Lukija joka juuttui Helmet-haasteeseen ... ja hyvä niin

Eletään vuoden tokavikaa päivää ja tänään on julkaistu vuoden 2018 uusi Helmet-lukuhaasteen lista. Nyt on se hetki, jolloin on pakko myöntää, että kuluvan vuoden lukuhaaste jää Vintagentin osalta paria kirjaa vajaaksi.  Tässä kuitenkin vielä viimeiset täydennykset vuoden 2017 listaan sekä jo ensimmäinen uuden haasteen kuittaus. 

Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin -kirjalle ei enää löytynyt laskeutumiskohtaa tämän vuotisen haasteen listalta joten  se  pääsee (ansaitusti)  aloittamaan vuoden 2018 haastelistauksen.

17 Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa (2018) ; Romain Puértolas - Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin

” ..hän olisi halunnut sanoa myös, että elämä on kallisarvoinen eikä sillä kannata leikkiä ja että siitä, että poika saapuisi Eurooppaan kuolleena, hukkuisi mereen, tukehtuisi ahtaaseen piiloonsa pakettiauton perälle tai saisi myrkytyksen polttoainerekan säiliössä, ei hyötyisi kukaan ~ Ajatušatru muisti, mitä hän oli tuntenut pudotessaan kuumailmapallossa mereen, hän muisti pelkonsa siitä, että kuolisi yksin ja nimettömänä, ettei häntä löydettäisi koskaan, että hän katoaisi maanpinnalta noin vain, aallon huuhtomana, kuin pyyhekumilla pois pyyhittynä. Ja nuorella afrikkalaisella oli varmasti perhe, joka odotti häntä jossakin, tällä puolella Välimerta, tällä mantereella. Hän ei voinut kuolla. Hän ei saanut kuolla.”

Poimin kirjan mukaan kirjastosta ajatuksella saada `suoritus`  kohtaan kirjasta, jossa kukaan ei kuole. Fakiiri Ajatušatru (lausutaan ai tuo sattuu) lentää Pariisiin tarkoituksena hankkia IKEAN  mainostama edullinen piikkivuode. Fakiiri piiloutuu yöpymään IKEAN vaatekaappiin ja päätyy heiteltäväksi ympäri Eurooppaa ja vähän ylikin.

Kuvittelin kirjan olevan kevyt hassuttelu; nopeasti luettu ja äkkiä unohdettu. Miten täydellisen väärässä olinkaan ennakkokäsitykseni kanssa. Minua ei olisi pelastanut oikeille jäljille edes kierros kirjablogien arvosteluissa. Nekin tuntuvat olleen vähän ymmällään tämän kirjan edessä.  Miten tähän oikein kuuluu suhtautua? Useimmissa arvosteluissa puhutaan kirjan viihdyttävyydestä, hauskuudesta tai muka-hauskuudesta. Muutamissa kirjoituksissa kyseenalaistetaan tapa sekoittaa huumori äärimmäisen vakavan aiheen käsittelyyn.

Kirja on ehkä lajityypiltään jonkinlainen kirjallinen screwball-farssi, satiiri tai aikuisten satu, jossa kaikki on mahdollista eikä mahdollisen ja mahdottoman rajanvetoon kannata takertua. Silti tarinan juju on jossain muualla kuin näissä piirteissä.  Kustantajan omilla sivuilla puhutaan humaanista kommentista länsimaisen yhteiskunnan tavasta kohdella laittomia siirtolaisia.  Kepeys ja keveys on vain näennäistä,  ainakin minut kirja pysäytti  äärimmäisen pienin mutta tehokkain keinoin.

Erityismaininta Taina Helkamon (lausutaan Hell! Come on..) suomennokselle, kirjan sisältämät erisnimien lausuntaohjeet ei liene ollut ihan helppo pala suomentajalle.

Vintagentiltä (lausutaan viintä kenttään) siis vahva suositus tälle kirjalle. Ja jos sitten kirjasta jää mieleen muutakin kuin onnettomalla tavalla  onnekkaan fariirimme kohtalo, voi laittomien siirtolaisten todellisuudesta lukea lisää vaikka Fabio Gedan Krokotiilimeri -kirjasta.

5  Kirjassa liikutaan luonnossa (2017);  Älä astu sieluuni kengät jalassa – Paola Pigani

”On turha kertoa sodastamme. Kaikki saivat vain oman osansa kurjuutta. Suu pysyy tikattuna kiinni, vaikka neulat pistelisivät ihon alla. Kun muistelen lapsiani ja heidän isäänsä iltanuotiolla, minusta tuntuu ettei elämältä pidä vaatia liikoja. Uljaita hevosia, äidin kaunista lauluääntä ja jälkikasvua kahlailemassa kaislikossa. Meidän maamme ei ole Ranska; se on jotain muuta – tuonnempana, puiden ja jokien suunnalla meitä odottavien valkeiden ääri.”

Romanien kohtalo ja kokemukset II maailmansodassa on aihe, jota on alettu käsitellä ja tutkia vasta aivan viime aikoina. Edelleenkään ei ole tarkalleen tiedossa, kuinka monta romania sai surmansa holokaustissa. Arviolta 25-50 prosenttia Euroopan romaneista tapettiin tai kuoli leireillä. Leireille internoidut romanit eivät saaneet sodan jälkeen korvauksia menetyksistään.  Romaniperheen keskitysleiritarina muistuttaa meitä lähimenneisyytemme kauhuista sellaisesta näkökulmasta josta sota-aikaa ei juurikaan ole kuvattu.  Romaani kertoo myös yhteisöllisyydestä ja sen voimasta  sekä kyvystä myötätuntoon silloinkin, kun maailma ympärillä tulee hulluksi.

Kirjailija Paola Pigani kertoo romaanin kirjoittamisen olleen ainoa mahdollinen tapa käsitellä aihetta, tietokirjaa hän ei olisi rohjennut aiheesta kirjoittaa.  Kirja on surumielinen tarina hiljalleen katoavasta elämäntavasta, jonka sota ja sitä seurannut uusi aika asettivat mahdottomia haasteiden eteen.

Täyttää myös erinomaisesti kohdan 10; kirjan kansi on mielestäni kaunis.

23 Käännöskirja; Salaisuuden kantaja – Kate Morton

Kate Mortonin Salaisuuden kantaja on jo toinen kirjailijan kirja omalla haastelistallani. Kirja olisi sopinut mainiosti myös sukutarinaksi. Mortonin kirjojen yhdistävä tekijä onkin perhesalaisuudet. Salaisuuden kantaja on tähänastisesti lukemistani Mortonin kirjoista suosikkini. Edellisten Mortonin kirjojen tapaan tämänkin kirjan vahvuus on ihon alle menevät ajankuvat. Monesti minusta Mortonin kirjoissa henkilöiden kuvaus jää puolestaan  vähän ohuenlaiseksi, tässä kirjassa henkilöhahmot tulivat kuitenkin läheisemmiksi kuin edellisissä lukemissani kirjoissa. Totuttuun tapaan Mortonin kirjat sisältävät aina yllätyksiä ja odottamattomia juonenkäänteitä, niin tämäkin.

”Tätä nykyä oli niin paljon ihmisiä, jotka itkivät tyynyynsä. Jimmy ajatteli kaikkia niitä eksyneitä sieluja, joita hän oli kuvannut sodan alkamisesta lähtien, riistettyjä ja surevia, toivottomia ja urheita, ja hän katsoi Dollya, joka sytytti uuden savukkeen ja poltti sitä hätääntyneenä ja niin kovin erilaisena kuin se tyttö, jonka silmät olivat olleet täynnä naurua meren rannalla, ja hän ajatteli, että luultavasti oli paljon ihmisiä, jotka isän tavoin toivoivat voivansa palata entiseen.

Tai siirtyä eteenpäin. Tulitikku katkesi hänen sormissaan. Taaksepäin ei voinut mennä, se oli pelkkää toiveajattelua, mutta nykyhetkestä johti pois toinenkin tie, ja se tie vei eteenpäin.”

38 Kirja jossa mennään naimisiin (2017); Paula Hawkins – Nainen junassa

Oikeammin kyseessä  kirja on kirja jossa ei pitäisi mennä naimisiin tai erotaan. Kirjan trillerimäiset tapahtumat kiertyvät monella eri tavoin avioliiton ja parisuhteen ympärille.  Rachel matkustaa joka päivä samalla paikallisjunalla. Junan ikkunasta hän alkaa seurata radanvarren talossa asuvaa pariskuntaa joille hän mielessään  kuvittelee täydellisen onnen, kuin vastakohdaksi omalle sotkuiselle elämälleen. Eräänä päivänä hän näkee jotakin, mikä muuttaa kaiken.  Pian Rachel tulee kietoutuneeksi yhä kohtalokkaammalla tavalla pariskunnan elämään.

Kyseessä on melkoinen kohukirja. Tätä on paljon luettu ja kehuttu. Itse en ollut kauhean vaikuttunut, perusdekkari minusta. Ehkä pidin lukiessa turhan kovaa kiirettä, seuraavan Hawkinsin kirjan voisi koittaa malttaa kuunnella lukemisen sijaan.

Helmet 2017 lukuhaaste oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Haasteen myötä päädyin lukemaan kirjoja joihin muuten ei olisi tullut tartuttua. Uuden haasteen osalta pyrin ehkä vieläkin enemmän poistumaan omalta mukavuusalueelta ja etsimään haastekohtiin sopivia kirjoja enkä siis tämänvuotiseen tapaan ensisijaisesti etsimään sopivia haastekohtia lukemilleni kirjoille.  Nähtäväksi jää, taas mennään..

DIY; Polkagris-kynttilät & glögituunaus

Viime viikonloppuinen  kynttilöiden spraymaalaus oli sen verran mukavaa ja helppoa hommaa, että pitihän tuota samantein  kokeilla uudelleenkin. 

Vuosi vuodelta meidän kodin joulu on alkanut näyttää enemmän ja enemmän punavalkoiselle.  Olen nähnyt polkagris -karkkikeppejä käytettävän paljon kattauksissa ja siitäpä tuli mieleen kokeilla spraymaalata  joulukattauksen kruunuksi  polkagris-kynttilöitä.

Vuonna 1859 sai ruotsalainen  yksinhuoltajaleski Amalia Erikssonin Grännan kylän maistraatilta luvan valmistaa punavalkoisia piparmintunmakuisia sokerileivonnaisia. Amalia nimesi  karamellit polkkapossuiksi -  polkagris. Polkagris on tangon muotoinen käsityönä valmistettu makeinen ja ehkä  Ruotsin suosituin matkamuisto.   Nykyään karamellitaikinasta tehdään peruspötköjen lisäksi myös keppejä, tikkareita ja irtokaramelleja.

Minun polkagris-kynttiläni syntyivät teippaamalla tavallisiin Ikean kruunukynttilöihin raitoja sähkömiehenteipillä.  Osa teipeistä on puolitettu, jotta lopputulos olisi oikean polkagris-kuvion tavoin vaihteleva.

Teippauksen jälkeen maalasin kynttilät Glamour red -kalkkimaalispraylla. Tovi odotusta ja teipit veks; melkoisen helppoa ja lopputuloskin vastaan ajatusta. Kalkkimaalispray on vesiliukoinen eli ei sisällä myrkyllisiä liuottimia. Tuote on myös DFC-vapaa eli ei rasita otsonikerrosta.  Kynttilöitä siis uskaltaa polttaa ilman pelkoa maalinkärystä.

Glögiä uudella twistillä

Ennen jouluaaton kattausta, pääsivät kynttilät jo koristamaan tämän päiväistä glögikattausta. Rusinat kuuluvat glögiin ihan erottamattomasti, mutta mantelilasturoskasta en niin perusta. Nytkin purkin kyljessä lukee MANTELI, mutta oikeasti siellä on tarjolla pieneksi pilkottuja lakritsinpaloja. Hiljalleen pehmenevä laku antaa juuri sopivan pikkiriikkisesti makua glögiin. Kannattaa kokeilla, usko minua!

Pintyplus Chalk Finish Spray Paint  Glamour red -maali saatu maahantuojalta, kiitos!

Glamour red kalkkimaalispray

Kynttilän maalaaminen kalkkimaalispraylla

On se vaan ihmiskunnan arkisten keksintöjen parhaimmistoa, nimittäin  spraymaali.  Spreijaamalla kun  saa hyvää maalipintaa helposti ja halvalla.  Ei liuotinaineiden miettimistä, eikä pensselin etsimistä, saatikka pesemistä.  

Toisaalta tuunaajan ja tee-itse-ihmisen suurimpia trendejä viime vuosina on ollut kalkkimaalit, joilla saa maalattua kivasti vintagehenkistä  mattapintaa käytännössä pinnalle kuin pinnalle. Kalkkimaalibuumi on tähän mennessä kiertänyt Vintagentin osoitteen. Sen yhden kerran kun kalkkimaalilla nojatuolia maalasin, valmistin maalin itse sekoittamalla remontti-ässää ja kipsijauhetta. Kaiken aikaa kuitenkin on kalkkimaalien kauniit sävyt ja monikäyttöisyys houkutellut.

Eipä ollut siis ihme, jos meinasi mopo karata käsistä kun löysin nämä kaksi asiaa yhdistettynä. Viime viikonloppuna Lohjalla käydessä bongasin Mintun kulma -nimisen kivijalkapuodin hyllystä Pintyplus- merkkistä kalkkimaalisprayta. Värikartasta löytyy 19 toinen toistaan kivempaa väriä. Pidin maltin, ostin vain pullollisen haalean turkoosin väristä kalkkimaalisprayta.

Varastossa ollut pieni puinen lokerikko pääsi samantien kotiin tultua käsittelyyn. Tiedättekö sen tunteen kun maali on korkattu ja katse vaeltaa ympäriinsä hakien lisää kohteita?  Juuri silleen tässä kävi.  Siispä etsimään jotain pientä ja erilaista materiaalia olevaa maalattavaa. Löytyi  hiekkalaatikkoleluksi tarkoitettu ja parhaat päivänsä nähnyt muoviauto.

Pintyplusspraymaalarit -ryhmästä  (kyllä, tälle jutulle on ihan oma sivustonsa fb:ssa) löysin vinkin kynttilöiden maalaamisesta kalkkimaalispraylla.  Tätä oli pakko kokeilla. Eihän se voi toimia, savuttaa tai nokeentuu tai paljastaa maalaamattoman pinnan rumasti palaessaan…  Vaan kyllä toimi  kalkkimaalispray ihan täydellisesti kynttilän pinnassa.  Piti polttaessa maalatun pinnan kauniina eikä haissut eikä paljastanut alta valkoista kynttilämassaa. Hitsit kun olisin ostanut harkitsemaani vadelmanpunaista sprayta, niin olisi voinut teipin avulla suhautella polkagris-kynttilöitä joulukattaukseen.

Mitkään tekstissä olevat linkit eivät ole kaupallista yhteistyötä, vaan ihan omasta ilosta linkitettyjä juttuja. Maalin ostin ihan omalla rahalla ja maalauskohteet ovat talouden vanhaa rojua. Paitsi kynttilä ja kuvissa näkyvä kynttilänjalka jotka ovat tuore joulukalenterivoitto Kaisalta Unelmoiden ja haaveillen -blogista.

EDIT: Kysäisin  maahantuojalta tuotteen mahdollisesti sisältämistä liuottimista ja sain vastauksen, että tuote on vesiliukoinen eli ei sisällä myrkyllisiä liuottimia. Tuote on myös CFC-vapaa eli ei rasita otsonikerrosta.
T

Menovinkki sunnuntaille

Tulin vain nopsaan huikkaamaan menovinkistä tälle sunnuntaipäivälle.

Aikalailla sattumalta osuimme eilen vierailemaan Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla, jotka pidetään Lohjan keskiaikaisella kirkonmäellä. Odotukset eivät olleet suuren suuret, tai ehkä ihan olemattomat. Ehkä juuri siksi tapahtuma pääsi täydellisesti yllättämään.  Markkinoilla oli yli 200 myyntipaikkaa. Myynnissä saa olla vain käsin tehtyjä, ei teollisia tuotteita. Kojut oli kauniisti rakennettu ja niiden somistukseen oli selvästi nähty vaivaa. Myyjiä onkin ohjeistettu, että muovia ei kojurakenteissa saa näkyä.

Ihmispaljoudesta huolimatta markkina-alueella oli mukavaa liikkua ja ilmapiiri oli leppoisa. Minusta tapahtuma pesee mennen tullen esimerkiksi pikkaisen snobistiset Vanhan suurtorin joulumarkkinat Turussa. Lohjan joulumarkkinoilla valikoima on jollainlailla `maanläheisempi`, kuitenkin ilman että mennään hiukkaakaan metrilakuosastolle. Vielä kun olisi sää suosinut…

Tästä voisi tulla meille uusi jouluperinne.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoita vietetään vielä tänään sunnuntaina 10.12.2017  klo 11-16.  Markkinoilla vierailuun voi liittää vaikka  kauneimmat joululaulut Pyhän Laurin kirkossa.  Lisätiedot ja markkina-ohjelma löytyy osoitteesta http://www.menneenajanjoulumarkkinat.fi/

Panostaako vai pihistääkö ?

Teki mieli nahkasomisteista kynttilälyhtyä.  Sellaisilla konjakinvärisillä nahkanauhoilla somistettua ja ripustusnarulla varustettua lasilyhtyä.  Jotain tämänkaltaista:

Ihan näin paljon en halunnut mielihalustani maksaa. Voisikohan sitä yrittää pihistää ja  tehdä  ihan itse?

Hyllystäkin löytyi juuri sopivan kokoinen lasipurkki. Ongelmaksi muodostui yhtä leveiden  ja samanväristen nahkavöiden löytäminen. Kaupastahan noita olisi saanut ostettua juuri tarpeellisen määrän, mutta kun kerran lähdin tekemään pihistys -periaatteella, niin ei antanut luonto periksi käydä ostamassa nahkavöitä hommaa varten.  

Sen sijaan käytin  materiaalina risan kasarinahkatakin helman ja hihansuut. Ripustusnaru on vanha vyö. Nahankappaleet on yhdistetty toisiinsa metallisilla painoniiteillä.

Vanha lasipurkki, vanha nahkatakki ja nahkavyö, pari niittiä varastosta. Nollabudjetilla siis. Lopputulos on aika raffi, mutta niinhän se usein tapaa olla kun nahkalla ja niiteillä leikitään…

PS. Kun olin saanut purkin valmiiksi, satuin löytämään paikan (Supernova.fi) jossa myydään kaikenlaista armeijoiden ylijäämätavaraa, mm. edullisia nahkahihnoja. Pitänee ehkä vähän panostaa, laittaa tilaus sisälle  ja tehdä vielä toinen moinen, ehkä enemmän esikuviensa näköinen.

Sammalkranssi sai asukkaat

Jotkut ne vaihtavat sisustuksen tekstiilejä aina vuodenajan ja juhlapyhien mukaan.  Meillä mennään samoilla verhoilla ja koristetyynyillä kesät talvet, joulut ja juhannukset.

Sen sijaan vuodenajat ja juhlapyhät näkyvät ulko-oven kranssin alituisena vaihtumisena.  Syyskauden aloitti käpykranssi. Pakkasten alkaessa lähestyessä saivat kävyt päälleen suolahuurteen.  Ihan oli kiva, mutta syksyinen juttu. Jouluksi tarvittiin siis jotain uutta.  

 

Käpykranssi sai väistyä

Olen nähnyt kuvia kauniista sammalkransseista ja semmoista alkoi tehdä mieli. Meidän takapihalla sammal onkin likipitäen ainoa asia joka kasvaa ja lisääntyy. Sinnepä  siis.. Vaan en sitten kuitenkaan raaskinut kerätä pihamaan litteää sammalta vaan metsään asti piti mennä sammalta poimimaan.

 

Tilalle metsäinen sammalkranssi

Työskentelyn pohjaksi otin pohjaksi vanhan risukranssin, jonka ympärille rullasin kerroksen sanomalehden suikaleita. Teippasin homman kasaan maalarinteipillä.  Sitten aloin asetella sammalta kranssipohjan ympärille. Kiinnitys tapahtui rautalankaa kieputtamalla. Koska metsästä tuli kerättyä karhunsammalta, on lopputulos aikalailla ajateltua rehevämpi; melkoinen pienoismetsä.

Olemme työlasten kanssa käyneet metsässä kasa lelueläimiä mukanamme rakentelemassa niille pesiä ja koteja. Siitä innostuneena päädyin asuttamaan eläimiä kranssiinikin. Nämä taitavat olla Schleisin eläinhahmoja. Olen joskus ostanut näitä kirppikseltä `johonkin varmaan tarvii` -ajatuksella. Nyt siis kettu ja kaniini kotiutuivat sammalmättääseen. Pieni bambipoikanen emonsa kanssa saivat kodin murattiruukun juurelta.

Ketun jalat ovat niin syvällä sammaleessa, että hyvin pysyy paikallaan. Jänis sen sijaan pitänee pelastaa pois kranssista, kun on jo pari kertaa löytynyt kynnykselle pudonneena. Kummallista ovenpaiskojaporukkaa tuntuu täällä asuvan…

PS. Tämä nyt on ennenkin sanottu, mutta muistathan ettei sammal kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan sen keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa.

Adalmiinan Helmi

Pieni Lintu  -blogin tämän viikon makrotex-kuvahaasteen aihe on kollaasin tekeminen. Kamera oli sattumalta mukana viime viikonloppuna pikapiipahduksella sisustusnavetta Adalmiinan Helmeen Paimiossa. Adalmiinan Helmi syntyi vuonna 2004 vanhaan kivinavettaan. Turusta Paimioon ajaa parissakymmenessä minuutissa, Salosta samoin.  Saatan ajaa toistekin; yleensä stressaannun joulukaupoissa ja koriste-esineosastoilla, mutta Adalmiinasta tarttui mukaan sellainen kiireetön joulutunnelma.

Psst. Tekstilinkki ei ole semmoinen affilia..tshiu-linkki vaan ihan tavallinen linkitys. Kannattaa käydä jos lähistöllä liikut. Kannattaa käydä myös katsomassa Pieni Lintu blogissa minkälaisilla kuvakollaaseilla ovat muut haasteeseen osallistuneet.

Sarvet ojossa sisustamaan

Kausisisustaminen ei ole Vintagentin juttu sitten yhtään.  Tunnen itseni ja tiedät, että jouluiset sisustustekstiilit ja koriste-esineet tuppaavat jäämään esille vähintään pääsiäiseen asti. Joskus muinoin, kun lapset olivat pienempiä ja kotia koristeltiin enemmän,   tonttuja bongattiin sieltä täältä vielä vappunakin..

Ei siis mitään joulupukki ja tonttu -aiheisia koriste-esineitä tai tekstiilejä meille, niin eipä sitten tarvitse stressata toisessa päässä juhlakautta..¨

Sen sijaan erilaisia sarvipäitä (porot, peurat, hirvet.. mitä näitä nyt on) on viime aikoina hiipinyt osaksi sisustusta. Viimeisenä lisäyksenä sarvipäiden sarjassa  kehyksiin päätyi  kaksi peura-aiheista lahjakassia.  Samassa sisustuspuuskassa tuli siirrettyä entinen puulaatikoista tehty  `ruokakomero` olohuoneeseen lankojen ja kankaiden  säilytystä varten.

Melko värikylläistä meillä täällä. Saattaapa olla, että punainen tehosteseinä on nyt aikansa elänyt ja vaihtuu joulun mentyä johonkin neutraalimpaan sävyyn. Tai ehkä sittenkin pääsiäiseen mennessä, voi mennä vappuun astikin…

Saisiko olla rusinoita mun pullasta ?

Kuluneen kuukauden kuuma puheenaihe somessa on ollut kuohunta blogimaailmassa. Koko genre käy kuulemma kuolinkamppailua tai on vähintään syvässä uskottavuuskriisissä. Yksi jos toinen ison mittaluokan bloggaaja on ilmaissut olevansa kyllästynyt blogimaailman kaupallistumiseen, pinnallisiin yhteistyökuvioihin ja yleiseen kiiltokuvamaisuuteen .  Blogien on kuvattu olevan nykyään yhtä tylsiä ja laimeita kuin eilinen kylpyvesi.  Tähtiblogit ovat ulkonäöllisesti nousseet aikakauslehtien tasolle, paikoin yli ja ohikin. Tuotetaan kauniita kuvia yhteistyötahojen tuotteista ilman sen suurempaa sisältöä.  Riittää kun kuvat ovat siloiteltuja ja se vähäinenkin teksti sujuvaa ja neutraalia. Samat purkit, samat tuotemerkit, samat smoothiet ja macaronsit joka hemmetin blogissa. Ja kyllä, itsekin olen pannut tämän asian merkille..

Enää ei kuulemma uskalleta tehdä räväköitä keskustelun avauksia ja pistetä kunnolla persoonaa peliin, jottei vaan ärsytettäisi ketään; lukijaa tai yhteistyökumppania. Niinpä!

Ymmärrän toki ongelman, siis jos blogin kirjoittaminen on pää- tai sivutulo tai sellaisesta tulevaisuudesta itselleen haaveilee. Mutta hei oikeasti! Suurin osa meistä blogin pitäjistä on edelleen ihan jotain muuta. Harrastajia. 

Olen Vintagentin historian aikana tehnyt muistaakseni kaksi tai kolme ns. yhteistyöpostausta. Näissä yhteistyöpostauksissa  olen itse valinnut aiheen ja pyytänyt lukijoille arvottavaksi jonkin aiheeseen liittyvän tuotteen. Itselleni en ole näissäkään yhteyksissä pyytänyt mitään ns. palkkiona kirjoittamisesta. Vintagentin kautta olen saanut tasan yhden  (1 kpl) lastenkirjan arvostelukappaleena, siinä siis kaikki mitä olen  materiaalisesti Vintagentin kirjoittamisesta hyötynyt!

Aika iso siivu Vintagentin lukijoista tulee tänne erilaisten facebookin diy- ja askarteluryhmien kautta koska olen säännöllisesti linkittänyt sivuille sivuston aiheeseen sopivia postauksiani.  Viikonloppuna huomasin, että facebookin suurin suomalainen askarteluryhmä muutti sääntöjään niin, ettei blogistien omia juttulinkkejä enää hyväksytä sivustolle.  Tämä siksi, että jotkut ryhmään kuuluvat ovat kokeneet blogien linkit mainostamiseksi ja kävijöiden  kalasteluksi omaan blogiin.  

No hei haloo! Juuri siitähän tietysti  onkin kyse. Olen keksinyt kivan idean, toteuttanut sen, dokumentoinut, kuvannut työvaiheet, kirjannut ohjeet ja usein sitonut tämän kaiken tarinan muodossa yhteen.  Olen leiponut kokoon kokonaisen jutun. Tietysti haluan, että tekemäni työ palkitaan lukemalla koko blogipostaukseni aiheesta. Tietysti haluan kävijöitä ihan sinne blogiin asti. Sen sijaan nyt saan jakaa ryhmässä vain yhden kuvan, enkä enää kuvalinkkiä sinne missä koko tarina olisi jo tarjolla. Jos joku ryhmässä kiinnostuu kuvani perusteella tuotoksestani, hänen täytyy nyt  kommenteissa  kysyä tarkempia ohjeita, materiaalitietoja, lisäkuvia yms yms   Jos haluan olla avulias ja kohtelias täytyy minun kerrata ohjeet ja tekovaiheet uudelleen keskustelussa vaikka blogilinkki tarjoaisi suoran reitin valmiin leipomuksen luo. Eli saan tarjoilla vain rusinoita pullasta, en koko kakkua.

Ja tämä kaikki vain siksi, että jotkut kuvittelevat kaikkien blogistien hyötyvän rahallisesti siitä, että saavat blogiin kävijäliikennettä.  Onko se nyt suurikin vaiva olla klikkaamatta sitä blogilinkkiä jos niin hitokseen paljon huolestuttaa, että blogin kirjoittaja jotenkin hyötyy siitä että blogissa kävijämäärät kasvaa.   

Minusta kyseessä on vähän sama asia kuin se, että kirjan lainaamisen tai ostamisen sijaan lukisin kirjakaupassa pelkästään takakannen tekstin ja julistaisin sen olevan vallan riittävä lukukokemus kyseisestä hengentuotteesta.

Ollaan huolissaan, että blogit kaupallistuvat ja sisältö kevenee, mutta miten ihmeessä niitä lukijoita sinne sisällön luo sitten houkutellaan jos kaikki mainostaminen luokitellaan tarkoitusperiltään epäilyttäväksi ja kaupallishakuiseksi. 

Okei, okei ehkä ilmassa on pientä  turhautumista.  Isot toimijat ovat sössineet blogigenren siihen hanttiin, että kaikki blogit (pienet ja isot) kärsivät nyt kävijäkadosta ja uskottavuuskriisistä. Aiheettomasta kateudestakin.

Jos Vintagentti olisi kirjablogi, vaihtaisin ärsyyntyneenä ehkä blogin pitämisen suosiolla vaikka paikallisessa kahvilassa kokoontuvaksi kirjallisuuspiiriksi Mutta mikä on vaihtoehto askartelua, tuunausta ja käden taitoja harrastavalle ihmiselle? Pistääkö blogipillit pussiin ja siirtyä esittelemään tuotoksiaan kansalaisopiston harrastekokoontumisiin, mitä?

Niin ja siis hei, ei mulla mitään niitä yhteistyökuvioita vastaan ole. Niitä ei ole vaan tullut. Kiva olisi jos tulisi, pääsisipä edes päättämään, että kiinnostaako vaiko eikö kiinnosta.. 

 🦊🦊

Kuvituksena viikonlopun ulkona ahertamisen tuloksia. Kuihtunutta kauneutta.