Olen lukenut historiantutkija
Jenni Kirveen toimittamia historia-aiheisia teoksia ja lukenut hänen kirjoittamiaan artikkeleita, jotka usein käsittelevät talvi- ja jatkosotaa vähemmän perinteisistä näkökulmista käsin. Pidin esimerkiksi hänen ja Sari Näreen yhdessä toimittamasta teoksesta
Ruma Sota (Johnny Kniga 2008), joten kun minulle tarjoutui mahdolisuus lukea ja arvostella hänen kirjoittamansa lastenkirja, tartuin ilman muuta tilaisuuteen.
Tervetuloa Rauhalaan (Kustannus-Mäkelä Oy 2015, arvostelukappale kustantajalta) on siis historiantukija
Jenni Kirveen ensimmäinen lastenkirja, ja sen satumaisen kuvituksen on luonut
Annika Hiltunen. Kirja kertoo pienstä Toivosta, jonka kotona riidellään paljon ja joka pakenee äidin vihaista ääntä ja isän kireää ilmettä vintille omaan rauhalliseen maailmaansa. Erään riidan päätteksi isä heittää kännykän ikkunasta, ja Toivo toivoo olevansa tuo kännykkä, joka pääsee lentämällä pakenemaan ahdistavaa tilannetta. Toivo ei osaa lentää, mutta hän pakenee taas vintille omaan maailmaansa. Vintittimaailma on kuitenkin jotenkin muuttunut, ja Toivo huomaakin nurkassa pitkät, sinisenä hohtavat portaat, jotka johtavat hänet yläilmoihin.
 |
| Annika Hiltusen kuvitus on yltäkylläistä ja värikästä. Hänen suurisilmäiset hahmonsa tuovat mieleenki Katri Kirkkopellon kuvituksen teoksessa "Soiva metsä". |
Jokainen Toivon ottama askel karistaa huolta ja pahaa mieltä lapsen mielestä pois, ja hän tuntee olonsa helpottuneeksi. Toivo kohtaa punatukkaisen Tyyni-nimisen naisen, jonka
silmät loistivat kirkkaina kuin kevään ensimmäinen auringonsäde ja jonka käkättävä nauru
selvästi kumpusi syvältä hänen ilkikurisen sydämensä uumenista. Tyyni on lähetetty huolehtimaan Toivosta, ja nainen kertoo, että Toivo on saapunut Rauhalaan, paikkaa, johon ihmiset päätyvät kuolemansa jälkeen.
" - Täällä asuu henkäyksen kevyt ja suruton väki, joilta ovat kaikki tuskat kivut ja ahdistukset poistettu. ... Niin, tavallisestihan ihmiset pääsevät tänne vasta kun lakkaavat elämästä Tämänpuolisessa. ... Mutta lasten kohdalla olemme tehneet poikkeuksen. Sellaisten lasten, joilla on niin paljon huolia, että niiden ylitse on mahdotonta käydä yksin. Jos joku lapsi on oikein onneton, ... me mielihyvin otamme hänet tänne vierailulle aina silloin tällöin, jotta hänen ei olisi niin paha olla, Tyyni selitti. "
(Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan)
 |
| Tyynin olemus on nuorekas ja lempeä, ja minun on hieman vaikea yhdistää tähän hänen kuvaansa tekstin kertomaan käkättävää naurua ja ikiaikaisuutta. Ehkäpä hänet olisi voinutkin kuvittaa vanhaksi, lempeäksi muoriksi. |
Toivo ja Tyyni lentävät suuren riikinkukon kyydissä ympäri Rauhalaa, ja Tyyni esittelee Toivolle sen ihmeellisyyksiä. Sitten hän tuo pojan suurelle vesiputoukselle, jonka läpi voi nähdä Tämänpuoliseen. Toivo pääsee sitä kautta seuraamaan vanhempiensa tekemisiä. Tyyni asettaa pienelle pojalle ison tehtävän, ja kertoo, että mikäli Toivo toimii oikein, voi tämä ehkä vaikuttaa siihen, mitä kotona tapahtuu.
 |
| Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) |
Toivo astuu putoukseen, ja näkee, että kotona äiti ja isä riitelevät ja huutavat edelleen. Hän ei jaksa sitä enää ja tempaisee pöytäliinan pöydästä niin, että lasit särkyvät. Poika pelästyy ja pakenee taas Rauhalaan, jossa Tyyni vartoo häntä. Nainen vakuuttaa, että Toivo onnistui muuttamaan kotinsa tilannetta, ja kotiinpalattuaan tämä huomaa asioiden olevan toisin. Toivo-rukka tahtoisi jäädä Rauhalaan, eikä usko vanhempien enää haluavan häntä luokseen. Tyyni vakuuttaa, että Toivo on tärkeintä, mitä tämän vanhemmilla on, ja saattaa pojan kotiin vieville portaille.
Kotona vanhemmat ovat tietysti kaivanneet pientä lastaan, ja kertovat Toivolle, miten huolissaan he ovat olleen. Vaikuttaa miltei taikuudelta, miten sulassa sovussa lapsen vanhemmat yhtäkkiä ovat. Äiti ja isä lupaavat viedä Toivon seuraavana päivänä lennättämään suurta riikinkukon muotoista leijaa.
" - Kyllä sinun täytyy ilmoittaa meille, ennen kuin lähdet lähdet minnekään. Mehän voimme vaikka kuolla huolesta, isä sanoo. ... - Ehkei se elämä kuoleman jälkeen olekaan niin kamalaa, ei teidän tarvitse turhaa sitä pelätä, Toivo mutisee hiljaa tyynyynsä, unen jo painaessa hänen silmäluomiaan kiinni."
(Jenni Kirves: Tervetuloa Rauhalaan)
 |
Toivon silmät ovat hämmentävän surumieliset joakisessa kuvassa - niissäkin,
joissa hänen tekstin mukaan pitäisi olla onnellinen.
Annika Hiltusen kuvitusta teoksessa Tervetuloa Rauhalaa (Kustannus-Mäkelä Oy 2015) |
Tervetuloa Rauhalaan on mielestäni haikea ja surullinenkin kuvakirja, jossa edes onnellinen loppu ei saanut kirjan mukanaan tuomaa surumielisyyttä pyyhittyä täysin mielestäni. Kuinka minua lukiessani surettikaan pienen lapsen elämä, joka on hänestä niin ahdistavaa, että hän haluaa paeta sitä Tuonpuoliseen, eli paikkaan, johon mennään yleensä vasta kuoleman jälkeen. Toivohan toivoo, että saisi jäädä Rauhalaan, eikä enää halua palata kotiinsa. Tyynin ja Rauhalan syli on Toivolle se turvallinen satama, jonka oman kodin pitäisi jokaiselle lapselle olla.
Kirjan tarkoitus on varmasti lohduttaa lasta, joilla omassa elämässään on huolta ja murhetta. Tarinassa koetetaan myös hälventää meitä ihmisiä niin usein kalvavaa kuolemanpelkoa, ja mielestäni jopa annetaan se kuva, että välillä kuolema voi olla helpotus. Mietinkin, onko tämä jo hieman vaarallinen viesti niille lapsille, jotka oikeasti ovat syystä tai toisesta masentuneita ja tahtovat paeta omiin maailmoihinsa.
Tarinassa Toivo onnistuu omalla toiminnallaan puuttumaan äidin ja isän riitelyyn saa kodin ilmapiirin paranemaan. Toki tarina on aina tarina, mutta totuus on kuitenkin se, että kaikkien perheissä vanhemmat eivät opi elämään sovussa, eikä siihen paljon lapsen tekemiset tai sanomiset auta. Ymmärrän, että Kirves on halunnut kirjoittaa tarinalle toiveikkaan ja onnellisen lopun, mutta ehkä loppuratkaisu olisi kuitenkin voinut olla hieman realistisempi. Jos Toivon vanhemmat olisivat esimerkiksi päättäneet erota, ja Toivo olisi siitä huolimatta lopussa tuntenut olonsa rakastetuksi ja onnelliseksi, toisi kirja luultavasti enemmän toivoa myös niille lapsille, joiden vanhemmat eivät enää tule keskenään toimeen. Toki sadut ovat satuja, ja niiden yksi tarkoitus on tuoda ilonpilkahduksia ja väriä harmaaseenkin arkeen, mutta tällä tarinalla on selvästi myös ns. kasvattava tarkoitus, joten siksi kiinnitän tässä niin paljon huomiota kirjan loppuratkaisuun.
Kaiken kaikkiaan
Tervetuloa Rauhalaan on kaunis kuvakirja, jota lukisin lapselle harkiten, tunnustelllen oikeaa hetkeä ja kuulostellen lapsen tunteita. Se tarjoaa varmasti mahdollisuuksia keskustelulle, ja yhdessä lapsen kanssa voi vaikka miettiä, mikä saa hänen mielensä tuntumaan paremmalta, kun harmittaa tai tuntuu surulliselta. Kirja antaa toivottavasti myös vanhemmille ajattelemisen aihetta. Kuinka herkkiä ja haavoittuvaisia pienet lapset ovatkaan, ja miten meidän aikuisten käytös heihin usein vaikuttaa.
