Ellen Thesleffin elämä kaksissa kansissa

Vielä ehtii! Nimittäin mennä katsomaan Helsingin taidemuseoon (HAM) taidehistoroitsija Hanna-Reetta Schreck kuratoimen upean Ellen Thesleff – Minä maalaan kuin jumala -taidenäyttelyn. Näyttely on avoinna 26.1.2020 asti ja tarjoaa katsauksen Ellen T.:n uraan ja elämään. Hänen maalauksiaan voi toki mennä ihailemaan myös Ateneumin Taiteilijoiden Ruovesi -näyttelyyn, joka on niin ikään auki 26.1.2020 asti ja jonka kuraattori on Ateneumin erikoistutkija Anu Utriainen.

Ennen taidemuseovierailua Ellen Thesleffiin (1869-1954) elämästä ja taiteesta voi hankkia taustatietoa esimerkiksi lukemalla Annukka Mäkijärven kuvittaman ja Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen käsikirjoittaman sarjakuvakirja Ellen T. (Kustannusosakeyhtiö Teos 2019, arvostelukappale kustantajalta). Kirjoista saa kattavan kuvan Ellenin elämästä taiteilijana ja hänen kasvustaan ja kehityksestään taiteen tekijänä. Kumpaankin kirjaan on myös kekseliäästi sijoitettu Ellenin teoksia luontevaksi osaksi kuvitusta.

Toinen, edellistä nuoremmille lukijoille suunnattu (tieto)teos Ellen Thesleffin elämästä on Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama taiteellinen kuvakirja Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Kustannusosakeyhtio Teos 2019). Kirja on toinen osa Suomen supernaisia -kirjasarjaa, ja se on kirjoitettu erityisesti lapsilukijoita ajatellen selkeästi ja onnistuneen tiivistetysti. Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit on erittäin hyvä kirja, jossa tapahtumat etenevät kronilogisesti.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit

Ellen T. -sarjakuvakirja on siis huomattavasti laajempi kertomus Ellenin taiteilijaelämästä, ja kyseisessä sarjakuvakirjassa kerronta ei ole kronologista, vaan se on jaettu kolmeen jaksoon Ellenille tärkeiden kaupunkien Pariisin, Firenzen ja Murolen mukaan. Tämä vaatii lukijalta keskittymistä, ja ainakin minun piti lukiessani ajoittain tarkistaa, mitä aikaa ja vaihetta Ellenin elämässä kulloinkin kuvattiin. Tapahtumien kulun seuraamista helpottaa kyllä kirjan lopusta löytyvä aikajana.

Maalaustyylin kehittyminen
Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck: Ellen T.

Pelliccioni ja Mäkijärvi ovat molemmat onnistuneet luomaan kirjoihinsa uskomattoman upean visuaalisen ilmeen, joissa kuvituksiin valitut värit heijastelevat Ellenin taidetta, ja varsinkin Pelliccionin oma kuvitustyyli tuntuu muuttuvan ja mukailevan Ellenin maalaustyylin muutoksia. Pelliccionin kirja onkin itsessään oikea taideteos, jossa hän on käyttänyt erilaisia kuvitustekniikoita ja vuorottelee hempeällä ja ronskilla viivalla.

Firenzessä Ellenin maalausten värit alkavat muuttua. Hän maalaa paljon luonnossa.
Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit

Mäkijärvi puolestaan käyttää kirjassa värivalintoja, jotka sopivat Ellen Thesleffin uran kulloiseenkin vaiheeseen: Pariisin vuodet on väritetty kiihkeällä punaisella, Firenzen aikaa pehmentää pastellinsävyt - etenkin vaaleanpunainen, sininen ja lila, ja Ellenin turvallista elämää rakkaassa Murolessa täällä koti-Suomessa Mäkijärvi värittää metsäisellä vihreällä. Ja käytyäni HAM:in näyttelyssä, totesin, että kaikki nuo kirjan värit ovat kuin suoraan Ellenin omasta väripaletista.

Kiihkeä Pariisi
Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck: Ellen T.
Anna Kortelainen: Virginie! - Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (Tammi 2002)

Valon ja vapauden Firenze
Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck: Ellen T.

Rakas Murole - ja perheen suuri suru
Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck: Ellen T.

Ellenin elinaikaan naisten asema länsimaissa oli hyvin erilainen kuin nykyään, ja naisilta vaadittiinkin paljon rohkeutta ja määrätietoisuutta luoda uraa taiteilijoina. Perinteisesti ajateltiin, että miehet ovat oikeita taiteilijoita ja naiset vaan harrastelevat taiteen tekemistä. Ellenin isä kuitenkin kannusti tytärtään tämän valitsemalla tiellä, ja ainakin näiden kummankin kirjan perusteella Ellen oli hyvin läheinen perheensä kanssa. Ei siis ole ihme, että isän ja Gerda-sisaren kuolemat vaikuttivat Thesleffiin syvästi, mikä näkyy myös hänen taiteessaan.

Omakuva

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit

Molemmista kirjoista välittyy kuva Ellen Thesleffistä loistavana ja vahvatahtoisena taiteilijana, joka rakasti maalaamista, eikä tehnyt sen suhteen kompromisseja. Ellen T! -kirjan mukaan Ellen halusi esimerkiksi maalata itse valitsemiaan aiheita, eikä suostunut elättämään itseään vanhojen teosten kopioimisella. Hän ei myöskään välittänyt niistä arvostelijoista, jotka eivät ymmärtäneet hänen valitsemiaan aiheita ja tapaa maalata.

Ellenin värit 

Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck: Ellen T.

Turvataitoja ja kehotunnekasvatusta lapsille

Väestöliiton asiantuntijalääkäri ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on havainnut, että kehotunnekasvatus ja pienten lasten seksuaalikasvatus tuntuvat aikuisista vaikeilta toteuttaa, ja moni jopa mieltää, ettei esimerkiksi seksuaalikasvatus kuulu pienille lapsille lainkaan. Näiden asioiden opettaminen on kuitenkin erittäin tärkeää, jotta lapsi oppii arvostamaan itseään ja muita, suhtautumaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa luonnollisesti ja tuntemaan tärkeät rajat oikean ja väärän kosketuksen välillä.

Ehkä meidän aikuisten on vaikea keksiä, miten ja millä tasolla näistä asioista kuuluu ja sopii pienten lasten kanssa keskustella. Neuvola ainakin tavoittaa suurimman osan lasten vanhemmista, ja siinä, missä siellä vinkataan muun muassa terveellisestä ateria- ja päivärytmistä, voisi vanhemmille myös neuvoa, mistä lasten seksuaali- ja kehotunnekasvatukseen liittyvää tietoa löytää ja muistuttaa niiden tärkeydestä.

Olen ollut äiti nyt kohta kahdeksan vuotta, enkä muista, että neuvolassa olisi yhtään kertaa kysytty, olemmeko opettaneet lapsellemme kehotunnekasvatusta ja turvataitoja. Viimeisimmällä neuvolakerralla huomasin, että neuvolan seinälle oli kyllä laitettu juliste, joka esitteli näitä taitoja. Ehkä pienten lasten seksuaalikasvatus ja kehotunnekasvatus ovat vielä kohtuullisen uusia asioita myös hoitohenkilökunnan keskuudessa, eikä niistä ole siksi samalla tavalla totuttu puhumaan kuin esimerkiksi ruokailusta, pottaharjoittelusta ja lapsen unirytmistä.

Olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että kaikille vanhemmille kerrottaisiin, että lapsen kanssa pitää puhua kehotunteesta, oman ja muiden kehojen arvostamisesta, asiallisesta ja kunnioittavasta suhtautumisesta kaikkiin kehoihin sekä kehon osiin ja tietysti myös turvallisesta ja hyvästä kosketuksesta sekä kosketuksen rajoista. Lapselle pitää opettaa itsemääräämisoikeutta suhteessa omaan kehoonsa, jotta hän osaa tarvittaessa tunnistaa epämiellyttävältä tuntuvan kosketuksen ja sanoa silloin "EI" jopa aikuiselle ihmiselle.

Kaikkia näitä asioita käsitellään lapsentasoisesti Cacciatoren ja Väestöliitossa tutkijan Susanne Ingman-Fribergin kirjoittamassa kuvakirjassa Pipunan ikioma napa (Lasten Keskus 2019, arvostelukappale kustantajalta). Tämän kirjan äärellä varhaiskasvattajien ja vanhempien on helppoa ja luonnollista käydä lapsen kanssa läpi yllämainittuja asioita.

Kirjan minäkertoja on arviolta päiväkoti-ikäinen Pipuna, joka menee elämänsä ensimmäistä kertaa kesälomakerhoon. Siellä hän tutustuu kolmeen lapseen, jotka kaikki ovat tempperamenteiltaan hyvin erilaisia ja suhtautuvat kukin omalla tavallaan uusiin tilanteisiin, ihmisiin ja kosketukseen. Kesälomakerhossa lapset opettelevat yhdessä Kata-ohjaajan kanssa muun muassa nimeämään kehon osia ja arvostamaan omaa ja muiden kehoja. Kata painottaa, että kaikki ihmiskehon osat ovat yhtä tärkeitä ja tarpeellisia, mutta uimapuvun alle jäävät osat ovat sellaisia, jotka on totuttu peittämään julkisilla paikoilla, eivätkä toiset saa katsoa ja koskea niitä ilman lupaa (tätä kutsutaan uimapukusäännöksi).

Lapset oppivat toisiinsa tutustuessaan ja yhdessä leikkiessään, että erilaiset tunteet tuntuvat omassa kehossa eri tavalla, toiset lapset pitävät koskettamisesta ja osa haluaa tutustua rauhassa ennen, kun esimerkiksi haluavat halata kaveria. Kaikki eivät tykkää halailusta lainkaan, ja sitäkin pitää kunnioittaa.

"Kyllä sinun pitää kysyä lupa, ennen kuin halaat tai pussaat!" Näin muistuttaa Iipeli Relleä, joka säntää liian innokkaasti halaamaan Nöpöä, joka puolestaan ahdistuu halailusta aina itkuun saakka.

Myös turvataitoja käydään kirjassa läpi. Kun kerhon väki on metsäretkellä, hyppää iso Zorro-koira Pipunan tiellä ja alkaa nuuskia Pipunaan joka paikasta. Pipuna muistaa, että kukaan ei saa koskea häneen ilman lupaa, ja ikävältä tuntuvalle kosketukselle ja koskettajalle kuuluu sanoa: "Ei!" Näin Pipuna tekeekin, ja koira tottelee häntä. Pipuna juttelee tilanteesta jälkikäteen vielä isänsä kanssa, joka muistuttaa:

"Jos jotain kurjaa tapahtuu, sano aina heti EI, lähde pois ja kerro asiasta jollekin aikuiselle, johon luotat."

Pipunan ikioma napa on saanut Selko-tunnuksen, eli sen teksti täyttää selkotekstin vaatimukset ja Osmo Pennan tekemät kuvat ovat myös selkeitä ja tekstiä tukevia. Hahmojen kokemat tunteet välittyvät hienosti heidän ilmeistään ja asennoistaan. Kirjaa voi siis hyvin lukea esimerkiksi päiväkotiryhmässä erilaisen taustan omaavien lasten kanssa, mutta itse suosittelen, että koko kirjaa ei kahlata läpi kerralla, sillä tekstiä ja asiaa on aika paljon. Lukemista ja asioiden käsittelemistä helpottamaan kirja on jaettu viiteen lukuun, joissa jokaisessa on oma aiheensa. Kirjan lopusta löytyy samojen aiheiden mukaan jaettu tieto-osio aikuiselle. Siinä syvennetään tarinassa käsiteltäviä asioita ja annetaan vinkkejä, mitä lasten kanssa kannattaa kirjaa lukiessa keskustella. Aikuisen kannattaa siis tutustua tieto-osioon itsekseen ennen tarinan lukemista lapsen tai lasten kanssa!

Pipunan ikioma napa on selvästi tehty lasten seksuaali- ja kehotunnekasvatusta varten, helpottamaan aikuista vaikeiden asioiden opettamisessa ja tuomaan tietoa lapsille itselleen lapsentasoisesti. Siksi kirja on melko suoraviivaisen opettavainen ja tarina palvelee tätä kasvatustarkoitusta. Lasten nimet on ilmeisesti haluttu kirjoittaa perinteisistä tyttö-poika nimistä eroaviksi, jotta kaikkien lasten on helppo samastua kaikkiin tilanteisiin, mutta lukiessa tämä ratkaisu hieman häiritsi minua, sillä en meinannut millään muistaa, kuka nyt oli Iipeli, kuka Pipuna, kuka Nöpö ja kuka Relle.

Opettavaista tarkoitusta palveli luultavasti myös se, että kirjan päähenkilöt tuntuivat melkoisen pikkuvanhoilta lapsilta, kun he opettivat toinen toisiaan, eivätkä esimerkiksi nauraneet peppu-, pippeli- ja pimppi-sanoille, kuten lähes jokaikinen tapaamani päiväkoti- ja alkuopetusikäinen lapsi on tehnyt. Olisi ollut ihan hyvä, jos kirjan lapset olisivat naureskelleet näille sanoille ja vaikka reilusti arvostelleetkin jonkun ulkonäköä, koska näin tapahtuu lasten keskuudessa jatkuvasti. Sitten asian olisi voinut käsitellä kirjan päähenkilöiden ja siten myös lukijoiden kanssa heille tutussa ja luonnollisessa tilanteessa.

Pipunan ikioma napa on oikein tervetullut ja tarpeellinen kuvakirjauutuus, ja toivon, että monet varhaiskasvattajat ja vanhemmat löytävät sen ja ottavat sen luettavaksi ja nämä tärkeät aiheet käsiteltäväksi lasten kanssa.

Lisätietoja seksuaalisuus- ja kehotunnekasvatuksesta: Väestöliitto