Harri Kalha: Tom of Finland

Harri Kalha: Tom of Finland - taidetta seksin vuoksi (SKS 2012)

Eräänä keväntalven viikonloppuna istuin toisen ihmisen kanssa tietokoneella. Ensin hän katsoi oman Facebookinsa - ei mitään erityistä. Sitten minä kirjauduin sisään ja huomasin, että tuttavapiirini riemuitsee uutisesta: syksyllä julkaistaan arkillinen Tom of Finland -postimerkkejä!

Tottahan olin jo aiemminkin Tom of Finlandin tiennyt ainakin päällisin puolin, mutta postimerkkijubilee ja toista mieltä olevien suunnaton närkästys herätti mielenkiinnon.

Tom of Finland, oikealta nimeltään Touko Laaksonen, on kirjan mukaan maailmalla tunnetuin suomalainen kuvataiteilija. Taiteilijan omasta mielestä hänen piirrustuksensa tosin eivät olleet taidetta vaan pornoa. Onneksi hän ei pysty kuitenkaan päättämään itse, miten jälkimaailma hänen työnsä näkee, vaan nykykulttuurissa ne määritellään ilman muuta myös taiteeksi. Ylipäätään taide sellaisena kuin me sen ymmärrämme on aika nuori juttu, ja jos käyttötaidetta ei hyväksytä, pitäisi meidän rajata taiteen ulkopuolelle esimerkiksi J.S. Bach. Sitähän emme toki halua tehdä.

Taidehistorioitsija Harri Kalha joka tapauksessa analysoin Tomin piirroksia taiteena - ja myös pornona. Tom of Finland ei olekaan elämänkerta, vaan kirja keskittyy piirroksiin ja niiden kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Niitä riittääkin, sillä kaikki liittyy kaikkeen. Tom of Finlandin homopornopiirrokset kuvastavat kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä kummankin muutosta toisen maailmansodan jälkeisistä, sensuurin rajaamista vuosista homoliikkeen radikalisoitumiseen ja kohti laajempaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Vaikka Tom oli suomalainen, hänen suurin yleisönsä oli Yhdysvalloissa, joten kuvat heijastavat ennen kaikkea yhdysvaltalaista kehitystä. Suomalaisuus näkyy kuvissa lähinnä uran alkupään luonto- ja saunaeksotiikassa.

Ihmisen kyky yhdistellä erilaisia symboleita ja merkityksiä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi ei lakkaa hämmästyttämästä. Kun Tom of Finland aloitteli taiteiljanuraansa, ankara sensuuri rajoitti kuvallista ilmaisua. Homoporno naamioitiin kehonrakennuslehdiksi. Näennäisesti ne esittelivät kehittyneitä miesvartaloita urheilun tai ruumiillisen työn tuoksinassa. Lehdissä kuvattiin  ihanteena myös antiikin Kreikan atleetteja. Koska esimerkiksi sukupuolielinten esittämistä rajoitettiin, seksuaalisuus piti salakuljettaa kuviin pullistelevina ruumiin muotoina tai luontosymboliikkana, vihjailevina katseina.

Samalla rakennettiin uudenlaista homoestetiikkaa. Dandyn yläluokkainen hienostuneisuus korvautui muhkeilla lihaksilla ja työmiehen hienhajulla. Homokulttuurin politisoituessa ja radikalisoituessa 70-luvulla syntyi sadomasokismista vaikutteita saanut nahkahomotyyli. Kuvien uhmakkuus ei ollut sattumaa vaan suorastaan homojen ja kontrollin  edustajien yhteenottojen dokumentointia. Kuvissa ja niiden tulkinnassa on aina läsnä häpeä, häpeän kieltäminen ja myöhemmin aidsin pelko. Minulle oli aivan uusi asia, että esimerkiksi pornosta muuallekin kulttuuriin päätynyt karvattomuusihanne liittyi nimenomaan mielikuviin sairauden karttelusta. Tom of Finlandin hahmot eivät ole mitään halihomoja, vaan niissä näkyi homokulttuurin epäsosiaalisuus. Se oli vaihtoehto perheen perustamiseen tähtääville suhteille, jotka taas nykyään ovat useimmiten julkisuudessa.

Koska kulttuurilla on taipumus ottaa yllättäviä suuntia, nahkahomotyyli päätyi lopulta Judas Priestin kautta heavy metaliin, joka sentään on periaatteessa äärimmäisen heteronormatiivinen kulttuuri. Totuus on tarua ironisempaa.

Harri Kalhan teksti on nautittavaa lukemista. Hänen tyylinsä on kepeän humoristista, mikä tekee oikeutta Tomin liioittelevuudessaan huvittaville fantasioille. Kalhalla on tekstissään ansiokas kulttuurintutkimuksellinen ote: näennäisesti pienet yksityiskohdat laajenevat vuosikymmeniä kattavaksi kuvaukseksi paitsi homokulttuurista, myös länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksista toisen maailmansodan jälkeisinä aikoina. Siinä missä 60-luvulla homoporno piti piilottaa kehonrakennuslehtiin, 2000-luvulla siitä voidaan kirjoittaa arvovaltaisen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa taidekirjassa. Toivottavasti tekstin akateeminen pohjavire ei karkoita lukijoita (onneksi kirjassa on tekstin lisäksi kuvia). Kalhan älykäs analyysi on nimittäin sekä viihdyttävää että tarpeellista.