Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.Karjalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste J.Karjalainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. kesäkuuta 2016

J. Karjalainen Electric Sauna: Marjaniemessä (Poko 2001 CD)

J. Karjalainen vainoaa edelleen. Nyt herra on syyllistynyt kauppakeskus terroriin, soimalla kaiuttimista heti pääoven luona. Se oli hätkähdys, pelästyminen, sama vanha vainoaja. Karjalaista ei siis ole kuopattu. Odotin kolmen vuoden takaiselta Neil Youngin Kaisaniemen lämmitelyltä läpimurtoa minun ja Karjalaisen välille, mutta niin ei tuolloin tapahtunut. Karjalainen huuhtoutui leppeän kesätuulen mukana ohi korvien. 

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja laittoi löytämään kirpputorilaatikosta eurolla vuoden 2001 hittilevyn Marjaniemessä. Kohtalon kanssa ei ryppyillä. Levyä peilatessa ei näkynyt naarmuja tai muita merkkejä ja etukäteen näytti, että levy soisi täydet ilmoitetut minuutit. Mukaan se piti ottaa. 

Marjaniemessä-levyyn liittyy muitakin muistoja. Jostain syystä rakastan Marjaniemeä sanana. Lisäksi vanhalla ystävälläni on siellä mökki, johon joskus sain kutsun. Paikka on jäänyt kuitenkin mystiseksi - sijaitsee jossain Itäkeskuksen takapihalla. Kuin lumenkaatopaikka.

Paikan kiehtovuutta lisää Karjalaisen oma kokemus vuoden -63 lapsuudenkesästä, jolloin rantaan ohjattiin vene, jonka peräosassa makasi alaston verinen mies. Siitä juontuu Marjaniemessä levyn biisi #2. Heppoisia ovat mielleyhtymät, mutta paljosta pienestä syntyy tarinaa. Riittää vainoamiseen.


J. Karjalainen Electric Sauna: Marjaniemessä (Poko)


 J. Karjalainen Electric Sauna: Marjaniemessä (Poko 2001
CD)

Jeesus Kristus pelaa paskahousua; tätä en ole tottunut kuulemaan Jiiltä.  Paskahousun epähilpeä kansainvälinen melodia kuulostaa Karjalaisen tuotannossa epäillyttävältä eli vihdoinkin minun ja Jiin välille on rakentumassa silta. Verisen miehen ehdoton vetovoimaisuus piilee sen todenperäisessä tarinassa, jonka Karjalainen on rakentanut kiehtovaksi ja toimivaksi. Karjalainen poimii asioita siitä tuosta ja laittaa ne sanoiksi mutkattoman kylmästi. Tämän vuoksi kappaleeseen pystyy samaistumaan, vaikka tarina ei arkipäiväinen olekaan. Levy on joka tapuksessa saanut loistavan, hieman ahdistavan suunnan!



Vaikka J.Karjalainen jopa hieman näyttää Matti Nykäseltä, mutta että biisien nimetkin vaikuttavat samansuuntaisilta, se saa hätkähtämään. Alkukömpelön discon jälkeen Maailma on globaali hyppää yllättäen pauhaavan Manchester-soundin kelkkaan ja se kelkka nytkyttää perille asti samalla kolinalla. Karjalaisen tuhti electric-soundi yllättää ja lennossa on vaihdettu lähikauppa marketiksi.   Globaali maailma kaatuu repsahtaviin sanoihin ja samalla kaatuu alun hyvä samaistumisen tunne. Yllätykset jatkuvat, sillä nyt Karjalainen vetelee saksipotkulla nivusiin. Lumihiutaleiden soundi mättää todella raskaalla kädellä ja se periaatteessa onnistuukin siinä. Yllätys vaan on niin suuri, ettei siitä tahdo toipua. Soundi on niin tuhti, että Karjalaista pitäisi innostaa ja kannustaa syventää soundimaailman kokeiluja. Nyt rutiininomainen koukuton kappale jää Marjaniemen rantaan räpiköimään.


J.Karjalainen Electric Sauna

Karjalainen taitaa fiilistelyn, mutta hieman syvempää raapaisua jää kaipaamaan, varsinkin kun sanat roikkuvat perin hentoisella otteella - se saa hieman klenkkaamaan. Tunne jää paikoin kotisohvalla makoiluksi. Kalpea ja ohut Toiset linnut jää jonnekin eteiseen, mutta Russakan helpeitä hyppää tuhdimpana ja mystisempänä suoraan olohuoneeseen. Eron huomaa mm. vaihtamalla lennosta Toiset linnut biisin Russakan helpeiksi. Ilmaisjakeluksi jääneen Toiset linnut olisi voinut jättää tuomatta. 

Kun kääntelee levyä käsissä ja katselee kannen kuvia, on levyn tunnelma hieman eripurassa. Melodiat on raskaudellaan kaukana syksyisestä uimarannasta. Verinen mies ja Liskon pojat yltävät kuvien tunnelmiin ja osin myös Kaikki pallot ilmassa. Muuten ollaan hieman hakusessa. 

Pikku hiljaa levyn tunnelma väsyy. Gladiolalla on vaikeuksia saada tartuntapintaa - vappuaamu, känni ja porttikongi, jossain. Biisi on eittämättä taidokasta jammailua, mutta sotkeutuu sekavaksi - levy lähtee kieroon. Peilipallomainen Tokivai on toista maata ja soulahtaa heti kättelyssä iholle. Levyn suunta on joka tapauksessa kokenut täydellisen kurssin vaihdon ja laiva seilaa nyt täydellä höyryllä eri musiikkimantereita. Levyn alku ja loppu ovat täysin eri taikinaa ja matkustajan fiilikset ovat vähintäänkin oudot. Tokivain peilipallon alla tulee vieläkin röyhtäisyjä Paskahousua pelaavasta Jeesuksesta. Kuulijalla kuplii.

Levyn lehtolapsi Kaikki pallot ilmassa on perus-Jiitä, mikäli vertauksena käytettään Väinöjä ja Apinaorkestereita. Levyllä Pallo-biisi lisää monipuolisuuden tuskaa ja lähentää ruokaympyrämyrkytyksen mahdollisuutta. Kappale on perus-hilpeä renkutus, eikä ihme, että levy-yhtiö kaipasi biisistä vappuhittiä. "Tämä tekopirteä harmiton naapuri" ei kuitenkaan radioita kiinnostanut. Liskonpojat kumartavat Neil Youngille ja siinä Karjalainen on omissa rantavesissä, vaikka biisi jääkin pelkäksi maisteluksi. Karjalaisella on kuitenkin parhaimmillaan ääni, joka murtuu yhden soittimen veroiseksi. Siitä kiehtovuus. 



Marjaniemessä on levy ilman minkäänlaista punaista lankaa. Biisien vaikutteet ja tunnelmat ovat kuin Englannin valioliigan joukkueen monikulttuurinen pelaajisto, josta brittejä ei ole kuin otteluraportin lukijat klo viiden teellä. Karjalainen kipparina pitää kuitenkin langan solmuitta. Tämä levy on korjannut suhdettani ja solujani Karjalaisen nähden. Pari hutia ei ole häviö. Karjalainen suuntaa kurssia yllättävällä otteella, johon sisältyy aikuisriitin omaisia henkilökohtaisia sisältöjä ja se sopii Karjalaiselle - kuten myös kukkous ja suuret soundit. Levy esittelee rohkeata J. Karjalaista ja samaa rohkeutta vaaditaan myös kuulijalta. Kolmesta cowboysta näkyvät vain selät ja Karin saksofoni lienee kanista kannettu jo toisaalle. Karjalainen lukee karttaa ja auttaa, mikäli olet eksynyt.





Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin verisestä miehestä:
Linkki aiempaan J.Karjalainen blogi-tekstiin:


**-tähteä (asteikko 1-3 tähteä)



Heitän leipiä rannassa, vaikka äiti on kieltänyt. Vedessä kelluu jotain ja yritän saada leipäkiven pomppaamaan sen ylitse. En näe mikä se on, koska veden pinta kimmeltää suoraan silmiin, niin että sattuu. Arkasilmäinen vekara. Valitsen kiven tarkasti, sillä olen ankara ja sallin vain yhden mahdollisuuden. Se johtuu köyhästä taustasta. Lautanen on syötävä tyhjäksi kun siinä jotain on. Lauantaimakkaraviipale on koko viikonlopuksi. Isä sanoo että vanhemmiten viikonloput tuntuvat pidemmiltä ja hymyilee kuin englantilainen koomikko.  Kohotan käden ja luotan sen asentoon. Tiedän että heitto epäonnistuu, sillä mietin sitä liikaa. Tiedän että heitto lähtee liian lujaa.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

J.Karjalainen ja Mustat Lasit: Tunnussävel (c-kas)

Kannen suunnittelu Kai
Kujassalo, valokuva Riitta
Sourander
Parilla eurolla löysin J.Karjalainen ja Mustat Lasit C-kasetin Tunnussävel. Otin paluumatkalle. Aurinko paistoi, fiilis oli hyvä; sain aamulla Neil Young konserttiliput. Suhde J.Karjalaiseen on ollut etäinen, mutta lämpeni huimasti kun ostin Lännen Jukka levyn. Olin juuri tullut viikon Lapin vaellukselta ja löysin levyn Ivalosta Inarilaisen lehtitoimituksen hyllystä, siitä Kullankaivajien lehtien vierestä. Piru vie, sekin lehti lienee tullut jo kaarensa päähän. Tein kotivideon vaelluksen valokuvista ja ymppäsin mukaan mm. Hoopon joulun, Paimentytön ja Piupali paupalin. Herkän miehen kyynel ei ole ollut kaukana kuvia katsellessa. Muu tuotanto Karjalaisen uran varrelta on lähinnä radiosoiton ansioita, mutta tuttuja mm. Tunnussävelen Jussi olet hyvä, Karilla on saksofoni ja Neiti huhtikuu. J.Karjalainen on minulle artisti, joka on uran varrella ripotellut todellisia helmiä, mutta en koskaan ole saanut sitä viimeistä voitelua. Myönnän aikoinaan, rokkivuosina, pelästyneen näitä rytmijuttuja, mutta vanhemmiten oppinut niitä arvostamaan. Ehkä tapaamme vielä lähemmissä merkeissä, sen verran vakuuttava Tunnussävel levy on, enkä edes pidä live levyistä! Viimeistään Neil Young keikalla hakeudun kuuloetäisyydelle. Vakuuta minut silloin J!

Puron näreet pärskähtelevät, vanha kolmostie kuivuu. Rokkijuna on liikkeellä, torvet soivat ja kevät on kukkeimmillaan! Jamaica! Elämä maistuu letkeältä. Raili liftaa taas, tarjoan kyydin tölkkitehtaan varjoon. Muistaa kehua autoa; tyylikäs ja kauniin värinen. Harmaa. Ennen kuin matkani jatkuu, katson kuvaviestin. Lankomies Mikkelistä seisoo muikku kädessä, jussipaita päällä. Pitäisikö olla huolestunut? Onko kaikki kupit kaapissa? Saman auringon alla ollaan, samassa veneessä. Vastaan, että muistaa venytellä! Rokkijunan laivamatka jatkuu. Taivaanrannassa näkyy huhtikuu. Valoa ja lämpöä. Aurinkoa. Kauniit kesäyöt. Huoltoasemien tuulen raikkaat terassit. Taskussa Neil Young konserttiliput ja J.Karjalainen laulaa suolasta ja mausteista. Voiko syvemmin rypeä fiiliksissä. Rento ranne ja tankki täynnä bensaa. Ripaus. Rytmimatka kotiin.

*** tähteä (asteikko 1-3)