... ja muutakin mikä ei naurata. Reeta Karoliina kertoi blogissaan tarvitsevansa jotain kevyempää luettavaa Hirvosen (itse olen edelleen kirjastojonossa) lukemisen jälkeen. Ja K-blogin Jennillä oli ollu myös mielessä herättää keskustelua siitä tarvitseeko kirjan olla hauska tai naurattaa.
Ajattelin vastapainoksi postata aiheista jotka ei naurata ketään. En mene näihin kirjoihin sen syvemmälle. Suosittelen ainakin niille joita itseään (tai lähipiiriä tai työtä), aiheet koskettaa jollain tapaa niin näihin voi kannattaa tarttua. Näitä ei ole poimittu mistään erityisestä syystä tähän, vaan ovat tulleet vastaan ihan sattumalta lähiaikoina.
Leena Louhivaara: Saa katsoa (valokuvakirja)
Valokuvaaja on kuvannut 12 (rinta)syöpään sairastunutta naista ja yhden miehen (eturauhassyöpä). Kuvat ovat kauniita ja jokaiseen littyy muutaman rivin verran ajatuksia elämästä ja sairaudesta kuvatulta itseltään. Kirja on pieni, mutta merkittävä.
Jennifer Saake: Hannah´s Hope
Lapsettomuudesta, lapsen menetyksestä, keskenmenosta, adoptiosta. Tämä kirja on vahvasti kristillinen ja amerikkalainen (huh). Enkä yleensä lue tämän tyyppisiä opuksia, mutta tämä oli hyvä. Vaikka jotkut kerrotut asiat olivat naurettavuuden rajoilla, niin kuitenkin tulkinta Samuelin äidistä Hannasta on ihanan lohdullinen. Ja Jenniferin oma tarina ihan kertomisen arvoinen.
(Kindle version for iPhone)
Aune-Inkeri Björkström: Rikotut rajat
Tämä kirja on insestin uhrin oma tarina toipumisestaan. Ja tässäkin on vahva kristillinen sävy, liiankin. Kirja oli minusta tarpeettoman sekava ja huonosti rakennettu. En voisi tätä kirjana suositella, mutta tuon tämän tähän listaa siksi, että Suomessa ei juurikaan ole julkaistu aiheesta kirjoja (löytyy lähinnä ammattikirjallisuutta aiheista insesti ja seksuaalinen hyväksikäyttö). Josko tästä on jollekin apua niin hyvä.
Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! (Julkaistu Yhdysvalloissa 1972)
JA sitten: jos olet edellä mainittujen jälkeen terapian tarpeessa, niin tartu tähän kirjaan. Tähän tosin kannattaa tarttua joka tapauksessa. Tämä on klassikko. Lue säästellen.
"Teos ohjaa ihmistä kohtaamaan omat pimeät puolensa, ottamaan vastuun itsestään, hyväksymään elämän epävarmuuden ja antamaan itselleen anteeksi." Vaatimattomasti.
"Me kaikki teemme jo kuolemaa ja pysymme kuolleina kauan aikaa." ja
"Ihme että niinkin usein kaikki tuntuu vaivan arvoiselta."
Keksin nyt vielä lisätä tähän teatterin. Kun kerran päästiin kristillisyyteen ja vaikeisiin aiheisiin, vaikkakin mutkan kautta. Eli olin katsomassa jotain viikkoja sitten Kansallisteatterissa Kristuksen Morsiammen ennakkonäytöksen. Olen unohtanut suositella sitä kaikille. Tämä nyt ei ole ihan linjassa tämän postauksen kanssa, sillä näytelmä naurattaa monessa kohtaa, vaikka on aiheeltaan vakava. Näytelmän kirjoittanut Heini Junkkaala sanoo lehtihaastattelussa näin:
"Ihmisessä itsessään on monia ääniä, monia vastakkaisia ajattelutapoja, eikä niitä voi amputoida pois... Minussa on ristiriitoja, eikä se ole paha asia, vaan juuri se antaa elinvoimaa ja pitää valppaana, antaa mahdollisuuden kuunnella muita ihmisiä... kun oma identiteetti on jännitteinen tila, ei ole varaa asettua toisten yläpuolelle, vaan pystyy eläytymään myös muiden tuntemuksiin ja mielipiteisiin (vrt. Hamlet... "vaan oletko niin kuin paha pappi, joka toisia kiviselle tielle vaatii, vaan ei itse sillä kulje")...Viholliskuvien luominen, jossa toisinajattelevasta elävästä ihmisestä tulee vihollinen.. on astumista fundamentalismin, ehdottoman oikeassa olemisen tielle".
Hyvin sanottu.
TÄÄLTÄ LISÄTIETOJA, ARVOSTELUJA JA ESITYSAIKOJA