Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä

Saara Kekäläisen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittamassa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä -kirjassa leikitellään onnistuneesti oivaltavaltavilla sanavalinnoilla ja niitä mainiosti kuvaavalla kuvituksella. 

Päiväkoti-ikäinen Valpuri kauhistuu, kun huomaa hampaansa heiluvan. Hänen villi mielikuvituksensa lähtee laukalle, ja tyttö muun muassa pohtii, mitä käy, jos uuden hampaan sijaan suuhun kasvaakin lammas. Tai entä jos suussa maistuu pahalle, koska siellä asuvilla hammaspeikoilla on haisevat peput? Entä vaihtuvatkin jalat hampaiden tapaan maitojaloista rautajalkoihin? Kaiken tämän pohdinnan keskellä hänen pitäisi selvitä arkisesta halmaspesusta, mistä inhimillisen kärsivällisyyden omaava isä käy häntä tasaisin väliajoin muistuttamassa. 

Valpurin hupsutukset naurattivat kovasti perheemme seitsenvuotiasta lukijaa, ja erityisesti hammaskeijot jaksoivat kikatuttaa häntä vielä lukemisen jälkeenkin.

Pieni, suuri kirja ystävyydestä: Lumi ja Lunni

 Marjo Nygårdin tekemä ihastuttava ja liikuttava kuvakirja ”Lumi ja Lunni - Pieni kirja ystävyydestä” kuvaa sellaista ystävyyttä, joka ei häviä tai haalistu, vaikka fyysinen välimatka ystävien välillä kasvaisi kuinka pitkäksi. Kirja kuvaa ystävyyttä, jossa erossa olemisen jälkeenkin yhteinen sävel ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne viimeksi jäivät.

Lumi asuu mumminsa kanssa pienellä ja karulla saarella, jonne eräänä kesäpäivä saapuu Lunni. Lumista ja Lunnista tulee nopeasti erottamattomat ystävät - kunnes saapuu syksy, ja Lunnia ei enää löydykään mistään. Se on lähtenyt muuttomatkalle. Lumi kaipaa ystäväänsä saaren jäisessä hiljaisuudessa niin, että lukijan sydän on pakahtua.

Ja voi, miten riemastuttavaa onkaan, kun Lunni jälleen saapuu ystävänsä luokse!

Luin kirjan oppilailleni ystävänpäivänä, ja pysähdyimme tekstin sekä kuvan ääreen tekemään tulkintoja ja kysymyksiä: Millaisessa paikassa Lumi asuu? Mikä vuodenaika on? Mihin Lunni katosi? Miksi Lumi on yksin? Käykö Lumi koulua? Ja minusta tuntuu, etten ollut ainoa, joka nieleskeli palaa kurkustaan loppuratkaisun äärellä…

Tämä kirja on ehkä nimensä mukaan pieni kirja, mutta sen sanoma on kyllä suuri. 

Lempeästi riidan sopimisesta

Ystävät ovat ihania, mutta joskus heidän kanssaan voi tulla riitaa. Sellaisessa tilanteessa kaikki toisen sanoma voi ärsyttää, eikä sopu välttämättä synny hetkessä. 

Juuri tällainen tilanne on Nina Pirhosen kuvittamassa ja kirjoittamassa Leo Leijona sopii riidan -kirjassa (Otava 2024). Kaverukset leikkivät päiväkodissa, mutta leikeissä tulee kinaa. Leo leikkii merirosvoleikkiä, ja Kosmo pitää kauppaa, jonne Leo unohtaa mennä. Se tietysti harmittaa Kosmoa, joka vahingossa sortaa Leon rakennuksen. Riita on valmis, ja siihen sekaantuvat myös Miska ja Papu.

Mielipaha jää kaivertamaan leikkijöiden mieleen vielä pitkäksi aikaa. Lopulta päiväkodin aikuinen auttaa lapsia riidan sopimisessa kuuntelemalla jokaista ja sanoittamalla tilannetta. Hän myös kannustaa anteeksipyyntöön, ja ystävykset huomaavat, että se saakin aikaan paremmin mielen. Niin leikit voivat taas jatkua!

Tämä kirja on suloisen näköinen värikkäine kuvineen ja sopii hyvin luettavaksi leikki-ikäisten kanssa vaikka päiväkodissa. Lopussa anteeksipyyntö korostuu aika paljon, sillä eihän se oikeasti sanana aina tuo sopua tai parempaa mieltä. Sitä tärkeämpää on - usein aikuisen tuella - ymmärtää toisen näkökulmaa, kuunnella toista ja keskustella tilanteesta, miksi tuli toimittua niin kuin toimi. Kun on loukannut, on toki hyvä pyytää anteeksi, kunhan oikeasti ymmärtää tehneensä väärin. Ja juuri tätä tilanteen sanoittamista ja aikuisen apua tässäkin kirjassa hienosti kuvataankin. 

Lapsille kirjoitetussa kirjassa tutkitaan syöpää

 ”Uteliaat oppivat tutkivat syöpää” on Henna Aunon kirjoittama ja Piia Kedon kuvittama tarinallinen tietokirja syövästä. Kirjassa Utun äidillä todetaan rintasyöpä, mistä lapsi kertoo murheissaan ja huolissaan ystävilleen. Nämä keksivät hyvin käytännönläheisen tavan auttaa ystäväänsä, eli he päättävät perustaa tutkimusryhmän ”Uteliaat oppijat”, joka alkaa selvittää, mistä syöpä syntyy, miten se vaikuttaa, miten sitä hoidetaan ja miten siitä parannutaan. Lapset haastattelevat Utun äitiä ja tämän lääkäriä, he seuraavat hoitoja ja etsivät aktiivisesti tietoa. Lopuksi lapset kokoavat tietonsa esitelmäksi niin, että luokan muutkin lapset oppivat ja saavat kysella syövästä.

Kirjassa vaikeaa aihetta on käsitelty alakouluikäisille lapselle ymmärrettävällä tavalla. Tarinan lisäksi mukana on myös faktaosuuksia, ja syöpään liittyvistä ikävistäkin asioista puhutaan suoraan, muttei pelottavasti. Lopussa mainitaan, että joskus syöpään voi kuolla. Tarina on kerrottu Utun kautta, ja lapsi kokee itsensä tietysti välillä surulliseksi. Testissä muistutetaankin, että ikävä olo on normaalia ja siitä on hyvä puhua aikuisen kanssa. Utun äidin uupumus käy myös hyvin ilmi, mutta hänen vaikeita tunteitaan ei tarinassa oikeastaan esitetä, mikä onkin varmasti hyvä ratkaisu. Tämä kirja tarjoaa paitsi tietoa myös vertaistukea niille lapsille, joiden perheenjäsen sairastuu, eikä silloin ole tarpeen kuormittaa lasta lisää aikuisen tunteilla.

Kirjan ote on tieteellinen, selkeä ja kuitenkin lämminhenkinen. Arvasin jo ennen lopun infotekstin lukemista, että kirjailijalla on omakohtainen kokemus syövästä. Keto on mielestäni oiva valinta tämän kirjan kuvittajaksi, sillä sillä hänen pelkistetyn graafiset kuvituksensa ovat tietokirjaan sopivan selkeitä, eivätkä liian tunteellisia. Tekstiä tässä kirjassa on aika paljon.

Miran suuri päivä

 Miran suuri päivä on oivaltavasti tarinoitu ja kuvitettu kirja pienen ihmisen jännityksestä uuden äärellä. Vaikka Mira on odottanut koulun alkamista kauan, hän huomaa tuon päivän koittaessa, että on suuren lapsijoukon keskellä valtavan pieni, suorastaan kutistunut! 

Kun muut lapset leikkivät ja vastaavat opettajan kysymyksiin luokassa, tuntee Mira itsensä yksinäiseksi ja näkymättömäksi. Täyteen mittaansa hän kasvaa taas, kun pihalta löytyy uusi ystävä, joka on onneksi odottamassa myös seuraavana päivänä!

Pidin valtavasti tämän kirjan tunnelmasta ja siitä, miten se kuvaa konkreettisesti sitä tunnetta, kun jännittää, pelottaa ja pelkää, ettei osaa tai ettei kukaan huomaa. Koulun aloitus varsinkin on hyvin mullistava tapahtuma, kun pienistä päiväkotilaisista tuleekin yhdessä yössä ”isoja” koululaisia. Kirjan kuvituksen on taiteillut David Henson, ja Stina Klintbergin kirjoittaman tarinan on suomentanut Raija Rintamäki.

Lolan suuri salaisuus

Lolan suuri salaisuus ( Otava 2023) on Lola Odusogan kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama kuvakirja, jonka päähenkilönä seikkailee Lola-niminen tyttö. Lähes yhtä keskeisessä roolissa on myös Lolan iso tukka, joka osaa puhua Lolalle. Kukaan muu ei kuule tukan puhetta, ja Lola varoitin visusti paljastamasta tukan salaisuutta muille. 

Lola on melko vauhdikas lapsi, joka ainakin tässä tarinassa viihtyy itsekseen ja lähtee äidiltä salaa retkelle. Tukka onneksi kulkee mukana, mutta ajaa Lolaa myös hankaluuksiin: se on villi, takkuuntuun ja sotkeutuu. Lola hätääntyy, että äiti suuttuu ja kaikki on pilalla. Kirjan lopussa Lola kuitenkin ”tekee taas sovinnon” tukkansa kanssa ja ilahtuu myös suuresti löytäessään muotilehdestä itsensä näköisiä malleja. Kaikkein hykerryttävimmältä kuitenkin tuntuu potentiaalinen uusi ihmisystävä, johon Lola törmää. 

Voin kuvitella, että tämä kirja on varmasti tärkeä kaikille pienille lapsille, jotka voivat samastua Lolan hahmoon. Omalle lapselleni tämä oli hieman hupsutteleva tarina karkuteille lähtevästä villikosta, joka lopulta palaa onnellisesti kotiin äidin huomaan. Obelen kuvitus on upeaa, ja erityisen hienosti hän onnistuu kuvaamaan Lolan ison tukan eloisuutta sekä tietynlaista kurittomuutta. Tarinakin on mukava, mutta tekstiä tosin on melko paljon, ja mietin, olisiko sitä voinut paikoin tiivistää.

Herra Pupun suklaatehdas (ja yksi pieni suklaamunaryöstö)

Pääsiäisen kunniaksi esittelyssä tänään muutama vuosi sitten julkaistu kuvakirja Herra pupun tehdas (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on kuvittanut ja kirjoittanut Elys Dolan ja suomentanut Raija Rintamäki. 

En tiedä, onko se kuvituksen värikkyys vai tarinaan ujutettu vitsikkyys, mutta joka kerta, kun kuopus bongaa tämän kirjastosta, hän tahtoo lainata tämän. Nyt oli hauska huomata, miten 4.- ja 2.-luokkalaisemmekin jäivät kuuntelemaan, kun luin nuorimmalle. He löysivät kuvituksesta ja kerronnasta sellaisiakin vitsejä, jotka menivät nuorimmalta hieman ohi. Itseänikin huvittaa tämä tarina ahneesta tehtaanjohtajasta, joka kuvittelee ensin voivansa lisätä tuottavuutta työntekijöiden kustannuksella, mutta joka lakkojen seurauksena päättää pärjätä yksin ja joutuu kaulaansa myöten liemeen.

 Lastenkirjamaailmassa tällaiset tapaukset onneksi usein päättyvät hyvin, ja tässäkin ahkerat työläiset saavat paremmat työolot ja pohattapupuli oppii tarttumaan oikealla tavalla hommiin. Ahneudella on kurja loppu, oppinee lukijakin.

Tein tähän kirjaan liittyen oppilaille pakopelityyppisen suklaamunien etsimistehtävän. Siinä Herra Pupun suklaatehtaaseen on murtauduttu, ja lasten pitää selvittää johtolankoja etsimällä, kuka ryöstön teki ja minne hän munat piilotti. 

Jaoin materiaalin täällä: https://www.freeed.com/articles/23964/varastettujen-suklaamunien-tapaus-eli-paasiaismunien-etsimispeli

Epätäydellisen täydellistä: Virtasten joulut

Anneli Kanto ja Noora Katto ovat tehneet yhdessä jo kolmannentoista kuvakirjan villistä Virtasen perheestä. Tässä Virtasten joulut -kirjassa (Karisto 2022, saatu kustantajalta) perhe alkaa joulukuun ensimmäisenä päivänä muistella kaikkia aikaisempia jouluja ja niihin liittyviä kömmähdyksiä. Kerran isä esimerkiksi unohti postittaa joulukortit, äiti piilotti joulutortut niin hyvin, että ne löytyivät vasta pääsiäisenä, piparkakut paloivat uuniin ja perheen pojat myivät tonttulakit. Surullisempi katastrofi oli se, jolloin perheen koira Vertti karkasi, mutta sekin onnettomuus päättyi onneksi hyvin, kun koira saapui kotiin pukin vanavedessä.

Kirjassa näkyy myös ajankohtaisuus, sillä tavallisten joulukömmähdysten - kuten unohtuneiden jouluesityksen sanojen ja hajonneen piparkakkutalon lisäksi - Perhe muistelee myös sitä joulua, kun joulupukki joutui koronan takia vilkuttamaan ikkunan takaa, eikä mummolle ja vaarille saanut mennä. Toisena jouluna joulupukki meinasi myöhästyä ja saapui paikalle taksilla, koska lumettomana jouluna ei voinut tulla porokyydillä.

Lopussa perheen pohdinta kääntyy siihen, tarvitseeko joulun edes olla täydellinen. He tulevat siihen tulokseen, ettei oikeastaan edes tarvitse. Tärkeintä on esimerkiksi joulumieli, uusilla leluilla leikkiminen ja se, että saa olla pyjamassa koko päivän - ja lahjat, kuten Perttu toteaa. Sitäpaitsi kommelluksista voi seurata hyvääkin. Niin kävi sinäkin jouluna, jolloin tonttu oli kirjoittanut Veeran ja Paavon nimet vääriin paketteihin. Onneksi Paavo piti saamastaan ponista ja Veera transformerista. Ei haitannut sekään sekaannus yhtään mitään! Niinhän se tosiaan on, elämään kuuluvat pienet, ja joskus suuremmatkin mokat, mutta niihin on turha takertua. täydellisyyden tavoittelu vaan aiheuttaa stressiä, eikä tuskin tee joulusta sen parempaa. 

Kannon kirjoittamat tekstit ja Katon kuvitus sopivat taas loistavasti yhteen. Hahmot ovat varsin ilmeikkäitä, kuvakulmat ovat monissa kuvissa leikitteleviä ja esimerkiksi hieman vinoja, jolloin niissä on Virtasille tuttua liikettä mukana. Ja toisin kuin aiemmissa sarjan kirjoissa, tässä kirjassa perheen aikuisetkin saavat olla reilusti mukana tapahtumien keskipisteessä.

Mollin joulu

Katri Kirkkopellon luoma sympaattinen hahmo Molli ihmettelee uusimmassa kuvakirjassa Joulua hyvin samaan tapaan kuin Muumit Tove Janssonin novellissa Kuusi. Muumit eivät olleet koskaan viettäneet joulua ja kun ne ryhtyvät muumilaaksolaisten kanssa valmistautumaan joulun tuloon, ne jopa ajattelevat, että Joulu on joku uhkaava, jota pitää lepytellä. Tarinan lopussa Muumit kyllä oppivat nauttimaan aattoillan rauhasta ja yhdessäolosta. Suurin piirtein samoin käy Mollille.

Mollin ystävä Pikku Sisu hätäilee, että joulu on tulossa ja ennen sitä vielä kamalasti tehtävää. Molli tietysti ottaa tämän hyvin kirjaimellisesti, koska ei ole koskaan viettänyt joulua. Sille Joulu on joku henkilö, jota varten pitää laulaa joululauluja, hankkia ja koristella kuusi, tehdä piparkakkutalo ja vaikka mitä muuta vaativaa puuhaa. Ja ennen kaikkea Molli saa kuulla, että jotkut punalakkiset olennot vahtivat, onko se kilti. Vain kiltit otukset saavat lahjoja.

Molli heittäytyy täysillä mukaan jouluvalmisteluihin. Se puunaa talonsa, tekee ja koristelee kuuseen, laulaa joululauluja ja lähettää joulukortteja. Ennen kaikkea Molli yrittää olla tavattoman kiltti, jotta saisi Joululta lahjoja. Molli jopa ryhtyy leipomaan piparkakkutaloa, mikä ei ole ollenkaan helppoa. Kaiken huipuksi taloviritelmä palaa, ja se on Mollille liikaa. Se suuttuu, murisee ja huutaa. Lopuksi Molli on valtavan surullinen ja päättää, että vaikka hän ei nyt itse saisikaan Joululta paketteja, se tekee niitä ystävilleen Sisulle ja Sutulle.

"Molli kuivasi kyyneleet ja päätti, että Sisu ja Suttu ainakin saisivat lahjat. Olivat nämä sitten kilttejä tai eivät."

Lopulta Joulu sitten koittaa, ja Sisu saapuu Mollin luokse juhlimaan. Molli ei vieläkään ymmärrä, ettei joulu ole kukaan henkilö, mutta Joulun sijasta ovesta hypähtelee sisään punalakkinen (Sutun näköinen) ukko. Ukolla on säkissään lahjoja, joista suurin osa on Sutulle. Molli ja Sisukin saavat lahjat ja sitten pukki jatkaa matkaansa. 

Pian pukin lähdettyä Suttukin porhaltaa paikalle ja ystävykset vaihtavat lahjoa. Sen jälkeen ne laulavat Mollin keksimiä joululauluja, leikkivät Sutun lempileikkejä ja syövät Sisun valmistamia herkkuja. Lopulta kaikki ovat väsyneitä ja nukahtavat onnellisena. 

"Molli ajatteli joulua. Se oli ihmeellinen ja salaperäinen.

-Joulu, minä taidan pitää sinusta, Molli kuiskasi.

Mollin joulu -kirjassa käsitellään viehättävästi joulun odotusta ja valmisteluja. Jopa Molliin, joka ei edes tiedä, mikä tai mitä joulu on, tarttuu sen ystävien joulustressi ja -paniikki. Varsinkin Sisu on varsin kuormittunut ennen joulun tuloa. Kuitenkin aaton ihana tunnelma, josta ystävykset saavat nauttia yhdessä, korvaa harmit, ja kiireettömyys vaihtuu yhdessäoloon. Eikä joulu lopulta edes ole kovin vaativa vieras. Ei sitä varten tarvitsisi ehkä puunata ja valmistella niin kovin paljon. Ainakaan ei tarvitse olla koko ajan iloinen ja hilpeä. Lahjoja voi saada, vaikka välillä kiukuttaa ja harmittaa. Molli myös oppii, että hyvä mieli tulee myös siitä, että iloa ja lahoja voi jakaa ystäville.

"Molli huomasi lumessa pienet jalanjäljet.

-Hyvää joulua, tontut! Molli huusi.

-Tervetuloa ensi jouluna uudestaan.

Meri-Karhu tutustuu suomalaiseen jouluaattoon

Mira Malliuksen kuvittamassa ja kirjoittamassa kuvakirjassa Meri-karhun joulu (Into Kustannus 2022, arvostelukappale) tutustutaan suomalaisiin jouluperinteisiin värikkäästi kuvitetun tarinan kautta. Meri-karhu ja sen ystävä Frank-flamingo heräävät talviuniltaa jouluaattona, sillä jokin hirmuisen suuri törmää niiden pesään aikamoisella ryminällä. Ystävyksen huomaavat, että törmääjä on valkopartainen ja punanuttuinen ukko, jolla on kamala kiire, sillä jotkut lapset kuulemma odottavat häntä. Mies kerää törmäyksen voimasta maahan singonneet paketit ja jatkaa tuulispäänä matkaansa.

Hänen mentyään ystävykset huomaavat, että ukolta on jäänyt yksi paketti hangelle. Onneksi paikalle hiihtää hirvi, joka osaa neuvoa, ja kertoo, että punanuttu oli varmasti joulupukki, joka toimittaa läheiseen kylään lahjoja. Koska matkasta jääneessä paketissa lukee "Kaino", päättelevät eläimet, että joku Kaino-niminen lapsi on nyt vaarassa jäädä lahjatta ja siksi, he lähtevät toimittamaan pakettia perille. 

Ihania yksityiskohtia kuvituksessa. Tässä hirvi (josta itselleni tulee jostain syystä mieleen Marja-Liisa Kirvesniemi) hiihtää roosa nauha rinnassaan).

Kun Meri ja Frank etsivät Kainoa, he myös näkevät monia koteja, joissa vietetään joulua. He tulevat kutsutuiksi mukaan muun muassa joulupöytään, saunaan sekä avantoon ja laulaamaan joululauluja. Yhdessä perheessä kerrotaan, että siellä asuvilla seeproilla on tapana viettää joulua vasta joulupäivänä ja kuusen tilalla on sypressi.

"Joulua voi viettää monella eri tavalla", seepra tuumaa.

Frank ja Meri ehtivät kiertää monta taloa ja perhettä, ennen kun Kaino löytyy aivan viime hetkellä, sillä pukki on jo ehtinyt Kainon luo ja ihmettelee, mihin paketti on joutunut. Onneksi Meri-karhu ja flamingo lopulta löytävät heidät ja Kainon joulu on pelastettu!

Malliuksen jouluisen kirjan parasta antia ovat ehdottomasti hänen tekemät suloiset kuvat. On myös hauskaa, että joulun vieton monimuotoisuus tuodaan esiin, vaikka oikeastaan monet perheiden tavoista - seeproja lukuunottamatta - ovat varsin tyypillisiä suomalaisia joulunviettotapoja. Ehkä yksi kerrostalossa asuvista perheistä olisi voinut kertoa Merille ja Frankille, etteivät he vietä joulua lainkaan, mutta toivottaa kaverukset silti vaikka lämpimälle iltateelle. Meillä Suomessakin kun on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta vietä joulua. Eivät kyllä ole aiemmin viettäneet Meri-karhu ja Frank-flamingokaan, koska ovat aina nukkuneet talviunta.

"Ensi vuonna pistetään herätyskello soimaan aatonaattona. Minä en halua enää jättää joulua väliin", Meri-karhu toteaa onnellisena.

Näkymätön reppu ja Kettu ja hiljaisuus: (erityis)herkkyys kuvakirjoissa

Maria Viljan kirjoittama ja kuvittama Näkymätön reppu (Karisto 2022) ja Reetta Niemelän kirjoittama ja Eri Shimatsukan kuvittama Kettu ja hiljaisuus (Otava 2022) ovat kumpikin kuvakirjoja, jotka kertovat oman tarinansa siitä, miltä tuntuu, kun ympäristön ärsykkeet kuormittavat liikaa. 

Näkymätön reppu -kirjassa Rosali-niminen lapsi kantaa mukanaan kuvitteellista reppua, johon hän pakkaa päivän aikana kokemiaan asioita muun muassa ääniä, tunteita, havaintoja, onnellisia ja ikäviä asioita. Monille asioille on repussa omat paikkansa, sillä Rosali on jo ilmeisesti tottunut sullomaan reppuun paljon kokemuksiaan.

Viljan kuvitus on ihastuttavaa, ja esimerkiksi tämä kuva repun räjähtämisestä kuvaa hyvin Rosalin tunteita.

Vaan kuinka käy, kun ärsykkeet käyvät liian suuriksi ja päivän tapahtumat kuormittavat Rosalia liikaa? Kokemukset eivät kertakaikkiaan enää mahdu reppuun, niitä ei pysty kantamaan mukana ja reppu räjähtää! Silloin Rosalista tulee kiukkuinen ja hän karjuu repulle. Reppu ja kiukku tulvivat yli äyräiden.

Onneksi silloin Rosalien avuksi ja tueksi tulee hänen isänsä, joka osaa selittää, miten repun kanssa voi elää. Isällä on siitä kokemusta, sillä hänkin kantaa omaa reppuaan. Isä opettaa, että kasvaessaan Rosali oppii hallitsemaan reppuaan niin, etteivät asiat läiky sieltä niin helposti yli. Isä myös opettaa, että joakisen on hyvä löytää itseään miellyttävää puuhaa, joka auttaa, kun kuormitus kasvaa liian suureksi. Rosali innostuu tästä ja keksii heti muutaman seikan, jotka auttavat häntä itseään.

Pieni kettu on hahmona aivan valtavan suloinen, ja sekä Niemelän jutusteleva kirjoitustyyli että Shimatsukan kuvitustyyli sopivat tähän kirjaan mainiosti. Lukijan sympatiat ovat takuuvarmasti ketun puolella, mikä auttaa toki myös lasta ymmärtämään kettua.

Kettu ja hiljaisuus -kirja puolestaan kertoo pienestä, kuparinvärisestä ketusta, joka ei kestä kovia ääniä. Oikeastaan sen suuret korvat särkevät melko tavallisistakin äänistä, eikä kettu oikein pärjää tämän ominaisuuden kanssa. Se haluaisi hautautua pesäkoloonsa, eikä sitä auta karhun hyväätarkoittava vinkki panna sormet syvälle korviin. Kuka muka voi kulkea tassut aina korvissa? Krtusta tuleekin hyvin pelokas ja epätoivoinen, kun metsän eläimet pitävät kovaa mekkalaa, eikä se saa olla omassa kotikolossakaan kunnolla rauhassa.

Ketun elämä ja olo kuitenkin helpottuu, kun se kohtaan maan alla pienen matosen, joka myös inhoaa kovia ääniä. Kettu ymmärtää, ettei se suinkaan ole ainoa, jota äänet häiritsevät. Se saa madosta itselleen ystävän, jonka kanssa on hyvä olla myös hiljaisuudessa. Ja mikä parasta, myös muut metsän eläimet alkavat vähitellen ymmärtää, miten he voivat ottaa ketun paremmin huomioon. Eikä hiljaisuus oikeastaan tee pahaa kenellekään...

Sekä Näkymätön reppu että Kettu ja hiljaisuus ovat tärkeitä kuvakirjoja, jotka auttavat ymmärtämään, että me kaikki olemme erilaisia ja reagoimme kukin eri tavalla erilaisiin aistiärkykkeisiin, tunteisiin ja komeuksiin. Aivan varmasti meillä jokaisella on oma kohtamme, kun reppu läikkyy yli tai tekee mieli paeta turvaan rauhalliseen pesäkoloon. Toisaalta molemmat kirjat tarjoavat tärkeän samastumiskohteen lapsille, joille tämä läikkymispiste voi tulla hieman helpommin. On aivan luonnollista, että toinen kuormittuu äänistä ja joku puolestaan ei kestä vaikka kengässä myttyyn menneitä sukkia, pisteleviä saumoja ja kiristäviä paidankauluksia. Silloin on tärkeää, että osaa tunnistaa niistä syntyvät tunteet, kunnioittaa niitä ja itseään sekä toisaalta tietää, mikä itseään voi auttaa. Ja ihan yhtä tärkeää on meidän kaikkien osata kunnioittaa toistemme erilaisuuksia.

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Kuulun siihen porukkaan, joka tykkää antaa ja saada lahjaksi kirjoja. Yleensä jopa ostan itse itselleni lahjakirjan, jotta aattona kuusen alla on varmasti yksi kirjapaketti minulle. Lapsemmekin usein saavat kirjalahjan, ja esikoinen on tottunut pyytämään pukilta uusinta Neropatin päiväkirjaa joululahjaksi. Koska kirjalahjat ovat mielestäni parhaita, vinkkaan taas tänäkin vuonna muutaman kivan kirjan, jotka sopivat lahjaksi lapsille ja nuorille. Näiden lisäksi voin toki lämpimästi suositella muitakin blogissani aiemmin vinkkaamiani kirjoja, eli kannattaa tietysti selata aiemmatkin postaukseni, mikäli et tästä löydä lahjan saajalle sopivaa kirjaa.

Ala- ja yläkouluikäisille (sekä joitakin vanhemmillekin) sopivia romaaneja voit selata tämän linkin kautta: http://luetaankotama.blogspot.com/search/label/romaani

Kuvakirjoja leikki-ikäisille, eskarilaisille ja pienille alakoululaisille:

Maria Nilsson Thoren kirjoittama ja kuvittama Raja  (suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) on kaikessa yksinkertaisuudessaan verraton kuvakirja siitä, miltä aikuisten laatimat rajat voivat lapsesta tuntua eli kuinka ne voivatkin houkuttaa ja pelkällä olemassaolollaan kutsua testaamaan kieltojen järkevyyttä.

Tarinassa Nannan kotipihalle on ilmestynyt punainen raja, jota vanhemmat ehdottomasti kieltävät ylittämästä. Nanna ei voi unohtaa rajaa, vaikka kukaan pihan muista lapsista ei välitä siitä. Hän kyseenalaistaa rajan merkityksen ja pohtii, mitä vaarallista sen ylittämisestä oikeastaan voisi seurata. 

"Aikuisten säännöt ovat joskus outoja. Mitä kielletty oikeastaan tarkoittaa? Onko se sama asia kuin vaarallinen, Nanna miettii. Ja mikä tässä sitten on niin vaarallista?"

Kuten arvata saattaa, Nanna päättää ylittää rajan ja lähtee vaeltamaan kohti lähimetsää. Siellä hän löytää kauniita kiviä, joita haluaa palata esittelemään kotipihaan jääneille kavereilleen. Nanna kuitenkin tajuaa olevansa eksyksissä ja paniikki iskee. Onneksi koti löytyy, eikä seikkailukaan tunnu enää niin pelottavalta. Ehkäpä Nanna oppii kantapään kautta jotain rajan merkityksestä. Hän myös luo oman rajansa: kukaan pihan lapsista ei saa tietää, mistä kaunis kivi on hänen taskuunsa ilmestynyt!

***

Kerttu Rahikan kirjoittama ja Nadja Sarellin isoin ja iloisin värikuvin kuvittama Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) esittelee leikin ja tarinan kautta puhelimien historiaa, käyttötarkoituksia ja fiksua sekä turvallista käyttöä. 

Elsa ja Lauri ovat menneet mummolaan, jossa lasten serkku esittelee heille uutta puhelintaan, jota lapset testaavat tietysti riemuissaan. Pappa alkaa muistella menneitä aikoja, jolloin ei ollut kännyköitä ja viestit piti kirjoittaa kirjeisiin. Sattumalta mummolan vintille on talletettu liuta vanhoja puhelimia, ja lapset saavat nerokkaan idean tehdä elokuva vanhoista puhelimista ja siitä, miten niitä käytettiin. Elokuva kuvataan tietysti kännykkäkameralla. Lopuksi lapset järjestävät oikean elokuvaillan, jossa "Kuka soittaa?" -elokuva katsotaan mummolan telkkarista.

Kirjan lopussa on kattava, mutta kuitenkin sopivan lapsentasoisesti kirjoitettu tietopaketti lankapuhelimista, älypuhelimista sekä puhelimen fiksusta ja turvallisesta käytöstä. Minusta oli hienoa, että kännyköistä ei tehdä tässä kirjassa mörköä, vaan niiden hyödyt tuodaan myös esiin.

***

Satujen ystäväville suosittelen lämpimästi näitä kolmea uutta satukirjaa: 

Riikka Jäntin Pikku hiiren satulipas (Tammi 2022), Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Otava 2022) ja Saara Kekäläisen sekä Netta Lehtolan Prinsessa joka lähti kälppimään.

Jäntin kirja muistuttaa pitkänomaista ulkoasuaan myöten esikuvaansa Hanhiemon satulipasta. Kirjassa äiti-hiiri lukee Hiirulle satdut Punahilkasta, Kolmesta karhusta, Hannusta ja Kertusta, Kolemesta toivomuksesta, Taikakattilasta sekä Jaakosta ja Pavunvarresta. Sadut ovat tiivistelmiä alkuperäisistä kansansaduista, ja tietysti niiden päähenkilöitä ovat hiiret. Tämä kirja sopii klassisten satujen ystäville, Pikku hiiren faneille ja heille, jotka kaipaavat perinteisistä saduista vain hieman freesattuja ja lyhennettyjä versioita. 

Mikäli lukija arvostaisi uudenlaista näkökulmaa vanhoihin satuihin, kannattaa hänelle sen sijaan hankkia joko Prinsessa Pikkiriin hiukkasen hurjat sadut (S&S 2022)tai Prinsessa joka lähti kälppimään (S&S 2022). Ensin mainitussa Prinsessa Pikkiriikki haluaa kertoa muutaman tutun sadun astetta paremmin, eli niin, että kaikkein kurjimmillekin tulisi lopussa parempi mieli. Tämä satukirja on aikaisempien Pikkiriikki-kirjojen tavoin oivaltava ja vallattoman humoristinen. Pikkiriikin saduissa haltiatar, jota kukaan ei kutsu juhliin, saa lopulta kavereita, toisten kotiin tunkeutuva Käkkäräväkkärä oppii olemaan varastelematta, Tähkäpää kieltää ketään enää ikinä kipuamasta tukkaansa pitkin, muita määräilevä Prinssi Hernonokka jää yksin määräyksineen ja narraava, nakupelleksi heittäytyvä leikkipuiston kuningatar saa lopulta vanhemmiltaan tavoittelemaansa huomiota. Kaikkien näiden hulvattomien satujen taustalla on ajatus siitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, mutta toisia pitää kunnioittaa. Ja vaikka joskus tekeekin töllöilyjä tai tuhmoroi, voi aina saada anteeksi.

Prinsessa joka lähti kälppimään -kuvakirjassa  on usean sadun sijaan vain yksi tarina, jossa prinsessa pakenee hänelle suunniteltua kohtaloa. On näet päätetty, että prinsessa Leonan pitää mennä naimisiin prinssin kanssa, mikäli haluaa pelastaa valtakuntansa lohikäärmekiroukselta. Prinsessa päättää, ettei moinen kohtalo kiinnosta häntä. Pakomatkallaan hän rientää monen sadun läpi ja kohtaa niistä tuttuja hahmoja. Hän muun muassa onnistuu vakuuttamaan Rumalle ankanpoikaselle, että tämä on oikeasti joutsen, vaatettamaan nakun keisarin ja pakenee huonoja kohteliaisuuksia laukovaa prinssiä, joka kaiken huipuksi pussaa Leonaa ilman lupaa.

Kekäläinen rikkoo onnistuneesti perinteisten satujen kaavoja ja osoittaa niiden ongelmakohtia luoden samalla ihastuttavan, uuden sadun, jonka sankaritar on itsenäinen ja vahva hahmo, jonka mieluusti tarjoaisin roolimalliksi nykylapsille.

***

Lukuromaaneja ja tietokirjoja koululaisille:

Ympyräiset-tunnetaitokirjasarjasta on tänä syksynä ilmestynyt helppolukuinen, 1.-2.-luokkalaisille sopiva kirja Minä olen Pomppu Bansku ja innostun helposti (saatu kustantajalta, Kustannus-Mäkelä 2022, kuvitus Matias Teittinen). Tämän kirjan voisi antaa lahjaksi lapselle, joka on hiljattain oppinut lukemaan. Sen virkkeet ovat melko yksinkertaisia ja muutama pidempi sana on tavutettu. Päähenkilö on minä-kertoja Pomppu Bansku, joka innostuu valtavan helposti, eikä osaa rauhoittua. Nyt hän on niin innoissaan syntymäpäivistään, että käy lopulta aivan ylikierroksilla. Sen ystävät eivät siksi enää jaksa leikkiä sen kanssa, eikä se onnistu myöhemmin edes nukahtamaan. Onneksi rauhallinen Fiksu Fantti tietää, mikä auttaa ja vie Banskun Zen Flamingojen luo oppimaan rauhoittumiskeinoja. 

Tämä kirja voinee tarjota samastumispintaa ja auttaa jotakuta lasta myös käsittelemään innostuksen tunnetta, joka menee yli. Kirjassa on mukana runsaasti puhekuplia, joissa lukijaa haastetaan miettimään omia tunteitaan ja tapojaan toimia. Eräs tokaluokkalainen oppilas luki tätä kirjaa koulussa ja totesi, miten "tuo Pomppu Bansku on niin kuin mä".

Helena Meripaasin kirjoittama alakouluikäisten romaani Kaisla ja Isla - Pystykorvatalvi (otava 2022, saatu kustantajalta) kertoo kahdesta tytöstä, jotka kumpikin ovat kokeneet elämässään hijattain suuria mullistuksia ja joutuneet muuttamaan tutusta kodistaan uusiin ympyröihin. Kumpikin heistä on yksinäinen ja tukeutuu surussaan rakkaaseen koiraansa.

Kaislan äiti on kuollut ja hän on muuttanut isän uusioperheen luo. Tyttö on jatkuvasti törmäyskurssilla äitipuolensa ja tämän 5-vuotiaan pojan kanssa. Kumpikaan uusista perheenjäsenistä ei oikein osaa olla koirien kanssa, ja Kaislan elämässä tärkeintä on hänen koiransa Kashmir. Isä on tytölle tärkeä, mutta tämän on selvästi vaikea tasapainoilla uuden vaimonsa ja Kaislan välillä.

Isla puolestaan yrittää isänsä kanssa sopeutua elämään Helsingissä, kun heidän äitinsä on lähtenyt toisen miehen matkaan ja ottanut perheen koirat mukaansa. Islalle ja isälle on jäänyt vain isän metsästyskoira Jokke, joka ei oikein tunnu sopeutuvan elämään kerrostalossa Helsingissä. Isla salaa isältää, että naapurivat valittavat, kun koira ulvoo päivisin yksin jäätyään, sillä tyttö ei halua millään erota koirastaan. 

Sattumalta tytöt tapaavat toisensa, ja siitä alkaa molemmille valoisampi aika ja sopeutuminen uuteen elämäänsä. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi alakouluikäisille lapsille. Koirafanit varmasti pitävät tästä, mutta nuorten elämän haasteet, ilot ja murheet koskettanevat muitakin lukijoita.

***

Maria Kuutti on kirjoittanut hienon kirjan, jota suosittelisin erityisesti noin 5.-7.-luokkalaisille pojille. Kirjan (Myllylahti 2022, saatu kustantajalta) nimi Lusikkatesti viittaa legendaan, jota kuudesluokkalaisen Maken serkku kertoo tälle: terveystarkastuksessa terveydenhoitaja testaa lusikalla, ovatko poikien kivekset laskeutuneet tarpeeksi. Kun Make ja kirjan päähenkilö Roope sitten näkevät ruokalassa, miten terveydenhoitaja laittaa lusikan ruokailun jälkeen laukkuunsa, ovat pojat - ja erityisesti Make - aivan kauhuissaan. Make päättää selvittää, onko legenda totta. Paha vain, että Makella on tapana joutua jatkuvasti ongelmiin, ja Roope joutuu mukaan tämän hölmöilyihin. Roopelle tämä on erityisen vaikeaa, sillä hän yrittää saada kerättyä koulussa vihreitä wilmamerkintöjä, jotta äiti antaisi ostaa mopon. Kaikesta kohelluksesta johtuen poikien välit kiristyvät, kun Roope joutuu kirjaimellisesti Maken temppujen maksumieheksi. Lisäksi Roope alkaa pelätä, että Make siirretään erityisluokalle, sillä on selvää, että Maken on hyvin vaikea keskittyä koulun käyntiin ja jonkinlaista tukea tämä tarvitsee.

Kirjassa on mukana Anne Muhosen mustavalkokuvituksia, joista näkee, että tämä on tehnyt myös sarjakuvia. Tarinaan tulee niiden kautta lisävivahteita. Pidin tästä kirjasta paljon, sillä Kuutti onnistuu mielestäni todella hyvin kirjoittamaan kuudesluokkalaisten poikien näkökulmasta. Tämä on pieni kirjahelmi, jonka toivon päätyvän kohderyhmänsä käsiin!

***

Tietokirjojen ystäville suosittelen kirjoja Nuoren antirasistin käsikirja (Otava 2022, saatu kustantajalta) ja Ameriikan lapset (Avain 2021).

Antirasistin käsikirjan on kirjoittanut Tinashe Williamson, kuvittanut Thea Jacobsen ja suomentanut Terhi Width. Kirjailija on 37-vuotias norjalainen, jonka sukujuuret ovat Zimbabwessa. Hän on kohdannut elämänsä aikana paljon rasismia ja kokenut siitä puhumisen vaikeaksi. Siksi hän kokee tärkeäksi tämän kirjan kirjoittamisen:Hän toivoo, että tämän kirjan avulla rasismista puhuminen on helpompaa niille, jotka ovat sitä kokeneet ja silmiä avaavaa kaikille muille. Kirjailija myös uskoo vuoropuhelun voimaan, ja kirjassa onkin mukana kahdeksan eritausta ja -näköistä nuorta, joiden tarinoiden ja kommenttien kautta lukija ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Mielestäni Nuoren antirasistin käsikirja on erittäin monipuolinen, kiinostava ja tärkeä teos, joka sopii ihan kaikille nuorille (ja miksei vanhemmillekin lukijoille). Kirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. 

***

Karoliina Suoniemen lapsille suunnattu tietokirja Ameriikan lapset on erittäin mielenkiintoinen tietokirja, joka kertoo suomalaisten siirtolaisten matkoista ja elämästä Amerikassa. Kirjan aihe on ainakin itsestäni kiehtova ja käsittelee sellaista osaa historiassa, josta ei juurikaan koulussa puhuta - ei ainakaan näin monipuolisesti kuin Suoniemi tekee. Kirjassa siirtolaisten elämää käsitellään monipuolisesti aina matkaanlähdöstä asti. Suoniemi käy läpi ihmisten arkista työntekoa, juhlia, halua säilyttää osa kotimaastaan mutta myös menestyä ja sopeutua uudella mantereella. Lopussa hän myös esittelee joitakin tunnettuja amerikansuomalaisia. Tätä kirjaa hän ei ole kirjoittanut tarinamuotoon, mutta tietoteksti on helposti ymmärrettävää, ja sitä elävöittävät Emmi Kyytsösen tekemät kuvat ja jokuset tehtävät, joilla lukija voi testata omaa tietouttaan ja eläytyä amerikansuomalaisten elämään. Tämä kirja sopii kaikille historiasta kiinnostuneille nuorille viidennestä luokasta ylöspäin.

***

Varhaiskasvattajalle tai opelle

Ainakin oman lapseni päiväkodissa tunne- ja kaveritaitoja on jo vuosien ajan harjoiteltu muun muassa Piki-materiaalin avulla. Katri Kirkkopellon luomat Molli ja Piki ovat hahmoina aivan ihastuttavia, ja niistä kertovat kirjat kauniita ja tunteellisia. Nyt Kirkkopelto on tehnyt yhdessä Tiina Haapsalon kanssa Mollin superkortit - Tunnetaitoja ja toimintaa (Lasten Keskus 2022, saatu kustantajalta), joiden avulla lapsirymien tai miksei ihan yksittäistenkin lasten kanssa voi harjoitella itsetuntoa sekä tunne-, rauhoittumis- ja vuorovaikutustaitoja. Pakassa on 28 korttia, joiden toisella puolella on Kirkkopellon kauniita Molli-kuvia ja toisella puolella tehtäviä, jotka kannustavat lapsia kertomaan kuvasta ja oppimaan tunteista sekä toiminnalisin että sanallisin menetelmin. Lisäksi korteissa on myös Mollin mukavat-osio, joissa on rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia. Nämä kortit olisivat varmasti mieluinen lahja ammattikasvattajalle.

Pssst... Kannattaa pysyä kuulolla, sillä joulukuussa on tulossa esittelyyn kirja Mollin joulusta....