Eletään vuoden tokavikaa
päivää ja tänään on julkaistu vuoden 2018 uusi Helmet-lukuhaasteen lista. Nyt on se hetki, jolloin on pakko
myöntää, että kuluvan vuoden lukuhaaste jää Vintagentin osalta paria kirjaa
vajaaksi. Tässä kuitenkin vielä viimeiset
täydennykset vuoden 2017 listaan sekä jo ensimmäinen uuden haasteen kuittaus.
Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin -kirjalle ei enää löytynyt
laskeutumiskohtaa tämän vuotisen haasteen listalta joten se pääsee (ansaitusti) aloittamaan vuoden 2018 haastelistauksen.
17 Kirja käsittelee
yhteiskunnallista epäkohtaa (2018) ; Romain Puértolas - Fakiiri joka juuttui
IKEA-kaappiin
” ..hän olisi halunnut sanoa myös, että elämä on
kallisarvoinen eikä sillä kannata leikkiä ja että siitä, että poika saapuisi
Eurooppaan kuolleena, hukkuisi mereen, tukehtuisi ahtaaseen piiloonsa
pakettiauton perälle tai saisi myrkytyksen polttoainerekan säiliössä, ei
hyötyisi kukaan ~ Ajatušatru muisti, mitä hän oli tuntenut pudotessaan
kuumailmapallossa mereen, hän muisti pelkonsa siitä, että kuolisi yksin ja nimettömänä,
ettei häntä löydettäisi koskaan, että hän katoaisi maanpinnalta noin vain,
aallon huuhtomana, kuin pyyhekumilla pois pyyhittynä. Ja nuorella
afrikkalaisella oli varmasti perhe, joka odotti häntä jossakin, tällä puolella
Välimerta, tällä mantereella. Hän ei voinut kuolla. Hän ei saanut kuolla.”
Poimin kirjan mukaan
kirjastosta ajatuksella saada `suoritus`
kohtaan kirjasta, jossa kukaan ei kuole. Fakiiri Ajatušatru (lausutaan ai tuo sattuu) lentää
Pariisiin tarkoituksena hankkia IKEAN
mainostama edullinen piikkivuode. Fakiiri piiloutuu yöpymään IKEAN
vaatekaappiin ja päätyy heiteltäväksi ympäri Eurooppaa ja vähän ylikin.
Kuvittelin kirjan olevan kevyt
hassuttelu; nopeasti luettu ja äkkiä unohdettu. Miten täydellisen väärässä olinkaan
ennakkokäsitykseni kanssa. Minua ei olisi pelastanut oikeille jäljille edes
kierros kirjablogien arvosteluissa. Nekin tuntuvat olleen vähän ymmällään tämän
kirjan edessä. Miten tähän oikein kuuluu
suhtautua? Useimmissa arvosteluissa puhutaan kirjan viihdyttävyydestä, hauskuudesta tai
muka-hauskuudesta. Muutamissa kirjoituksissa kyseenalaistetaan tapa sekoittaa
huumori äärimmäisen vakavan aiheen käsittelyyn.
Kirja on ehkä lajityypiltään
jonkinlainen kirjallinen screwball-farssi, satiiri tai aikuisten satu, jossa
kaikki on mahdollista eikä mahdollisen ja mahdottoman rajanvetoon kannata
takertua. Silti tarinan juju on jossain muualla kuin näissä piirteissä. Kustantajan omilla sivuilla puhutaan
humaanista kommentista länsimaisen yhteiskunnan tavasta kohdella laittomia
siirtolaisia. Kepeys ja keveys on vain näennäistä,
ainakin minut kirja pysäytti äärimmäisen pienin mutta tehokkain keinoin.
Erityismaininta Taina
Helkamon (lausutaan Hell! Come on..) suomennokselle,
kirjan sisältämät erisnimien lausuntaohjeet ei liene ollut ihan helppo pala
suomentajalle.
Vintagentiltä (lausutaan
viintä kenttään) siis vahva suositus tälle kirjalle. Ja jos sitten kirjasta jää
mieleen muutakin kuin onnettomalla tavalla onnekkaan fariirimme kohtalo, voi laittomien
siirtolaisten todellisuudesta lukea lisää vaikka Fabio Gedan Krokotiilimeri -kirjasta.
5 Kirjassa liikutaan luonnossa (2017); Älä astu sieluuni kengät jalassa – Paola
Pigani
”On turha kertoa sodastamme. Kaikki saivat vain oman
osansa kurjuutta. Suu pysyy tikattuna kiinni, vaikka neulat pistelisivät ihon
alla. Kun muistelen lapsiani ja heidän isäänsä iltanuotiolla, minusta tuntuu
ettei elämältä pidä vaatia liikoja. Uljaita hevosia, äidin kaunista lauluääntä
ja jälkikasvua kahlailemassa kaislikossa. Meidän maamme ei ole Ranska; se on
jotain muuta – tuonnempana, puiden ja jokien suunnalla meitä odottavien
valkeiden ääri.”
Romanien kohtalo ja
kokemukset II maailmansodassa on aihe, jota on alettu käsitellä ja tutkia vasta
aivan viime aikoina. Edelleenkään ei ole tarkalleen tiedossa, kuinka monta
romania sai surmansa holokaustissa. Arviolta 25-50 prosenttia Euroopan
romaneista tapettiin tai kuoli leireillä. Leireille internoidut romanit eivät
saaneet sodan jälkeen korvauksia menetyksistään. Romaniperheen keskitysleiritarina muistuttaa meitä
lähimenneisyytemme kauhuista sellaisesta näkökulmasta josta sota-aikaa ei
juurikaan ole kuvattu. Romaani kertoo
myös yhteisöllisyydestä ja sen voimasta sekä kyvystä myötätuntoon silloinkin, kun
maailma ympärillä tulee hulluksi.
Kirjailija Paola Pigani
kertoo romaanin kirjoittamisen olleen ainoa mahdollinen tapa käsitellä aihetta,
tietokirjaa hän ei olisi rohjennut aiheesta kirjoittaa. Kirja on surumielinen tarina hiljalleen katoavasta
elämäntavasta, jonka sota ja sitä seurannut uusi aika asettivat mahdottomia
haasteiden eteen.
Täyttää myös erinomaisesti
kohdan 10; kirjan kansi on mielestäni kaunis.
23 Käännöskirja; Salaisuuden
kantaja – Kate Morton
Kate Mortonin Salaisuuden
kantaja on jo toinen kirjailijan kirja omalla haastelistallani. Kirja olisi sopinut
mainiosti myös sukutarinaksi. Mortonin kirjojen yhdistävä tekijä onkin
perhesalaisuudet. Salaisuuden kantaja on tähänastisesti lukemistani Mortonin kirjoista
suosikkini. Edellisten Mortonin kirjojen tapaan tämänkin kirjan vahvuus on ihon
alle menevät ajankuvat. Monesti minusta Mortonin kirjoissa henkilöiden kuvaus
jää puolestaan vähän ohuenlaiseksi,
tässä kirjassa henkilöhahmot tulivat kuitenkin läheisemmiksi kuin edellisissä lukemissani
kirjoissa. Totuttuun tapaan Mortonin kirjat sisältävät aina yllätyksiä ja
odottamattomia juonenkäänteitä, niin tämäkin.
”Tätä nykyä oli niin paljon ihmisiä, jotka itkivät
tyynyynsä. Jimmy ajatteli kaikkia niitä eksyneitä sieluja, joita hän oli
kuvannut sodan alkamisesta lähtien, riistettyjä ja surevia, toivottomia ja
urheita, ja hän katsoi Dollya, joka sytytti uuden savukkeen ja poltti sitä
hätääntyneenä ja niin kovin erilaisena kuin se tyttö, jonka silmät olivat olleet
täynnä naurua meren rannalla, ja hän ajatteli, että luultavasti oli paljon
ihmisiä, jotka isän tavoin toivoivat voivansa palata entiseen.
Tai siirtyä eteenpäin. Tulitikku katkesi hänen
sormissaan. Taaksepäin ei voinut mennä, se oli pelkkää toiveajattelua, mutta
nykyhetkestä johti pois toinenkin tie, ja se tie vei eteenpäin.”
38 Kirja jossa mennään
naimisiin (2017); Paula Hawkins – Nainen junassa
Oikeammin kyseessä kirja on kirja jossa ei pitäisi mennä
naimisiin tai erotaan. Kirjan trillerimäiset tapahtumat kiertyvät monella eri
tavoin avioliiton ja parisuhteen ympärille.
Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta
hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa joille hän mielessään kuvittelee täydellisen onnen, kuin
vastakohdaksi omalle sotkuiselle elämälleen. Eräänä päivänä hän näkee jotakin,
mikä muuttaa kaiken. Pian Rachel tulee
kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla pariskunnan elämään.
Kyseessä on melkoinen kohukirja.
Tätä on paljon luettu ja kehuttu. Itse en ollut kauhean vaikuttunut, perusdekkari minusta. Ehkä pidin
lukiessa turhan kovaa kiirettä, seuraavan Hawkinsin kirjan voisi koittaa
malttaa kuunnella lukemisen sijaan.
Helmet 2017 lukuhaaste oli kokonaisuudessaan
hieno kokemus. Haasteen myötä päädyin lukemaan kirjoja joihin muuten ei olisi
tullut tartuttua. Uuden haasteen osalta pyrin ehkä vieläkin enemmän
poistumaan omalta mukavuusalueelta ja etsimään haastekohtiin sopivia kirjoja
enkä siis tämänvuotiseen tapaan ensisijaisesti etsimään sopivia haastekohtia
lukemilleni kirjoille. Nähtäväksi jää, taas mennään..