Yksi vuoden parhaimmista lukukokemuksista: Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala

Kani nimeltä jumala on jälleen niitä teoksia, joista on kohkattu monissa kirjablogeissa. Niin minäkin siitä alunperin innostuin, mutta innostus jäi lyhytaikaiseksi. Jostain syystä kirja ei koskaan kiinnostanut tarpeeksi, jotta olisin jaksanut esimerkiksi lainata sen kirjastosta. Sisältö ei houkutellut, vaikka enhän tiennyt edes tarkkaan, mistä se kertoo. Nyt luettuani ymmärrän syyn tähän, sillä Kani nimeltä jumala sisältää elämänpituisen tarinan, jota on vaikea tiivistää blogikirjoitukseksi. Olen kuitenkin äärettömän onnellinen, että päätin ostaa ja lukea teoksen löydettyäni sen Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneistä hintaan 1,50e. Tässä on nimittäin yksi parhaimmista tänä vuonna, tai oikeastaan koskaan, lukemistani teoksista.

Eleanor Maud on vähän ulkopuolinen lapsi 1970-luvun Essexissä, kunnes hän tapaa Jenny Pennyn. Jenny Penny on kummallinen tyttö kurittomine hiuksineen, hänellä on menetettyä nuoruuttaan uudelleen elävä äiti ja kymmeniä enoja. Jenny Penny pystyy ennustamaan joitain asioita ennalta ja kaivaa kädestään kolikon, joka on kaukaa tulevaisuudesta. Tyttöjen tiet eroavat jo hyvin nuorina, mutta silti Jenny Penny on aina osa Eleanorin elämää: lyhyinä, hiljaisuuden katkaisevina kirjeinä, muistoina.

Vaikka Eleanor Maud, "Elly", tuntee itsensä ulkopuoliseksi maailmassa, on hänellä perhe, joka välittää. Veli on kuin Ellyn toinen kappale, kirjatuki, joka pitää hänet pystyssä. Vuosien myötä perhe saa yhä uusia jäseniä kummalliseen, mutta rakastavaan yhteisöönsä. Tämä yhteisö käy läpi John Lennonin murhan ja syyskuun 11. päivän terrori-iskut, kokee menetyksiä ja tekee löydöksiä. Tämä yhteisö on tehty kestäväksi.

Kani nimeltä jumala on kipeä ja samalla kaunis kuvaus realistisesta elämästä. Hahmot kokevat odotuksia, mutta joutuvat aika ajoin myös luopumaan jostakin. Kirja kertoo myös yleisesti uskosta, siitä, miten pitää uskoa itseensä ja siihen, että asiat voivat kääntyä paremmiksi.

Ensialkuun minun oli vaikea sopeutua kirjan maailmaan. Olin odottanut vakavaa kuvausta 60- ja 70- luvun lähiöelämästä, mutta kirjassa onkin yllättävän paljon myös huumoria. Huumori ei kuitenkaan ole siitä valkoisimmasta päästä, sillä jopa raskailla aiheilla, kuten kuolemalla, voidaan vähän nauraa. Kirjan ensimmäinen osa, joka keskittyy enemmän Ellyn lapsuuteen, onkin eriskummallinen sekoitus loistavaa lapsinäkökulmaa ja mustaa huumoria. Jos olisin jotain muuttanut kirjassa, olisin voinut lukea vielä enemmän juuri tuosta lapsuudesta, Ellyn naiiveista ja siten hauskoista kysymyksistä, jotka sekoittuvat synkkiin tapahtumiin.

Toisessa osassa Elly on kasvanut aikuiseksi ja myös kirjan tunnelma muuttuu tasapainoisemmaksi, vaikka hahmot tuntuvat olevan jokseenkin eksyksissä elämässään. Tämä on siitä poikkeuksellinen kirja, että lukuun ottamatta ihan muutamia tapauksia, rakastin jokaista hahmoa. Henkilöt ovat jokainen oma, vähän vinksahtanut persoonansa, jonka haluaisi tuntea myös oikeassa elämässä. Kaikkien vaikeuksienkin keskellä heistä huokuu rakkaus elämään ja muihin ihmisiin.

Kani nimeltä jumala on näennäisesti kevyt kirja, jonka pinnan alla on vaikea ja vähän surullinenkin kapuaminen aikuisten maailmaan. Perheen välittämästä lämmöstä tulee kuitenkin myös lukijan voimavara, ja siksi kirjaa ei ollutkaan ollenkaan raskas lukea, vaan sen maailmaan uppoutui mielellään.

 ★★★★★ 

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (alkup. When God Was a Rabbit, 2011)

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Tammi, 2012

325s.

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta (& Bingo!)

Shin Dong-hyuk on (tai on ainakin ollut vuoteen 2012 mennessä) ainoa pohjoiskorealaiselta vankileiriltä onnistuneesti karannut henkilö. Kirjassaan kirjailija-toimittaja Blaine Harden tutustuu vielä inhimillisyyttä opettelevaan Shiniin ja tämän uskomattomaan tarinaan.

Lukiessani kirjaa tuntui kuin olisin lukenut fiktiota, jotain keksittyä. Miten kaikki ne kammottavat asiat, joita Shin ja muut leiriläiset päivittäin joutuvat kokemaan, voivat mitenkään olla totta? Leiri 14. asukkaat eivät ole ihmisten tasolla, vaan heidät saatetaan teloittaa pienimmistäkin virheestä. He tekevät kovaa työtä pienellä ruokamäärällä, useimmat koko elämänsä ja vain siksi, että ovat tunteneet väärintekijän tai sattuneet syntymään leirille.

Tällaisia teoksia tarvitaan, jotta ymmärtäisimme, että näitä asioita tapahtuu oikeasti jossain. Toisaalta fiktion tuntu tai kirjan jäykkä rakenne etäännyttävät lukijan tapahtumista ja Shinistä. Ymmärrän kirjan arvon, mutta tunnen itseni edelleen vähän sivustaseuraajaksi.

★★★ 

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta (alkup. Escape from Camp 14, 2012)

Suomentanut: Ruth Jakobson

Gummerus, 2012 (kuvassa näkyvä painos 2014)

195s.

Hardenin teoksen myötä rastitan kirjabingosta kohdan "Tositarinaan perustuva". Lisäksi sain luettua juuri loppuun Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala -teoksen, josta kirjoitan lisää heti päivällä, sillä kirja ansaitsee aivan oman postauksensa. Kani nimeltä jumala täyttää kirjabingosta kohdan "Palkittu kirja", sillä wikipedian mukaan teos toi kirjailijalleen New Writer of the Year -palkinnon Galaxy National Book Awardseissa sekä voitti muun muassa Newton First Book Awardin Edinburgh International Book Festivalilla. Näiden kahden rastin jälkeen minäkin voin vihdoin huutaa BINGO!, ja vielä oikein kuuluvasti, sillä saan samalla kertaa kaksi bingoriviä. Oli jo aikakin, sillä tämä päivä on viimeinen, kun bingo on enää käynnissä.  

Toinen bingoista muodostuu vaakarivistä:

Maria Semple: Missä olet Bernadette (Kannen perusteella valittu)

Blaine Harden: Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta (Tositarinaan perustuva)

Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin (Kannessa eläinkuva)

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (Palkittu kirja)

Ursula Poznanski: Vii5i (Dekkari)

Toinen bingo tulee vinorivistä:

Marisha Pessl: Yönäytös (Yli 500 sivua)

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki (Lainattu kirja)

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt (Alle 200 sivua)

Kirjabingon aikana tuli luettua kaikenlaisia kirjoja, niin tositarinoita, kevyitä, lapsille tarkoitettuja, vakavia kuin jännittäviä. Mitään kovin historiallista en ehtinyt lukea, vaan kaikki kirjat sijoittuvat aika lähelle nykypäivää. Paras lukukokemus oli ehdottomasti Kani nimeltä jumala ja laimemmaksi kokemukseksi jäi puolestaan Harold Fryn odottamaton toivioretki. Mikään kirjoista ei kuitenkaan ollut käsittämättömän huono, vaan kaikista nautin ainakin jossain vaiheessa. KIITOS siis kovasti innoittavan bingon järjestäneelle Le Masque Rouge -blogin Emilielle!

Kirjakuva päivässä -haaste

31. "Freebie". Kuva on Le Masque Rouge -blogista

Juuri kun ehdin edellisessä postauksessa kirjoittaa, etten luultavasti saa yhtään bingoriviä kesän kirjabingossa, tuodaan eteeni jo uutta haastetta. Le Masque Rouge -blogin Emilie on ollut jälleen asialla ja soveltanut suositusta "kuva päivässä" -someilmiöstä kirjaversion. Itse olen suunnitellut osallistuvani kyseiseen ilmiöön jossain vaiheessa, mutta tämä kirjaversio kuulostaa niin paljon enemmän omalta jutultani, että taidankin lähteä mukaan mieluummin tähän.

Voi olla, että joku on jo huomannut, kuinka onneton olen haasteiden kohdalla. Joko minulla kestää niiden suorittamisessa äärettömän kauan, hoksaan ne vasta kauan muiden jälkeen tai sitten en saa niitä ollenkaan valmiiksi. Koska minähän kuitenkin rakastan haasteita, en aio kiusallakaan lakata osallistumasta niihin, vaan otan vain rennomman asenteen niiden suhteen. Tällä kertaa ei ole niin vakavaa, vaikka kirjakuvaa ei ilmestyisi joka päivä, kunhan haasteen suorittaminen on kivaa.

Le Masque Rouge -blogista löytyy lisätietoa haasteesta, mutta yksinkertaisesti ohjeet kuuluvat näin: Nappaa elokuussa joka päivä yksi kirjakuva ohjeen mukaisesti ja jaa se jossakin (esim. Instagramissa). Ohjeita saa Emilien mukaan soveltaa omien mieltymysten mukaan. Julkaistuun kuvaan kannattaa muistaa laittaa hashtag #kirjakuvapäivässä, jotta se on muiden löydettävissä.

Itse en aio osallistua haasteeseen Instagramissa, vaan kokeilen laittaa kuvia joka päivä tänne blogiin. Ensimmäinen päivä elokuuta nähdään kuinka siinä käy, kun kuvaus lähtee liikkeelle luettavana olevasta kirjasta. Tulkaahan ihmeessä muutkin mukaan tähän mahtavaan haasteeseen! :)

Ursula Poznanski: Vii5i

Ursula Poznanskin Vii5i päätyi lukulistalleni oikeastaan aika yllättäen. Vaikka nuorempana luin paljon dekkareita, eivät ne Agatha Christieitä lukuun ottamatta enää juuri kuulu lukemisiini. Sitten näin Viidestä sekä sitä seuraavasta osasta kehuvia blogiarvosteluja ja ajattelin, että ehkä voisin antaa tälle kirjalle joskus mahdollisuuden. Siis joskus sitten tulevaisuudessa. Kun kirja kuitenkin ilmestyi aivan nenäni eteen kirjastossa, päätin lukea sen jo nyt.

Vii5i on aika lailla tavallista kaavaa noudatteleva dekkari, johon kuitenkin tuo uutuudenviehätystä harrastus nimeltä geokätköily. Voisin kuvitella, että lajin harrastajana olisin saanut kirjasta vielä enemmän irti, mutta pidin siitä myös näin "maallikkona". En myöskään kokenut, että harrastamattomuus olisi aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia kirjan ymmärtämisessä, sillä muun muassa termit selitettiin todella hyvin.

Teoksen päähenkilö on Beatrice Kaspary, joka saa kollegoineen uransa tähän asti vaikeimman ja verisimmän arvoituksen ratkaistavakseen. Kaikki alkaa, kun syrjäiseltä lehmälaitumelta löytyy murhattu nainen jalanpohjissaan kummalliset koordinaatit. Nämä koordinaatit johdattavat poliisit eteenpäin uusien murhien jäljille.

Kirjan luettuani ihmettelin suuresti sitä, miksi olin osittain tiedostamattomasti lakannut lukemasta dekkareita. Nehän ovat aivan mahtavia varsinkin näin kesällä, kun kaipaa jotain jännittävää ja juonivetoista luettavaa. Kuten minulle tapaa nykyään usein käydä, esimerkiksi viimeksi Harold Fryn odottamattoman toivioretken kohdalla, en päässyt tarinaan aivan heti kiinni. Sadan sivun jälkeen en kuitenkaan voinut laskea kirjaa enää käsistäni, vaan luin sen loppuun yhdeltä istumalta.

Murhien selvitys on kirjassa pääosassa, mutta myös Beatricen yksityiselämästä ja sen vaikeuksista saadaan aika paljon tietoa. Minusta tämä oli piristävää, sillä dekkareissa harvemmin kerrotaan omaan makuuni tarpeeksi henkilöiden elämästä työn ulkopuolella. Yksityiselämän kuvaus antoi inhimillisemmän kuvan Beatricesta, josta muuten oli saanut käsityksen vain kovaotteisesta työnarkomaanista, joka ei nuku koskaan kunnolla. Muut henkilöt jäivät tosin Beatricen varjoon, ja menin välillä jopa vähän sekaisin hahmoissa, sillä varsinkin naisen kaksi läheistä mieskollegaa (Stefan ja toinen jonka nimeä en muista) muistuttivat paljon toisiaan.

Uutta minulle oli myös se, että kirja sijoittuu Itävaltaan. En ole ainakaan blogiaikanani lukenut yhtäkään sinne sijoittuvaa kirjaa, ja uusista paikoista on aina mielenkiintoista lukea. Toisaalta, jollei muutamia kadunnimiä oteta lukuun, olisi kirja voinut sijoittua oikeastaan melkein minne tahansa, niin vähän ympäristöä kuvailtiin. Ja näin suomalaiselle metsät ja kalliot eivät juuri kotimaan luonnosta erotu.

Yritin lukiessani kovasti arvuutella murhaajaa ja oletinkin aika kirjan alkupuolella osuneeni jo oikeaan. Silloin ehdin hetkellisesti olla vähän pettynyt, sillä ajattelin, ettei tapauksella voi olla näin helppo ratkaisu. Onneksi sain kuitenkin pidettyä uteliaisuuteni kerrankin kurissa, enkä kurkannut viimeisille sivuille. Kirja nimittäin onnistui yllättämään minut aivan täysin loppuratkaisullaan.

Vaikken välttämättä vielä tämän teoksen myötä geokätköilystä innostunut, onnistui Poznanski saamaan minut puolelleen yllättävillä juonenkäänteillä ja inhimillisellä päähenkilöllä, johon haluaa tutustua lisää. Odotankin, että Beatrice Kaspary -sarjan toinen osa, Sokeat linnut, valottaisi vielä enemmän naisen yksityiselämän kiemuroita.

★★★★

Ursula Poznanski: Vii5i (alkup. FÜNF, 2012)

Suomentanut: Anne Mäkelä

Atena, 2013

426s.

Vii5i täyttää kirjabingosta kohdan "Dekkari". Voi muuten hyvin olla, että bingo jää minun osaltani tällä kertaa saamatta. Minulla on ollut pitkään kesken yksi tositarinaan perustuva teos Pohjois-Koreasta ja sen ehdin varmaan vielä heinäkuun aikana lukeakin loppuun, mutta "Palkittu kirja" -kohtaan minulla ei taida olla mitään teosta varalla, enkä sellaista välttämättä ehdi hankkiakaan. Vaikka bingo jäisi saamatta, on haaste ollut kuitenkin erittäin hauska. :)

Lomalla ovat olleet niin mieli, lukutahti kuin blogikin

Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on ollut koko kesän kattava loma, ellei muutamia tulossa olevia kesätenttejä oteta lukuun. Ajattelinkin vielä kesäkuun alussa, että tulevana kesänä ehdin lukea vaikka millä mitalla ja pitää bloginikin suhteellisen aktiivisena. Toisin taisi kuitenkin käydä, sillä blogini on päivittynyt viimeksi lähes kaksi viikkoa sitten.

Olen minä sentään lukenut, en vain sillä tahdilla mitä yleensä. Yhteen kirjaan on saattanut kulua viikko tai ylikin, kun on ollut paljon muuta tekemistä. Olen viettänyt aikaa ystävien ja perheen kanssa, matkustellut jonkin verran ja nauttinut lämpimästä säästä. Lukeminen on jäänyt aina taka-alalle, mutta ehkä sen voi antaa anteeksi. Syksyn tullessa kun pääsen varmasti jälleen samaan rytmiin, niin kirjojen kuin blogin kanssa.

Oman vaikeutensa blogin päivittämiseen on tuonut se, että oma tietokoneeni hajosi toukokuun loppupuolella. Kotona ollessa olen voinut käyttää poikaystävän konetta, mutta matkustellessa paikkakunnalta toiselle on täytynyt aina miettiä, mistä pystyn päivittämään seuraavan postauksen. Siksi minulla onkin nyt jonossa muutama kirja-arvostelu, jotka voin julkaista vasta vähän myöhemmin. Kännykkä soveltuu kohtuullisesti kommenttien kirjoittamiseen, mutta kokonaista postausta en ole uskaltanut lähteä sillä kirjoittamaan. Onneksi uusi tietokoneeni saapuu pian, ja ongelman pitäisi korjaantua.

Kirjoja olen kuitenkin hankkinut jonkin verran, vaikka lukeminen ja kirjoittaminen ovat jääneet vähälle. En ostele enää nykyisin kirjoja hirveästi omaksi, vaan turvaudun mieluummin kirjastojen tarjontaan. Alkuviikosta kävin kuitenkin pyörähtämässä Suomalaisessa kirjakaupassa sekä kirpputorilla ja kummastakin nappasin mukaani monia lukulistallani olevia teoksia. Koen saaneeni aikamoisen saaliin, sillä kuvassa näkyvien teosten keskihinta oli alennusten jälkeen vain 2,60 euroa! Varsinkin Kani nimeltä Jumala -, Life After Life- ja Pitkän päivän ilta -teosten lukemista odotan innolla.

Ukkos- ja sadekuurot näyttäisivät tauonneen, joten minä taidan jatkaa sunnuntaitani pihalla lukien. Vielä en kuitenkaan pääse ostosteni kimppuun, vaan joudun tarttumaan tenttikirjoihin. Ihanaa loppusunnuntaita kaikille!

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

Harold Fry on tuikitavallinen eläkeläismies siihen saakka, kunnes saa odottamattoman kirjeen takavuosien tuttavaltaan. Tuttava teki aikoinaan Haroldille suuren palveluksen, mutta Harold ei ole pystynyt häntä siitä koskaan kiittämään. Pelkkä vastauskirjeen postittaminen kuolemansairaalle tuttavalle ei yhtäkkiä tunnukaan riittävältä, vaan Harold tekee hetken mielijohteesta jotain aivan muuta. Näin alkaa satoja kilometrejä kestävä toivioretki.

Kirjan alkuasetelma on mielestäni erikoinen ja kiinnostava ja aloinkin lukea sitä hyvin innokkaasti. Valitettavasti kirjan alkupuoli tuntuu kuitenkin matelevan, kun Harold tekee samat asiat useaan otteeseen. Hän kävelee, pysähtyy, syö ja juo ja puhuu ihmisten kanssa, nukkuu. Nämä ainakin viiteen kertaan toistettuna. Aloin miettiä, onko Haroldin koko matka yhtä vaivalloista ja yksitoikkoista, ja että pitäisikö minun jättää kirja kesken. Vähän hampaita kiristellen päätin kuitenkin jatkaa lukemista eteenpäin.

Tarina lähtee liikkeelle mielestäni kunnolla vasta puolivälissä. Tällöin aloin ensimmäistä kertaa kiinnittää kunnolla huomiota myös Haroldiin hahmona. Aiemmin olin pitänyt häntä kohteliaana herrasmiehenä, mutta aika persoonattomana ja värittömänä henkilönä, jonka tarinan naiset voittavat mennen tullen. Toisaalta Harold miettii itsekin omaa tavallisuuttaan, joten tietynlainen värittömyys voi olla myös kirjailijan tiedostettu valinta. Vähitellen Harold saa kuitenkin lihaa olemattoman persoonansa päälle, kun hän joutuu kohtaamaan itselleen uusia tilanteita.

Käänteet, joihin Harold matkallaan joutuu, eivät juuri tule lukijalle yllätyksenä. Kyse on pikemminkin siitä, että lukija katselee vierestä, kun hahmot myöntävät kipeät salaisuudet itselleen ja muille, ja kasvavat näin ihmisinä. Henkilöhahmojen kehitys on aina mielenkiintoista ja jopa toivottavaa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt minulle. Olisin kaivannut enemmän virran vietäväksi heittäytymistä, sillä kirjan tapahtumat tuntuvat paikoitellen jopa liiankin suunnitelmallisilta.

Harold Fryn odottamattoman toivioretki ei ollut minulle odottamaton, mutta tuntui puolestaan juuri siltä tuhannen kilometrin toivioretkeltä. Tarinan loppupuoli pelastaa paljon, mutten silti pystynyt unohtamaan alun aiheuttamaa karvasta pettymystä. Haroldin toivoisi olevan tarinan päähenkilö, mutta silti tykästyin enemmän hänen vaimoonsa, ja olisin halunnut tarkempaa ja vaihtelevampaa kuvailua Englannin maaseudusta, mutta sain vain kuulla samoilla sanoilla ruohoisista mäennyppylöistä toisensa perään. Kirjalla on hyvä idea, joka onnistuu paikoitellen, mutta silti olisin kaivannut jotain lisää.

 ★★

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki (alkup. The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry, 2012)

Suomentanut: Hilkka Pekkanen

WSOY, 2014

327s. 

Harold Fryn odottamaton toivioretki tarttui käteeni kirjastosta, joten rastitan kirjabingosta kohdan "Lainattu kirja".

 

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Maria Semplen Missä olet, Bernadette? esittelee lukijalle Bernadette Foxin, entisen tähtiarkkitehdin, jonka järki tuntuu paenneen hermoromahduksen myötä. Näin ajattelevat ainakin hänen naapurinsa Seattlessa. Bernadette välttelee pakkomielteisesti ihmisten seuraa, nukkuu julkisilla paikoilla ja väittää jopa, että häntä seurataan.

Oikullinen käytös vaikuttaa myös Bernadetten perheeseen. Huolestunut ja raivostunut aviomies päättää vihdoin tarttua toimeen, mutta sen seurauksena Bernadette katoaa kokonaan. Tytär Bee on ainoa, joka uskoo äitiinsä, ja tekee kaikkensa, jotta löytäisi tämän jälleen.

Missä olet, Bernadette? -teosta kuvaillaan takakannen sitaatissa satiiriksi. Olen huomannut, että satiiri on ainakin omalla kohdallani vaikeahko laji, enkä siitä syystä ole lajin kirjoja juuri lukenutkaan. Viimeisin satiiri, johon tartuin, taisi olla keväällä lukemani Alan Bennettin Epätavallinen lukija, joka jätti minut huumorillaan kovin kylmäksi. Aina ei oikein tuntunut saavan selville, kuka nauraa ja kenelle, ja mikä tässä on kritiikin kohteena. Myös Bernadetten tarinan kanssa uhkasi käydä samoin, mutta nihkeän alun jälkeen kirja onneksi vei mukanaan.

Kirja kulkee eteenpäin pääasiassa hahmojen toisilleen lähettämien kirjeiden ja sähköpostiviestien välityksellä. Sen lisäksi Bee kertoo oman näkökulmansa tapahtumiin ja äitinsä etsintäretkeen. Koska kirjeitä saattavat lähettää jopa sellaiset ihmiset, joiden tarinaan ei sen kummemmin paneuduta (kuten poika, jonka Bernadette tapaa kaupungilla), oli minulla alkuun vaikeuksia pysyä mukana siinä, kuka viestin kulloinkin on kirjoittanut ja kenelle. Toisaalta tällainen kerrontatapa myös mahdollisti hauskojen sattumusten ja väärinkäsitysten syntymisen, kun hahmot eivät puhu toisilleen kasvotusten.

Kun tarinaan ja henkilöihin tutustui tarkemmin, ymmärsin, etten ole hetkeen pitänyt minkään kirjan hahmoista yhtä paljon! Bernadettea, tuota ihmisrauniota, kohtaan tunsin suurta sympatiaa ja näin hänessä jopa palasia itsestäni. Bee on nuoren ja lapsellisen olemuksensa takana hyvin rohkea ja reipas, Elgie-isä sisimmässään rakastava aviomies. Bernadetten arkkivihollinen, Audrey, on myös hyvin herkullinen hahmo juonitteluineen, ja olisin mielelläni lukenut hänestä lisääkin.

Missä olet, Bernadette? tarjoaa lukijalle monipuolista luettavaa. Siitä löytyy huumoria, hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia hahmoja, draamaa, syvää rakkautta ja suuri seikkailu. En muista olenko aikaisemmin toivonut yhtä kovasti, että kirja saisi jatkoa ja voisin lukea lisää hahmojen elämästä.

★★★★

Maria Semple: Missä olet, Bernadette? (alkup. Where'd You Go, Bernadette, 2012)

Gummerus, 2013

Suomentanut: Outi Järvinen

322s.

Kirjalla on mielestäni muuten aivan ihana kansi. Tähän karkkiväreillä ilottelevaan teokseen tarttui mielellään, ja siksi rastitankin kirjabingosta kohdan "Kannen perusteella valittu".