Muumeista inspiroituva opetusjakso, joka ei koskaan toteutunut - kiitos koronan

Blogissani on vielä vajaan viikon verran käynnissä Muumi-kirjojen -lukuhaaste, jonka tarkoitus on sekä juhlia muumien 75-vuotisjuhlavuotta että osallistua Itämeren-suojelutyöhön. Tämän blogihaasteen lisäksi minun oli tarkoitus toteuttaa myös koulussa jakso, jonka aikana olisimme tutustuneet Tove Janssoniin sekä hänen kirjoittamaansa ensimmäiseen Muumi-tarinaan eli Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan ja yhdistäneet tämän kaiken vesistöjaksoon sekä kierrätysteemaan. Olin jo ehtinyt suunnitella kokonaisuutta jonkin verran, joten päätin kirjoittaa sen suurinpiirtein tänne blogiin ja esitellä samalla kaksi Muumi-aiheista kirjaa lisää.

Edit. 26.4. Tämän postauksen kommenteista voit lukea tarkemmin, miksi en voi toteuttaa tätä jaksoa etäkoulussa.

Jakso piti aloittaa tutustumalla ensin Tove Janssoniin. Oppilaiden omassa lukukirjassa (Apilatien Lukukirja, Sanoma Pro) on itseasiassa kaksi kappaletta, joista toinen käsittelee Tovea ja toinen kirjaa Muumipeikko ja pyrstötähti. Niistä oppilaat olisivat saaneet lukea äidinkielen tunneilla Tovea käsittelevän kappaleen ja tehdä siihen liittyvät tehtävät sekä luku- että työkirjasta. Läksynä olisi voinut hyödyntää lukukirjan monisteista löytyvää monistetta.

Minun oli tarkoitus esitellä jakson aluksi Tovea ja hänen elämäänsä aivan mainion Muumimuseokirja -tietokirjan (WSOY 2019, arvostelukappale kustantajalta) avulla. Sen ovat kirjoittaneet Janina Ahlfors & Minna Honkasalo. Kuvituksen on tehnyt Päivi Arenius, joka muuten on kuvittanut aika monta nykyään ilmestyneistä muumi-aiheisista teoksista. Kirjassa on selkeä aikajana, joka esittelee Toven elämän vaihe vaiheelta. Olisimme luultavasti työstäneet oppilaidenkin kanssa jonkinlaisen Toven elämänkaaren joko seinätyönä tai videoteoksena.

Jakson aikana ajattelin lukea oppilaille ateljee- sekä äidinkielen tunneilla Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan, joka tarjoaa monia herkullisia aiheita muun muassa äidinkieleen ja kuvataiteeseen. Ympäristöopin tunneilla olisimme yhdistänet hattivatit sähköön ja ukkoseen, jotka myös ovat aiheinamme tänä keväänä. Tunnekasvatuksenkin olisi voinut luontevasti yhdistää tähän kirjaan.

Kuviksessa olisimme luoneet luokkaan taidenäyttelyn (ohje Muumimuseokirjassa), jonka teoksiin olisi saatu aiheita Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta ja jotka olisi tehty aina siinä vaiheessa, kun tarinassa olisi tullut sopivasta kyseiseen työhön sopiva kohtaus. Tällaisia töitä suunnittelin:

• luokan yhteisenä työnä viidakko voimapaperille pulloväreillä
• yksinkertaiden "nykytaidetyö", jossa Muumipeikon ääriviivat piirretään ja leikataan paperille, liimataan yksiväriseen taustaan, ja jossa häntä jaa roikkumaan paperin reunan ulkopuolelle
• Muumimaailma pienoiskoossa kenkälaatikoihin (dioraama)
• Muumitalon pienoismalli (Naapuriluokan ope oli jo luvannut minulle talouspaperirullaa paksumpaa ja halkaisijaltaan sitä isompaa putkea, josta olisimme sahanneet jokaiselle pätkän talon seiniksi.)
• pullopostikirje, joka olisi vanhennettu teellä -> tähän yhdistyy myös äidinkieli
• myrskyinen meri
• kauas kohoavat portaat lyijykynillä tai hiilellä (perspektiivi, idea Muumimuseokirjasta, kuva Muumit ja suuri tuhotulva)

Lisäksi:

• Toven tekemiin taidekuviin tutustuminen, taidekuvista keskusteleminen (Muumimuseokirjassa vinkkejä mm. tunne, tunnelma)
• väriympyrään, viivaan ja sommitteluu tutustuminen (Muumimuseokirjassa vinkit tähän)
• Luokkaan piti tuoda vanha muumitalo ja muumifiguurit, joilla oppilaat olisivat saaneet leikkiä-----> Leluja olisi valokuvattu uusissa ympäristöissä (kuvis)

Äidinkielessä olisimme tehneet tietotekstejä, joko jostain suomalaisesta taiteilijasta tai muumihahmosta - en ollut vielä päättänyt. Lisäksi olisimme tosiaan kirjoittaneet pullopostikirjeet ja tutustuneet sarjakuviin Muumi-sarjakuvia apuna käyttäen. Oma muumi-aiheinen tarina olisi kirjoitettu niin, että olisimme harjoitelleet samalla juonikaavion käyttämistä. Mahdollisuuksien ja käytettävissä olevan ajan puitteissa olisimme lukeneet myös muita Toven kirjoittamia Muumi-kirjoja.

Tuossa Muumimuseokirjassa on aivan mahtavia ideoita, joita voi käyttää opetuksessa, ja niitä olisin voinut toteuttaa jakson aikana ihan sellaisenaan. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi olin suunnitellut toteuttavani ainakin nämä:

• (Muumi)museon työn esittely lyhyesti ja sen jälkeen oppilaiden omiin keräilykokoelmiin (Mitä kaikkea voi kerätä?) ja kokoelmaesineen luettelointi lomakkeeseen -> tietoja varten esineen paino ja pituus mitataan, ja mittaaminen on aiheena myös matematiikassa
• geometristen muotojen etsiminen teoksesta, kolmiulotteisuus/ kaksiulotteisuus, taideteoksen tutkiminen (matematiikka, kuvataide)

Itämeri- ja vesistöteemaan olisimme alkaneet tutustua oppilaiden kanssa lukemalla Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! -kirja (Tammi 2020, arvostelukappale). Kyseisen kirjan ovat kuvittaneet Riina ja Sami Kaarla, ja sen on kirjoittanut Katariina Heilala yhteistyössä John Nurminen Säätiön Miina Mäen kanssa. Kirja juhlistaa Muumipeikon 75-vuotisjuhlavuotta ja on myös osa #MEIDÄNMERI -kampanjaa.

Itse tarina on melko yksinkertainen, eli Muumiperhe ystävineen päättää lähteä taas Muumipappa ja meri -kirjasta tutulle majakkasaarelle katsomaan, mitä saarelle ja majakalle kuuluu. Saarella he tutkailevat meriluontoa ja muun muassa löytävät Muumimamman istuttaman omenapuun hyvissä voimissa. Saaren kasvillisuuteen kajoaminen ja maiseman muuttaminen kuitenkin kyseenalaistetaan, kun Muumimamma tuumaa:

"Olin hassu, kun kuvittelin(,) että tällaista saarta voisi muuttaa. Se on parhaimmillaan ja kauneimmillaan juuri sellaisena kuin on."

Koko kirjan idea onkin tutustuttaa lukijat mereen ja meriluontoon ja opettaa heitä kunnioittamaan sekä vaalimaan sitä. Jokaisella sivulla on kuvitukseen lisätty ja nimetty saariston kasveja ja eläimiä sekä muun muassa merenkulkuun liittyviä asioita. Hieman jäin kyllä miettimään, miksi kuvitus on melko tyyliteltyä, sillä ainakaan minä en tunnistaisi kirjan kuvituksen avulla esimerkiki jäkälää tai sammalta, jotka ovat lähinnä harmaita ja vihreitä palloja kuvissa. 

Kirjan viimeisen aukeaman otsikko on Suojellaan meriluontoa! - Pohtimisen aiheita lapsille ja aikuisille yhdessä. Tekstissä on vinkkejä (Itä)meren suojelemiseen ja sen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Koulussa olisimme keskittyneet erityisesti seuraaviin teemoihin: vesistöjen suojelu, vesillä liikkuminen ja noste veden ominaisuutena. Suunnitteilla oli lukea meri-aiheisia katkelmia Muumi-kirjoista ja käyttää niitä opetuksessa. Aioin myös hyödyntää Otavan Oppimisen Palveluiden verkkosivulta löytyvää #MEIDÄNMERI -opetuspakettia ja Moomin Charactersilta saamiani koulun seinille laitettavia #MEIDÄNMERI -julisteita, joissa neuvotaan, miten jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa ja osallistau Itämeren suojeluun. 

Tokaluokkalaisteni omassa ympäristöopin kirjassa aiheena on järviluonnon lajistoon tutustuminen, joten olisimme myös opiskelleet myös järvi-aihetta. Kytkös Itämeri-aiheeseen on ilmeinen, järviä vaivaa rehevöityminen. Ihmisen toimet aiheuttavat sekä ilmaston muuttumista että vesistöjen saastumista, joten tästä olisikin sitten opetuksessa saanut mainion siirtymän kierrättämis- ja "pelasta pörriäinen" -aiheisiin.

Ekaluokkalaisen kirjavalinnat: lastenromaaneista sarjakuviin

Ekaluokkalaisemme on saanut opettajaltaan tehtäväksi lukea etäkoulupäivän aikana joka päivä 15 minuuttia. Tämän tehtävän ansiosta hänen lukutaitonsa ja -kestävyytensä onkin parantunut huomattavasti. Kirjojen joukosta on myös alkanut löytyä uusia suosikkeja, ja lapsi jaksaa lukea pidempiä kirjoja. Aluksi hän kyllä oli sitä mieltä, että kirjoissa pitää olla vähän tekstiä ja paljon kuvia.

Niinpä helppolukuisten kirjasarjojen jälkeen tarjosin hänelle luettavaksi Alex T. Smithin kirjoittamaa ja kuvittamaa kirjaa Kaarle lomalla (Art Hoyse 2019, suom. Riina Behl). Kirjassa on lyhyitä virkkeitä ja runsaasti kuvia, ja siksi hyvä valinta, kun siirrytään aivan helppolukuisista romaaneista pidempien kirjojen pariin.

Kuvituksen kaverina on myös puhekuplia.

Kaarle-koira on kirjan päähenkilö, joka asuu omakotitalossa herra ja rouva Kiiltokenkäsen kanssa. Joka aamu, kun nämä ovat lähteneet töihin, kaivaa Kaarlo peiton alta parhaan ystävänsä Lordi Nukkasukan, pistää päähänsä baskerin ja lähtee omiin seikkailuihinsa. Kaarle lomailee -kirjassa Kaarle ja Lordi Nukkasukka lähtevät rantalomalle, jossa Kaarle osallistuu monen mielenkiintoisen pulman ratkaisuun. Hän esimerkiksi pelastaa hain hyökkäykseksi joutuneen miehen ja auttaa merirosvojoukkoa löytämään kätketyn aarteen. Jos eteen tulee ongelma, löytyy ratkaisu yleensä kirjaimellisesti Kaarlon baskerin sisältä. Kirja on oikein hauska ja nopealukuinen. Tarinassa tapahtuu monia höpöhöpö-juttuja ja tilanteesta toiseen hypätään varsin mielikuvituksellisesti. Jotenkin kerrontatavasta tulee jopa mieleen alakouluikäisten tarinat, jossa kaikki on mahdollista, siirtymät nopeita ja turhat kuvailut on jätetty pois.

......................................

Toinen varsin mielikuvitusrikas lastenromaani on Philip Reeven ja Sarah McIntyren Kevinin huikea pako (Aurinko kustannus 2020, suom. Maarit Varpu), joka on toinen osa Pullea lentävä poni -sarjaa. Emme itseasiassa ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ei haitannut kovin paljon tämän toisen kirjan lukemista. Kirjan päähenkilö on Kevin-niminen poni sekä hänen ihmisystävänsä Max ja tämän sisko Daisy.

Daisy ihailee goottityylistä laulajatarta Misty Twigletiä ja saa kuulla, että tämä muuttaa asumaan samaan kaupunkiin heidän kanssaan. Laulajatar on ostanut Hämykuopan kartanon ja tahtoo täyttää sen puutarhan erikoisilla lemmikeillä. Mistyn assistentti tuleekin tekemään tarjouksen Kevin-ponista, mutta Max ei tietenkään halua myydä ystäväänsä. Daisy tahtoo kuitenkin niin kuumeisesti tavata idolinsa, että tulee tahtomattaan johdattaneeksi Kevinin ansaan. Siitä seuraa monimutkainen pelastusoperaatio, jonka tarkoitus on vapauttaa paitsi Kevin-raukka myös monta muuta mystistä otusta laulajatteren hallusta. Daisyn on kuitenkin vaikea uskoa, että hänen suurin idoli olisi kurja varas ja huijari, ja lopussa paljastuukin, että Misty itsekin on joutunut katalan salajuonen kohteeksi...

Kuvitus on musta-sini-valkoista, ja siinä on hauskoja yksityiskohtia.

Tässä kirjassa oli jo selkeästi enemmän tekstiä, kuin esimerkiksi Kaarle-kirjassa. Kuvia on kuitenkin melko runsaasti ja tekstin fontti on varsin suurta. Vaikka siis näyttää siltä, että kirja on melko paksu, ei sen lukemiseen kulunut meiltä hirveän kauan aikaa. Luimme sen nimittäin niin, että minä luin ensin lyhyen pätkän ja esikoiseni luki sen jälkeen oman pätkänsä.


                                                           ......................................

Tittamari Marttisen kirjoittama ja Mira Malliuksen kuvittama Puhuva muumio (Kustannus-Mäkelä 2020, arvostelukappale kustantajalta) on huomattavasti realistisempi kirja kuin kaksi yllä esiteltyä. Kirja on ensimmäinen osa Ennätyskerho-sarjaa ja se kertoo neljästä alakouluikäisestä kaveruksesta. Tarinan minä-kertoja Nooa rakastaa ennätyksiä ja kantaa aina repussaa ennätyskirjaa. Siitä nelikko keksii perustaa oman ennätyskerhon, ja ennätysten parissa kuluukin mukavasti aika sekä koulussa että koulun jälkeen. Lisäksi lapset puuhailevat monille alakoululaislle tuttuja juttuja: rakentavat keppareita ja pelaavat jalkapalloa. 

Opettaja vie luokan arkeologisille kaivauksille, jossa oppilaat pääsevät itse kaivamaan ja tutkimaan vanhoja esineitä. He löytävätkin mielenkiintoisia esineitä ja asioita, mutta eivät tietenkään sitä muumiota, jota olisivat toivoneet. Niinpä Emma päättää koulussa rakentaa puhuvan muumion esitelmäänsä varten, ja tyttöön ihastunut Nooa lupautuu tietysti avuksi. Oman sählinkinsä luusoppaan tuo kuitenkin koulun lukukoira Hilla, joka tykkää kaivaa esineitä piiloon pitkin koulun pihaa...

Parasta Puhuva muumio -kirjassa on paitsi Marttisen sujuva tapa kirjoitta ja Malliuksen iloiset värikuvitukset kuin myös se hilpeä hyväntuulisuus, joka tarinasta välittyy. Ystävyksillä on varsin mutkaton suhde, ja jopa Nooan orastava ihastuminen Emmaan otetaan kaikkien taholta vastaan hyväksyvästi ja suurempaa numeroa tekemättä. Lapset puhuvat tunteista keskenään ilman suurta hämmennystä ja iloitsevat avoimesti toistensa seurasta. Lämmin tunnelma välittyy myös lukijalle. Tämän kirjan ekaluokkalaiseni luki ihan itse ja oli hämmästynyt, kuinka helppo tämä oli, vaikka on niin paljon tekstiä.

                                                        .......................................

Usein ekaluokkalaisemme valitsee luettavakseen sarjakuvan, ja onkin nyt löytänyt muutkin sarjikset kuin Aku Ankat. Hiljattain hän luki Pauli Kallion kirjoittaman ja Reetta Niemensivun kuvittaman Lyhenä kesä -sarjan toisen ja kolmannen osat. Kolmas osa eli Baskervillen villakoira (Suuri Kurpitsa 2019, saatu kustantajalta) oli hänen mielestään toista osaa parempi, vaikka kyllä se tokakin hyvä on. 

Sanaleikit ovat hauskoja Baskervillen villakoirassa.

Olen esitellyt täällä blogissa aiemmin sarjan toisen osan eli Riemua ja rähinää -kirjan, ja kirjoitin silloin, että tämän sarjakuvakirjan äärellä palasin lapsuuteni kesiin. Samanlainen nostalginen tunnelma itselleni tuli myös Baskervillen villakoiraa lukiessani, mutta se tuskin oli syy, miksi oma lapseni tykästyi näihin kirjoihin. Syy lienee pikemminkin se, että huolimatta siitä, että Lyhenevä kesä -sarjan tapahtumat sijoittuvat noin 1970-luvulle, ovat lapset olleet ihan yhtä lapsia silloin kuin nykyisinkin. Mielikuvitusleikit, ajoittain hyvin ärsyttävät vanhemmat, pienet nahinat ja jäynät kuuluivat lasten elämään ennen vanhaan, ja niin ne kuuluvat nytkin. Jaakko esimerkiksi testaa miehuuttaan naapurin lehmihaassa ja Antero päättää kasvattaa itselleen niin suuret muskelit, että pärjää tarvittaessa jopa metsärosvolle. Poikien mukana touhuaa myös topakka Annikki, joka ei jää pojille kakkoseksi missään puuhassa.

                                                      .........................................

Toinen lasten elämää mielestäni onnistuneesti kuvaava sarjakuvakirja, jota tarjosin esikoiselleni luettavaksi, on niin ikään Pauli Kallion kirjoittama Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa 2019, saatu kustantajalta), jonka kuvituksen on tehnyt Juliana Hyrri. Kirja kertoo Kallesta, joka harrastaa intohimoisesti sekä jalkapalloa että sellon soittamista. 

Kallen mukana treeneissä ja vapaa-aikana kulkee paras kaveri Kaneli, joka on myös pitelemätön maalitykki. Kalle esittelee Kanelille sellonsoiton hienouksia ja vie ystävänsä Apocalyptican konserttiin. Kaverusten leikeissä ja treeneissä ovat mukana myös tämän päivän kovimmat futispelaajat - ainakin mielikuvituksessa. 

Harjoittelemalla kovasti voi tulla mestariksi tai jopa kuninkaaksi!

Kalle on ilmeisesti lahjakas molemmissa lajeissa, mutta aina ei ole helppoa yhdistää kahta niin erilaista harrastusta. Kalle juoksee kiiresti treeneistä toiseen ja unohtaa välillä jopa sellonsa futiskentän laidalle. Harrastamista ei taida helpottaa sekään, että pojan valmentajat käyvät leikkimielistä kisaa siitä, kumpaan lajiin Kallen kannattaisi panostaa. Todella ongelma syntyy, kun musiikkiopiston kevätkonsertti sattuu olemaan tismalleen samaan aikaan, kun kauden tärkein futismatsi. Kuinkahan Kalle siitä selviää?

Tämä sarjakuvakirja ei innostanut esikoistani yhtä paljon kuin Lyhenevä kesä -sarjakuvatt, mikä on sääli, sillä minun mielestäni Kalle, pallo ja sello on oikein onnistunut kertomus siitä, miten lapsena on hyvä kokeilla monia lajeja, eikä uskottavuus futarina kärsi vaikka toinen intohimo olisi vaikka jousisoittimen soittaminen (tai toisinpäin). 

                                                        .........................................

Nyt ekaluokkalaiseni lukee Kapteeni Kalsareita ja Neropatin päiväkirjoja, jotka ehdin lainata ennen, kun kirjasto meni kiinni. Kovasti kyllä molemmat harmittelemme, kun kirjastot ovat kiinni. On sääli, jos lapsen orastava lukuinnostus kuihtuu siihen, että kiinnostava lukeminen loppuu kesken!

Kuinka kertoa lapselle ilmastonmuutoksesta: Kenties kuvakirjan avulla?

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, että viime aikoina on ilmestynyt monta lasten- ja nuortenkirjaa, joiden teemana on ilmastonmuutos. Toki tätä tärkeää aihetta pitää käsitellä myös lasten kanssa ja lapsentasoisesti. Esittelen seuraavaksi kolme lastenkirjaa, jotka palvelevat tätä tarkoitusta.

Laura Ertimo (kirj.) ja Mari Ahokoivu (kuv.): Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu? (Into Kustannus 2019, saatu kustantajalta)

Tämä kirja on faktaa ja hieman fiktiota yhdistävä tietokirja, joka käsittelee ilmastonmuutosta hyvin tietopainotteisesti ja totuudenmukaisesti. Aihe on raskas, ja monet ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät aika vaikeatajuisia ja vaikeasti myös selitettäviä. Koska kirja on kirjoitettu nimenomaan lapsilukijoille, on kirjaan tehty kehystarina, jossa kaverukset Kasper ja Lotta ryhtyvät selvittämään, mitä ilmastonmuutos on, mistä se johtuu ja kuinka sitä voisi vielä tarjua.

Kirjassa lasten tiedonjano syttyy, kun Lotta ihmettelee, miksi kaikissa joulukorttikuvissa on valkea joulu, vaikka joulu on vuoden pimeintä, mustinta ja sateisinta aikaa (kuulostaako tutulta?). Tytön äiti selittää, - samalla kännykällä verkkokaupan uutuksia ihaillen - että ennen joulut olivat lumisia ja pakkasta oli paljon. Ilmaston lämmettyä talvet ovat Suomessa lauhtuneet.

Lotan ja Kasperin tehdessä selvitystyötään käy ilmi, että ilmasto lämpenee liian nopeasti ihmisen toiminnan takia. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa muutoksia paitsi säässä myös ilmastoon vaikuttavissa merivirroissa, maapallon elinolosuhteissa ja ekosysteemissä. Kaunistelematta kerrottaan, mikä seuraus tällä kaikella muutoksella on: eliölajeja kuolee, säätilat muuttuvat, toiset paikat kuivuvat, toisissa sataa liikaa, jäätiköt sulavat jne. Tämä osuus on ehkä kirjan raskain osuus eikä pelkästään aiheen vakavuuden ja vaikeuden takia. Tekstiä on aika paljon, ja kaiken ymmärtäminen ja sisäistäminen vaati aikuislukijaltakin keskittymistä. Kirjassa nimittäin selitetään kaikki melko tieteellisesti ilmakehän koostumuksesta lähtien. Kuvitustakin on onneksi paljon ja se keventää sekä havainnollistaa tekstiä mukavasti. Osa kuvista on sarjakuvamaisia, mikä myös on kiva lapsilukjoita ajatellen.

Kaikki Lotan ja Kasperin selville saama tieto alkaa ahdistaa lapsia, ja he miettivät, miksi aikuiset eivät tee asialle mitään. Lotta ja Kasper tulevat siihen tulokseen, että ehkä aikuisten olalla istuvat ilmastokeiju ja fossiilimenninkäinen, joista toinen kuiskii totuuksia, toinen yrittää vähätellä ilmastonmuutoksen olemassoloa ja ihmisten osuutta siinä saaden heidät toimimaan ilmaston kannalta hullusti. Nämä kaksi otusta seikkailevat myös läpi kirjan, ja fossiilimenninkäinen yrittää kautta linjan vähätellä ilmastonmuutokseen liittyviä faktoja, joita lapset ja ilamstokeiju saavat selville. Se ei halua muutosta, eikä näe tarvetta ihmisten muuttaa käytöstään. Ilmastokeiju yrittää parhaansa, mutta jää valitettavasti ainakin aluksi jalkoihin.

Koska lapsissa on tulevaisuuden toivo, eikä lastenkirjan tarkoitus ole lannistaa lukijoita, keksitään ja ehdotetaan kirjassakin erilaisia keinoja toimia niin, että ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä. Lotta ja Kasper ryhtyvät ilmastotulevaisuustreeneihin. He selvittävät, mitä voivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi (myös globaalilla tasolla) ja innostavat perheensäkin mukaan. Tärkeää on myös ajatus siitä, että uudenlainen tapa elää ei ole "luopumista" ja "tylsää", vaan mukavaa, uutta ja normaalia. Näyttää siltä, että ilmastokeiju voisi sittenkin voittaa tämän taiston.

Muun muassa ruokavaliolla voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Kuten näkyy kuvia ja tietoa on runsaasti.

.............................................

Tuula Korolainen (kirj.) ja Meria Palin: Sara ja kadonneet sateet (Karisto 2020, arvostelukappale kustantajalta)

Sara ja kadonneet sateet -kirjassa ilmastonmuutosta lähestytään sen aikaansaamien tuhojen kautta, yhden lapsen näkökulmasta. Tarinan alku on varsin dramaattinen, kun seitsemänvuotias Sara herää kuivuneena sairaalasta ja ryhtyy muistelemaan, miten on sinne joutunut. Hän on paennut äitinsä kanssa kotikylästään läpi kuivuneen aavikon tarkoituksena päästä kaupunkiin, jossa vielä on ihmisille vettä tarjolla. Saran omassa kylässä ei ole nimittäin satanut vuosikausiin, vettä joudutaan tuomaan säiliöautolla kilometrien päästä, eivätkä nekään pysty toimittamaan enää vettä tarpeeksi kaikille. Saran ja hänen äitinsä lisäksi moni muukin kyläläinen on jo lähtenyt vaaralliselle ja uuvuttavalle vaelluksen toiveenaan saada raikasta vettä, joka on kaiken elämän elinehto.

Palin kuvitus on lämpimänsävyistä ja jopa hiemna pelkistettyä. Tämä kuivuneen aavikon ja Saran sekä äitinsä loputtoman vaelluksen kuva on erityisen hieno.

Kertomus Saran ja hänen äitinsä epätoivoisesta vaelluksesta halki täysin kuolleeksi kuivuneen erämaan on riipaisevaa luettavaa. Äiti yrittää valaa tyttäreensä voimia kertomalla tälle afrikkalaisia kansansatuja. Matkalla he kohtaavat toisen perheen, joka on lähtenyt omasta kylästään kohti kaupunkia, koska heidän vauvansa on sairas. Perheellä ei ole enää yhtään vettä, ja Saran äiti jakaa heidän vähistä vesivarannoistaan, jotta vauva ja perheen pieni poika säilyvät hengissä. Poika puolestaan antaa kolme arvokasta mantelia Saralle. Saran voimat hupenevat matkan aikana, ja lopulta äiti kantaa kuihtuneen tytön kaupunkiin, jossa äiti ja tytär pääsevät sairaalaan ja ilmastopakolaisia varten pystytettyyn valtavan suureen telttaleiriin. Sara toipuu ja pohtii omaa tulevaisuuttaan; Hän haluaa jatkaa opiskelua tullakseen opettajaksi tai ehkä kaikkein mieluiten sateentekijäksi.

Tarinan lopussa on lyhyt tieto-osuus, jossa kerrotaan, miksi moni maa kärsii kärsii armottomasta kuivuudesta ja mitä se tarkoittaa ihmisten, kasvien ja eläinten kannalta. Ilmasto muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena, mutta ihmiset - jokainen meistä - voi myös vaikuttaa ilmastonmuutokseen hillitsevästi. Tässä kirjassa tekstiä on varsin paljon, ja kyseessä onkin ehkä pikemminkin kuvitettu satu kuin varsinainen kuvakirja. Tämän kirjan luin esikoiselleni, johon tarina teki vaikutuksen. Kävimme vielä pitkän ajan päästä kirjan lukemisen jälkeen keskusteluja sen teemoista. Itseäni kosketti se, kuinka meidän länsimaisten aiheuttama ilmastokuormitus vaikuttaa kaikkein köyhimpien maiden ihmisten elämään.

Tämä onnistunut loppuaukeama osoittaa, kuinka ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia lähellä ja kaukaa.

                                                           .............................................

Tiina Nygård (kirj.) & Marjo Nygård (kuv.): Hulivili ja oikkuileva ilmasto (Kustannus-Mäkelä Oy 2020, arvostelukappale kustantajalta )

Hulivili ja oikkuileva ilmasto sopii mielestäni näistä kolmesta parhaiten myös alle kouluikäisille lapsille. Tässäkin kirjassa ilmastonmuutos-aihetta lähestytään yhden pienen lapsen kautta. Hulivili on eskari-ikäinen tyttö, joka päättää kevään tultua perustaa kasvimaan. Hän on valtavan innoissaan ja kylvää siemeniä sekä kasvimaahan että kasvihuoneeseen. Kasvien siementen lisäksi maahan päätyy hänen toimestaan myös kalapuikkoja, sillä Hulivili toivoo, että saisi kasvatettua myös niitä.

Tässä Hulivili ja oikkuileva ilmasto -kirjassa kuvituskin on pienille lapsille sopivaa, realistisen väristä, miellyttävää ja kuvailevaa.

Käy kuitenkin niin, etteivät kasvit meinaa kasvaa, koska kesä on todella kuuma ja kuiva. Hulivili keksii kastella niitä, ja saakin kasveja itämään. Sitten seuraa suuri rankkasade, joka meinaa tuhota sadon ja kaiken huipuksi etana tulee nakertamaan kasveja. Hulivili suuttuu etanalle ja oikkuilevalle ilmastolle. Etana kuitenkin rauhoittelee tyttöä ja kertoo, ettei hän syö kuin rikkaruohoja. Ystävällinen etana myös kertoo Hulivilille, miksi ilmasto oikkuilee. Hän osaa selittää ilmaston lämpeämisen niin, että sekä Hulivili että kirjan pieni lukija sen ymmärtävät vertaamalla maapalloa ja ilmakehää kasvihuoneeseen ja sen kattoon. Kun maapallon katto paksuuntuu hiilidioksidipäästöistä, ei ylimääräinen lämpö pääse enää haihtumaan ja maapallo kuumenee liikaa. Tämä tieto on pienellle lapselle konkreettinen ja riittävä. 

Näin yksinkertaisesti ja pelkistetysti ilmastonmuutoksen syy ja syntyminen on selitetty.

Huliviliä kaikki tämä tietysti huolestuttaa, ja yhdessä etanan kanssa he miettivät, miten voisivat omalla toiminnallaan ehkäistä ilmaston lämpenemistä. He päättävät muun muassa suosia lähellä kasvatettua ruokaa ja vähentää autolla kulkemista. Ja Hulivili myös hoksaa, että kaukana kasvaneista kaloista tehtyjen kalapuikkojen sijaan kannattaa syödä lähellä uiskennelleita kaloja, joita voi vaikka itse onkia.

                                                               .............................................

Ilmastonmuutos tuntuu monesta meistä aikuisistakin suurelta ja pelottavalta, mutta onneksi toivoa edelleen on - tai ainakin sellaisen kuvan näistä kaikista kirjoista kaikesta huolimatta saa. Vain ihme ilmat -kirjassa pohditaan, onko meidän yksilötasolla tekemillä valinnoilla ja teoilla merkitystä, mutta kysymykseen vastataan, että on. Toki kirjassa tuodaan esiin myös se, että monista päätöksistä vastaavat maiden hallitukset, ja päätöksiin vaikuttaa muun muassa globaali talous. Nekin ovat kuitenkin asioita, joihin ihmiset vaikuttavat. Tämän päivän lapset ovat tulevaisuuden aikuisia, jotka ovat aikanaan päättämässä asioista. Ja toisaalta, vaikka nämä esittelemäni kolme kirjaa on suunnattu lapsille, ne koskettavat myös aikuislukijoita ja tovottavasti vaikuttavat myös meidän tekemiimme valintoihin.

Tästä näet myös kolme aiemmin esittelemääni kirjaa, joissa käsitellään ilmastonmuutosta ja ihmisten tekoja, jotka vaikuttavat ympäristöömme: Rohkea tyttö ja jättiläiset, Meren maha on kipeä ja Isän luokse.

Peli jatkuu, tahdoit tai et! (Sensored Reality 2, Glitch)

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan kirjoittama Sensored Reality -sarjan toinen osa Glitch (Tammi 2019, saatu kirjailijalta) jatkuu oikeastaan suoraan siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Beta jäi. On vuosi 2118 ja 17-vuotias Minako Takeda eli Bug on selvinnyt hengenvaarallisesta, karmealla tavalla todeksi muuttuneesta Shadow Warriors II -videopelistä hengissä. Eikä vain selvinnyt, vaan pelastanut lukemattomia muita pelaajia, minkä takia häntä kutsutaan Henkien päivän sankariksi. Bug ei kuitenkaan tunne itseään sankariksi, sillä hänen ei onnistunut pelastamaan kaikkia muita pelaajia, ja esimerkiksi hänen opettajansa kuoli, mistä Bug tuntee valtavaa syyllisyyttä. Lisäksi Bugin äiti on lavastettu syylliseksi pelissä tapahtuneiden väkivaltaisuuksien järjestämiseen ja kadonnut tyystin. Bug on saanut myös selville, että hänen isänsä on murhattu.

Kaiken tämän takia ei ole ihme, että Bug on varsin ahdistunut ja masentunut, eikä halua tavata ketään - ei edes ystäviään Alvaria, Cosmoa tai entistä vihamiestään, nykyistä kaveriaan Jadea. Niinpä Bug linnoittautuu kotiinsa, eikä aio enää pelata.

Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Bug aloittaa opinnot Suomenlinnan alueelle rakennetussa peliakatemiassa eli SolarWindissä, jonne hän on päässyt sisään voitettuaan Shadow Warriors II -pelin. Bugin yllätykseksi myös Jade ja Cosmo ovat päässeet sisään. Bug joutuu tahtomattaan mukaan uuteen The Last Viking King -peliin, jonka voittaja saa osalistua Replica-peliplaneetalla järjestettävään Solar System Gamesiin Helsingin kaupunkisaaren edustajana. Bugin pelihahmo on nuori viikinkisoturi Harald, jonka hän päättää tappaa heti pelin alkumetreillä päästäkseen pois virtuaalitodellisuudesta. Peli kuitenkin imaisee Bugin mukaansa, ja hän tajuaa pian, että eräällä sen hahmoista tuntuu olevan jonkinlainen yhteys Shadow Warriors -peliin. Sen takia Bug ryhtyy pelaamaan tosissaan; Hän haluaa selvittää, mikä tuo yhteys on.

Viikinkipelimaailman ulkopuolella Bug puolestaan pyrkii selvittämään, mitä hänen äidilleen on tapahtunut, kuka tai mikä on vastuussa hänen isänsä kuolemasta, kuka tuntuu jahtaavan häntä itseään, mitä hänen isänsä tiesi joutuessaan salamurhatuksi ja kuka on karmaiseva RedAvalanche, joka tuntuu olevan vastuussa paljosta pahasta? Lisäksi Bugin oma yksityiselämä tuottaa tytölle paljon päänvaivaa: Bug tuntee mustasukkaisuutta sekä Cosmosta että Jadesta, eikä tiedä, onko kiintynyt jompaankumpaan tai kenties Cosmo ja Jade toisiinsa tai ehkä sittenkin molemmat Bugiin. Jotenkin tämä kolmiodraama tuntui hieman ärsyttävältä ja aika turhalta sivujuonteelta muuten vauhdikkaassa ja jännittävässä tarinassa.

Kuten ensimmäisessäkin osassa, pelimaailman kuvaus on kiehtovaa, ja tarina etenee niissäkin oikein jouhevasti. Pelin tapahtumat kietoutuvat myös mielenkiintoisesti yhteen Bugin nykyisyyden ja hänen elämänsä kaikkien mysteereiden kanssa. Selviytyäkseen Bug tarvitsee ystäviensä apua sekä pelissä että sen ulkopuolella.

Kirjassa on paljon taistelukohtauksia ja futuristisia kuvauksia maailmasta, jossa videopelaajat ja videopelit sekä niiden sisällöt ovat niin suosittuja, että ne vaikuttavat jopa kaupungin arkkitehtuuriin. Siinä, missä ensimmäistä osaa lukiessani tunsin yllätyksekseni olevani melko sinut kaiken tämän futurismin, pelaamisen ja pelimaailman kuvauksen kanssa, nyt en ihan päässyt kaikkiin tapahtumiin sisälle. En ehkä jaksanut keskittyä tai menetin jo vähän kiinnostustani, mutta etenkin Bugin ystävän Alvarin tekemä simulaatio tytön isän kuolemasta tuntui jo hieman liian kaukaa haetulta. Sen sijaan viikinkipeliin sijoittuvat 1000-luvun kuvaukset, juonenkääneet zombeineineen (juuh, tämä ei ihan istu oikeaan viikinkiaikaan) olivat yhtä kiinnostavia kuin sarja ensimmäisen osan Japanin historiaan sijoittuvat pelitapahtumat.

Sarjan kolmas osa Replica ilmestyy nyt keväällä 2020, ja siinä Bug ystävineen matkaa Replicalle selvittämään kaikki salaisuudet ja niin sanoakseni kynimään kanan niiden tahojen kanssa, jotka ovat Bugin isän kuoleman takana. Suosittelen sarjaa kaikille skifistä ja fantasiasta - miksei jopa historiasta kiinnostuneille, nuorille lukijoille.

Kääk! Kuinka selviämme etäkoulusta ja -varhaiskasvatuksesta?

Nyt on takana ensimmäinen jakso etäkoulua - siis se pätkä, jonka ajaksi hallitus aluksi asetti koulusulun. Kaikki me tiesimme - tai ainakin epäilimme, että ihan näin lyhyellä ajalla emme selviä, ja oikeassa olimme. Vielä on jäljellä ainakin toinen mokoma. Ajattelin nyt kirjoittaa, miten meidän perheessämme etäkoulu-, etävarhaiskasvatus- ja meidän vanhempien etätyöt on järjestetty. Mukana on myös aika monta tehtävä- ja puuhavinkkiä, kannattaa siis lukea "sillä silmällä", mikäli aihe koskettaa juuri teidän perhettänne.

Kun aloitimme etätyöt ja etäkoulun ekaluokkalaisen kanssa, meille oli selvää, että myös perheen kaksi muuta lasta (vajaa 6v. ja 3,5v.) jäivät myös kotiin. Minä joudun tokaluokkalaisten opena menemään ajoittain töihin omalla lähiopetusvuorolla, mutta halusimme minimoida kontaktien ja tartuntariskin määrän pitämällä kaikki lapset kotona.

Tämä tietysti tarkoitti sitä, että jotenkin pitäisi hoitaa sekä ne omat työt, mikä minun tapauksessani tarkoittaa kahdeksantoista tokaluokkalaisten etäopettamista, että omien lasten kotivarhaiskasvatus ja huolehtia ekaluokkalaisen etäkoulun sujumisesta. Vaikka hänen omalta opelta tulee videoita ja kännykällä reaaliaikaista apua ja ohjetta, on selvää, että ekaluokkalainen tarvitsee tukea etäkoulunkäyntiin; Ainakin niiden wilmaan tulleiden tehtävien avaamisten ja suoritettujen tehtävien valokuvaamisen ja opelle lähettämisen verran.

Meillä koko tämä monimutkainen paketti onkin hoidettu jotakuinkin niin, että joko minä tai mieheni polkaisemme kotikoulun käyntiin toisen aloitellessa omia töitään. Katsomme aamun kalenterin, kuten päikyssä ja lapsen koulussa on tehty, selvitämme päivän kouluaineet ja ryhdymme hommiin. Jos ekaluokkalainen on saanut omalta opeltaan jotain toiminnallista tehtävää, otetaan pienemmän sisarukset niiden tekemiseen mahdollisuuksien mukaan mukaan. Matematiikan mittaamis- ja geometriajaksot olivat täynnä tällaisia toiminnallisia hommia, mikä oli toisaalta kivaa, mutta toisaalta niiden toteuttaminen vaati aikamoista multitaskaamista meiltä vanhemmilta. Varsinkin minun pitää tietysti olla itse opettamassa niitä omia oppilaitani ja päivystämässä meetissä ja whatsapp:ssa... Aika monta kiireistä hetkeä ovat pelastaneet Hamahelmet, Plusplus-Palat, Geomagit, palapelit, tangram-palat, muistipelit ja Ekapeli Alku.

Mikäli kumpikin meistä vanhemmista on kiireinen oman työnsä kanssa, pitää pienten pärjätä melkolailla omillaan. Tähän olemme keksineet ratkaisuksi erilaiset "koulutehtävät", eli kynähommat saman pöydän ääressä, jossa minä tai mieheni hoidamme omia töitämme ja ekaluokkalainen opiskelee oman opensa ohjeiden mukaan. Erilaiset tehtäväkirjat ovat osoittautuneet todella hyödyllisiksi tähän tarkoitukseen. Net toimivat siis hetken jos toisenkin lasten viihdyttäjinä, mutta tietysti myös ihan oikeasti opettavat heille ikätasoonsa sopivia akateemisia taitoja ja hienomotoriikkaa siinä sivussa.

Menossa Hauskat eskariharkat.

Viskari täyttää Hauskat eskariharkat - Tehtäväkirjaa (TacTic Publishing 2019, suom. Taina Tiuri, saatu kustantajalta), jossa on ihastuttavan isot ja värikkäät kuvat sekä erilaisia kirjaimiin, tarkkaavaisuuteen, numeroihin, lukumääriin, kynänkäsittelyyn ja päättelyyn liittyviä tehtäviä. Osa tehtävistä on hieman haastavampia kuin toiset, mutta ainakin meidän jo itse lukeva viskarimme on selvinnyt näistä melko itsenäisestikin. Kirja onkin oikein toimiva, mutta pienenä miinuksena se, että kirjainten ja numeroiden piirtämistehtäviin ei ole piirretty nuolilla piirtosuuntaa valmiiksi. Leikki-ikäiselle on ollut hieman hankalampi löytää sopivan helppoja ja lasta kiinnostavia kynäpuuhia, mutta erilaiset värityskuvat ja esimerkiksi kummeilta lahjaksi saatu Pyyhittävät piirrokset (Oppi&Ilo 2019) on jaksanut viihdyttää häntä hetken. (Lisää tehtäväkirjoja tämän jutun lopussa.)

Oppi&Ilo:n pyyhittäviä tehtäviä pienimmälle puuhastelijalle.

Tehtävien jälkeen on oman kirjan lukemsien, vuoro, eli ekaluokkalainen lukee opettajansa ohjeiden mukaan omaa kirjaa 15 minuttia (näistä kirjoista tulossa postaus myöhemmin), viskari lukee omaa kirjaansa ja 3,5-vuotias pelaa viisi minuuttua Ekapeli alkua, selaa omia kuvakirjojaan tai, jos ehdimme, minä tai mieheni luemme hänelle. Viskari on lukenut Pikku lukuavain -kirjoja, minun vanhaa aapistani ja nyt myös Sanoja ja lauseita aloittelijoille -kuvasanakirjaa (TacTiv Publishing 2019, suom. Alpo Nykänen, saatu kustantajalta), jossa on sanoja sekä yksinkertaisia virkkeitä, jotka kertovat, mitä arkielämää kuvaavissa kuvissa tapahtuu. Kirjan on tehnyt Magali Clavelet, Séverine Cordier ja Mylène Rigaudie. Mietin, että tämä kirja voisi sopia myös S2-oppilaille.

Viskarille: Sanoja ja lauseita alottelijoille sekä Hauskat eskariharkat

Pikkuisin tykkää kuunnella pitkiäkin kuvakirjoja, mutta lyhyet, pahviset kirjat ovat hyviä hänen "itsenäiseen" lukemiseensa, sillä niiden tarinan hän voi itse "lukea" samalla, kun isommat sisarukset lukevat omia kirjojaan. Tähä tarkoitukseen hyviä kirjoja ovat muun muassa Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin Varis sanoo EI! (Kustannus-Mäkelä Oy 2017), Sven Nordqvistin kirjoittamat ja kuvittama Viiru ja Pesonen piilosilla (Tammi 2016) sekä uudet uudet, vastikää TacTiv Publishing:ta saamamme kurkistuskirjat Leikitäänkö yhdessä? ja Korjaamon kaverit. Molemmat kirjat on kirjoittanut ja kuvittanut Nicola Slater ja suomentanut lrene Raivuo. Kirjoissa Kati-kissa lähtee etsimään itselleen leikkikaveria, ja vaikka moni hänen tapaamistaan tyypeistä on varsin kiireisiä, löytää hän itselleen aikamoisen sakin seuraksi. Kirjoissa on kivoja kurkistureikiä ja aukeavia "autoja" ja "taloja", joista paljastuu lisää luettavaa.

Kuka ehtisi leikkimään?

Lukemisen jälkeen mennemme yleensä ulos (minä ja mieheni hoidamme samalla töitä), minkä jälkeen syödään, nuorin menee päiväunille ja viskari sekä ekaluokkalainen tekevät omia puuhiaan. Ekaluokkalainen tekee loput koulutehtävänsä ja viskari kuuntelee yleensä äänikirjaa joko BookBeatista tai Lukulumo-sovelluksesta, joka on nyt avattu ilmaiseksi kaikille. Jos ekaluokkalaisella on ollut vähän etäkouluhommia, hän saattaa haluta vielä jatkaa kynäpuuhia Riitta Korhosen kirjoittaman ja Teresa Bastin kuvittaman Koululaisen tehtäväkirjan (TacTic Publishing 2018, saatu kustantajalta) parissa. Tässä kirjassa on kuulemma "paljon hauskemmat tehtävät ja kivemmat sivut, koska on värikuvia" kuin heidän omassa, koulusta saadussa harjoituskirjassa. Minunkin mielestäni tässä kirjassa värikkäät kuvat ja monipuoliset tehtävät ovat toimivia, joskin olisin kaivannut hieman suurempia viivastoja mallikirjainharjoituksiin. Koululaisten tehtäväkirja on nimensä mukaan suunniteltu kouluikäisille lapsille, ja siinä on paikoin aika paljonkin luettavaa. Taitava ekaluokkalainenkin pärjää suurimman osan tehtävien kanssa itsenäisesti, mutta ehkä parhaiten tämä kirja sopii 2.-4.-luokkalaisille, jotka kaipaavat lisäpuuhastelua.

Koululaisen tehtäväkirja ja Tietoa ja tarroja: Avaruus - Tehtäväkirja

Pienimmän päiväunien jälkeen minä tai mieheni irrottaudumme omista töistämme sen verran, että saamme pesueellemme syötettyä välipalat, puettua lapset taas ulkotamineisiin ja ohjattua heidät ulos. Iltapäiväulkoilujen jälkeen toinen meistä aikuisista huolehtii vielä, että esikoisen taito- ja taideaineiden sekä englannin tehtävät tulevat tehtyä, lasten harrastuksien etätehtävät suoritettua ja mahdollisesti vielä päiväkodin lähettämät montessoritehtävät ja taitohaasteet toteutettua. Työpäivämme jatkuvat yleensä aika myöhään, koska työtehtäviä jää väkisinkin iltaa, sillä lapsia pitää ohjata, paimentaa, ruokkia ja hoitaa omien töiden lomassa. Voin sanoa, että setti on haastava, sillä omat oppilaani tarvitsevat minua koko ajan klo 9.00-15.00 välillä, minkä päälle tulee kaikkien etäopetusvideoiden ja -tehtävien tekeminen, verkkotallentaminen ja seuraavien päivien tehtävien suunnittelu. Ja silloin, kun minä olen lähiopetuksessa, ei mikään toimi kuten yllä kirjoitin, koska kotona on vain yksi aikuinen, jonka myös pitää tehdä omia töitää. Jotenkin ihmeen kaupalla niistäkin päivistä toissaviikolla selvittiin...

Pöllöt askarreltiin ekaluokkalaisen open ohjeiden avulla.

Emmekä teitystikään ole tässä tilanteessa yksin, vaan kaikkialla Suomessa vanhemmat yrittävät lapsineen selvitä töiden ja koulutehtävien sekä varhaiskasvatuksen yhdistämisestä kotioloissa. Ruokaakin kuluu kattilakaupalla, kun kaikki ovat koko ajan kotona syömässä. Lapset kaipaavat kavereitaan ja harrastuksiaan, me aikuiset omaa tekemistä ja kaikki ikävöivät läheisiä sukulaisia ja ystäviä, joita ei voi nyt tavata. Aika moni virke alkaakin nykyään: "Sitten tämän koronan jälkeen..."
Nii-in, SITTEN. Sitten kaikki on kyllä ihan uutta, toisaalta vanhaa ja tuttua, toisaalta uutta. Toivotaan, että se aika koittaa mahdollisimman pian!

Tähän loppuun sopii Lauri tähkän yhdessä yli sadan artistin kanssa tekemä kappale Uuden edessä.

Muutama tehtäväkirjavinkki:

• Anne Luukkanen, Päivi Puustinen & Jii Roikonen: Reuhurinne - Askartelukirja (Otava)
• Miia-Liisa Waneus & Jii Roikonen: Reuhurinne - Metsäretki (Otava)
• Elli Mäkilä & Jii Roikonen: Reuhurinne Nettipuuhat (Otava)
• Tietoa ja tarroja: Avaruus - Tehtäväkirja (TacTic Pubishing, saatu kustantajalta)
• Tietoa ja tarroja: Meret - Tehtäväkirja (TacTic Publishing, saatu kustantajalta) -> Näissä kahdessa alimmaisessa on tarrojen lisäksi valtava määrä tietoa, joita sujuvasti lukeva ekaluokkalaisemme on lueskellut ja ihmetellyt.

Kevätseurantaa tehty Reuhurinne - Metsäretki -kirjaan.