Luetaanko tämä?: joulukuuta 2020

Tuleeko joulumieli pukin ryöväämisestä?

Annette Herzogin kirjoittamassa ja Nadine Jesslerin kuvittamansa uudessa joulukirjassa Ketun ja possun joulu (Kustannus-Mäkelä 2020, suom. SeijaKallinen, arvostelukappale kustantajalta) on hauskan anarkistinen ote, sillä siinä eläinpäähenkilöt päättävät ryöstää itsensä joulupukilta!

Kettu ja possu ovat kumpikin aikamoisia huithapeleita, jotka ovat tänäkin vuonna unohtaneet koko joulun. Koska joulussa on parasta lahjat, ja kaupat ovat kiinni, punoo kaksikko mutkikkaan juonen, jonka avulla se aikoo ryöstää lahjat joulupukilta! Ryöstöön valmistautuessaan he tulevat kuin huomaamattaan puunanneeksi kodin juhlakuntoon ja valmistuneessa itselleen oikein jouluisin miljöön. Kun ovelle vielä tupsahtanut yllättäen joulunviettotavat tajuavat ryökäleet, ettei suunnitelma ehkä kuitenkaan ollut kovin kiltti.

Onneksi joulumieli ja -juhla syntyvät tässäkin kirjassa lopulta muutoin kuin pukkipolo ryöväämällä...

Leppoisaa joulua kaikille blogini lukijoille!

Väinö Linnaa lapsilukijoille

Tänään on kulunut 100 vuotta Väinö Linnan syntymästä. Epäilen, ettei tässä maassa ole kovin montaa aikuista suomalaista, joka ei olisi koskaan kuullut hänestä tai erityisesti Linnan menestysromaaneista "Täällä Pohjantähden alla" ja "Tuntematon sotilas". Linnan elämästä nykysuomalaiset eivät ehkä kuitenkaan tiedä kovin paljon, vaikka itse asiassa tänään Helsingin Sanomat julkaisi mielenkiintoisen artikkelin, jossa Linnan elämää ja häneen liitetty työläismyyttiä tutkiskellaan kriittisesti.

Tuon artikkelin on kirjoittanut Karo Hämäläinen, joka on kirjoittanut myös tänä syksynä julkaistun ja lapsille suunnatun kuvakirjan Tampereen linna (Tammi 2020, saatu kustantajalta), joka jakaa lapsille tietoa paitsi Väinö Linnasta ja hänen teoksistaan myös Tampereen kaupungista. Kirjan on kuvittanut Ilpo Koskela, ja teos on osa Tammen kaupunkikirjasarjaa.

Kirjan idea on varsin hauska: Sisarukset Akseli ja Elina viettävät kesää mummolassa Urjalassa, josta he matkustavat mummin ja papan kanssa Tampereelle. Naapurin Jussi-setä antaa lapsille haasteen ja lupaa antaa näille kaksikymppiä, jos lapset löytävät Tampereen Linnan. Lapset ottavat tietysti haasteen vastaan ja lähtevät tutkimaan Tamperetta ja etsimään, mistä Linna voisi löytyä.

Akseli ja Elina eivät siis tunne Väinö Linnaa tai tiedä hänen historiaansa Tampereella asuneena menestyskirjailijana. Tästä syystä lapset käyvät tutkailemassa muun muassa sekä Linna-kirjastoa, Hämeensiltaa ja Finleysonin tehdasaluetta pohtien, joska Jussi olisi sitä linnaa tarkoittanut. Matkan varrella heidän ja lukijan eteen pudotellaan pieniä vihjeitä oikeasta Linnasta ja paljon faktaa hänestä sekä Tampereesta. Ja tarinan lopussa paljastuu tietysti, mikä tai kuka se oikea Tampereen Linna todella on Minun lapsistani tämä kirja on mielenkiintoinen, joskin ensimmäisellä lukukerralla he eivät selvästi ymmärtäneet ihan kaikkea. Oman haasteensa toi, että luin kertomusta ja faktaruutuja sen rinnalla, mikä katkaisi juonen kulun tuon tuosta.

Oman tasonsa kirjaan tuo myös Koskelan kuvitus, jossa tarkkasilmäinen lukija voi nähdä monia hauskoja yksityiskohtia ja tapahtumia, joita ei mainita tekstissä lainkaan. Esimerkiksi erään kukkamekkoisen rouvan voi nähdä pyöräilemässä läpi Tampereen, ja torilla Tappara ja Ilves-fanit hautaavat erimielisyytensä löytäessään toisista treffiseuraa. Tarinassa ja kuvituksessa seikkailee Linnan lisäksi myös muita tunnettuja tamperelaisia Kirsi Kunnaksesta konstaapeli Reinikaiseen (tai ainakin minusta torilla päivystävä poliisi näyttää aivan Reinikaiselta). Hämäläinen on punonut hauskasti tarinaansa myös Linnan tuotannosta tuttuja nimiä kuten Akseli, Elina ja Jussi. Nämä yksityiskohdat aukeavat ehkä vain aikuisille, mutta se onkin mainiosti keksitty: Tämä lastenkirja tarjoaa oivalluksen iloa lasten lisäksi aikuisille.

Tarinan loputtua lapsilukija voi pelata "Kirjailijan kurimus ja kunnia" -peliä, jonka avulla hän voi myös seurata Linnan nousua tnuntemattomasta kirjailijanalusta kunniatohtoriksi. Lisäksi lopusta löytyy tietoa myös Linnan romaaneista ja tämän elämälle tärkeistä paikoista.

Kiinnostava sarjauutuus fantasian ja satujen ystäville: Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous

Hannele Lampelan kirjoittama fantasiaromaani Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous (Otava 2020, arvostelukappale kustantajalta) aloittaa uuden fantasiasarjan, joka on suunnattu noin 9-13-vuotialle lapsille. Kirja leikittelee intertekstuaalisuudella, ja suorastaan paikoin rakentuu sen varaan. Yhtäläisyyksiä tunnettuihin satuihin löytyy paitsi tarinan juonellisista elementeistä myös henkilöiden nimistä muihin pieniin yksityiskohtiin. Lampela on luonut näistä tutuista elementeistä uudenlaisen maailman, jossa 12-vuotias Greta-tyttö pääsee opiskelemaan tarinankerrontaa salaperäiseen taikakouluun, mutta joutuu myös kohtaamaan painajaismaisia vaaroja ja pelastamaan pikkuveljensä hurjalta Lumikuningattarelta.

Kannen kauniin kuvan on taiteillut Johanna Junkala.

Greta on12-vuotias tyttö, jonka perhekin näyttää ulospäin aivan tavalliselta. Perheen sisällä on kuitenkin paha salaisuus, sillä Gretan isä on tyranni, joka pitää perhettään pelon vallassa. Siksi he muuttavat jatkuvasti kodista toiseen, koettaen löytää onnen uudessa paikassa. Greta ja pikkuveljensä Kai pitävät yhtä ja myös pelkäävät yhdessä iltaisin, kun pelottavat äänet kaikuvat talossa. Tämä isän pahuus tulee ilmi hienovaraisista vihjauksista, eikä esimerkiksi oma 8-vuotias esikoiseni kirjaa itsenäisesti lukiessaan täysin ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Tietenkään hänellä ei ole omakohtaista kokemusta tällaisesta asiasta, ja hän oli selvästi vähän järkyttynyt, kun yritin selittää Gretan kotioloja niitä ihmetteleville lapselleni.

Eräänä aamuna Kai on kadonnut ja koko maailma peittynyt lumeen keskellä kesää. Lasten vanhemmat eivät näe kummassakaan tapahtumassa mitään outoa, ja Greta lähtee selvittämään, mihin pikkuveli on joutunut. Etsintäretki vie hänet salaperäiseen taloon, jonka vaatekaapin läpi (!) hän siirtyy ihmeelliseen taikamaailmaan, jossa hänet otetaan kokelaaksi tarinankertojien kouluun. Hän saa myös oman ihmeellisen ihanan talon, jossa on tilaa sekä hänelle että Kaille, jonka Greta toivoo tietysti löytävänsä. Päästäkseen killan jäseneksi Gretan täytyy suoriutua kokeesta, eli pelastaa pikkuveljensä Lumikuningattaren vallasta.

Tarina on mukaansatempaava, ja Talventaika hurmaava taikaympäristö leijailevine muiskuineen ja jättimäisine haleineen. Pidin viittauksista ja lainauksista muihin tarinoihin, mutta totuuden nimissä on sanottava, että välillä lainailu tuntui jopa häiritsevän suoralta. On aivan eri asia lainata vuosikymmeniä tai -satoja vanhasta tarinasta joitakin elementtejä kuin kohtalaisen uudesta kirjallisuudesta häiritsevän monia asioita. Minä ainakin koin, että Talventaian taikakoulu kummallisine opettajineen ja hiljaisine palvelijoineen, jotka tekevät ruokaa ja kantavat niitä suuressa salissa tarjottimella oppilaille, muistutti vähän liikaakin Tylypahkaa. Gretan suojelijaksi ja neuvonanatajaksi nousee Talventaian pääopettaja Grimaldi, joka Dumbledoren tavoin jakaa nuorelle oppilaalleen tiedonmurusia salaten kuitenkin osan totuudesta. Lisäksi koulussa on myös se kammottava opettaja, joka tuntuu ensihetkestä asti vihaavan Gretaa syystä, joka tuntuu liittyvän Gretan omaan historiaan ja perheeseen. Tämä kamala opettaja myös suosii paria muuta oppilasta, jotka tietysti ovat ilkeitä Gretalle. Kuulostaako tämä teistäkin jo vähän liikaa Harry Potterista lainatulta? Myöskään idea yllättäen langenneesta talvesta ja Lumikuningattaren "uudesta noususta" ei ole uusi. Salla Simukan kirjoittamassa Sisarla-romaanissa (2016) oli jo samantapainen idea.

Näistä itseäni häiritsevistä seikoista huolimatta minunkin täytyy myöntää, että Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous on mukaansatempaava ja taitavasti kirjoitettu sarjan ensimmäinen osa, jonka toivon kiinnostavan nuoria lukijoita ja innostavan heitä fantasiakirjallisuuden pariin.

Itsenäisyyspäivän lastekirjavalinta: Saunasankarit

Itsenäisyyspäivään sopii kirja, joka esittelee leikin ja lorujen kautta meille suomalaisille perituttua asiaa, eli saunaa ja saunakulttuuria. Kirjailija Elina Pulli on kirjoittanut tämän Saunasankarit-kirjan sekä lorutellut kirjan runsaat ja kekseliäät lorut. (Aviador Kustannus 2020, saatu kustantajalta).

Suomalaiseen sanunomiskulttuuriin tutustutaan kolmen lapsen eli Islan, Eevin ja Lucan keksimän saunaleikin avulla. Leikin aluksi lapset pohtivat, mitä kunkin saunakassiin pakataan ja kenen perheessä saunotaan nakuna ja voiko saunassa olla uikkarit päällä. Päinvastoin kuin yleensä esimerkiksi yleisissä uimahalleissa ohjeistetaan, toteaa Eevi:

-Jokainen saa saunoa niin kuin haluaa, vaikka uikkarit päällä.

Tämä neuvo varmasti on kirjoitettu kaikkia niitä varten, joista tapa saunoa alasti tuntuu kiusalliselta, ja ehkä kirjan tekijät ovat miettineet, että olisi erikoista kuvata koko kirja täyteen nakuja lapsia. Vain yhdessä suihkukuvassa Isla seisoo nakuna, ja siinäkin hän on selin katsojaan. Muuten lapsilla on kuvissa uimapuvut päällä. Tämä valinta oli ainoa asia, joka itsestäni tuntui hieman erikoiselta, sillä veikkaan, että useimmat suomalaiset kyllä saunovat ja käyvät suihkussa alasti. Toisaalta, kirjan lapset eivät taida olla sisaruksia keskenään, ja ehkä kavereiden kanssa kuitenkin useimmiten saunotaan uikkareissa?

Oli miten oli, Saunasankarit on oikein mukava ja lämminhenkinen kirja, joka esittelee monipuolisesti paitsi saunomista itseään, myös saunomiseen liittyviä (kirjoittamattomia) sääntöjä ja sanastoa murteet huomioiden. Tuleepa yhdellä aukeamalla itse löylynhenkikin suhisemaan saunojien korviin. Se muistuttaa saunan rentouttavasta ja rauhoittavasta vaikutuksesta.

Lasten leikkiä seuraa saunatonttu, eli saunasankari, joka myös nauttii löylyistä ja lurittelee loruja, joissa kuuluvat neuvot ja niksit sekä saunasanastolla leikittely:

-Huuhtaise pois irtolika,

suihkuta, ruiskuta, pikapika.

Hiukset tai kalju vedellä kasta,

sitten löylyyn vasta.

Saunasankaria tosin harmittaa, etteivät lapset taida kunnolla kuulla sen puheita, mutta onneksi taianomainen löylynhenki tekee tontun näkyväksi leikkiville lapsille. Sen jälkeen lapsetkin ryhtyvät riimittelemään Saunasankarin tapaan:

-Löylyn heittäjä kysyvät aina,

ei kai löyöy jo liikaa paina

ylälauteilla selkää köyryy?

Jokos valmiina uuteen höyryyn?

Kun lasten saunaleikki sitten loppuu, palkitsee Saunasankari heidät ruusukkein ja nimeää Islan, Eevin ja Lucankin saunasankareiksi.

Minna Mäkipää on tehnyt kirjaan sen arvoisen iloisen kuvituksen, jossa lasten leikkisauna muuntuu oikeaksi saunaksi. Ihastelin, miten moni saunassa tarpeellinen asia kuten esimerkiksi suihku ja halot koriin on kuvissa tehty leikkiin vessapaperirullista. Myös kirjaa selaillut mieheni kehui kuvitusta hauskan näköiseksi, mutta tarkkana hän huomasi, että kiukaan turvakaiteet muuttuvat vähän kuvasta toiseen, ja yhdessä ne on piirretty vaarallisen lähelle kiuasta. :)

Pidimme lasteni kanssa Saunasankarit-kirjasta, vaikka keskimmäinen kyllä keksi yhden "miinuksen":

"Tällaiset (kirjat), missä kuvitellaan juttuja on huonoja."

Minä: "Miksi?"

Lapsi: "Koska nyt munkin alkoi tehdä mieli saunaan!"

Eikös tämä lausahdus kuvaa aika hyvin, millainen tunnelma ja olotila kirjan lukemisesta tulee? Kirjan päähenkilötkin alkavat suunnitella heti seuraavaa, oikeaa saunareissua.

Saunassa on suloista olla hiljaa ja rauhassa.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: 1. Luukku

Taas on tullut aika aloittaa joulunodotus kirjabloggaajien perinteisen joulukalenterin parissa. Tänä vuonna ensimmäinen luukku avautuu täällä minun Luetaanko tämä? -lastenkirjablogissani. Kaikki mukana olevat blogit näet tämän postauksen lopusta ja huomisen luukun pääset lukemaan Viivin Kirjailuja blogissa.

Logi: Nina Tolonen/ Yöpöydän kirjat

Tässä luukussa kuuluu kulkusen kilinää ja tontunjalkojen tepsutusta... Tervetuloa siis avaamaan ensimmäinen luukku ja aloittamaan joulunodotus kanssamme!

Mistä tunnet pienen tontun?

Punaisesta lakistansa,

harmahasta parrastansa,

hymystänsä lempeästä,

katseestansa veikeästä. Siitä tunnet pienen tontun.

Mistä löydät pienen tontun?

Polulta taapertamasta,

tieltä tepastelemasta,

hämärissä huiskimasta,

lasten korvaan kuiskimasta.

Sieltä löydät pienen tontun.

-Tuntematon-

Lapsuuteni suosikkijoulukirja oli Mintun joulukirja, jossa Minttu perheineen valmistelee joulua. Tarina kattaa ajan ensimmäisestä joulukuun päivästä aina aattoiltaan asti. Muistan vieläkin, miten leppoisan ihanalta Mintun ja hänen perheensä joulukuu minusta pienenä tuntui. Perhe keittelee joulukarkkeja, tekee joululahjoja ja lapset hoitavat joulusiivouksen isän kanssa äidin loikoilleissa sohvalla (!). Minttu ja hänen veljensä Santtu huomioivat joulutouhuissaan myös Folken, joka on pieni, vanhassa kaapissa asuva tonttu. Isä kertoilee illan hämyssä vaarin kirjoittamia tarinoita Folke-tontusta, lapset pystyttävät Folkellekin piskuisen joulukuusen, askartelevat koristeen tämän kodin oveen ja antavat Folkelle lahjan. Folke puolestaan antaa lapsille aattoaamuna paketit.

Tätä tontun pakettiperinnettä olemme toteuttaneet omien lasteni kanssa, ja aattoaamuisin heitä odottaa kuusen alla pikkuiset paketit (yleensä kirjat tai palapelit), jotka tonttu on heille toimittanut.

Tänä jouluna kuopuksemme on neljävuotias, ja erityisesti häntä ilahduttaakseni tuoda hieman enemmän tonttutaikaa meidänkin joulukuuhumme. Tonttuilit aloitimme lukemalla nyt syksyllä ilmestyneen Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kirjan. Kirjan alussa Duppaduulixin mummin kotiin ilmestyy pikkuinen ovi, jonka asukasta koiranpentu yrittää houkutella esiin. Lopulta paljastuu, että oven takana asustelee tietysti pieni tonttu.

Myös meidän kotiimme ilmestyi kuin taiottuna tonttuovi (jonka esikoiseni muuten askarteli vuosi sitten yhdessä kaverinsa kanssa). Kuopukseni ryhtyi pohtimaan, kuka meidän tonttuovemme takana asuu ja kuuluuko tonttuovemme takaa kenties rapinaa. Yhdyin tietysti leikkiin, joka lapselle selvästi oli tärkeä, ja kuulostelimme yhdessä, josko siellä joku pieni kulkunen kilisisi. Toivon kyllä, että meidän tonttuovemme takana ei sentään asu niin villi tonttu kuin se pikkuinen tonttu-ukkeli, joka pistää paikat hyrskyn myrskyn kirjassa Typy ja topakka tonttu.

Sen kuitenkin tiedän, että meidän piskuinen tonttumme kävi viime perjantaina illalla hakemassa lasten hänelle jättämät lahjatoivekirjeet. Tänään aamulla tonttuoven taakse oli yllättäen ilmestynyt myös ensimmäinen viesti itseltään tontulta. Kuopuksellemme oli nimittäin ilmestynyt jouluinen kirje ja sen oheen vekkuli Pedapuun tonttujumppakortti (saatu blogiyhteistyötä varten).

Tiukutonttu hyppelee, kuuluu helinää. Huopatossut vipeltää, onpa vilinää. Näin luki tässä ensimmäisessä kortissa, jonka tottuovemme takana asusteleva tonttu oli kuopuksellemme toimittanut. Kirjeessään tonttu lupasi tuoda joka aamu jouluaattoon asti uuden tonttujumppakortin liikuntaa ja tanssimista rakastavalle perheemme nuorimmalle jäsenelle.

Tonttu myös pyysi isompia sisaruksia auttamaan pikkusisarustaan korttien lukemisessa ja lupasi, että nämäkin saavat jumpata korttien lorujen antamien vinkkien avulla. Kuopus tulkitsikin ihan itse kortin kuvan sekä lorun ja esitti meille heti aamutuimaan, miten tontun jalat niin kovasti vipeltävät. Kun seuraavinakin aamuna on odotettavissa tällainen liikunnallinen jouluposti, saamme jumppailla yhdessä ja tehdä korttien avulla pidemmänkin jumpan. Viikonloppuaamuisin tonttu kuulemma aikoo myös jäättää oven taakse vihjeitä, joiden avulla kuopus saa itse etsiä kodistamme tontun piilottamat jumppakortit.

Tonttu muuten vinkkasi minulle, että nämä kortit sopisivat kivasti myös päiväkoti-ikäisille ja ekaluokkalaisille lapsille. Koska tänä vuonna opetan kolmosia, en vie kortteja heidän ilokseen, mutta jahka taas saan pienemmät oppilaat, voisin veikata, että joulukuussa salaperäinen tonttuovi kirjeineen ja tonttujumppakortteineen sekä mahdollisesti muine pienine tontun jättämine tehtävineen ilmestyy myös luokkaani...

Korttien tekstit on tavutettu, eli vasta lukemaan opettelevat lapset voivat hyvin tavailla niiden lyhyitä jumppaloruja itse. Joskin sanavälit saisivat olla selkeyden vuoksi isommat, sillä nyt jopa sujuvasti lukevalla tokaluokkalaisella oli hankaluuksia saada kortin tekstistä selvää. Osa liikkeistä on varsin yksinkertaisia (esim. taikinan leipominen), joten ensimmäisiin luukkuihin kannattaa tontun piilottaa niitä hieman enemmän liikunnallisia elementtejä sisältäviä kortteja (esim polvennostot), sillä sitten näitä korttien liikkeitä voi myöhemmin ketjuttaa yhteen tai leikkiä vaikka "Tonttu käskee" -leikkiä Kapteeni käskee -leikin säännöillä, jolloin toisten korttien vähemmän liikunnalliset tehtävät solahtavat leikkeihin hyvin mukaan.

Meidän kotonamme asustava tonttu on siis selvästi pieni ja liikunnallinen, vaikkemme muuta hänestä osaakaan kertoa, sillä emme ole toistaiseksi nähneet itse tontusta vilaustakaan. Voimme kuitenkin arvailla, miltä tonttumme ehkä näyttäisi ja tutkia, millaisia tonttuja suomalaisessa kansanperinteessä on yleensä ollut. Siinä apunamme on Mauri Kunnaksen Suomalainen tonttukirja.