Kuvakirja lapsen huolista ja peloista

Matthew Morgan ja Gabriel Alborozo (kuv.) ovat tehneet yhdessä herkän kuvakirjan Onneksi on ystävä (Tactic Publishing 2017, saatu kustantajalta, suom. Elina Vuori), joka ilahdutti ja ihastutti minua tärkeällä ideallaan ja onnistuneella toteutuksellaan.

Kirjassa pieni Mika-poika on kaikesta hirveän huolissaan. Hän pelkää asioita, jotka ovat olemassa (kuten hämähäkkejä), hän pelkää asioita, jotka ovat mielikuvitusta (esimerkiksi hirviöitä ja sitä, että ammeen reikä imaisisi hänet putkistoon). Mika pelkää myös sitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja sitä, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan. Hän on huolissaan siis koko ajan, ja huolia on niin paljon, että ne aivan pyörryttävät Mikaa.

Mika ei uskalla puhua huolistaan kenellekään, koska hän ajattelee, että vanhemmilla ei ole aikaa, sisko saattaa suuttua hänelle ja opettajakin voi pitää häntä ihan typeränä. Erityisen surullista on se, että vaikka Mikan vanhemmat ymmärtävät pojan olevan peloissaan ja huolissaan kaikesta, he eivät tiedä, miten voisivat auttaa poikaansa.

Onneksi Mikalla on kuitenkin eräs, joka osaa auttaa poikaa. Mikan Luppa-koira näkee, mikä sen ihmisystävää painaa, ja rohkaisee tätä kertomaan murheistaan. Mika tekee työtä käskettyä ja alkaa kertoa mielessään pyöriviä ajatuksia Lupalle. Puhumalla pelot tulevat ulos Mikan mielestä pyörimästä, ne muuttuvat kupliksi, jotka Mika yhdessä Lupan kanssa poksauttaa rikki yhden toisensa jälkeen. Niin Mika pääsee eroon turhista peloistaan, vaikka tietysti hän - kuten jokainen muukin maailman ihminen pelkää jotain. Mikä parasta, Mika oppii, että jos häntä alkaa huolettaa liikaa, kertominen auttaa ja puhua voi myös läheisille ihmisille.

Onneksi on ystävä on hyvä kirja kaikille, jotka murehtivat jotakin. Morgan ja Alborozo onnistuvat sekä tekstin että kuvien kautta osoittamaan pienillekin lukijoille, miten puhuminen ja huolien jakaminen tekee niistä helpommin käsiteltäviä ja usein myös auttaa niitä häviämään. Olisi tietysti ollut lohdullista, että Mikan puhekumppaniksi olisi heti alussa tullut joku hänen läheinen aikuinen tai että joku Mikan murheet tunnistanut läheinen olisi osannut auttaa poikaa. Onhan kuitenkin oikeassakin elämässä niin, että aina meillä aikusilla ei valitettavasti ole vastauksia tai ratkaisua kaikkeen eikä kaikilla lapsilla ole aikuista läsnä. Silloin voi lohduttaa sekin ajatus, että myös lemmikkieläin tai vaikka oma pehmolelu voi toimia huolten kuuntelijana ja kantajana.

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä (Myllylahti 2017, arvostelukappale kustantajalta) on Pääkallokiitäjät-lastendekkarikirjasarjan toinen osa, ja sen kirjoittaja on yläkoulun opettaja Janne Mäkitalo. Sarjan päähenkilöt ovat kasiluokkalaiset Timi ja Tero, jotka ovat jo sarjan edellisessä osassa joutuneet ratkomaan rikosta ja muodostaneet sitten Pääkallokiitäjät-nimisen kaksikon. Pojat ovat parhaita kaveruksia ja täydentävät toinen toisiaan: jos toiselta puuttuu tietoa tai rohkeutta, tulee toinen apuun. Kirjan kertoja on kommervenkeistä ja kepposista tunnettu Timi.

Kannen kuvan on tehnyt Karin Niemi.

Timin ja Teron luokka on lähtenyt luokkaretkelle Helsinkiin, jossa he pääsevät tutustumaan Suomenlinnaan ja Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestettyyn taide- ja rahanäyttelyyn. Näyttelyn oppaana toimii epäilyttävästi käyttäytyvä kulttuurisihteeri, joka myös vastaa näyttelyn turvallisuusjärjestelyistä. Luonnollisesti oppilaat huvittelevat leikkimällä syksyisen Suomenlinnan tunneleissa, ja yhdellä tällaisella retkellä pojat törmäävät merkilliseen illuminati-merkkiin, joita myöhemmin putkahtelee esiin mitä kummallisemmista yhteyksistä.

Luokka yöpyy Suomenlinnassa, jossa alkaakin heidän vierailunsa aikana tapahtua kummia. Suomi 100 -näyttelyyn murtaudutaan, ja muun muassa arvokas kultakokoelma ryöstetään! Varkaat tuntuvat haihtuneen kuin tuhka tuuleen saalis mukanaan.

Suomenlinnakierroksen jälkeen luokka käy vierailulla myös Helsingin yliopistossa, ja kuulevat teologisen tiedekunnan professorin esitelmän reformaatiosta.  Myös professori tuntuu käyttäytyvän jotenkin oudosti, ja pojat huomaavat, että hänelläkin tuntuu olevan jotain tekemistä illuminatin kanssa. Koska Timi ja Tero ovat uteliaita kavereita, he päättävät lähteä takaisin Suomenlinnaan selvittämään, mitä yhteistä on illuminati-merkeillä, taidevarkaudella ja oudosti käyttäytyvillä aikuisilla.

Suomenlinnassa he joutuvat keskelle Illuminatiksi itseään kutsuvan salaseuran hämäräperäisiä touhuja ja tajuavat, että salaseuraan kuuluun useampikin heidän aikaisemmin tapaamansa tyyppi. Pojat joutuvat vangeiksi muutamaankin otteeseen, mutta selättävät vastoinkäymiset neuvokkuutensa ansioista. Kirjassa onkin aika paljon pakenemista, juoksemista ja piiloutumista, mutta toisaalta juoni pysyy kuitenkin koko ajan mielenkiintoisena. Loppujen lopuksi pojat tietysti ratkaisevat niin varastettujen arvoesineiden kuin Illuminatinkin salaisuuden ja varkaat joutuvat vastuuseen teoistaan.

Mäkitalo selvästi tuntee kahdeksasluokkalaiset ja koulumaailman, sillä ainakin minun mielestäni Timin ja Teron hahmot ovat varsin uskottavia. Sen sijaan minua hieman harmitti, miten hän oli kirjoittanut naisopettajasta mäkättävän tiukkapipon, jollaisiin usein törmää nuortenkirjoissa. Miesopettaja oli luonnollisesti se rennonpi tapaus... *kröhöm* Muutenkin kirjan uskottavuutta heikensi hieman aikuisten ja erityisesti pahisten hölmöys. Milloin kukakin heistä puhui ohi suunsa ja jätti vangituille pojille aivan liian monta kertaa pakoa varten turhan paljon välineitä ja mahdollisuuksia. Yhden tällaisen hutiloinnin vangitsijoiden taholta olisin ymmärtänyt, mutta nyt niitä kertoja oli useampia. Tietysti täytyy muistaa, että Pääkallokiitäjät-sarja on kirjoitettu lapsille, joten eihän sekään oikein sopisi, että rosvot hankkiutuisivat uteliaista nulikoista eroon listimällä nämä.

Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä on kuitenkin ihan kelpo viihdettä, jossa on sopivasti huumoria, mutta ei turhan päälleliimatulta tuntuvaa kielellistä kikkailua, johon joskus törmää joissakin nuorille ja etenkin pojille kirjoitetuissa kirjoissa. Vaikka lukijan on aika helppo arvata, ketkä ovat tarinan rosvoja, se ei haittaa lukukokemusta, vaan tarkoitus onkin pikemminkin ratkaista, miten Tero ja Timi saavat pysäytettyä pahisten aikeet. Sanoisin, että tämä Pääkallokiität-kirja on hieman Viisikko-tyyppinen dekkarikirja, jonka parissa viihtyvät  hyvinkin sellaiset arviolta 4. - 7.-luokkalaiset lapset.

Albi käy hammaslääkärissä

Kuinka moni teistä tuntee Albi-lumiukon? Meidän kotonamme oli syksyllä jonkinasteinen Albi-buumi, ja esikoinen katsoi tv:stä monta jaksoa Albeja putkeen ja nauroin Albin touhuille, eikä häntä näyttänyt ollenkaan haittaavan, että sarjassa ei ole ollenkaan ääniä (Minä muistan, että en itse oikein välittänyt pienenä näistä äänettömistä animaatioista). Lapset olivatkin iloisia, kun saimme Kvalitilta vapaakappaleen kirjasta Albi käy hammaslääkärissä. Kirjan päätähti on siis myös tuo 3D-animaatiosarjasta tuttu Albi-lumiukko, jonka luojia ovat Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma. He vastaavat myös kirjan tekstistä ja kuvista.

Minä en juurikaan ole Albi-animaatiota katsellut, mutta esikoinen valisti minua, että Albilla on aina tapana rakantaa jotain lumesta ja jäästä. Lisäksi hänellä on joukko kavereita, jotka näyttävät seikkailevan myös tämän kirjan sivuilla. Ensimmäiseksi esikoinen selasikin kirjan läpi ja etsi kuvista niissä esiintyvän ja kurkkivan valaan.

Albi nukahtaa ja näkee jännittävän unen.
Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi käy hammaslääkärissä kertoo hauskan, pienen tarinan siitä, millainen sekaannus syntyy, kun Albi-lumiukko käy hammaslääkärissä, ja innokas lääkäri vaihtaa lumiukolle tyypilliset hiilihampaat valkoisiin helmiin, kun ei muuten saa niitä hohtamaan puhtaina. Iloinen Albi hymyilee kotimatkalla kaikille, mutta kukaan ei enää hymyile sille takaisin.

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Silloin Albi ymmärtää, että kukaan ei huomaa sen hymyilevän, koska valkoiset hampaat eivät näy sen valkoisesta naamasta. Niinpä se vaihtaa uudet helmihampaat energiakauppiaan kanssa perinteisiksi hiilihampaiksi - ja tekee siinä sivussa kauppiaan superiloiseksi. Onneksi koko hammalääkärireissu onkin sitten vain pelkkää unta, ja Albi iloitsee herättyään siitä, että sen omat hiilihampaat ovat tallella.

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi saa unestaan kuitenkin loistavan leikki-idean, ja ryhtyy rakennushommiin. Se pistää pystyyn oman hammaslääkäriasemansa, ja pian kaikki sen ystävät saavat hohtavat jääpuikkohymyt!

Mikko Kunnas ja Markus Majaluoma: Albi käy hammaslääkärissä (Kvaliti 2017)

Albi hammaslääkärissä on yksinkertainen kuvakirja, joka saa hymyn lukijoiden huulille. Kuvitus on juuri samanlaista kuin animaatioissa, ja ainakin meidän lapsemme tykkäsivät tästä. Hiukan me kyllä harmittelemme, että täällä Etelä-Suomessa lunta ei ole edes nimeksi, emmekä lasten kovasta tahdosta huolimatta ole päässeet tekemään omia lumiukkoja pihalle!

Albi-sarjaa voi tällä hetkellä katsella Pikku Kakkosesta tai Yle Areenasta. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy kuulemma nyt keväällä.

Kirja tunnekasvatuksen tueksi: Zorro-kettu ja harmipussi

Tuntuu, että tunnekasvatus on nyt kovasti pinnalla, mikä on mielestäni hyvä asia. Aiheesta järjestetään kursseja vanhemmille ja kasvattajille, ja myös lastenkirjojen joukosta löytyy kirjoja, jotka on tehty vartavasten sillä ajatuksella, että ne auttavat lapsia ymmärtämään omia tunteitaan ja niiden aiheuttamia reaktioita.

Eräs tälläinen kirja on Salme Honkasen yhdessä Lassi Valkaman kanssa kirjoittama ja Honkasen kuvittama kuvasatukirja Zorro-kettu ja harmipussi (Pieni Sirkus 2017, arvostelukappale kirjailijalta). Kirjan päähenkilö on pieni Zorro-kettu, joka eräänä päivänä pahoittaa kovasti mielensä joutuessaan kiusaajien pilkan kohteeksi. Kettupolo ei oikein tiedä, miten saisi pahan mielen paremmaksi, eikä ymmärrä, miksi jotkut ovat ilkeitä.

Kotona äitikettu ei pakota lastaan puhumaan, vaan kertoo tälle sen sijaan tarinan Elmo-pussinäädästä, jolle on joskus tapahtunut jotain kurjaa, minkä vuoksi siitä on tullut aikamoinen räyhänhenki. Kaikki ovat alkaneet kutsua sitä Rontiksi, ja vähitellen se alkoi ajatella itseään Ronttina.

Rontti kantaa kaikkialle mukanaan Harmipussia, johon se keräsi harmituksia, ikäviä muistoja ja kiusankappaleita. Niistä se muokkasi pahanmielenmöykkyjä. Harmipussi on raskas kantaa, mutta lopulta Rontti ei osaa olla ilman sitä, eikä keksi, millä täyttäisi pussinsa, jos se tyhjenisi. Rontti on surullinen eläin, joka ärhentelee muille, kun ei muuta osaa, kiukuttelee, kun sitä torutaan, eikä ainakaan osaa pyytää anteeksi.

Sitten Rontti kohtaa kaksi lammasta, jotka näkevät sen ärhentelyn taakse ja ymmärtävät, että Rontti ei osaa muunlaista käytöstä, vaan ärhentelee epävarmuutensa, pahanmielensä ja pelkojensa takia. Lampaat lupaavat auttaa Ronttia ja kutsuvat apuun kaksi taikakettua Bluun ja Auroran. Nämä tulevat ja auttavat Ronttia hyvästelemään Harmipussin harmit ja lähettävät ne revontuliksi taivaalle. Harmipussi tyhjenee, ja Rontti nimeään sen Aarrepussiksi ja päättää taas itse olla Elmo ja ihan sellainen kuin itse haluaa.

Äidin kerrottua tarinan Zorro oivaltaa, että huolet helpottuvat, kun niistä puhuu. Niinpä hänkin kertoo äidille kiusaajista, ja he miettivät, mitä kiusaajille voisi sanoa. Hän keksii, että ehkä jokin harrastus voisi auttaa ilkeilijöitäkin tulemaan paremmalle mielelle. Zorro nokahtaa lopulta hyvällä mielen siihen lohduttavaan ajatukseen, että pahan mielen tullessa voi taikakettu Bluu ehkä auttaa sitäkin.

Zorro-kettu ja harmipussi -kirjan vahvuus on se, että se käsittelee tunteita, pahaa mieltä ja ilkeilyä hyvin monelta kantilta. Tarina antaa ymmärtää, että kiusaajatkin saattavat vain purkaa omaa pahaa mieltään, ja harmitukset aiheuttavat äksyilyä. Joskus pahastamielestä on vaikea päästä irti ja huolet saattavat kasaantua. Omia tunteitaan voi kuitenkin hallita ja olo voi helpottua, kun kohtaa jonkun, joka jaksaa olla ystävällinen, ja huolista kannattaa jutella.

Vaikka tarina on paikoin aika vertauskuvallinen,  se on myös paikoin melko opettavainen ja moni asia on selitetty hyvin perinpohjaisesti. Tekstiä on kohtalaisen paljon, joten ehkä pieni tiivistys olisi ollut paikallaa, sillä nyt huomasin, että omien lasteni ajatukset alkoivat ainakin harhailla pidemmissä tunnelmanmaalailukohdissa ja monisanaisissa selityksissä. Ja vaikka Zorro-kettua lohdutti kirjan lopussa ajatus taikahännillään huiskivista ketuista, eivät todella voimakkaat tunteet välttämättä tosielämässä katoa pelkällä ajatuksella mielikuvituseläimestä. Ystävällisten lampaiden osuutta Rontin auttajina olisikin siis voinut vielä korostaa. Jos lapsella on oikeasti mennyt tunteet niin solmuun, että hän kantaa jatkuvasti mukanaan omaa harmipussiaan, hän tarvitsee lähelleen jonkun, joka jaksaa nähdä lapsen negatiivisen käytöksen taakse, olla läsnä, jos lapsi haluaa puhua ja ohjata lasta toimimaan tunnemyrskyssä rakentavalla tavalla.

Zorro-kettu ja harmipussi sopii ääneenlukukirjaksi noin 4 - 8-vuotialle lapsille, ja sen tarkoituskin on herättää lukijassaan ja kuulijassaan ajatuksia sekä keskustelua. Kirjassa onkin myös joitakin kysymyksiä, jotka aikuinen voi lukea keskustelun herättäjinä.

Vau, mikä työkalu kiinnostavien lastenkirjojen löytämiseen: Suuri lukuseikkailu -kirja

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille teille blogini lukijoille! Toivottavasti vietitte ihanan joulun ja toivottavasti vuosi 2018 on alkanut hyvin. Minä ja blogini vietimme pari viikkoa joululomaa, mutta nyt on ilo taas palata luku- ja kirjoitushommiin. Tämän vuoden haluan aloittaa komeasti kirjoittamalla kirjasta, joka esittelee hienolla tavalla lasten kirjoja!

Kaisa Laaksonen on tehnyt loistavaa työtä kirjoittaessaan ensisijaisesti lapsille suunnatun Suuri lukuseikkailu -kirjan (Avain 2017, arvostelukappale kustantajalta), johon hän on listannut aihepiireittäin suuren joukon lasten- ja (varhais)nuortenkirjoja. Laaksosen kirja on kiinnostava ja huomionarvoinen erityisesti juuri siitä syystä, että sen kohdeyleisöä ovat lasten- ja nuortenkirjojen lukijat eli lapset itse. Aikuisille on toki kirjoitettu opas- ja tietokirjoja, joissa lastenkirjoja on listattu ja esitelty aihepiirien mukaan*, mutta näin kattavaan lapsille suunnattuun lastenkirjoja esittelevään kirjaan en muista törmänneeni aikaisemmin.

Ehkäpä innostut lukemaan kirjoja, jotka kertovat koulumaailman kohelluksista?
Kaisa Laaksonen & Emmi Kyytsönen (kuv.): Suuri Lukuseikkailu (Avain 2017)

Laaksonen aloittaa kirjan kertomalla lapselle, miksi kannattaa lukea, ja sen jälkeen hän kehottaa myös aikusita tarttumaan lastenkirjaan. Hän muistuttaa, että isollekin lapselle voi lukea ääneen ja aina lapselle kannattaa valita kirja, joka ei ole tälle liian vaikea. Huomionarvoista on myös toteamus, että vanhemmat omat lapsuusaikaiset kirjasuosikit eivät välttämättä jaksa kiinnostaa nykylasta. Lapsi kiinnostuu yleensä kirjoista, jotka koskettavat häntä jollain tavalla, ja kuten Laaksonenkin kirjoittaa, myös aikuiset voivat oppia uusista lastenkirjoista paljon nykylasten maailmasta ja jopa omasta lapsestaaan.

Harrastatko joukkueurheilua? Siinä tapauksessa nämä kirjat voivat kiinnostaa!
Kaisa laaksonen, Suuri lukuseikkailu/ Luetaanko tämä? lastenkirjablogi

Suuri lukuseikkailu on rakennettu siten, että jokaisella luvulla on jokin teema, johon sopivista kirjoista Laaksonen on kirjoittanut lyhen esittelyn ja tekstikatkelman. Näin lapsilukija voi helposti etsiä aihepiirien mukaan itseään kiinnostavaa luettavaa ja tarkistaa Laaksosen vinkistä, josko tietty kirja kiinnostaisi juuri häntä. Suuresta Lukuseikkailusta voi lähteä etsimään itselleen tai omalle lapselleen sopivia kirjoja esimerkiksi sen mukaan, missa kirjoissa seikkaillaan vierailla mailla, koulussa, tietyn harrastuksen parissa tai vaikka fantasiamaailmassa. Joku haluaa ehkä lukea kirjoja, joiden päähenkilöinä ovat eläimet, etsivät tai supersankarit. Joku toinen saattaa löytää itseään kiinnostavan kirjan luvusta, jossa esitellään lastenkirjoissa tarjottuja ruokia, kummallisia keksintöjä tai keksijöitä tai vaikka ihmissuhteita. Laaksosen on löytänyt kirjoja monesta eri aihepiiristä!

Lastenkirjojen ruokalista! <3
Kaisa laaksonen, Suuri lukuseikkailu/ Luetaanko tämä? lastenkirjablogi

Aluksi mietin, että vinkkien perässä voisi olla listattuna kirjan kohdeyleisön arvioitu ikä tai haasteluokitus (koska Laaksonen itsekin muistuttaa, että kirjan ei kannata olla liian vaikealukuinen), mutta ehkä se turhaan rajaisi pois potentiaalisia lukijoita. Lapset ovat aika tarkkoja siitä, että eivät vaan lue liian lapsellisina pitämiään kirjoja eli, mikäli Laaksonen olisi kirjoittanut jonkun kirjavinkin alle "n. 8 - 10-vuotialle", ei esimerkiksi kuudesluokkalainen todennäköisesti lukisi kyseistä kirjaa.

Suuressa lukuseikkailussa on myös hauskoja testejä, tietokilpailuita, kirjoitustehtäviä ja kisailuja, jotka elävöittävät tätä kohtalaisen tuhtia opaskirjaa. Aivan alussa lapsi pääsee valitsemaan A, B, C, D ja E -vaihtoehdoista vaustauksia ja testaamaan, millainen lukija hän on. Eniten pisteitä saanut on himolukija, ja hänelle Laaksonen vinkkaa, että lukemisen välissä kannattaa käydä välillä vaikka pienellä happihyppelyllä ulkona. Matalimmat pisteet saanut puolestaan on hän, joka ei tykkää kirjoista, ja tälle lukijatyypille Laaksonen vinkkaa heti muutaman kirjan, joista kannattaa aloittaa.

Kaisa laaksonen, Suuri lukuseikkailu/ Luetaanko tämä? lastenkirjablogi

Kirjan loppupuolella on osia, jossa Laaksonen on listannut tiettyjä kirjoja, jotka sopivat heille, jotka ovat tykänneet erityisen paljon jostain toisesta kirjasta. Esimerkiksi Risto Räppääjien faneille Laaksonen vinkkaa muun muassa Paula Norosen Supermarsu-kirjaa ja Taika Taksisesta pitäneille muun muassa Roald Dahlin kirjoittamaa kirjaan Kuka pelkää noitia. Minä itse olen itseasiassa törmännyt opettajana tilanteeseen, jossa oppilas on lukenut kaikki Ristö Räppääjät ja kysyy, mitä muuta samantapaista hän voisi seuraavaksi lukea. Niihin(kin) tilanteisiin tällainen lista on todella hyödyllinen ja voisi siksi olla kattavampikin.

Kaisa laaksonen, Suuri lukuseikkailu/ Luetaanko tämä? lastenkirjablogi

En tiedä, onko Suuri lukuseikkailu välttämättä sellainen kirja, jonka ostaisin lapselle lahjaksi - ehkä ei -, mutta opettajana ja vanhempana hankkisin tämän kyllä enemmän kuin mielelläni omaan hyllyyni ja etsisin sen avulla yhdessä lapsen kanssa luettavaa, kun lapsi kaipaisi vaihtelua lukemiinsa kirjoihin, ei löytäisi yhtään kiinnostavaa kirjaa kirjastosta tai ei edes osaisi aloittaa etsimistä. Opettajalle tämä on myös loistava työkalu niihin hetkiin, jolloin hän etsii kirjoja jostain tietystä aihepiiristä vaikka johonkin opiskeltavaan ilmiöön liittyen. Laaksonen on keskittynyt Suuressa lukuseikkailussa vinkkaamaan ja listaamaan oikeastaan vain lasten kaunokirjallisuutta, mutta ihan hyvin tähän kirjaan voisi tehdä (ja soisin tehtävän) jatko-osan, joka laajentaisi esimerkiksi runokirjojen, tietokirjojen ja sarjakuvien puolelle!

*Esim. Kari Vaijärven kirjoittama Totta tosiaan, Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjailijoita (Avain 2015) ja Päivi Heikkilä-Halttusen kirjoittama teos Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena Kustannus Oy 2015)