 |
Kulta-aikaa; kok (Fonovox 1975), kansikuva Suomen
kuvapalvelu, Oy Lito-print Ab |
Jostain syystä
Fonovoxin kokoelma
Kulta-aikaa on jo pidemään tovin pyörinyt mielessä. Syksyn korvalla herkistyy ja iltojen tummuessa aistit heräävät; liekö LP:n levynkannen ruskanvärinen auringonlasku jäänyt alitajuntaan ja nyt ensimmäisten kellertävien koivunlehtien liihottaessa kohti mätänevää maata, muisti palauttaa mielikuvan. Syksyllä on enemmän aikaa olla haavemaailmassa;
Olavi Virta, Georg Malmsten, A. Aimo jne... (
Kauko Käyhkö painettu kanteen
Kauko Käykö!). Kova kattaus kuljettajia aikamatkailuun ja unelmointiin.
Mahtavatko nimet kannessa olla "arvo" järjestyksessä, sillä esiintymislistan järjestys levyllä on eri? Villasukat jalkaan ja 50 centin kirpputorihelmi soimaan.
Kaikki tämän LP-levyn äänitteet ovat
alkuperäislevyiltä koottuja. Niistä on
kopioitaessa poistettu elektronisesti
vanhoille taltioille ominainen rahina.
Lisätty stereokaiku antaa myös
avaramman vaikutelman.
- teksti LP-levyn takakannessa -
A - puoli
Terijokelaisen harmonikkalegendan Viljo Vesterisen Säkkijärven polkka on villitsevä. Taustalla oleva Dallape-orkesteri jää hieman vaille huomiota, kun Vesterinen tiluttaa liki kolme minuuttista polkkaa hurmiossa. Itse kappale on useasti kuultuna liki ärsyttävä, mutta monet eri variaatiot ja tauot sen kuulemisessa, nostavat sen yhdeksi klassisimmista kappaleista. Tämä versio on laadukas.
Nuoren Olavi Virran tango Anna-Liisa on kuin kaste nurmella. Herkkä-ääninen Virta tulkitsee varovaisesti, heikoilla jäillä liikkuen, eikä studio-orkesteri "Suomen soitin" häikäise. Silti Olavi Virran kukkaan puhkeava karisma ja orkesterin kelpo läpivienti riittävät täyttämään nostalgian nälän.
Odeon tanssiorkesteri säestää pitkällä johdannolla Georg Malmstenin esitystä kappaleesta Lapsuuteni leikkipaikka. Nyt ei olla lähiö kerrostalon pihassa vaan kotikoivun juurella. Raaka kaiho velloo läpi esityksen. Malmstenin lauluosuus jää kappaleessa mielenkiintoisen lyhyeksi, miltei pelkästään toteavaksi ja se tekee kappaleen rakenteessa hieman hätkähdyttävän, lyhyestä tarinasta puhumattakaan.
Ture Ara suhtautuu vakavalla otteella Emma esitykseen. Suomi-tanssiorkesterilla on tulkintaa tukeva, hieman dramaattinen tyyli, jossa haiskahtaa aavistuksen Hollywoodimainen elokuvasäestys. Se kieltämättä tuo sävyjä kappaleeseen.
Reino Armion osuus on tarjota romantiikka ulkomailta; Yö Riossa. Kevyehkö tango on tulisuudeltaan suomalaiseen kalpeuteen sopiva. Armion karisma kestää sen minkä pitää. Suurta matkarakastajaa ei kannata odottaa, vaan hieman ujoa tiirailijaa. Tuttua ja turvallista.
Erhard Bauschken tanssiorkesteri tarttuu Mustalaistytön kaihoon haasteellisen rivakasti. Erkki Eirto tulkitsee tyylillä, johon suomalainen mies herkimmillään yltää. Esitys on viaton. Mustalaistytön kaiho kappaleen sävel on kaunis. Se on rauhallinen ja ilmava.
Sen minkä Viljo Vesterinen Dallapen kanssa aloitti, sen se myös päättää. A-puoli niputetaan kasaan Vesterisen ja Dallapen tulkinnalla Kostervalssi - Kulkurinvalssi esityksellä, jonka kertosäkeen hönkii Kauko Käyhkö. Käyhkön tulkitsema kertosäe on kalpea ja läyhä, kuin keskikaljakuppilan ujo vakioasiakas. Ei siis ihme, että Käyhkö aloitti samana vuonna (1937) klassisen laulun opinnot. Dallape saa tällä kertaa enemmän kuuluvuutta ja riemastuttaa esitystä raikkaasti. Käyhkön vierailu jää mieleen.
Valkea sisar on perusreipas tango, johon Dallape-orkesteri saa Georg Malmstenin esityksellä kuulaan sävyn. Sovitus tuo kappaleen loppuun vielä mukavasti tason vaihtelua, joka eheyttää kokonaisuutta.
Kauko Käyhkön hieman vakava ääni sopii Kangastusta-kappaleeseen ja Dallape orkesteri ymmärtää esityksen arvon. Ryhdikästä esitystä ei ole pilattu liiallisella teatraalisuudella ja näin kappale pysyy maistuvan hilittynä.
Villiruusu Ture Aran esittämänä jatkaa hieman yllätyksetöntä, mutta takuuvarmaa Kulta-aikaa levyä. Aran tulkinta lepää murheen laaksossa. Koko olemus on raskas ja tumman puhuva. Suomalaista perussynkkyyttä parhaimmillaan. Kyllä tämän tahdissa kelpaa murehtia.
Dallapen suosion ymmärtää, sillä niin tahdikkaasti ja mallikkaasti orkesteri hyökkää A. Aimon tulkitseman Sinut unessa nään tangon kimppuun. A. Aimon tehtäväksi jää seurata näyttävämpää ja täydentää omalla mallikkaalla suorituksellaan esitystä. A. Aimon ääni on miellyttävän ympyränpyöreä.
Eugen, Georgen veli, Malmstenin Vinhasti tuulet soittaa on leikkisämpi ja musikaalisempi. Rytmi-pojat tuovat säestyksellä esitykseen värejä ja hajuja; tilannekomiikkaa, joka sekin pysyy kovin hillittynä.
Eugen Malmsten ja Rytmi-Pojat jatkavat samaa tyylilajia (foxtrot) Onnen ovella kappaleessa. Kappaleiden vaihtumista tuskin edes huomaa. Henki on sama. Malmsten tuntuu aavistuksen pinnistelevän, saadakseen ääneensä leikkisyyden ja viihteellisyyden, jota kappale kaipaa. Se tuo hieman tahatonta hilpeyttä esitykseen.
Olavi Virta päättää levyn slowfoxilla Episodi. Vasta aikuisuuden kynnyksellä olevan Virran olemus on hieman haavoittuvainen, mutta äänessä kaikuu kaunis meille tiedostettu tulevaisuus. Taustaorkesteri "Suomen soitin" on paikoin pelottava, joka saa säestyksen kuulostamaan runttaavalta.
Kulta-aikaa on kuin vanha auto. Sinällään jo arvoka, mutta renkaissa hieman kulumaa ja ikkunoissa väljyyttä. Kuitenkin äänimerkki toimii ja valot heijastvat pimeässä tien mutkat ja töyssyt. Auto kehrää ja voi hyvin. Kulta-aikaa levy on miellyttävä yhdistelmä laadukkaita esiintyjiä ja kappaleita. Ennenkaikkea se on kokoelma suomalaista musiikkia ja tulkintaa syvimmillään ja parhaimmillaan. Se täydentää neljän vuodenajan kansan identiteettiä. Kulta-aikaa levyn vakavamielisyys on paikoin tumman puhuvaa ja se nielaisee helposti mukaan syysillan syleilyssä. Esiintyjät ja orkesterit ovat liki myyttisiä ja se lisää levyn painoarvoa. Kappaleiden levytykset vanhimmillan ovat 85 vuoden iässä; Emma. Tai Säkkijärven polkka, jota tapailtiin jo 1800-luvun lopulla. Kulta-aikaa on eittämättä, jos ei aivan suoraan, niin välillisesti pala historiaa. Katoavaa kansanperinnettä.
***-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)
Lähteet:
www.aanitearkisto.fi
wikipedia
Pilalle meni omenamehu. Liika happea. Hometta. Juon siis vettä kaivosta. Kylmää. Raikasta. Hammasta vihloo kylmä vesi. En vielä korjauta sitä, syön ensin pitkon pois. Ja poltan puita. Yhtä lailla olen muumio, kuin omena puussa, joka kanssani odottaa puidun pellon takana vaanivaa syksyä, sadetta ja tuulta. Kulta-aikaa se tämäkin, kun oikein tarkkaan ajattelee. Vihmokoon.
