Lastenkirja Minna Canthin uskomattomasta elämästä ja vaikuttavista teoista

Miinu, Minna eli Minna Canth on toistaiseksi ainoa suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän. Minna teki elinaikanaan tinkimätöntä työtä tasa-arvoisan yhteiskunnan puolesta, puhui suoraan mitä ajatteli, kirjoitti kirjoja ja näytelmiä, hoiti miehensä kuoltua sekä kodin, lapset että perustamansa lankakaupan, tahtoi parantaa köyhien asemaa ja kannatti tyttöjen ja naisten yhtäläistä oikeutta koulutukseen. Minna Canth 175 vuotta -juhlavuosi alkoi 19.3.2018, ja juhlinta jatkuu keväälle 2019 asti. Ei siis ihme, että Minnasta kertovia kirjoja on ilmestynyt tänä vuonna ja ilmestyy ensi vuodenkin puolella sekä lapsille että aikusille.

Kirjailija Leena Virtanen ja kuvittaja-kirjailija Sanna Pelliccioni ovat tehneet tänä vuonna julkaistun kuvakirjan Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Teos 2018, arvostelukappale), joka kertoo Tampereella vuonna 1844 syntyneestä Minna Canthista ja esittelee paitsi hänen tekojaan ja elämäänsä myös kertoo paljon Minnasta henkilönä. Kirjasta on tehty kuvakirja, joka alkaa vuodesta 1888, Kuopion kaupungista, talosta, jonka salongissa istuu nainen varhain aamulla mielipuuhassaan, eli kirjoittamassa. Lukijalle esitetään kysymys: Kuka on tämä toimeliaan näköinen nainen, jolla on pyöreät ystävälliset kasvot? Siitä lähdetään kerimään auki Minnan elämäntarinaa tarinallisessa, mutta hyvin tietopainotteisessa muodossa. Aivan ihastuttavia ovat Minnan omista teksteistä otetut sitaatit, jotka kertovat lukijalle jotain Minnan persoonasta ja tuovat Minnan oman äänen kuuluvaksi.

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni:
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)

Minna esittäytyy lukijoille tinkimättömänä ja oikeudenmukaisena naisena, joka ei epäile puhua suoraan ja puolustaa oikeaksi katsomiaan asioita. Hän tahtoi muuttaa maailmaa ja teki todella paljon työtä sen eteen. Sen lisäksi Minna rakasti seurustelua erilaisten ihmisten kanssa, kutsui ystäviä salonkiinsa keskustelemaan ja pelaamaan korttia.

Minna oli siitä onnekas 1800-luvulla elänyt nainen, että hän syntyi kotiin, jossa Minnan eli Miinun isä kannusti tytärtään opintojen pariin yhtä lailla kuin poikia - mikä ei todellakaan ollut tyypillistä tuona aikana. Minna tuli hyväosaisesta perheestä, mutta näki paljon köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ja päätti tehdä asialle jotain. Kasvettuaan hän opiskeli Jyväskylässä ja tapasi siellä myös tulevan aviomiehensä, jonka sitten menetti tämän menehdyttyä Minnan odottaessa pariskunnan seitsemättä lasta. Vaikka Minna oli surun murtama, hän ei lannistunut tai lakannut tekemästä työtä sekä kotona että kodin ulkopuolella paremman yhteiskunnan hyväksi.

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: 
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)

Minna Canth on nainen, jonka nimen me kaikki varmasti olemme kuulleet, sillä tosiaan, liputetaanhan 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi. Kuitenkaan kovin moni ei ehkä ymmärrä, mikä merkitys Minnalla on ollut köyhien ja naisten aseman parantamisessa tai kuinka hyvä esimerkki Minna on kaikille meille vielä tänäkin päivänä. Minna ei pelannyt sanoa ääneen mielipiteitään aikana, jona niitä pidetttiin monesti esivallan vastustamisena, ennenkuulumattomina ja jopa hulluina - tai jos pelkäsikin, teki niin silti!

Välillä arvostelut ajoivat Minnankin epätoivoon.
Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: 
Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
(Teos 2018)

Keskustelin kirjan kuvittajan Sanna Pelliccionin kanssa kirjasta Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 26.10., ja Sanna kertoi havainneensa, että esimerkiksi opettajat viettäisivät kouluissa Minna Canthin päivää kovin mielellään, mutta eivät välttämättä tiedä, miten. Siksi Pelliccioni ja kirjan toinen tekijä Leena Virtanen halusivat tehdä kirjan loppuun pienen juhlaohjeen tai vinkkilistan, jonka ympärille Minna Canthin päivän viettoa voisi kodeissa ja kouluissa rakentaa. Löytyypä kirjan takaa myös Minna Canthin kahvikakun reseptikin!

Pelliccioni kertoi myös, että he halusivat alunperin tehdä radikaalin ratkaisun ja suunnata kirjan kouluikäisille lapsille ja jopa yläkouluikäisille nuorille. Suunnitelma muuttui hieman matkalla, mutta silti kirjan kohderyhmää ovat selkeästi isommat lapset eskari-ikäisistä ylöspäin. Luin itse tämän kirjan oman kuusivuotiaan eskarilaiseni kanssa, eikä hän selvästikään vielä ymmärtänyt kaikkea, mutta sai kyllä kiinni siitä, että Minna oli nainen, joka puolusti niitä, joilla asiat eivät vielä olleet hyvin. Keskustelimme tasa-arvosta ja vähän historiasta. Lapsi mietti ensin, että kirja on hieman tylsä, sillä onhan Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot hieman erilainen, tietokirjamainen kuvakirja. Lopulta lapsi kuitenkin spontaanisti totesi: "Kyllä tämä on kiva kirja."

Sanna Pelliccioni Helsingin Kirjamessuilla vetämässä Kuvittajat Ry:n pisteellä työpajaa

Minä itse voisin hyvin kuvitella lukevani tämän koulussa ihan hyvin vielä vaikka viides- ja kuudesluokkalaisillekin. Eri-ikäiset ymmärtävät kirjasta eri asioita, ja isompien lasten kanssa tämä kuvakirja voisi toimia lähtökohtana tunneilla, joiden teemana olisvat esimerkiksi tasa-arvo ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot on ensimmäinen osa Suomen supernaisia -kirjasarjaa, ja jäänkin kiinnostuneena odottamaan, kenen naisen elämän Pelliccioni ja Virtanen tiivistävät kuvakirjan väliin seuraavaksi.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Yksi kotimaisista suosikkifantasiakirjailijoistani on ehdottomasti Maria Turtschaninoff, joka on luonut uskomattoman hienon fantasiamaailman historioineen, kansoineen ja kulttuureineen ja joka osa kirjoittaa kauniisti, mutta turhaan kielellä kikkailematta. Turtschaninoffin kirjat on suomentanut Marja Kyrö, ja ilman muuta myös hänen käännöstyönsä näiden huikeiden fantasikirjojen parissa ansaitsee kiitoksen. Uusin Turtschaninoffin kirjoittama romaani on kolmas osa Punaisen luostarin kronikoita ja nimeltään Maresin voima (Tammi 2018, arvostelukappale kustantajalta). Tämä uusin kirja jatkaa ensimmäisestä osasta tutun Maresin tarinaa ja sivuaa myös kummassakin edellisessä kirjassa tutuksi tulleen Punaisen luostarin elämää.

Maresin voima on itseasiassa kirjekokoelma Maresin Punaiseen luostariin lähettämistä kirjeistä, joissa hän kertoo elämästään vanhassa kotimaassaan Rovasissa. Maresi on nimittäin jättänyt Punaisen luostarin ja sen sisaret taakseen ja palannut kotimaahansa opettaakseen tyttöjä lukemaan. Hän haluaa tarjota heille tietoa, oppia ja mahdollisuuden nähdä elämässään muitakin vaihtoehtoja kuin oppimattoman kotiäidin elämän.

Elämä Maresin kotikylässä on kovaa ja huolien täyttämää. Ihmiset viljelevät maata ja yrittävät selvitä emämaan kuninkaan ja hänen käskynhaltijanaan toimivan Nadórin asettamista ankarista veroista. Nälkätalvet ja ankara verotus aiheuttavat nälänhätää, ja ihmisiä on joutunut jättämään kotinsa ja jopa menehtynyt huonon toimeentulon takia. Maresi kärsii suuresti myös yksinäisyydestä ja tunteesta, ettei kuulu enää joukkoon. Jopa hänen oma äitinsä tuntuu vierastavan tytärtään, eikä kukaan halua lähettää lapsiaan Maresin kouluun.

Kaikkien muiden tavoin Maresikin alkaa nopeasti pelätä ankaria veroja kantavaa Nadória ja tämän julmia sotilaita. Hän joutuu todistamaan, miten eräs hänen rakkaista lapsuudenystävistään raiskataan ja kuinka sotilaat ovat vähällä ajaa hänen koko kyläyhteisönsä taivasalle. Näiden kärsimysten rinnalla Maresin haaveet koulutalon pystyttämisestä alkavat tuntua turhilta ja hän kokee siitä varsin suurta syyllisyyttä. Voi olla, että koko hanke jäisikin vain aikomuksesi, jos eräs vähäpuheinen puunkaataja ei sitkeästi toimisi Maresin suunnitelmien puolustajana ja hänen hiljaisena tukijanaan.

Kuukausien kuluessa Maresi oppii hiljalleen taas ymmärtämään oman voimansa, Jumalattaren voiman ja oman merkityksensä tuon voiman kanavoijana. Hän tutustuu Jumalattaren kaikkiin ilmenemismuotoihin - myös Neitoon ja Äitiin, vaikka on aiemmin ajatellut olevansa vain Akan oma. Maresi kasvaa ja ymmärtää, ettei ainoa tärkeä oppi ole saavutettavissa vain Punaisessa luostarissa eivätkä kaikki miehet ole sellaisia raakalaisia kuin hän on oppinut Punaisessa luostarissa uskomaan. Maresi käsittää tarvitsevansa koko kansansa apua lopullisessa taistelussa, jossa Rovasin ihmiset nousevat Maresin esimerkin turvin Nadória vastaan.

Kaikesta tästä Maresi siis kirjoittaa Punaiseen luostariin jääneille ystävilleen ja opettajilleen. Maresin voima onkin paitsi kertomus Rovasin vapautumisesta myös nuoren tytön kasvutarina, jossa Maresin aluksi niin mustavalkoiseen maailmankuvaan tulee uusia sävyjä. Hän kirjoittaa itsekin olleensa hölmö ja tietämätön esimerkiksi väheksyessään oman äitinsä tietoja, vaikka oppiakin on niin monenlaista ja äidillä paljon hiljaista viisautta. Ehkä suurimman oivalluksensa Maresi kokee ymmärtäessään, että koulutuksen ja tiedon tulee kuulua kaikille ihmisen sukupuoleen katsomatta. Rovasissa miehet ja naiset ovat hyvin tasa-arvoisia, vaikka työnjako onkin aika perinteinen.

Perinteinen on myös se sana, jolla kuvailisin Maresin voimaa fantasiakirjana. Se ei suinkaan ole huono asia, sillä ei perinteissä ja perinteikkyydessä ole mielestäni mitään huonoa. Tarkoitan sillä sitä, kirjassa on aika paljon perinteiseen fantasiakirjallisuuteen kuuuluvia elementtejä. Esimerkiksi Maresin elämä talonpoikaisyhteisössä tuntuu hyvin tutulta, jotenkin keskiaikaiselta. Tuttua on myös asetelma, jossa yhtä kansaa tai kylää sorretaan ja sankarin/ sankarittaren täytyy nousta puolustamaan heikompien oikeuksia, vaikkei aluksi sitä uskaltaisikaan tehdä. Myös rakkauden ja itsensä löytäminen kuuluvat fantasiakirjallisuuteen. Kuitenkin totean edelleen, että pidän perinteisestä fantasiakirjallisuudesta ja ehdottomasti pidän fantasiakirjallisuudesta, jossa sankarin rooli on naispuolisella päähenkilöllä mutta jossa tämä tarvitsee myös muiden apua kuten on laita Maresin voiman kohdalla.

Kirjan parhaita kohtia olivatkin ne (hieman mahtipontiset) kohdat, jossa koko kansa teki työtä yhdessä, tuki Maresia sekä fyysisesti että henkisesti. Maresin ja toisaalta myös kaikkien ihmisten yhteinen voima suorastaan tihkui noilta sivuilta ja sai silmäkulmani kostumaan ja ihokarvat nousemaan pystyyn. Aivan yhtä huima lukukokemus tämä e kuitenkaan mielestäni ollut kuin eräät Turtschaninoffin aiemmista romaaneista, mutta etenkin kirjan puolivälin jälkeen minun oli vaikea laskea kirjaa käsistäni ja lopettaa lukemista esimerkiksi ruuanlaiton tai ulkoilujen ajaksi. Olenkin hyvilläni, sillä uskon ja toivon, että Turtschaninoff jatkaa kirjoittamista tämän luomansa maailman kansoista ja ihmisistä, ja esimerkiksi Maresin äidin aiemmat elämän vaiheet jäivät salaisuuksiksi, joista lukisin mieluusti lisää...

Mielikuvitusleikkejä lastenkirjassa (Siri ja erämaan kutsu)

Leea Simolan kuvittamat ja kirjoittamat Siristä ja Siinasta kertovat lastenkirjat ja -tarinat ovat olleet perheemme lasten mieleen (kts. täältä ja täältä), joten en yllättynyt, kun he ilahtuivat kovasti saatuaan postista Myllylahdelta yllätyspaketin, josta paljastui uusin Siri-kirja. Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018) jatkaa samalla riemastuttavalla mielikuvitusleikkilinjalla, joka oli minun mieleeni jo ensimmäisen kirjan kohdalla.

Tässä uusimmassa kirjassa siskokset Siri ja Siina ovat saaneet vanhemmiltaan luvan yöpyä kotipihalla teltassa. Retkeä varten pitää pakata valtava määrä tavaraa - ainakin ruokaa esimerkiksi iltapaltarvikkeet, aamupalatarvikkeet, eväät, varaeväät, salaeväät, yöeväät... Meidän lapsemme muuten tykkäävät näistä Siri-kirjoille ominaisista kiellellä hulluttelevista listoista! 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tyttöjen mielikuvituksessa kotipiha muuttuu suureksi erämaaksi, kahluuallas erämaajärveksi ja perheen Nakki-koira suureksi mustaksi karhuksi. Kirjaa lukevien lasten on helppo päästä osaksi tyttöjen leikkiä, sillä Simola kirjoittaa hauskasti ja noh, leikkisästi:

- Eväitä täytyy säästää, kun nää olisi nyt eksyneitä, Siina sanoo. - Joo, vaikka että nää olisi ihan keskellä erämaata eikä löytäisi tietä kotiin! Pitää pärjätä luonnon antimilla! minä sanon.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Erämaaelämä ei tietenkään olisi kunnon erämaaelämää ilman villieläinten kohtaamisia, ja tytötkin joutuvat villisikojen piirittämiksi. Onneksi he ovat aiemmin päivällä tehneet pedonkarkotuslientä, jonka punasilmäiset pedot ahmivat suihinsa ja jättävät lopulta urheat eränkävijäsiskokset sekä heidän lemmiksinä rauhaan. 

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Tämä kohta on kuvakirjassa aika jännittävä, sillä villisiat näyttävät hurjilta ja tilanne vaikuttaa aika aidolta. Kaikki päättyy kuitenkin hyvin, ja retkeilijät saavat ihailla öistä metsää ja Peräerämaan takana nousevaa kuuta.

Leea Simola: Siri ja erämaan kutsu (Myllylahti 2018)

Suuret odotukset Kirjamessujen lastenalueen suhteen (sis. Kirjamessulippuarvonta)

Helsingin Kirjamessut kertoo kehittäneensä yhdessä lastenkulttuuritoimijoiden kanssa lasten aluetta viihtyisämmäksi, toiminnallisemmaksi ja lapsilähtöisemmäksi, mikä tietysti ilahduttaa minua ja varmasti muita lastenkirjallisuuden parissa työskenteleviä, lasten vanhempia, opettajia ja erityisesti lapsia itsejään hyvin suuresti. Viime messujen jälkeen moni kritisoi lasten aluetta epäviihtyisäksi ja toimimattomatksi (lue oma juttuni täältä), joten odotukset tämän uudistuksen jälkeen ovat nyt korkealla!

Lasten aluetta suunniteltaessa on nyt huomioitu erityisesti lasten viihtyminen, sinne on tuotu Skidi-kirjastobussi, kuvittajien Lehtima, Muumi-mökki, Kirjakiska ja Mehukiska. Bussissa voi hankkia oman kirjastokortin ja tutustua kirjastopalveluihin. Bussin ulkopuolella puolestaan pääsee lukemaan kirjoja vaikkapa lukutableteilta. Kuvittajat Ry:n ylläpitämässä lehtimajassa kävijät saavat ihastella lastenkirjakuvituksia ja tekemään omaa taidetta. Muumi-mökissä järjestetään satutunteja ja väritystehtäviä.

Lasten alueen lavoilla on paljon lapsille suunnattuja esityksiä sekä osallistavaa ja toiminnalllista ohjelmaa. Lastenkirjallisuuskeskustelut ja lastenkirjailijoiden haastattelut ovat nyt muilla lavoilla. Kumpulaksi ja Toukolaksi nimetyillä lavoilla esiintyvät muun muassa Muumit, Tanhupallo, Kikattava Kakkiainen ja Ti-ti Nalle. Myös Pikku Kakkonen on mukana messuilla samoin lukukoira Börje. Lastenalueen ohjelman voit katsoa vaikka tästä linkistä. Koko messujen ohjelman näet täältä.

Lastenkirjakeskusteluista odotan itse eniten seuraavia:

Torstai:

• Tämä on kirja meistä - yhteiskunnallisesti kantaa ottava lastenkrijallisuus (klo 11.30-12.00 Toukola)

Perjantai:

• Tiedetori: Tietokirjavinkkejä nuorille ja opetukseen (klo 10.30-11.00 Kumpula)
• Lukemaan opetteleminen - Miten herättää lukuinto? (11.00-11.30 Töölö)
• Lasten oikeudet lastenkirjallisuudessa (klo 15.-15.30 Hakaniemi)
• Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa (18.30-19.00 Kallio)

Lauantai:

• Saari (11.00-11.30 Kallio)
• Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (11.30-12.00 Senaatintori)
• Tunnetaidot perheessä ( 14.30-15.00 Esplanadi)
• Miten kasvattaa tulevaisuuden lapsi (15.30-16.00 Esplanadi)
• Lasten ilmastokeskustelu (17.00-17.30 Hakaniemi)

Sunnuntai:

• Minä Mauri Kunnas (10.30-11.00 Senaatintori)
• Tuhatkuolevan kirous (13.30-14.00 Kallio)
• Elias (14.00-14.30 Kallio)

Näiden lisäksi tarjolla on vaikka kuinka monta kivaa ohjelmanumeroa, haastattelua ja keskustelua, joihin olisi tarkoitus ehtiä. Voipi olla, että ylläolevistakin jotain jää näkemättä, mutta onhan se hyvä olla tavoitteita, eikö?

Nyt voit voittaa yhden lipun Helsingissä 25.10.-28.10.2018 järjestettäville Kirjamessuille. Olet mukana arvonnassa, kun kerrot kommentoimalla tähän postaukseen tai blogin Facebookin arvontapostaukseen, mitä odotat eniten Helsingin Kirjamessuilta.  Suoritan arvonnan kaikkien 22.10.18 klo 23.50 vastanneiden kesken.

Jännittävää lastenkirja luettavaksi syyslomalla: Ruusun salaisuus

Olen aiemmin kirjoittanut Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjoista, joista perheemme nyt eskari-ikäinen esikoinen pitää kovasti. Nämä kirjat kuuluvat myös noin 8 - 10-vuotiaiden koululaisten mielilukemisen joukkoon. Olen kuitenkin kuullut myös toiveita, että Widmark voisi kirjoittaa hieman jännittävämpiä kirjoja, ja nyt tuohon toiveeseen on tullut erittäin hieno vastaus! Widmark on nimitääin kirjoittanut uuden, historiallisen lastenromaanin, jossa arvoitus on isompi ja jännittävämpi ja josta ei puutu vauhtia eikä vaaraakaan!

Tämä lastenromaani on nimeltään Ruusun salaisuus (Tammi 2018, alkuteos Bonnier Carlsen Bokförlag 2017, arvostelukpl.) ja sen on suomentanut Lasse-Maija -kirjatkin suomentanut Outi Menna. Ruusun salaisuudessa tarina ajoittuu vuoteen 1918 ja sen päähenkilö on nuori Stefan. Pojan äiti on tehnyt hijattain itsemurhan, vaikka tämä oli eläessään vaikuttanut iloiselta ja onnelliselta. Stefan tai hänen isänsä eivät voi käsittää, miksi arvostettuna insinöörinä työskentelevä äiti päätyi sellaiseen ratkaisuun.

Martin Widmark & Ola Sjogäng: Ruusun salaisuus (Tammi 2018)

Stefan saa salaperäiseltä henkilöltä lahjaksi suurennuslasin ja löytää äitinsä lähettämiä kirjeitä, joista paljastuu ruusuun kätketty, huolestuttava salaisuus. Stefan ymmärtää aika pian, että äidin itsemurha ei taidakaan olla itsemurha, ja tämän kuolemaan liittyy rikos, jota poika alkaa selvittää. Äidin kirjeisiin ja viesteihin sisältyy aina uusi vihje, jonka vain hänelle läheiset ihmiset osaavat ratkaista. Vihjeet kuljettavat Stefania Tukholmassa tutuille paikoille, ja etsintäretki vihjeineen ja arvoituksineen muistuttaa hieman Dan Brownin kirjoittamaa Da Vinci -koodin mysteeriä. Kun Stefanille alkaa valjeta, millaisen rikoksen peittelemiseksi hänen äitinsä on surmattu, hän tajuaa kauhukseen, että äidin murhaaja on nyt myös hänen itsensä jäljillä. Aikaa ei siis ole hukattavana, vaan Stefanin täytyy kiireesti löytää loputkin vihjeet ja toimittaa todisteet poliisille ennen kuin on liian myöhäistä.

Ruusun salaisuuden mysteeri on siis oikeasti aika hurja, mutta Widmark osaa kirjoittaa niin, että tämä kirja soveltuu alakouluikäisille lapsille. Ei varmatsi ole helppoa kirjoittaa uskottavaa dekkaria, joka soveltuu kohtalaisen nuorille lukijoille mutta joka ei ole liian pliisu.

Martin Widmark & Ola Sjogäng: Ruusun salaisuus (Tammi 2018)

Kirjan toinen tekijä Ola Skogäng on kuvittanut teoksen, ja hänen kuvansa ovatkin erittäin tärkeässä roolissa. Widmarkilla ja Skogängillä on selvästi ollut tarkoitus kirjoittaa kirja, jossa tarina etenee yhtä lailla tekstin kuin kuvien ja puhekuplien kautta. Paikoin Ruusun salaisuus muistuttaakin jopa sarjakuvaromaania.

Toivottavasti Ruusun salaisuus saa jatkoa pian ja toivottavasti vanhemmat ja opettajat hoksaavat tarjota tätä luettavaksi etenkin niille alakoululaisille, joiden on vaikea löytää kiinnostavaa luettavaa. Kirjan rakenne tekee Ruusun salaisuudesta helppolukuisen romaanin myös heille, jotka eivät jaksa lukea kovin pitkiä tekstejä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jollekin äidin kuolema voi olla rankka aihe, eli miettiä, kenelle kirja sopii.

Sydänhengitystä: Nuortenkirja kipeästä aiheesta eli vahinkoraskaudesta

Anu Holopainen on suomalainen nuortenkirjailija, jonka edellinen romaani Ihon alaiset (Karisto 2015) herätti ilmestymisaikanaan keskustelua kirjablogeissa, sillä sen aihe on hurja: kirjassa kuvataan tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa kauneusleikkauksissa käyminen nuorella iällä on sääntö, ei poikkeus (lue lisää esim. Yöpöydän kirjat -blogista).

Kannen kuva voisi mielestäni olla parempi kuin tälläinen
kuvapankista otetun näköinen otos.

Holopaisen uusin nuortenkirja Sydänhengitystä (Karisto 2018, arvostelukappale kustantajalta) on realistinen nuortenromaani, jonka aihe ei ole yhtä raflaava kuin tuon edellisen, mutta silti keskustelua herättävä. Kirjan päähenkilö on juuri ylioppilaaksi kirjoittanut Tiira, joka rakastaa sukeltamista, tahtoo opiskella meribiologiksi ja aikaa lähteä vapaaehtoismatkalle Filippiineille osallistuakseen mertensuojeluprojektiin. Tiiran suunnitelmat näyttävät kuitenkin hetken olevan vaakalaudalla, sillä raskaustesti näyttää yllättäen kahta viivaa.

Tiira on kauhuissaan, ja hänelle on päivänselvää, ettei hän tahdo lasta, eikä missään tapauksessa aio pitää sitä. Tiira on hyvin itsenäinen luonne, eikä ajatus teiniäidin elämästä, sidottuna lapseen ja poikaystäväänsä Henriin houkuta tyttöä yhtään. Tiira voi suorastaan pahoin sen takia, että tietää sisällään kasvavan alkion. Ahdistus suorastaan hukuttaa hänet alleen. Niinpä Tiira aikookin varata ajan aborttiklinikalle mahdollisimman pian.

Tilanne mutkistuu hieman, kun Tiiran äiti saa selville tyttärensä olevan raskaana, eikä oman toivottoman ja kuluttavan pitkän lapsettomuushistoriansa takia pysty mitenkään ymmärtämään, ettei Tiiran haave ole tulla äidiksi eikä tämä aio pitää lasta. Hän lupailee Tiiralle, että tämä kyllä oppii rakastamaan vauvaansa, anelee, pyytää ja jopa raivoaa yrittäessään suostutella Tiiraa luopumaan abortista. Hän sekoittaa omaan taisteluunsa myös Tiiran poikaystävän Henrin, joka tahtoisi pitää Tiiran luonaan keinolla millä hyvänsä. Myös Tiiran ystävä Olivia on tämän äidin kanssa samoilla linjoilla. Ei siis ole ihme, että kaiken tämän painostuksen keskellä Tiira tuntee olevansa yksin, uupunut, hukkumaisillaan. Ainoa jolta hän saa tukea on hänen siskonsa Lili, jolla on oma taaperoikäinen lapsi. Sisko auttaa Tiiran läpi karmaisevan kivuliaan abortin, jonka tämä siis ehdottomasti tekee.

Holopainen kirjoittaa romaanissaan hyvin yksityiskohtaisesti abortista sekä siihen liittyvistä kivusta, särystä, verestä ja jopa ulosteista. Kerronta onkin paikoin hyvin realistista, mikä on minusta hyvä asia. Minulla tulee mieleen paikoin jopa sana vastuullinen tarinaa lukiessani, sillä niin suoraviivaisesti siinä on kerrottu, millaisen tapahtumaketjun seurauksena vahinkoraskaus sai alkunsa, millaista ahdistusta se Tiirassa aiheuttaa ja kuinka kamala, vaikka lopulta vapautta, kokemus abortti Tiiralle on.

Jos Sydänhengitystä olisi tietynlainen amerikkalainen, teinileffatyylinen romaani, olisi Tiira tietysti tarinan lopussa viime hetkellä tajunnut, ettei voi tappaa omaa lastaan ja päätynyt kaikkien painostuksesta pitämään sen. Onneksi Holopainen on valinnut aivan toisenlaisen loppuratkaisun, eli sellaisen, joka tuntuu paljon uskottavammalta ja aidommalta. Abortti on aihe, joka tälläkin hetkellä kuohuttaa meillä ja maailmalla, jakaa ihmisten mielipiteitä ja kauhistuttaa toisia edes ajatuksena. Ylen hiljattain teettämän tutkimuksen mukaan kolme prosenttia suomalaisista ei hyväksy aborttia lainkaan, ja 24 prosenttia tietyin reunaehdoin.

Kuitenkin, kuten Holopaisenkin romaanista hyvin tulee ilmi, naisen keho on vain ja ainoastaan hänen omansa ja elämä lapsen kanssa tai ilman sitä on ennen kaikkea hänen elämäänsä. Ja vastoin erittäin ahdistavaa sekä vanhentunutta käsitystä, kaikki naiset eivät tosiaankaan halua lapsia eikä naisen tärkein tehtävä ole olla äiti. Minä tulin suorastaan pahoinvoivaksi, kun luin, miten kamalalla tavalla Tiiran äiti yritti painostaa tytärtään. Holopainen on kuitenkin kirjoittanut kirjaan sovittelevan loppukohtauksen, jossa äiti ja tytär yrittävät ymmärtää toisiaan hieman paremmin.

Kun aamu alkoi vihdoin olla käsillä, Tiira tajusi väsymyksestä turtana, että jokainen yö tulisi olemaan tällainen(,) jos hän ei saisi aborttia. Luultavasti myös jokainen päivä. Loputonta ahdistusta, sietämätöntä henkistä kamppailua. Varmaankin jossain vaiheessa myös yritystä sopeutua asiaan, ja silti pohjalla velloisi jatkuva vastenmielisyys, haluttomuus, tietoisuus kaikesta(,) mistä joutui luopumaan, vapaudestaan ja unelmistaan. (s. 117)