iPad vs. Kindle

"Liikaa leluja" sanoo omatunto ja on oikeassa. Joka tapauksessa meillä asuu nyt sitten sekä Kindle että iPad. Alunperin en edes harkinnut viimeeksi mainittua sen korkean hinnan vuoksi, mutta nyt hinnat ovat kohtuullistuneet ja tarjolla on myös 3G vaihtoehto. Oikeassa perheessä on ollut tarvetta yhdelle lisä "tietokoneelle". Myös sitoutumiseni ja kiintymykseni iPerheeseen on kasvanut. En ajatellut käyttäväni laitetta lainkaan lukemiseen, mutta tosin näyttää käyvän. Katsasta myös Kindle aakkoseni viime keväältä.

Vertailu:
iPad (vs. Kindle )                                   
+ valaistu näyttö (kivaa kun voi lukea pimeässä)
+ suurempi näyttö (< kaksinkertainen, pidän aukeaman kirjamaisuudesta)
+ kosketusnäyttö (toisaalta en ole vielä varma kummasta sivunkäännöstä tykkään lopulta enemmän)
+ laajat käyttömahdollisuudet (s-posti, nettiselaus, pelit, musiikki, kamera jne.)
+ värillinen näyttö (kaikki vaan näyttää makeammalta)
+ smart coverin kanssa kirjoja voi lukea laitetta pitelemättä
- painavampi
- kalliimpi
- näyttö heijastaa (?)
- akku kestää vähemmän (riippuu toki käytöstä, mutta Kindlellä voi lukea off-line tilassa viikkoja lataamatta kun taas iPad täytyy ladata käytännössä joka yö).

iPadin ylivertaisuus tulee erityisesti tuosta monikäyttöisyydestä. Matkalla mukana on paljon kätevämpää, että on laite josta löytyy kaikki samasta paketista.

Hinnat: Kindlestä on tullut uusia versioita, joten halvimman saa jo $80 ja kallis värillinenkin maksaa vain $200 (tosin käytössä saattaa olla rajoituksia Suomessa + aina täytyy huomioida verot). iPadien hinnat taas lähtevät n. 500€, mutta niiden käyttötarkoituskin on huomattavasti laajempi kuin Kindlen. Kindlen 3G on ilmainen Suomessa, mutta sitä ei voi käytännössä käyttää kuin kirjojen lattaamiseen ja sanakirjaan tms. iPadin 3G maksaa noin 11€/kk. Molemmissa on wifi.

Kirjojen hintavertailu ei osoita suuria eroja palveluiden välillä. Kindleen kirjat täytyy periaatteessa ostaa Amazon.comista kun taas iPadiin vaihtoehdot laajentuvat huomattavasti . iPadissä on oma iBooks sovellus ja sitten tietysti Kindle, jota olen muutenkin käyttänyt (ja jonka kirjahylly alkaa olla varsin täynnä, onneksi sinne mahtuu ongelmitta.) iPadissa voi käyttää myös muita sovelluksia, kuten esim. Elisa-kirjat. Kaikkien laitteiden synkronointi on todella helppoa ja onnistuu kuin itsestään. Amazon.comia pitkään käytäneenä luotan siihen kuitenkin enemmän kuin iTunesin kirjakauppaa. Kyseessä on enemmän tunteeseen kuin mihinkään faktaan perustuva toteamus. iTunesista puuttuu käyttäjien arviot vielä lähes kokonaan. Plussana taas, että sieltä on saatavissa varsin paljon suomenkielisiä kirjoja - tosin hintaa 19€/kpl, mikä on yksinkertaisesti liikaa. Kaikkiin mainittuihin on saatavilla ilmaisia kirjoja, myös suomeksi (klassikot yms.).

Esimerkiksi:  
Nuortenkirja Gayle Forman: If I Stay
maksaa iTunesissa 5,99€  o arviota, ilmainen näyte, ikävästi listattu kategoriaan children's books
ja Amazon.comissa $10,57 (8,20€)  282 arviota, kirjailijahaastattelu, ilmainen näyte, listaus "ages 14 and up" (mikä on mielestäni oikein).

Walter Isaacson: Steve Jobs
suomenkielinen iTunes: 19,90€, suomenkielinen Elisa-kirjat 19,50€
englanninkielinen iTunes 15,99€, englanninkielinen Amazon 13,79$ (10,68€)

Useissa kirjoissa näyttää toistuvan kahden-kolmen euron ero, mutta Amazon on useimissa vertaamissani kirjoissa yllätyksekseni kalliimpi - paitsi Steve Jobsin osalta. 

Summa summarum: Jos tietokone- ja nettiselausasiasi ovat kunnossa ja etsit lukulaitetta, sekä tykkäät lukea englanniksi - Kindle on oikein hyvä vaihtoehto. Jos rahaa on ja/tai olet muutenkin harkinnut iPadia, sanoisin sen olevan oikein varteenotettava vaihtoehto myös lukulaiteeksi. Yksistään siihen tarkoitukseen en sitä kuitenkaan ostaisi.

Joulu!

"Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen. Käyn lasta katsomaan mä olkivuoteessaan - Mun tähteni syntyi hän tänne. Mä kanssa enkelten myös laulan kiitoksen, kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan, myös mulle hän rauhansa antoi."

Hyvää joulua kaikille!

uusi kirjavuosi 2012 ja remppaa

Lupasin joskus kuvia remontista ja/tai uudesta kodista. Reilu kuukausi sitten sama näkymä oli tällainen: 

Tyttären huoneesta:

Oi ihanuus! Tässä sitä on joululahjaa kerrakseen.

Ensi vuoden kirjoista olen jaksanut innostua toistaiseksi huonosti. Tuntuu, että tältä syksyltäkin on vielä monta hienoa kirjaa lukematta ja vanhemmissakin. Ja omassa hyllyssäkin riittäisi.

Minulta jää aina vaikka mitä bongaamatta joka tapauksessa, enkä ole kovinkaan perillä mitä kannattaisi lukea - sitä vartenhan on blogit, että voi lukea muiden löytöjä! Suomalaiset  esikoiset myös kiinnostaa, vaikka en niitä osaa tähän listatakaan. Mutta ehdottomat Tapaukset tässä:

Gummerus:

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Elif Shafak: Kirottu Istanbul
jo luettuna Rosamund Lupton: Sister, jota suosittelen ehdottomasti!

Tammi

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys 

Yiyun Li: Kultapoika, Smaragdityttö

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus ja kiero mieli Kristus
Avain: 
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Otava: 

Carita Forsgren: Perintö

Olga Tokarczuk: Vaeltajat

Kirjapaja:

Liisa Väisänen: Hitaasti hyvä tulee

Hannele Huovi: Ihme juttu! (lasten runot)

Lisää kustantamoja myöhemmin!

Lahjavinkit lastenkirjoista

Uskaltaisin väittää, että meillä luetaan lastenkirjoja yli 100 vuodessa. Määrä on nyt vähentynyt, koska luetaan pidempiä kirjoja - toisaalta taas emme enää lue uudestaan samoja niin paljon. Yleinen mielipiteeni kirjastosta haja-ammunnalla löydettävistä lastenkirjoista on jokseenkin tympeä. Monet ovat pettymyksiä, mutta vielä suurempi joukko on sellaisia "ihan ok"-kirjoja, joita en muista lainkaan kirjan sulkemisen jälkeen. Monesti käy niinkin, että tytär innostuu kovasti kirjasta, josta äiti ei. Nyt kun 6v jaksaa jo keskittyä pidempiin kokonaisuuksiin, on ihanaa kun voidaan lukea klassikoita - niitä joita itsekin rakastan. Tällä hetkellä menossa onihana Eemeli, jonka mieheni on saanut joululahjaksi 7-vuotiaana joskus 70-luvulla.

Muutamia poimintoja niistä helmistä, jotka ovat jääneet positiivisinä yllätyksiä mieleen. Ykköspalkinto menee Lumiprinsessa- kirjalle.
Emily Hawkins & Lisa Evans: Lumiprinsessa. 32 sivua.  Suom. 2011 WSOY

Kirja on valtavan kaunis ja yksityiskohtainen taideteos. Sen tarina on myös jännittävä ja perinteisyydessäänkin raikas. Jokaisen prinsessan unelmakirja, josta voit lukea Katjan hienon arvio täältä.

Tykkäsin myös Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Rakastunut krokotiili- kirjasta. (2011 Tammi. 76 sivua.) Teos johdatteli uskomattoman hauskoihin keskusteluihin meidän perheessä. Aiheena on siis rakastuminen ja ihastuminen. R- kirjan on meillä opittu jo kauan sitten ja sen hokeminen ehkä vähän rassasi, mutta toistaalta se alkoin jo jossain kohtaa naurattaakin. Kirja voisi sopia parhaiten varhaisnuorelle. Tästä arvioita ainakin  Katjalla, Paulallaja Turun Sanomissa.

Jättitytöstä ja Pirhosesta kirjoitin täällä ja kirja oli hieno! Hannele Huovi ja Kristiina Louhi ovat pistäneet parastaan.

Omalle tyttärelleni paketoin Grimmin satuaarteista ilmestyneen uuden painoksen. (283 sivua, WSOY) Kirja sisältää monta klassikkosatua ja kuvitus näyttää runsaalta ja kauniilta.

Meillä tykätään myös Tatu ja Patu- ja Veera -kirjoista (huono saatavuus kirjastossa on iso miinus), Minttu- kirjoista, Siiri- kirjoista, Herra Hakkaraisista ja ja. Nyt huomaan, että aika moni kirja kuitenkin ansaitsi maininnan. Muistattehan tämän Peppi Pitkätossun ja Prinsessan vailla valtakuntaa! (Jos klikkaat tämän postauksen tunnistetta lastenkirjat, löydät vanhempia kirjoja ajalta jolloin jaksoin tehdä enemmän lastenkirjoja.)

Lukutoukan kirjahaaste 2011

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? 

Jonathan Franzen: Vapaus  - Jos ei ole käynyt vielä selväksi, niin haluaisin ympyröidä tuon kirjan jollain neonvaloilla erottaakseni sen kaikseta muusta lukemastani. Se oli vaan niin hyvä. Mutta koska tällainen haaste käy tylsäksi jos vastaa joka kohtaan saman kirjan, sanon tämän nyt vain kerran. Ehkä tämä on parasta kääräistä joulupakettiin kuitenkin sellaisille kirjallisuuden heavy usereille, vaikka ns. lukuromaani onkin.

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie - Kirja oli suloinen, mutta ei kuitenkaan höttöä. Tästä tuli hyvälle mielelle. 


3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken? 

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat - Mahtava aihe, mutta totetutus...


4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? 

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu, jopa siinä määrin, että en tehnyt arvostelua blogiini. Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka oli myös tosi liikuttava. Ja
Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia sen takia, etten ymmärtänyt siitä mitään?!


5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? 

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

Antti Tuomainen: Parantaja - koska kaikki ovat suosikkikirjailijoitani. Enkä joutunut pettymään.


6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? 

Daniel Kehlmann: Maine ja Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä
Nämä olivat minusta kivan erilaisia ja taitavia kirjoja.


7. Mikä kirja oli suurin pettymys? 
Mikko Rimminen: Nenäpäivä - Voi Nenää päivää!

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? 

 Jotta en rikkoisin kohdassa yksi antamaani lupausta, vastaan että Frantzenin Muutoksia, koska en ole lukenut sitä vielä ;)

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Guy Delisle: Pjongjang , koska Pohjois-Korea on ihan mahdoton paikka ja on vaikea käsittää, että sellainen on oikeasti olemassa.


10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet - Olisi mukava tietää miten ajankohtaista Björkmanin jutut ovat sitten.

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? 

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää Kirja on jo valmiiksi elokuvakäsikirjoitusmainen ja toimisi varmasti loistavasti leffana. MAija  teki roolituksenkin valmiiksi leffaan. Oikeasti tästä taitaa olla elokuva tulossakin.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Lionel Shriver: Jonnekin pois Tai sitten se johtuu, että luin sen juuri, mutta vahva maku jäi.

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? 

Markus Nummi: Karkkipäivä-  En olisi millään uskonut, että ihastuisin tähän kirjaan niin valtavasti! 

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? 

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä - Siis olen nyt lukenut ensimmäisen Makinen ja tykkäsinkin siitä, mutta en muista kyllä muuta kuin piiritetyn Leningradin. Ja ullakkohuoneiston ja...?

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Tästä vuoden 2011 suosikkeihini, niistä on hyvä aloittaa. Kevään tärppinä loistava
Rosamund Lupton: Sister, josta tulossa suomennos Gummerukselta! 


Kiitos Susa kivasta haasteesta, näitä on ollut hauska lukea!

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Lionel Shriver: Jonnekin pois
Yhdysvallat 2010 (Suom.2011)
534 sivua. Avain.

MISTÄ?: Kirjaston varausjonosta.

MIKSI?: Paljon blogisavuja saanut kirja. Shriverin Poikani Kevin teki joskus lähtemättömän vaikutuksen.

LYHYESTI: Kirjan suomenkielinen nimi on hyvä, mutta pidän vielä enemmän alkuperäisestä: So Much For That. Tämä ei ole ainakaan mikään nyyhkytarina syövästä.

FIILIS: Shepherdillä on unelma, lähteä jonnekin pois. Siihen ansaitut ja säästetyt varat on tilillä ja kaikki on valmista. Mutta sitten vaimolla Glynisillä onkin syöpä, kamala syöpä, eikä edes vessassa käyminen ole enää itsestään selvyys. Töissä on käytävä, saahan sieltä sentään edes kelvottoman sairasvakuutuksen. On myös toinen avioliitto, jossa Jackson ja Carol yrittävät pärjätä erittäin harvinaista sairautta sairastavan tyttärensä kanssa. Ja sitten on Amerikan Yhdysvallat, jokaisen vapautta rakastavan unelmamaa.

Minä en yksinkertaisesta voi olla vertaamatta tätä Frantzenin Vapauteen, sillä tämänkin on ns. yhteiskunnallinen amerikkalainen avioliittoromaani. Koska Vapaus on minulle parhaita romaaneja koskaan, vertailusta tulee niin epäreilu, että yritän unohtaa sen.

Shriver kirjoittaa tylysti: tylysti syövästä, ihmissuhteista, katkeruudsta, yhteiskunnasta, vakuutuksista, rahasta, henkilöhahmoistaan, avioliitosta. Kaikki tämä voimattomuus  vaikeiden asioiden edessä saa lukijan epätoivoiseksi (tai minut ainakin). Shep on toivottoman kiltti ja nörtyväinen, Jackson taas ei hiljene hetkeksikään paasaamaasta. Glynis on vihainen ja katkera ja Carol yrittää vain selvitä päivästä toiseen. Kaikilla on todella etäiset välit lapsiin, kaikki junnaavat paikoillaan. AAAAARGH. 

Shriverin taito tehdä näistä asetelmista vetävä romaani on erittäin ihailtavaa. Romaanin lähtöasetelma on kutkuttava ja tarina kantaa kirjan läpi. Kaikki ovat niin vihaisia, että osa vihasta takertuu lukijaankin. Eniten minua suututti kirjan henkilöt ja Amerikka yhteiskuntana. Hetkittäin kyllästyin ja turhauduin ainakin Jacksonin jauhamiseen, Glynisin katkeruuteen ja Shepin puupäisyyteen. Taisin kutienkin kiintyä heihin.

Tämä ei todella ole mikään hyvän mielen kirja, vaikka aivan lopussa Shriver palkitseekin lukijansa. Kirjan loppu on melkein liian erilainen muuhun verrattuna, mutta silti pidin siitä paljon (vieläkin hymyilyttää!). Lukiessa keksin kaikenlaista krittiikkiä kirjaa kohtaan, kuten liian monien aiheiden sisällyttäminen kirjaan. Lopulta päädyin ihailemaan Shriverin kykyä suututtaa lukijansa näin perinpohjaisesti ja silti synnyttää halu lukea tarina ehdottomasti loppuun.

Pidin myös siitä, millä tapaa Shriver kirjoittaa syövästä. Arkitodellisuus on karu ja aviomiehestä omaishoitajaksi on matkaa. Harva kai todellisuudessakaan suostuu sairastamaan ja/tai kuolemaan kiltisti, ilman vihaa ja katkeruutta. Lähipiirille se ei myöskään koskaan ole helppoa, mutta syövän kanssa on hankala kilpailla huomiosta.

TÄHDET:
+ + + +

TOISAAALLA: Leena Lumin tämän vuoden top kakkonen, K-blogin Jenny haluaisi kirjoittaa kuten Shriver, Järjellä ja Tunteella Susa vaikuttui, Inalta voit lukea kirjan loistavan alkulauseen, MAri A tunsi velvollisuutta lukea kirja loppuun, Valkoinen kirahvi sanoo, että lukekaa tämä!

Joululahjavinkit 2011 ja kirjalistaa

Nyt on viimeistään joululahjavinkkien vuoro. Moni teistä voi naurahtaa, että lahjathan on jo ostettu aikaa sitten! Mutta jos on tällainen jouluaattoshoppailija kuten minä, niin tässä kohtaa vuotta alkaa vasta huomaamaan joulun oikesti lähestyvän. (Rehellisyyden nimissä lapset vaikeuttavat huomattavasti joulujärjestelyiden siirtämistä: meillä on jo joulukuusikin.)

Heinäkuussa listasin puolivuotis toptenin täällä. Nyt seuraa nostoja koko vuoden tähän astisesta saldosta. Jos kaipaat lisää vinkkejä, niin katso myös viime vuoden vastaava lista. Uudellakaan listalla läheskään kaikki kirjat eivät ole uutuuksia, mutta hyvä kirja ei vanhene! Teen lähipäivinä Susan hauskan haasteen 2011-luetuista kirjoista, jolloin valikoin muitakin suosikkeja lisää esille. Luvassa myös arvio Lionel Shriverin kirjasta Jonnekin pois. Ei muuta kuin kirjoja pakettiin!

TOP ULKOMAINEN KAUNOKIRJALLISUUS:

Jonathan Franzen: Vapaus 

Alice Munro: Liian paljon onnea

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

Daniel Kehlmann: Maine

Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä

TOP SUOMALAINEN KAUNOKIRJALLISUUS:
Markus Nummi: Karkkipäivä

Helmi Kekkonen: Valinta 

Jussi Valtonen: Vesiseinä

 
TOP KEPEÄT:
David Nicholls: Sinä päivänä 
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
JonathanTropper: Everything Changes

TOSIELÄMÄÄ:
 Augusten Burroughs: Maagista ajattelua
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt


SARJAKUVAT:
Guy Delisle: Pjongjang
Marjane Satrapi: Luumukanaa

KAUNOKIRJALLISTA JÄNNÄÄ:

Rosamund Lupton: Sister ja Afterwards

Antti Tuomainen: Parantaja (ja Veljeni vartija)

NUORILLE:

Ally Condie: Matched (Tarkoitettu)


Lista ja linkit tänä vuonna luetuista:


tammikuu:
 Alice Munro: Liian paljon onnea

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Junichiro Tanizaki: Avain

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Carita Forsgren: Auringon kehrä

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004)

 Anna-Leena Härkönen: Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007)

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

Katharina Hagena: Omenansiementen maku

Siobhan Fallon: You know when the men are gone

helmikuu:

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Marjane Satrapi: Luumukanaa (sarjakuva)

Thomas Glavinic: Toiveet, jotka toteutuvat

Augusten Burroughs: Maagista ajattelua

Caroline Leavitt: Pictures of You

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

maaliskuu:

Susan Fletcher: Meriharakat

Eleanor Brown: The Weird Sisters

Rosamund Lupton: Sister

Art Spiegelman: Maus I & II (sarjakuva)

Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys (tietokirja)

huhtikuu:

Carita Forsgren: Jänistanssi

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja

Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

toukokuu:

Peter Franzen: Tumman veden päällä

Ali Shaw: Tyttö, joka muuttui lasiksi

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Tuomainen: Parantaja

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina
kesäkuu:

Katarina Wennstam: Tahra

Karolina Ramqvist: Tyttöystävä

Ben Elton: Meltdown

Roy Jacobsen: Ihmelapset

Mari Jungstedt: Muurien kätkössä

David Nicholls: Sinä päivänä
heinäkuu:

JonathanTropper: Everything Changes 

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

William Golding: Kärpästen herra

Markus Nummi: Karkkipäivä

Daniel Kehlmann: Maine

Susan Fletcher: Noidan rippi

Karin Schmidt: Sinä et kuole

elokuu: 

Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka (tositarina)

Guy Delisle: Pjongjang (sarjakuva)

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Todd Burpo: Heaven is for Real

Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

Rosamund Lupton: Afterwards

Gail Carson Levine: Lumottu maa vaarassa (lastenkirja)

Karen Lord: Redemption in Indigo

 syys-, loka-, marraskuu

Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Chris Cleave: Incendiary

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

Inna Patrakova: Naapurit

Ally Condie: Matched (Tarkoitettu)

Robert Goolrick: Luotettava vaimo

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Camila Läckberg: Merenneito

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

Jonathan Franzen: Vapaus

David Safier: Huono karma

Unkarilaisia kansansatuja (satuhaaste)

 Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

 Natalie Taylor: Signs of Life: a Memoir

Jättityttö ja Pirhonen (lastenkirja)

Rakastunut krokotiili (lastenkirja)

joulukuu:

Jonas Konstig: Kaikki on sanottu

Helmi Kekkonen: Valinta

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Copycat- kirjankansi

Voi Amma minkä teit! Olin jo aikeissa vaatia korvauksia menetetystä ajasta ja yöunista: olen luultavasti tunnetun universumin surkein kuvankäsittelijä. Harrastin valokuvausta siihen maailman aikaan, jolloin ne kehitettiin omin pienin kätösin pimiössä ja niihin pystyi korkeintaan käsin värittämään tussilla jonkun kohdan, minkä halusi piiloon.

No joka tapauksessa aloin katsella kansia sillä silmällä heti kun näin haasteen, eikä todella ollut ihan helppo valinta.Sitten käytiin aikaa, jota minulla ei ollut erinäisten yritysten ja viritelmien kanssa, kunnes onnistuin joten kuten siinä mitä halusinkin. Hauskinta projektissa oli, että siihen osallistui koko perhe. Pienin tosin siten, että nukkui ja antoi meidän olla rauhassa. Valoista vastanneen 6v:n käsi näkyy taustalla, enkä halunnut hävittää hänen työpanostaan kuvasta. Tärkeää oli myös, että kirja olisi jokin suosikkini.

Joten Amma, annan anteeksi ja KIITÄN kikatuksesta, joka syntyi haasteesi parissa:

Agassin elämänkerta on aivan huippu, arviooni tästä.

Helmi Kekkonen: Valinta

Helmi Kekkonen: Valinta
Suomi 2011
160 sivua. Avain

MISTÄ?: Kirjaston uutuushyllystä.

MIKSI?: Yksi tämän vuoden blogisuosikkeja.

LYHYESTI: "Näinkö se menee, äiti kysyi kun astuimme ovista ulos ja kävelimme alas parkkipaikalle. Maa oli märkä ja taivas oli tumma, en ollut huomannut sadetta tullessani. Niin kai, sanoin kun en muutakaan osannut ja avasin äidille oven. Äiti istui etupenkille, painoi kasvot käsiinsä ja huusi niihin."

FIILIS: Tämä kirja jatkoi tismalleen samaa teemaa kuin Konstig, enkä voi olla vertaamatta. Kirjat on kuitenkin kirjoitettu aivan eri kielillä. Lumouduin Valinnasta heti. Sanotaan mitä sanotaan siitä onko olemassa mies- tai naiskirjallisuutta, mutta tämä oli selvästi naisen kirjoittama, siinä missä Kaikki on sanottu ei ole. Totean olevani nainen, joka nauttii sanojen rytmistä, merkityksistä ja kuvatuista tunteista kirjan sivulla, ilman että kaikki täytyy lukea rivien välistä. Kekkonen kirjoittaa ihanasti, olkoonkin että aiheena on isän kuolema ja perheen salaisuudet.

Pidin Aavan kertojanäänestä, hänen lisäkseen Ruut-äiti ja Helena-sisko kertovat omasta näkökulmastaan. Kirja on oikeastaan sydäntäraastavan surullinen kertomus siitä, miten salaisuudet ja menneet haavat vievät meitä kauaksi toisistamme läheisissä ihmissuhteissa. Tämä sai minut miettimään paljon sitä, millaisia meidän tarinamme, muistomme ja sisäiset maailmamme olisivat jos ne kirjoitettaisiin kaikkien nähtäville.

Ihmettelen, että Valinta on niin lyhyt. Olisin voinut lukea tätä paljon pidempäänkin. Kirja pakottaa kuitenkin lukijan malttamaan mielensä ja kulkemaan perheen mukana heidän tahdissaan. Jotain selviää, mutta aika paljon jää vielä auki. 

MUUTA: Konstig- kommenteissa päästiin puhumaan Suvi Aholan kritiikissä esille tuomasta aiheesta, eli miten nykykirjailijat kirjoittavat jatkuvasti aikuisten lasten suhteesta omiin vanhempiinsa. Se on muuten totta! Oletteko huomanneet saman?

TÄHDET:
+ + + +
---------------------------
Aika kuluu aivan käsittämätöntä vauhtia. Melkein suutuin 6v:lle kun hän väitti, että tänään saa avata luukun nro.10!?!  Äitiyslomalainen on mennyt lupailemaan kaikenlaista "kun on nyt tätä aikaa". Lisäksi minulla on menossa kolmas tiiliskivehkö romaani kuukauden sisällä, se toinen tämän syksyn "suuri amerikkalainen avioliittokertomus".

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu
Suomi 2011
453 s. Gummerus

LYHYESTI: Isä kuolee ja aikuistumassa olevat lapset joutuvat kohtamaan maailman, jossa kuolema on läsnä.

FIILIS: Tämä kirja herätti paljon tunteita. Isän kuolema ei ole juonipaljastus, koska koko kirja rakentuu sille. En silti (taaskaan) suosittelisi lukemaan takakantta. Sisarukset Toma, Henkku ja Samu kertovat tarinaa vuorottelemalla, kukin omasta näkökulmastaan. Tutustutaan perheeseen ja kuoleman jälkipyykkiin. Kaikki sanovat pärjäävänsä hyvin, mutta teot puhuvat toista. Päädytään Afganistaniin, kyseenalaisiin harrastuksiin, lääkkeisiin.

Jossain kohtaa luin romaania kuin kauhistuttavaa uutista Hesarista, sellaista josta ei halua tietää mitään, mutta silti ei pysty lopettamaan lukemista. Konstigin kirja on vain paljon pidempi kuin uutinen ja se pakottaa syvälle hahmojen elämään. Paikoin kerronta on tosi rankkaa ja rivien välissä lukee paljon. Kiinnyin henkilöihin, vaikka en pitänyt heistä enkä ihan ymmärätnytkän heitä.

Kirjailijalla on ihastuttavan persoonallinen ja silti tutulta tuntuva tapa kertoa ja kuljettaa tarinaa. Onnistuneet vaihdot, töksähtävät ja niukat lauseet, todentuntuiset dialogit ja näkökulmat puhuttelevat lukijaa. Pidin siitä, miten Konstig arvostaa lukijan kykyä nähdä tarinaa sanojen takana, joutumatta kuitenkaan kikkailemaan. Kirja ei laajuudestaan huolimatta tuntunut pitkitetyltä, ajallisesti se sijoittuu muutaman vuoden ajanjaksoon. Luin tämän innolla, vaikka se tulikin keskeytetyksi Vapauden takia. Halusin ehdottomasti tietää minne sisarukset päätyvät.

Minua harmitti Toman, Henkun ja Samun puolesta, koska isän kuolema tuntuu syöksevän heidät niin suureen tyhjiöön eikä lähipiiristä tai kauempaakaan löydy ihmisiä joihin turvautua. Toisaalta minua ärsytti se, että he kaikki tuntuivat olevan niin pihalla ja piittaamattomia omista lahjoistaan ja mahdollisuuksistaan. Kuten sanottu, kirja herätti paljon tunteita.

MUUTA: Kirja kuuluu niihin tänä syksynä ilmestyneisiin, joita ei paljon noteerattu, ainakaan blogeissa. Harmillista! Vaikka romaani ei kuulu oman syksyni huippuihin, se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lehtiarviot löytyivät  Savon ja Turun Sanomista.

TÄHDET:
+ + + (+)

Luettuja syksyltä

Minulta jäi listaamatta syyskuun luetut. Ja sitten myös lokakuun ja nyt pitäisi viimeistään listata marraskuu. Tässä koko syksy. Ajattelin, että en ole lukenut juuri mitään, mutta olihan noita kirjoja kertynyt. Olen jäljessä (saavuttamattomissa) minun tavallisesta noin 100 kirjan vuosivauhdista, mutta vauvavuodelle on silti kertynyt kivasti kirjoja. Jos laskin oiken, luettuna on nyt 79 kappaletta ja onhan vielä joulukuu. Eikä se määrä, vaan laatu. Pidin valtavasti Shamsien Kartanpiirtäjästä,  Läckbergin Merenneito oli hieno dekkari, enkä pettynyt odottamiini Nousiaisen ja Kyrön uutuuksiin. Luin myös kirjan, joka nousee yhdeksi parhaista KOSKAAN, eli Jonathan Fanzenin Vapaus.

Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Chris Cleave: Incendiary

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja

Inna Patrakova: Naapurit

Ally Condie: Matched (Tarkoitettu)

Robert Goolrick: Luotettava vaimo

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Camila Läckberg: Merenneito

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

Jonathan Franzen: Vapaus

David Safier: Huono karma

Unkarilaisia kansansatuja (satuhaaste)

 Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

 Natalie Taylor: Signs of Life: a Memoir

lastenkirjat:

Jättityttö ja Pirhonen

Rakastunut krokotiili (arvio tulossa)

Unkarilaisia kansansatuja (satuhaaste)

Unkarilaisia kansansatuja
1965. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
256 sivua

MIKSI?: Mieheni rakastaa tätä kirjaa. Enkä kyllä ihmettele miksi. Katjan satuhaaste innosti palaamaan näihin.

LYHYESTI: "Jälleen he suutelivat toisiaan ja elävät vielä tänäänkin, elleivät ole kuolleet."

FIILIS: Nämä ovat aivan hulvattomia klassikoita. Alussa ei voi koskaan tietää minne juttu päättyy. Ihan oikeasti on mahdotonta arvata. Jossain määrin näistä tulee mieleen Liisa Ihmemaassa - mutta siinä minua on joskus turhauttanut se, ettei mikään kerronnallinen sääntö pidä paikkaansa eli missä kohtaa tahansa voi tapahtua mitä tahansa epäloogista. Näissä lukijana kuitenkin nautin yllätyksellisyydestä. Sadut ovat erillaisia ja vaihtelevan mittaisia omia kokonaisuuksia. 

Nämä viihdyttävät, pistävät miettimään, naurattavat, hämmästyttävät ja kauhistuttavat. Mitäpä sitä muuta hyvältä kirjallisuudelta vaatimaankaan?! Satuina mietin, että en taitaisi lukea näitä kaikkia 6v:n kanssa, sen verran arveluttavia jotkut kertomuksista olivat (Vai mitä sanotte iltasadusta nimeltään "Arkkuun pantu poika", "Mustalainen taivaassa ja helvetissä" tai "Kolme hullua"?)  Useassa sadussa esiintyy Jeesus.

MUUTA: Kirja sisältää 43 satua ja niiden sanotaan muistuttavan monia suomalaisia kansansatuja. Itse olen elänyt niin vähän satujen maailmassa, että en tällaisia yhteyksiä osaisi paljoakaan huomioida. 

Nämä ovat tutustumisen arvoisia klassikoita! Suosittelen! Unkarilaisia kansansatuja on julkaistu myös nimellä Puolitoistavuotias kuninkaanpoika (1981). Onko teillä näistä kirjoista kokemuksia?

David Safier: Huono karma

David Safier: Huono karma
Saksa 2008 (suom.2011)
280sivua. Bazar

MIKSI?: Blogivinkki tietysti.

LYHYESTI: Kim Lange syntyy monta kertaa uudelleen.

GENRE: Miehen kirjoittamaa chic-littiä

FIILIS: Tämän kirjan osana oli toimia Vapauden lämppäribändinä (eli silloin kun tuon järkäleen intesiteetti oli liikaa, luin tätä). Se olisi ehkä ansainnut parempaa, vaikka onkin luonteeltaan kepeän hauska.

Kim Lange elää jokseenkin tyypillistä(?) menestyvän naisen itsekästä elämää. Hyvää karmaa ei kerry ja yllätyksekseen hän syntyy uudelleen muurahaiseksi.

Kirjan luki vauhdikkaasti ja se viihdyttää. Oli aivan välttämätöntä saada tietää minne Kim päätyy jälleensyntymisen ketjussa ja kuinka hänen perheelleen käy. Pystyykö pinnallinen Kim muuttumaan? Haluaako hän? Oli myös kiinnostavaa seurata miten kirjailija pystyy hoitamaan tarinansa päätökseen varsin uhkarohkean hullulla virityksellä: kirjoitapa itse menestysromaani, jossa päähenkilö tapaa muurahaiseksi inkarnoituneen Casanovan ja tämä on vasta alkua.

Ajattelen, että jälleensyntyminen pitäisi nähdä kirjassa vain tapana kuljettaa juonta. Silti  häiriinnyin siitä, että buddhalaisuus tee-se-itse-versiona toimi kirjan pohjalla.

 Kirja on saavuttanut hurjan suosion ja viihdekirjana se kuuluukin genrensä onnistujiin.


TOISAALLA:
Maija
Susa
Mari A.
ja missä vielä?!

TÄHDET:
+ + + (+)

Jonathan Franzen: Vapaus

Jonathan Franzen: Vapaus (Freedom)
Yhdysvallat 2010 (Suom. 2011)
634sivua. Siltala

LYHYESTI: The Kirja. Erään avioliiton tarina kuulostaa aivan liian laimealta tiivistykseltä.

FIILIS: Tämä oli minulle järisyttävä elämys. Kirja vastaa kooltaan noin neljää perusromaania ja sisällöltään huomattavasti suurempaa määrää. Olen ollut suorastaan mykistyneen vaikuttunut ja tätä läheisilleni hämmästellessäni törmännyt  kysymykseen: Mikä siinä sitten on niin hyvää?

 Voisi sanoa, että äärimmäisen huolellisesti rakennetut henkilöhahmot. Tai toimiva dialogi. Rakenne. Tarina. Yhteiskunnallisuus. Ja vaikka nämä kaikki pitävätkin paikkansa, ei kyse ole siitä.

Rakastuin vaimo-Pattyn elämänkertaan "Virheitä tuli tehtyä"; siihen tarkkanäköisyyteen ja rehellisyyteen, jolla hän tarkastelee elämäänsä. Kaikki on niin yllätyksellistä ja kuitenkin niin ennalta-arvattavaa, samat kuviot toistuvat, huonot valinnat tehdään tietoisina siitä, että ne johtavat katastrofiin. Vanhempien virheitä välttävä seuraava sukupolvi tekee suurimmat virheensä yrittäessään tehdä päinvastaisesti kuin vanhempansa, lapset kasvavat vihaamaan vanhempiaan ja ehkä ajallaan antamaan näille anteeksi. Nuoruuden kapinallisuus ja viha saavat omat ilmiselvät ilmenemismuotonsa - ja ihmeellistä on vain se, kuinka kauan illuusio valinnasta säilyy.

Kirjan läpi tarkastellaan vapauden ristiriitaa yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Osin ironisesti ja huvittuneesti (juu, myös minulla on iPhone), mutta myös traagisesti. Miten käytämme vapauttamme? Mistä vapaudumme ja mihin?
"Mistä moinen itsesääli oli peräisin? Sen pohjattomuus? Olipa mittapuuna mikä hyvänsä,, hänen elämänsä oli ollut ylellistä. Hänellä oli joka päivä aikaa keksiä jokin säällinen ja tyydyttävä tapa elää, ja kuitenkin kaikki hänen valintansa ja kaikki hänen vapautensa näyttivät vain lisäävän hänen kurjuuttaan. Omaelämänkerturin on likimain pakko tehdä se loppupäätelmä, että hän sääli itseään siksi että oli niin vapaa."

Heittäydyin niin syvälle Pattyn ja Walterin elämään, että lopulta minua alkoi pelottaa. Näinkö tässä kävi, kaiken tämän jälkeen? Vaivuin synkkyyteen, mutta sieltäkin Franzen osasi nostaa minut lopulta pois. Huolimatta siitä, että maailman väkiluku kasvaa ties kuinka monella tuhannella sillä välin kuin kirjoitan tätä. Huolimatta siitä, että ne taakat joita kannamme ihmissuhteissamme ovat usein musertavia.
"Hän ja hänen vaimonsa rakastivat toisiaan ja tuottivat toisilleen tuskaa joka päivä.(...) Hän ja Patty eivät voineet elää yhdessä, eivätkä he voineet kuvitella elävänsä erossa. Aina kun hän luuli heidän tulleen kestämättömään pisteeseen, kävi ilmi että he kestäisivät sittenkin pidempään."

En halua luetella liikaa ylisanoja, mutta minulle tämä ei ole vain tämän vuoden kirjallinen kohokohta vaan enemmän. Voin silti etäisesti ymmärtää, ettei näin käy jokaiselle. Kirja haastaa lukijan perusteellisesti.


MUUTA: En luultavasti tule kestämään tähän kirjaan kohdistuvaa krittiikkiä. Onneksi Katja ja Kirjasieppo ovat myös kehuneet tätä. Kirja oli niin painava, että sitä oli jopa hankala lukea. Suomennos oli hyvä, koska en kiinnittänyt siihen huomiota kuin muutamassa kohdassa ja se on tällaiselta tiiliskiveltä erittäin hyvin. Kahden viikon laina-aika teki tiukkaa, sillä tämän lukeminen kestää. Suosittelen hankkimaan hyllyyn, niin minä aion tehdä.

TÄYDELLINEN KIRJA:
Vastasin Amman lukuhetkessä kysymykseen Täydellisen kirjan reseptistä tietämättä lainkaan, että sellainen oli jo kirjaston lukujonossa odottamassa. Tämä oli minulle kuvailemani kirja:
"Täydellinen kirja on täydellinen vain sillä hetkellä - se vastaa johonkin huutoon ja kaipaukseen, joka lukijalla on juuri silloin. Täydellinen kirja saa lukijan katselemaan itseään ja ajatuksiaan toisesta näkökulmasta ja se saa myös ympäröivän todellisuuden näyttämään vähän erilaiselta. Parhaimmillaan syntyy syviä oivalluksia, joita voi jakaa myös toisten kanssa. Kukaan ei voi kirjoittaa Täydellistä kirjaa niin, että se olisi sitä jokaiselle. Meidän kaipuumme ja kulkumme muuttuu, vaihtuu, elää. Täydellisen kirjan reseptiä ei siksi voi kirjoittaa, eikä genreä tai aineksia voi lyödä lukkoon. Ajattelen, että Täydellinen kirja on sillä tapaa helppo kirjoittaa, että sen täytyy tulla sydämestä - sitä ei voi keksiä tai pakottaa paperille."(oma kommenttini lainattuna)

TÄHDET:
+ + + + +

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet
- matkoja aikaan ja taiteeseen
Suomi 2011
169 sivua. Kirjapaja

MIKSI?: Björkman kiinnostaa ja välillä kaipaa pysähdystä romaanipinon realismista ja seikkailuista.

GENRE: Kirjallista (ja kristillistä) meditaatiota.

LYHYESTI: Kirjailijan mukana katsomassa taidetta ja tarkastelemassa vähän elokuvaa ja kirjallisuuttakin - niiden hengellistä ulottuvuutta.

FIILIS: Tämän kirjan esipuhe puhuu kolmannesta syntiinlankeemuksesta. Se voi kuulostaa terminä vieroksuttavalta, mutta on paras tiivistelmä mitä olen tästä ajasta aikoihin lukenut. Kyseessä on "hengellisen muistin menetys".

Björkman lainaa Rainer Maria Rilkeä viime vuosisadan alusta: "Onko mahdollista, että keksinnöistä ja edistysaskeleista, huolimatta kultuurista, uskonnosta ja maailmanviisaudesta on jääty elämän pintaan? Onko mahdollista, että vieläpä tämä pintakerros, joka toki sentään olisi ollut jollekin jotakin, on verhottu jollakin uskomattoman ikävän näköisellä, niin että se alkaa näyttää sellaiselta kuin salongin huonekalut kesälomalla? Kyllä se on mahdollista."

Björkman vie lukijan maisemaan, jossa ei ole verhottuja huonekaluja - siellä taide erotetaan viihteestä. Sisällöstä suurin on pintaa syvemmällä ja hengellistä. Kirja sinällään on hajanainen tutkielma taiteesta, muistoista ja oivalluksista. Se sisältää paljon lainauksia. Kirjailijan useat havainnot värittyvät ortodoksisen perinteen kautta ja hän nojaa myös vahvaan teologiseen tuntemukseen. Kirja on hengellinen ja vahvasti kristillinen.

Pidin kirjan rauhallisesta temposta, tuttavallisuudesta ja viisaudesta. Samaistuin siihen, miten taideteoksen edessä voi kokea sielullisen järkytyksen tai miten kirjaa lukiessa voi tuntua kun päälleni valutettaisiin puhdasta, kirkasta vettä. Teokset tai kirjat eivät ole samoja mistä kirjailija kertoo, mutta Henki on.

MUUTA: Björkmanilta on julkaistu myös Valkoista valoa 2007.

TOISAALLA: Tämän luki äskettäin myös Minna ihanasta Ilselästä.

TÄHDET:
+ + + +
(Mahdoton tehtävä tähdittää tämmöistä, mutta teen sen silti.)

Aila Meriluoto: ensimmäinen ja viimeisin

Aila Meriluoto: Lasimaalaus 1946 114s.

ja Tämä täyteys, tämä paino 2011 103s.

Minulla on vähän salainen, mutta edelleen  intohimoinen suhde vanhempaan suomalaiseen runouteen, kuten esim. Eino Leinoon, Kaarlo Sarkiaan, Uuno Kailakseen, Lauri Viitaan, Saima Harmajaan jne. Tosin tuo into on tullut hitusen mitätöidyksi tässä keski-ikäistymisen kynnyksellä nuoruuden haluan-erottua-joukosta-huuhaaksi.

En tiedä miksi en ole juurikaan lukenut Meriluotoa tai erityisemmin intoutunut hänen tuotannostaan. Yhdellä kirjastoreissulla keksin kuitenkin lainata hänen voittokkaan esikoisensa yhtä aikaa viimeisimmäin kirjan kanssa.

Kävi niin, että ihastuin suuresti, mutta en Lasimaalaukseen. Ihmetyksellä lumouduin vanhan naisen rehelliseen viisauteen ja osuvuuteen tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa. Meriluoto on 87-vuotias! Oikeasti. En edes tiedä miten kehuisin oikein ja riittävästi. Näissä on kaikki: ei täydellisesti, mutta totuudellisesti. Lukekaa tämä!

"LUKIJALLE
Luet minua, hajamielisenä, tympääntyneenä.
Onpa mietoa.


Tai äkkiä luet itseäsi. Maistuu.
Minä haastan sinut kaikin aistein.
Tervetuloa."

JA tämä on valehtelematta hienoin runo aikoihin:

"Tavallaan menee toisen sisään
kun yrittää ymmärtää. 
Kohtaa tyhjät tilat, käytävät, huoneet, etsii.
Ei ketään. 
Ja sitten lopulta tulee joku.
Ilahtuu, huutaa hei, ojentaa kätensä.

Peili jossa itse heiluttaa itselleen.
Mutta missä sinä olet? Onko sinua?

Minä vain."


TOISAALLA:
Leena Lumi


(Minä luen juuri nyt Katjan jo selättämää järkälettä. Sisällön loistavuus ja kahden viikon laina-aika pistävät kiirehtimään. Mutta blogissa voi siis olla hiljaisempaa sillä välin.)

kuvalemppareita

Sain tunnustuksen Valkoiselta kirhavilta, kiitos! Päätin vastata kuvilla. Olen luvattoman huono tunnustuksissa ja haasteissa, mutta iloinen kuitenkin kun niitä saan. Huomasin, että edellisiin saamiini tunnustuksiin olin alkanut vastata, mutta postaus oli jäänyt kesken. Höh. Ehkäpä palaan siihenkin, mutta nyt kuvia (tulkintavapaina :))


1) Lempiväri:

2) Lempieläin:

3) Onnennumero: 27 (jos jotain pitää sanoa)

4) Alkoholiton lempijuomasi:

5) Facebook vai Twitter: FB

6) Mistä pidät:

7) Lahjojen antaminen vai saaminen:

8) Lempimuotosi:

9) Lempipäiväsi:

10) Lempikukkasi:

Olen huonosti ehtinyt katsomaan kuka ei ole vielä saanut/vastannut tunnustukseen: poimithan mukaasi - tämä on sinulle!

Täydellinen paisti voitti

HS:n esikoiskilpailun voittajaksi selvisi Satu Taskisen Täydellinen paisti. Kiinnostava! Olin tästä palkinnosta yhtä pihalla kuin Finlandialistastakin. Blogiarviot ovat jääneet mieleen, mutta itse ohitin tämän lukulistalla ehkä eniten kannen ja "ruokakirjamaisen" vaikutelman takia (juu, ei voi mitään, joskus takertuu epäolennaisuuksiin). Ehtiihän tämän myöhemminkin. Viime vuoden voittajasta Salmelasta tykkäsin, arvio täällä ja olen tykännyt näitä palkittuja lukea.

Täydelliseeen paistiin voit tutustua ainakin näiden blogiarvioiden kautta:
Järjellä ja tunteella
Kirsin kirjanurkka
Noora Valkoinen

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Suomi 2011
286 sivua. Otava

MIKSI?: Nousiaisen fanina ja korkeakoulutettuna paperimiehen tyttärenä tämä oli must.

LYHYESTI: Kaunis irtisanominen, simsalabim!

ISÄNPÄIVÄLAINAUS:
"Nykyisin me isätkin olemme mukana. Oma isäni ei ollut mukana synnytyksessä, ei kukaan mies siihen aikaan. Se oli saavutus, jos isä oli jonkin viikon mukanan kasvatuksessa."

FIILIS: Surkean Törmälän kasvatti on päässyt pitkälle Metsäjätti -yhtiössä ja sitten hänet lähetetään sulkemaan nuoruutensa paikkakuntaa pystyssä pitävä tehdas. Törmälän surkeutta toistetaan vähän tarpeettomastikin, mutta ehkä niille jotka eivät ole kasvaneet vastaavassa lähiössä tai pikkupaikassa täytyy vähän todistella. Monet meistä kuitenkin tuntee jo Törmälän todellisuuden.

Mietin pitkään ketä Nousiainen eniten tölvii ja miksi kaikki täytyy Törmälässä olla niin surkeaa. Lopulta tulin siihen lopputulemaan, että kaikki oli Helsingissä vähintään yhtä huonosti, vaikka pinta kiiltää siellä enemmän. Mistään oikeasta ei juurikaan puhuttu ihmissuhteissa kummassakaan paikassa. Toinen pakenee murheitaan ryyppäämiseen, toinen sisustamiseen, kaikki ovat lopulta työpaikkojensa armoilla. Toki voi sanoa, että se kenen palkka on viisinumeroinen omaa enemmän vaihtoehtoja. Mutta jos kaupasta ei saa rucolaa, niin sitten kaikille maistuu sama pizza.

"Niin se on. Sama suru jäytää rikkaitakin, mutta kyyneleet kuivataan parempiin kangaslaatuihin. Voi olla, että suru koskee hyväosaisiin vielä kovemmin. Onhan se isku kovempi, kun korkeammalta pudotaan. Valmiiksi masentunut ei pienistä järky." 


Nousiainen osuu tarkasti ja kipeän kepeästi moneen maaliin. Nauroin ääneen, monesti varmaan itselleni ja muistoilleni. Välillä kauhistutti miten vaikeita aiheita kirjaan oli otettu. Joka tapauksessa Nousiaisen tapa sanoa juttuja on raikkaan huvittavaa.

"Kunnalispolitiikan ja arkielämän ääneen lausumaton perusperiaate on, että Törmälässä asiat eivät riitele, vaan ihmiset. Perusasioista kaikki ovat aina ollet samaa mieltä: saavutetuista eduista ei luovuta, vika on johtajissa ja muutos on uhka."
MUUT NOUSIAISET:
Lukukokemuksena kirja ei ylitä Maaninkavaaraa, joka oli minulle aivan huippu, mutta kotimaan kärkeen tämä nousee. Vadelmavenepakolainen ei ollut herkullisesta aiheesta huolimatta minun kirjani.


TOISAALLA:
jos määriä katsotaan, niin tämä on luetuimpia uutuukisia blogeissa:
kirjahamsteri
Noora Valkoinen
Luettua / Sanna
Hanna
Ilselä
Mari A.
Joana
Susa P.

TÄHDET:
+ + + +

Leffapoimintoja pimeisiin iltoihin

Arthur (2011)
Joku paikallislehden toimittaja oli keksinyt hakkua aivan lyttyyn tämän uusintafilmatisoinnin ja kiiruhdan korjaamaan erehdystä! Pikkuvioistaan huolimatta tämä oli suloisempia, hauskimpia ja viihdyttävimpiä leffoja pitkään aikaan. Jopa mun inhokki-Garner on löytänyt itselleen sopivan roolin ja helen Mirren on loistava nanny.
TÄHDET:
+ + + +

Source Code (2011)
8 minuuttia aikaa keksiä miten juna ei räjähtäisi. Ja sama uudelleen. Upea leffa: riittävän toimiva tarina toistuakseen, kiinnostavat hahmot, kutkuttava ajatusleikki! Minulle tämmöinen tieteis-scifi toimii paremmin leffana kuin kirjana?! Vuoden parhaimmistoa.
TÄHDET:
+ + + + (+)

Unknown (2011)
Tässäkin oli ihan kutkuttava tarina: auto-onnettomuuden jälkeen kukaan ei enää tunnistakaan päähenkilöä. Vaimo ei tule katsomaan, eikä mikään muistikuva täsmää. Kuitenkin liikaa turhia mättökohtauksia, pitkitettyä juonenkehittelyjä ja junnaavuutta.
TÄHDET:
+ + + +

It's kind of Funny Story (2011)
Onnistunut mielisairaalaelokuva. Tykkäsin näyttelijoistä ja sanomasta. Tuli hyvä mieli. Aina nyt joku häiritsee, mutta silti peukut tälle.
TÄHDET:
+ + + +

Sovinto (2011)
Sikalat kirjasta tehty elokuvaversio on yllättävn onnistunut. Jostain syystä Rapace oli minusta ärsyttävä, mutta nuorempi versio hänestä loisti kyvyillään. Väittäisin, että kirja ja leffa eroavat toisistaan paljon korostuksiltaan, mutta molempia suosittelen. Kirja-arvioon tästä.
TÄHDET:
+ + + +

The Heartbreaker (2011)
Suloinen ja hauska komedia miehestä, jonka ammattina on särkeä sydämiä. Pitkästä aikaa oikeast iviihdyttävä ja toimiva ranskalainen komedia.
TÄHDET:
+ + + +



MUITA:
Onhan tässä tullut muitakin elokuvia katsottua, mutta näitä mainittuja suosittelen. Listoilla pomppivista voin sanoa esim. että The Whistlerblowerissa oli minulle liikaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka elokuvan sanoma oli tärkeä. Bad Teacher ratsasti liikaa rajulla huumorilla, mutta naurattihan se. Henkilöhahmot oli vaan liian karikatyyrisiä. Pirates of the Caribian uusin versio on 11v:n mielestä paras elokuva koskaan, mutta mä en jaksanut katsoa sitä kokonaan... Päiväni Margueritten kanssa oli ihan suloinen, mutta vaatii varmaan sopivan mielenlaadun katsomishetkellä.