Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Siiriäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Martti Siiriäinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Martti Siiriäinen: Sinulle laulan (Mellow, 1975, LP)

Martti Siiriäinen: Sinulle laulan (Mellow), 1975
Aina ajoittain kun selailee levyjä esimerkiksi kirpputoreilla, pysähtyy katse mielenkiintoiseen kanteen. Näin kävi aikoinaan Martti Siiriäisen kohdalla. Levy oli Siiriäisen Sinulle laulan, jossa parrakas mies sikarin pätkä suussa nojailee rehvakkaasti saluunan oveen, tyytyväinen hymy kasvoilla ja kellokin näkyy komeasti. Takakannen kappaleita silmäillessä hämmennys lisääntyi, kun kyseessä oli sellaisia helmiä kuten Säkkijärven polkka, Sulamith jne.. Puhumattakaan sellaisesta laulusta Juopunut pappi. Mikä yhdistelmä: kannen mies kappaleiden kimpussa. Parin euron riskisijoitus ei tuntunutkaan riskiltä.




Martti Siiriäinen: Muista minua
(Finnlevy), 1974
Martti Siiriäinen on jäänyt näiden vuosien saatossa mysteeriksi. Parin vuoden takaisen tiedon mukaan Siiriäinen tekisi vielä satunnaisesti keikkoja. Levytyksiä Siiriäiseltä löytyy 98. Vuoden 1970 Kaarina Helakisan kirjoittama Avun juttu tukee Siiriäisen veijarimaista, mutta auktoriteettistä persoonaa. Entinen kansakoulun opettaja ja työväenopiston koluaja leikkii lehtikuvissa tyyliikkäänä, valkean hatun ja tuulessa lepattavan kaulaliinan kanssa, miellyttävä hymy kasvoilla. Siiriäinen itsekin myötäilee keikarimaisuuttaan, kuvailemalla itseään "Vantaan entiseksi Shemeikaksi". Jutun teon aikaan on Siiriäinen löytänyt elämäänsä uuden rakkaan kainaloonsa. Siiriäisen innoitti kevyeen musiikkiin Kimmo Chydenius. Myöhemmin yhteistyötä on tehty mm Unto Haapa-Ahon kanssa. Unto Haapa-Ahon pelimanniyhtyeen kanssa hän julkaisi vuonna 1970 Toisten aikuisten tanssit- levyn, jonka jälkeen on tullut mm. Muista minua (1974), Taas vanhakin nuorentuu, Viel kerran saavuthan  ja Sinulle laulan; kaikki nämä kolme vuodelta 1975. 70-luvun loppupuolella ilmestyi vielä mm. Jätkän humppa (1977) ja Naistentanssit (1979). Diskographia ei ole täydellinen.

Nyt siis tartumme tuohon Siiriäisen vuonna 1975 ilmestyneeseen kirpputori löytöön Sinulle laulan. Tuolloin etukannen hintalapun mukaan Karoliina-Halli myi levyä hintaan 19.50 mk. Ja takakansi mainostaa levy-yhtiö Mellowin muita tuotteita, joita on saatavana levynä ja kasettina. Pieni vilkaisu paljastaa, että Mellow levymerkin kansitaide oli kauttaaltaan kiehtovaa. 70-luku suorastaan kirkuu kansien kuvista, kun Esko Rahkonen liftaa takkia auki Helsingin lumisohjoisen väylän varrella! Ja kasetin kun laittaa soimaan, Esko laulaa Budapestin yöstä ja Portugalin huhtikuusta!

Soittajan kaipuu (valssi) avaa pelin kuin eteen kannettu kahvi kesäpäivässä. Viljo Vesterisen sovittamana kappale lähtee hieman laahaavasti, mutta Siiriäinen kantaa sitä kuin kukkaistyttö morsiusmekkoa. Ja tuulenvire hyväilee juhlakansaa. Valssilla jatketaan edelleen; Kun ulpukka kukkii jatkaa poljentoa hieman kepeämmin. Sävel on lempeä ja niin on Siiriäisen äänikin. Siiriäinen saa valsseihin kaikenkattavan rauhallisuuden, johon on helppo lämmetä. Lämpöä nostetaan kohtalokkaalla tangolla Ennen kuolemaa, jossa ääntä nostetaan taas hieman jykevämmäksi, mutta pidetään tummana. Sovitus on kepeähkö, mutta ei mene pilalle kuten nyky tangomarkkinoilla on tapana tehdä. Tummat silmät on perustango, jonka Siiriäinen laulaa perusvarmalla otteella, mutta jälleen tuntee kuinka käsien siipiväli kasvaa. Sinulle laulan levy saa rakenteelisesti selvästi lämpöä alleen. Tangot jätetään taakse ja tuodaan tupaan laulelma, Juopunut pappi. Siinä Siiriäinen saa käyttöönsä teatraalisen puolensa ja käyttää sen täydellisesti. Melodian kulku on kuin Suomalaisilla sorateillä ja Siiriäinen lukee karttaa mestarin elkein. Välillä laulu, ääni, puhe on möreää ja tummaa kuin ravintorikas multa ja välillä kulautetaan kurkku laulelmalla puhtaaksi. Suupielet kaipaavat hihaa kuivaamaan tuopin jäljet. Juopunut pappi on Fedor Kapitanoffin sävellys. Säkkijärven polkka  on oiva valinta levylle kuin levylle, sillä on mukava verrata eri esiintyjien tapaa tulkita kappaletta. Siiriäinen pitää kappaletta sylissä varmoin ottein. Voisi kuvitella, että näinkin tummaääninen laulaja olisi pulassa, mutta Siiriäinen pysyy tahdissa lopun kiristys mukaanlukien. Tosin Säkkijärven polkka perustuu suurilta osin itse melodiaan ja tämän levyn orkesteri hoitaa tonttinsa ryhdikkäästi. Levyn muusikoita ei ole tiedossa.

B-puoli aukeaa Pienellä hetkellä (humppa-fox). Siiriäinen pitää tunnelman rauhallisena, eikä edes heijaat ylitä desibelejä. Perusvarma avaus. Myös Sulamith on humppa-fox. Itselle Sulamith kappaleesta ensin tulee mieleen Badding Somerjoki, joten Siiriäisen versio Sulamith-kappaleesta on tervetullut. Sovitus poikeaa aavistuksen Somerjoen versiosta ja poikkeama on pelkästään positiivinen. Sulamith on raikas versio, johon ei ole liikaa ympätty humppaa. Humppa kuuluu taustalla nompparellinä. Villisorsa (valssi) on hieman täytteeltä tuntuva, perusvarma esitys. Sävel on trad. ja lieneekö suurilta osin sen turvin päässyt levylle? Siiriäisen levytyksiä heijastaa klassikomaisuus ja peruskalliomaiset kappalevalinnat. Elämää juoksuhaudoissa (valssi) on haastava valinta "tavallisten" laulujen väliin. Esitys on puhdas tanssittava valssi ja siksi se lienee myös tarkoitettu. Hetken hiljentyminen tanssin merkeissä. Isänmaalisuuden varmistamisen jälkeen tulee humppa-fox Uraliin, jossa Martti Siiriäinen saa jälleen dynamoon uudet virrat. Loppuun ladataan jälleen nostetta venäläisellä nostalgialla. Uraliin on levyn nopein; 1:55. Viipurin viihtoori polkka tiristää loput hiet. Lähtö on nopea, mutta Siiriäinen nappaa juonesta upeasti kiinni nostaen hieman äänialaansa. Soitto on upean kepää.
Martti Siiriäinen: Naisten
tanssit (JP-musiikki),
1979

Lähteet: Apu 17.7.1970, wikipedia

Levy koostuu hienosti rakennetusta kokonaisuudesta, jossa eri tyylit vaihtelevat. Heikkoja hetkiä ei ole. Eri tulkinnat tutuista kappaleista ovat mukava piriste ja ne ovat onnistuneet. Siiriäinen on uskottava artisti ja osaa eläytyä esittämiinsä kappaleisiin. Siiriäisen taustaorkesteri on laadukas ja esityksistä välittyy solistin ja orkesterin hyvä kemia. Ei siis ollut yllätys, että levy teki vaikutuksen ja näin ollen siivitti jatkossakin tarkkailemaan Martti Siiriäisen tuotantoa laajemmalti. Eikä pettymyksiä ole tullut.


   *** - tähteä (asteikko 1-3 tähteä)



Saavumme juuri Myrskylään. Kesän pellot ovat runsaimmillaan ja kylpevät laskevassa valossa. Martti Siiriäinen on vaimentanut takapenkin. Pitäisikö laittaa ääntä kovemmalle vai pompauttaa kasetti pois pesästä...? Kurjat eivät ymmärrä elämän hienouksia, nyansseja. Vielä tulevat olalle taputtelemaan ja naukkua tarjoamaan, katso vaan.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Unto Haapa-Aho & Martti Siiriäinen: Pelimannin penkiltä (c-kas)


Oi oi oi oi! Unto Haapa-Ahon ja Martti Siiriäisen mainion iloittelun Pelimannin penkiltä kasetin nauha on rikki! No onhan se vain piirun verran nuorempi kuin minä, ymmärtäähän sen. Onneksi nauha on poikki alusta, ei keskeltä, eikä nauhuri ole syönyt, vaan rehellisesti nauha on mennyt katki-poikki. Se lienee helppo korjata. Vaan onpa kovan työn takana, että kansien liimaukset antavat periksi hajottamatta kasetin muoveja. Kärsivällisyyttä ja useamman meisselin taktiikkaa. Hiljakseen hivuttamalla. Näin.


Leikkaa ja liimaa, teipillä nauhat yhteen ja kannet kiinni. Jätetään liimaukset ja laitetaan kannetkin teipillä. Musta teippi sointuu upeasti vanhan keltaiseen väriin. Ja eikun kovaan kuunteluun! Saman tien kuuntelenkin, kun luppoaikaa on. Kynää ja paperia.

Pelin avaa veijarimaisen letkeä Ei sitä eikä tätä, hanurilla säestetty kesänmakuinen kepeä kappale. Kyllä on komea tuo Siiriäisen Martin laulu! Nam. Pohjanmaan junassa on selvä klassikko. Vie mukanaan kuin särki matoa! Esa Pakarinen on paluumatkalla ja saa nyt huilat. Seitsemän tuntia onnehen keinahtelee eteenpäin mainiosti Pohjanmaan junan jälkeen, konduktöörinä Martti Siiriäinen. Nyt ei mennä pummilla, eikä ole halujakaan! Orjan ruusuja laahaa nimensä veroisesti ja vie näin uskottavuudellaan kuulijan syviin ajatuksiin. Hurmalan häissä Siiriäinen laskee ison miehen äänen leikkimään vailla rajoja. Kukkani on pelkistettynä kaunis kappale. A-raidan päättää Haapa-Ahon sovittama Säkkijärven polkka, joka jo puhkikuultunakin saa hitusen pehmeämmän kosketuksen.
Raidan 2, kuten kasettikotelon sisälehti kertoo, avaa Siiriäisen tulkitsema Vaikka mun heilini vallattiin. Harmaasta taivaasta huolimatta Siiriäisen optimismi jyrää. Veikeät auton torvet värittävät Savonmuan Hilmaa. Saimaan valssi soljuu kuin tyyni ilma, hädin tuskin aallokkoa, saatika tyrskyjä purren keulassa. Ilma pörrää, kesä ja uimahousn lahkeet ovat pitkät. Leskenlehti pitää laivan kannella menon hillittynä. Tallukan Matissa Siiriäinen pääsee taas viikarimaisesti leikkimään äänellään, kuin kiusoittelisi kuuntelijaa pitopöydän äärellä. Kappalejako on onnistunut, sen todistaa Maantien ritari, joka polkaisee kulkijan aavistuksen reippaampaan kulkuun ja Viipurin Vihtoori laittaakin sitten jo juoksuksi. Nyt tanner tömisee ja lankkulattia hiekkapöllyää!

Hieno pitkäsoitto, ajatuksella rytmitetyt Haapa-Ahon ja Siiriäisen vuorotulkinnat. Mikä tässä kiehtoo? Siiriäisen ääni on tumman puhuvuudessaan mahtava ja toisaalta tummuuden takaa kumpuaa veijarimainen leikittely. Eikä tämä jää Siiriäisen ainoaksi helmeksi. Palaan asiaan myöhemmin, kuinka löysin Siiriäisen. Se on toinen tarina. Haapa-Ahon lurittelut ovat kepeydessään ja hilpeydessään tarttuvia. Ne tukevat ja todentavat Siiriäisen tulkintoja. Ajatonta musiikkia. Jotenkin takaraivossa on vahva populaari- tai jazzmusiikin leima. Haapa-Aho onkin jazzmuusikko. Sieltäkö ajattomuus? Kappaleet on äänitetty 1969 ja julkaistu 1971. Volkkarit olivat kovaa huutoa.  Mielikuvia. Haapa-Ahoon tämä on kohdallani ainoa tuttavuus. Siiriäiseen palaamme siis myöhemmin.
Astuin tupaan ja ihmettelin vilpitöntä tunnelmaa. Emäntä kantoi kylmää, puhdasta kaivovettä juotavaksi. Isäntä tarjosi sahtia. Otin leipää ja sahtia. Myöhemmin join kupillisen vettä, taisi mennä kaksikin. Vanha äijä soitteli ja minä kuuntelin. Illansuuhun jatkoin matkaa, repussa reunapalallinen leipää.
  *** tähteä (asteikko 1-3)