiden hyödyt tuodaan myös esiin.

***

Satujen ystäväville suosittelen lämpimästi näitä kolmea uutta satukirjaa: 

Riikka Jäntin Pikku hiiren satulipas (Tammi 2022), Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Otava 2022) ja Saara Kekäläisen sekä Netta Lehtolan Prinsessa joka lähti kälppimään.

Jäntin kirja muistuttaa pitkänomaista ulkoasuaan myöten esikuvaansa Hanhiemon satulipasta. Kirjassa äiti-hiiri lukee Hiirulle satdut Punahilkasta, Kolmesta karhusta, Hannusta ja Kertusta, Kolemesta toivomuksesta, Taikakattilasta sekä Jaakosta ja Pavunvarresta. Sadut ovat tiivistelmiä alkuperäisistä kansansaduista, ja tietysti niiden päähenkilöitä ovat hiiret. Tämä kirja sopii klassisten satujen ystäville, Pikku hiiren faneille ja heille, jotka kaipaavat perinteisistä saduista vain hieman freesattuja ja lyhennettyjä versioita. 

Mikäli lukija arvostaisi uudenlaista näkökulmaa vanhoihin satuihin, kannattaa hänelle sen sijaan hankkia joko Prinsessa Pikkiriin hiukkasen hurjat sadut (S&S 2022)tai Prinsessa joka lähti kälppimään (S&S 2022). Ensin mainitussa Prinsessa Pikkiriikki haluaa kertoa muutaman tutun sadun astetta paremmin, eli niin, että kaikkein kurjimmillekin tulisi lopussa parempi mieli. Tämä satukirja on aikaisempien Pikkiriikki-kirjojen tavoin oivaltava ja vallattoman humoristinen. Pikkiriikin saduissa haltiatar, jota kukaan ei kutsu juhliin, saa lopulta kavereita, toisten kotiin tunkeutuva Käkkäräväkkärä oppii olemaan varastelematta, Tähkäpää kieltää ketään enää ikinä kipuamasta tukkaansa pitkin, muita määräilevä Prinssi Hernonokka jää yksin määräyksineen ja narraava, nakupelleksi heittäytyvä leikkipuiston kuningatar saa lopulta vanhemmiltaan tavoittelemaansa huomiota. Kaikkien näiden hulvattomien satujen taustalla on ajatus siitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, mutta toisia pitää kunnioittaa. Ja vaikka joskus tekeekin töllöilyjä tai tuhmoroi, voi aina saada anteeksi.

Prinsessa joka lähti kälppimään -kuvakirjassa  on usean sadun sijaan vain yksi tarina, jossa prinsessa pakenee hänelle suunniteltua kohtaloa. On näet päätetty, että prinsessa Leonan pitää mennä naimisiin prinssin kanssa, mikäli haluaa pelastaa valtakuntansa lohikäärmekiroukselta. Prinsessa päättää, ettei moinen kohtalo kiinnosta häntä. Pakomatkallaan hän rientää monen sadun läpi ja kohtaa niistä tuttuja hahmoja. Hän muun muassa onnistuu vakuuttamaan Rumalle ankanpoikaselle, että tämä on oikeasti joutsen, vaatettamaan nakun keisarin ja pakenee huonoja kohteliaisuuksia laukovaa prinssiä, joka kaiken huipuksi pussaa Leonaa ilman lupaa.

Kekäläinen rikkoo onnistuneesti perinteisten satujen kaavoja ja osoittaa niiden ongelmakohtia luoden samalla ihastuttavan, uuden sadun, jonka sankaritar on itsenäinen ja vahva hahmo, jonka mieluusti tarjoaisin roolimalliksi nykylapsille.

***

Lukuromaaneja ja tietokirjoja koululaisille:

Ympyräiset-tunnetaitokirjasarjasta on tänä syksynä ilmestynyt helppolukuinen, 1.-2.-luokkalaisille sopiva kirja Minä olen Pomppu Bansku ja innostun helposti (saatu kustantajalta, Kustannus-Mäkelä 2022, kuvitus Matias Teittinen). Tämän kirjan voisi antaa lahjaksi lapselle, joka on hiljattain oppinut lukemaan. Sen virkkeet ovat melko yksinkertaisia ja muutama pidempi sana on tavutettu. Päähenkilö on minä-kertoja Pomppu Bansku, joka innostuu valtavan helposti, eikä osaa rauhoittua. Nyt hän on niin innoissaan syntymäpäivistään, että käy lopulta aivan ylikierroksilla. Sen ystävät eivät siksi enää jaksa leikkiä sen kanssa, eikä se onnistu myöhemmin edes nukahtamaan. Onneksi rauhallinen Fiksu Fantti tietää, mikä auttaa ja vie Banskun Zen Flamingojen luo oppimaan rauhoittumiskeinoja. 

Tämä kirja voinee tarjota samastumispintaa ja auttaa jotakuta lasta myös käsittelemään innostuksen tunnetta, joka menee yli. Kirjassa on mukana runsaasti puhekuplia, joissa lukijaa haastetaan miettimään omia tunteitaan ja tapojaan toimia. Eräs tokaluokkalainen oppilas luki tätä kirjaa koulussa ja totesi, miten "tuo Pomppu Bansku on niin kuin mä".

Helena Meripaasin kirjoittama alakouluikäisten romaani Kaisla ja Isla - Pystykorvatalvi (otava 2022, saatu kustantajalta) kertoo kahdesta tytöstä, jotka kumpikin ovat kokeneet elämässään hijattain suuria mullistuksia ja joutuneet muuttamaan tutusta kodistaan uusiin ympyröihin. Kumpikin heistä on yksinäinen ja tukeutuu surussaan rakkaaseen koiraansa.

Kaislan äiti on kuollut ja hän on muuttanut isän uusioperheen luo. Tyttö on jatkuvasti törmäyskurssilla äitipuolensa ja tämän 5-vuotiaan pojan kanssa. Kumpikaan uusista perheenjäsenistä ei oikein osaa olla koirien kanssa, ja Kaislan elämässä tärkeintä on hänen koiransa Kashmir. Isä on tytölle tärkeä, mutta tämän on selvästi vaikea tasapainoilla uuden vaimonsa ja Kaislan välillä.

Isla puolestaan yrittää isänsä kanssa sopeutua elämään Helsingissä, kun heidän äitinsä on lähtenyt toisen miehen matkaan ja ottanut perheen koirat mukaansa. Islalle ja isälle on jäänyt vain isän metsästyskoira Jokke, joka ei oikein tunnu sopeutuvan elämään kerrostalossa Helsingissä. Isla salaa isältää, että naapurivat valittavat, kun koira ulvoo päivisin yksin jäätyään, sillä tyttö ei halua millään erota koirastaan. 

Sattumalta tytöt tapaavat toisensa, ja siitä alkaa molemmille valoisampi aika ja sopeutuminen uuteen elämäänsä. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi alakouluikäisille lapsille. Koirafanit varmasti pitävät tästä, mutta nuorten elämän haasteet, ilot ja murheet koskettanevat muitakin lukijoita.

***

Maria Kuutti on kirjoittanut hienon kirjan, jota suosittelisin erityisesti noin 5.-7.-luokkalaisille pojille. Kirjan (Myllylahti 2022, saatu kustantajalta) nimi Lusikkatesti viittaa legendaan, jota kuudesluokkalaisen Maken serkku kertoo tälle: terveystarkastuksessa terveydenhoitaja testaa lusikalla, ovatko poikien kivekset laskeutuneet tarpeeksi. Kun Make ja kirjan päähenkilö Roope sitten näkevät ruokalassa, miten terveydenhoitaja laittaa lusikan ruokailun jälkeen laukkuunsa, ovat pojat - ja erityisesti Make - aivan kauhuissaan. Make päättää selvittää, onko legenda totta. Paha vain, että Makella on tapana joutua jatkuvasti ongelmiin, ja Roope joutuu mukaan tämän hölmöilyihin. Roopelle tämä on erityisen vaikeaa, sillä hän yrittää saada kerättyä koulussa vihreitä wilmamerkintöjä, jotta äiti antaisi ostaa mopon. Kaikesta kohelluksesta johtuen poikien välit kiristyvät, kun Roope joutuu kirjaimellisesti Maken temppujen maksumieheksi. Lisäksi Roope alkaa pelätä, että Make siirretään erityisluokalle, sillä on selvää, että Maken on hyvin vaikea keskittyä koulun käyntiin ja jonkinlaista tukea tämä tarvitsee.

Kirjassa on mukana Anne Muhosen mustavalkokuvituksia, joista näkee, että tämä on tehnyt myös sarjakuvia. Tarinaan tulee niiden kautta lisävivahteita. Pidin tästä kirjasta paljon, sillä Kuutti onnistuu mielestäni todella hyvin kirjoittamaan kuudesluokkalaisten poikien näkökulmasta. Tämä on pieni kirjahelmi, jonka toivon päätyvän kohderyhmänsä käsiin!

***

Tietokirjojen ystäville suosittelen kirjoja Nuoren antirasistin käsikirja (Otava 2022, saatu kustantajalta) ja Ameriikan lapset (Avain 2021).

Antirasistin käsikirjan on kirjoittanut Tinashe Williamson, kuvittanut Thea Jacobsen ja suomentanut Terhi Width. Kirjailija on 37-vuotias norjalainen, jonka sukujuuret ovat Zimbabwessa. Hän on kohdannut elämänsä aikana paljon rasismia ja kokenut siitä puhumisen vaikeaksi. Siksi hän kokee tärkeäksi tämän kirjan kirjoittamisen:Hän toivoo, että tämän kirjan avulla rasismista puhuminen on helpompaa niille, jotka ovat sitä kokeneet ja silmiä avaavaa kaikille muille. Kirjailija myös uskoo vuoropuhelun voimaan, ja kirjassa onkin mukana kahdeksan eritausta ja -näköistä nuorta, joiden tarinoiden ja kommenttien kautta lukija ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Mielestäni Nuoren antirasistin käsikirja on erittäin monipuolinen, kiinostava ja tärkeä teos, joka sopii ihan kaikille nuorille (ja miksei vanhemmillekin lukijoille). Kirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. 

***

Karoliina Suoniemen lapsille suunnattu tietokirja Ameriikan lapset on erittäin mielenkiintoinen tietokirja, joka kertoo suomalaisten siirtolaisten matkoista ja elämästä Amerikassa. Kirjan aihe on ainakin itsestäni kiehtova ja käsittelee sellaista osaa historiassa, josta ei juurikaan koulussa puhuta - ei ainakaan näin monipuolisesti kuin Suoniemi tekee. Kirjassa siirtolaisten elämää käsitellään monipuolisesti aina matkaanlähdöstä asti. Suoniemi käy läpi ihmisten arkista työntekoa, juhlia, halua säilyttää osa kotimaastaan mutta myös menestyä ja sopeutua uudella mantereella. Lopussa hän myös esittelee joitakin tunnettuja amerikansuomalaisia. Tätä kirjaa hän ei ole kirjoittanut tarinamuotoon, mutta tietoteksti on helposti ymmärrettävää, ja sitä elävöittävät Emmi Kyytsösen tekemät kuvat ja jokuset tehtävät, joilla lukija voi testata omaa tietouttaan ja eläytyä amerikansuomalaisten elämään. Tämä kirja sopii kaikille historiasta kiinnostuneille nuorille viidennestä luokasta ylöspäin.

***

Varhaiskasvattajalle tai opelle

Ainakin oman lapseni päiväkodissa tunne- ja kaveritaitoja on jo vuosien ajan harjoiteltu muun muassa Piki-materiaalin avulla. Katri Kirkkopellon luomat Molli ja Piki ovat hahmoina aivan ihastuttavia, ja niistä kertovat kirjat kauniita ja tunteellisia. Nyt Kirkkopelto on tehnyt yhdessä Tiina Haapsalon kanssa Mollin superkortit - Tunnetaitoja ja toimintaa (Lasten Keskus 2022, saatu kustantajalta), joiden avulla lapsirymien tai miksei ihan yksittäistenkin lasten kanssa voi harjoitella itsetuntoa sekä tunne-, rauhoittumis- ja vuorovaikutustaitoja. Pakassa on 28 korttia, joiden toisella puolella on Kirkkopellon kauniita Molli-kuvia ja toisella puolella tehtäviä, jotka kannustavat lapsia kertomaan kuvasta ja oppimaan tunteista sekä toiminnalisin että sanallisin menetelmin. Lisäksi korteissa on myös Mollin mukavat-osio, joissa on rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia. Nämä kortit olisivat varmasti mieluinen lahja ammattikasvattajalle.

Pssst... Kannattaa pysyä kuulolla, sillä joulukuussa on tulossa esittelyyn kirja Mollin joulusta....

Kivalan etsivät - jäätelökioskin arvoitus: Toiminnalinen salapoliisitehtävä opetukseen

Suunnittelin Johanna Tuomolan kirjoittamaan Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan (Myllylahti 2021) liittyvän salapoliisitehtävän, jonka nyt toteutamme 1.-3.-luokkalaisten oppilaiden ja heidän vanhempiensa yhteisenä lukupiirinä, mutta jota voin hyödyntää myös neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa kevään aikana, jos ehdin. Esittelen tässä aluksi tuon lukupiirin sekä siihen liittyvän salapoliisitehtävän, mutta kerron lopuksi myös lyhyesti, miten käsittelisin tätä oman luokkani kanssa.

Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus on lyhyt, lastendekkarisarjan ensimmäinen osa. Kirjan piti olla kohtalaisen lyhyt, jotta kaikki vanhemmat ja lapset ehtivät lukea tämän yhdessä määräajan sisällä. Lisäksi tahdoin, että kirja on osa jotain sarjaa, jotta halukkaat voivat myöhemmin lukea sarjan muut osat. Kirjan tapahtuvat sijoittuvat Kivalan kaupunkiin, ja sen päähenkilöt ovat kaverukset Matti ja Lumi. Lapset iloitsevat siitä, että Satamatorille ilmestyy jäätelökioski, mutta he eivät ehdi ostaa yhtäkään jäätelöä, kun kuulevat, että joko sabotoi kioskin toimintaa erilasin ilkein keinoin. Kioskin omistaja syyttää aluksi nuorta myyjätyttöä, mutta sitten näyttää siltä, että tihutöiden takana on joku toinen. Matti ja Lumi päättävät selvittää, kuka on syyllinen.

Aluksi

Kirjaan kehittelemäni, pakopelimäinen salapoliisitehtävä liittyy juuri tähän syyllisen löytämiseen. Ensin jaoin kaikille koulumme 1.-3.-luokkalaisille oppilaille kutsut, joissa mainostan lukupiiriä eli houkuttelen heitä selvittämään jäätelökioskia koskevan rikoksen kirjaa lukemalla ja jännittäviä tehtäviä tekemällä. Kutsun vastaanotetuaan halukkaat 1.-3.-luokan oppilaat saivat ilmoittautua mukaan vanhemman ja oppilaan lukupiiriin. Lukupiirissä Kivalan etsivät -kirjaa luetaan kotona yhdessä huoltajan kanssa, ja se pitää lukea sivulle 44 asti ennen lukupiirin kokoontumista. Kirjaa ei kuitenkaan saa lukea yhtään 

pidemmälle.

Salapoliisitehtävän kulku

Oppilaiden ja heidän vanhempiensa lukupiiri kokoontui koulullamme 21.4. illalla, ja silloin koulun tietokeskukseen ja sen viereiseen luokkaan lavastettiin pieni Kivalan kaupunki. Ensimmäinen tehtäväpiste oli ”poliisiasema”, jossa toimin poliisin roolissa ja pyysin oppilailta apua rikollisen löytämiseen. Taululla oli kuvat epäillyistä, ja esittelin vielä kerran ääneen ongelman ja epäillyt. Sen jälkeen jaoin oppilaat ja heidän vanhempansa ryhmiin, jotka lähtivät etsimään rikollista tehtäviä ratkomalla.

Kirjan kuvituksen on tehnyt Satu Kontinen.

Ensimmäisessä tehtävässä kerroin, että rosvolta on jäänyt rikospaikalle Kivalan kartta ja siihen kirjattu koodaustehtävä (matematiikan kirjasta tuttu: 1 eteen, 2 vas., 3 eteen jne. -tehtävä, jossa edetään karttaruudukossa maaliin asti). Tehtävän ratkaisemalla oppilaat löysivät kartasta oikean ruudun eli kohteen sekä ruudun koordinaatit (esim. D23). Kohde oli Kivalan kirjasto ja koordinaatti kertoi, minkä kirjan pitää ottaa hyllystä ja minkä sivun kirjasta avata. Jokaisen ryhmän kartta vei heidät kirjastoon, mutta koordinaatit olivat kaikilla eri.

Oppilaat painoivat koordinaatin mieleensä ja menevät Kivalan kirjastoon, eli tietokeskukseen tuodun kirjahyllyn luo. Hyllyssä oli monia erilaisia lastendekkareita, joiden selkiin oli kirjattu aakkosia. Jos oppilasryhmä sai karttatehtävästä koordinaatin D23, ottivat he hyllystä kirjan, jonka selkämyksessä on D, ja avasivat sen sivulta 23. Kirjan välissä oli tuolla sivulla rosvon jättämä salakirjoituslappu. Ratkaisemalla salakirjoituksen oppilaat saivat selville, että rosvo oli seuraavksi mennyt Kivalan kioskille sekä hänen lämpijäätelölaatunsa. Jokaisen ryhmän salakirjoitustehtävä johdatti heidät kioskille, mutta jäätelölaadut olivat eri.

Seuraavaksi siis mentiin jätskikioskille (viereisessä luokassa oleva hylly, jossa on erilaisia ”jäätelöpaketteja”), valittiin hyllystä salakirjoitustehtävästä paljastunut jäätelömaku, avattiin jäätelöpaketti, ja sen sisältä löytyi rosvoon liittyvä vihjesana eli johtolanka (esim. parrakas). Kaikki ryhmät saivat 1-2 vihjesanaa, sillä lopuksi ryhmät kokoontuvat yhteen epäiltyjen kuvien luokse, tutkivat epäiltyjen kuvia, yhdistävät vihjesanansa ja totesivat, että se epäilty, jonka kohdalle kertyi eniten vihjesanoja eli johtolankoja oli syyllinen. Lopuksi kirja luettiin yhdessä loppuun.

Lopuksi oli tarkoitus vinkata sarjan muista kirjoista, mutta emme saaneet niitä tarpeeksi Kivalan kirjastoon, jotta olisimme voineet lainata niitä tarpeeksi halukkaille. Olisi myös ollut mahtavaa, jos osallistujille olisi voinut tarjota jäätelöt. Tämän tajusin mukana olleen kollegani kanssa vasta kirjaa loppuun lukiessamme, kun Lumi ja Matti saavat palkkioksi onnistuneesta salapoliisityöstään jäätelöt. Noh, ensi kerralla sitten...

Kirjan käsitteleminen neljäsluokkalaisten oppilaideni kanssa

Mikäli käyttäisin Kivalan etsivät - Jäätelökioskin arvoitus -kirjaan neljäsluokkalaisten oppilaitteni kanssa, toisin aluksi luokkaan säkin tai laukun, jossa olisi rosvoon liittyvää esineistöä (esim. sorkkarauta, kartta, avain, köysi, naamio yms.). Oppilaat saisivat pohtia, kenelle esineet kuuluvat, jonka jälkeen he saisivat tehdä pienen luovan kirjoittamisen tehtävän: rosvon muistilistan. 

Sen jälkeen esittelisin kirjan oppilaille ja selittäisin, että kirjaa luetaan aina tietty sivumäärä viikossa ja yhdellä äidinkielen tunnilla kokoonnumme lukupiireihin, joissa esitellään toisille tehtäviä, joita oppilaat ovat tehneet kotona kirjaan liittyen. Tehtävät jakaisin jokaiselle jakson alussa vihkosen muodossa, mutta voisimme tehdä myös muita kirjaan liittyviä tehtäviä lukupiirien kokoontumiskerroilla ja muillakin äidinkielen tunneilla. Kun oppilaat olisivat lukeneet kirjaa sivulle 44 asti, toteuttaisin myös heidän kanssaan tuon saman salapoliisitehtävän kuin oppilaiden ja vanhempien lukupiirissä (yksi ryhmä saisi lähteä ratkomaan sitä aina muiden odottaessa luokassa jonkun tehtävän parissa, jotta ei tulisi ruuhkaa). Lopuksi lukisin kirjan ääneen loppuun luokassa ja vinkkaisin myös sarjan seuraavasta osasta. Toisin luokkaan myös ”Kivalan kirjaston” hyllyssä olleet lastendekkarit, joista oppilaat saisivat lainata itselleen lisää luettavaa.

Tehtävävihkoon pyrkisin tekemään mahdollisimman erilaisia tehtäviä, joiden tekemistä mallintaisin myös oppitunneilla. Sopivia olisivat esimerkiksi uutisen kirjoittaminen tihutöistä, lempijäätelöruno ja jäätelökioskin mainoksen tekeminen, sillä erilaisiin tekstilajeihin tutustuminen ja niiden kirjoittaminen ovat opetussuunnitelmassa tavoitteina. Toisaalta neljäsluokkalaisilla opetussuunnitelmassa kielitiedon tavoitteena on myös sanaluokkiin tutustuminen, joten aivan yhtä hyvin voisin tehdä tehtäviä, joissa oppilaiden pitäisi esimerkiksi poimia kirjasta vaikka viisi verbiä, substantiivia jne. Koska oppilaat harjoittelevat aina myös luetun ymmärtämisen strategioita kirjoja lukiessaan, voisi tehtävävihossa olla myös sanaston laajentamiseen, ennustamiseen, kysymysten tekemiseen, tiivistämiseen ja tulkintojen tekemiseen liittyviä tehtäviä. 

Kirjan käsittelemistä voisi myös jatkaa niin, että tarinan vaiheet sijoitettaisiin yhdessä juonikaavioon. Juoni ”pilkottaisiin paloiksi” ja jokainen ryhmä saisi työstettäväkseen yhden kohtauksen, josta he tekisivät animaation. Animaatiot yhdistettäisiin yhdeksi teokseksi. Tällainen animaatio on koulussani toteutettukin muuta vuosi sitten.

Kirjoja eläinten ja eläintietokirjojen ystäville

Erityisesti esikoisemme on pienestä pitäen tykännyt lukea erilaisia eläinkirjoja ja nauttinut muutenkin uuden tiedon kartuttamisesta. Koulussa huomaan, että tietokirjat kiehtovat monia muitakin lapsia, ja hiljattain teimme oppilaideni kanssa eläinesitelmät, joiden lähteinä käytimme perinteisiä tietokirjoja. Kun oppilaat olivat valmiita, he saivat itsekseen lukea näitä kirjoja, ja ilokseni huomasin, miten mielellään moni lueskeli omaksi huvikseen.

Eläimistä kertovia tietokirjoja julkaistaankin melko paljon. Esittelen seuraavaksi seitsemän viime vuonna ilmestynyttä eläinkirjaa. Osassa kirjoissa lähestymistapa on tarinallinen, ja tietoa tulee ikään kuin tarinan ohessa sekä sivujen lomaan sovitetuissa faktalaatikoissa. Tällaisia, vuonna 2020 julkaistuja faktiokirjoja ovat muun muassa pienille leikki-ikäisille suunnattu Julia rakastaa eläimiä, eläinten nukkumistapoja esittelevä Miten eläimet nukkuvat, maailman karhulajeihin keskittynyt Meri-karhun suuri suku ja kettujen elämää kuvaava Me kettuset. Myös afrikan eläimistä kertovassa Afrikan kiehtovat eläimet -kirjaan on ujutettu tarinallisia elementtjä sekä lyhyitä eläintarinoita lajiesittelyiden lomaan. 

Älä vihaa minua - Kirjeitä ihmisille -kirja tutustuttaa ihmiset niihin eläinlajeihin, joita on perinteisesti pidetty pahoina tai inhottavina. Siinä ääneen pääsevät eläimet itse. Toisissa kirjoissa kuvitus on piirrettyä, osa luottaa valokuvan voimaan. Kirjajoukkoni ainoa puhtaasti perinteinen tietokirja on pienikokoinen, aidoin valokuvin kuvitettu Mikä ötökkä? -kirja, jossa tarkastelussa ovat hyönteiset.

...............................................

Eva Erikssonin ja Lisa Moronin Julia rakastaa eläimiä (Kustannus-Mäkelä, suom. Raija Rintamäki, saatu kustantajalta) on herttainen kirja, joka keskittyy esittelemään muun muassa eläinten asuinympäristöä, ravintoa, poikasia ja sitä, miten eläimiä kohdellaan kauniisti. Kappaleet ovat lyhyitä ja lauseet yksinkertaisia. Eläinten elämään tutustutaan yhdessä Julia-tyttösen kanssa. Hän on utelias pieni leikki-ikäinen, joka oppii kirjassa, miten eläimiä pitää kunnioittaa ja lähestyä varoen. Koti- ja lemmikkieläimet esitellään kirjassa ihmisten ystävinä, joita pitää kohdella hyvin. 

Pidän siitä, että Julia oppii, miten eläimiä pitää kunnioittaa ja kohdella varovasti. Hyönteisetkin kuuluvat luontoo, eikä purkkiin.

                                                                  ...............................................

Kirjailija Reetta Niemelä ja kuvittaja Sanna Pelliccionin yhteistyöstä on syntynyt uudenlaisen lähestymistavan ottanut, kaunis, pieni eläinkirja, jossa parjatut eläinlajit kirjoittavat ihmisille kirjeitä, joissa ne kertovat itsestään sekä siitä, miksi niitä turhaan vihataan ja pelätään. Älä vihaa minua -kirjassa (Karisto, saatu kustantajalta) ääneen pääsevät muun muassa kyy, susi, punkki ja varis. Eräänlaisena kaikkitietävänä kertojana ja faktojen jakajana toimii professori Hypykki, eli hämähäkki. Kunkin eläimen kohdalla professori kertoo pieniä faktoja, joista osa on ujutettu puhekupliin, osa Hypykin faktaruutuihin. Hypykki myös kertoo, mitä tarkoittavat vieraslajit, miksi ne ovat haitallisia ja millaisia tunteita pelko, inho ja viha ovat. 

Tällainen eläintietokirja on erittäin tärkeä ja tervetullut, sillä moniin lajeihin liittyy aivan turhaan pelkoja ja uskomuksia, jotka eivät pidä paikkansa. Nämä uskomukset ja perusteeton inho saavat ihmiset jopa tappamaa eläimiä aivan turhaan. Toki täytyy myöntää, ettei punkki kyllä tämän kirjankaan lukemisen jälkeen kuulu suosikkieläinteni listalle.

Jokaisen sivun ulkoasu on selkä ja kaunis.

Kirjan lopussa on myös havainnollisella tavalla osoitettu, miten meille ihmisille tutut elinympäristöt kuuluvat yhtä lailla jokaiselle muulle eliölle rehottavasta voikukasta hyönteiseen ja niitä ravintonaan käyttäville eläimille. Jokainen laji on yhtä arvokas, ja Älä vihaa minua -kirja kannustaakin lukijoita ajattelemaan asioita muista kuin omista lähtökohdistaan käsin.

                                                              ...............................................

Kuvittaja Mira Malliuksen karhupostikortteja ja -kalentereita varten luomat karhuhahmot on koottu yhteen kirjassa Meri-karhun suuri suku (Into Kustannus, saatu kustantajalta). Kirjassa Meri-karhu lähtee ystävänsä Frank-flamingon kanssa etsimään Meri-karhun sukulaisia seilaamalla halki maailman. Matkalla he tapaavat kodiakinkarhun, silmälasikarhun, pesukarhun, ruskeakarhun, isopandan, kauluskarhun, huulikarhun ja malajikarhun. Aivan lopussa myös selviää, kenen sukuun Meri-karhu kuuluu. 

Malliuksen karhuhahmot ovat erittäin sympaattisia. Jääkarhujen kohdalla tuodaan esiin myös niiden kurjistunut tilanne ja elinpiirin pieneneminen.

Luin tämän kirjan eskarilaiseni kanssa, ja hänestä oli hauska seurata Meri-karhun reittiä kirjan etuosan kartasta, ja arvuutella, mihin karhulajiin Meri-karhu kuuluu. Koska kuvat ovat piirrettyjä, teksti tarinamuodossa ja faktat rustattu runoihin, tämä kirja on lähempänä fiktiota kuin faktaa, mutta tutustuttaa lukijat kuitenkin siihen tosiasiaan, että maapallolla elää eri karhulajeja, joiden edustajat ovat sukua - osa hyvin etäistä -keskenään.

                                                        ...............................................

Miten eläimet nukkuvat (Myllylahti, saatu kustantajalta) on Kai Vainiomäen kirjoittama ja kuvittama kirja, jossa lapsiperheen isä on illalla saman pulman ääressä, kuin moni muu pienten lasten vanhempi: Kuinka saada lapset rauhoittumaan iltatoimiin ja unille? Perheen isä Jerry alkaa kertoilla lapsille, miksi eliöiden kuuluu nukkua, mitkä ovat yöeläimiä, ja millaisia nukkumistapoja eri eläimillä on. Samalla, kuin huomaamatta, hoituvat lasten iltatoimet. 

Kirjassa on monia mielenkiintoisia faktoja, joita minäkään en tiennyt. Esimerkiksi delfiineillä on kerralla vain toinen aivopuolisko unessa, jotta se voi käydä pinnalla hengittämässä. Saukot puolestaan uinuvat vedessä käpälä käpälässä muodostaen eräänlaisen saukkolautan, jotta kukaan ei ajelehdi nukkuessaan hukkaan. Tässä kirjassa on paljon piirrettyjä kuvia, mutta ulkoasun tekee hieman sekavaksi se, että myös tekstiä on paljon, joten aukeamilta puuttuu väljyys.

                                                            ...............................................

Luontokuvaaja Hannu Laakso on kuvannut kettuja ja koonnut hienoista valokuvistaan tarinallinen tietokirjan Me Kettuset (Into Kustannus, saatu kustantajalta), jossa seurataan erään ketunpoikasen kasvamista sokeana syntyneestä pennusta itsenäiseksi nuoreksi ketuksi. Kettu on kirjassa minäkertoja, ja tarinassa esitellään tämän kasvavan pennun avulla ketunpentujen kasvamista, kehittymistä, oppimista ja kettujen käyttäytymistä. Lukijalle selviää muun muassa, että pennut painivat keskenään, pussailevat toisiaan, tutustuvat maailmaan kielensä avulla ja lepäävät päivät ja valvovat yöt. Ketunpentujen pitää noin kuukauden vanhoina alkaa harjoitella ruuan pyydystämistä itse, ja sisarusten kesken harjoitellaan ketuille tarpeellisia taitoja. Ihmisten aiheuttamat vaarat tuodaan myös esiin: uteliaat ketut voivat tukehtua muoviroskiin, ja tiellä jylistävät autot voivat koitua kettujen kohtaloksi. 

Realistiset valokuvat ovat hyvä vastapaino tarinamuotoon kirjoitetulle tekstille.

Kettujen käytös on kirjassa melko inhimillistettyä, mutta se on hyvin tavallista lasten tietokirjoille, varsinkin, jos kyseessä ovat faktiokirjat. Sisarusten kuonon nuoleminen on esimerkiksi kirjoitettu pussailuksi, ja isäkettu kutsuu leikkisästi saalistusretkiään ruokakaupassa käymiseksi. Mielestäni on hyvä, että kirjan lopussa on lähdeluettelo ja vinkki, mistä voi hankkia lisää tietoa ketuista ja niiden lajikäyttäytymisestä. Alussa on qr-koodi, jonka avaamalla lukija pääsee pelaamaan kettuihin liittyvää tietovisatyyppistä peliä, joka on rakennettu Seppo-pelialustalle. 

                                                            ...............................................

Tittamati Marttisen kirjoittama ja Matti Rauvalan ottamin valokuvin kuvitettu tietokirja Afrikan kiehtovat eläimet (Avain, saatu kustantajalta) on oikeastaan samantapaisesti kirjoitettu kuin Me Kettuset, vaikka ensiksi mainitussa ei keskitytäkään niin syvällisesti yhteen lajiin kuin jälkimmäisessä, eikä se ole yhtä selvästi faktiokirja. Myös Afrikan kiehtovissa eläimissä on mukana tarinallisuutta ja eläinten käyttäytymistä kuvataan välillä ihmislajin käyttäytymiselle tyyppillisin termein. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan, miten nuori kirahvi aloittaa hyräillen aamunsa, ... lähtee etsimään uusia leikkikavereita ja ihailee matkalla lammikon heijastuksista suuria ja kauniita, tuuhearipsisiä silmiään. Norsujenkin mainitaan olevan ylpeitä hienoista korvistaan ja nopean, siron ja ketterän servaalin olevan hyvin itsetietoinen ja tyytyväinen elämäänsä. 

Tällaisten täysin mielikuvituksellisten virkkeiden ujuttaminen tekstiin on hieman hämmentävää, koska kyseessä on mielestäni kuitenkin pikemminkin fakta- kuin fiktiokirja. Olisi tärkeää, että pienikin lukija voisi helposti ymmärtää, milloin kyseessä on tosiasia ja milloin tarinallinen seikka. Minäkin jäin monesti pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei. Mitä esimerkiksi tarkoittaa, että pikkunorsut itkevät leikin tiimellyksessä ja nauravat herkästi? Toisaalta on tietysti hyvä, että kirja herättää ajatuksia ja halun tutkia tiettyä eläinlajia lisää. 

Siellä täällä Afrikan kiehtovat eläimet -kirjassa on sivuja, joissa on jokin lyhyt, faabeleita muistuttava eläintarina. Lisäksi kunkin eläinlajin oheen on lisätty pieniä tietoiskuja, jotka on otsikoitu iskevästi Tiesitkö? sekä tiivis faktaruutu, jossa on eläimen perustietoja.

                                                            ...............................................

Silva Lehtisen kirjoittama ja hänen ottamin valokuvin kuvitettu kirja Mikä ötökkä? (Avain, saatu kustantajalta) on itseasiassa uudistettu versio WSOY:n vuonna 2007 julkaisemasta samannimisestä kirjasta. Hyönteisten kuvat ovat yksityiskohtaisia ja suurikokoisia. Mieleeni tuli heti kirjaa selatessani mieleen, että näiden kuvien avulla lajin voi tunnistaa luonnossa kohtalaisen helposti. Kirjasta huomaa, että se on kirjoitettu nimenomaan lapsilukijoille, sillä tekstiä on jokaista hyönteislajia kohti melko vähän, ja se on aika helppolukuista. Tarkoitus lienee tehdä hyönteisiä tutuksi ja ehkä jopa vähentää sitä pelkoa tai inhoa, joita osa ihmisistä tuntee tiettyjä hyönteisiä kohtaan. Kaikkien lajien kohdalla ei ole mainittu, mitä se käyttää ravintona, ja itse jäin kaipaamaan myös kunkin hyönteisten mittoja, sillä se olisi tunnistamisen kannalta tärkeä tieto.

Kirjoja talviriemuista

Hei kaikki ja hyvää vuotta 2021! Blogini joulutauko tammikuussa alkaneiden työkiireiden takia venynyt harmillisen pitkäksi, mutta nyt haluan ehdottomasti esitellä teille kaksi kuvakirjaa, joissa lumi pöllyää ja pakkanen kipristelee nenänpäitä. Molemmat kuvakirjat on kustantanut Myllylahti vuonna 2020, ja sain kummatkin kirjat kustantajalta.

Leea Simolan kirjoittama ja kuvittama, mielikuvitusleikeistä kertova Siri-kuvakirjasarja on saanut jatkoa, ja tässä uusimmassa osassa Siri ja hyytävä naparetki siskokset Siri ja Siina keksivät ulkona hurjan talvisen seikkailuleikin. Olen kirjoittanut Simolan kuvakirjoista ennenkin (täällä, täällä ja täällä), ja näissä kirjoissa minua on aina viehättänyt, miten tarina rakentuu ikään kuin lasten mielikuvituksen ja leikkimaailman varaan. Tuntuu, että Siri ja Siina keksivät leikin tilanteessa kuin tilanteessa, eikä heidän leikkeihinsä tarvita kummoisiakaan ostettuja leluja. Mielikuvitus näet muuttaa leikeissä esimerkiksi harakat pingviineiksi, Roki-koiran meirhirviöksi ja huonekalukasat Kyöpelinvuoreksi. Lukija ja etsiä kuvituksesta selityksiä näille leikeissä esitetyille yksityiskohdille ja tapahtumille, sillä tytöt imevät ympäristöstään ideoita leikkiinsä ja tarkkasilmäinen lukija voikin keksiä, mistä mikin innoitus on tullut.

Siri ja hyytävä naparetki kertoo tyttöjen ulkoleikeistä, joissa suojalumesta rakentuu vaikka mitä mukavaa. Tyttöjen leikki kuljettaa heidät arktisella napa-alueella, jossa he muun muassa pilkkivät ja rakentavat igluja. Paha kyllä retki meinaa loppua lyhyeen, kun suuri valkoinen karhu hyökkää tyttöjen kimppuun. Onneksi he selviävät nokkeluutensa avulla, ja seikkailun päätteeksi isi vielä kaiken lisäksi tarjoilee naparetkeilijöille kaakaot.

Toinen hauska talvinen kirjauutuus on Elina Jasun kirjoittama ja kuvittama Kohti kinoksia. Tässä kirjassa mieltäni lämmitti, miten lasten kanssa päähenkilöksi on päässyt ikäihminen, ja kuinka hänet on kuvattu muuna kuin vain esimerkiksi jonkun lapset viisaana isovanhempana, jollaiseksi ikäihmiset yleensä lastenkirjoissa kuvataan. 

Tarinan alkutilanne on hieman surullinenkin, sillä lapset Suvi ja Enska kurkkivat kerrostalon rappukäytävässä, miten ilmeisesti kotihoidon työntekijä kieltäytyy kiireeseen vedoten viemästä ovenraosta surullisesti kurkkivaa vanhaa naista ulos. Enska ja Suvi hakevat alakerran Jimpun ulos tekemään lumilinnaa ja -veistoksia. Leikin lomassa lapset alkavat tuumia, miltä tuntuisi, jos ei koskaan pääsisi ulos. Aivan ihanasti heillä nousee huoli oman kerrostalonsa vanhasta naisesta, ja lapset päättävät hakea tämän pihalle. 

Kuvituksesta löytyy oivaltavia pieniä yksityiskohtia kuten esimerkiksi roskiin heitetyt katkenneet luistimet ja pensaan alla pesässä värjöttelevä pupu. Nämä kertovat ihan omaa tarinaansa.

Lapset menevät soittamaan Anjan ovikelloa. Tietysti kaikkia heitä vähän ujostuttaa, eikä huonojalkainen Anjakaan aluksi meinaa tohtia lähteä, mutta pian lapset ja Anja tutustuvat niin, että Anja saadaan houkutelluksi rattikelkan kyytiin ulos. Ja kuinka hauskaa heillä yhdessä onkaan! Lasten ja Anjan riemua on hauska seurata - sekä heidän touhuaan seuraavista ohikulkijoista että myös lukijasta. Kirjan sanoma tuntuukin olevan muun muassa se, että toisia auttaessa ja huomioidessa tulee hyvä mieli sekä auttajalle että autetulle. Enska, Suvi ja Jimppu ovat ystävällisiä ja ajattelevaisia lapsia, jotka osaavat huomioida vanhaa naista, jonka liikkuminen on jo vähän kankeaa, mutta joka yhtä lailla nauttii ulkoilusta, hulluttelusta ja ihmisten seurasta, vaikkei niitä valitettavasti kovin usein pääse kokemaan. Tässä kirjassa on siis hienosti kuvattu paitsi talvisia leikkejä myös ylisukupolvistakaveruutta.

Muita talvisia kuvakirjoja voit kurkata näistä linkeistä:

- Veikka ja talvi (luontoa)

- Hrrr Talven tarina (taaperokirja)

- Miljan talvi (sis. myös paljon tietoa)

- Päivä Pulkassa (ystävyys, talviset leikit)

- Mimmi Lehmä kaipaa kesää

- Hilja ja täydellinen talvipäivä (lastenromaani)

- Suurenmoinen sitruunaseikkailu (lastenromaani)

- Pikku hiiri ja paukkupakkanen (eskarilaisen tahtoikä)

- Misse ja Lapin taikayö (Lapin luonto)

- Onni-pojan talviseikkailu (Lappia ja inarinsaamelaisiin tutustumista)

- Aino ja tuhmat luistimet (luistelemisen opettelua)

- Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa (koira katoaa Lapin tuntureille)

Mielikuvitusleikkejä lastenkirjassa (Siri ja erämaan kutsu)

Leea Simolan kuvittamat ja kirjoittamat Siristä ja Siinasta kertovat lastenkirjat ja -tarinat ovat olleet perheemme lasten mieleen (kts. täältä ja täältä), joten en yllättynyt, kun he ilahtuivat kovasti saatuaan postista Myllylahdelta yllätyspaketin, josta paljastui uusin Siri-kirja. Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018) jatkaa samalla riemastuttavalla mielikuvitusleikkilinjalla, joka oli minun mieleeni jo ensimmäisen kirjan kohdalla.

Tässä uusimmassa kirjassa siskokset Siri ja Siina ovat saaneet vanhemmiltaan luvan yöpyä kotipihalla teltassa. Retkeä varten pitää pakata valtava määrä tavaraa - ainakin ruokaa esimerkiksi iltapaltarvikkeet, aamupalatarvikkeet, eväät, varaeväät, salaeväät, yöeväät... Meidän lapsemme muuten tykkäävät näistä Siri-kirjoille ominaisista kiellellä hulluttelevista listoista! 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tyttöjen mielikuvituksessa kotipiha muuttuu suureksi erämaaksi, kahluuallas erämaajärveksi ja perheen Nakki-koira suureksi mustaksi karhuksi. Kirjaa lukevien lasten on helppo päästä osaksi tyttöjen leikkiä, sillä Simola kirjoittaa hauskasti ja noh, leikkisästi:

- Eväitä täytyy säästää, kun nää olisi nyt eksyneitä, Siina sanoo. - Joo, vaikka että nää olisi ihan keskellä erämaata eikä löytäisi tietä kotiin! Pitää pärjätä luonnon antimilla! minä sanon.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Erämaaelämä ei tietenkään olisi kunnon erämaaelämää ilman villieläinten kohtaamisia, ja tytötkin joutuvat villisikojen piirittämiksi. Onneksi he ovat aiemmin päivällä tehneet pedonkarkotuslientä, jonka punasilmäiset pedot ahmivat suihinsa ja jättävät lopulta urheat eränkävijäsiskokset sekä heidän lemmiksinä rauhaan. 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tämä kohta on kuvakirjassa aika jännittävä, sillä villisiat näyttävät hurjilta ja tilanne vaikuttaa aika aidolta. Kaikki päättyy kuitenkin hyvin, ja retkeilijät saavat ihailla öistä metsää ja Peräerämaan takana nousevaa kuuta.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä (Myllylahti 2017, arvostelukappale kustantajalta) on Pääkallokiitäjät-lastendekkarikirjasarjan toinen osa, ja sen kirjoittaja on yläkoulun opettaja Janne Mäkitalo. Sarjan päähenkilöt ovat kasiluokkalaiset Timi ja Tero, jotka ovat jo sarjan edellisessä osassa joutuneet ratkomaan rikosta ja muodostaneet sitten Pääkallokiitäjät-nimisen kaksikon. Pojat ovat parhaita kaveruksia ja täydentävät toinen toisiaan: jos toiselta puuttuu tietoa tai rohkeutta, tulee toinen apuun. Kirjan kertoja on kommervenkeistä ja kepposista tunnettu Timi.

Kannen kuvan on tehnyt Karin Niemi.

Timin ja Teron luokka on lähtenyt luokkaretkelle Helsinkiin, jossa he pääsevät tutustumaan Suomenlinnaan ja Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestettyyn taide- ja rahanäyttelyyn. Näyttelyn oppaana toimii epäilyttävästi käyttäytyvä kulttuurisihteeri, joka myös vastaa näyttelyn turvallisuusjärjestelyistä. Luonnollisesti oppilaat huvittelevat leikkimällä syksyisen Suomenlinnan tunneleissa, ja yhdellä tällaisella retkellä pojat törmäävät merkilliseen illuminati-merkkiin, joita myöhemmin putkahtelee esiin mitä kummallisemmista yhteyksistä.

Luokka yöpyy Suomenlinnassa, jossa alkaakin heidän vierailunsa aikana tapahtua kummia. Suomi 100 -näyttelyyn murtaudutaan, ja muun muassa arvokas kultakokoelma ryöstetään! Varkaat tuntuvat haihtuneen kuin tuhka tuuleen saalis mukanaan.

Suomenlinnakierroksen jälkeen luokka käy vierailulla myös Helsingin yliopistossa, ja kuulevat teologisen tiedekunnan professorin esitelmän reformaatiosta.  Myös professori tuntuu käyttäytyvän jotenkin oudosti, ja pojat huomaavat, että hänelläkin tuntuu olevan jotain tekemistä illuminatin kanssa. Koska Timi ja Tero ovat uteliaita kavereita, he päättävät lähteä takaisin Suomenlinnaan selvittämään, mitä yhteistä on illuminati-merkeillä, taidevarkaudella ja oudosti käyttäytyvillä aikuisilla.

Suomenlinnassa he joutuvat keskelle Illuminatiksi itseään kutsuvan salaseuran hämäräperäisiä touhuja ja tajuavat, että salaseuraan kuuluun useampikin heidän aikaisemmin tapaamansa tyyppi. Pojat joutuvat vangeiksi muutamaankin otteeseen, mutta selättävät vastoinkäymiset neuvokkuutensa ansioista. Kirjassa onkin aika paljon pakenemista, juoksemista ja piiloutumista, mutta toisaalta juoni pysyy kuitenkin koko ajan mielenkiintoisena. Loppujen lopuksi pojat tietysti ratkaisevat niin varastettujen arvoesineiden kuin Illuminatinkin salaisuuden ja varkaat joutuvat vastuuseen teoistaan.

Mäkitalo selvästi tuntee kahdeksasluokkalaiset ja koulumaailman, sillä ainakin minun mielestäni Timin ja Teron hahmot ovat varsin uskottavia. Sen sijaan minua hieman harmitti, miten hän oli kirjoittanut naisopettajasta mäkättävän tiukkapipon, jollaisiin usein törmää nuortenkirjoissa. Miesopettaja oli luonnollisesti se rennonpi tapaus... *kröhöm* Muutenkin kirjan uskottavuutta heikensi hieman aikuisten ja erityisesti pahisten hölmöys. Milloin kukakin heistä puhui ohi suunsa ja jätti vangituille pojille aivan liian monta kertaa pakoa varten turhan paljon välineitä ja mahdollisuuksia. Yhden tällaisen hutiloinnin vangitsijoiden taholta olisin ymmärtänyt, mutta nyt niitä kertoja oli useampia. Tietysti täytyy muistaa, että Pääkallokiitäjät-sarja on kirjoitettu lapsille, joten eihän sekään oikein sopisi, että rosvot hankkiutuisivat uteliaista nulikoista eroon listimällä nämä.

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä on kuitenkin ihan kelpo viihdettä, jossa on sopivasti huumoria, mutta ei turhan päälleliimatulta tuntuvaa kielellistä kikkailua, johon joskus törmää joissakin nuorille ja etenkin pojille kirjoitetuissa kirjoissa. Vaikka lukijan on aika helppo arvata, ketkä ovat tarinan rosvoja, se ei haittaa lukukokemusta, vaan tarkoitus onkin pikemminkin ratkaista, miten Tero ja Timi saavat pysäytettyä pahisten aikeet. Sanoisin, että tämä Pääkallokiität-kirja on hieman Viisikko-tyyppinen dekkarikirja, jonka parissa viihtyvät  hyvinkin sellaiset arviolta 4. - 7.-luokkalaiset lapset.

Lastenromaani ilmastonmuutoksesta: Isän luokse

Ilmastonmuutos ja sen seuraukset eivät ole mitään kepeimpiä tai helpoimpia aiheita käsitellä lasten kanssa, eikä niistä ole kirjoitettu kovinkaan montaa lastenkirjaa. Martti Linna on tarttunut tähän haastavaan aiheeseen lastenromaanissaan Isän luokse (Myllylahti 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen päähenkilö on kolmasluokkalainen Katri, joka asuu kerrostalossa lääkäri-äitinsä ja Veli-nimisen, ekaluokkalaisen pikkuveljensä kanssa. Veli sairastaa keuhkoahtaumatautia ja joutuu siksi käyttämään happiviiksiä ja ravaamaan jatkuvasti tutkimuksissa. Lasten isä on maailmanparantaja-taivaarannanmaalari, joka muutti Brasiliaan kommuuniin Katrin ollessa neljä ja Velin ollessa kaksivuotias. Katri ihailee isäänsä, eikä äitinsä tavoin koe, että isä olisi hylännyt perheensä vaan pikemminkin lähtenyt pelastamaan maailmaa. Äidin uutta miesystävää Katri sen sijaan vihaa, ja mies vaikuttaakin Katrista kävelevältä ilmastonmuutoksenmahdollistajan mallilta isoine autoineen ja jättipihveineen.

Isä lähettää Katrille nimipäiväkahjaksi paketin, josta paljastuu Al Goren tekemän elokuva, joka kertoo ilmastonmuutoksesta. Elokuva tekee Katriin todella syvän vaikutuksen, ja aika pian hän alkaakin nähdä Antarktikselta paenneita pingviinejä ja sulavilta jäätiköiltä evakkoon lähteneitä jääkarhuja keskellä omaa kotikaupunkiaan. Maapallo tarvitsee pikaista apua, ja Katri ryhtyy taistoon sen pelastamiseksi. Katri on täpäkkä lapsi, joka ei anna muiden mielipiteiden tai neuvojen vaikuttaa omiin käsityksiinsä, ja lapsen ehdottomuudella hän alkaa toteuttaa erikoisia ja osin myös aika nerokkaita suunnitelmia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.

Katrin äiti, opettaja ja rehtori eivät oikein ymmärrä tytön ajatuksia, ja yrittävät selittää, että ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole yhden ihmisen - varsinkaan pikkutytön - asia. Katri onnistuu kuitenkin hyvin osoittamaan, että on monia käytännön tekoja, joita jokainen ihminen voi halutessaan tehdä ja jotka oikeasti vähentävät kasvihuonekaasujen määrää. Kun kaikki eivät taivu Katrin vaatimuksiin ja tunnu hänen mielestään suhtautuvan maapallon pelastamiseen tarpeeksi vakavasti, Katri keksii Operaatio Pottubileet. Pottubileissä Katri kuitenkin menee liiallisuuksiin ja itse asiassa myös laittomuuksiin. Silti hänen mielestään teko on oikea, koska ihmisillä ei ole hänen mielestään oikeutta jatkaa saastuttamista.

Juuri tässä piileekin varsinainen koukku ja lukijan ajattelua haastava kohta: Kuinka paljon voimme tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitkä ovat ne keinot, joita lain puutteessa saamme käyttää? Entä pyhittääkö tarkoitus keinot? Missa menee jo terroriteon raja? Ja tietysti myös se tärkeä kysymys: Missä määrin alakouluikäisen lapsen voi antaa kantaa huonta ilmastonmuutoksesta? Katri on oikeassa monessa seikassa, hänellä on halu auttaa ja tehdä jotakin, mutta hän on kuitenkin vasta lapsi. Hänen ajattelutapansa on ehdotonta, suoraviivaista ja vielä aika lapselleista. Hänen toimensa saattavatkin lopulta vaaraan sekä hänen oman että myös Velin hengen.

Katrin vaikuttimena on nimittäin myös halu tarjota Velille mahdollisuus hengittää puhtaampaa ilmaa, ja lopulta hän tekee hurjan ratkaisun ja päättää lähteä Velin kanssa isän luokse Brasiliaan. Siellä on suuri sademetsä, ja Katri on lukenut, että sademetsät ovat maapallon keuhkoja. Ehkä Velin tauti paranee siellä? Tyttö keksii, että Brasiliaan pääsee tietysti kahvilaivalla, eikä Katri lannistu siitä, että matka on pitkä, satama vaarallinen ja kielletty alue, eikä heillä Velin kanssa ole paljon rahaa. Hänen lapsenuskonsa on pelottavan vahva, ja lopulta se koituu melkein sisarusten kohtaloksi.

Onneksi karkumatka päättyy hyvin, ja Katrikin antaa hieman periksi ehdottomuudessaan. Myös äidin miesystävä ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja alkaa tehdä Katrin kanssa käytännön tekoja jätteiden vähentämiseksi. Silti jäin kaipaamaan kirjan lopulta jotakin enemmän. Koska muu tarina oli niin mukaansatempaava, Katrin ajatukset nerokkaita ja tarinan käänteet hauskoja mutta myös vakavia, tuntui loppu jotenkin heppoiselta. Olisin toivonut, että lukijallekin olisi jäänyt vahvempi tunne, että Katrin ponnistelut eivät olleet turhia, ja useampi hänen lähipiirinsä aikuisista ymmärtää, että pienillä teoilla on iso merkitys. Ja jotenkin tuntui, että lapsilukijoiden kannalta olisi ollut parempi, jos Katri itsekin olisi selvästi oivaltanut, että Brasiliaan lähtenyt isä ei ole pelkkä sankari ja osa hänen omista toimistaan ei ollut ihan kaikkein fiksuimpia, vaikka niillä olikin hyvä tarkoitus.

Lisäksi täytyy myöntää, että ennen kun Katrin peppipitkätossumainen hahmo onnistui valloittamaan minut ja tarina oli todella saanut minut otteeseensa, koin aika häiritsevänä kirjan kohtalaisen monet pilkkuvirheet. Luin alkua aika närkästyneenä siitä, että lukuisten että-sanojen edestä puuttui pilkku, eivätkä kaikki muutkaan pilkut olleet ihan kohdillaan. Noin 30. sivulla tarinan imu alkoi toimia, ja voin rehellisesti sanoa, että en sen jälkeen kiinnittänyt enää huomiota yhteenkään puuttuvaan tai väärään paikkaan sijoitettuun pilkkuun. Voinkin ihan rehellisesti sanoa, että pienellä viilaamisella Isän luokse olisi erittäin timanttinen lastenromaani.

Nytkin voin lämpimästi suositella sitä luettavaksi alakouluikäisille lapsille noin 3.-4.-luokkalaisista ylöspäin. Voisi kuitenkin olla ihan hyvä, että aikuinen olisi tarvittaessa lähellä lapsen lukiessa ja valmiina keskustelemaan lapsen kanssa kirjan herättämistä ajatuksista ja tunteista. Mikäli tiedät, että oma lapsesi on kovin herkkä tuntemaan maailmantuskaa, kannattaa miettiä, sopiiko tämä kirja juuri hänelle luettavaksi. Vaikka ilmastonmuutos toki on aihe, joka kuuluu kaikille, ajattelen itse, että meidän aikuisten tehtävä on luoda lapsille turvallisuudetunnetta, eikä olisi suotavaa, että jokin kirja aiheuttaisi heissä liiallista ahdistusta. Voin kuvitella, että itseeni tämä kirja olisi nuorempana saattanut vaikuttaa juuri niin. Toisaalta, esimerkiksi koululuokassa tämä kirja sopii oikein hyvin ilmasto- ja kestävä kehitys -jakson aikana luettavaksi ääneenlukukirjaksi. Sen ympärille voi rakentaa erilaisia teemakokonaisuuksia, ja löytyypä romaanista myös muutama valmis tutkimus- ja ryhmätyöaihekin, mikä on näin opettajan näkökulmasta katsottuna nerokasta!

Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta

Laura Ertimon ja Satu Kontisen kaunis tietokirja Yö - Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista (Myllylahti 2016) on nyt saanut jatkoa niin ikään upean näköisestä kirjasta Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti 2017, arvostelukappale kustantajalta). Me pääsimme perheeni kanssa toissapäivänä Annantalolle kuulemaan kirjasta tekijöiden itsensä kertomana. Samassa tilaisuudessa saimme myös puuhailla vesi-aiheisille työpisteillä, joista lasten ehdoton suosikki oli se, jossa sai sokkona maistella, millä mausteella puhdas, hajuton ja mauton hanavesi oli maustettu. Meitä aikuisia puhutti erityisetsi työpiste, jossa pääsi laskemaan oman kauppakassinsa sisällön jättämän vesijalanjäljen. Minun polttoaineeni kahvi oli valitettavasti yksi niistä aineista, joiden tekemiseen vettä tarvitaan hurjat määrät.

Laura Ertimo (kirjoittaja) ja Satu Kontinen (kuvittaja)

Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta kertoo nimensä mukaan vedestä. Kirja on todella kattava tietopaketti, jossa tieto-osuuksia keventävät luvut, joissa tutustutaan esimerkiksi muinaisten kansojen ja eri kulttuurien veteen liittyviin uskomuksiin.  Osa informaatiosta on taiteiltu sarjakuviin ja tiukkaa faktaa avaaviin kaavioihin ja grafiikoihin. Kaikki nämä eri osiot muodostavat yhdessä eheän kokonaisuuden, ja läpi kirjan juonta vie eteenpäin supersankari Aallotar, joka käy ikuista kamppailua Olomuotoprinsessan kanssa.

Ertimo paljasti julkistamistilaisuudessa, että hän on itse ollut lapsuudestaan saakka todella kiinnostunut vedestä, ja nyt aikuisena maantieteilijänä ja tietokirjailijana halusi ehdottomasti tehdä tietokirjan aiheesta. Tekijät kertoivat, että jossain vaiheessa kirjan tekoprosessia heille oli tullut paniikki, kun he olivat huomanneet, että viime vuoden loppupuolella ilmestyi toinenkin lasten tietokirja samasta aiheesta. Heidän piti tehdä omaan kirjaansa nopealla päätöksella hieman muutoksia, ja näin syntyi Aallotor, tuo kirjassa monessa paikassa vaikuttava supernainen.

Vesi vaikuttaa minusta selvästi sisarkirjaansa Yötä tietopainoitteisemmalta. Yhdeltä istumalta en saanut Vettä luettua, ja kirja sopiikin hyvin myös hitaaseen makusteluun. Molempia voi myös lukea valikoiden ja hypellen. Tietosisällöt onkin kätevästi jaettu neljään päälukuun: Planeetta, Luonto, Ihminen ja Sukellus, ja niistä lukija voi valita, mitä milloinkin lukee. Kirjasta selviään muun muassa, mitkä ovat veden olomuodot, mistä pilvet ja sateet syntyvät, mistä kaikkialta vettä voi löytää, miten ihminen vaikuttaa vesistöihin, millaisia olivat muinaisjärvet ja alkumeri, mihin vettä tarvitaan ja millaisia eläimiä vesistöjen syvyyksistä löytyy.

Laura Ertimo & Satu Kontinen: Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti 2017)

Vaikka Vesi ja Yö ovat suunnattu pääosin lapsilukijoille, saa aikuinen näistä molemmista kirjoista valtavan määrän tietoa. Mikään pienten lasten tietokirja Vesi ei olekaan, sillä kirjassa asioita selitetään ihan atomi- ja molekyylitasolla asti. Tekijät kyllä onnistuvat havainnollistamaan molekyylitasonkin tietoa kuvailemaa atomit toisiinsa yhdistyviksi legopalikoiksi, ja esimerkiksi kasvien yhteyttämisestä kertovassa luvussa verrataan viherhiukkasia superhienoihin keittiöihin. Tällaisia ymmärtämistä helpottavia kielikuvia ja vertauksia Ertimo on käyttänyt paljon.

Kontisen kuvitus on tässäkin kirjassa aivan fantastista, ja tarkkasilmäinen lukija huomaa jokaisella sivulla kulkevan "punaisen" langan, joka sitoo kuvat toisiinsa. Kontinen kertoi julkistamistilaisuudessa, että kaikki kuvat ovat oikeastaan osa yhtä suurta kuvaa. Yö-kirjassa kaikki kuvat olivat mustavalkoisia, Veden väri on tietysti sininen, ja kaikki kirjan kuvat on väritetty sinisen eri sävyillä. Osa kuvista on kyllä sellaisia, että niistä saisi ehkä paremmin selvää, mikäli väripaletti olisi ollut hieman laajempi. Näihin lukeutuvat kaaviot, valokuvat ja kartat.

Laura Ertimo & Satu Kontinen: Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti 2017)

Taiteellisimmissa kuvituskuvissa sinivalkoisuus toimii sen sijaan upeasti.

Laura Ertimo & Satu Kontinen: Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta (Myllylahti 2017)

Vesi - Kirja maailman tärkeimmästä aineesta on kaunis tietokirja, joka yhdistelee uudella tavalla faktaa, fiktiota ja sarjakuvaa. Vaikka kyseessä on tietokirja, voisi se yhtä hyvin olla luokiteltu taidekirjaksikin - niin vahva ja omaleimainen visuaalinen ilme kirjalla on.