Kadotuksen porteilla Beckin seurassa

Elämme lopun aikoja.

Se käy selväksi, kun katsoo ruotsalaisen Beck-poliisisarjan loppupään elokuvia, synkeitä ja depressiivisiä. Beck-sarja on kuin traaginen rakastaja: se ei tyydy syöksymään hornaansa yksinään vaan haluaa vetää mukanaan petollisen rakastettunsakin, joka hänet hylkäsi. Koko maailma, turvaisa lintukoto, pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta - ne kaikki jättivät Beckin, ja kosto on sen mukainen eli mahdollisimman suloinen.

[Varoitus! Kirjoitus sisältää loppupuolella vastuutonta mässäilyä ikävänpuoleisilla asioilla.]

Beck 25 (4:1): Myrskyn silmässä (Ruotsi, 2009)
(I stormens öga, ohj. Harald Hamrell)
Nelonen ti 3.9.2013 klo 22.00

Beck-sarjan edellisessä elokuvassa Herran nimeen (2007) kadotuksen lieskat kärvensivät ainoastaan huusholliinsa linnoittautunutta kovispoliisi Gunvald Larssonia (Mikael Persbrandt), mutta uuden elokuvan tullen hän on tartuttanut myös esimiehensä, rikoskomisario Martin Beckin (Peter Haber). Tämä potee omassa kotonaan, poissa virkatehtävistään, tautia, jonka luonnetta ei määritellä mutta joka on selvästi luonteeltaan jotain ihan muuta kuin tavallista kausiköhää. Meidän pitäisi kai tilata Ranskasta psykoanalyytikko Julia Kristeva itsensä tekemään asianmukainen diagnoosi tästä lopun ajan sairaudesta.

Elokuvan alkujaksot ovat nopealeikkauksiset ja virtaviivaiset. Kahden vuoden kuvaustauon jälkeen on selvästi pyritty trendistämään ilmaisukieltä. Tukholma, vielä aikaisemmissa beckeissä sentään suht turvallinen meidän oma kaupunki, on muuttunut batmanilaiseksi Gotham Cityksi, jossa kaupunki itse on riistänyt herruuden ihmisistä, joita se nyt vainoaa. Tässä todellisuudessa Gunvald Larsson ottaa itseoikeutetusti roolin Batmanina, joka kaahaa batmobilellaan (vm. 2009, Turbo Diesel) kaikkia liikennesääntöjä rikkoen auttamaan avutonta neitoa tornissa.

"Onhan meillä aina Sansibar."

Tarinan avuton neito tornissa on Kim Reeshaug (Kirsti Eline Torhaug, s. 1969), jonka parina Gunvald Larsson yrittää kaiken synkkyyden keskelle luoda omaa casablancaansa - sinä Ingrid Bergman, minä Humphrey Bogart. Kimillä ja Gunvaldilla on nimittäin takanaan yhteistä menneisyyttä enemmän kuin äkkinäinen osaisi odottaakaan: elämää suurempi rakkaustarina, kymmenen vuotta sitten - Sansibar ja sen valkeaakin valkeammat hiekkarannat. Ja jotain enemmänkin...

Kim on ekologisesti valveutunut, ja hänen kauttaan Myrskyn silmässä johdattaa meidät tarinan fokukseen: ympäristöterroristeihin, jotka suunnittelevat rajua iskua kansankoti Ruotsia vastaan. Aihe antaa elokuvantekijöille värkit myös periruotsalaiseen yhteiskuntakritiikkiin: ydinvoimalat ovat suojattomia odottamattomia hyökkäyksiä vastaan, ja poliittiset päättäjät uhkaavat välinpitämättömyydellään koko valtakunnan olemassaoloa. (Ks. Uuden Suomen uutinen vuodelta 2009.)

Myrskyn silmässä on oikeastaan aika kaukana poliisigenrestä. Sairaslomalainen Beckillä ei ole valtuuksia tutkia, muuta kuin yksityisetsivätyyliin. Sen sijaan hän joutuu itse tutkittavaksi, kuulusteltavaksi, epäillyksi - sanalla sanoen vanhan vihtahousun käristyspenkkiin, kun kotiruotsalaisten Säpo ja brittien MI6 yhteisvoimin piinaavat häntä. Ja Gunvald Larsson on suorastaan lainsuojaton, henkipatto, jota Beckin ei olisi lupa suojella.

Vainottuna mierolaisenakin Gunvald kuitenkin kohoaa sankariksi, siinä mitassa kuin sankaruus yleensä lopun aikojen Gotham Cityssa on mahdollista. Tämä parroittunut, puolitaataksi rappioitunut toimintasankari ei kuitenkaan voi suojella edes neitoaan tornissa. Alun tiheitten toimintajaksojen jälkeen hän siis joutuu hiljentymään ja vetäytymään suremaan kuollutta rakastettuaan.

Mutta tapahtuu ihme: Taustalla alkaa soida krzysztofkieślowski, ja koko kohtaus muuttuu krzysztofkieślowskiksi - ihan puolalaismestari Kieślowskin hengessä Gunvald Larsson näkee kuolleen rakastettunsa pimeän kadun varjoissa ja suuntaa tämän luo. Tässä vaiheessa minulla ei olisi mitään sitä vastaan, vaikka koko stoori kokisi muodonmuutoksen krzysztofkieślowskiksi, sillä siinä määrin kylmänhaaleaksi alun ulkokohtainen (tai ainakin abstrakti, ihmisetön) toiminta on minut jättänyt. Mutta onneksi tarina silti tajuaa jatkua tämän suvannon jälkeen.

***

Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat kokonaan... Nimittäin Beckin työtoverit. Poissa he ovat kaikki, poissa, manan majoille kai menneet - poissa kaikki naisellinen lämpökin, jonka rakastavassa olemuksessaan loi lempeäkatseinen Lena Klingström muinoin. Samaan hautaankohan on pistetty Beckin tytär Ingerkin poikineen, ja Beckin kantaravintolan kantatarjoilija Mats (Bo Höglund)?

Beckin ja Larssonin lisäksi meillä on enää nuorempi poliisi Oskar Bergman (Måns Nathanaelson, s. 1976), joka on onneksi saanut kerätyksi epävarmaan olemukseensa vähän jämäkkyyttä. (Jos ruotsalaiset keksivät seurata brittimalleja, niin muutaman vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen Beck nousee haudastaan spin-off-sarjana nimeltä Bergman, jossa itsetunnottomasta Oskarista on stailattu oikea rikostenratkontakone, tyyliin Lewis maineikkaan Morse-sarjan seuraajana.)

Myös Beckin naapuri Valdemar (Ingvar Hirdwall) näyttäytyy sentään lyhyessä ja surkeassa kohtauksessa! Sarjan edellisessä elokuvassa hän tunnetusti muutti asumaan alempaan kerrokseen, ja nyt hän joutuu kuikuilemaan parvekkeella drinkkiään särpivää Beckiä kuin joku Romeo saavuttamatonta Juliaansa. Tai oikeastaan kurkottamaan entistä naapuriaan kohti kadotuksen syvyyksistä, de profundis, anomaan tältä edes pienintä huomionosoitusta. Kohtaus sopii hyvin elokuvan apokalyptiseen lohduttomuuteen.

Lopun aikojen toimintasankari Oskar-kollegan tyylikkäässä verryttelytakissa.

Tietenkin Beck käväisee myös sureksimassa esinaisensa, rikostarkastaja Margareta Obergin, haudalla. Tältähän otettiin nirri pois sarjan edellisessä tarinassa. Hautajaisia tanssitaan tässäkin elokuvassa. Juhlakaluna tosin ei ole esimerkiksi Gunvald Larsson, vaikka hänen kylmettynyttä kalmoaan naarataankin jakson mittaan vapaasataman vesien pohjasta, sillä Gunvald Larssonin pitää kestää ennen lopullista romuttamista vielä yksi Beck-tarina, se vihoviimeinen.

***

Tuo Beck-tarina, Elävältä haudattu (Levande begravd, 2009), näytetään Neloselta ensi tiistaina. Jos sama meno kohti kadotuksen yhdeksättä piiriä ja suppilon pohjaa jatkuu, kovin synkeät näyt meillä ovat edessä. Silmieni eteen nousee monta skenaariota siitä, mikä meitä saattaa odottaa.

Ehkäpä elokuvan alussa Tukholman alta löytyy suunnaton onkalo, mahdollisimman infernaalinen ja pahalta haiseva. Viimeinenkin eli seitsemäs sinetti on vihdoin murrettu ja Beckin ja Gunvaldin rappio on saavuttanut huipennuksensa. FBI, CIA ja Suomen liikkuva poliisi, joka vielä vuonna 2009 toimi aktiivisesti, ahdistavat parivaljakon tuohon onkaloon, johon he perustavat Uuden Sodoman ja Uuden Gomorran. Siellä he käyvät juhlallisesti alttarille, jonka edessä itse Pimeyden Ruhtinas vihkii heidät epäpyhään avioliittoon. Vieraiksi katalat Beck ja Gunvald ovat luonnollisesti kutsuneet kaikki Beck-sarjan vakiohahmot vuodesta 1997 alkaen, myös rikostutkija Alice Levanderin (Malin Birgerson), joka katosi jälkiä jättämättä toisen tuotantokauden jälkeen ja jota on siitä lähtien vaadittu takaisin lukuisissa keskustelupalstapuheenvuoroissa.

Vihtahousu valmiina vihkimään Beckin ja Gunvaldin. (Kuva: Gustave Doré.)

Sitten siirrytään viettämään hääjuhlaa Uuteen Bensikseen. Kaikki saavat mahansa täyteen hannespullaa, eli meno on kuin vanhan Rooman legendaarisissa orgioissa. (Tuotantoporraskaan tuskin on pihistellyt toogakangasmenoissa.) Sitten tulee kaasuräjähdys, joka saa onkalon sortumaan, ja Beck ja Gunvald ja kaikki häävieraat hautautuvat elävältä. (Valitettavasti televisiotekniikka ei ole vielä niin pitkälle kehittynyttä, että kotisohvillaan tapahtumia järkyttyneinä seuraavat tv-katsojatkin saisi noukittua mukaan surman suuhun. Beckin kosto on silti suht suloinen, vaikkei ihan täydellisyyteen ylläkään.)

Ei se oikeasti niin mene.

Oikeasti päätösjaksossa taidetaan vähän pakittaa valitulta kadotuksentieltä. IMDb nimittäin kertoo, että mukana päätöskarnevaalin riennossa ovat jälleen äidinmaidontuoksuinen Lena Klingström ja Beckin itseään hakeva Inger-tytärkin, samoin kuin pirtsakka ruumiinavaaja Oljelund (Peter Hüttner, s. 1945) ja tarjoilija Mats.

Tutkimusryhmä reippaassa työn touhussa päätöselokuvassa.

Elävältä haudattu lähtee käyntiin idylliseltä tukholmalaisleikkikentältä, josta löytyy puuarkku ja puuarkusta elävänä sinne haudattu yleinen syyttäjä. Sairaslomansa ainakin toviksi päättänyt Beck epäilee ryhmineen paikallisia Helvetin enkeleitä, mutta sitten kyseisen moottoripyöräpoppoon päällikkökin löytyy puuarkusta, elävältä sinne tukahdutettuna hänkin. Eikä puuarkkujen sarja suinkaan pääty tähän...

***

Beckin vuosien ja tuotantokausien karttuessa olen huomannut pitäväni yhä enemmän nimiroolin näyttelevästä ja hyvää vauhtia ikääntyvästä Peter Haberista (s. 1952). Hän on itse asiassa kohonnut todellisten lempinäyttelijöideni kastiin, samaan ryhmään kuin rikosylikomisario Wexfordina paikkansa sieluuni löytänyt George Baker (1931 - 2011). Ehkä kyseessä on vain rakastunut sokeus tosiasioille, mutta mielestäni Haber on viime vuosina alkanut ulkoisestikin muistuttaa yhä enemmän brittinäyttelijä Bakeria.

Aiemmat Beck-tekstini:

• Beck ja Saksa (sarjan kytköksestä Saksaan, 20.11.2010)
• Ylimysten huvituksista (jakso 21. Japanilainen maalaus, 14.3.2011)
• Beckin äärellä, ja Persbrandtinkin (ennakko jaksosta 24. Herran nimeen, 28.3.2011)

Beckin äärellä, ja Persbrandtinkin

Tulevana torstaina Nelonen esittää Beck-sarjan 24. elokuvan Herran nimeen (I Guds namn, 2007). Sen piti nelisen vuotta sitten valmistuessaan olla sarjan viimeinen episodi, mihin hyvin sopii yhden sarjan keskeisen henkilön kuolema.

Sarja sai kuitenkin pari vuotta myöhemmin jatkoa kahden tarinan verran. Noita kahta elokuvaa, Myrskyn silmässä ja Elävältä haudattu (2009), ei silti nähdä ainakaan tämän esitysrupeaman yhteydessä. Toivottavasti ne saavat televisioensi-iltansa Suomessakin lähiaikoina.

Elokuvan esittely Nelosen kotisivuilla

Tero Niemenpään näkemyksekäs arvostelu

Mika Sipuran yhtä lailla näkemyksekäs ja kriittinen arvostelu

Ruotsinkielinen arvostelu HomeEnter.comissa
Elokuvan traileri YouTubessa

Beck ja odottamaton kalmo.

Herran nimeen alkaa paparazzi-valokuvaajan murhasta, jonka Beck ryhmineen saa tutkittavakseen. Vyyhti laajenee äärioikeistolaisiin, homofobisiin piireihin, ja lopulta saadaan viettää mainittuja poliisihautajaisia. Jännityksen maksimoimiseksi tarinassa joutuvat uhatuksi tutkijaryhmän lisäksi kaikki heidän tunnetut sukulaisensakin: Beckin tytär ja tyttärenpoika sekä Gunvald Larssonin sisarentytär.

Elokuvan alussa Larsson, tuo "Likainen Gunvald", kärsii loppuunpalamisesta mutta virkoaa onneksi sängynpohjalta. Beckillä puolestaan on ongelmia tyttärensä Ingerin kanssa, taas kerran.

Elokuvan luonnollisesta kestosta jouduttiin kuulemma nipistämään lähes puoli tuntia leikkauspöydässä, mikä näkyy tapahtumien varsin nopeana tempona.

Joissakin arvioissa Beck-sarjan todetaan olleen jo kypsä päättymäänkin tämän 24. episodin myötä. Itse olen toista mieltä. Mielestäni sarja on säilyttänyt vetonsa kolmannellakin kaudellaan. Käsikirjoitukset ovat yltäneet kansainvälisiin mittoihin, ja esimerkiksi 18. Tyttö maakellarissa ja 21. Japanilainen maalaus ovat luoneet sarjalle uutta leimaa.

Ensimmäisen tuotantokauden käsikirjoitukset vuosilta 1997 - 98 tuntuivat viime syksyn uudella katsomisella hiukan kotikutoisilta verrattuna kahden myöhemmän tuotantokauden tarinoihin. Yllätyin, miten kiivaaseen tahtiin tuo ensimmäinen kausi hyödynsi ja ammensi tyhjiin monet optiot, kuten Beckin pojan kuoleman ja Larssonin syyllisyyden pikkutytön surmasta auto-onnettomuudessa.

Aloitustuotantokauteen sisältyi kuitenkin vahvin jakso jaksolta kehittyvä jatkokertomus: Beckin ja naispoliisi Lena Klingströmin rakkaussuhde. Kolmanteen tuotantokauteen ympätty Larssonin ja Inger Beckin kesy deittailu on siihen verrattuna varsin pliisu ja kulunut tarina, tilantäytettä.

• Tuore Beck-tekstini: Kadotuksen porteilla Beckin seurassa (6.9.2013; elokuvan 25. Myrskyn silmässä esittely - sisältää myös sisällysluettelon kaikista Beck-teksteistäni).

Beck-sarjan filmausten aikana Gunvald Larssonia esittävästä Mikael Persbrandtista (s. 1963) on kasvanut melkoinen ilmiö ruotsalaisessa elokuvamaailmassa. Hän on saanut jalansijaa maailmallakin, sikäli kuin tuore kokaiinikohu ei peruuta hänen rooliaan The Hobbitissa (2012), Peter Jacksonin Tolkien-suurtuotannossa.

Tietämäni mukaan nimenomaan Persbrandt oli kovin haluton palaamaan Beck-tuotantoon enää kolmannen kauden ja Herran nimeen -elokuvan jälkeen. Tämä tuntuu minusta hiukan hämmästyttävältä, kun ajattelee, että hän kuitenkin otti vastaan yhden päärooleista oikeussarjassa Syyttömänä tuomittu (Oskyldigt dömd, 2008 - 09).

Staffan Åhmanin ruotsinkielinen arvostelu Syyttömänä tuomittu -sarjasta
Sarjan esitystiedot Ylen kotisivuilla

Mikael Persbrandt Viisikon johtajana.

Sarjassa Persbrandt esittää narsistista ja äkkiväärää oikeustieteen professoria Markus Haglundia, joka ohjastaa nelijäsenistä oikeustieteen opiskelijoitten ryhmää. Ryhmä on erikoistunut vapauttamaan vankilasta sinne ilman syytään joutuneita paljastamalla oikean rikollisen.

Sarjan 45-minuuttiset tarinat ovat varsin naiiveja ja yksipuisia verrattuna Beckin ykköslaatuisiin käsikirjoituksiin. Juonenkulut ovat nuortenkirjamaisia, ja huumorikin revitään sieltä mistä halvimmalla saadaan, esimerkiksi Haglundin ja toisen oikeustieteen professorin keskinäisistä kisailuista. Ristiriitaiseksi tarkoitetun Haglundin persoonakaan ei kestäisi vähäisintäkään raaputusta - hahmo on vain kullattu verrattuna Beckin Larssonin täyskultaiseen persoonakuvaan.
 
Syyttömänä tuomittu oli kuulemma ruotsalaiskanavan kallis suurtuotanto, mitä ei jäljestä uskoisi. Useissa arvioissa sarja on leimattu amerikkalaisen lääkärisarjan House (2004 - ) halvaksi kopioksi, jossa Persbrandt on Hugh Laurien esittämän tohtori Housen köykäinen vastine.

Sarjan viimeinen, 24. jakso Tuntematon todistaja nähdään uusintana ensi lauantaina Yle FST5 -kanavalla.

Ylimysten huvituksista

Viime torstaina Nelonen esitti Beck-sarjaan kuuluvan tv-elokuvan Japanilainen maalaus. Kun katsoin sen kovalevyltä eilen, huomasin sen erityisen vaikuttavaksi kokemukseksi, minkä kunniaksi elokuva saa oman arviointinsa Villa Derrickeriaan.

Kritiikit lehdissä ja keskustelupalstoilla ovat voimakkaan ristiriitaisia, mitä ihmettelen. Eräs jaksoa ylistänyt keskustelija esimerkiksi toteaa elokuvan erinomaiseksi, vaikka normaalisti ei pidäkään taideaihetta sivuavista rikostarinoista.


Beck 21: Japanilainen maalaus
(Den japanska shungamålningen; 3:5, 2007; ohjaus Kjell Sundvall) - Es. to 10.3.2011 / Nelonen
Elokuvan esittely Nelosen kotisivulla
Tero Niemenpään arvostelu elokuvasta

Martin Beck, murharyhmän päällikkö - Peter Haber (s. 1952)
Gunvald Larsson - Mikael Persbrandt (s. 1963)
Lena Klingström - Stina Rautelin (s.1963)
Margareta Oberg, Beckin ryhmän esimies - Marie Göranzon (s. 1942)

Komisario Hans Sperling, saksalaispoliisi - Dieter Pfaff (s. 1947)
Beckin punatukkainen naapuri Valdemar - Ingvar Hirdwall (s. 1934)
Ernst Levendahl, rikas taiteenkerääjä - Jan Malmsjö (s. 1932), joka on oikeassa elämässä Marie Göranzonin aviomies.

190 kiloa karismaa

Rikoskomisario Sperling Saksasta.

Japanilainen maalaus alkaa oikein ryskyvällä karismalla, tosin tuontisellaisella, kun sitä rantautuu Tukholman päärautatieasemalle peräti kilokaupalla. Maineikas saksalaispoliisi Hans Sperling nimittäin saapuu Tukholmaan taidehuutokauppaan, ja hän on ottanut koko massansa matkalle mukaan.

Huutokauppasaliin Sperling rymistää palttoo ja tunnusmerkkimäinen hattu mukanaan, ja sitähän hänen viereensä parkkeeraava tyylikäs nainen moittii, naulakkokin kun aulasta löytyy. Harmillisesti vielä se japanilainen shungapiirros, jota varten saksalaiskomisario Tuhkolmaan vaivautui, päätyy tuolle naiselle.

Myöhemmin Sperling ja nainen tutustuvat paremmin toisiinsa, kun he huomaavat majoittuneensa samaan hotelliin. Komisario esittäytyy eroottisen taiteen keräilijäksi, mikä kieltämättä antaa katsojalle hivenen epämääräisen kuvan: likainen äijä...

Nainen puolestaan on taideagentti, eräänlainen taidekauppias, ja tuoreitten ystävysten kesken herää keskustelu mm. ostoringeistä, jotka rohmuavat taidetta huutokaupoista petollisesti alihintaan. Rinkiläiset näyttävät vaivaavan Tuhkolmankin taidepiirejä.

Hotellihuone 119 odottaa.

Sperlingin pahat epäilyt heräävät, kun nainen ei saavu sovittuun illallistapaamiseen. Niinpä hän ottaa luurin käteen ja soittaa Martin Beckille, vanhalle hyvälle ystävälleen. Jälleennäkeminen on lämmin ja riemuisa. Viimeksihän he kohtasivat tarinassa 18. Tyttö maakellarissa (2007), joka sekin kuuluu Beck-sarjan aatelistoon.

Yhdessä kollegat uskaltautuvat taideagentin huoneeseen, ja siellähän nainen jo odottaa heitä valmiiksi alastomana vuoteellaan, kuolleena tosin.

Marc Chagall, "Nainen ja ruusut" (1929).

Vuode on koristettu punaisin ruusuin, mikä sytyttää lampun taiteenkerääjä Sperlingin päässä. Asetelmahan on suora jäljennös Marc Chagallin maalauksesta "Nainen ja ruusut" (1929)! "Siinä nainen makaa ruusukimpun päällä kuten tuokin nainen", Sperling selittää ruotsalaiskollegalleen.

Elokuvan puolivälissä tulee ilmi toinenkin murha, joka vaatii peräti kolme uhria, ja ruumiit on jälleen aseteltu taidehistoriallisen esikuvan mukaisesti. Tällä kertaa mallina on toiminut se eroottinen shungapiirros, jota Sperling huutokaupasta hamusi. (Keskustelusivuilla kuiskitaan, että flirtillään taidemaailman kanssa Beck on ottanut mallia Da Vinci -koodin jättimenestyksellisestä konseptista.)

Komisario Sperling on kaukaa katsottuna ruma kuin synti mutta lähempää kaunis kuin paholainen, oopperalaulajan tyyliin. Jakson mittaan katsoja välttämättä lumoutuu hänen läsnäolostaan ja persoonansa hioituneisuudesta, ja ainakin minä jopa epäilin yhdessä vaiheessa, että hän nuhteettomasta taustastaan huolimatta sittenkin on tarinan konna.

Vasta jakson jälkeen löysin selityksen saksalaiskomisarion hahmon monipolviselle, viimeistellylle täyteläisyydelle. Nimittäin Japanilaisessa maalauksessa on kyse kahden suuren televisiotuotannon kohtaamisesta, vähän tyyliin Caesarin vierailu Kleopatran Egyptissä: Saksassa on tuotettu 18-osainen poliisisarja Sperling (1996 - 2007), jonka nimihenkilö nyt esiintyy omana itsenään ruotsalaisessa sukulaistuotannossa.

Sperlingin cameo-esiintyminen Beckissä on varmasti tehnyt hyvää ruotsalaissarjan katsojaluvuille Saksassa, joka on beckien tärkeä rahoittaja. Yhtä lailla cameo tekee hyvää jaksolle sellaisenaankin, vaikka katsoja ei tietäisi mitään Sperlingin elämästä saksalaisolohuoneissa.

Tutkimukset alkavat

Tutkimukset ponnahtavat käyntiin. Selviää, että murhatun taideagentin huoneesta on kadonnut ainakin kaksi Chagall-litografiaa ja huutokaupattavana ollut japanilaispiirros.

Paikalle ilmaantunut popliinitakkinen Gunvald Larsson nostattaa luonteensa mukaisesti heti diplomaattisen epätilan kehtaamalla epäillä saksalaisvierasta, tosin sinänsä hyvin perustein. Siinä ei auta vaikka Beck kuinka perustelee lihavan ystävänsä luotettavuutta. "Meilläkin on tuollaisia", Sperling toteaa kollegalleen Larssonin poistuttua.

Rakas naapuri.

Saksalaiskomisario majoittuu Beckin kotiin, jossa hän hetikohta järjestää Beckille ja katsojalle kunnon yllätyksen: Kun Beck saapuu raskaan työpäivän jälkeen kotiin voipuneena kuin suomalaisvastineensa B. Virtanen, kuulee hän epämääräisiä ääniä. Sperling nimittäin on ehtinyt löytää ystävänsä viinakätköt ja tutustua punatukkaiseen naapuriin, ja yhdessä nämä nyt harjoittavat stemmalaulantaa olohuoneessa.

"Saat ensiksi kunnon ryypyn, jotta pääset vauhtiin", niskatukikauluksinen naapuri toteaa typertyneelle Beckille, ja Sperlingin sosiaalisten taitojen avustuksella naapurukset löytävät toisensa todellisina ystävinä, ainakin väliaikaisesti. "Meidän täytyy perustaa laulukuoro. Sinun, minun ja sakun. -- Minä olen tenori, ja sinä Martin olet altto. Ja saku on basso", kuoronjohtajuuden suvereenisti haltuunsa ottanut naapuri visioi.

Kuriositeetteja sivurooleissa

Mediailmiö kuulusteltavana.

Beck ja Larsson käyvät loppupuolella puhuttamassa kahta taiteenkeräilijää, äitiä ja poikaa. Poika on kunniallisen sovinnaisesti pukeutunut, mutta äiti sen sijaan on sinisine pystytukkineen, voimakkaine väreineen ja leopardikuviohousuineen hevi ja punk. Tätä epätavallista mummoa esittää ruotsalainen teatteri-ikoni Ingrid Luterkort (1910 - 2011), kuvausten aikana arviolta 96-vee.

Kuulusteluihin joutuu myös Nettan Nyrén, hotellityttö, joka katosi naapurihuoneesta salamyhkäisesti ensimmäisen murhan tapahtuma-aikoihin. Tätä puolirikollista naista esittää Yohanna Idha, jonkinlainen ruotsalainen mediailmiö, jonka iästä ei julkisuudessa ole varmaa tietoa.

Murharyhmässä tapahtuu

Tiimin yhteenkuuluvuutta rakennetaan.

Jakson alussa pääsemme murharyhmän mukana tiiminrakennuskurssille kylpylään.

Mukana kuuden hengen ryhmässä on myös Margareta Oberg, Beckin ryhmän esimies, joka kunnon elitistinä tavallisesti pitää riittävää hajurakoa ryhmään mutta osallistuu nyt vailla estoja yhteiseen varpaittenliotushetkeen paljussa ja itämaistyyliseen voimisteluharjoitukseen kimonontapainen yllään.

Oberg rikkoo ylhäisen yksinäisyyden periaatettaan myös suostumalla illastamaan Beckin kanssa, mutta onhan mukana kolmantena pyöränä sentään Sperling, jota Beck on mainostanut esimiehelleen "Saksan arvostetuimpana rikoskomisariona".

Larssonin epäsovinnaisia ja jopa laittomia tutkimusmetodeja Oberg on aina tiukasti pyrkinyt kontrolloimaan. Tässä jaksossa Larsson jää kiinni olemattomasta ikkunasta, jonka läpi hän ei ole suinkaan kyennyt väittämällään tavalla "kurkistamaan". Seuraavassa puhuttelussa hän toteaakin käyttäneensä "sisäistä ikkunaansa", ja esimies katsoo asiaa tyylikkäästi sormien läpi toteamalla lakonisesti: "Vain harvoille on suotu kuudes aisti ja sisäinen ikkuna. Onneksi olkoon."

Beckin rakkaustarina vaalean naispoliisin Lena Klingströmin kanssa jäi ensimmäiselle tuotantokaudelle, mutta kolmannella kaudella on herätelty arkaa suhdetta Larssonin ja Beckin tyttären Ingerin välille. Tässä jaksossa Inger ei näyttäydy lainkaan mutta on sentään yhteydessä Larssoniin tekstiviestien välityksellä.

Jamesbondilainen hirviö

Millainen ihminen asettelee murhaamansa ihmiset taidehistoriallisiin asetelmiin? Hullu, psykopaatti vai...?

Elokuvan viimeisellä kolmanneksella Sperling toivoo päästä tapaamaan rikasta taidekauppiasta Ernst Levendahlia, jolla on "hieno eroottinen taidekokoelma ja pari shungaa", tietenkin.

Siispä Sperling naamioidaan upporikkaaksi saksalaiseksi taiteenkerääjäksi, ja Larsson lavastetaan hänen autonkuljettajakseen. Matkalla komisario kertoo vaiteliaalle kuskilleen, millaista on olla poliisi hänen ruumiinrakenteellaan: "Surkeaa. Polvet reistaavat, henkeä ahdistaa. Sydän huhkii tuplasti enemmän kuin saa palkkaa." Mutta kyse ei olekaan nopeudesta tai lihavuudesta vaan aivan erityisestä älystä, Sperling leuhkii.

Vierailulla todellisen ylimyksen luona.

Ehtoisa isäntä Levendahl ottaa Sperlingin avarasydämisesti ja lämpimästi vastaan. Hiljalleen komisario saavuttaa keräilijän luottamuksen, ja tämä alkaa avautua yhä enemmän. Taidekauppias osoittautuu oikeaksi elämännautiskelijaksi, joka tarvitsee varsin kalliit värkit nautinnoilleen.

Levendahl esittelee kuolleita viinejään, "yli-ikäisiä viinejä, jotka ovat kuolleet" - siis ehdottoman pahoja. "Hyvin eksklusiivisia ja hyvin kalliita viinejä. Jaan heikkouteni kuolleisiin viineihin vain harvojen kanssa." Sperling uskaltautuu vastaamaan: "Minä olen yksi heistä."

Levendahl on tainnut löytää oikean sielunsisaruksen! Ihan häkellyttää moinen harvinaislaatuinen epätavallisuus. Saksalainen vain lisää pökköä pesään toteamalla lakonisesti: "Minä olen epätavallinen."

Tämäkin kohtaus on Sperlingin karisman juhlaa.

Vierailu ylimyksellisen Levendahlin luona on katsojalle antoisa myös yleissivistyksen kannalta. Olisi kiintoisaa tietää, pitääkö paikkansa taidekauppiaan väite Rembrandtin salaa maalaamista eroottisista tauluista.

Elokuvan loppuratkaisu on ehkä ennalta arvattava, mutta ei se katsomista haittaa. Yhtä vähän katsojaa haittaa jälkikäteinen pohdinta siitä, kuinka epäuskottava syyllinen onkaan murhien reaalisen toteutuksen kannalta. Myös joihinkin juoniratkaisuihin liittyvät lipsahdukset ovat kirvoittaneet katsojia muistaakseni IMDb:n keskustelusivulla.

Keventäväksi lopukkeeksi tuore mieskuoro kokoontuu jälleen Beckin olohuoneessa. Drei Trocaderos kohoaa yhteislauluun: "Oh Danny boy, the pipes, the pipes are calling..."

• Tuore Beck-tekstini: Kadotuksen porteilla Beckin seurassa (6.9.2013; elokuvan 25. Myrskyn silmässä esittely - sisältää myös sisällysluettelon kaikista Beck-teksteistäni). 

Tulevat jaksot

Elävältä haudattu, sarjan nähtävästi vihoviimeinen elokuva, sai ensi-iltansa Ruotsissa joulukuussa 2009. Vielä riittää siis urakkaa viideksi torstain myöhäisillaksi maalis - huhtikuussa, sikäli kuin kaksi tuoreinta jaksoa jo on lupa esittää Suomessa.

22. Heikoin lenkki (Den svaga länken; 3:6, 2007) - 17.3.2011
23. Hiljainen huuto (Det tysta skriket; 3:7, 2007) - 24.3.2011
24. Herran nimeen (I Guds namn; 3:8, 2007) - 31.3.2011
25. Myrskyn silmässä (I stormens öga; 4:1, 2009) - 3.9.2013

26. Elävältä haudattu (Levande begravd; 4:2, 2009) -10.9.2013

Beck ja Saksa

Televisiokanava Nelonen aloitti muutama viikko sitten ruotsalaisen poliisisarjan Beck uusinnat, pääroolissa murharyhmän päällikkönä Martin Beckinä Peter Haber (s. 1952).

Beck ja pari muuta keskeistä henkilöähän perustuvat kirjailijapariskunta Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön vuosina 1965 - 1975 kirjoittamaan kymmenen yhteiskunnallisen rikosromaanin sarjaan, josta on sovitettu useita filmatisointeja. Muulla tavoin televisiosarjan juonenkuluilla ei ole alkuperäisten romaanien kanssa mitään tekemistä.

Sarjaa on tuotettu vuodesta 1997 alkaen kaikkiaan 26 jaksoa. Saattaa hyvinkin olla, että viime vuoden joulukuussa Ruotsissa ensiesitetty Levande begravd jää sarjan viimeiseksi.

Saksalaista ruotsalaisuutta: Hanns Zischler.

Katsojassa saattaa herättää ihmetystä, miksi sarjan yhdessä vaiheessa Beck alkaa yhtenään ravata Saksanmaalla ja veljeillä saksalaisen virkaveljensä kanssa. Olen antanut pikkulintujen itselleni kertoa, että syynä olisi sarjan saama saksalainen rahoitus, joka edellytti Saksan huomioimista tuotannossa.

Rahoitussopimukseen kuului myös saksalaisnäyttelijöiden marssi sarjaan. Hyvä esimerkki on Hanns Zischler (s. 1947), joka esittää rikospoliisi Josef Hillmania yhteensä seitsemässä episodissa vuosina 2001 - 02. Miten saksankieliseltä Zischleriltä sitten sujui ruot'n'roll ruotsalaissarjassa? Vastaus: hänen osuutensa Beckiin dubbasi Fredrik Ohlsson, tuttu 1970-luvun taitteen Peppi Pitkätossu -filmatisoinneista, joissa hän esitti Tommin ja Annikan isää.

Vielä joudumme odottamaan ainakin muutaman viikon Zischlerin astumista mukaan Beckin rähinäremmiin. Sen sijaan eilen perjantaina saimme nauttia hänen läsnäolostaan Derrickissä, ihan omalla äidinkielellä, ihan ilman dubbausta. (Kommenttini kyseisestä jaksosta, Kappalaisen yöt (1997), löytyvät täältä.)

Arviointini Beck-sarjan 21. elokuvasta Japanilainen maalaus löytyy täältä.

• Tuore Beck-tekstini: Kadotuksen porteilla Beckin seurassa (6.9.2013; elokuvan 25. Myrskyn silmässä esittely - sisältää myös sisällysluettelon kaikista Beck-teksteistäni).