Norja 2010 (suom. 2012)
WSOY, 305 sivua
Aikamme kertojia
LYHYESTI: Autofiktiota tuhopoltoista ja identiteetistä
MISTÄ: Arvostelukappale
FIILIS: Tässä oli suorastaan jotain maagisen vetävää. En oikein tiennyt mitä odottaa ja se osoittautui loistavaksi lähtökohdaksi.
Gaute niminen kirjailija alkaa kirjoittaa kotikyllässään sattuneista tuhopoltoista samana vuonna kuin hän syntyi. Matkalla sivutaan sitä mitä olisi voinut olla ja mitä ehkä tapahtui. Samalla kirjilija kirjoittaa suhteesta omaan isäänsä ja tarinan siitä miten hänestä tuli lakimiehen sijaan kirjailija.
Romaani on erikoinen sekoitus thrilleriä ja jännitystä ja toisaalta taas autofiktiivistä ja pohdiskelevaa proosaa. Yhtä aikaa Gauten henkilökuvan kanssa piirty kuva pyromaanista, pojasta, joka oli niin toivottu. Ja niin kiltti. Taika tulee näiden kaikkien elementtien yhdistämisestä, kirjailijan oman tarinan kertomisesta sekä rehellisen tarkkaavaisista ja rujoista ihmiskuvauksista.
Menneisyyden kokoaminen ei ole helppoa ja rakentuvat säikeet ovat moninaisia. Kirja jättää lukijalle tilaa oivaltaa ja löytää yhteyksiä, ehkä merkityksiäkin. Vanhemmat rakastavat lapsiaan, koko kylä kasvattaa ja yhdestä tulee yhtä, toisesta toista. Vastauksia jää jäljelle vain vähän, jos lainkaan.
TOISAALLA: Leena Lumi kertoo Norjan ykköskirjallisuuspalkinnon menneen oikeaan osoitteeseen ja olen täysin samaa mieltä (vaikka vertailukohtia ei olekaan).
MUUTA: Heivoll on vain 34-vuotias!
Tämä Aikamme kertojia -sarja on kyllä osoittautunut varsin luotettavaksi. Kolme seitsemästä, jotka olen lukenut, ovat olleet huippuja.
TÄHDET:
+ + + + (+)
