Pieni Anatevkan juutalaisyhteisö elää perinteisiinsä tukeutuen. Ajat ovat muuttumassa, sen saavat kipeästi kokea myös köyhä maitomies Tevje, hänen vaimonsa Golde ja heidän viisi tytärtään, joista vanhimmilla alkaa olla naimaikä käsillä. Mutta aviomiehen valinta ei olekaan ihan niin helppoa kuin ennen, nykyajan nuoriso kun on kovin vaateliasta... Tevjen tyttäretkään eivät tyydy vanhempien valitsemiin sulhasiin, vaan sotkevat koko jutun rakkaudesta vouhottamalla. Miten käy perinteiden - ja miten käy koko kylän?
Tarinautti lokikirjaan: Riipaiseva, hauska, hyvin lämmin ja inhimillisyyttä tihkuva on tämä musikaali, jonka sain kunnian käydä katsomassa ensimmäisten joukossa Oulun kaupunginteatterissa. Oma rakkaussuhteeni Viulunsoittajaan on lyhyt mutta kiihkeä: kymmenisen vuotta sitten katsoin Norman Jewisonin klassikkoelokuvan, ihastuin ja siitä pitäen olen tahtonut nähdä sen livenä. Ja nyt siis toiveeni toteutui! Arvannette, että olin jännittynyt! Kun menee katsomaan tarinaa josta hurjasti pitää, on olemassa suuri vaara että pettyy. No petyinkö? Vastaan...
...että...
EN! Esitys oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellutkin, Uotisen koreografiat vaikuttavat ja itse tarina hienosti kerrottu. Suuri kiitos onnistumisesta menee roolituksen nimiin: Karismaattinen Kari J. Ristolainen oli maitomies Tevjenä täysosuma, samoin Anneli Niskanen oli loistava Golde. Muukin miehistö teki roolinsa hienosti, Jerry Bockin kaunis musiikki pääsi oikeuksiinsa, juutalaisten hääilo hulppeine tansseineen todellista iloa silmälle ja sydämelle, puvut kauniita ja ja ja...
Oikeastaan ainoa mistä EN pitänyt oli Tevjen painajaisuni. Siinä mentiin mielestäni vähän yli: meno muistutti paikoin jo b-luokan kauhuleffaa ja volyymi oli niin kaukana kaakossa että sanoista ei saanut selvää. Olihan farssiksiheitto ja rankka liioittelu toki ihan tarkoituksenmukaista Tevjen pikku kepposta ajatellen, mutta olisi asia tullut harvinaisen selväksi vähän vähemmällä infernollakin. Tai ehkä minä vain olen kalkkis! :-D
Niin tai näin, tässäpä oiva tapa viettää ikimuistoinen ilta, itkeä ja nauraa ja ihastella, toki myös vihastella varsinkin näytelmän lopussa joka on niin kirpeä juuri siksi kun tietää sellaista todella tapahtuneen ympäri Eurooppaa... ja jossain muualla sitä tapahtuu tänäkin päivänä... Mutta nyt olen taas vaarassa eksyä aiheesta, en siis enää muuta sano kuin että suosittelen kaikille jotka paikalle pääsevät! Ja ne jotka eivät pääse, voivat lukea Sholom Aleichemin kirjan Tevje, Maitomies. Itsekin aion sen hakea kirjastosta heti kun monilta muilta keskeneräisiltä lukuprojekteiltani ehdin.
