Sgt. Pepper Knew My Father / NME PEP LP - 100

Kansi: Vera, Chuck & Dave (NME PEP LP - 100),
Sgt Pepper Knew My father

Olen aina ollut The Beatles - The Rolling Stones välisessä punnituksessa Beatle. Koulussa pidin esitelmää, vein musiikkia levyraatiin ja painoin rec-nappulaa kun radiosta tuli The Beatles kappale. Silti hyllyssä ei ole kuin yksi c-kasetti, vinyylisingle ja cd, The Beatles musiikkia. Ja yksi Yoko Ono nimikirjoitus. Lisäksi vinyylinä on levy Sgt. Pepper Knew My Father, jossa eri esiintyjät versioivat The Beatles orkesterin klassikkolevyn Sgt Peppers Lonely Hearts Club Bandin. Sgt Peppers Lonely Hearts Club Band  on levy, jossa jo pelkästään kansia ihmetellessä vierähtää tovi jos toinenkin. Levyä ei voi liikaa kehuakaan! Jätetään kylmästi alkuperäinen äänilevy sivummalle ja palataan eri esittäjien Knew My Father levyyn.

Kyseessä on 1988 julkaistu, NME-lehden tuottama hyväntekeväisyyslevy, jonka tuotto meni meni Childlinelle. Levyllä esiintyy ajan valikoitu joukko muusikoita ja orkestereita mm. The Christians, Billy Bragg, The Fall, The Wedding Present jne. Yksi kappale per esiintyjä, paitsi The Three Wize Men on saanut kunniakseen "kaksi kappaletta" versioidessaan Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Bandin levyn molemmin puolin. On tietysti rohkea veto koskea lähes kansallisaarteeseen, mutta eittämättä huomion saaminen on ollut taattu. Käydään mielenkiinnolla kimppuun!

A-puoli

1. The Three Wize Men: Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band, 3:22 (alkuperäinen kappale 2:02).

The Three Wize Men saa aloittaa alkuperäisen levyn nimikkokappaleella. Alku hieman nyrjäyttää, mutta orkesteri astelee tyylilleen uskollisesti hip hopilla. Vannoutunut Beatle-fani saattaa yskästä pari kertaa, mutta alun tuulahdus mukavan greippinen. Sämpläilyksi menee, mutta kiskoilla pysytään. Istuu hyväntekeväisyysteemaan ja kertoo heti levyn monimuotoisuudesta. The Three Wize Men on pysynyt versiossaan hyvän maun sisällä, eikä rimanalituksia pääse tapahtumaan. 

2. Wet Wet Wet: With a Little Help From My Friends, 2:38 (2:44)

Skotlantilaisen Wet Wet Wet yhtye aloittaa kappaleen pitäen silmällä alkuperäistä, kuitenkin hieman jatkoa muutellen. Esitys on kaunis, hauras ja puhdas. Tämä on helpotus perinteisestä pop musiikista pitävälle, alun hip hopin jälkeen. Selkeästi paketoitu.

3. The Christians: Lucy in The Sky With Diamonds, 5:26 (3:28)

Soul / pop bändille uskottavasti The Christians saa kappaleellee lisäpituutta liki kaksi minuuttia lisää. Orkesterilta olisi odottanut eri kappaletta kuin aavistuksen höyryinen Lucy in The Sky With Diamonds. Pienellä niksi tekniikalla pidetään The Christians kuitenkin juonessa komeasti kiinni ja äänet istuvatkin loistavasti! Tämä lienee versio, johon Lennon-McCartney olisivat tyytyväisiä.

4. The Wedding Present with Amelia Fletcher: Getting Better, 1:58 (2:47)

Brittibändi The Wedding Presentin niukka tyyli tekee selvää nopeasta Getting Better-kappaleesta. David Gedgen siiderin kuivakka laulutyyli alleviivaa ja rytmipuoli tikittää säälittä kappaletta eteenpäin. Ilman Amelia Fletcherin enkelimäistä tukea voisi kappale jäädä torsoksi. Siitä huolimatta raikas!

5. Hue & Cry: Fixing a Hole, 4:06 (2:36)

Hue & Cry tekee levylle hieman heikkoa lenkkiä. Souljazzswing versio ei tahdo saada tuulta. Ei syty. Alusta asti kaikki tuntuu väkinäiseltä. Kappale muistuttaa epäonnistunutta Mike Flowers Pop esitystä. Lopun pitkä ja tylsä kappaleen feidaus ei paranna.

 

6. Billy Bragg with Cara Tivey: She´s Leaving Home, 2:51 (3:35)

Billy Braggin minimaalisuus tehoaa aivan kuten kävi The Wedding Presentin kanssa. Myös tämä hieno versio saa lisäkimalletta taustasta, jonka tässä hoitaa Cara Tivey. Piano-solisti-taustalaulaja periaatteella kappale on tiiviisti purkissa, lisänä aimo annos inhimillisyyttä. Kappale nousi Brittisinglelistalla ykköseksi. Levyn ehdottomia huippuja!

7. Frank Sidebottom: Being For The Benefit of Mr. Kite, 3:07 (2:37)

2010 (54v) kuollut englantilainen koomikko - muusikko Frank Sidebottom on saanut vaativan tehtävän tulkita vinksahtaneen Being For The Benefit of Mr. Kite kappaleen, eikä oikein mielikuvitus ja tulkinta tahdo tässä tapauksessa oikein riittää. Hieman tympeäksi jää. Hullulla kun on hullun paperit, on hän tuolloin ehdottoman eloisa. Nyt on vesivärillä piirretty ainoastaan keltaista viivaa. A-puolen ilme olisi kaivannut hieman laadukkaamman lopun, vaikkakin kappaleen päätös saakin lopulta hymisemään. Nyt ei hulluudelle ollut katetta tarpeeksi.

B-puoli

1. Sonic Youth: Within You Without You, 5:03 (5:05)

Yhdysvaltojen New Yorkista kotoisin oleva Sonic Youth käsittelee levyn toiseksi pisimmän kappaleen. Orkesteri on ymmärtänyt juonen kulun täydellisesti; ripaus Sonic Youthia, ripaus Sgt. Peppersia. Melodian pohja koostuu Sonic Youthille tutuista kitaroista, sumuvalleista ja laulu parsii melodiaa kasaan.  Hieman ennakkoa ajatellen yllättäen, tämä versio tapailee alkuperäisen kappaleen polkuja. Kiehtova kappale, joka kestää kuuntelukertoja.

2. Courtney Pine Quartet: When I´m Sixty-Four, 4:10 (2:37)

1964 syntynyt saxophonisti Courtney Pine tulkitsee Quartetin kanssa lystikkäästi When I´m Sixty-Four kappaleen, Buster Keaton henkisellä versiolla. Letkeä lurittelu venyy alkuperäistä kappaletta huomattavasti pidemmäksi. Tempo on aavistuksen korkeampi. Tämä kappale nostaa levyn tasoa, vaikka lopulta tulkinta saakin melko vapaat kädet. Mukavaa!

3. Michelle Shocked: Lovely Rita, 2:25 (2:42)

Michelle Shocked jatkaa toimivaa `pieni on kaunista` konseptia. Lovely Rita on levyn minimalistisimpia versioita. Toimii karussa kauneudessaan. Versio on jämpti, napakka ja simppeli. Sovitus on ihastuttava, vaikkakin kappale tuntuu näin yksittäisenä jäävän kesken.

4. The Triffids: Good Morning Good Morning, 2:46 (2:41)

Australialaiselle The Triffids orkesterilla, joka luokitellaan folk-pop yhtyeeksi, on selkeitä hankaluuksia jauhaa kappale sellaisella nopeudella, että valmista tulisi. Orkesteri yrittää, mutta ei kykene. Selkeitä kuvioita ei löydy. Triffids on parhaimmillaan hitaammalla ja avarammalla maaperällä. Ei mahda. Nyt menee hieman sotkuksi.

 5. The Three Wize Men:  Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band (Reprise), 2:40 (1:18)

The Three Wize Men jatkaa mihin aloituksessa jäi. Ympyrä on sulkeutumassa. Siinä missä Wet Wet Wet oli A-puolella piristys The Three Wize Menin jälkeen, on The Three Wize Men  rapea kankean The Triffidsien jälkeen. Hippo hoppa vaikuttaa raikkaalta ja saa pyörän pyörimään, vaikkakin on aavistuksen hämmentävä kokemus edelleen. Hyvin pitkä baari-ilta. Kiehtova baari-ilta.

6. The Fall: A day In The Life, 3:56 (5:33)

Ja rakastuminen tapahtuu viimeistään post punk-bändi The Fall`n kohdalla. The Fall taikoo komeasta A Day In The Life kappaleesta edelleen komean. Ote on ylimielinen ja osuva, hieman pelottava ja aavistuksen brutaali. The Fall lataa kappaleen päälle kaiken kunniansa, tietää vastuunsa levyn lopettamisesta ja kappaleen arvosta. jopa lopun kakofonia hoidetaan tavalla joka polttaa veden  kattilan pohjaan iäksi ja ainiaaksi. Piste.

  

Levy tekee kunniaa The Beatles klassikolle, mutta myös avustuskohteelle, Childlinelle. Varrelle sattuu pari hutia, jotka tuovat hieman pakkopullan makua. Klassikoksi tämä levy ei yllä, kuin korkeintaan lähiö kuppilan pöydässä. Rohkeampi ja ryhdikkäämpi ote olisivat tuoneet kiinteämmän lopputuloksen. Onneksi onnistumisia on enemmän ja näin kokonaisuus säilyy mielenkiintoisena ja on kuuntelemisen arvoinen, heillekin jotka eivät niin The Beatles yhtyeestä perusta. The Beatles musiikin ystäville selkeä käyntikohde.

** - tähteä  (asteikko 1-3 tähteä) 

Paidat

 Termiittinen kesä lähestyy, vaikka ulkona vihmoo lunta! T-paita kelit. Big Country vuonna 1986 Helsingin jäähallissa taisi olla ensimmäinen, joka sai ostamaan bändipaidan. Oli roheata kun oli kiertuepaita päällä; hieno kotkan kuva edessä ja kiertueen paikkakunnat selässä. Hyvä paita se oli. Harmikseni en muista paidan hintaa, sillä jossain vaiheessa lähempänä nykypäivää paitojen hinnat kävivät sen verran kalliiksi, ettei ollut mitään järkeä ostaa niitä.

Festaripaidat olivat myös kova sana. Pari vuotta sitten löysin Giants of rock- paidan (vuodelta 1988) kaapista ja sain siitä netin kautta mukavan hinnan. Paita oli itseasiassa aika ruma. Muuten esim. Provinssirock -paidat ovat käytön ja kuluman kautta siirtyneet paitojen vihreille kentille.

Välillä on tapana ottaa muistorikkaista asioista valokuvia ja tässä katsauksessa osa niistä.

 

 

Joskus 80-luvulla koulussa kuvaamataidon tunnilla tehtiin musteella painotöitä paitoihin. Jostain syystä päätin painaa Antti Hulkko-paidan. Itse hankittiin puhdas paita ja koulu tarjosi musteen. Opettajalla ei ollut hajuakaan kuka Antti Hulkko on?Provinssirockissa olisi eräs kaveri iltakävelyllään tarjonnut paidasta 200mk. En myynyt, koska pidin paidasta. Samainen paita on kerännyt muutenkin suunnatonta hilpeyttä. Paidassa käytetty muotti taitaa löytyä vieläkin jonkin laatikon pohjalta.  Itse paitahan on edelleen kaapissa ja tarvittaessa käytössä, vaikka aurinko paistaa läpi.

 

 

 

The Wonder Stuff oli Lontoon tuliainen, kun The Godfathers paitaa ei löytynyt. Godfathersista diggasin, mutta Wonder Stuffista en ollut kuullutkaan! Myöhemmin ostin kirpparilta neljä singleä, ja letkeätä rockia bändi soittaa. Paita on myös 80-luvun tavaraa ja edelleen käytössä! Mm. viime kesänä viikon Lapin vaelluksella ja hyvin toimi. Paita on vielä ohuempi kuin Antin Hulkko-paita ja kuivuu näin ollen nopeasti. Menee pieneen tilaan. Nyt tosin pari "koinsyömää" reikää on ilmestynyt olkavarsiin.

 

Myöhemmin 1992 sain Helsingin Tavastialta hankittua The Godfathers -paidan. Myös ystäväni osti samanlaisen, olimmehan veljeni tyttären kummisetiä! Mutta paidan kangas oli melko paksua ja imi itseensä kaikki hiet. Nyt paita kirmailee raikkaalla viheriöllä. Birth, school, work, death.

 

 

Billy Idol: Charmed Life kiertue pysähtyi marraskuussa 1991 Helsingin jäähalliin ja sieltä tuli paita muistona. Tämä paita toimi mainiona urheilupaitana, kun annoin kaverille sulkapallokentällä turpiin. Paita rötkötti ja heilui mukavasti. Oli tarpeeksi löysä. Liekö urheilun aiheuttamat "vammat" paidalle liian rajuja; se kadotti raikkauden, reikiintyi ja näin ollen vihreä nurmi kutsui.

 Ramones, Helsingin jäähalli 1991. Tätä paitaa kannoin hamaan loppuun asti. Sitten oli pakko luopua. Paita oli hyvin Billy Idolmainen ja toimi hyvin myös mm. urheilupaitana. Se toi asennetta suorituksiin ja vastustajat kunnioittivat, maalikuninkaan paita. Tosin jalkapalloa olen pelannut periaatteessa vain kerran ja silloinkin olin lempinimeltä Pogues. Pari syöttöä, pari maalia, mutta pelit jäivät yhteen kertaan. Ramones paidan ajoin sen verran loppuun, etten voinut luovuttaa sitä edes muistoesineenä veljeni tyttärelle. Annoin arvokkaan lopun.

 

 

 

                                                                          

 

Sonic Youth oli myös Tavastialla ja vuosi oli 1992. Muistaakseni en lähtenyt konserttiin paidan osto mielessä, mutta kun näin etumuksen kuvan, en voinut olla ostamatta, hellyin. Vuosien saatossa paita menetti ryhtiään ja istui koko ajan huonommin. Pienempi kokoiselle puolisolleni paita kävi, mutta jäi  melko pian kaapin perälle. Aikaa kului parin vuoden verran ja kerran siivotessa vaatekaappeja päätin itse sovittaa sitä. Paita kuristi kaulasta vieläkin, mutta istui nyt paremmin kuin aiemmin. Hieman venyttelin sitä ja otin käyttöön. Ja käytössä on edelleen. Kangas on säilyttänyt pintansa mukavasti. Ja kuva ilahduttaa edelleen!

 

 

 

Ne Luumäkien paidan ostoa en muista, mutta voisi liittyä sille "kuuluisalle viimeiselle keikalle" vuonna 1993, Helsingin Tavastialla. Tämä on yksi lempipaidoistani, mutta harmikseni olen hieman kasvanut siitä yli. Vaikka toisaalta paita on mukavan napakka ja sitä paitsi näyttää hyvältä nahkatakin alta, mutta kumarteluja vältän ettei päivä vaihdu yöksi (hymiö). Eli paita on edelleen ajokunnossa ja tuuletus on raikas. Tämä paita kuuluu myös niihin, joita ei välttämättä jostain syystä raaski käyttää. Paidan kuvat ovat hienot, eikä halua niiden kuluvan.

 

 

 

 

Nick Cave & the Bad Seeds -paita tuli joululahjana. Pidin siitä alusta asti. Se istui ja näytti hyvältä. Sitten kävi vahinko. Se joutui samaan pesukoneeseen niiden pienten punaisten vaatteiden kanssa. Kone jurnutti pari tuntia ja teki tehtävänsä valkoiselle paidalle. Koneesta nostettiin kauniin pinkin värinen t-paita. Ei paita varsinaisesti piloille mennyt, tuntien Nick Caven brutaalin maailman, mutta kieltämättä aavistuksen kartoin sitä. Nyt useamman pesukerran jälkeen, paita on saanut takaisin vaalean Hallavaharjan värin ja säilyttänyt muotonsakin, siinä missä käytettävyydenkin; viime kesänä keräten katukahvilassa ihailuja!

 

 

 

 

 

Oasis tuli lujaa 90-luvun lopulla. 1996 Oasis piipahti Tukholmassa ja niin piipahdin minäkin. Keikka oli hieno, olihan bändi tuolloin parhaimmillaan. Paita tuli tuliaisina. Paidan kuvitus ei ole järin suuri, mutta siinä on kaikki oleellinen: bändin nimi, keikkapaikat ja hyvät värit. Paita on edelleen kaapissa, sillä kangas ja ryhti ovat hyvät. Toisin kävi vuotta myöhemmin ostamalleni Oasis -paidalle. Se jäi pieneksi ja postitin sen nettikauppana Itä-Suomeen. Siinä oli periaatteessa vain samainen munan pyöreä logo, mitä alla olevassa kuvassa. Näihin aikoihin paitojen hinnat olivat lähteneet käsistä ja sen jälkeen olen hankkinut vain Neil Young- paidan vuodelta 2000.